**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

Hei taas pitkästä aikaa,yritin tuossa lueskella viime aikaisia tapahtumia ja onhan täällä tapahtunutkin paljon. Onnittelut Lentoemolle ja Bantskulle vauvojen johdosta, kylläpä se aika onkin mennyt nopeesti. Ellastiinalle paljon onnea ja tarrasukkia matkaan! Ja pahoittelut Tirlittanille ja Merilinnulle kyllä se vielä meillekin pian plussat tulee.
Sitten omaa napaa: Me tosiaan laitettin hakemukset lapsettomuushoitoihin julkiselle puolelle joulukuussa ja tammikuussa saatiin kirje että jonot on puolesta vuodesta vuoteen, mutta sitten yllättäen pari viikkoa sitten saatiin kirje että meillä onkin jo eka aika nyt ke 4.3 ja kirjeen perusteella ivf yritys voidaan aloittaa heti saman tien, nyt eilen alkoi menkat, joten jos aikataulu on sama kuin viime yrityksessä niin sumuttelut alkais jo parin viikon päästä. Luultavasti meidän "perhelääkri" joka sattuu olemaan mieheni hyvä kaveri ja tuntee kuulemma noita julkisen puolen lekureita, on saanut meidät jotenkin jonon ohi. Kerrankin on hyötyä miehen tuttavuuksista =) ja en kyllä valita.
Tulen kertoon sit keskiviikon jälkeen että minkälaisella aikataululla tässä jatkossa mennään.
 
Lumikeiju, toivotaan tosiaan että se munasolu siitä heltyy! Olisi jo korkea aika! Tsemppiä mielialanvaihteluihin. Mullakin menee todella vuoristorataa. En välttämättä usko, että nainen olisi aina jotenkin mystisen seesteinen kun raskaus on alkanut. Itseni tuntien ainakin uskon olevani aikamoinen pirttihirmu raskaudenkin aikana, kun kerran hormonit muulloinkin vaikuttavat muhun niin voimakkaasti..

On tosiaan kiva tietää, että kroppa toimii. Olo on ollut kovin kevyt ja iloinen siitä asti. En kuitenkaan jotenkin usko nyt onnistuneen. Ensinnäkin ajoitus ei varmaankaan osunut meillä nappiin. En siis kertonut miehelle, että aika oli oikea koska olin ajatellut, etten ihan heti haluaisi tehdä tästä yrityksestä niin kliinistä. Joten lopputulos oli se, että mies nukahti sohvalle heti syötyämme perjatai-iltana (hyvin epätyypillistä hänelle, luulin jo hänen sairastuneen). Joten annoin miesreppanan nukkua rankan viikon jälkeen ja vasta aamulla kerroin ajankohdasta. Hän hieman tuohtui, etten ollut kertonut ja tulevaisuudessa lupasinkin sitten pitää hänet ajan tasalla ovulaatioistani! :) Mun tarkoitus oli kyllä hyvä, mutta pieleen meni. No kokeiltiin kuitenkin varmuuden vuoksi sitten aamusella, joten katsellaan.

Tuulia -76, tsemppiä tuleviin hoitoihin! Nehän onkin sitten ihan pian edessä!
 
Bantskulle paljon onnea tyttelin syntymän johdosta!!!

Tuulia: Tosi hienoa, että pääsitte jonon ohitse ja nopeammin hoitoihin!!! Onnea hoitoihin!

Täällä piinaillaan ennen ensimmäistä ultraa. Kohdun ulkoinen raskaus kai lähinnä pelottaa tällä hetkellä. Pientä tiputtelua on edelleen ollut, mutta niin on huonohkoa oloakin, joten joku on tarrautunut johonkin kiinni sisuksissani.

Ellastiina (6+6)

 
Moikka!

