Alkuperäinen kirjoittaja snowball:
Piina Onnea matkaan. Taisin olla juuri odotushuoneessa odottamassa omaa vuoroani kun saavuit paikalle... kellonajasta ja siellä kuullusta keskustelusta päätellen...
:ashamed: Mä olin kaikka muuta kuin rauhallinen ja hiljainen synnyttäjä.
Eli meille syntyi 20.5 klo 14.33 tyttö, 3640kg ja 51cm.
Tarinoin samalla:
Mullahan oli supistellut taasen kivuttomia supistuksia jo useamman päivän putkeen ja niin supisteli synnytysaamunakin. Aamutoimien jälkeen saatoin pojan taksiin ja vein tytön hoitoon, silloin alkoi supistukset tuntumaan jo pikkuisen selässä. Päivän mittaan pikkuhiljaa kivut lisääntyivät ja siinä puolen päivän aikaan olivat jo tuntuvia. Menin maate vähän kuin kokeeksi, että loppuvatko kivut vai pysyvätkö ennalleen. N. puoli yksi torkahdin hetkeksi ja supistuksen tullessa kalvot sanoivat poks ja vedet menivät kaikki kerrallaan.
Tilasin taksin, joka lupasi tulla puolen tunnin kuluttua. Taksiin otin alaselälle valmiiski lämmitetyn kaurapussin, jota olin jo kotonakin taksia odotellessa käyttänyt kivunlievityksessä ja se oli tosi mukava apu taksissakin. Matkaa meiltä sairaalalle meni vajaa tunti ja se sujui oikein mukavasti taksikuskin kanssa rupatellessa ja supistuksetkin olvat ihan siedettäviä... kunnes nousin taksista sairaalan pihalla ja supistus tuli niin voimalla, että jalat eivät enään meinanneet kantaa.
Sairaalassa pyysin heti päästä maate ja pääsinkin tutkimushuoneeseen, josta parin supistuksen jälkeen heti synnytyssaliin. Salissa kivut olivat jo kamalat ja piti vain kestää niitä kaikkia piuhojen laittoja ja kyselyitä. Kätilö katsoi kohunsuun olevan 4-5cm auki ja aloin anomaan kaikkea mahdollista kivunlievitystä. Ilokaasua hönkäilin ja akvarakkuloitakin sain lantioon, mutta ei mennyt kuin pari supistusta siitä kun kätilö oli kohdunsuun tsekannut alkoi ponnistuttaa... kohdunsuu oli 9cm auki ja seuraavalla supistuksella jo täysin ja sain ponnistaa.
Kätilö kertoi veden olleen vihreää, joten heidän tarvitsi imeä vauvan röörit heti kun pää tulee näkyviin... Noh, mulle sitten muutaman työnnön jälkeen sanottiin, että ei saa ponnistaa ja että huokaile, mä sitten huokailin ja ihmettelin, että sinne kanavaanko ne laitteet laittavat ja putsaavat röörit ja kysyin, että mitä sielä tapahtuu... sanoivat että vauva syntyy ja sain ponnistaa vielä kerran ja kas kummaa siinähän se koko tyttö olikin jo ulkona.
Synnytyksen kestosta en osaa sanoa, milloin alkoi. Mutta salissa olin 13 (kivuliasta) minuuttia josta ponnistus kesti 3min.
Ajatuksen tasolla olin ajatellut, että loppuun asti hengittelen syvään ja pidän itseni rentona. Mutta se viimeinen 13 minuuttiin mun kroppa ei totellut minua lainkaan ja olin kaikkea muuta kuin rento. Vartalo jäykkänä yritin anoa vain jotain lääkettää, joka rentouttaisi, kun en itse siihen pystynyt :ashamed:
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt ollaan vauvan kanssa kotona ja totutellaan taas normaaliin arkeen =)