<3 HEINÄVAAVAT kesäkuussa <3 *poksuminen alkanut!*

jedvenna :hug: Ei itseään kannata syyllistää, se on ihan varma! Itsekin syytin itseäni meidän tilanteesta, mutta tarpeeksi moni lääkäri on jo todennut sen turhaksi. Olisi hyvä jos lääkärit osaisivat selittää tarkemmin sinulle tilanteen. Se varmasti helpottaisi oloasi edes jonkin verran!

Neuvola takana. Vauvalla kaikki ok ja laskeutunut on. Vielä ei kiinnittynyt, mutta hyvä kun pysynyt pää alaspäin. =)
Painoa oli tullut 950g/vko. :kieh: Siitä en nyt saisi stressata liiaksi kun elimistöni muutenkin stressitilassa...mutta kyllähän se jonkin verran stressaa kun kiloja tullut jo aivan liiaksi.
Pissa oli puhdas ja verenpaine 125/75.
Eri henkilö oli jälleen, mutta todella mukava ja hänelle sainkin ääneen sanottua suht luontevasti ettei oma olo ole ihan paras mahdollinen, henkisesti. Täytyy nyt vain yrittää saada jotenkin hillittyä tätä stressaamista. Vinkkejä otan vastaan miten se onnistuu!
Normaalitilanteessa lievittäisin stressiä tupakoimalla, käymällä tuulettumassa yöelämässä, lenkillä tai täyttämällä päiväni kaikenlaisella tekemisellä. Nyt kun ei oikein mikään noista käy.

Tietääkö kukaan muuten poliklinikkamaksujen maksukatosta? Tarkoittaahan se kertymä kaikkia maksettuja huolimatta missä paikkakunnalla on käynyt? Mulla noita maksuja on HUS:iin yli 300?, KYS:iin 60? ja KSKS tällä hetkellä jotain päälle 200? niin käsittääkseni maksukatto alkaisi olla aikalailla täynnä ja sairaalahoidosta menisi vain 14?/vrk?!?

Toisekseen vielä huutelisin vinkkejä vaatetuspuoleen ja kenkäpuoleen? Juhannuksena miehen serkulla häät ja mulla ei mene kengät jalkaan eikä hameet/mekot. Entiset hameeni jopa juuttuvat puoleen reiteen. Mekoista yksi menee mutta on niin lyhyt että helma nousee edestä niin ylös ettei siveydestä voida puhua. :D

Ei muuta kuin jaksamisia kaikille! :hug:

Tuuliina 35+5
 
jedvena :hug: älä syyllistä itseäsi, vaikka tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty. nyt ainakin asiaa tutkitaan ja varmasti tehdään kaikki että pienellä olisi kaikki hyvin :hug:
cassy hyvä vaan että kaikki ei joudu kärsimään :D ja onnea täysiaikaisuudesta :hug:
kaikille muille tasapuolisesti :hug: pari hassua kuukautta ja meillä kaikilla on pienet sylissä:) paraskin olen puhumaan kun oon itsekin niin kyllästynyt.
olin tänään juttelemassa kätilön kanssa synnytyksestä, oli ihana se kätilö. harmi kun ei voi olla varma että se on töissä kun h-hetki tulee.
nyt kun pääsin kotiin, niin iski joku ihme pyörrytys tila. pyörryttää, mahaa vihloo ja yrjöttää :x joku flunssa iskemässä, kenties?

toivova ja nyytti POKS 35+0
 
jedvenna syyllistäminen on tosiaan turhaa, vaikka se onki helpommin sanottu ku tehty :( Jos mitään ongelmaa ei löydy, ni toisten vauvathan on pienempiä luonnostaan. Mun ukkoki synty viikon yliaikasena hieman alle kolmekilosena eikä sil ollu suurempaa hätää. Keltasuutta vaa hieman tarkkailtii. Tosi paljon tsemppausta ja jaksamisia tutkimuksiin :hug:

Tuuliina84 ei keltää tutulta löytyis kokoa tai paria isompia kenkiä lainaks? Vaatetustaki vois ehkä lainata.. Ite ainaki oisin äitiltä lainanu, mut turvotus onki tullu naamaan eikä jalkoihin ja muualta paisunu sitte jo liian isoks.

