<3<3 ELOMASSUT huhtikuussa <3<3

neitiperho
Ite täytyy sanoa että anopista ei juurikaan mitään kokemusta kuin kaikki vähän huonoa kans. Ensinnäkin missään tekemisissä ei juurikaan olla. Olenhan mieheni toinen vaimo ja aina sellainen. Ja muka vielä rikoin hänen poikansa avioliiton. No siinä meni ekat vuodet. Häissä sitten lopulta tervehti mua ja onnitellessaan sanoi että muista sitten että miehelläsi on ennestään jo lapsia, niitä sitten ei unohdeta.
Jouluna sitten miehen porukat kutsuivat itse itsensä meille viettämään joulua...siis edelleenkään ei oltu missään tekemisissä oltu edes. Joulu kuitenkin meni tekohymyä vääntäen ja esittäen.
Nyt sitten anoppi kuulemma vaatinut, että tekee tulevalle vaaville villavaatteet ja lapsen tulee mennä sitten usein sinne hoitoon. Mutta edelleen mun kanssa ei haluta olla tekemisissä. Anteeksi vaan mutta miksihän mulla ei hirveesti ole sellainen olo, että haluisin lastani viedä miehen vanhemmille, kun tiedän tulevalla lapsella olevan myös sellainen mummo (oma äitini) joka oikeasti odottaa tulevaa ensimmäistä lapsen lapsea perheeseen ja jonka kanssa miehenikin tulee loistavasti toimeen...hmmm..... :whistle:
 
Kaneliomenalle: Jos olet hakenut sillä lapulla äippärahaa, niin siinä samassahan on kohta missä voi hakea myös lapsilisä ja pakkausta/rahaa. Mutta sähkösessä versiossa ne pitää kaikki hakea erikseen. Siksipä multakin jäi se lapsilisä ekalla kertaa hakematta :) Mutta soitteleppa kelaan ja kysy. Ja joku sanoikin että jos on nettitunnukset voi sen lapsilisän käteväsri hakea netin kautta.
VIB Ootko saanu multa meiliä? Tänään kävi ilmi että meilit ei tuu perille ja epäilen että ne ei postista lähdekkään. Mikähän sitäkin vaivaa!? |O Oon niin onneton noitten kanssa..

f ja p 25+3
 
Heippatirallaa

Story Me saatin Lähivakuutuksesta masuvauvalle vakuutus ,vaikka esikkomme syntyi ennenaikaisena. He soittivat asiasta pääkonttoriin ja he myönsivät vakuutuksen. Vakuutus ohjeissa sanottiin kyllä ,että edellinen raskaus pitää olla normaali.

Anoppista Mulla on ihan kiva anoppi. Kutoo vauvalle ihania nuttuja yms. Mutta myös ostaa niitä karseanvärisiä vaatteita ,kun oli niin halvalla löytänyt :) . Nämä vatteet ovat kyllä valitettavasti jäänneet kappeihin. Omalla äidilläni on niin sama maku kuin mulla ,että hänen ostokset tulee kyllä pidettyä.

Huomenna neuvola. Innolla odotan , jospa sukupuoli jo selviäisi. Taidan saada myös Kelan lappuset täytettäväksi.
-Poni ja Manteli 23
 
ihan näin mielenkiinnosta vielä kysyn että mikä on sitten se järkyttävin vaate minkä anoppi on teidän vauvalle/lapsille ostanut? meidän beibille anoppi osti suoraan sanottuna pa***n värisen bodin missä oli jotain ällöttäviä koppakuoriaisten ja hämähäkkien kuvia..oon tuskaillu että mitä sen kanssa teen kun ei todellakaan ole aikomusta lastani pukea tähän hirvitykseen,enkä usko että kukaan muukaan sitä huolisi :eek: en kuitenkaan anopin mieltäkään halua pahoittaa, oon koittanu nätisti sanoa että minä kyllä ostan itse jos näen jonkin nätin vaatteen, ja jos haluaa meitä auttaa vauvantavaroiden hankinnassa niin antaisi sitten mieluummin vaikka vaunuja varten rahaa, mutta ei ole mennyt jakeluun :headwall:
 
