<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.3

Moikka.

Huomasin tuossa, etten ole pitkään aikaan käynyt täällä ketjussa lukemassa enkä edes päivittämässä omaa tilannettani.

En nyt jaksa lukea kaikkia tekstejä läpi, kun silmät on jo ihan ristissä, mutta koitan tehdä sen jossain vaiheessa.

Tälleen nopsaan päiviteltynä oman navan tilanne: tänään lauantaina kp 8.
Toinenkin inseminaatio epäonnistui ja nyt on IVF-hoitosuunnitelma hieman valottunut. Helmikuussa pitäisi päästä ensimmäiseen punktioon ja sitten toivottavasti alkionsiirtoon.

Väliaika mennään clomifenin ja metformiinin kanssa painoa pudotellen.

Onnittelut fyssarille plussasta :) :flower:

Ja kovasti tsemppiä ja plussatuulia ja onnea matkaan ja kaikkea hyvää teille kanssakuumeilijat :)
 
ma
Ihan ensiks fyssarille tuhannesti onnea plussan johdosta!! Toiseks kiitos kun pääsin mukaan.

Valkokulta: komppaan mitä muut on jo sulle kirjoittanutkin, että jos vielä tulee kemiallinen, mäkin kysäisisin lääkäriltä koska syy voi olla joku pienikin juttu.

Tiudeliini: ONNEA!! :heart:

Mary Jane: Punaset kengät kuulostaa ihanilta!!

Murmelille peukkuja, että elohiiri todellakin merkkaa sitä mitä Tiudeliinillekin. =)

iloksi: ystävää läheltä seuranneeta ymmärrän hitusen tuota touhua, koko sydämestäni toivon, että alkionsiirto onnistuisi!

NiQ:lle mukavia peitonheiluttelupuuhia ja kaikille muillekin plussatuulia!

Supuliini: mullakaan ei oo mitään tuntemuksia rinnoissa, onneks luin jostain, että toisilla ne alkaa vasta niinkin myöhään kun ekan kolmanneksen jälkeen.

ON: Nyt kp 24/30(toivottavasti) ja eka päivä kun alavatsaoireita EI ole ollut, höh... Munasarjojen kohdilta nipistää edelleen, olisko sittenkin taas kierto sekaisin ja ovis vasta tuloillaan. Rupesin miettiin ja taisin aloittaa ne vitamiinitkin samaan aikaan kun ne nipistykset alko. Niissä on rautaa ja raudasta mulla on aina tullut maha kipeeks. Siitä se outo makukin suussa johtuu... Ehdin jo tosissaan innostuun, pöh... Ehkä elättelen vielä vähän toivoa, koska ei kai rauta-vatsakivut niin alhaalla ole? Eihän??
 
Shih: :hug:.

Murmeli88: *ojentaa laatikollisen plussakortteja* Kyllä näistä jossain pitäis sen tärpin olla =). Nipistelyt kuulostaa kyllä tosi lupaavilta, mä pidän sormia niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ristissä!


Mary Jane: Aivan, eihän ne tietenkään ole.. stupid me
. Eli siis toivon sulle synttärilahjaks maailman hienoimman Plussan ja lääääääjäpäin lahjoja =). Etkö sä ollu muuten lopettanu röökaamisen vai meneekö vielä toisinaan pölli tai kaks?

iloksi: Siis tarkottaako tuo sitä että toivoa raskaudesta on vasta helmikuusta eteenpäin? T: Hieman pihalla nuista jutuista oleva :ashamed:

ma: En tuosta tiedä, mut luulis että ne kivut olis ylempänä. Tää raskautumismeininki on just hupaisaa (aina toisinaan) kun sitä oikeen toivoo itselleen kaikenlaisia kipuja ja vaivoja
. Mäkin edelleen kuulostelen kroppaani et josko siellä menkoista huolimatta kuitenkin olis jotakin.. crazy is what crazy does
. Sulle myös sormet ristissä täällä!


ON: Tosta lekurista sen verran että jos vielä käy väärin niin ehdottomasti soitan apuja, kun tosiaan eihän sitä tiedä miten pienestä jutusta voi koko homma olla kiinni. Eikä sen silti luulis olevan mikään iso juttu koska me kerran kyetään kyllä hedelmöittämään munasolu, mut se ei sitten vaan oo jostain syystä jääny/halunnu jäädä kiinni.