Käytii eilee synnäriosastol tutustumassa ja tänää tuliki neuvolasta täti ja perhetyöntekijä kotikäynnille. Tommoset kotineuvolakäynnit sopis mulle kyl.. juteltii kaikkee ja kotisohvalla mitattii verenpainetta, joka tosin aiheutti viel lisää paineita, koska se oli ekal mittauksel 150/103!!! Tuleekoha täs joku myrkytys viel :eek: Toisil mittauksil laski vaan 140/90. Sydänääniä ei saatu kunnol kuuluvii, ku tyypille tuli just hikka joka hienosti kaiku. Mut kiva se oli kotisohval pötköttää..

Entiseltä luokkakaverilta tuli aamukuudelta viesti, et prinsessa oli syntyny :heart: Varmaan täälläki kohta lisää poksutaa kerta Cassyllaki täydet viikot, onnea :flower:

Kaikille :hug:

- Jousku ja Pertsa 35+4
 
Tekstiä tullut paljon, vaikka kaiken pyrkii lukemaan niin osa unohtuu saman tien, raskausmuisti... ;)

Ihan ekaksi, jedvennalle tsemppi :hug: , on sua koeteltu kyllä raskausaikanasi!
Mutta hyvä että oot osaavissa käsissä ja vauvan tilaa ja kasvua seurataan tarkasti, peukut pystyssä että kaikki sujuu kuitenkin hyvin!!

Cassy, meillä on mies myös flunssassa mut ei onneksi vielä kovin huonossa hapessa, tosin sille tekis ihan hyvää olla töistä pois ennen kuin sen olo on aivan karsea, vaan eihän se ole.. Sanoinkin ettei pääse synnytykseen mukaan jos on flunssassa, viimeksikin kun se kesti sitten pari vkoa kun ei hoitanut levolla itseään kuntoon vaan painoi töissä..
Tosin voihan tässä mennä vielä se 3-4 vkoakin, saa nähdä.
Täällä myös olo ollut hyvä, melkeinpä kaikki hommat onnistuu vielä, yöt vaan menee vaihtelevasti ja se verottaa voimia jos on kehnot unet takana..
Mut kiva jos pääsis loppuun asti tässä kuosissa! :D

Tuuliina, mulla tuli pojan aikaan loppuraskaudessa pahimmillaan reilu kilo vkossa, oli kyllä turvotusta mut tuntui tosi inhottavalta. Että tiedän tunteen! Tosin ne kilot lähtikin kyllä tosi nopsaan joten nyt en oo stressannu yhtään näistä 12 kilosta mitä on tähän mennessä tullut. :)
Tosta vaatepuolesta, mitä jos hommaisit jotkut vähän "paremmat" varvassandaalit, niitä on mun mielestä tosi kivoja, kaikilla helmillä ja paljeteilla. :p Ja kaikkia ihania mekkoja on kaupat täynnä, ite ostin semmoisen rimpsuhameen yksiä juhlia varten jossa hyvä resori vyötäröllä, menee varmaan hyvin raskauden jälkeenkin, eli ei jää käyttämättä. :)
Tietty jos häät on tosi juhlalliset niin sit voi olla alipukeutunut olo, mut viimesillään raskaana oleva nyt ei ihan mitä tahansa päälleen saa laitettua, enkä mä ainakaan viittis isoja summia pistää yksiä juhlia varten.

Eipä kai tässä muuta, huomenna ois neuvola ja saa nähdä että saisinko jonkin näköistä painoarviota, sitä kun ei oo vielä kertaakaan tässä tehty, ois kiva vähän tietää että mitä ois tulossa.. :D

"Väsyneille ja vittuuntuneille" ihan extrapaljon jaksamista, kaikki ei tosiaan pysty nauttimaan näistä vikoista viikoista jos olo on suoraan sanottuna paska, se on harmillista! :hug: :hug:

illuusia&vauveli rv 37! :heart:
 
