<3 HEINÄMASUT Tammikuussa <3

Jos minäkin tänne puolelle tulisin moikkaamaan. Eli moooi. :wave:

joannahille tiukka :hug:

Meillä kanssa ostettiin aikas p.askat vaunut esikolle. Ne ei olleet edes mitkään aivan tolkuttoman halvat, mutta myyjä vei lähinnä miestä. Se kun innostuu jostain, niin sille voi myydä vaikka mitä. :headwall: Jotenkin se sitten minutkin sai siihen mukaansa, kyllä on perästä omaa tyhmyyttä kirottu. :ashamed: Ostettiinkin sitten melko pian hyvät matkarattaan ja siirryttiin niitä täysin käyttämään. Ne on kyllä hyvät. Nuo helvatan paskavaunut saavat kelvata nukutusvaunuiksi tuohon ulkosalle, muuten sitten meinataan ne tuplat jostain keksiä.

Muuten ei minkäänlaisiin hankintoihin olla vielä ryhdytty. Eihän noita tietenkään hirveästi edes ole, esikon jäljiltä kun on kaikkea. Vielä ei edes ole se vaavinvaatteiden hypistely-into iskenyt. Ei se esikkoakaan odottaessa iskenyt kuin ihan loppupuolella. Jotenkin en taida alitajunnassa antaa itselleni vielä lupaa moiseen. Tytön huoneen (eli tulevan molempien muksujen huoneen) maalausta yms ollaan tässä kyllä suunniteltu, vielä kun on sekin homma muuton jäljiltä tekemättä. Saako raskaana ollessa rauhallisin mielin tuon verran maalailla? Esikkoa odotellessa maalailin muutamia huonekaluja, mutta sillon olin ulkosalla, joten raitista ilmaa siinä sai varmasti. Nyt ollaan sisällä, vaikkakin ikkunat saa sitten kyllä olla auki...

Tänään on kaikenmoista saatu aikaiseksi, loppupäivän voi ottaa rennommin. Ja illasta tyllerön kanssa jumppaamaan. Nautin kahvistani nyt. :wave:

mussu & monni 15+1
 
Moi :wave:


Tervetuloa uudet :flower:

vaunukeskusteluun kommenttia; meillä 2005 ostetut Emmaljungat (cerox?) ja nyt siis kahdella lapsella olleet.... ei mitenkään hyvät enää :/ vaikka rengaspaineet yms.on kohdallaan niin varsinkin tasaisella asfaltilla huomaa että vaappuen menee - jotenkin omituisesti vinkuroi ja vonkuroi ....kankaat alkaa olemaan paikoin rispaantuneet yms. No kankaita ja renkaita sais kai uusiakin että ehkä me vielä niillä pärjätään...

Mukavaa iltaa ja hyviä vointeja kaikille :D :flower:

-MiNiA-
 
Hei,

Pitkästä aikaa jos tänne jotain kirjoittaisi. Teidän kuulumisia päivittäin tulee luettua, oma kirjoittaminen kulkee aika laiskoissa kengissä. :)

Oikeastaan mitään uutta vointiin liittyvääkään ei ole muuten kuin nivuset on ihan älyttömän kipeät. Kävellessä sattuu ja äkkiliikkeet tuntuu todella pahalle...olo on välillä kuin vanhalla mummolla. :D

Ellokselta tilasin ensimmäisiä vaatteita pienoikaiselle ja varastosta hain esikoisen aikaisia vaatteita. Uskomattoman pieniä ovat. :heart:
Nyt täytyy hiukan malttaa mieltä...jotenkin pelkään iloita liikaa ettei kostaudu myöhemmin.

Vaunut myös meillä olisi hankinnassa. Lastentarvikkeessa kävimme jo "koeajamassa" muutamia. Itse haluaisin Quinnyn helposti kääntyvät ja kevyet, mies aika samoilla linjoilla minun kanssa. Tavarakorin suuruutta en huomannut katsoa. Liian pieni ei saa olla jotta voi joskus käydä kävellen kaupassakin.
Esikoisen vaunut aion pitää parvekevaunuina.