Hienoa Mona, että onnistuit bongaamaan oviksen, onhan siinä yksi huoli heti vähemmän.
Kiva kuulla Tuulia sinusta! Mahtavaa, että pääsette alkamaan hoidot luultua nopeammin!
Lumikeijulle jaksamista! Mullakin on noin viikko menkkoihin ja just kävin tuolla lapsettomuus-puolella tilittämässä, että täälläkin nostaa päätään taas sellainen epäonnistumisen fiilis, vaikkei mulla varsinaista rähjäysoloa olekaan...Lähinnä sellainen, että ei jaksa olla toiveikas. Kaipa sitä suojelee itseään pettymykseltä pettymällä valmiiksi. :/

Mullahan on nyt jo kolmas alkionsiirto ja piinapäivät meneillään. Eli niille asiasta tietämättömille, jotka kuvittelee, että hoidoilla lapsi vaan mennään tekemään kertaheitolla, tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa. Vaikka ei se lääkärin kommenttikaan ollut kovin kannustava: "tämähän on teillä VASTA kolmas siirto"! Ja meillä on siis se tilanne, että alkiot ovat erittäin hyvälaatuisia, jakaantuvat hyvin, kaiken pitäisi olla hyvin...Se kiinnittyminen siis ei vaan onnistu. Eikä niitä alkioitakaan meillä loputtomiin riitä....No, ONNEKSI täältäkin on onnistumistarinoita samanlaisella taustalla (onnea vaan vielä tätäkin kautta Bantskulle, jota ilman olisi paljon vaikeampi uskoa tulevaan).

En tiedä sitten, rupeanko seuraavaksi (jos ei taaskaan tärppää ) kyselemään, saisinko alkionsiirron varmuuden vuoksi lääkkeelliseen kiertoon. Nyt molemmat PAS-siirrot tehtiin ns. luonnolliseen kiertoon.

Missä vaiheessa muuten sinä kuumetta nyt menet? Joko pistokset ja punktio alkavat olla ajankohtaisia?

Ellastiinalle tännekin pinoon paljon tsemppiä ultrapiinaan, onneksi ultra on jo pian! Niinhän se näköjään taitaa olla, että ainakin lapsettomuudesta kärsineiden piina ei lopukaan vielä plussatestiin. Kunpa pian pääsisit nauttimaan raskaudestasi.

Hyvää vointia kaikille! Valo lisääntyy ja kevät tulee...toivottavasti se tuo mukanaan hedelmälliset ajat tänne meillekin... :wave:
 
Moikka kaikki....
Nyt aluksi omaa vuodatusta...
Me ollaan siis menty et tulee jos on tullakseen meiningillä taas...ja ei tule...mä tässä havahduin todellisuuteen, kun juttelin tänään kätilöystävän kanssa...sanoi et kun mekin ollaam tosiasiassa yli vuosi jo yritetty, niin olisi syytä käydä gynellä...no minä reipas sitten varasin ensi tiistaiksi ajan yksityiselle gynelle...ainakin käyn rutiinijutut tarkistaan...välillä siis epäilen että en ovuloi, ja kierto lyhenee kokoajan...mä oon vaan pöhkö tuudittautunu hyvään oloon ja nauttinu elämästä...mutta nyt tuli herääminen...tänä vuonna jo 33 v. jos meinaa niin on alettava toimia....et tällainen päivä.
On tuttu gyne...siviilistä...vastaanotolla en hänen luonaan ole käyny...mutta kuulemma pätevä.
Että laitan kuulumisia piakkoin teillekin...mitä sanoi...
Niin mä en ole siis kunnon ovisplussaakaan bongannut, silloin kun vuosi sitten tikuttelin...et kai mussa joatin vikaa on...tai sit en vaan löytänyt...
:eek:
Olen käynyt lukeen teidän juttuja aina välillä, ja hengessä mukana, nyt varmaan taas aktiivisemmin kirjoittelenkin sitten.
Kiva että ootte olemassa =)
 
Tervehdys kaikille :)
Täällä on palattu jälleen arkeen mukavan loman jälkeen.

Ellastiina, onpa sinulla ollut aivan liian jännittäviä päiviä ja viikkoja. Onneksi ultra lähestyy ja sen jälkeen pääset varmasti vähän rentoutumaan.
Pidän peukkuja pystyssä, että kaikki tulee menemään hienosti.