Noista vauvan tai lapsen ylipäänsä hankinnoista... me yritetään parhaamme mukaan elää mahdollisimman ekologisesti, välttää kaiken turhan ostamista yms. Ei hankittu esikoiselle esim. itkuhälytintä, sitteriä, tutteja, kävelykärryjä ym. monia juttuja, "joita ilman lapsiperhe ei voi elää" ja vallan hyvin pärjättiin. Ei siis aiota hankkia niitä kakkosellekaan. Esikoiselle ei ostettu ite varmaan kuin jotain 2-3 bodya ja parit housut, kun niin kamalasti tuli joka puolelta vaatteita... musta olis ihanaa ostaa vaatteet itse, päättää itse, miten ja millasissa vaatteissa meidän lapset kulkee. Musta tuntuu kuitenkin turhalta ostaa enää ite mitään, kun kaapit pullottaa jo ennestään... koitapa sit nätisti sanoa kaikille että kiitos ei, emme halua lapsillemme mitään. Juu, meillä on jo vaatteita, on leluja, on kaikki valmiina! Tulkaa sit, kun lapset on teini-iässä ja alkavat oikeesti kinuta erilaisia juttuja, joihin äidillä ja isällä ei ole varaa... :LOL: (kun sithän ei kelpaa kun just ne tietyn merkkiset vaatteet ja laitteet)
Anoppi on aika hyvin sisäistänyt tän, se ei osta tolle meidän esikoiselle juuri mitään, ellei sit oo kysynyt, et mitä vois ostaa synttäri-/joululahjaksi tms. Hänellä on itsellään ollut sukset aika pahasti ristissä omien appivanhempien kanssa ja antaa meille kyllä ihanan paljon tilaa ja vapautta tehä mitä halutaan, vaikka aina on apuna ja tukena jos sitä tarvitaan, esim. hakee poikaa usein sinne viikonlopuksi, että me saadaan kahden keskistä aikaa (ei asuta samalla paikkakunnalla, joku 150km matkaa).
Oma äiti sit taas... no, nyt on helpottanut, mut etenkin silloin kuin tuo esikoinen syntyi, tuli kylään mukanaan tuliaisia jopa 3 muovipussillista!!! Ei mennyt aina meidän maut yksiin... mut sit taas äidillä oli silloin aika rankka jakso menossa, joten katoin viisaammaks antaa hänen hössöttää lapsenlapsiaan, nyt myöhemmin on nuo tuliaismäärät vähentyneet, muistaa kysyä aina mitä tarvitaan ja usein ollaan käyty yhdessä sit ostoksilla, kun oon hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti vihjaillut, et musta olis kiva itestä päättää, mitä meidän lapset pukee päälleen tai millä leikkii...
No, yks hyvä keino on muuttaa ulkomaille, postimaksut ja paketin lähettäminen on kuitenki niin työlästä, et vähenee hössötykset :D .

Nyt tavallaan toivon, et tää vauva olis poika, sillä jos tulee tyttö, ni voin vaan arvata, millanen hössötys alkaa... vaikka ite ehkä mielummin haluisin tytön... olishan se kiva ite hössöttää tyttöjuttuja :p :D kaikkia prinsessaunelmia ja sit ihan myöhemmällä iälläki kaikkia äiti-tytär juttuja... vaan ehtiihän noita lapsia vielä tulla, toivottavasti tämä kakkonen ei jää meidän viimeiseksi! Esikoinen on "päättänyt" että tää vauva on poika, hänellä on sille nimikin valmiina! Sit kun koitan sanoa, et voi sieltä tulla tyttökin, ni tulee tiukka vastaus koko 3-vuotiaan tarmolla, että "ei tule, se on poika!"

Tänään kaupassa kassa ihasteli mahaa ja kysyi, että ei taida enää olla pitkä aika synnytykseen. Mä siihen sitten, että toivottavasti on, la vasta elokuussa :D ! Kassa meni todella hämilleen, "er du sikkert? åå, lykke til!"Heh, ei tää maha nyt NIIN iso oo, että mä näyttäisin siltä, et pian synnytän... :LOL: Päällä oli kyllä uusi paita, joka oikein korostaa mahaa, mut silti... niin, ja kassana oli mies...


Hemuli 22+4
 
Tänään oli onneksi neuvola. Olin jo ehtinyt huolestua kun ei pariin päivään liikkeet oikein tuntunut. Ei saatu Tirriäisen sykettä lainkaan kun se oli koko ajan liikkeessä :LOL: eli kaikki on hyvin. Ja ilmeisesti istukka on etuseinässä joten sekin vaimentaa niitä liikkeitä. Kaikki oli muuten hyvin paitsi et painoa oli tullut reilu kilo per viikko. Onneksi on/tulee lämmintä ja voi alkaa lenkkeilemään ihan kunnolla.
 
kohta kampaajalle!!!!!

