<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 VOL.7

Sati Olen todella pahoillani tuosta tilanteestä mitä kerroit.. en voi ymmärtää kyllä tuollaista touhua.. Kyllä sitä saa oikein ihmetellä, että kuinka ne ihmiset pystyvät nukkumaan öisin, jotka tekevät tuollaisia päätöksiä, joihin liittyy pienet viattomat lapset. Kyllä äidin sairauden vakavuus pitäisi ottaa huomioon tuollaisissa asioissa ja vielä jos lähisuku on todistamassa ja kertomassa asioista.. Kovasti voimia teille sinne ja toivon koko sydämestäni, että asiat hoituvat parhain päin ja etteivät lapset joutuisi kärsimään.
Ja vielä sitä piti sanoman, että mukava kuulla, että sinulla on iso perhe.. itse olen täti 18 lapselle.. en ihan yltä sinun lukemiin, mutta perästä tullaan.. pikkusiskolla ja pikkuveljellä ei vielä ole muksuja, mutta uskon, että vanhemmat sisarukset ovat jo saaneet lapsilukunsa täyteen, vaikka eipä tuota tiedä!

tiuhti sanoikin se neuvolatäti, ettei välttämättä kuulu mitään... on niin aikaista ja kun se laite on mikä on.. sanoi, ettei sillä tahdo saada mitään kuulumaan.. noh, kyllä sydän sykkiin sitten ekassa ultrassa :heart:

Dremming kovasti nyt uutta puhtia uuteen kiertoon... d:)b
 
Eihän sitä malttanu huomiseen odottaa, ja piti testi hakea. Negahan siellä :(

Noh, nyt ootellaan millos se täti suvaitsee saapua, näinköhän kierto ei sitten lopullisesti oo tuo 27, vaan pidempi? Sithän sen tietää kun se täti kurvaa paikalle...
 
sati aivan kamala tarina sulla, ihan käsittämätöntä... :( Ei oikeen löydy sanoja tällä hetkellä. Ihan uskomatonta mitä joku voi pienille lapsille tehdä, ja pilannut täysin niiden elämän. Ja sitten kaiken lisäksi uusi lapsi... Ei herrajumala!
:hug:

sanja voi kurja, mutta ehkä se ei vaan vielä näy? : / Eikä me tätiä odoteta paikalle ollenkaan!

pikkuhötö harmi ettei ääniä saatu kuuluviin, mutta on tosiaan niin aikaista ja on vielä huonot vehkeet ollu, ne kuuluu sitten seuraavalla kerralla ihan varmasti ;)
Ihanaa kuulla näitä hyviä uutisia! :heart:

Mulla on kuulkaa iso jätskiannos tossa odottamassa mua niin painun sen kimppuun, huomiseen! :)
 
Syysmyrsky Varmaan ihanaa nähdä että siellä se tosiaan on, kasvamassa :) Hyvä että kaikki oli hyvin, nyt vaan jaksamisia eteenpäin!! ;)

Höttis Harmi ettei ääniä saatu kuuluviin :( Toivotaan että ens kerralla olis jo vahva syke ja kuulisitte sen!! :heart:

viida Onnea haamusta!! :)

SatiVeti kyllä sanattomaks sun kirjoitus. Ihan kamalaa. Mä en voi edes yrittää mitenkään ajatella mitä kaikkea kamalaa ne lapsiparat on joutuneet kestämään :( :'( Ihan hirveää. Ja varmasti on sullekin rankkaa jos siskosi noin vaan lisääntyy jatkuvasti samalla kun itse yritätte.. Siis voi ei. Mä en muuta osaa sanoa.

ON Ja perkele, tässä kierrossahan tärppää!!!!!! :kieh: Mä haen huomenna 3 litraa greippimehua ja litkin sitä vaikka olis kuinka pahaa!! Ja sit lisäks vielä kaikki vitamiinivalmisteet mitä keksin! Tosin, mä harrasta poretabletteja koska ne imeytyy elimistöön paremmin ku tabletit. Mut ajattelin sit kans, et jos yrittäisin vähä relaa tän jatkuvan kuumeilun kanssa. Joten jos musta ei kuulu hirveemmin ni se tarkottaa vaan sitä et pakotan itteni tekee jotai muuta ku roikkuu täällä. Jos mun kierto nyt sit tosiaan roikkuu tossa 39ssä ni oviskin on vasta.... yli 3 viikon päästä...VASTA! :( Voi paska. No mut silti. Nyt muutki plussaa, tääl on ollu turhan hiljasta sillä rintamalla!! tiuhti varsinkin, peitot heilumaan ja kunnolla! :)
 
onneks olkoon tuhannesti viida :heart:
Jeeee meille tulee plussia!

