<3<3<3TOUKOKUUN TUHISIJAT TOUKOKUUSSA<3<3<3

Suzyanne
Onnea taas ihan valtavasti kaikille vauvautuneille! :flower: :flower:

Alkuperäinen kirjoittaja jasmin84:
suzyanne oliko teillä siitä cuplatonista apua? kun moni on sanonut että yhtä tyhjän kanssa koko cuplaton.. :( ...no eipä siinä mitään häviä jos kokeilee.
Noh, eipä kyllä oikein taida Cuplatonista apua olla, kyllä sitä vatsanväännettä, kipristelyä ja kitinää on ollut, vaikka olen antanut ko.lääkettä ohjeen mukaan ennen jokaista syöttöä. Täytynee vielä kokeilla sitä Disflatyliä.

Tänään oli aika rankka päivä, kun Vili ei ole nukkunut kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Valveilla ollessaan hän ei pahemmin viihdy omissa oloissaan, vaan itkee, ja rauhoittuu vasta jos hänet ottaa syliin. Sitterissä hän viihtyy itkemättä ainoastaan jos sitä keinuttaa taukoamatta. Vaunulenkillä hän viihtyy oikein hyvin, nukahtaa heti kun laittaa vaunuihin, eikä yleensä herää ennenkuin palaamme kotiin. Ensimmäisen viikon hän oli rauhallinen ja tyytyväinen, mutta eipä ole enää.. no, ei auta kuin toivoa että tämä johtuu vatsavaivoista, ja on ohimenevää. Aloin vaan tässä miettiä, että voisikohan tuo runsas itkeminen olla kuitenkin ihan luonnetta tms., koska eihän vatsavaivojen kai pitäisi mennä heti ohi jos lapsen ottaa syliin..? Koliikista ainakin olen lukenut, ettei siihen sylittely tehoaisi.

Siksakkia , joo tuosta kahvista olen lukenut, että saattaa aiheuttaa vaaville masuvaivoja jos äiti juo sitä paljon. Itse juon kahvia tosi vähän, en edes joka päivä, ehkä 3 krt viikossa saatan juoda aamulla kupillisen, enkä sitten muuten. Muutenkin jätin heti kaikki ilmaa aiheuttavat ruoka-aineet itseltäni pois, kuten ruisleivän, omenat, kaalin, herneet ja sipulin.

Lahjaksi vauvalle ei Helsingin kaupunki ainakaan meille antanut yhtään mitään. Jospa täällä syntyy niin paljon vauvoja, ettei kaupungin rahat riittäisi. B) Ainoastaan sairaalasta saatiin ne Marttojen sukat, ja se Liberokassi.

Ai niin, eilen neuvolassa Vilin paino oli jo 4080 g ja pituus 54 cm, kun syntymämitat oli 3778 g/ 51 cm. Eli maito riittää mainiosti, hyvä niin, sitähän vähän raskausaikana jännäsin miten multa maitoa tulee, kun ei ole tuota omaa hormonitoimintaa ollenkaan. Mutta ei siihen imetykseen kuulemma munasarjoja tarvitakaan, ainoastaan aivoja. :D (eli prolaktiinia)

lupalla oli aikamoisen koetteleva kokemus synnytyksen jälkeen, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! :flower:

Ikävää että kertulla oli vähemmän helppo synnytys, mutta onneksi se on nyt ohi, ja ihana palkinto sylissä! :heart:

pije , saitko sairaalassa lisäverta, kun oli noin alhainen hb? Minullehan annettiin 2 pussia lisäverta, kun synnytyksen jälkeisenä aamuna hb oli 86. Lähtiessä sairaalasta se oli kohonnut 99:n, mutta olo oli vielä viikon verran tosi hontelo. Sain ohjeeksi ottaa 2 rautatablettia päivässä, ja eilen neuvolassa hb olikin jo hienot 132. Syötkö sinä rautaa?

mwoanalla tosi lupaavan kuuloisia oireita, saas nähdä oletko sinä seuraava nyytinhakureissulle lähtijä! :flower:

Vili nukahti näköjään imetystyynyn päälle tissi suussa. Niin hän tekee joka päivä. Ja sitten kun alan ottaa tissiä pois, alkaa lutkuttaa ihan apinan raivolla huulet tötteröllä ja rypistää kulmiaan tyyliin " hei haloo, minä syön vielä!" :headwall: :LOL: :D :heart: :heart:

Nyt mennään vaipan ja yöpuvun vaihtoon, ja unten maille Vilin kanssa, mies tuolla kuuluu jo kuorsaavan niin että melkein ikkunat helisee. =)

Suzyanne ja Vili Vilperi, 2 vkoa :heart:
 
Hiphei, yksi yökukkuja ilmoittautuu! :wave:

Pianissimo, voi kun Jorvi kutsuisikin jo mutta ei vielä vaikka laskettu aika oli ja meni.. :( Toivottavasti päästään molemmat sinne ja pian!

