<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat VOL 12 <3<3

miss_piggy
Babyfever: Ei tuu onneks paljon vuotoa, aika niukkaa. Mulla oli ne 3 ekaa päivääki aika niukkoja, joten jos tää on vielä sitä samaa tavaraa joka vaan oli jääny johonki välille :D
 
Babyfever Meillä oli kirkko ja juhlapaikka varattu jo ensi kesälle (20.7.2013), mutta ton KM:n jälkeen sovittiin, että mä en nyt jaksa kauheen montaa asiaa yhtä aikaa, joten häät on peruttu nyt. Ollaan niin kauan oltu jo yhdessä, melkein 8vuotta, että yhdet häät voi odottaa vielä vuoden tai kaksi. Lapsen saaminen on nyt nro. 1 ja mun valmistuminen tai edes opintojen edistyminen nro. 2 ja sitten häät tulee jossain vaiheessa.

Miss_piggy Jos se vaan tosissaan olisi jotain matkalle unohtunutta vuotoa

Mulle vois päivittää tälle päivälle vaikka sen kp1/30 yk9, koska noi kivut oli tänään niin menkkamaiset ja vessassa kun käy ÄLLÖVAROITUS pönttöön tipahtelee ihan menkkaveren näköstä hommaa/tippoja ja jää välillä roikkumaan sitten sellasta limajojoa. Pikkuhousunsuoja on riittänyt, siihenkään edelleenkään ei ole tullu mitään ja pyyhkiessäkin vaan tosi vähän sellasta verentyylistä ei kuitenkaan limasta. Eli kaikki tapahtuu vain silloin kun menee vessaan ja muuten ei mtn.. en ihan tajua. Ei ole yhtään tavanomaiset menkat, mutta nyt ei kai edes voi kauhean normaaleja odottaakkaan.

Anteeksi kaikille yksityiskohtaisesta selittelystä, mutta olen hieman ulapalla.
 
Viimeksi muokattu:
Marpa Meilläkin hääsuunnittelut alkaa vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, ensin keskitytään tähän lapsiteemaan ja että mä valmistun koulusta (on sitten rahaa järjestääkin ne häät :D). Oudot menkat sulla kyllä totisesti on, kun yleensähän se kp1 on se päivä kun vuotaa kunnolla, eikä vaan tiputtele.

Täällä mie yksiksen tai no koiran ja kisun kanssa kotosalla. Yleensä sitä aina odottaa että sais olla yksin ja nytku sit on niin eipä se niin kummosta olekaan, odotan vaan että sais jo miehen takas kotio
 
Fiinaliina Joo yleensä mulla on ollut että pari päivää saattaa tuhruttaa ja sitten kolmantena aamuna kun menee vessaan niin menkat alkaa kunnolla kipujen saattelemana. Olen nyt itselle perustellut tätä sillä, että mun limakalvot on vaan ollu niin ohuet nytten, että ei oo oikein mitään mitä tulla ulos. Tiedä häntä, jos ne vaikka alkaiskin kunnolla myöhemmin, niin aina voi ottaa komennon takasin. :)
 
Paljon onneaBabyfever!:) Oli ihana lukea parin päivän postaukset kerralla, kun toinen ollut niin innoissaan:D
Naapurintyttö kyllä mäkin tossa testissä näin hailakan viivan, kun oikein zoomaili:0

Mulla oli taas jotku ihme tuhrumenkat, niinku edellisetkin. Kesti hurjat 3 päivää taas, ja olisin pärjännyt vaikka yhdellä siteellä koko ajan. Pöh, siis mitä hemmettiä tää nyt oikeen on:< Jos tästä nyt jotain positiivista pitää repiä, niin ainakin kierto oli jo normipitunen ja oviksenkin tunnistin:)

Mäkin kovasti jo toivoisin, että tuo mies tajuaisi kosia, ja sais alkaa suunnittelemaan häitä. Meidän tilanne nyt on mikä on, pitkä juttu, mutta miehen kaveri kännipäissään möläytti, että tuo oli sormuskaupoista jotain puhunut... :whistle: Mä kyllä luulen, että jos saan päättää ihan ite, niin meille ei varsinaisesti häitä tule, vaan maistraatissa vihitään ja sitten jotku pienet juhlat läheisten ja kavereiden kesken. Mä jotenkin inhoan keskipisteenä olemista ja esiintymistä, niin stressaisin ja hermoilisin ihan turhaa vaan ja onnistuisin sillä pilaamaan koko päiväni.
 
Babyfeverin seinille hyppimistä on ihana seurata, tuun olemaan varmaan ihan samanlainen ku se plussa joskus tärähtää :D Niitä tarrasukkia sinne!!!