Tada mullaki KP:t oikein, kiitos vaan kovasti päivityksistä!

Syysmyrsky onneja vaan ihanista ultra kuulumisista!

sati :hug: en osaa oikeen muuta sanoa kun, että olette vahvoja kun ootte kestäneet kaiken ja voimia paljon vielä!

sanja halit, ja pidetään nyt kuitenki vielä peukkuja pystyssä!
 
Tarinaani jatkaen....

Mitä hullumpi, sairaampi, murhan himoisempi tässä maassa olet, sitä enemmän sinua suojellaan ylemmältä taholta!
Lapset oppivat luottamaan ja rakastamaan meitä, kunnes heidät vietiin meiltä ilman hyvästejä! Aamulla vein lapset hoitoon, tietämättä, että heidät viimeisen kerran sinne vein. Monta kuukautta itkin pahaa oloa, sillä lapset joutuivat lastenkotiin aivan täydellisen oikeasta kodista!
Ikävöin heitä, voi kuinka ikävöinkään heitä :heart: Kun saimme kuulla Hallinto-oikeuden päätöksestä, että lasten on parempi olla lastenkodissa, itkin vuoteessani, pikku-tyttöni kiipesi tyynylle viereeni, silitteli poskeani ja sanoi; "älä äiti itke, olet minun oma äiti" :'( !!! Ja poika toisteli joka ilta minulle; "äiti, minä en halua vielä lähteä pois, minä haluan vielä vähän aikaa leikkiä täällä"! He olivat niin onnellisia! He oppivat puolessa vuodessa nauramaan ja ihan oikeasti itkemään! He oppivat puhumaan ja ennen kaikkea rakastamaan ja luottamaan! Psykiatrian ylilääkäri sanoi kerran, että "lasten kehitys on niin valtava, että se ei lääketieteellisesti ole edes mahdollista. Tämä todistaa sen, kuinka paljon te olette antaneet näille lapsille rakkautta".

Lapset vietiin meiltä vääryydellä ja kieroudella! Meillä oli todella sairas sossu!! He valehtelivat Hallinto-oikeuteen niin paljon, että meillä ei jäänyt mitään mahdollisuutta. Kukaan päättäjistä ei koskaan kysynyt, että kuinka lapset voi! Sairas äiti sai sossun kanssa kertoa valheitaan ja niin pienet joutuivat taas pakkaamaan reppunsa ja sulkemaan heidän oikean kotinsa oven! Lapsille oli lastenkoti parempi paikka kuin rakastava koti omassa suvussa!
Hallinto-oikeuden päätös syntyi sijaisvanhempien ja biologisen vanhemman riitatilanteesta!! Me ei koskaan soitettu pikkusiskolleni juurikaan siksi ku tiesimme kuinka sairas hän on. Hän voi vaikka tappaa! Hän soitteli meille poliiseja, teki meistä lastesuojeluun ilmoituksia ja uhkaili meitä jatkuvasti kaikella mahdollisella tavalla. Meitä ei suojellut kukaan! Miedät jätettiin aivan yksin :|
Olemme tehneet kantelun Aluehallintovirastolle, poliisille ja Perusturvalautakunnalle, AIVAN*TURHAAN!*Tässä pätee sanonta, että "eihän korppi korpin silmää syö".

Toivon, että lapsilla on nyt hyvä koti. He ovat siis uudessa kodissa! Me varmasti tapaamme vielä joskus, mutta itsestäni ei ole siihen nyt. Haavani ovat pikku hiljaa parantumassa, mutta arvet jäävät ikuisesti!
Ja joka ilta perheemme kanssa hiljaa rukoilemme, että tämä pieni viaton tyttölapsi pelastuisi siltä maanpäälliseltä helvetiltä, jonka hän joutuu joka päivä kokemaan päivä päivältä yhä pahempana ja synkempänä ja surullisempana!
Ja kun Suomen laki kun ei tunne pakkohoitoa, eikä pakkosterilisaatioita....