Monalle onnea oviksen bongauksesta!

merilintu, kiitos mielenkiintoisista ovulaatiomuistelmista :) Minä jo täällä suunnittelen, että minkälaisen hardcore-setin sitä ensi kiertoon varaisi, jotta saisi varmistettua ovulaation löytämisen. Kyllä mielestäni tuplavarmistus tai triplavarmistus on paikallaan :whistle: , sillä minullekin tehdään PAS luomukiertoon.
Sinulle valtavasti onnea, että nyt onnistaisi. Yritä olla vaipumatta toivottomuuten, vaikka eihän se helppoa ole pysytellä toiveikkaana päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Voimia!! :hug:

Lumikeiju, toivotaan, että munasolusi päättäisi antautua :) ja teidän kohdalla toteutuisi tilastojen tieto siitä, että suurin osa pareista onnistuu vuoden yrittämisen sisällä.
Parempaa mieltä sinulle!!

Tuulia, tosi hienoa, että pääsette niin pian hoitoihin!

kuumetta, minäkin kyselen, että missä vaiheessa sinun hoitosi nyt on?

Heksu, hyvä, että pääset nyt gynelle, kun asia alkoi vaivata mieltäsi. Toivotaan, että huolesi on turha ja teillä tärppää pian.

).( Minä olen yrittänyt löytää ovista myös tässä kierrossa (vähän kuin harjoitusmielessä ). Tänään on alkanut olla selviä oireita, joten eiköhän se pian löydy. Olisikin helpotus, että kierto ei venyisi kovin pitkäksi, vaikka sellainen on kai aika tavallista ICSIn jälkeen. Tosin minulle tehtiin hoito lyhyellä kaavalla ja sen ei pitäisi niin paljon kiertoa sekoittaa.

Kaikille mukavaa päivää!
 
Tiistai 3.3.2009



Lumikeiju 33v..........kp24/28-30...........yk11.................esikoinen
Kuumetta 36v.........kp7/24-27............yk33..............1. yhteinen
Tirlittan-75 33v.......kp20/29.................yk20.................esikoinen
Mona78 30v............kp21/30-32...............yk1..................esikoinen

katinka 30v.............kp?/25................yk8.................esikoinen
rikupi 35v................kp?/28..................yk5.................1.yhteinen
Tuulia-76 32v..........kp?/23-28..........4,5v...esikoinen, miehelle 3.
Tresum77 30v.........kp?/27-31...........yk17...................esikoinen
Marshmallow 34v....kp?/23..................yk5...................esikoinen
Heksu76 31v...........kp?/28.................yk4....................esikoinen
superwoman...........kp?/24-27............yk2....................esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Tammikuun 2009 plussat
Siiri S 38v...............yk10..................esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen
 
Tiistai 3.3.2009



Lumikeiju 33v..........kp24/28-30...........yk11.................esikoinen
Kuumetta 36v.........kp7/24-27............yk33..............1. yhteinen
Tirlittan-75 33v.......kp20/29.................yk20.................esikoinen
Mona78 30v............kp21/30-32...............yk1..................esikoinen

katinka 30v.............kp?/25................yk8.................esikoinen
rikupi 35v................kp?/28..................yk5.................1.yhteinen
Tuulia-76 33v..........kp3/23-28..........4,5v...esikoinen, miehelle 3.
Tresum77 30v.........kp?/27-31...........yk17...................esikoinen
Marshmallow 34v....kp?/23..................yk5...................esikoinen
Heksu76 31v...........kp?/28.................yk4....................esikoinen
superwoman...........kp?/24-27............yk2....................esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08

Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika

Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09
lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09
Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Tammikuun 2009 plussat
Siiri S 38v...............yk10..................esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen




Huomasin että mun ikä oli väärin... on tullu jo 33v täytyeen. Onko täällä joitain jotka polttaa? Jos on niin ootteko aatelleet lopettaa ennen hoitojen aloittamista? Mä lopetin ennen eka ivf:tä ja toisella kerralla vähensin kyllä mutta poltin jonkin verran ja nyt taas lopetin heti ku sain kirjeen eli nyt pari viikkoa tullu oltua ilman ja ihme kyllä mennyt aika hyvin. Miehen nuuskan lopettaminen olikin sit toinen asia, repes 2 päivän jälkeen, mutta saakoon anteeksi ku joutuu taas huomenaamuna runkkaamaan purkkiin :D
Nyt ruoan laittoon. Heidå!
 
Ellastiina, tsemppiä ultran odotukseen! On varmasti jännät paikat edessä! Ei se huoli varmaan plussaan lopu, taitaa olla päinvastoin. Toivottavasti saat mielenrauhan, ainakin sitten ultran jälkeen!