Täällä kp 26 (tai 27), väsymys on ollu jo viikon jotain aivan kauheeta. Valkovuotoa tullu pari päivää normaalia enemmän, välillä jo aatellu että täti tuli yllärinä ku housut märkänä :eek: Koko ajan tekee mieli syödä ja varsinkin makeenhimo ollu valtava jo koko viime viikon. Negan testasin hätäpäissäni 23(24), toinen apteekin oma kummittelee kaapissa.. Yritän vaan aatella et ei kai nyt ekasta tärppää, enkä tavallaan haluiskaan ku on kuullu että usein menee kesken heti pillereiden lopetuksen jälkeen. Katellaan nyt viikonloppuu kohti. Ja sit ku kierto voi hyvin olla mitä sattuu ni voihan nää olla ovikseenki liittyviä. Kai :D
 
Huh kun on tekstiä.
Mie kattelin tuota eilistä CB plus testiä ja tuo pystyviiva on tullut selkeesti esiin :O
Huomenna tulee pc testit. tiedän että ne näyttää paremmin kuin nuo davidit... viivaa/viivanpaikkaa davidiin edelleen... nyt että näkee ilman tihrustamista mutta kamera ei ota kunnon kuvaa... :( jos pc ei tuu viivaa niin sit tää testailu loppuu ja jäädään oottaa vuotoa...
Tänään tosin on ollut nyt sillain että vatsassa on outoja tuntemuksia. Väsyttää kamalasti ja viluttaa. Sitten mies haki noutoruokaa, mun lempparia ja puolessa välissä jäi pala sillai kurkkuu että en saanut nieltyä kun se rupesi etomaan, jäi loput koiralle, sen palan sain väkipakolla alas ja nyt on siitä asti ollut tosi ällö olo :(

Että jos en oo raskaana niin kumma juttu, kun kaikki siihen viittaa...Itkuherkkyys ja yhtäkkinen kiukkupuuska ja siitä hetkessä toipuminen :D että on mielialanvaihteluja...

BF Joko siirretään plussanneisiin? :D Onnea vielä kerran... Mie pian oon täällä yksin kun muut plussaa :D

miss_piggy Kokeiles huvikses tehdä rtesti... :p tuo vuoto voisi viitata siihen yhteen kivaan asiaan ;)

Ja sitten kun puhuttiin häistä niin me mentiin maaliskuussa naimisiin ihan sillai yhtäkkiä, edellisenä päivänä kerrottiin asiasta ja maistraatissa siis mentiin kun ei kuuluta kirkkoon kumpikaan ja mie en tahtonut kirkkohäitä. sitten parin kuukauden päästä siitä juhlat lähipiirille kun pystyi ulkona jo olemaan :) Oli muuten ihanat pikku pippalot, ilman pukupakkoa. Laitettiin pikku purtavaa ja vaan oltiin ja jutskailtiin, ei ollut muuta ohjelmaa kun kakun leikkaus ja sekin oli sellanen valmis kakku mitä saa joistakin kaupoistakin, toinen mansikkahyytelökakku ja toinen marsipaani kakku :) Ei sitä tarvi isoja juhlia, meillä ei tarjoiltu ees alkoholia :D

Päivittelin listaakin, toivottavasti meni oikein, tänään ollut hieman "kuutamolla" olo niin voi olla mitä sattuu :D
 
Testasin nyt kuitenkin varmuuden vuoks ja negahan se oli niin kun olin ajatellutkin että tästä kierrosta ei kyllä tärpänny. Nyt sais täti saapua niin vois alottaa uuden kierron ja pillerit matkaan, pelottaa vaan jo nyt mahdolliset sivuvaikutukset niistä teroista :(
 
Joo kyllä ne menkat nyt alko..en tiedä olenko iloinen vai surullinen. Mies tosin taputti, kun huusin sille vessasta, että virallisesti menkat on alkanut. Kovasti koittanut tsempata, että se on tehnyt kuulemma sopimuksen meidän vauvan kanssa, että se tulee meille pian. Tuntuu jotenkin, että kaikki tää yritys alkaa nyt alusta. Ja ne ekat 7yk:taa tuntu niin pitkältä ajalta ja nyt kaikki alkaa taas alusta.. phuuh.. joo noh nyt tää menee nukkumaan että jaksaa aamulla opiskella ahkeraan.
 