Kauhein vaate.. hmm.. eilen jätin "ihanan" anoppipuolen mainitsematta, ku parjasin vaan mein äitii.. hän kanto jossain vaiheessa kaikkia omatekemiä kauhistuksia meille ja sitte kirpparilta löytämiä oikeesti kauhistuksia.. en osaa eritellä mikä niistä ois kauhein, mut joku sellanen persikan/turkoosin värinen kulahtanu vanha yöpaita mein poitsulle.. omatekemä.. sitte kerran vein kirppikselle kaikki sen tuomat vaatteet (niitä oli paljon) laitoin hinnoix n. 10c -1e, ei menny mikään kaupaksi.. eli aika hirveitä oli..

eilen oli masu tosi väsyny illalla.. meninki nukkumaan jo 21.30.. ei oikein enää tykkää töissä istumisesta.. pitänee tänää ottaa rennommin..

mut nyt pesuille et kerkeen kampaajalle!!!!

äiti lpr 25+2
 
Noista anopin hankinnoista...
Meillä anoppi ostaa aivan ihania ja laadukkaita vaatteita,mut ei anna niitä meille vaan pitää ne itellään :kieh: ja vaihtaa aina tytölle,ne päälle ku tyttö on siellä :whistle: Ärsyttävää :snotty: Mun äiti taas ostaa liian isoja vaatteita aina,mut meneehän ne sit myöhemmin :D

Kävin eilen neuvolassa painoa on tullu yhteensä 12 kg |O |O :'(
Hemppa oli 109 ja pitäs rauta alottaa..
muuten kaikki oli hyvin. Sain myös ne kelan laput ja otan rahana sen avustukesen,meil on niin paljon vaatteita et ei mahtus enää kaappeihin yhtään ylimääräsiä :LOL:

palataan taas :wave:
 
Sone
Anopista, ei ole kyllä valittamista minkäänlaista. Ei ole juurikaan hössöttänyt vaan on ihan normaali. Oma äitini ei myöskään ole hössöttänyt, ainakaan vielä vauvasta. Yhdet tukevat keittiön tikkaat toi etten vedä turvalleen huterilla. Esikoiselle tuo aika usein kirppikseltä tai vintiltä vaatteita, ja meillä on aika sama maku joten ei tod ole valittamista.

Me kannatetaan myöskin kierättämistä, kirppikseltä ja tutuilta saa aika hyvin tarvittavaa tavaraa ja ajattelin äitiysloman alettua ommella muutamia vaatteita tarpeen vaatiessa. Turvaistuimen voisin ostaa uutena tuolle isommalle jos ei löydy tosi hyvä kuntoista mistään edullisesti. Minun mielestä on vaan ihan uskomattoman turhaa ostaa kaikki ihan tuliteränä ja pistää rahaa menemään hulluna esim vauvan vaatteisiin koska ne on vaan vähän aikaa käytössä. Eli suurin osa käytettynä ja joitain ihastuksia varmaan ALEsta tarttuu käteen.
 
Myö saatiin esikolle odotusaikana poikavoittosilta :D sukulaisilta niiin paljon vaatteita että ei tarvinnu oikeesti ite ostaa mitään vaatetta n. 2v. asti.. muutamia kivoja vaatteita tuli sitten ostettua, mutta miusta on ihanaa ku annetaan vaatteita, koska ne ei oo halpoja, ja kestää vähän aikaa. mutta oikeesti jos annetaan roskiskamaa, ni siitä mie en tykkää..ehkä turhamaista sanoo, toisilla ei oo ehkä muuta, mut joku roti sentään.. ja noistakin käytetyistä mitä saatiin esikolle, ni on monet 3-4:llä vauvalla käyneet, ja silti ihan hyviä.

ja jos tämä tulokas on tyttö, niin saan yhestä perheestä ainakin hirveesti tyttövauvalle vaatetta ja meinasin kyllä heti laittaa poika poika vaatteet kiertoon, ettei jää kuleksimaan, ku tilaa ei oo hirmusti säilytellä. toki noita pojan vaatteitakin on paljon mitkä menee tytöllekin!

