**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

No jopas...en mäkään monta päivää ollut pois, mutta olen jo ihan pudonnut kärryiltä... =)
Onnea kovasti kanellalle! Nimim. avoimesti kade. Korostan silti, että kade on eri kuin katkera; sitä en tunnusta olevani. :saint: Ja hartaasti toivon, että tästä te kati (pitkään yrittänyt) ja kanella (lyhyen aikaa yrittänyt) luotte yhteisvaikutuksellanne jonkin maagisen plussaputken meille kaikille...

Mielenkiintoinen PCO-keskustelu, koska minullakin on todettu toisella puolella PCO:hon viittaavaa monirakkulaisuutta. Nyt lääkitys ei ole kuitenkaan onneksi stimuloinut noita rakkuloita liikaa kasvuun, joten ehkä olen sitten vain kuitenkin tuollainen harvemmin ja hankalammin ovuloiva. Myös minulla ovistestit näyttävät LH-pitoisuutta pitkän aikaa ja testien tulkinnassa on ollut vaikeuksia. Pikaisesti vain katille - ja toki muillekin - piipahdin kertomaan, että inssi tehtiin ja nyt on kaksi viikkoa piinaa edessä. Luget aloitan huomenna. Kaikille kivaa keskiviikkoa! Tämä oli tällainen omanapainen pyrähdys, kun on vähän kiire... Iida-Liinalle vielä: kiva, että kävit kertoilemassa omia kokemuksiasi, niitä kun sinulla on. Ei haittaa, vaikka menisi välillä romaaniksi. Itsekin aina toisinaan innostun. =)
 
Keskiviikko 23.4.2008

Tuulia-76 32v...........kp 25/22-28.......n.3.5v............esikoinen mulle, miehelle 3.
Kuumetta 35v...........kp 16/24.......yk21............ 1. yhteinen
Heksu76 31 v...........kp?/28............yk10(???)........esikoinen
Leidi77 30v...............kp20/26-28.........yk8................esikoinen
Tuizu 32v.................kp11/30...........yk6..........
Tirlittan-75 32v.........kp2/29.............yk10...............esikoinen
Vaahtokarkki 35 v......kp?/30-38.............yk 8..............1. molemmille
gitte 38v..................kp3/28................................esikoinen
Kummi 32v................kp?/31.......yk vajaa pari v.....1. molemmille
Tresum77 30v...........kp3/27-31.......yk16.............esikoinen
lentoemo-76.............kp26/30-41.........yk6................1. yhteinen
Soraya 34v...............kp30/28-31.........yk39................esikoinen
Omelia 31 v...............kp33/29-36.........yk13................

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta......1.molemmille

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................esikoinen

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.......pari vuotta............esikoinen
kanella 38v.............yk1...............esikoinen
 
Kiitos Tirlittan ja pahoittelut tädin kylään tulosta.

Aika tosiaan kuluu hitaasti, mistä on hyvä esimerkki se, että huomasin olleeni eilisessä viestissäni jo keskiviikossa. Toivottelin pokkana kivaa keskiviikkoa... tuntui, että inssistä oli jo ikuisuus, vaikka siitä oli YKSI PÄIVÄ!!! :D Tää on niin tätä. Jotenkin itsestäni tuntuu, että hoitokierrossa henkinen lataus on luomukiertoa paljon suurempi ja odotus siksi kaksinverroin kamalaa. Mitä ihmettä mä keksin!!?? Hiukan haastetta tulee olemaan myös vapussa noin sosiaalisesti. Minä kun en yleensä juhlatilanteissa lasiin sylje...Saako kysyä, kati sinulta, olitko tässä plussakierrossa alkion siirron jälkeen täysin ilman alkoholia? Tarkoitan siis ilman yhtäkään lasia...Saitko klinikalta jotain ohjeita? Itselleni on sanottu, että "normaalia elämää" saa viettää - mitä se sitten tarkoittaakin. Ärsyttävä ohje. "Normaalin elämän" viettäminen ainakin tässä olotilassa tuntuu kovin haastavalta. No, eipä se valittamalla parane. Paitsi että kyllä taas vähän helpotti. Kiitos.:p Ensin valitin, että en pääse ehkä taaskaan inssiin ja sitten inssin jälkeistä piinaa.:x Olen siis toki todella tyytyväinen että inssi päästiin tekemään.