Merilintu, jaksamista piinailuun! Pidän peukkuja pystyssä! Mä voin vain aavistella, miltä tuntuu. Koska testailet?

Heksu, hyvä että pääset gynelle! Sitä kautta voi sitten ainakin hengähtää, tai vastaavasti pääsee hoidettavaksi, jos jotakin ilmenee. Toivottavasti kuitenkin kaikki on hyvin! Tsemppiä oviksen etsintään!

Tirlittan, toivottavasti ovis löytyi! Mä tykkäsin kyllä kovasti muuten käyttää tuota digitestiä. Se kun tekee sen arvion sun puolesta, että kuinka paksuja ne viivat nyt on ja onko kyseessä ovis vai ei. Tekisi mieli ostaa seuraavaan kiertoonkin, mutta on kovin kallis vaan.

).( Ja vaikka kuinka yritin olla lungisti, niin tuntemuksien tarkkailuun mä sitten kuitenkin olen sortunut. Nyt on vasta eka kierto! Ja vasta viisi päivää oviksesta! :) Tulee pitkiksi nämä kuukaudet jos kestää kauankin ja mä alan joka kuukausi kytätä itseäni tällä tavalla. :| Toivottavasti tämä on vaan sitä ekan kierron innostusta. Mä tunsin eilen kuukautismaisia juilimisia ja vuosin kirkasta limaa (sori tämä ällö kuvaus). Totta kai mun alavatsalla nyt myös tuntuu outo paine ja yhdessä vaiheessa tunsin outoa värinää. Hmm.. eli normikierrossa olo olisi varmastikin täysin normaali siis! :) Jäitä hattuun, yritän hokea itselleni. Mutta tällaistäkö tämä yrittäminen sitten on? Jatkuvaa itsensä tarkkailua? Mulla on kuitenkin noita outoja kipuja alavatsalla ollut jo vaikka kuinka kauan, joten mitään tuntemuksia sillä alueella mun ei pitäisi ottaa huomioon.

Toivonpa, että olisin voinut päätyä tähän raskauden yritykseen sellaisella rennolla 'luonto hoitaa' -asenteella. Mutta mun vauvakuumeilu pääsi vaan nousemaan aivan liian isoksi siihen mennessä kun yritys alkoi, joten rento yrittely jäi siis multa kokematta. Yksi ystäväni oli sillä linjalla enkä oikein osaa edes puhua hänen kanssaan kun hänen mielestään mä touhotan ja mietin asiaa liikaa. Mikä on siis varmaan ihan totta.

Huomenna lento Suomeen! En malta odottaa nähdä perhettä!
:heart:
Ja pääsen ystävän häitä juhlistamaan, joten onnentäyteinen viikonloppu siis edessä!

Plussaonnea kaikille palstailijoille!
 
Eilen oli lääkärissä käynti ja nyt sitten odottelen seuraavia menkkoja ja niiden perusteella tulee sumutteiden käytön aloitus, mutta menee ilmeisesti huhti-toukokuulle, koska klinikka on kiinni pääsiäisenä 2 vkoa. Mutta eiköhän tuo aika mene nopeasti kun on kerta tähänkin asti mennyt.
 
Lauantai 7.3.2009



Lumikeiju 33v..........kp1/28...........yk12.....................esikoinen
Kuumetta 36v.........kp11/24-27............yk33..............1. yhteinen
Tirlittan-75 33v.......kp24/29.................yk20.................esikoinen
Mona78 30v............kp25/30-32...............yk1..................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp7/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Jääkyynel 31v.........kp?/?..................yk1.......................esikoinen

katinka 30v.............kp?/25................yk8.................esikoinen
rikupi 35v................kp?/28..................yk5.................1.yhteinen
Tresum77 30v.........kp?/27-31...........yk17...................esikoinen
Marshmallow 34v....kp?/23..................yk5...................esikoinen
Heksu76 31v...........kp?/28.................yk4....................esikoinen
superwoman...........kp?/24-27............yk2....................esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Tammikuun 2009 plussat
Siiri S 38v...............yk10..................esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen
[/quote]

 
Jääkyyneleelle tervetuloa pinoilemaan! Toivottavasti tärppää pian.
Täällä pettymyksen päivä, menkat alkoi ajallaan. Ei voi mitään. Kohta vuosi takana yritystä :/
Todella surulliset ja apeat fiilikset menkkojen johdosta. Samalla huolestuttaa että mikä tän mun pahoinvoinnin aiheuttaa, kun sitä oon potenut jo useamman kuukauden. Jos syy olisikin se onnellisin mahdollinen, niin ei olisi huolta, vaan kun raskaana en ole. No, pitää aloittaa vitamiinikuuri, jospa olisi vain jonkin vitamiinin puutosta -toivottavasti.