Hei, kun kerran nää alkukierrot on tylsiä ynnä muuta sontaa niin mä rupesin miettimään et mitä positiivista näissä sitten on. Yks mikä tuli mieleen on se, että kusella käyminen normalisoituu. Ei tarvi miettiä onko se nyt tarpeeks vahvaa, täytyskö pidätellä vielä, kusenko purkkiin vai yritänkö osua tikkuun jne. Miten kivaa onkaan taas hädän yllättäessä mennä vaa istumaan pöntölle ja antaa lorista :D. Ja toinen on suuseksi, eli siis blowjob, eli siis puhallustyö. Nythän sitä voi tarjota miehelle miten paljon lystää kun ei se tässä vaiheessa oo tarkkaa että mihin se valkonen neste lentelee. Sen voi niellä, sylkeä pihalle tai vaikka pistää tapetoinnin uusiks.. ei oo niin nöpönuukaa
. Tuleeko teille likoille jotain muita juttuja mieleen, mitkä on positiivisia tälleen alkukierrossa?
 
Fyssari OOONNEEAA plussasta, ihanaa :) Nää plussat kyllä piristää mieltä :)

Valkokulta Kiitti tsempeistä :) Täällä kyllä jotenkin nyt olo tärpistä kaikonnut täysin.. lakkaan kynsiä ja odottelen tätiä saapuvaksi, jotta pääsen nyt aloittamaan oviksen tikuttelun, mielenkiintoista sekin :) Niin ja positiivisuudesta.. kyllä se on välillä hakoteillä esim. nyt kun on ihana sunnuntai ja tätikään ei vielä ole antanut merkkejä tulostaan niin eikös kaikki kaapelikanavat näy ilmaiseksi ja mies töllöttää leffoja ja mtv3 Maxia ja vaikka mitä, pah sanon minä :) no eii..saa ainakin löhötä kainalossa niinpaljon kuin sielu sietää :D Ai niin ja sitten noita positiivisia asioita alkukierrosta, sait ainakin hymyn mun huulille, ihanaa :LOL: Mielestäni positiivista on se, että seksistä jää pois se "yrittäminen" ja siitä tulee mukavempaa eikä ole suorituspaineita :) Lisäksi tosiaan tuo suuseksi on vallan mainiota ;) Niiin ja sitten voi kiukustua ja itkeskellä ja kaikkea ja laittaa ne vain menkkojen piikkiin :) Siinä saa purkaa itseään kuukauden edestä :D

ma Niin..toi on kyllä totta. Jotenkin sitä ite vaan odottaa juuurikin niitä rintatuntemuksia. Onkohan niin, että mitä isommat tissit, sitä varmemmin niihin tulee oireita? :) itelläni suhteellisen pienet rinnat, kuppikoko B. Tästähän vois hei kehittää jonkun tutkimuksenkin... ;) Niin ja noista rautatableteista tai siis niistä kivuista lähinnä, niin niitä esiintyy suoliston kohdalla...saattavat myös aiheuttaa ripulia tai kovaa ummetusta. Toisaalta noissa vitamiineissa taitaa olla suht pieni määrä sitä rautaa. Paaaaljon plussaonnea sinne :)

ON: huh, tulipas taas kirjoitettua. Hieman vielä kuitenkin omaanapaa tänne muistiin, eli täällä mennään kp 31/32 eikä oireita mielestäni ole suuntaan eikä toiseen. Nännikipua tai tuntemuksia rinnoissa ei ole. Vatsassa välillä nippailee, mutta mistä voin tietää onko se vain suolistonippailuja?
Väsynyt olen... voi johtua sekin miiistä vain. Mitään selkeää oiretta ei siis ole, joten tätiä odotellaan. Tosin tänäaamuna miehelle kahvia keittäessä tuli jotenkin äklö/etova olo.. liekö sekin pelkkää kuvitelmaa, sillä ei ole sen jälkeen mikään ällöttänyt. No hei...oiskohan se oire että voisin syödä kokonaisen hevosen.. hui..no en ehkä, mutta mielihalut ruoan suhteen valtavat! :D nälkä ei ole, mutta mieliteot ovat kovia... * lähtee kauppaan hakemaan jotain pientä iltapalaa*
 
Moikka! Olin ennen nimimerkillä ma, nyt Gabrielle (jouduin rekisteröityyn uudestaan kun en jostain syystä päässy kirjautuun sisään vaikka mitä yritin...), viitsitkö Mary Jane laittaa uuteen pinoon vaikka tolla uudella nimimerkillä?