Plussatuulia kaikille, erityisesti Bantskulle viimeiseen piinaviikkoon! Mitäs
hannelelle kuuluu?
 
Merilintu, mä sanan mukaisesti syljin lasiin alkioiden siirron jälkeen - ja edelleenkin ;) . Mulle lääkärini ei tainnut mainita mitään alkoholin käytöstä, mutta tuolla lapsettomuus-puolella yhdelle tutulleni hänen lääkärinsä oli kehottanut ottamaan nollatoleranssin alkoholin suhteen. No, ajattelin sitten noudattaa tätä ohjetta, ja hyvinhän tässä sitten kävi. Tuskinpa kuitenkaan johtuu alkoholin juomatta jättämisestä...

Niin, vappu tulee olemaan melkoinen haaste myös mulle. Aattona olisi yhdet juhlat ja vapunpäivänä perinteinen piknik Ulliksella. Mitenhän sitä kavereille selittää, etten ota mitään? Varmaan ehkä "hämäyksen vuoksi" haen alkosta jotakin alkoholitonta skumppaa, jos vaan löytyy.
 
).( Soitin tänään tulokset papa- ja klamydianäytteestä. Näytteet olivat puhtaat. Kaikki siis hyvin sen puolesta. Sain 5 viikon päähän lääkäriajan ja sinne menemme yhdessä mieheni kanssa. Siitä siis alkaa lapsettomuuden tutkiminen. Viisi viikkoa tuntuu pitkältä ajalta :/
Kysyin puhelimessa 11 päivän luteaalivaiheeni riittävyydestä. Hoitaja sanoi asian olevan niin yksilöllinen, että ilman tarkempia tutkimuksia on mahdotonta sanoa voisiko se olla syy lapsettomuuteen. Tulkitsen kuitenkin, että se olisi yksi mahdollinen syy, sillä hän ei sanonut suoraan luteaalivaiheeni olevan riittävän pitkä.


Plussaonnea kaikille! Ja mukavaa viikonlopun odottelua :)
 
Perjantai 25.4.2008

Tuulia-76 32v...........kp 27/22-28.......n.3.5v............esikoinen mulle, miehelle 3.
Kuumetta 35v...........kp 18/24.......yk21............ 1. yhteinen
Heksu76 31 v...........kp?/28............yk10(???)........esikoinen
Leidi77 30v...............kp22/26-28.........yk8................esikoinen
Tuizu 32v.................kp13/30...........yk6..........
Tirlittan-75 32v.........kp4/29.............yk10...............esikoinen
Vaahtokarkki 35 v......kp?/30-38.............yk 8..............1. molemmille
gitte 38v..................kp5/28................................esikoinen
Kummi 32v................kp?/31.......yk vajaa pari v.....1. molemmille
Tresum77 30v...........kp5/27-31.......yk16.............esikoinen
lentoemo-76.............kp28/30-41.........yk6................1. yhteinen
Soraya 34v...............kp32/28-31.........yk39................esikoinen
Omelia 31 v...............kp35/29-36.........yk13................

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta......1.molemmille

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................esikoinen

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.......pari vuotta............esikoinen
kanella 38v.............yk1...............esikoinen
 
Moikka,

Niinpä, minulla testipäivä lähestyy, mutta kovin hitaanlaisesti! Maanataina siis aion verikokeeseen (pp14). Alavatsa on turvoksissa ja vihloo/nipistelee, mutta se lugejen aiheuttamaa, ennestään tuttua nippailua. Uutta on se että alavatsan särky jotenkin säteilee reisiin. pp6-7 välisenä yönä heräsin vatsan kovaan särkyyn ( ja minä en ihan vähästä herää!) joka sitten loppui nopeasti.
Minä en ole sylKenyt lasiin vaan olen joka ilta, yhtä lukuunottamatta, juonut lasin punaviiniä ruuan kera. Mutta ihan pikkuisen vaan!
Hyvää viikonloppua! :wave:
Bantsku
 