Jos päivitätte listaa, voitteko ystävällisesti kopioida listan kokonaisuudessaan, jotta lista pysyy nättinä, kiitos! Ikävää jos perhosen lento katkeaa.......... :'(
 



Lumikeiju 33v..........kp2/28...........yk12.....................esikoinen
Kuumetta 36v.........kp12/24-27............yk33..............1. yhteinen
Tirlittan-75 33v.......kp25/29.................yk20.................esikoinen
Mona78 30v............kp26/30-32...............yk1..................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp8/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Jääkyynel 31v.........kp?/?..................yk1.......................esikoinen

katinka 30v.............kp?/25................yk8.................esikoinen
rikupi 35v................kp?/28..................yk5.................1.yhteinen
Tresum77 30v.........kp?/27-31...........yk17...................esikoinen
Marshmallow 34v....kp?/23..................yk5...................esikoinen
Heksu76 31v...........kp?/28.................yk4....................esikoinen
superwoman...........kp?/24-27............yk2....................esikoinen
merilintu..................kp?/28-34...........2,5v....................esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen


Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen
[/quote]



 
Voi Siiri, olen todella pahoillani! En ole tuohon päivityslistaan yleensä koskenut, vaikka olenkin tämän pinon "veteraaneja". Poistin sinut kokonaan plussalistasta, onko se ok? Haluatko nimesi takaisin listaan noin muuten? Paljon voimia ja jaksamista suureen suruusi!!! :hug:

Menin sitten jopa lisäämään itseni listan jatkoksi. Tässä pinossa ja jutuissahan on tullut keikuttua pari vuotta (aivan ensimmäisestä volumesta asti). Nyt viime aikoina olen siirtynyt hiukan enemmän lapsettomuuspuolen pinoiluun( hoitojen myötä ).

Tervetuloa JääKyynel mukaan! Vaikka pinossa on meitä "veteraanejakin", täällä ei ole kuitenkaan mikään huono karma ja moni onnistuu nopeastikin. Toivottavasti sinua onnistaa!

Heksulle tervetuloa takaisin!

Täällä ollaan melko tyhjissä tunnelmissa 2. PASin eli alkionsiirron jälkeen. Negan nimittäin testasin tänään. Kaikki on muuten hyvin, munasoluni hedelmöittyvät, miehen sperma saa suorastaan kehuja, alkiot jakautuvat mallikkaasti MUTTA eivät kiinnity!! (sori, taisin vaahdota tästä viimeksikin...) Mutta kun tuohon kiinnittymiseen ei juuri mitään ole tehtävissä keltarauhashormonitukilääkkeen lisäksi.
Seuraavaa siirtoa kohti tässä lähdetään ja toivotaan TAAS parasta. Täytyy sanoa, että pahimmat tuskat kävin läpi noin vuoden yrityksen jälkeen. Nyt sitä on siirtynyt pitämään tätä jonkinlaisena ikuisuusprojektina. Totta kai tämä lapsettomuus vie kuitenkin yhä isomman osan henkisestä kapasiteetista, mutta asiaa on jotenkin siirtynyt ajattelemaan eri tavalla. Enää en ajattele "nytlapsimulletänneheti" vaan toivon hartaasti, että joskus vielä onnistaisi. Siksi tuntuu nykyään hiukan absurdilta nähdä/kuulla keskusteluja, joissa pohditaan, missä kuussa kannattaa ajoittaa lapsi syntymään. Onneksi ne keskustelut eivät ole täällä. Täällä on kiva tunnelma, kiitos siitä kaikille!

Lumikeijulle :hug: Kyllä meitä vielä onnistaa.

Tuulialle jaksamista hoitojen odottamiseen!