Valkokulta: hyvä että olit jo niin ajatellutkin, en tosiaan usko että isosta asiasta voi olla kyse kun kerran hedelmöittyminenkin onnistuu niin kun sanoit. Toi on oikeesti huvittavaa kuinka paljon niitä oireita haluaa tuntea ja minkälainen voima mielellä on että sitten niitä oikeesti tunteekin tai on tuntevinaan! Voispa sillä ajatuksen voimalla saada sen raskaaks tulemisenkin aikaseks! Kiitos peukuista!

Supuliini: liityn sun tutkimuksen piiriin ja mun kohdalla sun teoria kans pitää paikkansa, koska mulla ei oo kauheen isot tissit. Jotenkin sitä odottaa just niitä tissikipuja ja ajattelee et sit vasta voi olla raskaana..

ON: onneks edelleen nipistelee, tein eilen ovistestin ihan siks kun niitä oli ja alko jännittään et onks tää sittenkin sitä mut sain vaan haaleen viivan. Mut nipistelyt on tosiaan jatkunu jo 6 päivää, aiemmin en oo ovista tuntenu kun ehkä yhtenä päivänä jotain ajoittaista nipistystä. Ja kiitoksia, oon ittekin sitä mieltä että rautalääkekivut tulee ylemmäks! Uskaltaiskohan sitä jo torstaina testata...
 
Helou ja onnea hirmuisesti kaikille plussan saaneille:flower: :heart:Voimia niille joille täti on tullut kylään:hug:

Täällä odotellaan ovista, Ihanaa! =) Pitäisi ajoittua ensi viikonloppuun. Kp 8 tänään. Yritän olla otamatta tästä turhia paineita, mutta en voi korkealla oleville odotuksille mitään, :whistle:. No toivotaan, että tärppää pian. Näillä mennään siis!

Plussapuhureita kaikkille oikein kuuuuunnnnolla!!
 
Viimeksi muokattu:
YK 5, KP 18/28-30.
Voisin tässä nyt sitten valottaa tilannettamme. Meillä on ollut jo reilun puolisen vuotta tämä toive saada esikoinen. Toukokuussa en enää aloittanut uutta liuskaa vaan päätimme mieheni kanssa lopettaa ehkäisyn ja yrittää josko onnistaisi. Mutta eipä ole vielä onnistanut. Toivosta en ole vielä luopunut, luulen sen tulevan sitten kun on sen tarkoitus.

Nyt sitten taas alkaa olla ne "jännät paikat", kun odotellaan miten on tällä kertaa käynyt. Pitäisi yrittää olla stressaamatta ja ottaa kaikin tavoin rauhallisesti, mutta siitä huolimatta kierron viimeisin viikko on yhtä odottelua ja huokailua kun ei malttaisi odottaa tietoa.

Halusin liittyä joukkoonne, koska halusin ihmisiä, jonka kanssa voin jakaa nämä asiat ja jotka ovat samassa tilanteessa.
 
The Esikoisesta Haaveilevat
Ma 20.9.2010






anu84………………………kp 156/35………………..yk 25
aamuhapan korppu….kp 96/30/42……………..yk 17
Tipetsu…………………..kp 77/27……………………yk 7



kirsikkainen19……….kp 70/27-41…………….yk 6



Miipeli………………….kp 60/28-36……………..yk 19



PimpulaPumpula...kp 35/31......................yk 1
susse83..............kp 35/30………………….…..yk 2
haaveilija87.........kp 35/27-30(47)…….….…yk 2
Supuliini.............kp 32/32……………………….yk 2



munakoiso..............kp 28-30.........................yk 7
Gabrielle.................kp 25/30.........................yk 1
MyDream................kp 24/28.........................yk 9
AnniSofia................kp 23/34.........................yk 2
NiQ........................kp 23/30-33.....................yk 3
BeBop....................kp 21/31.........................yk 4
mimmu1984...........kp 20/31-32.....................yk 4



Murmeli88.............kp 19/21- (?)................yk 2
peikko_.................kp 18/28-30..................yk 5
Nuplu....................kp 14/32-35.................yk 5
Iloksi.....................kp 10/?.........................yv 4+



Ella83................kp 9/31.........................yk 1
Jomi..................kp 8/30?.......................yk 2
Mary Jane..........kp 6/28-30....................yk 3
niuku.................kp 6/27-53....................yk 14
Valkokulta..........kp 5/32.........................yk 10
An-nie...............kp 5/30-35.....................yk 5
Shih..................kp 4/27-35(43)...............yk 7
soleigh...............kp 1/28.........................5/10



Plussanneet :heart::heart::heart:



Anna-79 22.7.2010 yk 6
EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
 
Viimeksi muokattu:
munakoiso ja peikko Tervetuloa kuumeilemaan :) niin ja tuhannesti plussaonnea!