En kerro tarinaani siksi, että yrittäisin olla jotenkin etuoikeutettu suremaan ja näytämään jotenkin enemmän "uhrilta" tässä lapsettomuus-asiassa. Haluaisin saada tämän kaiken julmuuden julkisuuteen, kertoa tavallisille kansalaisille, kuinka meidän niin hyväksi koettu lakimme ei suojele heikoimpia! Se laki talloo nämä raasut hengiltä, eikä siihen kukaan puutu! Ketään se ei kiinnosta niin kauaa kuin se ei heitä itseään kosketa...

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että sain antaa näille lapsille edes puoli vuotta elämästään oikean kodin. Hoidin heidän haavat kuntoon ja he ovat nyt varmasti parempia ja vahvempia ottamaan maailman vääryydet vastaan.

"Se, mikä ei tapa, sattuu niin perkeleesti" :D

Kiitos kun sain purkaa teillekin... Ehkäpä kirjoitan joskus kirjan Torey Haydenin tavoin
"hiljaisuuden lapset" :heart:
 
sati aivan mieletön tarina! mulla on myös ystävä jolta lapset huostaan otettu ilman pätevää syytä... Lasten hullu narsisti isä (vanhemmat eronnut) sai sossun itsensä puolelle ja rakastava äiti menetti 3 lasta, nyt hänellä on 7 lasta kotona ja sossu soittelee näistä 3 aikuisesta lapsesta ja haluasivat nyt äidin kasvattavan lapsiaan vaikka ovat jo täysi ikäisiä, näin sairas maailma voi olla!!!
Otan todella syvästi osaa menetykseenne ja toivon ja rukoilen teidän puolestanne!
olette varmasti loistavat vanhemmat!
voimia surutyössä ja enkeleitä seuraksi! :hug::heart:

ps. minäki olen kova Torey Haydenin kirjojen lukija ;)
 


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TI 23.8.2011



Hey........................22................kp 62/28.......................yk 5
viida......................25.................kp 32/29........................yk 1+3
Lilly-......................24.................kp 31/30........................yk 3
eskapismi................25.................kp 29/30........................yk 2
Sanja.....................32.................kp 28/27........................yk 2
-pansku-................23...................kp 20/31.........................yk 3



-jannica-................23...................kp 18/?...........................yk 1
tiuhti_....................21..................kp 14/26.........................yk 12
lemonade................26..................kp 12/30-35....................yk 13
atl.........................26..................kp 12/25-26....................yk 2
tada.......................27.................kp 10/26-27...................yk ?
Pikkumyy87.............24..................kp 10/31.......................yk 5



inieh.......................23................kp 4/39.........................yk 5
Emby^...................25................. - .................................TJOT

Sati..............................................kp ?/24-26....................yk 1+1
NuttyKitty..............27....................kp?/??...........................yk1




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE
pöppinen
Shih
An-nie
Puna-Musta
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Lapanen87
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
mirkkunen_
Gabrielle
Dremming





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussaneet odotuspuolella:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1998778-esikoishaaveista-2010-2011-plussanneet/


EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
MyDream 22.10.2010 yk 10
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
Dreamangel 1.11.2010 yk 2
NiQ 6.11.2010 yk 4
anu84 8.11.2010 yk 26
Anna-79 11.11.2010 yk 1+6
Murmeli88 24.11.2010 yk 4
Nannie 4.12.2010 yk 3
Hyppy 6.12.2010 yk 2
Taiska87 6.12.2010 yv 2
innoM 20.12.2010 yk 1
Arminen 25.12.2010 yk 3
Memelisa 27.12.2010 yk 6 (km/rv15)
horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16


 
sati ihan kun jostain elokuvasta, ei tollasta uskoisi tapahtuvan oikeessa elämässä :(
Pääasia kuitenkin että ovat äidiltään poissa, vaikka tosi tosi ikävää ettei ne teille saaneet jäädä. Ja ihan varmasti tosta puolesta vuodestakin oli hurjasti apua lapsille, saivat tuntea mitä on rakkaus ja oikea koti.

Mä oon tytöt perhana ihan unohtanu litkiä tota greippimehua, muutamana päivänä vaan muistanu! Ja niin suunnittelin että tässä kierrossa otan KAIKKI keinot käyttöön niin p*skan marjat :D
 
Huomenta!