Hyviä vointeja kaikille

Tuuliina 15+4
 
joannah, osanottoni! :hug:

Eipä tännekään mitään uutta tai ihmeellistä kuulu, kiusana on ollut päänsärky ja oin varma että paineet on pilvissä, vaan kotona sitten kun mittasin niin olivat mulle melkein matalat. :eek:
Vaikka rankka päiväkin oli, ravasin edes takas oppilaiden kanssa ja luistelemassakin oltiin.
No, tulipahan liikuttua. :)

Hankinnoista ootte jutelleet, mä en ole mitään vielä katsellut, mutta kunnon vaunut hankitaan, se on päätetty.
Ja jos vaikka sitten helmikuussa tuo sukupuolikin selviäisi niin sitä voi sitten innostua niitä ihania vaatteitakin hiplaamaan ja tietty ostamaankin. :saint: :D

Kohta alkaapi jo 18.vko, mukavan nopeasti tuntuu aika menevän. =)
 
ooh tänne oli tas tullu niin paljon uutta etten edes jaksanut kaikkea lukea...anteeksi :ashamed:

voimia kaikille menetyksen kokeneille :flower:

itsellä np ultra ohi ja kaikki hyvin, turvotusta oli vaan 0,9 ja kovasti liikuskeli siellä masussa, sydänääniä kuuntelen joka ilta dobblerilla ja nyt alkaa löytymään jo aika helposti syke:)

tänään neuvolalääkäri oli ja meni, lääkäri oli aika kovakourainen ja kaikki oli hyvin:)

minkä pituisia ovat vauvelinne olleet np ultrassa?mulla 12+2vk 61.1mm mötikkä

onnijuuli 13+3
 
moikka!
kauheesti oo taas ehtiny istahtaan koneelle mut nytpä rustaan vähän viestiä :) masu kasvaa kovaa vauhtia ja mammafarkut on tilattuna! täl viikol pitäs ilmestyy. painoa ei tosin oo tullu juurikaan, kilon ehkä. turvotusta kyllä löytyy ja välil tuntuu siltä ku ois iha valaan kokone :D
puhuitte noista vauvan liikkeistä niin oon ite välil jääny oikein kuulosteleen et mahtaaks vauva liikkuu tuol masus. ku joskus, varsinki iha aamust tai illast, tuntuu jossai päi masuu ihaku jättikokone muurahaine kutittelis :D sit semmosia pieniä tuuppasuja, voiko tuntea jo nyt? itse en istukan paikasta tiedä edes et oisko vauva tosi edes tai jotaki...
vauvan sykkeet on liikkunu koko ajan siinä 146-150 paikkeilla ja doppleri rätisi viime neuvolakäynnil aika kovi :) kova jumppaamine oli sillo vissii käynnis.
laiskuus on ja pysyy! tekee niin miäl mennä saille tai johki tanssimaa mut emmä tätä pyllyy saa liikutettuu iltasi mihkää ku on niin väsyny ja haluis vaa röhnöttää sohval ja syyä jätskii :) jätskist on meinaa tullu mun suurinta herkkua :)
kovasti oma äiti väittää vauvan olevan poika, itelläin kyl aika samallaine fiilis. ei oo yhtää "tyttö-olo". en ees kato mitää tyttöjen vaatteit, on nii vahva tunne et poika tulee. sukupuolen haluan kyl rk-ultras tietää, siihenkään ei oo enää ku muutama viikko aikaa :p
hei mä haluan kysyä noista seksiunista, oon alkanu näkee niit melkei jo joka yö! miksiii??? :D
vointeja ja jaksamisii kaikil!

jedvenna 15+5
 
Meillä oli np-ultrassa 51mm rv 11+5. Olisko täällä muuten mammoja jotka halus meseillä ja jutella masuista? :D jos on niin mut voi lisätä meseen tiitia@netti.fi
Oon muuten tässä kahdenvaiheilla pitäskö ostaa doppleri kotiin.. hmmm... kun just sai sopivasti tänään sen verran synttärirahaa :)
Meela ja Papu 12+4
 
Huomenet.
Niin paljon taas tekstiä,ettei muista yhtikäs mitään.
eilen tuli postissa aika rakenneultraan,joka on kk päästä.meneekö muilla tää aika hitaasti?
Viime yönä en ollut yksin hereillä,kun masussakin oli elämää.Ärsyttää paljon,kun haluais nukkua mutta kun ei tuu uni.
Tänään onkin vapaapäivä.Nuorimmainen heräs hieman ennen kuutta.
Nyt laittaan kolmoselle aamupalaa :wave:
 
Heipsan pitkästä aikaa :wave:

Aika kulkee vauhdilla ja itselläkin jo paha olo helpottanut, väsymys tosin ei vielä :|
Np-ultrat, lääkärineuvolat ja muut hössötykset ollu ja menny ja kaikki ok. Ei mulla mitään pelkoja oikeastaan edes ole ollu joten aika tyynesti pikkuista ruudulta katselin =)

Muutenkin tuntuu, että mieli on parempi eikä enää niin ailahteleva kun mitä muutama viikko sitten :ashamed: Ei olla vieläkään meidän kummankaan vanhemmille kerrottu, se vaan tuntuu niin hankalalta tilanteelta mutta pakkohan se kohta on :ashamed: |O Mun kavereista melkein kaikki tietää jo, töissä ei vielä. En ole pitäny mitään kiirettä kun ei mitään edes vielä näy.