Soleigh :hug: höh!

Gabrielle Mie toivon että sun nipistely vaan jatkuu ja jatkuu :) onko mitään kiinnittymisvuotoon viittaavaa? tissit? :)

ON: Täällä mennään nyt kp 32/32 eikä tätiä ainakaan vielä näy... sitä kyllä jotenkin kovin odotan ja olen jotenkin täysin varma että kohta se ilmestyykin, joten en viitsi testailla suotta. Ei oireita... ehkä väsymys on ainoa oire, mitä periaatteessa voisi yhdistää raskauteen, muuten ei niin mitään. Ei vatsanipistelyjä eikä rinnoissa mitään.. huhhuh... tulis jo se tätsykkä niin pääsis aloittamaan uutta kiertoa... Paaaaljon plussaonnea kaikille ja tsemppiä jännittelijöille :heart:
 
Tervetuloa joukkoomme munakoiso ja peikko :wave:

Supuliini Pidän täällä sormia ja varpaita ristissä, että tärppäis!! :heart:

Gaprielle Sinulle myös hirmuisesti onnea tärppiiin!!! :heart:

Valkokulta Toivotaan, että plussakortti olis posiitiivinen!! ;D
Sain aamulla oikein hyvät naurut, kun luin viestisi! :D Piristi heti aamusta! :)

Mä nyt sain jostain flunssan ja nenä vuotaa, ku esterin perse.. Ei oo mikään mahtipontinen olo.. :(
Mä oon tässä odotellu, et milloin nää mun tissit alkas oireilee.. Aina tissit reagoi kun menkat on lähellä.. Ja mä oon niin malttamattomalla päällä!! Haluisin testata jo, nyt heti mulle kaikki!! Mut eihän sieltä testistä nyt vielä mitään ees näkyis... äh! :headwall:
 
Kiitos supuliini ja murmeli 88!

supuliini:Mulla on ollu niiiin monesti (no okei, eihän tässä niitä yrityksiäkään oo kauheesti..) tuo sama juttu, että oon jotenkin vaan vaistomaisesti sitä mieltä, ettei oo tärppi käyny, että ootan vaan tätiä siitäkin huolimatta että mahdollisuus plussaan periaatteessa olis. Toivotaan nyt kuitenkin ettei täti tulis. :)

murmeli88: paranemisia! :flower: Entäpä jos tissit ei vaikka ailkaiskaan oireilemaan..?;) *puhaltaan PAAAAAAAAALJON plussia sinne*

Mulle tuli pieni toivonkipinä, en ainakaan enää suoralta kädeltä ajattele ettei onnistunut taaskaan.. Yritän ainakin parhaani mukaan olla positiivinen. Ja onhan tässä vielä aikaa yrittää, eihän sitä tiedä vaikka vielä onnistus peiton heilutus niin, että sieltä tuliskin matkalainen.. Malttia taas mukaan.. :)
Plussakortteja ja Plussatuulia kaikille muillekkin!
 
Viimeksi muokattu:
hei anteeks pikainen viesti.. mutta mun on lähdettävä apteekkiin! Perkule, en saanut pidettyjä näppejäni erossa testeistä. Tein apteekin omalla testillä ja virtsaamatta olin alle 2h. kp siis 32/32.. epäilen ovuloineeni n 13 päivää sitten. Katsokaa nyt sitten kuvat..haamuhan sieltä pärähti ja TOTAALISENA yllätyksenä.. en uskalla vielä uskoa! grrr..... :$ ou ei..nyt apteekkiin (hän hakee testejä kertaa viisi)

Aijaa.com - 6748822.jpg

Aijaa.com - 6748823.jpg

Onko tietoa, näyttääkö apteekin testit väärää haamua/viivanpaikkaa?
 
