Hei kaikille pitkästä aikaa. En ole oikein saanut aikaiseksi kirjoitella tänne, niinkuin en mitään muutakaan.
Mureena Minä kanssa vain odotan sitä, että saadaan vauva ulos terveenä. Mulla varmasti vaikuttaa se, että pari kaveria on kokeneet kohtukuoleman ja toinen heistä kahdesti. Sen lisäksi vielä yksi kaveri on synnyttänyt melkein täysillä viikoilla, mutta vauva on kuollut seuraavana päivänä. Hirveitä asioita, joita ei varmaankaan kannattaisi edes ajatella tässä tilassa, mutta ajattelen silti, tyhmä minä!
Minä olen ollut erittäin rasittava. Olen purkanut ahdistusta ihan surutta mieheen. Mies on kolmatta päivää työmatkalla ja tulee tänään illalla kotiin. On tässä ollut aikaa miettiä, mitä kaikkea se raukka on joutunut kuuntelemaan. Täytyy keksiä jotain kivaa illaksi, hyvää ruokaa varmaankin, siitä se tykkää. Onneksi on sen verran kypsä mies, että ymmärtää olla riitelemättä takaisin, odottaa vaan, että menee ohi ja tulee sitten halimaan. Osataan sentään nauraakin tilanteelle...
Mies on niin innoissaan ja huomaan, että minun alakuloni hieman rajoittaa hänen intoaan. Kamala akka olen, toinen hommannut vauvalle kaikenlaisia vempeleitä ja minä vaan möllötän.
En olisi uskonut, että tämä vauvan odotus voi olla näin tunteikasta aikaa. En osannut kuvitellakaan, että olen näin hyvä stressaamaan kaikesta. Varsinkin nyt, kun on pahoinvointi hellittänyt, mutta liikkeitä ei vielä tunnu. Ihan niinkuin ei raskaana olisikaan?
Kylläpäs meillä nyt on niin synkkää, antakaa anteeksi vuodatukseni. :headwall:
Noista neuvolakäynneistä, meillä niitä on ollut ihan kivasti ja mieskin on päässyt tulemaan kaikkiin mukaan. Käytiin ensimmäisen kerran rv8+5, sitten 10+1, np-ultra 10+5 ja neuvolalääkäri 10+6, neuvola 13+5 ja seuraava aika varattu 16+5 sekä rakenneultra varattu 21+1.
Tsemppiä kaikille ja onnellista odotusta
Hannie ja pikku-Enska 16+2 (vaikka se on tyttö, minä tiedän!)