Mutta nyt on uusi tukka, ihanaa, ku piristää kummasti!!

ja takapuolta painaa jo hirveesti.. mitäköhän tästäkin työpäivästä tulee.. ja miulla painaa tuo maha tonne alas.. ja välillä tuntuu vauva on hirveen ylhäällä, just ku istuu pitkän aikaa ja sit nousee ylös, ni maha jää niiku liian ylös, ja tuntuu pahalta.. ja sit oottaa koko ajan et millo se laskeutuu nyt vähän alemmas.. ihme tuntemuksia.. onnex ens viikolla on neuvolalääkäri.. ja se ällö sokerirasitustesti.. no mutta näkeepähän ainakin et onko sokerit kunnossa :eek: tuskin.. pelottaa jo..varmaan joudun dieetille.. porkkanan purijax :x no ehkä se tekis vaan hyvää..

hauskaa päivän jatkoa =)

*muoks* siis sitä piti vielä kysyy, et onkohan muilla ton kuulosta maha"ongelmaa", auttaskohan se tuki vyö?? mihin "vaivoihin" se tukivyö on tarkotettu??
 
heipsan! ei oo tullu kirjotettua vähään aikaan, jospa vähän kuulumisia täältäkin:) vauva on polkassu aktiviteetit käyntiin oikein kunnolla, eilen jopa yöllä tunsin kun kävin hereillä että siellä jumppaili, ei ennen oo yöllä niin paljoa liikkunut et ois kunnolla huomannut. neitiperhoko se sanoi et vauva kääntyilee masussa niin et kohouma näkyy ja tuntuu, täällä ihan samaa tapahtuu miltei päivittäin:) se on niin villin tuntusta ja näköistä kun tuntuu semmonen paine mahassa ja sit näkyy et koko maha siirtyy toiselle puolelle ja oikein tuntee koko möllykän yhessä kohdassa:) navan kohdalle ja kylkiin satelee tällä hetkellä eniten potkuja, huomaa et on koko paketti noussut vähän ylemmäs ku sillon aluksi kaikki liikkeet tuntu tuolla alamahassa.

mie oon ihan confused niitten kela paprujen kans sen takia et ku viime neuvolakäynnillä sain sen paperin niin ne anto mulle ISÄN vanhempainrahahakemuslapun. kyllähän siinä voi hakea lapsilisät ja äitiyspakkaukset ja vanhempainrahat mut ei muuta ja kun satuin tuossa tällä vkolla kävelemään kelan ohi kävin hakemassa sen äidin lapun niin siinä on kaikki ne samat plus se äitiysrahan hakeminen. nyt mie mietin et oonko mie tässä se tomppeli vai antoko ne neuvolassa mulle vahingossa väärän lapun? osaisko kukaan kommentoida?

jaha, huomenna ois tasan 25 vkoa, niin se aika rientää! ollaan saatu mun kummitädiltä pinnasänky joka osoittautuikin samaksi missä itse oon joskus ennen muinoin nukkunut, tosi tukeva edelleen, mitä nyt uuden maalikerroksen tulee saamaan tässä ennen kesää mut ihanaa kun on saanu laittaa jotain konkreettista vauvalle:) piti heti tietenki ostaa kangasta ja ommella päällysiä ja lakanoita sun muita:D niin joo ja meillä on vaunutki varattuna, ihastuttiin emmaljungan cerox 360 ja sattui liikkeessä olemaan yks kappale joka oli semmosta väriä mitä ei enää valmisteta ja oli sen takia yli 100 halvemmat ku normaalisti. ei vielä oo haettu niitä kotiin asti kun vaikka tää kämppä suht tilava onki, ei oikeen silti haluta ottaa niitä tuohon eteiseen pyörimään vaikka toisaalta ihana ois jos sais niitä katella ja haaveilla:) mie oon huomannu et jos vähänkään oon paikallani vaikka sohvalla niin alan päiväunelmoimaan vauvasta:) totta se kuuluu asiaan, henkiseen valmistautumiseen tai jotain. vointi on ollut hyvä, nyt on huomannu et väsymys on jotenki hiipinyt takaisin vaikkakaan ei lähellekkään siinä kaliiberissa ku sillon alkuraskaudessa. hempat on ollu 135 et ei pitäs siitä johtua eli kaipa sekin kuuluu asiaan.

täällä on ollu aivan ihania ilmoja, taidampa tästä lähteä kävelylle nauttimaan auringosta!

salamanteri&steve 24+6 :heart:
 
Sain eilen pyydettyä työnantajalta, että tarviin tiedot palkasta, kun haen äippärahaa ja vanhempainrahaa palkan perusteella ja meillä tarvii sen muutenkin, kun työnantaja maksaa mulle palkkaa ekat 72 arkipäivää äitiyslomasta. Nyt vaan odottelen, että miten tästä eteenpäin toimitaan ja että voin pistää nuo paperit eteenpäin kelalle.