Meidän toukka oli np-ultrassa 11+2 45,5mm ja vastasi täysin aikaansa joten laskettu aikakaan ei muuttunu mun laskuista.
 
Moi!

Meillä on esikoisella Brio Nova -yhdistelmävaunut. Ostettiin ne aikanaan (tai anoppi osti...) BabyStylestä, kun olivat silloin tarjouksessa 385e, ei minusta paha hinta ollut.
Meillä on ilmarengasmalli ja olen ollut koko vaunuihin tyytyväinen. Vauva-aikana kävin paljonkin vaunulenkeillä ja talvella kulkivat mainiosti lumessa. Ja puru/hiekkaradoilla ovat olleet myös tosi hyvät ja kevyet työntää. Vieläkin ovat päivittäisessä käytössä ja neiti nukkuu niissä edelleen päiväunensa. Ikäeroa lapsille on tulossa vajaa 1v 8 kk ja mahdollisesti ollaan saamassa miehen siskolta Brion Double wavet (oletan sen olevan tuo malli). Niillä ainakin on toiminut sisarrattaina tosi hyvin.

Meillä pikkuinen oli rv:lla 12+6 np-ultrassa 69,7 mm (istumapituus).

MinsQ rv 14+1
 
Vaunuista: Meillä on brio kombi yhdistelmä vaunut, ja on kyllä olleet hintansa väärtit..(me kylläkin ostettiin alesta edellisen vuoden malli oli, maksoi 550e kun haluttiin vaihtaa renkaat parempiin, kuin mitä niissä oli paikoillaan) Minusta tuossa on sopivan kokoinen tavarakori, et voi jonkun verran kauppareissujakin käydä, sit säädettävä työntöaisa, meillä ehdoton koska pituusero miehen kanssa vain 33cm :D sekä heittoaisa, joten työntö suuntaa voi vaihtaa tuiskun/auringonpaisteen mukaan todella helposti, Kulkee hyvin lumessa ja sohjossa, on tukevat ja turvalliset..mitähän vielä, noissa meidän vaunuissa kun olivat tosiaan edellisen vuoden mallia, niiin ei kasaanlaitettaessa renkaan mee niin limittäin, mutta meille sillä ei ollut merkitystä koska koppahan vie kuitenkin sen oman tilansa..Niin ja kopasta puheenollen tilava ja turvallinen isohko kovakantokoppa..Jarrut edessä ja takana..ja on pitävät.

Ja ei kyllä aioita hävittää, vaikka tuplat laitetaankin, koska voihan noita pitää ainakin nukkumavaunuina..

Piku ja Tintti 16+4

Täällä samaa rataa menee..muuten ..rakenneultraa odottaessa..
 
Täälläkin np-ultras käyty ja siellä pikkuinen heilui ja pyöri . Piti vaan niin kauvan ultrata että mun jalat puutui jännityksestä kun ei meinannut pieni antaa mitata niskaansa aina kääntyi eri suuntaan ja kovasti katseli kasvot "meihin päin".Kaikki oli ok ja vastasi täysin viikkoja. Menisi nyt tää aika äkkiä ja ois jo puoliväli.....

Mulla ois tarkoitus mennä sokerirasituskokeeseen aloin vaan ihmetellä kun joka paikassa luki että joskus rv20 jälkeen siihen mennään????Miten teill muilla??? Miten onnistun olemaan 12 tuntia syömättä meinaan että mulla on aina näin iltaisin huono olo ja oksennan se helpottuu kun syö jotain nyt pitäisi sitten kärvistellä koko ilta ja yö saan varmaan halailla pönttöä. Ja mennä nyt sitten aamulla juomaan jotain sokerilitkua....

Kävin ostelees vähän mammavaatteita ja muutaman kivan paidan löysin ja "lököhousut" mun maha on hirveen iso ettei ekalla ollut ees puolivälis näin iso. käääääk

Mä tunnen jo Naperon "potkut ja liikkeet" semmoset hentoiset jutut alamahalla kivaa ekalla tunsin vasta joskus rv17 mutta nyt tosiaan ehkä noin viikon verran oon tuntenu jotain. Tosin vain muutamia päivän mittaan ja iltaisin enemmän.

On niin väsy mut ei saa unta, nyt ollut tällästä viikon mistä lie johtuu.....

Annora rv 13+1
 
Tervehdys! :wave: ja tervetuloa uusille!

joannah surunvalittelut ja voimia kovasti :hug:

Hyviä ultrakuulumisia oli monella, niistä on aina kiva lukea!