KAIKILLE toiveikkaita kevättuulia, joiden mukana haikara löytää perille!

*muoks* Taidan jauhaa täällä samoja asioita. En ole edes uskaltanut lukea vanhoja viestejäni juuri siksi, että tämäkin vuodatus oli varmaan mones samasta aiheesta. Toivottavasti ketään ei tällainen "toisto" haittaa. Sitä vaan purkaa aina senhetkisiä tunnelmia. Ja samoissa ympyröissä ne aika usein pyörii...Tämä purkaminen kuitenkin auttaa PALJON!
 
Kiitos merilintu.
En vielä lähde listailemaan. Täytyy ensin saada tämä fyysinen puoli kuntoon (henkisestä nyt puhumattakaan). Välillä kuvittelen olevani kunnossa ja sitten tulee hetki, että haluan piiloutua maailmalta. Minusta on tullut todella epäsosiaalinen erakko. En tahdo nähdä ketään enkä puhua kenenkään kanssa. Huomenna täytyisi mennä ensimmäistä kertaa tuulimunatuomion jälkeen töihin... kaksi viikkoa onkin mennyt aika omissa oloissa kotona, ehkä on jo aikakin pistää nokka ihmisten ilmoille.

-Siiri S
 
Voi Siiri, olen niin kovin pahoillani! Voimia sinulle.



merilintu, pahoitteluni sinulle negan vuoksi. Taidan tietää, miltä sinusta tuntuu :( . Voimia sinullekin jaksaa eteenpäin.

Minusta tuntuu myös siltä, että ensimmäinen vuosi tuskailua oli pahinta aikaa. Nyt tähän kaikkeen on jo melko turtunut. Itsesuojeluahan se varmaan on, ettei enää tunne kaikkea lapsen toivomiseen liittyvää niin voimakkaana. Meillä on nyt menossa toinen IVF. Jos onnistuisi niin lapsi syntyisi joulukuun viimeisen viikon tienoilla. Vielä vuosi sitten se tuntui ihan hurjalta ajatukselta (etenkin, kun miehen lapsi on syntynyt jouluna) mutta nyt se on oikeastaan samantekevää. Vaikka pieni osanen minua säälitteleekin lasta, jos hän sattuisi syntymään jouluna JA siskon syntymäpäivänä tai vuoden viimeisinä päivinä. Luokkansa nuorin, raukka. Mutta kunpa hän vain tulisi, ajankohdalla ei enää ole väliä.

Onko sinulla muuten tutkittu kilpirauhasarvot, että ne ovat kohdallaan?


Lumikeiju


Pahoitteluni uuden kierron alkamisen vuoksi.

Mikähän sen pahoinvoinnin voi aiheuttaa. Onko sinulla tutkittu verenpaine, että arvot ovat kohdallaan? Tai voitko olla allerginen jollekin ruoka-aineelle? Toivottavasti syy löytyy eikä tarvitse enää kärsiä pahoinvoinnista.


Jääkyynel


Tervetuloa mukaan!



Tuulia


Kiva, että pääsitte hoitoihin noin nopeasti. Tervetuloa sumuttelijaksi :) . Minulla se tosin loppuu ainakin tältä erää viikon sisällä.

Polttamiskysymykseen vastaan että ei olla poltettu kumpikaan enkä osaa sanoa, miten vaikeaa se olisi ollut, mutta olisin varmaan yrittänyt lopettaa, jos olisin uskonut siitä olevan mitään apua. Laihduttelin tätä varten n. 14 kiloa, joten eiköhän se tupakanpolton lopettaminenkin olisi onnistunut. Ehkä.



Mona

Niin.. tuollaista itsensä tarkkailuahan se yrittäminen tahtoo monella olla... ainakin aluksi. Toivottavasti sinun ei tarvitse ylittää yrittämisessä sitä pistettä, jolloin itsetarkkailu muuttuu turtumukseksi, vaan että teillä tärppäisi jo sitä ennen. Toivottavasti juhlat olivat onnistuneet :).



TirlittanMukavia kevätpäiviä sinulle :) .


Heksu

Ihan hyvä, että käyt/ kävit gynellä tarkistuttamassa, että kaikki on hyvin. On sitten parempi mieli yritellä.




