Vielä kertomusta syntymäpäivästä. Lähdettiin ma aamulla Naistenklinikalle suunniteltuun sektioon. Lääkäri vielä ultrasi tarjonnan, ja yhdessä päätettiin että sektiolla mennään, kun tarjoutuva osa oli jalat ja kohdunsuu sentin verran auki, kuulemma erittäin pieni todennäköisyys, että saisi jalkoja nostettua alta pois jos/kun alkaa syntymään luonnollisesti.
Sitten odotettiin ja odotettiin, olin päivän vikana listalla. Nälkä oli kauhea kun syöminen piti lopettaa edellisenä iltana. Siinä ei sokeritippa paljoa lohduta.
Itse operaatio sujui tosi hyvin ja ilman sen kummempia kommelluksia. Mutta onhan se hurja juttu ja iso leikkaus. Itseäni pelotti ja jännitti kauheasti, vaikka tiesi olevansa huippuhyvissä käsissä. Ensin huolellista puuduttelua (jonkinlainen epiduraali-spinaali-kombo). Sitten verho mahan eteen, nyhtämisen ja nykimisen tunnetta, ja yht äkkiä sarja kiukkuisia parkaisuja! Verhon takaa kuuluu iloisia ääniä ja tervetuloa maailmaan -toivotuksia.
Sitten verhon takaa ilmestyy ryppynen, ryttynen vauva joka pääsee heti mun rinnan päälle, ja terve poika-raportti. Onnen itkuhan siinä pääsi.
Heräämössä meni sitten hyvä tovi, ja se oli kurjaa kun vauva oli muualla eikä tuntoa ollut eikä jalat liikkunu. On muuten todella kuvottavaa katsella, kun joku siirtelee omia täysin tunnottomia jalkoja kun itse luuli niiden olevan jossain ihan muualla.
Sen jälkeen hidasta mutta varmaa toipumista, ja kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin. Maito nousi eilen illalla. Alkuun oli synkkää kun joutui pyytämään kätilön paikalle jokaista vaipanvaihtoa ja imetysyritystä varten. Mutta nyt voin jo tosi paljon paremmin, vaikka monta liikerajoitusta onkin. Ja vauva kasvaa silmissä!
Onnea kaikille vauvan saaneille! Nyt on pinon putki auki kunnolla, tällä viikolla on tapahtunut ihanan paljon! Ja tsemppiä loppusuoralle muut!