Bantskulle kovasti peukkuja plussan puolesta. Toivottavasti nuo oireet tietäisi nyt sitä itseään. Minäkin hyvällä omalla tunnolla join ennen plussaamista silloin tällöin pienen lasin punaviiniä ruuan kanssa. Jos itselläni olisi tilanne, että testaus osuisi vapun jälkeen, uskaltaisin kyllä pari lasillista nauttia illan aikana. Sikiöhän elää ruskuaispussin varassa noin kuudennelle raskausviikolle. Mutta nämä on niitä asioita, jotka jokaisen on päätettävä itse. Muutaman lääkärin tuntien tiedän, että osa lääkäreistä suosittelee totaalista nolatoleranssia siksi koska valitettavasti on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että pari lasia viiniä ei ole sama asia kuin yksi pullollinen. Plussamisen jälkeen en pahemmin alkoholiin ole koskenut. Rv 12 jälkeen olen pari kertaa juonut puoli lasia punaviinia ruuan kanssa.
Mukavaa viikonloppua ja vapun odotusta!
 
Bantsku -- Plussatuulia!!! Toivottavasti nyt tulisi tulosta!!!

).( Mulla on meneillään ensimmäinen kierto, jossa on "apu" eli Lugesteronit (Clomeja en saanut, kun olivat loppu apteekeista). Tämä kierto on mennyt siis muuten ahkerasti kotikonsteilla Lugejen kera. Mulla ei ole Lugeista tullut yhtään mitään oireita. Yhtenä iltana huimasi, mutta en tiedä olisiko se ollut mitään. Tuntemuksia on sitä vastoin ollut huomattavasti vähemmän kuin ennen. Rinnat eivät ole yhtä arat ja ei tunnu missään miltään. Ehkä pienen pientä vihlaisua joskus, jos oikein pinnistää, mutta sekin on huomattavasti miedompaa, kun joissakin kierroissa. Huomenna olen syönyt viikon Lugeja. Oviksesta tuli kai eilen vko.
 
Bantsku, kovasti täällä ollaan peukut pystyssä sun plussan puolesta! Oireesi kyllä mielestäni kuulostivat oikein hyviltä ollakseen alkuraskauden oireita. Tuolla lapsettomuus-puolella muistaakseni Raitiksella taisi kans ennen plussaa olla öisin kummallisia vatsaoireita, -kipuja ja -tuntemuksia.

Hannele, no voi harmi, ettet onnistunut saamaan clomeja mistään. Aika surkea tilanne! Mutta, voihan lugeista yksinäänkin olla hyötyä kiinnittymistä ajatellen. Silloin mulla tehtiin ovulaation induktioita + 1 inssi, käytin lugeja 1+1, ja oireita ei niistä juurikaan ollut. 1. IVF:ssä puolestaa kun annostusta nostettiin 2+2, niin johan alkoi olemaan. Tosin 1. PAS:ssa samalla annostuksella ei mitään oireita. Joka tapauksessa se on sellainen lääke, joka tosiaan voi aiheuttaa käyttäjälle kaikki maailman raskausoireet, joten kannattaa suhtautua kriittisesti omiin oireisiin, jos niitä alkaa miettimään raskausoireina. Ärsyttävä lääke kaiken kaikkiaan...

Oma (.) täällä väsymys senkun jatkuu. Koskaan en oo elämässäni ollut näin väsynyt. Erilaiset vatsatuntemukset alkavat myös ottaa otettaan kropasta erilaisin nipistelyin ja pistelyin tms. Kaikki muutoin ok. Ensi viikolla sitten ekaan ultraan klinikalle ja neuvolaan.

Kati & Papu rv 6+6
 
Bantskulle paljon plussapuhureita ++++++ :whistle: . Peukut ja isotvarpaat on pystyssä!

Täytyy sanoa, että olo on ollut hiukan huojentunutkin, kun olen elänyt "normaalia" elämää raskauksia miettimättä tai aamulämpöjä mittailematta. Ärsyttää, ettei yhtään tiedä koska kuukautiset alkavat, mutta eipä se lämpöjen mittailukaan päivän tarkkuudella sitä kertonut.

Olen syönyt pian viikon antihistamiinejakin, joita aiemmin vältin kuin ruttoa siinä pelossa, ettei alkio pääse kohtuun kiinnittymään. Ihanaa, kun allergiaoireet pikkuhiljaa alkavat helpottamaan :D

Sen sijaan olen opiskellut äitipuolena olemisen taidetta oikein antaumuksella, kun ensi keskiviikkona olisi tarkoitus hypätä Floridankoneeseen ja mennä mieheni lapsia tapaamaan.

