<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.3

Murmeli88:lle kaikki sympatiani. :( On kyllä kohtuutonta, että sen lisäksi, että joutuu pettyä raskautumisen epäonnistumisen suhteen, niin tulee samaan aikaan vielä se epämiellyttävä vuoto (ainakin minulla) kamalat menkkakivut! Päällimmäisenä tietty se epäonnistuminen. Pikku hiljaa katseet kohti seuraavaa kiertoa. Ihan pian on jo uusi mahdollisuus.

Gabrielle ja NiQ juttelitte kohdun alueen vihlonnasta. Minulla on ollut sitä kahdessa viimeisessä kierrossa. Toisella kerralla, eli juuri viime kierrossa, oli lisäksi menkat myöhässä 3 päivää. Olinkin aika varma ja erittäin toiveikas, että nyt on onnannut. Mutta ei tosiaan, sieltähän ne sitten tuli kuitenki. Toivon miljoonasti että teillä se olisikin oire raskaudesta, eikä niinku ilmeisesti mulla ihan jostain muusta. Mulla on muutenkin ollut jo pitkään vatsan alueen vihlontaa, aikasemmin vaan molemmilta sivuilta. Just niinku munasarjojen kohdalta. Oon yrittänyt löytää siihen syytä. Lääkärillekin maininnut siitä jo monesti. Mutta ei kukaan keksi mistä se johtuis. Kaikki google-haut johtaa raskausoireisiin. Voitte varmaan kuvitella miten helppo sitten on ollut kuvitella itelleen kaikki muutkin oireet tyyliin joka kuukausi.

Mä sain eilen postissa ensimmäiset ovistestini. Tässä kuussa näköjään alkaa nyt se "kaikki keinot käyttöön" -yrittäminen. Vaikka viides kuukausi onkin jo menossa. Jostain syystä ihan intopiukeena odotan jo ovuloimista! :) Tällä hetkellä ei uskois, että viime lauantaina piti itkua pidätellä kun olin niin pettynyt. Fiilikset menee vuoristorataa.
 
t84
Hmm, missäs kohtaa se kohtu nyt sitten tarkalleen sijaitsee...? :ashamed:
Yritän tässä paikallistaa mikä kohta mahasta on kipeä ja vihloo, että onko tyyliin vaan vatsalihakset vai mitä, koska en oikeesti enää tiedä. Jostain syystä tuli vaan tunne ettei nää olekaan mitään oireita mistään, en osaa totakaan selittää.
Onko olemassa jotain tositosi herkkää testiä minkä vois tehdä jo esim päivää ennen menkkojen tuloa? Huomenna olis työpaikan juhlat ja olis hyvä sauma vetää v*tutuskännit jos ei natsannut nytkään :D
 
kp 1/30-34 yk 5 :'( Eilen tein jo testin ja se oli negatiivinen, itku tuli nyt ensimmäisen kerran oikein kunnolla.. Miehen kainalossa pillitin. Oli muutenki tosi raskas päivä töissä ni oli tunteet tosi pinnassa :( Voih.. Taas uudestaan yritystä... ja nyt ei huvita ei yhtään ei!

Murmelille miultaki halit!
 
mimmu1984: kurjuuden kurjuus... :hug: kyllä silloin saa itkeä kun siltä tuntuu ja pettymys on suuri. Koita jaksaa...

NiQ: Toivottavasti sun oireet jatkuu, mun on jotenkin laimentunu. Lisäks mun kierron pituudesta ei tiedä....

ON: Oireet laimentunu, toivossa elän silti edelleen. Tajusin just et jos ovistesti piti paikkansa kun näytti plussaa kp 25 ja mennäänkin paljon pidempää kiertoa kun luulin niin eihän mulla edes pitäis tulla menkat vielä? Onkos ne yleensä pari viikkoo tosta ovulaatiosta vai miten?
 
Kiitos NiQ Gabrielle Arianna Hyppy Mimmu Kyl se on niin, että tukea mitä täältä, tuntuu mielettömän hyvältä.