 
Mona, tuo itsensä tarkkailu kuulostaa niin tutulta. Varsinkin alkuun sitä huomasi jokaikisen tuntemuksen kehossaan ja oli helppo kuvitella raskausoireitakin. Nyt hoitojen aikana olen taas valpastunut uudelleen ihmettelemään kaikkea mahdollista.
Toivottavasti sinua onnistaa pian!!

Tuulia, olipa mukava kuulla, että teillä hoidot pääsee käyntiin nopeasti!

Jääkyynel, tervetuloa mukaan porukkaamme :flower: :) Paljon plussaonnea!

Lumikeiju, voi harmi, taas siis alkoi uusi kierto. Pidetään peukkuja, että tämä kierto olisi teillä SE kierto.

Siirille syvät pahoittelut. Voimia surun suremiseen. Toivottavasti mielesi alkaa hiljalleen muuttua paremmaksi. Jospa töihin palaamisesta on apua, kun tulee muuta ajateltavaa edes osaksi päivää.

merilintu, voi itku. Minäkin niin toivoin ja luotin siihen, että nyt teillä onnistuu.
Jospa siihen kiinnittymiseen kuitenkin löytyisi jotain apuja. Eikös se jokin alkiokuoren rikkominen liity kiinnittymisen helpottamiseen? Vai olenko ihan väärillä jäljillä?
Voidaanko uusi PAS tehdä heti seuraavaan kiertoon?
Ja mitä tulee tuohon samojen asioiden jauhamiseen, niin siitä ei tarvitse kyllä olla lainkaan pahoillaan. Siksihän täällä ollaan - toisiamme kuuntelemassa ja tukemassa ja omia ajatuksiamme päästä tyhjentämässä. Ja kun ne ajatukset tuppaa usein kulkemaan aika pientä rataa, niin samoja asioitahan me silloin jauhetaan =)

kuumetta, en malta olla kommentoimatta tuota loppuvuodesta syntymistä :)
Olen itse syntynyt 29.12. enkä ole asiasta kärsinyt. En muista koskaan koulussa ajatelleeni sitä, että olin luokan nuorin. Nyt aikuisena on oikein mukavaa, että syntymäpäivät on niin loppuvuodesta. Tuota asiaa ei siis kannata harmitella lainkaan :)
Paljon onnea sinulle käynnissä oleviin hoitoihin!!

).( Minä sain testattua ovulaation viime viikolla. Itse olin kyllä aika epävarma testistä, mutta mies oli niin vakuuttunut siitä, että viivat on käytännössä yhtä vahvat, että päätin luottaa hänen arvioonsa. Vuodon pitäisi ovulaatiosta laskien alkaa ensi sunnuntaina ja sitten alkaakin PAS lähestyä! Pitää kyllä hankkia se digitaalitesti, ettei ensi kierrossa tarvitse epäröidä ovulaation kanssa.

Kaikille hyvää mieltä!
 


Lumikeiju 33v..........kp4/28...........yk12.....................esikoinen
Kuumetta 36v.........kp14/24-27............yk33..............1. yhteinen
Tirlittan-75 33v.......kp27/29.................yk20.................esikoinen
Mona78 30v............kp28/30-32...............yk1..................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp10/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Jääkyynel 31v.........kp13/29-30...........yk1.......................esikoinen

katinka 30v.............kp?/25................yk8.................esikoinen
rikupi 35v................kp?/28..................yk5.................1.yhteinen
Tresum77 30v.........kp?/27-31...........yk17...................esikoinen
Marshmallow 34v....kp?/23..................yk5...................esikoinen
Heksu76 31v...........kp?/28.................yk4....................esikoinen
superwoman...........kp?/24-27............yk2....................esikoinen
merilintu..................kp?/28-34...........2,5v....................esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen
 
Pah. Postineiti ois saanu jättää pakettinsa tuomatta, tänään tuli tilaamani testit. Koitin sitä ovista bongailla näiden ohjeiden mukaan. Eli eka testipäivä oli virallisesti tänään, aika sopivasti siis paketti tuli. Mutt eihä siellä mitää ollu, puhdas negatiivinen. Ei edes hailakkaa viivaa. Tosin sen kyllä jo tiesin, ois pitäny saada testailla vähä aikasemmin, ku oli sellanen olo, mutt en lähe oikeesti arvailemaan mitä se ovistesti ois sillon näyttäny. Mutt en kyllä stressiä aio ottaa, itelle apuna vaa ostin noi testit, jos vaikka jotenkin pääsis omasta kropasta kärryille, kun nyt sitä tosissaan yrittää sit lukea :) Niin, itellä siis menossa kp 13/29-30.