Jos teilläkin (esim. kuumeella) on jotain vinkkejä, niin otan niitä kiitollisena vastaan. Sen verran olen jo oppinut, ettei äitipuoli saa kuvitellakaan korvaavansa lasten äitiä, vaikka kuinka mieli tekisi lasta :D . Jos äitipuoli ylittää rooliinsa, niin siitä herppaavat myös lapset heidän äidistään puhumattakaan.

Lasten äidistä ei tietenkään saa puhua lapsille kriittiseen sävyyn, oli ex kuinka törppö tahansa. Sen sijaan lapset kuulevat mielellään kohteliaisuuksia omasta äidistään. Ajattelin, että lapset ehkä tykkäisivät, jos menisimme yhdessä ostamaan heidän äidilleen äitienpäivälahjan. Lisäksi olen sanonut miehelleni, että mielestäni on tosi tärkeää, että hän viettää aikaa lasten kanssa myös ilman minua. Miehen ex sen sijaan kuvitteli, että haluan varastaa mieheni huomion kokonaan hänen lapsiltaan, hän valitettavasti lapsuudessaan on joutunut kärsimään todella ikävistä avioeroista (5kpl). Hän yllättyikin (ilmeisesti positiivisesti ;)), kun kuuli että aikomukseni on ihan päinvastainen, en tosiaankaan halua tunkea joka paikkaan, ja mielestäni lapsilla on oikeus "omia" isäänsä, tapaavathan he vain kerran kuukaudessa tai kahdessa viikon kerrallaan.

Olen jo kirjoitellut pari mailia lasten äidin kanssa, lupauduin auttamaan lasten synttäripartyn järjestämisessä (he järjestävät kunnon partyn 45 lapselle pomppulinnoineen ja vesiliukumäkineen isoäidin kotona, jossa on uima-allas) ja kiitin kutsusta ex:n veljen järjestämään grillipartyyn jälleen uima-altaan reunalla. Floridassa uima-allas on aivan normaalia, eikä mikään rikkkauden osoitus.

Vaikka en lasten äidiksi haaveilekaan ryhtyväni, vauvakuumetta hiukan helpottaa ajatus siitä, että ehkä jonain päivänä saan oman osani lasten kiintymyksestä. Totta puhuen tytär on aina ollut todella suloinen kanssani puhelimessa, mutta live-tapaamiset tulevat varmasti olemaan itselleni melkoinen kasvunpaikka. Toivottavasti osaan eläytyä lasten asemaan tarpeeksi hyvin, ja ymmärrän heidän tarpeitaan. Jos ei muuta, niin musta tulee varmaan melkoinen jonglööri lasten äidin, lasten ja oman mieheni erilaisten tarpeiden ristitulessa. :LOL:
 
Hannele-74, totta tosiaan, arvatkaapa jännittääkö? :D Aiemmin miehen ex oli sitä mieltä, ettei minulla ollut mitään asiaa lapsia tapaamaan, mutta kun menimme viime syksynä naimisiin, hän muutti onneksi mieltään, kun minusta tulikin "virallinen" osa mieheni elämää. Avoliitollamme ei ollut hänelle mitään merkitystä. Lasten kanssa olen kyllä puhunut puhelimessa harvakseltaan ennenkin, lapset ovat minusta tosi kiinnostuneita, ja tytär on piirrellyt piirustuksiakin minua varten, sellaisia, joissa kävelen käsi kädessä hänen kanssaan. :heart:

Mutta ex on todella mustasukkainen lapsista ja kai hiukan epävarmakin äidin roolistaan, niin että minun pitää olla tarkkana, etten vain "ylitä rajoja".

Naisen äiti on siis eronnut tähän mennessä 5 kertaa, eikä hän esim. antanut mieheni ex:än olla missään tekemisissä isänsä kanssa näiden avioeron jälkeen, niin että naisella on tosi traumaattinen lapsuus taustalla, mikä selittää aika pitkälle hänen omituisen käytöksensä.