Olin kyllä niin surullinen eilen aamulla, olin juuri ottanut rs-testin käteen, niin eiköhän multa valahtanu sitten täti kylään.. Kaikista eniten ärsytti, kun menkat ei ilmottanu mitenkään tulostaan. Ei ollu tissit kipeet, ei menkkakipuilua (mitä normaalisti on ennenkun ne alkavat) eli en osannut mitenkään aavistaa, et ne mensut sieltä tulee.
Eniten mua kummastuttaa vieläkin se elohiiri muljunta tuolla kohdun tienoilla.. Mistäköhän se olis voinu sitten johtua. Siis se tuntu niin selvästi, et säikähdin sitä silloin..
No.. Yrityskerta 3 voi alkaa.. :snotty:
Taidan lähteä kaupungille hemmottelemaan itseäni kaikin mahdollisin keinoin! :)
 
*kömpii kivenkolosta ja venyttelee*
Hei kaikille pitkästä aikaa! :wave:

Uusia on näköjään tullu jonnin verran joten Teretulemaiset teille! Jääköön visiittinne tänne hyvin lyhyeksi
.

Plussanneille iiiiisot aplodit
! Hyvin tehty likat! =) Ja hitonmoinen läjä kaikkea liimatavaraa mukaan ja varalle vielä muutama ruuvi ja akkuporakone ;).

Jännäilijöille Major Thumbs Up! *viskelee läjäpäin Plussakortteja ja puhaltelee suuria Plussatuulia*


Ja sitten te epäonnen kohlimat, joille menkat näyttelevät jälleen pääosaa ja uus yritys aluillaan: I So know the feeling. En laita tähän edes mitään halihymiöö nyt vaan yritän näin sanallisesti saada lohdutusta aikaan. Kp 1:t saa aikaan ihan jäätävän paskan fiiliksen (oli yk:t melkein mitkä tahansa) kun tosissaan yrittämällä yrittää ja halu saada vauva on maailman suurin eikä siltikään natsaa. Onneks se on vaan yks päivä. En voi silti väittää etteikö itsellä olis vieläkin lievästi ankea olo edellisen kierron jäljiltä, mut oon kuitenkin jo kyenny iloitsemaan uudesta työpaikasta jne. Alkukierroista selviää vain päivä kerrallaan mut parasta lääkettä siihen on ehdottomasti muihin asioihin keskittyminen. Siten päivät kuluu melkein huomaamatta ja ennen pitkää on taas kierron loppupää ja uuden jännäyksen aika. Toki siinä vaiheessa olis HITON kiva ettei tarvis enää lähteä jälleen uudelle kierrokselle. Mut joo, hirmusesti jaksamista ja itkeä saa ihan rauhassa. Sillähän se pahin olo lähtee kun ei pidättele sisällään.

).( : Juu, pieni poissaolo teki ihan hyvää. Oon toki käyny lukasemassa aina sillon sun tällön tätä pinoa nottei ihan kärryiltä tipahda mut enimmäkseen oon yrittäny keskittyä ihan muihin juttuihin ja kuten kirjotin ylempänä, oon siinä suht hyvin onnistunutkin. Nyt on sitten todennäkösesti menossa dpo 4 =). Eli mahdollinen ovis tikutettu kp 13 (ja vielä kp 14) ja kivut oli kyllä siinä määrin kovat (ja ennenkokemattomat; mä jo aloin ajatella että olisko joku umpisuoli sittenkin puhkeemassa tai jotain
) että uskoisin sen olleen siinä. Mutta kun edellinenkin ovis oli vasta kp 26 niin tikutus jatkuu täällä. Tänään oli kyllä jo niin haalea viiva että hyvä kun erotti. Oliskohan tää kierto oikeesti sellanen normaali kierto, josta ihan oikeesti sais sen plussan eikä mitään kemiallisten haamuja... We shall see.

Nyt ei tän kummempia, täytyy yrittää taas kunnostautua aktiivisuuden suhteen.