Alkaa pikku hiljaa työ käymään raskaaksi ja mulla onkin lääkäri ensi keskiviikkona, joten siihen saakka ajattelin ainakin sinnitellä. Sitten jos olo on yhtään sellainen, niin jos sais jäädä saikulle kesälomaan asti. Mullahan kesäloma alkaa kesäkuun alusta, joten ei tarvis kuin jokusen viikon saikkua.
 
Kauniit kiitokset kaikille "kelapaperi-konsultoinnista" :flower: =) Oli toikin uus tieto, että nettisivujen kautta pääsee katsomaan päätöksiä. Tänään laitoin eteenpäin vihdoinkin myös noi vakuutuspaperit - saa nähdä mitä tässä matkan varrella vielä unohtuu, kun mun muisti ei oo niitä parhaita :D Aina on kalenterin välit ja työpöydän päällinen täynnä muistilappuja.

Anopeista oli juttua... Mun "oikee" anoppi kuoli äkillisesti kuusi vuotta sitten. Saatiin kaksi viikkoa ennen kuolemaansa tietää hänen haimasyövästään, joka sitten korjasi todella nopeasti pois. Hän aina niin odotti, että hänestä tulee mummo ja sekin harmittaa tosi kovasti, kun ei nuoresta iästään huolimatta ainoaa lastenlastaan ehtinyt ikinä nähdä :/ Anoppipuoli taasen on syystä tai toisesta vihannut mua siitä saakka, kun miehen kanssa alettiin seurustella lukiossa. Heidän kanssaan ei ollakaan sitten oltu missään tekemisissä viimeisiin seitsemään vuoteen, koska saatiin molemmat niin tarpeeks jatkuvasta komentelusta; siitä kuinka usein heillä pitää viikossa vierailla ja kuinka usein pitää viikon aikana soittaa... Muija haukkui jopa mieheni uuden hiusmallin, kun edellinen oli ollut hänen päättämänsä ja suosittelemansa :kieh: Eivät olleet edes meidän häissä ja hyvä niin - ollaan miehen kanssa ihan tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen =) Onneksi mun vanhemmat on täysin erilaisia ja heidän kanssaan menee loistavasti.

salamanteri85: Mä sain neuvolasta molemmat laput - sekä äidille, että isälle tarkoitetut vanhempainrahahakemukset. Nyt lähetettiin se äidin lappu. Sitten, jos/kun isä pitää isyyslomansa, niin se lappu muistaakseni lähetetään silloin, kun ne tarkat pidetyt/pidettävät päivät on tiedossa... Toivottavasti ei nyt mennyt ihan metsään :whistle: =)

Taidan lähteä metsästään netistä sitä tukivyötä. Eilen tuli selkään jo sellainen kramppi, että itku tuli ja yheksänkymmenen asteen kulmassa jouduin seisoskelemaan pitkät tovit...
Aurinkoista torstain jatkoa mammat ja masumarakatit B)

kaneliomena ja Elmeri 25+2
 
Mistä noita tukivöitä saa ostaa? Muualta kuin netistä, kun en jaksa odottaa... ajattelin et jos tänään menis kattelemaan.

Vauvantarvikkeista... itse ostan kaiken ensisijaisesti käytettynä, jos ei löydy millään niin sitten voin ostaa alesta. Pojan kasvaessa on ollut vaikea löytää kirppisvaatteita, koska se käyttää niin isoa kokoa, että kaikki myynnissä olevat vaatteet ovat isojen poikien mallisia, ja mä haluisin vielä vauvamaisempia. Mutta siis vaunut, rattaat, sitteri, kantoliinat ja vaipat on käytettynä ostettuja(ostin kyl yhdet uudetkin rattaat mutta myin heti pois kun en tykännyt), turvaistuin ja kaukalo kylläkin uutena. Mun poika kasvaa niin kovaa vauhtia että ei riittäisi rahat jos uutena kaikki ostaisin:) Lisäksi kierrätys on hyväksi. Olen myös uudelle vauvalle jonkin verran tehnyt itse vaatteita ja vaippoja.