Voi Sati, kovasti halauksia ja voimia teille. :hug: Ei ole ollut helppoa, ja ei sitä osaisi kuvitella että miten tuollainen voi olla mahdollista. Vaikka toisaalta kun miettii, että Suomi joka on "hyvinvointivaltio" ei ole hyvinvointia nähnytkään. Toivottavasti pienillä nyt on hyvä koti, missä kasvaa ja missä rakastetaan. :heart:

Tada, vähän samaa vikaa täällä. :D oikeastaan olen enemmänkin juonu appelsiini ja greippimehua kaksin käsin. Appelsiinimehu sisältää runsaasti foolihappoa ja sitten greippi ovista parantamaan. :D

Teinpäs eilen ja tänään tuolta kaapin pohjalta pois digi-ovistestit, ja mitäs minun silmäni tänään näkivätkään, hymynaaman! Eilen illalla jo nipisteli oikeaa puolta niin paljon, että meinas jo ihan pelottaa että meneekö ovis hukkaan. Mutta eilen tosiaan tuli vaan tyhjä naama, tänään sitten hymyili jo iloisesti heti aamusta. Toivottavasti ollaan nyt sitte ajoissa liikenteessä. :)
 
Voi kamalaa mitä Sati ja pienet lapset ovat joutuneet kokemaan! Toivottavasti voitte jatkossa olla kuitenkin jollain tapaa lasten elämässä vaikka eivät teillä asukaan. Ja on kaikesta huolimatta ihana kuulla että olette antaneet sydämenne lapsille ja että he ovat saaneet olla rakastettuja.

Suomen järjestelmät eivät kyllä tosiaan lasten parasta ole nähneetkään. Omassa suvussa sellainen tarina että mies murhasi vaimonsa tämän nukkuessa kun heidän lapsi oli vain muutaman kuukauden. Lapsi sijoitettiin vaimon vanhemmille ja oli heillä isän vankeuden ajan (vuosia siis). Kun isä vapautui, katsoi järjestelmät että biologisella isällä on oikeus lapseensa ja huoltajuus siirrettiin takaisin hänelle, isovanhempien taistelusta huolimatta. :O En vieläkään pysty käsittämään milllä logiikalla siellä päätöksiä tehdään... Niin surullista!!

Chiba Onnittelut ovis-plussasta! =) Sitten vain tallettamaan ;)

Syysmyrsky Oi kun ihana kuulla että kaikki hyvin ja pieni sydän sykkinyt hurjasti :heart:

inieh Ihana asenne :D Nyt sitä tärppiä kehiin sitten kaikin mahdollisin konstein! Mä pidän peukaloita =)

Sanja Pahoittelut negasta!! :( Ootko tänään testannu tai onko oloja? Toivottavasti täti on pysyny poissa!

ON Kiitos ihanaiset naiset tsempityksistä! Kyllä täällä ollaan niin olevinaan raskaana :D Oloja on niin että ei kehtaa ees kirjottaa... Tänään jos tulis testit niin huomen aamulla aattelin dippailla. Ihmeen hyvin oon malttanu. Huomenna aamulla myös verikokeeseen hcg määritykseen ja pe vielä kontrolli että nouseeko normaalisti. Hiukka jänskättää mut silti jotenkin luottavainen ja rauhallinen olo.
 
Laretzki
Vähän tännekin puolelle kiireittein helpotuttua kurkkimaan että mitä täällä tapahtuu.

Sen verran mitä vilkuilin, niin Sati Ihan mahdottoman paljon tsemppiä ja jaksamista. Se on kumma kun ollaan olevinaan Suomessa niin oikeudenmukaisia, muttei sitten kuitenkaan olla...

(.) Täällä ollaan siirrytty jo siihen auvoiseen keskiraskauteen ja niin kauan kun muistaa syödä ja juoda kunnolla niin kaikki on hyvin ja olo energinen. Turvotuskin vähentynyt jo selkeesti ja kroppa ahdistuksiinkaan ei ole ollut syytä kun paino noussut tähän menessä vaan 1,8 kg. Toivotaan että jatkossakin pysyy noin maltillisena.