Täällä taas :wave: Kotiuduin illalla sairaalasta. Piti olla ihan vuodelevossa ja mittailivat säännöllisesti paineita, no kun en liikkunut, kun vain vessaan pari metriä - lukemat pysyi ihan kohtuullisina. Valkosolu arvo oli vain pienesti plussalla. Vauvan sydänkäyrää ottivat ahkerasti ja hyvät oli sykkeet. Täällä meidän äippäpolilla olivat huolissaan istukan toiminnasta ja sairaalassa eivät sitä ees tutkineet pyynnöistäni huolimatta, niin kauan kun sydänkäyrä ok -ei syytä huoleen? Mietin vain miks täällä kokenut lääkäri oli asiasta huolissaan ja laittoi mut pikaisesti sairaalaan, jos ei sitten mitään huolta ookkaan? Tosin lääkäri synnärillä oli minusta outo muutenkin ja jotenkin välinpitämätön vaan tiedä sitten. No kuitenkin sitten ohjeena oli rasittaa itseäni, mitä paineet sitten ovat- no siinä vaiheessa pyysin päästä kotia, kun minusta tuntui että makuuttavat mua turhaan, jos ei mitään hätää lapsella ookkaan ja laittoivatkin sitten kotia, ohjeena mitata paineita ja käydä säännöllisesti neuvolassa ja äitipolilla ja jos jotain muutoksia olooni tulee- heti sairaalaan. Tänään meillä oli täällä äitipoli kii, mutta neuvolassa kävin kontrolloitavana- alapaine taas koholla 118/96 (yli 100 ei saa nousta), sydän äänet ok vaan nyt sitten oli valkosolujen lisäks verta virtsassa, mitään ei kyllä vuoda, vaan huomenna sitten aamusta verikokeisiin + virtsanäyte annettava ja äitipolille tutkittavaks. En tiedä, jotenkin epätietoinen olotila - kun se sairaalaan erikoistuva lääkäri ei antanut mulle juuri mitään vastauksia ja mitään huolta ei ois - vaan täällä kokenut Kys:n gynekologi (joka käy tekemässä äitipoli käynnit meillä päin) oli selvästi huolissaan vauvan voinnista.. No huomenna taas viisaampi -toivoakseni. Mukavampihan tää kotona olo on kun sairaalassa- kun ei vauvalla oo hätää. Tällästä meille päin, toivottavasti sekavasta selostuksestani selvää saitte.
Palailen taas kertomaan kuulumisia miten edetään.

Kissansilmä ja "vilkas" 34+1 vai 2 nyt on ajatus katko? =)
 
SusSoo
Kissansilmä :/ olipa sekavaa toimintaa siellä sairaalassa. Toivottavasti asiat selviää ja huolenaiheesi ovat turhia


Illuusia :wave: jos vauvalle tehdään "painoarvio" neuvolatädin toimesta vatsan päältä käsikopelolla, niin siihen ei kannata mennä luottamaan. Muutama vuosi sitten (5 päivää ennen synnytystä ) minulla oli masussa jo 3,5 kiloinen vauva. Syntyessään painoi 2800g eli tyttö laihdutti lähes kilon viidessä päivässä
Kyllä sullakin on jo noita viikkoja... hieno homma!

(.) Energisenä olen tänään tehnyt pakastimeen monta annosta makaronilaatikkoa, chili-herkkusieni-lihakepakoita sekä jotain 70 pullaa... Mä en ole ollut näin energinen varmaan kahteen-kolmeen kuukauteen. Nyt sitten mussutan tuota vastaleivottua pullaa kuin viimeistä päivää...


Sussoo ja Suloinen 34+5 :heart:
 
jedvenna kovasti jaksuja älä ittees syyllistä.

Kissansilmä olipas outoo toimintaa.kiva,että pääsit kotio lepäileen.

Muillekkin kovasti jaksuja kipuihin ja särkyihin :hug:

Täällä mieli maassa äpoli käynti oli masentava.Oon tätä menoo vielä joulukuussakin maha pystyssä :'(

Ai niin Cassy onnittelut täysistä viikoista ja kiva,että sinulla on odotus mennyt loistavasti =)


Ä-kengu joka on itsesäälissä 35+6
 
Jedvennalle :hug:

Kissansilmä; onneksi kotona saat kuitenkin lepäillä!