Ei näy tätiä ei... Vähän kyllä vatsaa jomottelee, mutta tiiä sit onko tädin tulosta. Tosin tissit on ollu nyt oviksen jälkeen törkeen kipeet, sattuu pelkkä liivienki ottaminen poijes.
Voihan väsymys, taidan mennä takas nukkumaan. Huomenna kuitenki pitäs se tatuointi käydä ottamassa, niin ei olis siellä tarkotus nukahtaa:LOL:

Kahtellaan mihin tilanne etenee...:popcorn:
 

THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TI 16.10.2012

TIISTAIN TIKUTUKSIIN ONNEA!!!!



kaiku<3.................. 22...............kp 60/32..........................yk 5
Henrietta-.............. 25...............kp 41/38-49......................yk 1
Lullaby89................23................kp 40/31-36......................yk 12
Naapurin tyttö...........28................kp 36/29-?........................yv 10
Piimis.......................24................kp 35/31-36.......................yk 4






Babyfever1...............26................kp 29/31.............................yk 12
pantera...................19.................kp 28/27.............................yk 2
buffy.........................23................kp 27/28.......................yk 6
Slallu........................25................kp 26/30?............................yk1
empp.........................21................kp 26/30-35..................yk 6




Fiinaliina.....................22................kp 19/33....................yk/TJOT 3
Niiu...........................25.................kp 19/27-31...................yk 3
Dana-........................28.................kp 19/28........................yk 16
Vilijonkka....................26.................kp 18/29-35..................yk 8
Miuyy.......................21................kp 14/28........................yk 2
Hydrangea..................26................kp 11/26.......................yk 9
Ensimmäinen.............28....................kp 11/?......................yk1




miss_piggy................31................kp 8/26............................yk 6
Lilja87......................25................kp 5/30-44?..................TJOT/yk 3
maimai83..................29................kp 2/33........................yk 5
eläväinen................19................kp 2/30-38..........................TJOT
Marpa.....................24...............kp 2/30...........................yk 9




ODOTUKSEN ODOTTAJAT (Ilmoita dpo/pp halutessasi piinailijoihin)


Pantera dpo 13-15
buffy dpo 12
empp dpo 8



HAAMUJENGI/RKTT

Babyfever1 14.10.2012 yk 12 (dpo 11)
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (dpo ??)


TAUSTALLA KUUMEILEE
miranenn
pienestäkii
tada
Hey
Tuisku85
Laola
Sanja
Ampparsson
jenninoora
Cheer115-





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
The Esikoishaaveista plussanneet 2011 & 2012


horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4
Emby^ 14.10.2011
Pikkumyy87 15.10.2011 yk 6
-pansku- 27.11.2011 yk 6
Callisto 30.12.2011 yk?
Selia ? ?
Taiteilijatar 7.12.2011 yk 3
Vanilja 87 19.12.2011 yk 5
lemonade 27.12.2011 yv 3
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 km
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 km
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 km
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 km
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)


 
Viimeksi muokattu:
Tein äsken testin ja otin siitä kuvan ilman salamaa joten pahoittelen kuvan laatua mutta halusin sen testin viivan näkyviin "paremmin". Salama syö sen aina :D

Siis kun mulle on tuolla muissa pinoissa kirjoitettu että kun se värikertymä on siinä viivanpaikan vieressä ja vastaavaa niin eihän se voi järjestäen jokaisessa olla niin? siis tuossahan on kaksi viivaa?



En oo pöpi :D Mutta miksei se vahvistu? vai onko todella niin että nuo davidin herkät on noin paskoja järjestäen ja ei anna vahvempaa tulosta vaikka olisinkin raskaana.

Kun se on sellainen hennon vaalea luonnossakin että pitää oikeassa valossa ja oikeassa kulmassa olla se testi jotta sen näkee. Mulla on näössä vikaa niin sen takia en tahdo sitä nähdä kunnolla läheltä ja kaukaa se on vaikia nähdä kun se testi on niin pirun pieni :D Otappa siitä sitten vielä kuva :LOL:

Nyt en testaa ennenkuin ne pc liuskat tulloo :D (Niin varmaan, taas aamulla tihrustan kuitenkin tuolla davidilla)
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
Heipat kaikille!