Ai niin, Mary Jane: Tosi kivannäköinen uus pinoLook! =) Laitatko mulle ne kiertopäivät tollasiks kun 30-40. Tosin jos ovis piti kutinsa niin tästä kierrosta pitäis sitten tulla kyllä lyhyempi ku 30 mut koska mä aion olla raskaana menkkojen alkupäivänä niin ei se oo niin nöpönuukaa :D.

T: RKTT (jonka keksimisestä ottaisin mielelläni kunnian, mutta oon bongannu tuon jostain toisesta keskustelusta ja hyviä ajattelutapoja on aina hyvä pistää eteenpäin ;))
 
Valkokulta: RKTT on ihan loistava termi, me annetaan sulle kunnia siitä koska sulta se ensin kuultiin! Kiva kuulla, että ovis on bongattu (ja oletan että myös hyödynnetty... :D)! Kymmenisen päivää - pari viikkoa sit jännättävää!! Eikös se silloin voi jo näkyä testissä?

Murmeli88: Toivottavasti hemmottelit ittees kunnolla, se on ansaittua. Kiva kuulla, että edes pientä apua on meistä kanssaeläjistä, ihan oikeesti kyllä suretti kun luin sun viestin... Onneks mullekin on shoppailuterapiaa tarjolla jos täti päättää tulla maanantaina kun keskiviikkona alkaa Hullut Päivät... Vaikka tietenkin ennemmin toivon ettei terapiaa tarvittais! Oikein paljon plussaonnea uudelle kierrolle!

ON: Edelleen paniikissa joka vessakäynnillä kun välillä tuntuu että menkat alkaa, voi olla ettei edes vielä olis pitäny jos kierto on taas venyny. Ne mun huonot olot tais johtuakin jostain vatsapöpöstä, vatsa ollu ihan löysällä pari päivää ja tänään lämpöä 37,4. Muuten ihan normaali olo. Tissit sivuilta erityisen kipeät ja vatsaa nipistelee sivuilta ja alhaalta (enää ei tosiaan voi tietää johtuuko pöpöstä vai mistä).
 
NiQ
NiQ tipahti. kp2/33 yk4. Jos vaikka polttelis muutaman savukkeen ja jois kuupan täyteen tädin kunniaks :p

Mimmulle kans pahoittelut! :(

Mie pitelen muille peukkuja!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kiitokset kaikille lohduttavista sanoista! kyllä niistä oikeasti apua on! :) Toivon kuitenkin kaikille muille pikaisia plussia!!

Nyt taas kasattu itsensä kokoon ja odotellaan uutta ovista. Onneks tässä kuussa edessä mukavia asioita, kuten loma, matka ulkomaille jne. Joten toivotaan että ne rentouttas vähän väsynyttä ja stessaantunutta vauvakuumeilíjaa..:D
 
Murmeli, Mimmu ja NiQ :hug: Voimia paljon! Kyllä se aina kirpasee kun ne menkat sieltä alkaa ja itsellä ainakin kyynel silmässä menee ensimmäiset päivät, sitten se toivo pikkuhiljaa palailee ja positiivinen mieli. Tsemppiä! Mulla ainakin shoppailu ja hömppäelokuvat, sekä läjä suklaalevyjä hieman lohduttaa:)

ON: Kp 27. Jotenkin pettyny jo muutaman kierron jälkeen tosi pahasti niin ei uskalla edes toivoa. Mun suuurin huoli on ovulaatio, kun niihin tikkuihin en saa sitä samanvahvusta viivaa ja lämmötkään ei oo noussu:( No yritän ajatella, että vauva tulee kun on tullakseen. Seuraavan kierron suunnitelma on: Ei yhtään ovistestiä, ei lämmönmittailuja, ei limojen tarkkailuja, eikä kiertopäivien laskemista. Ja niillä mennään. :)

Nyt saisi mun puolesta joku avata lokakuun plussatilin! =)
 
Hei pitkästä aikaa teille! Ihanaa, kun jotkut ovat jo näköjään onnistuneet saamaan vauvan alun sydämen alle, luo toivoa itsellekkin...

