No nyt niita vauvoja sitten poksahtelee oikein urakalla
. Ihan hirveasti onnea kaikille nyyteista!!! :flower:
Laitan nyt tata synnytystarinaa kun tuo tuhisee tuossa vieressa niin rauhallisen oloisena. Eli:
Lauantaina aamuyolla herasin kivuliaaseen supistukseen, joka kesti viela ihan hyva aikaa. En uskaltanut toivoa mitaan, kavin vessassa ja takaisin nukkumaan. 20 minuutin paasta sama kuitenkin toistui...ja taas 20 minuutin paasta...ja taas. Puolitorkuin sitten puoli yhdeksaan asti ja supistuksia tuli koko ajan, yhdessa valissa sain 1,5h nukkumatauon. Ysin jalkeen supistukset alkoivat tihenemaan, ja niita tuli n. 10 minuutin valein. Tassa vaiheessa aloin olla jo toiveikas. Siina sitten istuin koko paivan koneella ja kellottelin suppareita aina valilla. Tihenivat 7 minuuttiin neljan aikaan iltapaivalla ja lopulta 2-5 minuuttiin kahdeksan aikaan. Soitin sairaalaan, mutta kaskivat menna kylpyyn ja odotella, etta tulevat saannollisesti 3 min valein ja sitten soittamaan uudestaan. Reilun tunnin kestin, sitten soitin ja sanoin, etta enaa en kesta ja kaskivat tulla paikan paalle. Matkalla supparit voimistuivat paljon, kaytossa oli TENS mutta itkua silti vakersin. Matka sairaalan parkkipaikalta synnytysosatolle 3. kerrokseen kesti 45 minuuttia kun n. minuutin valein jouduin hengittelemaan. Siella jouduttiin odottelemaan viela ennen kuin paasin lopulta kayralle. Supistukset oli tosi vahvoja, mutta eivat saannollisia (vali vaihteli edelleen yhdesta kuuteen minuuttiin) ja siksi jouduin makaamaan kayralla ihan ikuisuuden tuskissani. Lopulta tehtiin sisatukimus ja olin 1cm auki melkein vuorokauden supistelujen jalkeen! Katilo sanoi, etta normaalisti lahettavat tassa tilanteessa takaisin kotiin, mutta koska supparit olivat niin vahvoja sain jaada sisaan ja petidiinipiikin. Olin osastolla puoli komelta yolla ja mies lahetettiin kotiin. Petidiini autoi sen verran etta sain vahan torkuttua, mutta kuudelta herasin taas ihan jarkyttaviin supistuksiin, jotka eivat mahtuneet enaa siihen paperille edes. Rukoilin lisaa petidiinia, mutta koska vauvan sydanaanissa oli jotain pienta haikkaa ei sita uskallettu antaa. Olin edelleen auki vain 2cm eli epiduraalille oli liian aikaista. 2 tuntia kestin ennen kuin olin lopulta ihan krampissa ja siirsivat mut saliin siita huutamasta. Luojan kiitos olin 3cm auki ja sain epiduraalin aika pian. Se oli kylla niin taivas, itkin helpotuksesta ja makasin vaan siina sangylla ja hymyilin. Laittoivat myos katetrin paikoilleen. Mies tuli tassa vaiheessa takaisin ja siita alkoi pitka odotus. Kolmelta iltapaivalla olin 7cm auki, kahdeksalta illalla vasta 9cm ja ne viimeiset reunat eivat meinanneet lahtea millaan. Kaytossa oli vahva tippa suppareita voimistamaan, mutta vaikka ne edelleen olivat tosi vahvoja, ne eivat olleet tarpeeksi saannollisia avaamaan paikkoja tehokkaasti. Laakari saapui paikalle kymmenen aikaan ja sanoi, etta jos ei kohta ala tapahtua niin sektioon. Antoi armonaikaa keskiyohon. No, silloin olin edelleen sen 9cm, mutta laakari sai onneksi survottua kasin ne reunat pois ja sain alkaa ponnistaa. Ongelmana oli vain, etta epiduraali oli lakannut toimimasta toiselta puolelta kokonaan vahan aikaisemmin (jalkeenpain selvisi, etta oli osittain irronnut selasta vaikka anestesialaakari muuta vaitti) ja oli joutunut ottamaan lisaa puudutetta. Olin vasynyt ja niin puuduksisa, etta ponnistamisesta ei tullut mitaan. Yritin 2 ja puoli tuntia, mutta vauvan paa ei vain tullut sen mutkan ali millaan enka voinut olla missaan muussa asennossa kuin selallaan kun olin niin puuduksissa ja heikko. Epis ei enaa toiminut vasemmalla puolella ollenkaan, kivut tunsin, mutta en ponnistustarvetta tai lantionphjan lihaksia. Laakari palasi paikalle ennen kolmea ja sanoi, etta nyt lahdetaan leikkaussaliin ja han yrittaa avittaa pihdeilla, mutta jos ei tule niin leikataan saman tien. Siina olikin sitten edessa elamani kivuliain tunti, kun kaikki puudutteet lakkasivat, vasynyt keho ei jaksanut enaa ja jostain syysta mikaan puudute ei enaa toiminut ja jouduttiin odottelemaan ja odottelemaan ja olin ihan paniikissa etta joudun sektioon ilman etta olen puuduksissa. Lopulta joku bosterispinaali vei tunnon tisseista alaspain kokonaan ja paastiin aloittamaan. Itse syntyma olikin sitten helppo, aloin taas ponnistaa vaikka ei mitaan tuntoa ollutkaan mutta jotenkin ihmeen kaupalla se onnistui ja vauva oli ulkona viidessa minuutissa kello 04.25. En saanut vauvaa syliin, koska vahvat puudutteet vaikuttivat niin etta vapisin ihan horkassa joka puolelta, mutta mies piteli vauvaa ja koetti itse pysya pystyssa kun oli niin vasynyt. Laakri tikkasi epparihaavan umpeen ja paastiin pois leikkaussalista ja sielta sitten osastolle, nukahdin tosi pian. Tunto palasi jalkoihin niin etta paasin kavelemaan joskus kymmenen aikaan aamulla ja siita lahti toipuminen. Synnytyksen kestoksi merkattu 1. vaihe 31h 30min, 2. vaihe 3h15min ja 3. vaihe 3min.
Etta sellaista, onneksi en tiennyt etukateen mita oli edessa. Olo on nyt hyva, mutta oli tuo sen verran rankka kokemus, etta ihan heti en tuohon uudestaan lahde.On nyytti silti sen arvoinen ehdottomasti! Laitan kuvan myohemmin kun saan siirrettya koneelle, nyt se maiskutelee tuolla tissin peraan.
Katilo tulossa vieraillulle tanaan, mutta ei tietoa mihin aikaan ollenkaan. Harmittaa kun haluaisn lahtea meidan ensimmaiselle liinailulenkille ulos.
Anteeksi oma napa, niin paljon tullut tekstia etta tosi paha lahtea oikein mitaan kommetoimaan...no myohemmin.
Tsempit tulevaan viela odottaville!
Maya ja poika 5vrk