Äiti-Kengu: olitkos se sinä joka kertoi hampaitten kunnon huonontuneen? Huomasin tänään itelläni ilmeisesti reijän takahampaassa ikenen juuressa, tai ainaskin siellä oli sellanen tumma kohta... tammikuussa jäi vuosittainen tarkastus välistä sairastamisen takia, ja nyt sitten mietinkin että ei taida enää onnistua tuo tuolissa makoilu.. ja muutenkin varmaan puudutetta kaipailisin jos pitää porata :ashamed:
Onko kellään kokemusta hampilääkärikäynnistä tässä vaiheessa raskautta? :attn:

Sitten kyselisin vielä että minkäverran olisitte valmiit maksamaan n. 4 vuotta vanhasta turvakaukalosta, sillä isofix kiinnityksellä? ( jos se nyt tarkottaa sitä että saa laittaa kepun siihen alustalle) ? merkkiä en muista, mutta hyvä kuntoinen kuitenkin.. kummipojan äiti olis myymässä, mutta kummallakaan ei ole oikeen tuota hintatietoutta.. uudet on varmaan n. 180? ??

Jaksamisia taas kaikille,

Hanttapuli 35+5
 
Hanttapuli mulla oli tosiaan reilu viikko sitten hampukäynti.Yks reikä paikattiin ja juurihoito hampaaseen uusi lääke.Pari reikää odottaa ainakin sit syksyä.Minä sinnittelin ilman puudutusta,mutta senkin olisivat laittaneet,jos olisin halunnut.
Käy huutiksesta kattomassa mitä siellä pyydetään käytetyistä.Ite ehkä maksaisin 50e max tuon ikäisesta riippuen tosiaan merkistä ja kunnosta.

Edelleen hieman sekavissa mietteissä miten mun mahtaa tää loppu sit sujua.

viikot poksuu kuitenkin rv 36 :heart:
 
illuusia 12kg kuulostaa ihan normaalille. Mulla kun kiloja on tullut jo 20 :whistle: Ja sokerithin ihan kunnossa...en ymmärrä! Varpaisiin varmaan kilot tulleet ;)

Kissansilmä Jopas on ollut sekoilua :/

Äiti-Kengu :hug:

Millä saa unirytmin käännettyä? Nykyään valvon helposti 12 ellen yhteenkin. Sitten yöllä tulee
herättyä kun paikat puutuu ja lopputulos on erittäin väsynyt mama. Olokin oli paljon virkeämpi kun meni nukkumaan klo 22 ja heräsi viimeistään klo7.

Hitto kun jaksaisi/pystyisi lähtemään kaupungille katsomaan vaatetarjontaa. Siitä ei vaan tule yhtikäs mitään kun iskee se pyörrytys/oksetus olo. Ja pitäisi vielä tuo 5-vuotias raahata mukanaan. Hän ei välitä vaatekaupoista sitten yhtään. :D
Mitään kauheita summia vaatteisiin ei tosiaan tässä vaiheessa enää viitsi laittaa vielä kun kukkaron nyörit tiukalla muutenkin.

Mukavaa päivää kaikille!

Tuuliina 35+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja jouvauva:
MOI
Mul ei oo eilisest illasta asti pysynyt mitään sisällä oon oksennellut vaan... Alkaa pelottaa onko vauvalla kaikki hyvin :'( kun itsellä ei ole...
35+6
Älä murehdi, vauva kestää kyllä äidin muutamankin päivän oksentelun
:hug: Itse olin esikoisesta kunnon oksennustaudissa loppuraskaudessa ja nuoremmasta kärvistelin kolme päivää sappikohtauksessa kotona ja oksensin kaiken mahdollisen. Inhottavaa tuo oksentaminen kyllä ison(kin) mahan kanssa on! Muista juoda juoda juoda juoda ja syödä mitä tahansa mikä vaan sisällä pysyisi! Lihaliemen huomasin parantavan oloa silloin aikanaan, sai vähän suolojakin vaikka muutenhan se on kyllä aika suolaista tavaraa ;)

Katja ja masukki 36+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja jouvauva:
MOI
Mul ei oo eilisest illasta asti pysynyt mitään sisällä oon oksennellut vaan... Alkaa pelottaa onko vauvalla kaikki hyvin :'( kun itsellä ei ole...
35+6
Vauva kyllä varmaan ottaa omansa :hug: tuo on niin inhottava tauti..Mulla oli myös silloin jossain vaiheessa 20+ viikolla raju oksutauti, Ja paljon supisteli silloin kun oksentelin..Miten sulla supisteleeko? Voithan soittaa poilille ja kysellä jos ei pian ala menemään ohitte se..jaksuja..Niin ja tosiaan itsellä ainakin mehujäät oli tuolloin kovassa suosiossa kun muut ei mennyt..