Oma tilanne: Tänään sunnuntaina menossa kp35/35 (tuolla mun tiedoissa lukee väärin, koska ite viime kierrossa kuvittelin menkkojen alkavan liian aikaisin). Eilen testattu nega ja samana päivänä paras kamu kertoi testanneensa plussan, heillä yirtystä saman verran kuin meillä takana... eli se oli tietty upea uutinen, mutta oma mieli matkas aika syvissä vesissä tahtomattaan myös...

Mulla oli tossa kierron puolessa välissä yhtenä iltana seksin jälkeen veristä vuotoa vähän, jonka jälkeen 3 (!!!) päivän kamalat vatsakivut, käväsin lekurillakin, joka anto vaan buranaa...mutta ne meni siis ohi ja mulla oli vissiin vaan jumalattomat oviskivut...pelottaa ihan sikana, että mulla on joku endometrioosi tai vastaava....ajattelin mennä gyntsan juttusille, kunhan pääsen näistä tulevista menkoista eroon...KUNHAN NE NYT VAAN ALKAIS! (Huomenna tulee kuluneeksi 2 viikkoa siitä verenvuodosta....)

Toivon teille kaikille ihan kamalasti sitä plussaa tikkuun :)
 
NiQ: Voi ei!! Täältä lohduttava hali ja paljon voimia! :(

AnniSofia: Tsemppiä myös sulle, toivoahan vielä on että se muuttuu plussaksi. Vaikea tilanne kun kaverinsa puolesta haluaisi olla onnellinen ja samaan aikaan harmittaa kun itsellä ei ole onnistunut... :|

Nuplu: Pidän sulle peukkuja, että tässä kierrossa ei tarvis pettyä!

ON: Tänä aamuna täälläkin testattu nega ja parit kyyneleet vuodatettu kun olin jotenkin niin varma, oli vaan semmonen tunne. Eli kierto ei ilmeisesti ole lähelläkään tota 32:ta, mitä luulin vaan ilmeisesti jossain 40:n ja 50:n välillä, masentaa jos tuolla 50:n kieppeillä kun tavallaan saa yrittää vaan kerran siinä missä jotkut kahdesti... Kuinka pitkän ajan päästä ovisplussasta sen vuodon pitäis alkaa???
 
Moikka kaikille

Ilmoittaudun mukaan, tästä kierrosta alkaa 1YK. Pillerit lopetin 11/09 ja siitä asti menty keskeytetyllä ja välttämällä varmoja päiviä. Kierrot tuossa kesällä piteni 37-43 päivään, mutta oviksia bongailtu tikuilla, että jos minussa jotain tapahtuisi. Eli tänään kp5/37-43 ja tuo yk 1. Ikää 23v molemmilla. Keväällä olisi tarkoitus valmistua.
 
Harmistus ja voimia niille, jotka ovat saaneet ikävän tädin kylään:(

Nyt on itsellä menossa kp 22/31. Ovis ohitettu ja tikut näyttää yhtä viivaa. Kääk, tämä odottelu on ihan piinaa.. Mukavaa on, kun mies on jotenkin ihanasti piristynyt ja innostunut aivan uudella tavalla tästä ja sain pitää häntä ihan seksiorjana koko "hedelmällisen jakson" ajan :LOL: Mentiin siis ihan minun pillin mukaan. Toivottavasti tärppi olisi käynyt vaikka onkin eka yritys. Huoh, ei muuta ku odotellaan ja jännätään.
 
Mukavaa Sunnuntaita kaikille :wave:

Onnittelut, jos en ole viellä kaikkia plussaneita muistanut onnitella. Ja sitten roppakaupalla voimia ja pahoitteluja tätin kylään saaneille :headwall: Se tunne on niiiin pyllystä :( Tsemppiä tytöt :heart:

Täällä pupuiltiin eilen :) Toivon mukaan tänäänkin ja muutamana muunakin päivänä, niin jos vaikka tärppi kävisi tästä kierrosta. On semmonen ovisolo.