Täällä säikäytti tänään aamupvällä todella kivulias supistus/kramppi (ei tiedetä mikä se oli), mutta vei jalat alta ja päässä pyöri pitkään. Kävelemään en päässyt ollenkaan vaan lattialla meni maatessa jonkin aikaa. Myös muutama verijuova tuli vessakäynnillä paperiin... Ensiapuun sain heti ajan ja siellä tarkisteltiin vauvan vointi. Vauva liikkui kovasti ja sydän löi normaalisti. Istukassakaan ei ilmennyt ongelmia. Ens vkolla tarkastellaan vielä vauvan vointia. Onneksi kaikki hyvin, vaikka kovasti huolestuttikin! :heart:

Vaunuista, me ostettiin uutena Oran vaunut (v.2004) - mallia en millään muista mutta sellaiset kevyt yhdistelmät. On olleet kahdella lapsella ja menevät tälle kolmannellekin, olen tykännyt paljon eivätkä ole menneet miksikään vaikka käytössä ovat paljon olleet. Vaunut on ilmakumipyörillä, koppa on tosi lämmin ja kangas myös hyvä laatuinen. Maksoivat silloin vähän päälle 500 eur, jos muistan oikein. Siihen samaan hintaan tuli sadesuojaa yms.
Tuplarattaat on lainassa miehen siskolta ja ovat ihan näppärät. Pakko kuitenkin nuo tuplat olla kun kakkonen 1v 3kk kun kolmas syntyy, että päästään liikkumaan!

Vaavin mitta np-ultrassa oli rv 12+2 56 mm ja vastasi aika lailla viikkoja.

katta2 ja mörö 17+0
 
annora mulla olis tarkotus mennä sokerirasitus kokeeseen viikolla 26. en tiiä miten selviää syömättä, mut eniten mua pelottaa et miten saan sen juoman juotua ku sitä on kuulemma melki pieni kaljapullolinen. ja mä en pysty saamaan alas mitään pahaa limsaa edes niin voi olla et tulee katastrofi koko hommasta.
 
mun pitäis mennä ens viikolla sokerirasitukseen ja sit toisen kerran siinä vko26 paikkeilla.
tarkkailee niin hyvin kun mulla oli raskausajan diabetes esikosta(9v sitten)..mut siis noista nuoremmista ei ole ollut mitään :) saas nähdä kuin nyt käy!päätä särkee ja vieläkin huono olo,joten ei mitään uutta siis täällä!

babjuska+bömbbis 14+3
 
mulla oli sokerirasitus viikolla 28 muistaakseni :whistle:

sen sai juoda muutamassa erässä mut niin et hoituri näki ja mieluummin 10 min sisään isompi homma mun mielest oli kuluttaa se 2h siel labras ja se paha olo kun tosiaan ei ollu mitään syöny 12h ja sitten sitä sokerilitkua hiukan heikotti se päivä.

hyviä ultrakuulumisia oli kiva kuulla ite en vieläkään oo saanu soitetuksi sitä rakenne ultra aikaa täytyy kaiketi ryhdistäytyä ja koittaa soitella viimeistään ens viikolla.

:wave: witchi & nökkönen 16+4
 
Millohan mulla tuo sokerirasitus...siitä oli puhetta että siihen joudun automaattisesti kun esikoinen oli niin suuri kokoinen. Se sokerilitku on kyllä hirveetä. :x

Tänään oli lääkärineuvola. Miespuolinen lääkäri tutki, joten ei oikein luontevasti mennyt...en tiedä olenko kummallinen kun en oikein miespuoliselle osaa avautua tai edes kysellä asioista liittyen raskauteen.
Ensi kerralla onneksi naispuolinen th. :D

Lukemat vaa'assa oli kauheat. Kuulema nousu ihan normaalia, 430g/vko. Mielestäni alussa ei tarvitsisi tulla painoa...lopussa tulee ihan automaattisesti. Kaitpa sitten ruoka maittaa paremmin tupakoinnin lopetettuani. Täytynee ihan oikeasti ruveta harrastamaan säännöllisesti liikuntaa...ihmetyttää kyllä kun ennen söin karkkia ja roskaruokaa yllin kyllin ja paino pysyi aisoissa ja nyt terveellisellä ruokavaliolla nousee vaan.

Pikkuisen sydänääniä pääsin myös kuuntelemaan. :heart:
Tasainen jumpsutus kuului ja kahinaa...pikkuisella oli taas meno päällä. :D
Mitään erikoista ei löytynyt ja kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni.

Aika oman navan purkua tällä kertaa...

Tuuliina ja mötykkä 15+6
 
tuuliina84 mullakin tuo sokerirasituskoe on just sen takia kun poika oli 4570 g ja 56 cm. niin mulla voi olla kuulemma piilevä raskausajandiabetes. ei ne sit ottanu huomioon sitä et poika synty tasan viikolla 42 et jos vaan olis kasvanu sen takia niin isoksi. mä kyl yritän luistaa tuosta kokeesta koska en usko et pystyn juomaan sitä :| saa siis nähdä miten käy.
 

Yhteistyössä