Tervetuloa munkin puolesta mukaan peikko ja munakoiso!

Supuliini: Iso kiitos!! Nipistely jatkuu, tosin enemmän sivuilla alhaalla kun keskellä, ajoittain tosin sielläkin...

soleigh: :hug: kurjaa.... ei olis tarvinnu tädin tulla...

Ella83: mukavia pupusteluja sit viikonlopuks :whistle:

Murmeli88
: mulla kans täällä sulle peukut pystyssä että oireet voimistuis ja flunssa tajuais lähteä! Ehkä säkin kuulut mun ja Supuliinin kanssa tissikivuttomiin?

ON: edelleen nipistelee onneks mut tein tänään ovistestin ja sain kaks saman tummaa viivaa, ei kai se nyt näin myöhään voi olla??? Tai sit kierto on ihan sekasin. Ei oo kyllä ennen 7 päivää putkeen ollu oviskipuja. No heiluteltiin kyllä varmuuden vuoks peittoa ettei mee ohi jos vaikka mennäänkin toooosi pitkää kiertoa.

Plussatuulia, ovisonnea ja jaksamista kaikille! ;)
 
Tervetuloa uusille! :flower:

:hug: tädin yllättämille :(

Puuh puuh, tylsää alkukiertoa vietellään. Menkatkin kesti tällä erää vähän pidempään, lauantaina turhutti vielä päivällä, mutta onneksi sitten täti häippäsi. Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen hääpäivä ja sen kunniaksi viihdyttiin sitten useampaankin otteeseen vällyjen välissä ja vähän muuallakin :D

Greippimehua kävin taas tänään hakemassa uuden purkin ja vitamiineja napsin siis edelleen, katsotaan tuottaako kombo tulosta. Karppaamisesta oon nyt kovasti lukenut netistä ja vielä täytyy metsästää käsiin joku kirjakin aiheesta. Mieskin on innostunut, joten aloitetaan tod.näk. alakarppaus lähiaikoina. Greippimehussa taisi kyllä olla aika paljon hiilareita, mutta juon nyt ainakin tämän "kuurin" loppuun. Olikos se niin, että ovikseen saakka piti juoda?
 
Supuliini onnea! kyl mie ainakin uskaltaisin jo tuolla testi tuloksella onnitella vahvasti..ensimmäinen kuvahan oli aika selvä..siinä näkyy 2 punaista viivaa..vasemmanpuoleinen tietenki haaleampi mutta punainen kun punainen..vähemmän luottaisin jos se olisi valkoinen haamu..

ON:mullapa alkaa nyt keskiviikkona raskausviikko 9 :eek: aika jänskää..nyt on olokin ollut hieman parempi..oon syönyt tiheemmin..en oo nyt pariin päivään oksennellu ollenkaan :) :)
nyt on sit taas keskiviikkona uus neuvola..siellä ne tekee sit tutkinnan tarkemmin alateitse..viimeks ku se oli vaan jutustelua ja lehtien jakamista ja yhteystietojen täyttämistä..
 
Pikakommentti: My oh my Supuliini!! :D Sen mitä oon apteekin testeistä keskustelupalstoilla lukenu niin sen ei pitäis näyttää yhtään mitään jos ei ole raskaana, et tolla tuloksella mä onnittelisin jo aika reilusti!! Vautsi likka!! :heart: (Pidän nyt kuitenkin vielä varmuuen vuoks peukut pystyssä et tosta vahvistuu =))
 
Kiitos kaunis kaikille.. tämä kyllä tuli täääysin puskista! Odottelin tätiä, en plussaa :) Mutta tietysti hyvä näin :) Tein vielä toisenkin testin (pakko) Clearblue ja virtsaamatta 1 1/2 tuntia ja mooonta vesilasia :)
Tässä tulos:

Aijaa.com - 6749865.jpg

Vähän huono kuva, mutta selkeämpi plussa tässä vielä kuin apteekin omassa testissä. Täällä ollaan täysin pää pyörällä ja toivotaan toki että pikkuruinen matkailija pysyy tiukasti kiinni. Huomenna aamulla suoritan aamuvirtsasta vielä apteekin oman raskaustestin (ostin kaappiin) ja sitten seuraavaksi torstaina digitestiä kehiin.. Huhhuh... ei tätä vaan usko ollenkaan ja on tunteidensa kanssa kyllä tosi varovainen.
 

Yhteistyössä