Mutta kyllä hän siis lapsista huolehtii ja heitä rakastaa ja lapset ovat tosi fiksuja ja suloisia, vaikka heidän ruokavaliossaan ja telkun katsomisessa ja sellaisessa olisikin mieheni (ja minun) mielestä paljon parantamisen varaa. :saint:
 
Lentoemo Tosi jännät paikat tulossa sulle. Minkä ikäisiä lapset ovat? Mä sanoisin, että tärkeintä kaikessa on se, että olet aidosti oma itsesi. Lapset vaistoavat roolit ja teeskentelyn alta aikayksikön, ja silloin on peli menetetty. Jos sua jännittää tai olet epävarma, miten asiat pitäisi tehdä, niin senkin voi lapsille sanoa.

Taitaa Italiassa olla vähän sama juttu kuin mun paremmin tuntemassa Kreikassa, että vasta oikea avioliitto merkitsee jotain. Vanhoillista ja perinteitä kunnioittavaa.
 
kanella:joo, mulla on onneksi se etu, että mua kiinnostaa näiden lasten tekemiset ihan oikeasti, tyyliin tykkään piirretyistä, lastenkirjoista ja autoradalla leikkimisestä :LOL: Kuuntelen mielelläni mieheni juttuja lapsista, ja olen kiinnostunut niiden harrastuksista ja sellaisista. Että luulisi ainakin jotain juttua syntyvän.

Tytär on 8-vuotias ja poika 6-vuotias, nainen ei koskaan viihtynyt Italiassa ja muutti lasten kanssa takaisin kotiseudulleen Floridaan, kun poika oli vasta 9 kuukautta. Mieheni ehti asua yksin vuoden verran, ennen kuin me tapasimme.

Lapset eivät siis edes muista aikaa, jolloin asuivat isänsä kanssa, niin että siinä mielessä heillä ei ole mitään dramaattista mielikuvaa isän "katoamisesta" kodista, mutta eihän se kenellekään helppoa ole, että asutaan näin kaukana toisistamme.

Joo, Italiassa tää avioliitto on tosi tärkeä juttu, omituista vain on se, että mieheni ex on amerikkalainen, ja hänen perheessään on lukuisia avioeroja jo kolmannessa sukupolvessa! Mutta nielin tässä pari vuotta kiukkuani, kun mua ei kelpuutettu lapsia tapaamaan, toisaalta ilo oli sitten sitäkin suurempi, kun nainen päätti, että pitäähän lasten oppia tuntemaan isän uusi vaimo ihan henkilökohtaisestikin. Toisaalta hän on jo varoittanut, että lapset ovat olleet tosi mustiksia hänen miesystävästään ja käskeneet tyyppiä painumaan omaan kotiinsa :LOL:

Eli pitää mun odottaa myös, ettei kaikki ihan ruusuisesti suju, vaikka puhelimessa/skypessä tosi suloisia ja helluja ovatkin. Mutta sehän se on elämää ja valmistaa myös sitten aikoinaan omien lasten kasvatukseen, tietää ainakin mitä on odotettavissa.

 
Lentoemo Kuulostaa hyvältä, varmasti tulet toimeen lasten kanssa. Jos jotain mustasukkaisuutta tms. ilmenee, niin annat vain aikaa ja olet oma itsesi, niin uskoisin että kyllä se siitä rupeaa sujumaan. Mä varmaan jännittäisin tuossa tilanteessa ihan kamalasti kyllä...
 
kanella: mäkin jännitin tosi paljon, mutta sitten kun puhuin lasten kanssa skypessä, kun he itse pyysivät mua puhumaan ja olivat tosi suloisia ja tytär piirteli mullekin sydämenkuvia ja sellaista, niin jännitys hiukan laukesi.

Ja mua henk. koht. helpottaa, kun otan asioista ensin teoriassa selvää, eli mulla on pari kirjaa uusperheistä ja äitipuolena olemisesta + olen lukenut paljon muiden äitipuolten kokemuksista enkunkielisillä nettisivuilla. Ja jostain syystä kaikki sanoo aina suunnilleen samoja asioita, niin että varmaan sitä voi sitten neuvoja uskoa.

