Lentoemo -76, sinulla on jännät paikat, kun tapaat miehesi lapset ensimmäistä kertaa
. Onko teillä yhteinen kieli?
Minä voin edelleenkin, jo 35 vuotta elämää ja mm. omat hääni kokeneena sanoa, että kertaakaan en ole vielä jännittänyt niin paljon kuin sillä hetkellä, kun ovikello soi ja tiesin tapaavani sen avatessani miehen lapset ensimmäistä kertaa. Olivat silloin 6v ja melkein 10v. Tosi hyvin meni kuitenkin, ja on mennyt tähän saakka (ensi tapaamisesta nyt 3v).
Minä olen koettanut olla lapsille vain se toinen aikuinen isin kodissa, en enempää tai vähempää. Kai olen jollain tavalla äitihahmo lomien aikana ainakin pienemmälle, mutta tarkoituksella en mitään sellaista roolia vedä. Olen lasten kanssa samalla tavalla kuin vaikka veljeni lapsen tai kummilasteni kanssa. Osallistun kaikkeen mutta koetan myös antaa tilaa miehen ja lasten suhteelle. Aluksi hain vähän paikkaani ja koetin ehkä vähän liikaakin olla tuppautumatta liikaa mutta nyt se on tasoittunut. Olen huomannut, että on kaikkein paras kaikille, jos olen ihan oma itseni ja sillä tavalla kuin itsestäni hyvälle tuntuu.
Lasten äidistä emme mieheni kanssa puhu (lasten kuullen) sen enempää kuin jos lapset puhuvat jotain hänestä. Silloin vastaamme jotain neutraalia. Joskus olen sanonut jotain tyyliin "Sulla onkin kiva äiti" tms ja joskus jopa puolustanut äitiä, jos lapsi on valittanut jotain missä olen kuitenkin ollut äidin kanssa samaa mieltä - mutta oma-aloitteisesti emme mies tai minä ala äidistä puhua. Lapset puhuvat äidistä kyllä kausittain aika paljonkin, joten hyvin olemme saaneet pidettyä heillä sellaisen olon, että äidistä saa puhua meillä. Päinvastaistakin olen uusperhekuvioissa kuullut..
Meilläkin lapset asuvat toisessa maassa, joten tapaamiset ovat muutaman kuukauden välein 1-4 viikkoa kerrallaan. Itse en ole heidän kanssaan yhteydessä väliaikoina muutoin kuin terveisten lähettelyn merkeissä. Mutta lomilla minä olen melkeinpä useammin kuin mies se, jolta kysytään lupaa tai apua. Etenkin pienemmän kanssa olen hyvin läheinen, kun ovat meillä. Myös isomman kanssa tulen hyvin toimeen.
Me haluttiin näyttää alusta asti lapsille, että tykkäämme toisistamme, joten ollaan alusta asti kuljettu käsi kädessä, halittu ja suukoteltu lasten nähden. Kumpikaan ei ole mitenkään osoittanut olevansa mustis tai kääntänyt katsettaan pois. Päinvastoin, tuntuvat olevan mielissään, kun näkevät meidän tykkäävän toisistamme. Halitaan ja silitellään kyllä lapsiakin paljon.
Lasten äidin kanssa en ole itse tekemisissä muutoin kuin joskus synttäreillä tai haku-/ tuontitilanteissa. Hyvin tullaan toimeen ja juttuun mutta minulle riittää se, että nähdään, kun on "pakko". Ehdotin itse aikanaan ensimmäisen kerran tapaamista lasten äidin kanssa ja luulen, että se oli ihan hyvä juttu. Molempia taisi jännittää kauheasti mutta luulen, että hän arvosti sitä, että sai nähdä, kenen luona hänen lapsensa viettävät aikaa.
En tiedä, saitko tästä mitään irti. Itsekin luin alkuaikoina nuo uusperheoppaat ja niistä oli kyllä apuakin. Etenkin siitä suomalaisesta, Maija jonkun kirjoittamasta.
Uusperheily on haasteellista mutta enimmäkseen oikein mukavaa
. Muista vain olla oma itsesi äläkä stressaa turhia niin kaikki sujuu oikein hyvin
.