Varovasti raottelen keskusteluanne.. Paljon olen lukenut, nyt ensimmäistä kertaa kirjoitan. Minulla ikää 28, miehellä 38, yhdessäoloa takana reilu 10kk. Pillereitä olen syönyt v. 2000 - 2008 suht säännöllisesti, sen jälkeen 2008-2011 epäsäännöllisesti (pari krt muutaman kk ajan) ja taas säännöllisemmin joululta 2011 syyskuun alkuun 2012, jolloin lopetin kuivuuden ja älyttömien mielialanvaihtelujen takia :stick: Minun piti hankkia joku muu ehkäisy (kumpikaan meistä ei erityisemmin kumista pidä), mutta asia on vain "jäänyt", viime kierrossa sitten heti oltiin "vahingossa" (lue: laiskuuttamme) ilman ehkäisyä ja sitten loppukierrosta jännättiin. Ja kun menkat sitten kuitenkin tulivat niin sen jälkeen puhuttiin asiasta ihan vakavasti :LOL: ja todettiin että lapsi on tervetullut jos on tullakseen. Eli lienee siis menossa virallisesti ;) yk 1.. Tuntuu vain jotenkin kovin epätodelliselta :D Yhtään en vielä tiedä mihin kierto asettuu, olisi tunne että siinä 28-30 päivän välillä se on pyörinyt luomunakin, alunpitäen aloitin pillerit kivuliaisiin kuukautisiin, mutta ei ole tullut pidettyä kirjaa kun asialla ei ole ollut merkitystä.

Epätodellisuuden fiilistä varmaan osaltaan lisää se, että minun elämässäni on "aina" ollut kiire (tai "kiire"). Opiskelen aikuspuolella (lähiopetusta 30-40h 1 vko/kk), teen töitä 30-40h vko myös kouluviikoilla, lisäksi harrastan aktiivisesti hevosia (pari-kolme tuntia n. 6 krt vko) ja pari koiraakin löytyy. Ja se mies :D Päivät ovat siis melkolailla aikataulutettuja että ehtii nukkumaan edes sen 7h/yö.. Olen kuitenkin jo monta vuotta (sinkkuaikoina) ollut sitä mieltä että jos ns. vahinko sattuu niin on tarkoitettu, joten myös nyt kun olen hyvässä parisuhteessa uskon siihen että asioilla on tapana järjestyä. Ei kai sitä koskaan ole oikea aika tai tarpeeksi valmis?

Meillä mennään siis melkoisen matalalla profiililla ainakin toistaiseksi, molemmat osaa olla melkoisia ylisuorittajia jos niikseen tulee :headwall: ja stressiä ei ainakaan vähennä se tosiasia että toistaiseksi mies on viikot töissä 300km päässä minusta. Turha siis mitään oviksia tikutella kun ei niitä pääse kuitenkaan hyödyntämään :mad: Ja muutenkin molempia ottaa päähän tämä välimatka vaan vaihtoehtoja ei juuri nyt ole.. Osaltaan jännittää myös perheen/ystävien reaktiot siinä vaiheessa jos joskus raskaaksi tulen, ainakin jos se tapahtuu kovin pian.. Meillä on kuitenkin tuota ikäeroa (toisten mielestä paljonkin) ja yhdessä ollaan oltu vasta kovin vähän aikaa. Itsellä on kuitenkin hyvin vahva tunne että asiat on kuten niiden pitääkin, väittäisin olevani ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunut ja minä olen sentään ollut jo naimisissakin ennen tätä miestä :D :D

Mutta näin, kuten tekstistäkin näkyy niin kovin sekavilla fiiliksillä mennään, varmaan lähinnä sillä ajatuksella että jos meille on lapsi tarkoitettu niin se tulee sitten kun sen aika on :heart:

Ensimmäinen.....28....kp 11/?.....yk1
 
eläväinen ja marpa mennään ihan samoilla päivillä :9 Jos nyt ees jotain positiivista koittaa saada esiin. Lilja on ihan vähän eellä. Saadaan sitte muutaman viikon päästä yheesä jännäillä. Vaikka nyt kyllä tuntuu ihan joltain muulta. Tähän kiertoon tarttis saada toi mies täyteen yritykseen.

NP näen sun testissä kaks viivaa :) Nyt sille vaan vahvistumista hurjasti <3

babefever ihanaa "raskaana 1-2". Miten hassua olla iloinen toisen puolesta, mutta samalla myös kateellinen. Ollaan niin kauan täällä yhessä oltu vaiks sä kuiteski kauemman.. Tälläsen foorumin kautta ku pitkään viahtaa kuulumisii niin sitä kyl tulee ikävä, kun sitten toinen häviää pois. Vaikka sä et vielä mihinkään ookkaan menosssa, mutta pian kuitenkin. Aika menee äkkiä ja siirryt sinne odottajiin :D Mukavaa päivää sinne, ajatuksien aihetta on vaikee arvata ;)

Nyt eväiden tekoon ja särkylääkettä nassuun... Viime yö meni paremmin, nukuin koko yön, mut nyt aamulla. voi luoja!
 
ensimmäinen tervetuloa joukkon. Toivotaan sulle lyhyttä vierailua ja pikaista plussaa :D Myös minulla ja miehelläni on aika paljon ikäeroa 11 vuotta :) Vauva haaveista ei olla puhuttu kenelleään mutta uskon että ei se kauheen yllätyksenä tuu :)

ON tällä on huonosti nukuttu yö takana. On ihan törkeet menkkakivut. Oikeen oksettaa välillä kun sattuu niin paljon.
 