Kouluun palailu tässä edessä ja ahdistaa jo valmiiksi. Tosi rikkonaisia päiviä, joka toinen vkl pitää olla koulussa. Tuntuu jo nyt ettei miestä tuu näkemään lainkaan, mutta eiköhän tää syksy mee nopeammin kuin ehtii kuvitellakaan.

Me löydettiin vihdoin ja viimein kämppä, josta tehtiin sitten heti tarjous kun nyt jo kahdesti mennyt ihan nenän edestä sellaset mistä oltiin kiinnostuneita! 65,5 neliötä, saunallinen kolmio, jossa tosi iso lasitettu parveke...Heti vapaa, joten me päästäisiin tekeen sinne pintaremppaa. Muuten tosi hyväs kunnossa esim. keittiö, mutta ovenrivat pitää vaihtaa samoin vaatekaapeista. Vähän joitain seiniä maalata ja tapetoida myös...Uusi jääkaappi ja pesukone pitää hankkia ja ja...Oon niin täpinöissäni!

IIIISOT plussa puhurit kaikille, saataisiin tuonne odottajapuolelle lisää keskustelua, kun siellä kaikki "vanhat" ovat jo melkeinpä jakaantuneet :)

Lare ja Spyro 13+3
 
Chiba Onnittelut oviksesta! Ihanan jännittäviä aikoja teillä siellä!

Viida :whistle: puhalsin jo valmiiksi plussan sun testiin huomista odottamaan :)

Laretzki Mukava kuulla sinustakin! Olin teidän mukana tuolla "maaliskuun murusissa" mutta tipahdin sitten kyydistä! Mutta täältä tulee kuule odottajien puolelle kohta sellainen akkalauma, että tukkoon menevät kaikki pinot :LOL:

ON Hirveen paljon kiitosta teille kaikille tsempityksistä! Tuon raskauden myötä sain uutta voimaa, vaikka kesken ikävästi menikin, mutta sain tosiaan nyt aivan uutta ajateltavaa pääkoppaani. Luulin, että en voi luonnollisesti raskautua, mutta onneksi se olikin vain luulo ja siksi lippu on joka päivä korkealla. Tahtoisin vain, että alkaisi kunnolla vuoto ja pääsisi taas uuteen nousuun... Inhottavaa epämääräistä tuhruvuotoa pitänyt tässä jo useamman päivän ajan, ja tulee siis niin vähän, ettei edes suojaa tarvitse... Oireita ei ole edelleenkään muuta kuin pientä nippailua alavatsan seutuvilla.
Jos plussasin oviksen silloin raskaustestillä (viikko sitten sunnuntaina), niin niiden laskujen mukaan mulla pitäisi täti tulla kylään viimeistään viikonloppuna. Raivostuttaa odotella vaan, ei voi asian nopeuttamiseksi tehdä yhtikäs mitään :headwall:
 
Viida ei oo sen kummemmin oloja, edelleen sitä ihme juilintaa alavattassa. Täti on pysyny poissa, mut eihän sitä tosiaan tiiä onko kierto tuo 27, tuo lukema saatiin ensimmäisestä kierrosta pillereitten lopetuksen jälkeen. Voihan se nyt heitellä. Aattelin pari päivää malttaa oottaa josko täti tulee, mutta jos ei näy ei kuulu niin pitää loppuviikosta taas testata. Oottelu on kyl raastavaa!!
 
Ihana kuulla Laren ja Spyron kuulumisia :heart: Ja paljon ONNEA asunnon löytymisestä ja isot peukutukset että tarjous menee läpi!!

Sati Taisit epähuomiossa laittaa plussatuulet jo tälle päivälle? :D

... nimittäin arvatkaa malttaako olla testaamatta kun tuli ne testit tänään. :ashamed: Piti se davidin 10 ihan vaan vähän kokeilla. Ja ei sitä varmaan tarvii enää tihrustaa?