Fosfori, en ole saanut meiliä sulta... voit soitellakin, laitan numeron yksärinä:)

Kauheata kun mulla on koko kämppä täynnä vaatekasoja, olen käynyt läpi vaatteita jotka aion säästää tai laittaa myyntiin, ja lapannut niitä pesukoneeseen. Kellarissa olisi vielä yksi säkki jota en löydä sieltä, kun se on lattiasta kattoon asti täynnä!:) Ihanaa kyllä päästä turhista tavaroista eroon.

Onko teillä muilla kokemuksia Brio Pony- tai Ora Malla- rattaista? Mietin olisiko järkevää hommata sellaiset, niihinhän saisi sitten seisomalaudan varmaan... meidän tuplarattaissa on siis aika pienet pyörät, eli jos talvella tulee muutama luminen päivä, niin noilla pääsisi liikkeelle ja vauvelin voisi kietaista liinaan. Matkarattaat meillä on, ihan pikkuvauvallekin sopivat.
 
mie ostin "kirppikseltä" tänää 18e (olikohan kallis??)tollasen tuki vyön ja ihana tunne!!!! ihan ku hengityskin kulkis paremmin!! se on sellanen kirppis missä on vaan lasten vaatteita ja just tällästä tavaraa. ja siellä oli kauheet kasat niitä kestovaippoja, suojia ja villasia ja kaikkia, mie en niistä ymmärrä, mut täällä vaan ootte puhunu noista.. ei muuta ku lappeenrantaan shoppailee :D
 
Tukivöitä voi ostaa ainakin Turussa OZ babysta, anita baby belt maksaa siellä 39e. Ja siellä myyjä auttoi valitsemaan oikean koon. Olisin itse ostanut liian ison. Varmaan muissakin lastentarvikeliikkeissä on myynissä.
 
Terveisiä neuvolasta. Oli ihana taas päästä näkemään ja kuulemaan pikkuinen. Sykkeet oli 150 luokkaa. Ultrassa näkyi reippaasti liikkuva ,todennäköisesti pikkuinen prinsessa :heart: . Ihan sata varmaksi th ei vielä sukupuolta sanonut. Meillä tuo esikko tyttö on syntynyt myös elokuussa niin menee kaikki samat vaatteet päälle. Hb oli noussut , nyt se oli 136. Paino oli myös noussut :) . Lisää oli tullut 700 g viikkovauhtia. Kokonaisuudessaan kiloja tullut 10. Yhtään en kyllä niistä stressaa. Niin vauva painoi 620 g ja oli raivotarvonnassa. Th oli tyytyväinen ,kun kerroin hänen vielä pyörivän ,eikä pää ollut mitenkään alhaalla. Supparit eivät ole saanneet vauvaa alaspäin tuupattua. Kolmen viikon päähän laitettinn seuraava aika lääkärille, joka saa sitten tutkailla taas kohdunsuun tilanteen. Kelan paperit sain mukaan. Pitäisi ne tässä täytellä. Niin se vielä ,että pissassa oli sokerit kahdella plussalla. Täytyy alkaa vähän kiinnittää huomiota mitä syö. Viime raskaudessa sokerirasituksessa oli arvot koholla ja ruokavalio ohjeet sain.

No tyttö heräsi ,joten pitää mennä!!
-Poni ja Manteli 23+1
 
Neuvolaterveisiä täältäkin! Eilen kävin ja kaikki ok. Valaskerhoon lienee syytä liittyä, sf-mitta oli 23,5cm :attn: Edellisessä raskaudessa näillä viikoilla oli 19cm. Kesä täytyy varmaan viettää lasten kanssa kahluualtaassa löhöten. Hemppa laskee tasaiseen tahtiin, parin viikon päästä saa aloittaa raudan syönnin, hemppa oli nyt 124 (lähtöarvo 148). Painoakin alkaa pikkuhiljaa tulla, nyt oli +400/viikko, kokonaispainonnousu 4kg. Ja sokerirasitusaikakin lähenee :(

Ensi viikolla lähdetään remonttievakkoon mummoloihin. 3 viikkoa äidin / anopin nurkissa mahtaa olla melkoinen koettelemus :headwall: Mies tulee onneksi käymään yhdeksi viikonlopuksi :heart: Ja onhan palkkana upouusi kph ja keittiö =) Tuskin maltan odottaa. Ja anoppilassa on iso piha, jota saa laitella niin paljon kuin haluaa, tuollaiset raivaussahapuutarhahommat on mun mieleen, kitkemiset ym. vähemmän. Pojat ovat innoissaan, kun pääsevät lellittäviksi. Eihän nuo mummit niitä komentele ;)