Ja kaikille muillekkin jaksamisia viimeisiin viikkoihin :hug:

Jedvenna Älä syyllistä itseäsi vauvan pienen koon vuoksi :hug: Mun esikoinenhan syntyi rv. 38+4 ja painoi 2065g. Häntä tarkkailtiin myös 28-> kun huomasivat että on pieni. hän kasvoi omalla käyräällään ja istukka virtaukset olivat hyviä..Mutta sit lopussa tosiaan vyötärön ympärys ei enään kasvanut, joten synnytys haluttiin käynnistää täysillä viikoilla ja ihan terve ja tiitterä poika tuli, kaikki oli kunnossa. Uskon että varmasti sinunkin vauvallasi on kaikki hyvin, mutta tottakai se huolestuttaa, ja hyvä että nyt tutkivat ja pitävät silmällä tilannetta.

Kissansilmä
Olipas perin outoa käytöstä..

Mulla oli eilen äitipolikäynti ja vauvalla kaikki edelleen hyvin. Omalla käyrällään kasvaa ja painoarvio oli 2500-2600kg . Mulla oli taas tilanne edennyt alakerrassa. Oli 4cm auki ja kanavaa 0.5cm jäljellä. Antoivat nyt sitten käynnistyspäivän jos ei tässä ennen sitä ala syntymään..Eli 22.6 pääsee sitten viimeistään toimiin ja silloin siis suoraan puhkaistaa kalvot, (siis jos sit aamulla kun soitan sinne on tilaa, jos ei oo niin seuraavana päivänä jne.) alkaa tuo olo olla sen verran tuskainen ja kypsynyt, että helpotti huomattavasti oloa kun sai sen käynnistyspäivän =)

Mulla on alkanut tuleen öisin nälkä, onko muilla havaittavissa tälläistä..? Siis kun vessaan herään, niin joskus 3-4 aikoihin, tuntuu että voisin tyhjentää koko jääkaapin...mitäs tää nyt sit on :D

Piku ja Tintti 36+5
 
jedvenna: Älä ota enempää stressiä, meidän vauva on kuulemma kanssa pieni (viikkoihin nähden), mutta kasvaa omalla käyrällään. Ne lääkärit osaavat kyllä hermostuttaa odottavan äidin, jos haluavat. Anna kaiken mennä omalla painollaan. :hug:

Kaikille kärsiville oikein paljon voimia, voi kun saisitte nukutuksi. Koittakaa vaikka päivällä mennä maate, jos ei yöllä tule uni silmään. Voihan se olla, että kun elimistö käy loppuraskaudessa kovilla, niin tuo uni juttukin kuuluu asiaan. Kohta sekin kipuilu loppuu, kun saadaan ihanat vauvat syliimme... :heart:

Mureena ja papu 35+4
 
Kiitos kannustavista sanoista, paransi mieltä =) Soitin miehelle että tuo suolatikkuja että saisin vähän suoloja kehoon kun nehän lähtevät ensimmäiseksi. Kylmät tripit menevät ja koko ajan janottaa että vettäkin menee reilusti, nyt alkoikin tekemään mieli mehujäätä mieli. Supistelut ovat jäänyt vähän sivummalle, mutta kaikki paikat särkevät :( Etenkin selkä.
 
jouvauva Syö ja juo tosiaan mitä vain mieli tekee ja sisällä pysyy ja vaikkei pysyisikään, niin oksennuksen jälkeen aloitat syömisen ja juomisen sitkeesti uudestaan. Ja käy lääkärissä, jos tuntuu, ettet pärjää kotona. Laittavat tiputukseen, ettet kuivahda liikaa.. Koita jaksaa!!
:hug:
 
Jouvauva täällä sulle kohtalontoveri, ainakin melkeen :wave: Ollu aamusta asti tosi huono olo, ja oksentanukki olen.. Mä en kyl tiä et olisko tää jotain tautia, vauva painaa häpyluuhun niin kovaa et oksettaa. Ja pää hakkaa ihan kympillä, toivottavasti menee kohta ohi, noi Panadolit ei auta ees päänsärkyyn :( Toivottavasti sulla on jo helpottamaan päin!!
Pakko mennä huilimaan ko on tän hetken hiljasta..