Ui ui ui.. Mä TAHDON päästä pian ostamaan Veromodan mammavaatteita :heart: Musta on ihanaa, kun tommosessakin liikkeessä on kivannäköisiä ja trendikkäitä mammakuteita :) Ihailin niitä tänään, kun kävin shoppailemassa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Sori, että tuli tällaista tyhjänpäivästä löpinää, mutkun Dance tulee :popcorn::LOL:
 
Keiju123: Tervetuloa :wave:. Mä en sitten katsele sua täällä tota yhtä kiertoa kauempaa, et siihen tahtiin on sitten raskauduttava ;). No joo, hurjasti onnea tulevalle kierrokselle!

t84: Kohdun sijainnista en ossa sannoo, kai se siellä alhaalla jossain on
. Mä kyllä luulisin et raskausoirevihlonta on selkeesti erilaista kun vatsalihasvihlonta, tosin mä en kyllä reenaa vatsaa et en sillee siitäkään osaa enempää sanoo
. Mut se mistä osaan sanoo on toi herkkä testi mitä kyselit (vaikka ei enää pippaloiden suhteen ajankohtaista ookkaan...). First Signal kasettitesti on tosi herkkä mut sitä ei kyllä sitten saa mennä tiiraamaan yhtään testiajan jälkeen, se nimittäin tekee viivanpaikat (varmistin tän vielä tekemällä miehelle ton testin ja eikös siinäkin roskishaamu ollut :LOL:).

NiQ: *tulee ja rutistaa oikeen kunnolla* Olen pahoillani. Mut sä nouset jälleen! Toivottavasti ei oo kovin paha krapula?

Gabrielle: Kiitos kunniasta *niiaa kauniisti* =). Joo, tulihan se ovis hyödynnettyä. Meillä oli silleen meininki että seksiä joka toinen päivä menkoista lähtien. Ma tuli sitten harrasteltua sänkypainia ja sitten ti pärähtikin o-plussa (ainakin toivon sen edelleen olleen sellanen) ja oltiin sitten hetken huuli pyöreänä et täytyskö painia vai ei kun just edellisenä päivänä irroteltiin. No eihän sitä tietenkään uskaltanu jättää väliin ja voi jesus sitä hien määrää mikä miehestä lähti kun se vihdoin ja viimein sai kaverit sisuksiin! :LOL: Ei sitä kato enää tossa 36 iässä jokapäiväistä seksiä niin vaan vedetäkään. Ei silti, ihan yhtä puhki sitä itsekin oli: se on kyllä niimman totaalista fuulaa se että sillon kun ovuloi niin tekis mieli seksiä. Voin kertoo et ei inspannu ei sitten pätkääkään, mut mitä sitä ei tulevan lapsensa eteen tekis... :D. No joo, ke tuli vielä plussan kaltasta viivaa testiin ja mietittiin ettei kyllä ihan oikeesti jakseta enää. Yöllä sitten siinä kahden aikaan ku oltiin menossa nukkumaan päätettiin vielä kuitenkin laittaa kavereita uimaan ja se kerta oli kyllä seksistä kaukana, touhu oli enemmänkin sellasta spermanluovutusta et mies jerkkaa ittensä laukeemispisteeseen ja sitten törkkää tavarat vaan sisään. Mä en olis pillereiden lopetuksen jälkeen uskonu että meidän täytyy oikeesti tehdä töitä ihan kunnolla saadaksemme muksu
. Mut joo, tällasta meillä..
. Siitä testaamisesta; jos oppikirjan mukaan menee niin oviksesta 14 päivän päästä alkaa menkat, mut mulla oli viime kierrossa 15 päivää. Mä kyllä luulen et alan testailee kyllä jo tossa dpo 8 tai 9 paikkeilla, ihan vaan itseni kiusaks =). Mä jaksa odottaa kahta viikkoa testaamatta...