Täyttelin juuri tuossa ne kelalaput. Kovasti tekisi mieli ottaa pakkaus, mutta kun tuota vaatetta on yllinkyllin :whistle: Uusi toppapuku täytyy varmaan ostaa, ehkä sen häthätää saa sillä 140?:lla. 56/62cm bodyja on varmaan kaapissa 30 ja potkareita 20. Eiköhän niillä selviä. Pitää pyytää sukulaisilta sitten lahjaksi vähintään 74cm vaatteita; kuitenkin kun haluavat jotakin ostaa. Vauvalelujakin on tsiljoona, möin niitäkin juuri kirpparilla. Kovasti tekisi mieli ostaa sellaiset retrovaunut vauvalle fiilistelykäyttöön. Siis sellaiset 70-l samettivaunut kapeilla renkailla. Kesävauvallehan ne sopisivat hyvin :heart:

Vointi on ollut ihan hyvä. Mitään kemmempia vaivoja ei ole ollut. Alapää on kumman kipeä ja kuiva (valkovuoto loppunut kokonaan). Kaikenlaisia rasvoja on limakalvoille kokeiltu, mutta hyvää ei ole vielä löytynyt. Ja Glid on tullut tutuksi. Sitä tuppaa kulumaan aina raskausaikana. Voi kun se olisi paremman tuoksuista...

Voikaahan hyvin!

T: Bonus ja vatsanvaltaaja :heart:

P.s. Nimivalintakin meni uusiksi, kun ystävän vauva kastettiin juuri Lauriksi, pahus :kieh:
 
Heippa vaan! En oo taas pitkään aikaan kirjotellu. Mistähän täällä on nyt tällä erää keskusteltu...
Anoppi ei oo ihme kyllä hössöttäny yhtään. Se on vähän sellanen hössöttäjä luonteeltaan, ja mitä lie mielenterveysongelmiakin sillä on. En ole ikinä ollut sen kanssa mitenkään tosi tosi läheinen ja tuskin tulen olemaankaan! Ihan hyvin tullaan kyllä toimeen, mutta ei mitenkään sydänystäviä olla. Ja sille on tehty hyvinkin selväksi että ei ostele mitään ilman että kysyy meiltä. Kun sillä on tapana ostaa, ei niin kaunista ja järkevää tavaraa. Ja mieluiten tietty jos ilmaseks saa jotain, esim. valituilta paloilta niin niitä on mukava antaa lahjaksi :LOL:

Miten muuten nyt kun noista anopeista höpötetään, niin suhtaudutte ylipäätään omien vanhempienne tai appivanhempien alkoholin käyttöön? Kun meillä anoppi tuppaa välillä juomaan vähän liikaakin, tai no oikeestaan kai aikas usein. Ja samaten mun omat isovanhemmat on suoraan sanottuna alkoholisteja. Ei nyt mitään ihan deekuja, mut kuitenkin. Ja mä olen sitä mieltä että meidän lapsen ei tarvi nähdä sellasta elämää. Eli jos anoppi on humalassa, niin sorry mutta ei tulla kylään! itellä sen verran huonot muistot papasta joka oli aina humalassa, niin jouluna kun juhannuksenakin, joten ei kiitos samaa mun lapselle. Ja avo on samoilla linjoilla. Onneks.

Omaan napaan sen verran että huomenna on neuvola, saas nähdä montako kiloa on painoa tullu lisää :ashamed: Papu liikkuu ihan kiitettävästi, välillä on niitä vähän rauhallisempia päiviä. On sit tosi kivaa kun joka yö vetää suonta joko molemmista pohkeista tai toisesta, hieno herätä siihen yöllä kun ei saa jalkaa suoraks ja sattuu niin perhanasti :/

No mutta hyvät päivän jatkot, kai sitä pitää mennä vielä kukkapenkkiä suunnitteleen/tekeen tonne ulos!
-Heitsu&Papu 22+6-
 
Hei vaan pitkästä aikaa!

Kiirrettä pitelee ja kiirreestä johtuen jo supisteli ilkeästi ja th pukkas lääkärille. kaikki ok, mut pari viikkoa olis lääkäri saikkua laittanu, mut en ottanu :ashamed: työantaja just lomalla ja olis joutunut peruun menot mun takia ja en voi elää jos aiheutan jollekin harmia!! ukko haukkui mut pystyyn, mut minkäs teet :'( nyt pitääkin pyytää työnantajaa vähentämään tunteja ku näyttää vaan vauhti kiihtyvän ja en osaa lopettaa..