Ämpee 23+6
 
kiitos tsempeistä! tiiän kyllä että en sais stressata tällästä, jotkut ovat ihan luonnostaan vain pikkuisia ja mulla saattaa olla tulossa pikkuinen ihminen.. itekin kun olen tosi pieni kokoinen ni ei multa isoa vauvaa voiskaan tulla.. mut silti se lääkäri joka mua tutki ni oli tosi tyly.. hän oli virolainen ja kovin lyhytsanainen. tuli vaan olo ettei mulle selitetä kaikkea kunnolla. kävin neuvolassa keskustelemassa näistä tänään ja th käski mun kirjottaa kaikki kysymykset paperille ja kysyä samantien ku huomenna menen käyrälle taas.
sain kyllä hiukan mielenrauhaa kun th halusi kuunnella sydänääniä tänään ja hyväthän ne nyt oli, kolme liikettäkin saatiin kuunnellessa. huolettaa vaan. olis ihanaa jos voitas käynnistää vähän aiemmin ku on hermoja raastavaa ettei nää tonne mahan läpi et kaikki on ok. th epäilee tosin et lääkäri olis mitannu painoarvion ultralla väärin, et sekin ois yks selitys sille. mut uuen arvion näen ens torstaina.

jedvenna ja poju rv 36
 
Ämpeelle ja jouvauvalle jaksamista - toivottavasti on olo jo parempi :hug:

Jedvennalle myöskin haleja, hyvin ne pienetkin pärjää - itse ainakin toivon ettei mikään jättiläinen tulisikaan!

Itsellä ollut polttavaa selkäkipua tänään, helpottaa maatessa mutta seisoaltaan tuntuu kuin olisi tuli persuuksien alla. Outo olo.
 
omaa napaa: tänään oli ä-poli aamulla. oli nopee keikka. ensin olin puol tuntia käyrillä, sit pääsin jo lääkärin lue ja ultraan. oli sellanen nuori naislääkäri, tosi epäammattimaisen olonen tyyppi....
no ultrassa kumminkin selvis, että beibi onki jo kääntyny itestään oikein päin ja kaikki oli hyvin.
painoarvio oli 3,1kg (viikot 37+0). miten muilla ollu painoarviot?????

nyt ei muuta kun SEKSIÄ; SAUNAA SEKÄ SIIVOUSTA. JA LENKKEILYÄ!!!
tää beibi saa luvan alkaa syntyy!!! :heart: :kieh:

annu & neiti 37+0
 
Neuvolassa käyty. Kaikki ok........paitsi että kaikki kiinni ja piukasti :ashamed: 3cm kouhdunkaulaa ja "kyllä voit ihan rauhassa odottaa että yli menee" :headwall:

Ottaaaaaaaaaaaaaa päääääääääääääääääääääähän!!!
 
mulle taas sano lääkäri, että kohdun suu on pehmenny ja kanavaa 2 cm. sit kirjotti n.korttiin kumminkin, että kohdun suu KIINTEÄ ja kanavaa 3mc. tosi kiva. mutta jtn se muistaakseni sano et juhannuksen jälkeen viim. saattaa alkaa tapahtuu.... silti on jotenkin "pettyny" olo....
oisin kai halunnu et se ois todennu jtn tyylin et "saattaapi olla että pian jo nähdään uudestaan, ehkä jo tänä iltana täällä synnytyksen merkeissä" :LOL:

pakko vaan koittaa jaksaa..... kaikki keinot tosiaan otetaan huomisesta lähtien käyttöön, jotta baibi tulis ulos!!

TSEMPPIÄ SISARET, KOHTA NUUHKITAAN JO PIKKUISIAMME :heart:
 
Juu ehkäpä mäkin odotin, että olisi sanonut "pikkuisen hiukset täällä jo näkyy, että eiköhän oteta jo ulos" :) Oon niiiiiiiiiin kärsimätön muutenkin että on aika hyvin kun jo melkeen 9 kk oon jaksanut odottaa että jospa sitten kohta...blaah...
 

Yhteistyössä