Aijaa.com - 8548995.jpg

On aika hyvin vahvistunu ja nyt on jo paljon luottavaisempi mieli mutta varmistushan tulee sit labrasta. On tää silti aika ihmeellistä :heart:
 
Viida Niin katos puhalsin ne heti odottamaan jo testiä, eli se siis tarkoittanee sitä, että jos testin tekeekin aikaisemmin, niin plussahan on jo siellä =) Mahtavaa!!! Niin selvä plussa!!! Ei tarvitse tihrustaa ei!!! ONNEA*:flower:*Nyt sitten naiset me muutkin mennään Viidan perässä!!! :heart:
 
heippis tytskät :)

satille voimia kovasti :hug: hurjan kuulonen tarina oli :(

viidalle suuren suuret onnittelut plussasta! :heart:

Tänne voikin sitten päivittää kp 2/30 ja yk 4. Eli sieltähän se täti tuli ensimmäisenä eilen aamulla. Huah. Nyt on masis. Varsinkin kun vielä eilen näin jotain maailman söpöintä.. kaks viikkoo vanhaan pikku tytön <3 Oli se vaan niin ihana.. No eipä auta itku markkinoilla.. Onneks tuo mun rakas ukkoni vie mut etelän lämpöön parin viikon päästä <3
 
Chipalle paljon onnea ovis plussasta :hug:

Viida onnea vielä kerran! Puhalla meille niitä haikara tomuja kans ;)

Mulla oli eilen ja tänään pikkuveljen 8kk poika hoidossa, tää täti on niin rakastunu siihen pieneen ihmeeseen että voi että :heart::kiss:

Tissit on edelleen ihan ÄLYTTÖMÄN kipeet, ei oo kyllä näin särkeny aikoihin! eilen nipisteli illalla oikealta puolelta mahaa, mitä ikinä sitten olikaan? (toivottavasti meidän pieni hinniäinen :heart:), okei mutta nyt rauhotun "oireilun" kanssa, muuten tulee liian kova pettymys, jos menkat sattuukin alkamaan, jaksuja kaikille yritykseen ja malttia loppu kiertolaisille :wave:
 
Jokos Viidaa onnittelin? Onnea silti, vaikka sitten tuplaten :flower:

Ei oo tätiä vielä täällä näkyny, olotkaan ei oo kummemmin muuttunu, edelleen vattassa juilii, vessassa juoksen tarkistelemassa kun aina välillä tuntuu että nyt menkat alko, mut ei niin ei. Mitä ihmettä... Miekkosen kanssa sovittiin, että huominen vielä ootellaan tätiä, jos ei tuu niin sitten testiä kehiin, perjantaina jännätään :) nyt vaan malttia ootteluun vielä : /
 
Omaa napailua pikaisesti...

Tänään alkoi vihdoin ja viimeni kunnolla vuoto! Eipä oo aikoihin odottanut tätiä näin innokkaasti :D Wc:ssä oikein ääneen lausahdin, että yes!! :LOL:

Eli kolmen päivän päästä otan kaveriksi Clomifen-lääkityksen (viiden päivän kuuri) ja sitten noin 11:sta päivän seuduilla peitot jälleen kerran pöllyää oikein olan takaa :p Mulla on lyhyt kierto, siksi pääsee aika pian taas sitten aina tositoimiin...
Mulle ei siis päivitykseen vielä käsittääkseni muuteta mitään, sillä nämä kk:set ovat nyt keskenmenon jälkeen ensimmäiset (?)
Ja todennäköisesti plussasin oviksen silloin raskaustestillä, sillä sen laskujen mukaan mulla olisi pitänyt menkat alkaa perjantai - lauantai, eli muutamalla päivällä vain heitti...

Kohta lähden kynsihuoltoon ja sitten taas jatketaan työntekoa =)

Mukavaa päivää kaikille!! :wave:
 
Kiitos kaikille ihanille onnitteluista, vaikka taisikin olla liian aikaista iloita...

Äsken soitin eilisen hcg arvon ja se oli 51, eli aika vähän näille päiville :( Huomenna kontrolliin mutta aika huonolta näyttää...
 
Kiitos teille kaikille onnitteluista :kiss:

Chiba kyllä se vielä teillekin saapuu se pieni nyytti tuhisemaan,vaikka se odottavan aika on pitkä..

Kuten siis teille kaikille muillekin,tavalla tai toisella,aivan varmasti :)
itse saan kiittää tästä nyytistä lääkitystä.. 2vuotta ja 9kk siihen meni,mutta nyt se on tässä <3

Ja tarkoitus on vain tsempittää teitä,että pitkään odottaneillakin on toivoa.. :heart:

plussatuulia ja oikein puhureita :)

Taiska ja napero 8pv :)
 

Yhteistyössä