Mä jään vähän taustaille nyt. Listalla haluan pysyä, jotta voin tarkistaa kp:t, mutta kuten olette varmaan jo huomannu niin musta vaan tuntuu etten pääse täältä mörrimöykyn kolosta ulos.


Varmasti käyn lukemassa teidän juttuja, katotaan miten kauan jaksan oikeasti olla pois.
 
Voi itku noita menkkakipuja, eläväinen ja maimai :( Toivottavasti helpottaa pian.

Ensimmäinen, tervetuloa joukkoon :)

Marpa, toivotaan että etäisyyden ottaminen auttaa ja mörri laskee sut kolostaan. Jaksamista:heart: :hug:

Tännekin pitäis tädin ilmaantua loppuviikosta jos aikasempi kierto säilyy eikä oo tärpänny. Toivottavasti ei kivut lisäänny entisestään vaikkei kovin lamaannuttavia oo ollukkaan. Miulla vaan suolisto oireilee herkästi menkkakrappien myötä.. :/
Lisääntyneeseen valkovuotoon löyty sitten eilen illalla hyvinkin selkeä syy. Hiivatulehdus ähpyhpäh! Toivotaan että muut merkit viittais sit siihen tärppiin.
Ja mie oon ihan sekasin kp:stä :D Olin jossain vaiheessa sitä mieltä et listalle ilmotin väärin mut en muista enää mihin suuntaan väärin :LOL: Olkoon mikä vaan, perjantaina testaan jos ei oo täti tullu!
 
Viimeksi muokattu:


Tein äsken tämän kun heräsin, ja se tuli siihen nähtäviin hyvin mutta silti ei niin selkeästi kuin 25 herkkyyteen, kuitenkin aattelin testata myös tän:



Tän näytin miehellekin :D Oli muuten kysymyksiä pullollaan mies rukka :D

Mä oon ite shokissa...

Ihmekkös mä oon saanut niitä itku potku raivareita tässä jo muutamat parin päivän sisällä :D
melkein 11 vuotta. Vielä toissa päivänä ei siis digiin tullut mitään ja ei noin selkeetä viivaa myöskään rtestiin että ainakin hcg nousee :) huh huh... en tiiä mitä kirjottas :p mitä tekis... oon ihan pihalla, luulin että oon tän yrittämis ajan ainakin opiskellut kaiken mutta nyt oon ihan pihalla :D
 
Viimeksi muokattu:
Aivan mahtavaa naapurintyttö !! ONNEA ihan hirveesti. Ikinä en oo kuullu digin valehtelevan, joten totta se nyt on!!!! :)

Tervetuloa mukaan ensimmäinen :) Toivotaan, että plussa tulis pian.

Voi marpa :hug: Jospa tää tauko tekis hyvää ja palaisit hyvillä mielin ja hyvillä uutisilla pian takas :) Jaksamista muru :)

ON Mä vaan odotan ja odotan.. että päivät kuluu.. Mä en oikee tiedä mitä pitäis nyt tehdä ja koska. Terot melkein satavarmasti pitää ottaa käyttöön, että täti tulee, mut en oikeen osaa nyt päättää et millon. Sinänsä ei ole väliä vaikka kierto venyy, mut laitoin hakemuksen sinne lähihoitajakouluun ja pääsykokeet on marraskuun lopulla. Sen takia pitää laskea nyt päiviä, et saan tdin tulee suht aikasin ettei vaan inssipäivä osu sitten just siihen pääsykoepäivään. Kummatkin asiat on kuitenkin tärkeitä ja sellasia että niitä ei voi siirtää..
Ehkä mä alotan ne terot heti huomenna niin sitten pitäis ehtiä inssiin hyvin ennen pääsykokeita. Katsotaan joskos asiat menis edes kerrankin niin kuin on suunnitellut!
 
  • Tykkää
Reactions: Naapurin tyttö
miss_piggy
Naapurin tyttö: Superonnittelut plussasta! :heart:

Mulla edelleen vuoto jatkuu ja kp 8... Tänään pitäis tulla postista lisää r-testejä, niin ehkä ihan varuiks teen yhten testin..tosin en usko että jos raskaana olisin niin vuotaisin verta, vai voiko olla niin että vuotaa kun on raskaana?
 
  • Tykkää
Reactions: Naapurin tyttö

Yhteistyössä