Anoppi on mulla mukava :D samoin oma äiti. isä myös ok, vähempi hänen kans tekemisissä. appiukko rasittava, valehteleva juoppo joka ei maksa velkojaan |O hänen kans ei ollakkaan juuri missään tekemisissä.

Minun lapsien ei ryyppäämistä tarvi katella, mut ei heidän tarvi pelätäkkään. meillä saa ottaa muutaman "sauna"kaljan/siiderin kun tenavat on kotona. sit kun pitää ottaa enempi lapset on turvallisesti mummolla hoidossa.

Neuvolassa siis sf mitta 18cm, keskikäyrällä mennään. nyt on pienin massu näistä kolmesta raskaudesta, vaikka luulis et olis suurin :D
Painoa yhteensä vasta 6kg ja palkitsin itseni suurella suklaa levyllä :p
syke 135 ja liikkuu tosi kovasti, vauhdikkain mimmi on tulossa!
kelanlaput odottaa täyttämistä, taidan kävellä suosiolla tuohon meidän toimistoon ja täytän siellä virkailijan kans yhdessä :LOL:

Triine ja trinsessa 22+4(vissiin)
 
Valaskerholainen täälläkin ilmottautuu!! :LOL: Sf-mitta oli 23cm ja kasvanut viime neuvolasta 6cm! Nyt jo meinaa olla tukala olo niin mitä se on sitten parin kuukauden päästä?!?! Pitäis kaivaa noiden kahen muun neuvolakortit jostain niin sais vertailla kuinka massu kasvaa.. iso oon joka kerta ollut eikä meinaa terkkrit uskoa sitä että näin pienestä venyy niin iso ja vauvat on myös isoja.

Painoa tullut lähtötilanteesta 10.1kg ja nyt noin 600g viikkotahtia. Hemppa oli 107, vähän siis jo noussut mutta kiireesti rauraa popsimaan. Matalalla olo johtunut tuosta jatkuvasta sairastelusta. Syke oli 128 jote JOSPA olis poika?! Joka neuvolakerralla on laskenu syke ja varmaan nyt alkaa tasottumaan.

Ens viikolle sain ajan lääkärille kun nuo selkä ja mahakivut vaivaa ja supistelut on ollut välillä kipeitä. Saa kattoa kohdunsuun tilanteen ja muuten. Työ on melko jumppaamista ainakin jos on jonoa ja vähän kassoja. Kelan paprutkin sain ja tuo iki-ihana terkkari ruksas mulle kaikki täytettävät kohdat ja kertoi mitä rahoja haen ja minkä lapun vien minnekkin!! Oon kyllä tässä raskaudessa saanut niin ihanan terkkarin!! Mulla on edellisissä vaihtunut puolivälissä terkkari kun ollaan muutettu ja en oo oikein ollut edellisiin tyytyväinen. Tämä ymmärtää että olen todellakin erikoistapaus pahojen allergioitteni ja astmani takia ja samat ohjeet syömisiin ei käy mulle kuin "normaaleille" äideille.

Tuota allergia hommaa oon alkanut nyt miettimään toden teolla kun synnytyksen aika tulee niin joudun tehdä erikseen ison lapun mitä saan syödä. Joutuvat lukemaan siellä tosi tarkkaan kaikki tuoteselosteet kun esim monissa rasvoissa on soijaa. Melkeimpä syön vaan pelkkiä perunoita tai puuroa. Hirveä stressi tullut tuostakin!! Viime kerralla oli käynyt moka kun ruoan lisukkeena oli porkkanaraastetta ja oon porkkanalle alleginen.... saa nähä kuinka käy.

Oon tosi tyytyväinen itteeni! Oon saanut imuroitua, pyyhittyä pölyjä ja pestyä pyykiäkin!! Saatiin kasattua se ikealta ostamani penkki ja sain sen vessaan ja uuden maton sinne lattiaan. Ainut mikä vielä tarvii järjestelyä on tuo meijän makkari.... Siellä oottaa kaappiin laittoa pyykkejä ja lakanat pitää ettiä vielä uudet sänkyihin. Isäntä lähti vaihtamaan autoon kesärenkaita työpaikalleen ja otti lapset mukaan, IHANA HILJAISUUS!!!!

Nyt jalat kattoa kohti hetkeksi! ;)
 

Yhteistyössä