Meillä kävi tänään vyöhyketerapeutti vähän aktivoimassa synnytyksen käynnistymistä (miehen siskon synnytys käynnistyi seuraavana yönä saman vyöhyketerapeutin käynnin jälkeen). Tuli kyllä tosi rento olo ja paineen tunne lisääntyi alamahassa. Lisäksi olisiko verenkierto parantunut tms. kun vauva alkoi liikkua tosi paljon. Enemmän kuin varmaan viimeisen viikon aikana yhteensä! Menin nukkumaan raukeana joskus ennen 24.00 mutta heräsin 1.00 kun mies tuli viereen nukkumaan ja vauva alkoi jylläämään. Alettiin sitten molemmat tunnustelemaan kun vauva jylläsi, jota sitten jatkui ja jatkui ja jatkui.. 1.45 nousin sitten sängystä ylös kun vauvalla alkoi kaamea hikka ja mulle tuli jo nälkäkin siinä.. :) Tein äsken pari sämpylää ja jogurttia ja edelleen vauva jyllää ja potkii ja hikkailee vaikka kello on 2.20!!! Ihme eläjä.. :D Toivottavasti tämä olisi hyvä merkki, muistaakseni Suzyanne sanoi että Vili oli ollut tosi vilkas masussa juuri syntymää ennen.. Harmi muuten kuulla että Vilillä on masuvaivoja, jaksamista teille sinne! :hug: Onko kantoliinasta ollut mitään apua?

Pakko hehkuttaa muuten kun on niin hyvä mieli, mun mies on ollut aivan ihana nyt loppuraskaudesta. Tänäänkin teki taas ihanaa ruokaa, siivosi kotona, paistoi lettuja mun kavereille kun he kävi tänään, järkkäs toisetkin kahvittelut vyöhyketerapeutille.. ja kaiken lisäksi aamulla antoi mulle valkokultaisen sormuksen jossa on yksi timantti merkkinä meidän vauvasta! :heart: Sisälle oli kaiverrettu jo vauvan nimikin joka päätettiin varmaksi muutama päivä sitten! Oli meinannut antaa lahjan vasta kun vauva on syntynyt mutta ei malttanut enää odottaa... :) Nyt se on mulla tuossa samassa sormessa vihkisormuksen kanssa, sopii ihan kivasti yhteen!

Ihanan monta uutta vauvaa oli syntynyt, onnea siis tosi paljon ainakin Niisku-Rouvalle, Lupalle, Kertulle, 3 x äipälle..!!! anteeksi jos unohdin mainita jonkun, ei ole aivot ihan terävimmillään klo 2.30 yöllä! :)

Mitähän sitä keksisi seuraavaksi, ei oikein nukutakaan.. pitäisköhän katsoa joku leffa...

Voimia kaikille mahakkaille ja jaksamista myös kaikille tuoreille äideille!!! :hug:

RockMummy & vatsa-akrobaatti rv 40+1!
 
täällä valvotaan..
en tiiä onko nuo supistuksia..en usko..ei ainakaan kovin kivuliaita mutta niitä oon jo koht 4,5h tunnustellu....
ja kohta ne loppuu ku seinään..niinku ennenki..
2-10min on väliä,kestoa en oo kattonu...........................