Nuplu: Oo, stressitön kierros edessä :heart:. ...ei kun hei, ethän sä lähde sellaselle!! :D

AnniSofia: Toivotaan et menkat ei alkais sen takia et oot raskaana (ja tää on se päätoive tietysti =)) ja toivotaan et menkat alkais sen takia et saat sitte selvyyttä juttuihin gynen kautta
.

Shih: Mä taas pelkään ihan mahottomasti sitä että jos ja kun raskautuu niin sitten tulee ihan kauheesti painoo ja mä joudun etsimään mammavaatteita Etolasta tai jostain muualta, missä myydään jätesäkkejä ja vastaavia halvalla... Mä tuun näyttää niin tyylikkäältä... :LOL:. (Hitto, mä teen siitä muotia niin ei tartte sitten hävetä..: -Oletko raskaana? Osta nyt uusinta muotia oleva jätesäkki! Väreinä perinteisen mustan lisäksi nyt pinkkiä, sinistä, vihreää ja keltaista...

Ella83: Seksiorja.. mmm..mielenkiintoista :D. Peukkua pystyyn tärpin suhteen!

Ai vielä omaanapaa vai...no mikäs siinä, eihän tässä tätä tekstiä vielä niin paljon ole.. Niin, eilen oli pientä vihlontaa oikeella alavatsassa et saas ny kattoo. Tänään ei oikeestaan mitään. Eikä mulla sitten muuta. Peace.
 
Valkokulta Heh :LOL: No, mutta sehän voisi olla ihan tyylikästä :D Mä oon tosi hoikka (xs/32) ja rrrrakastan vaatteita, joten toivon, että mahtuisin niihin Veromodan mammavaatteisiin :D Voikun pääsisi niitä joskus ostamaan :heart:
 
:hug: kaikille niitä tarvitseville. Jännittää! yksi pilleri enään ja koitos alkakoon...=) Oon kans ihastellu mammavaatteita, ihania! mm. H&M:llä on ihan kivoja, eikä hintakaan ole päätä huimaava. Kumpa pääsis niitä ostelemaan..ja pinnasängyt ja hoitopöydät aah, kaikki ihanat. Saati sitten vaunut! :eek:

Onkos teillä muilla lemmikkejä kotona? oon miettiny jos mahollisesti raskaudun ja meillä on muutama karvatassu täällä. Miten lie sitten pärjätään :confused: ei niistä haluis luopuakkaan..
 
Joo täällä ei varmaan veromodan mammavaatteista tarvii haaveilla ollenkaan, ku oon sen verran isokokosempi.. Laihdutus tosin käynnissä, joten toivotaan että joskus (ehkä joskus) mahdun taas vero modankin vaatteisiin.. Housut vielä sieltä löydän, mut paidat jää tissien kohdalta aikas napakaks. Tuntuu et veromodalla vaan koko ajan pienenee kaikki mallit!
Mutta hennesiltä löytyy aina vaatteita, eikä oo tarvinnu edes niitä isompikokoisten mallistosta ostaa.. Siellä tulee aina kans mammavaatteita ihasteltua!! OIh!!:heart: ja tosiaan hoitopöydät, lastenrattaat, vaatteet.. voih! Haluis niin kovasti kaikkee jo ostella tai tuunata! oon meinaan ajatellu oman vanhan häkkisängyn hioa ja maalata. Syöttötuoli onkin jo valmiina kun siskon lapsille sen kuntoon laitoin.. +sit kaikki muu ihana mitä vois tehdä... pinnasängyn pehmusteet, peitot, pehmolelut! Tuun jo ihan hulluks ku ajattelenkin mitä kaikkea vois raskaana ollessa tehdä (jos sit jaksaa...)

Hyppy: Meillä löytyy pieni hyvin vilkas koiruli ja ollaan kyl ajateltu sen kans pärjätä sittenki jos/kun vauva tulee.Se kyl tulee tosi hyvin lasten kanssa toimeen, joten toivotaan että sitten kaikki sujuu hyvin. :) Ja tulevaisuuden toiveena ois vielä toinenkin koira,kunhan nyt ois ekana se vauva ja kohan se on hiukka isommaks kasvanu..
 