Eli pitää olla oikeasti kiinnostunut lapsesta ja muistaa olla kärsivällinen, niin kyllä se siitä pikku hiljaa tai joskus tosikin hitaasti lähtee. :heart:

Kuinkas sun raskausoireet? Voi, on varmasti ihanaa! :heart: En nyt sua just ehdi kadehtimaan, kun tässä on näitä muita juttuja meneillään, mutta olisi se ihana vaikka ensimmäisen yritysvuoden kunniaksi tulla raskaaksi joskus syksyllä! :D
 
Moikka!
Työkiireiden takia jään pienelle palstatauolle,toivottavasti se tekisi hyvää ja onnistuisin kesän aikana saamaan vauvan masuun kasvamaan,tammivauvaa yritämme alulle vappuna.

Ihanaa,kun saan olla työssä,viime vuosi oli minulla niin raskas,kun en pystynyt kävelemään lainkaan jaloissani olleen kovan kivun takia ja olin äitini omaishoitaja ja rakas äitini kuoli viime syksynä,suru on vielä valtava.

Työpaikka minulla nyt kyllä vaihtui ja olen kesän lintsillä ja syksyllä alkaa opinnot sitten,pitää jatkaa omalla alallani sellaiseen työhön että jalat kestää,sillä kipu mikä jaloissani on,on pysyvä kipu,mutta tällä hetkellä tilanne on ok,mutta työpaikan vaihto siis jalkojeni kovan kivun takia oli pakollinen,olen kuitenkin onnellinen,sillä olisin voinut kuolla kipuun mikä mulla jaloissani on ja vielä kuitenkin elän.

Viime vuosi oli minulle raskas,kipu oli todella kovaa ja olin omaishoitajana äidilleni joka kuoli viime syksynä,suru on vielä valtava,olimme äitini kanssa todella läheisiä ja juttelimme monista asioista.

Olen kiitollinen ja onnellinen,että elän,etten ole kuollut tautiin joka minulla aiheuttaa kipua,se jää minulle pysyväksi,mutta nyt on tilanne se,ettei kipua ole,mutta työpaikan vaihto on siis edessä opintojen kautta ja nyt kesän olen lintsillä työssä,varmaan näen teistä monia siellä kesän aikana.

Miten teillä muilla on mennyt?

Peukkuja ja plussatuulia teille kaikille!

Hyvää alkavaa viikkoa ja HAUSKAA VAPPUA teille kaikille :wave:
 
Lentoemo Aika vähillä oireilla olen päässyt. Vähän väsyttää ja rinnat on arat. Lievä ällötys iskee lähinnä iltapäivisin ja iltaisin, jos maha on liian tyhjä tai liian täysi. Viimeiset pari päivää on myös välillä vähän vihlonut nivusista, varmaan kohdun kannattimet venyvät. Ja niin paljon on turvotusta, että ei enää tahdo housut mahtua päälle ja rinnat pursuu ulos liiveistä.

Peukkuja pidän, että pian seuraat perässä tähän 'siunattuun' tilaan :) . Ja tietysti peukkuja paljon myös muille kuumeilijoille.
 
Ai kun kiva, rupesin taas huvikseni (joo, mä tiedän :ashamed: ) ettiin netistä tietoa kilpirauhashormoneista, mulla kun on FT3 koholla. Oon käynyt siitä puhumassa eri lääkäreiden kanssa, mutta koska muut kilpirauhasarvot olivat kunnossa, ei asiaan ole koskaan puututtu. tuo FT3 oli koholla sekä kuusi vuotta sitten että vuosi sitten, jolloin gyne sanoi, että se johtuu vain siitä, etten syö tarpeeksi :eek:

No kappas, kun netistä löytyneestä kilpirauhasta koskevasta esityksestä löytyi just spesifi tapaus, jossa FT3 on koholla, vaikka FT4 ja muut arvot ovat ok: yleistä kuulemma VAIKEASSA insuliiniresistenssissä... :/ Tosi kiva, että lääkärit on aina näin ajan tasalla, ja osaavat yhdistellä esim. kilpirauhasarvoja PCOS:ään liittyviin oireisiin! Tällä uusimmalle gynelle en ehtinyt edes mainita tästä FT3:sesta, kun aiemmat lekurit ovat ohittaneet sen olankohautuksella! |O

Enkä ehdi edes hakea verikokeiden tuloksia ennen kuin lähdemme Floridaan... No, yksi hyvä syy lisää pyytää lääkitystä insuliiniresistenssiin... :saint:
 

Yhteistyössä