Heidsu + Kakkone 40 :O
 
Heidsu, kohtalotoveri täällä vilkuttelee! :wave: =)

Täälläkin on valvottu jo yli 3 tuntia, vatsa kovettuu kivikovaksi vähän väliä mutta kipua ei tule "tarpeeksi". En oo kellottanut kun ei oo niin kivuliaita että mitään tekisi kuitenkaan.. Voi ei tää mun synnytys tainnu tänä yönä käynnistyä vyöhyketerapiasta huolimatta.. No ei voi mitään, huomenna voisikin koko päivän nukkua jos vaikka seuraava yö yllättäisi ja vauva lähtisi tulemaan! :D Toivossa on hyvä elää...hih. No mielellään mä huomenna vielä kotona makailen ja kattelen vaikka leffoja.. olisipa kiva että tulisi kunnon sadepäivä niin voisi vaan loikoilla ja kuunnella sateen ropinaa, ilmakin olis raikas ja ei tartteis kärsiä näistä koivu ja leppäallergiaoireista..

RockMummy & iso pieni masuasukki rv 40+1
 
:wave: Täälläkin yksi yökukkuja :wave:

Illalla supisteli taas viiden minuutin välein pari kolme tuntia. Mut ei ne synnytyssupistuksia ole. Odotin kyllä, josko lähtisivät voimistumaan, mutta ei. Ei vaan ole vielä aika...

Suzyanne: Meillä tämä nuorin on ollut vaativampi vauva/lapsi. Nukkunut rauhattomammin aina, vaikka ei mitään vaivaa olekaan. Ja viihtynyt sylissä, vaatinut paljon läheisyyttä. Voimia sinulle! :hug:

RockMummy: Onpa sinulla ihana mies!

Heidsu: Josko ne nyt jo olisivat oikeita suppareita. Itselläni kohtu kyl harjoittelee aika paljon. Mutta ei tunnu riittävän kipeiltä, vaikka välillä säännöllisesti tulevatkin. Koitetaan jaksaa.

rv 40+4 :heart:
 
Meille syntyi pikkuprinsessa 14.5. klo 8.51. Raskausviikkoja oli tuolloin 38+6. Pikkuneidin mitat olivat tuolloin paino 3020 ja pituus 50. Synnytys alkoi lapsivesien menolla ja noista vesista 28 tunnin kuluttua saimme pikkukääreen syliimme. Muutenkin synnytys oli melko helppo...(kiitos epiduraalin). Äiti ja vauva voivat hyvin ja viikko ollaan tässä opeteltu yhteiseloa. (tänään olisi ollut muuten laskettuaika :D ). Isä aloitti kanssa isyysvapaan ja saamme nyt sitten olla kolme kokonaista viikkoa yhdessä kotona.

Onnittelut muille vauvan saaneille ja tseppiä vielä odottaville.
 
Huomenta kaikille!

Nonii Heidsu josko se ois nyt sulla menoa tänään!!?? :wave:

täällä pikkunen nukahti just ruokailun jälkee.. :heart:
Olinkin itse sitten todella kipeä heti kun päästiin kotiin.. kuume nousi ja sen kanssa kärvistelin muutamanpäivän ja sitte tuli mukaa ihan julmettu päänsärky mihin ei auttanu mikää.. :( nyt on pikkasen helpottanu mut kokoajan "meinaa" alkaa uudestaa.. hitto! Ois kiva päästä kunnolla nauttimaa vauva arjesta =)
Vaavi on kiltti, ei itke oikein mistää.. nukkuu,syö ja kattelee.. :heart: Itse kerkeän hyvin tekemään omia juttuja ttässä kotona ym. Eilen käytii vaunulemassa että sai itsekin hieman Raitista ilmaa kun viikon kökkiny sisällä, mutta siitähän se päänsärky vaan paheni ja itkua väänsin.. Taitaa olla niskat hiukka jumissa! :D
Koirat otti tulokkaan hyvin vastaan eikä oo enään moksiskaan.. välillä käy lipasemassa ja tarkistamassa että siinä se vielä on! :p
Imetys on alkanut sujumaan hyvin ja tissitkään ei oo enää kipiät.. JEI!!