Ihanan piristäviä viestejä Valkokulta!! ;) Itelleni on kertynyt viime vuosien aikana melko paljon semmosia löysiä vaatteita, mitä vois hyvinkin pitää varmaan raskauden puoliväliin asti. Oon huomaamattani valmistautunut jo hyvissä ajoin. :) Voi kunpa sitä tosiaan pääsiskin joskus mammavaateostoksille.

Meillä ei lemmikkejä ole. Oon aina ajatellut, että haluan olla vapaa menemään siihen asti kun sitten on lapsia. Koiran olen kyllä halunnut jo pitkään. Mut lapsi ensin. :) Katotaan sitten onko aikaa ja energiaa karvaiselle vauvalle.

t84, en minäkään tiedä tarkalleen missä kohtu sijaitsee. :D Oletettavasti alhaalla ja keskellä. Ite tunsin aikasemmin vihlonnan selkeesti pinnemmassa. Sit kun se oli viime kierrossa syvemmällä, edelleen keskellä ja alhaalla, niin kuvittelin sen olevan kohtu. Mutta eipä sitten vissiin ollut. tai ei ainakaan siitä syystä kuin olin kuvitellut...

Jännittää AnniSofian ja Gabriellen puolesta! Toivottavasti saatte myöhäisen plussan siihen tikkuun! Ei kai sitä toivoa sovi menettää ennenku on pakko! Ystävän kanssa olis ihana raskailla yhtä aikaa. Mäkin olen yrittänyt pikkasen usuttaa kavereita jo lapsen hankintaan, vaikka en omasta yrityksestä ole kertonutkaan. :)

Mulla on kauhee informaatioähky. Yk 5 menossa, mutta ekaa kertaa vasta tässä kuussa meinataan ihan tosissaan testata ovikset ja puhkua peittojen välissä sen mukaan(kin). Nyt kun oon alkanu lukee näitä aiheeseen sopivia sivuja, niin tuntuu ettei kaikkia ohjeita voi noudattaa, jos meinaa että on muutakin elämää samalla. Tänä aamuna (kp 10/28-33) piti tehdä eka o-testi, mut ei huvittanu. :D Voiko sitä tehdä muulloin kuin aamulla? Gabrielle, eiks se 10-16 pv ole ovisplussan jälkeen kun menkkojen pitäis alkaa. Mun ymmärtääkseni toi aika pysyy yleensä vakiona naisella, kierron pituudesta riippumatta. Eli jos kierto on epäsäännöllinen, niin se tarkottais sitä että ovulaation ajankohta kuukautisten jälkeen vaihtelee.... Sanokaa toki jos oon väärässä! Plaah, alkaa ahdistaa kun ajattelee kaikkea mitä pitäis ajatella. Miksköhän tämän pitää olla näin vaikeeta. Jonain päivänä varmaan vielä kaikki tulee raskaaksikin sillai kuukaudessa, sillon kun haluaa. Tosin en tiedä kuinka hienoa se sit olis, ei ainakaan luonnollista.
 
t84
Huomenta ...
Täällä olis kp 29/28, testin tein innoissani heti tänään mutta ei mitään. Mahaa sattuu vieläkin, niinkun jo pari viikkoa tehnyt, tosin nyt tuntuu kun ne rupeis taas muistuttamaan menkkakipuja, aikasemmin ne oli mun mielestä erilaisia... Eli eiköhän tänään tuu kylään ei toivottu :(

Meilläkin pari kappaletta isoja hauvoja kotona, vähän jännittää miten mahduttais uuden tulokkaan kanssa kun ei tarkotus olis ainakaan ihan heti muuttaa. En usko että muuta ongelmaa on, vaikkei ne kauhean tottuneita lapsiin ole niin hyvin on mennyt kun ollaan oltu tekemisissä pienten kanssa, mökilläkin käy välillä sellanen parivuotias pikkuvesseli ja (suurimmaksi osaksi) osaavat varoa ja jopa tykkäävät.
 

Yhteistyössä