kuumetta Pakko mainita. Itse olen syntyny vuoden viimesenä päivänä, eikä kukaa todellakaa oo minua sääliny :D Päinvastoin, nehä on että wau. Jota tietty minen ollu pienenä, ku eihä kukaa uudenvuoden aattona synttäreille sit päässy, ku olivat muualla. Mutt se oliki lapsena. Kaikki vaa aina kyselee, ett varmaa hienoo syntyä uudenvuoden atttona yms. Niin ja ampuuha kaikki mulle rakettejaki synttäreiden kunniaks ;) Ja minä itse asiassa olin luokkani vanhin, koska meninkin kouluun vasta vm-78 olevien kans. Itse olen siis vm- 77. Että enpä nyt tiedä onko toi maailmanloppu jos vuoden vika päivä syntyy. Ite ainaki näytän olevan täysissä sielun ja ruumiin voimissa :)
 
JääKyynel, laitoin sinun kiertopäivät listalle.
Minusta sinun ei kannata olla ollenkaan huolissasi siitä, että ovistestissä ei näkynyt vielä mitään. Ovulaatio on yleensä noin 11-14 päivää ennen seuraavia kuukautisia, joten eiköhän sinulla parin päivän päästä ala testiin viivat piirtyä.
 
Moi Merilintu, mulla tuli kans mieleen, että eikös se alkionkuoren avaus ole eräänlainen keino just kiinnittymisongelmiin. Mä muistaakseni keskustelin siitä aikoinaan lääkärini kanssa ja muistelen hänen sanoneen, että useamman tuloksettoman yrityksen jälkeen sitä voidaan kokeilla yleensä.
 
Kiva kun täällä on enemmän kirjoituksia nyt!

Jääkyynel, tevetuloa! Mäkin olen uusi täällä vielä. Ekan kierron loppua eletään.

Älä huolehdi, jos ei nyt ovista vielä löytynyt. Mä testasin joka aamu kp 12 - 18 ja ovis löytyi kp 17. Kieltämättä hieman ihmettelin, että ovis tuli niin myöhään - kunnes sitten tajusin, että mullahan on pitkä kierto, joten ihan oikeaan aikaanhan se tuli. :) No, tässä oppii ja kärsivällisyyskin kehittyy. Tsemppiä oviksen metsästämiseen!

Lumikeiju, olen pahoillani tädin tulosta.. Toivottavasti löydät jälleen voimia uskoa onnistumiseen.

Siiri, suuret pahoitteluni. Jaksamista.

Kuumetta, munkin ystäväni on syntynyt tapaninpäivänä eikä se hänen mielestään ole ollut haittana. Se oli itse asiassa aika erityistä - ja onhan niihin aikoihin usein suku jo valmiiksi koolla! Me puhuttiin aiheesta ohimennen, mutta mies ei välitä sitten lainkaan koska vauva syntyisi eikä minullekaan ole väliä. Eli täysillä yritetään vaikka sitten jouluksi osuisi! :) Toivottavasti teillä osuisi!

Mä olen nyt virallisesti luovuttanut tämän kierron suhteen. Leukaani nimittäin ilmestyi tuttu vieras - Kuukautisfinni. Muut lähestyvistä kuukautisista kertovat oireet (kiukkupäivät, kuukautiskivut,jne) eivät saaneet mua vielä luopumaan toivosta, mutta kun Kuukautisfinni ilmestyi kaverikseni jälleen kerran tajusin, että peli on pelattu. :) En nimittäin millään voi uskoa että tämä kipeä patti, joka ilmestyy joka kuukausi kutakuinkin samaan kohtaan leukaani, voisi kulkea myös nimellä Raskausfinni. Tämä oli hyvä eka erä, nyt alan valmistautumaan seuraavaan kierron alkuun. Pääsisi sitten sinne laparoskopiaankin!
 

Yhteistyössä