Onnea vielä uusille Vauvautuneille !! :flower: en jaksanu kunnolla lueskella noita teidän tekstejä kun sniitä oli tullu niin monta sivua.. :ashamed:

Tytsy+PikkuMies 1 viikon vanha
 
Huomenta kaikille :wave:
Heidsulle ja mwoanalle tsemppiä koitokseen. Toivottavasti tulee lähtö litokselle =)
Sompio sektio on 25 päivä eli maanantaina. Hui kun lähellä! No onneksi huomenna on PT-kisat. Meidän piiri järjestää nuo tämän kevään SM-kisat niin onneksi on tänään ja huomenna muuta ajateltavaa. B) Olen yhden rasti päälikkönä. No vara päälikkökin on nimetty jos tulee yllätys lähtö laitokselle :whistle:
Jaksamista kaikkille vauvojen kanssa :hug:
Ja jaksamista pallomaha kumppaneillekin ja supitstuksia niitä tarvitseville. Kaikki vauvat ylös ja ulos ennen juhannusta ;)
 
Paljon Onnea vauvan saaneet! :flower: Teitä olikin tullut monta. :heart: Pitänee kaivaa kynää ja paperia että saan kirjattua teidät ylös. :p

Ja yökärvistelijöille suuret sympatiat, toivotaan että olis nyt niitä ettette ole turhaan joutunut valvomaan. :hug:

Helpottavaa kuulla että Luppa oli päässyt tosi toimiin. :hug:

Suzyanne meillä esikoinen oli vauvana sellainen että kitisi ja narisi mutta sylissä rauhottui ja suostui nukkumaan yöllä..sylissä.. kyllä siinä välillä usko meinas loppua ja voimat. Jostain sitä aina kumpusi kuitenkin lisää, kunhan muistat sitten jos tuntuu että olet ihan lopussa niin puhut jollekin. Ja pyydät apua. :hug:
Tuo vyöhyketerapia voisi rauhoittaa varmaan siltikin vaikka jos ei olekaan kyse vatsavaivoista.

Tytillä on jännät paikat. Kuinkahan maltat viikonlopun olla? ;)

Rockmommyn mies on kyllä ollut aivan ihana. :heart:

Kaikille vauvan saanneille ja vatsan kanssa oleville jaksuja! :heart:

Therean&Neiti 39+4
 
RockMummylla on ihana mies :heart: :heart:

Suzyannelle jaksuja masuvaivojen kanssa :hug: Toivottavasti pian helpottaisi.

Onnea Taiguliinille prinsessasta :heart: :heart:

Tytti No ei ole todellakaan pitkä aika odottaa :heart: Meilläkin olisi viikonloppuna oman lippukunnan pt-kisat. Menen varmaan la-iltana käymään kun ovat kämpällä. En uskalla lähteä kisaamaan näiden liitoskipujeni kanssa. Vaikka voisikin auttaa synnytyksen etenemistä pari päivää rämpiä metsässä :D
 
Täällä vielä yhtenä kappaleena :wave: Josko se jakautuminen tapahtuis tänään, aion tosiaan kaupassa käydä viikonlopuksi, eli vaunurallia tiedossa ja kävelyä... Alkaskohan supistaan sit taas. Nyt aamulla ainakin ihan norm olo, mutta varppina supistaan sen kauppareissun jälkeen. Ne eiliset supparit loppu tai rauhottu sitte joskus kolmen jälkeen, vai olikoha se jo neljä...
:attn:
Huomenna ois myös saunavuoro, et kyl tää bebe täältä ulos savustetaan, hope vklopun aikana! :D :D
 
Onpas tänne tullut taas todella paljon vauvoja lisää. :heart: Onnittelut kaikille! :heart:

Joko tytöt saavuttavat pojat kiinni?

Täällä supistelut rauhoittunut.Onneksi,odotan sitä ens ke lääkäriä. Pelko synnytystä kohtaan on alkanu kasvaa mielettmästi. Turvotus lisääntynyt.Huomasin kun tossa pötköttelin divaanilla jalat pitkänä ja ristissä,ni ku nostin toisen jalan pois toisen säären päältä ni siinä oli kamala kolo painautunut. :eek:
Liitos kivut on pysyny suht ok.Olo on paljon parempi ku esim viime raskauden loppuvaiheessa.Pelottaa vaan tää turvotus,ku nyt viikossa tullu 1,7kg ja sitä ennen varmaan kilo viikossa.Tuntuu että naama ja jalat turpoaa silmissä. Onneks ei LA ole loppukesästä,sit varmaan olisin samoissa mitoissa turvotusten kanssa ku tyttöjen kanssa.OVat syntyneet elokuun alussa ja elokuun lopussa.

Nyt vois alkaa ihmettelee miten saisin siivottua.Mies vaihto imurista pussin,mut saikin koko telineen irti mihin se pussi laitetaan joten se imuri on rikki. Keskuspölynimuri imee tosi huonosti,siellä on joku tukos.Ollu ihan susi vehje alusta saakka. (rakentaja/myyjä on asentanu sen) Imurointia tää kämppä kaipais.Kai sitä vois jollain mopilla kerää niitä roskia edes yhteen kohtaan.

NN rv 38+0 ( hui enkä haluu ees ajatella jos menkkojen mukaan jo 39+1)
 
Aaaaargh. Tämä lapsi ei ihan oikeasti synny IKINÄ. |O

Erittäin kateelliset onnittelut kaikille vauvautuneille! :flower: :heart: Teitä on jo tosi paljon. En olisi ikinä uskonut, että oma nyytti ei vielä tässäkään vaiheessa ole syntynyt.

Viime yönä kyllä unissani lähdin kovastikin synnyttämään ja tänä aamuna tulikin YKSI tosi mojova supistus, mutta siinä kaikki. Eilen oli taas kaikki S:t käytössä, tuloksetta.

Synnytystä en ole jännittänyt tähän mennessä lainkaan, mutta nyt tämä loputon odottelu saa jo huolestumaan. Olen alkanut pelätä kipua ja epäillä, että kaikki ei olekaan kunnossa, kun näin helvetin pitkään kestää. :/

PilkkuPantteri & Jyvä 41+3
 
Onnittelut Taiguliiini pienestä prinsessasta! :heart:

Täällä ei mitään synnytykseen viittaavaa ilmassa eli normaali pallomaha meininki jatkuu aamu/iltaturvotuksineen. Aamusin sormet on kiuvat nakit, mut käytettäessä vetreytyy ja illalla onkin sit jalat turvoksissa, oikea nilkka pahemmin ku vasen. Muutenkin alkaa olee tuskaset oltavat noitten liitoskipujen kanssa. Hyvä, että pystyy liikkumaan ilman kipuja....

Supistustuulia niitä kaipaaville!

Fox, 39+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fox82:
Aamusin sormet on kiuvat nakit, mut käytettäessä vetreytyy ja illalla onkin sit jalat turvoksissa
Joo, ei pahemmin ole tarvinnut vihkisormusta sovitella paikoilleen täälläkään. Mulla jalat turpoavat tasaisesti molemmat. Öiset vessakäynnit on ihan tuskaa, kun jalat ja selkä on niin jäykät, että hädin tuskin pystyy kävelemään. Ihme töpöttelyä. Ja joka kerta sängystä noustessa toivoo, että saisipa tämä ponnistus lapsivedet roiskumaan :LOL:
 
Pilkkupantteri: Jotenkin samaa toivon mieki aina sängystä noustessa, et joko nyt lorahtas, mut ei niin ei! Mul luultavasti vaikuttaa tuon oikeen nilkan suurempaan turvotukseen se, et sen jalan polvi on tähystysleikattu, joten verenkierto ei oo ihan samaa tasoo ku tos toisessa. Ja tosiaan ilkee köpötellä vessaan ku sattuu jalkapohjiin... Kävin tos keskiviikkona kaupungilla niin rupes oikeen huvittaa ku mummotki kävelee nopeempaa ku minä! :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toukotytsy:
Koirat otti tulokkaan hyvin vastaan eikä oo enään moksiskaan.. välillä käy lipasemassa ja tarkistamassa että siinä se vielä on! :p
Toukotytsy, kerro lisää! Itse jännään suuresti sitä, mitä tuo meidän koira vauvasta sanoo. Miten esittelitte vauvan? Uskallatteko antaa koiran vapaasti nuuhkia vauvaa, esim. uskallatteko laskea vauvan lattialle/sängylle tms. että koira voi käydä nuuhkimassa? Voi menisipä meilläkin noin hyvin! :) Ja olikos muita, joilla oli lemmikkejä? Oliko Suzyannella kissoja, muistanko aivan väärin? Mitäs muilla lemmikit on tuumineet vauvoista?

Onneksi tulee viikonloppu ja mieskin on taas tässä pyörimässä. Onhan se illatkin, mutta myös päivät. Meinaa käydä aika pitkäksi, kun ei itse enää oikein jaksa erikoisempia, esim. ulkoilla. Miehen kanssa turvallista lähteä vähän kauemmaskin kävelylle :)

Niiksu 38+5 (kiva lisätä aina noita päiviä..)

 

Yhteistyössä