poika04: Meillä on ainakin esikon vuoden käytössä ollut patja odottelemassa vauvan pinniksessa, toki se on tuuletettu ja päällinen pesty. Eli eiköhän se teitinkin patja ole ihan ok=)
katrinainen: onnittelut vauvan navasta =) eikö vain olekin sievä? Muistan kuinka itse ihailin esikon napaa tyngän irrottua Neuvolatädin kahvitteluista... meillä oli kaffet tarjolla ja pientä makeeta, muttei tädille kelvannut kysyttäessä, että maistuuko. Eli no panic!!!
Hyviä neuvolaterkkuja tälle päivälle tullut =)
sairaalakassi pakattu viikkoja sitten
omat neuvolaterkut
*pissa puhdas
*rr 118/50
* Sf 31
* RT, pää tooooosi alhaalla mut ei edelleenkään kiinnittynyt
*painoa 600kg/vko
Neukkotäti arveli vaavin syntymäpainon olevan max 3kg, pieni on siis. Sitten
kerroin, että oon menossa synnyttämään sunnuntaina äitienpäivän kunniaksi niin täti sanoi, että näin lyhyellä raskauksien välillä odottaja yleensä kantaa toisen raskauden pidempään, eli en taida päästä tositoimiin kun vasta 3vko:n päästä kun 2vkoa yli lasketun ajan:kieh:
Sainpa huoltakin kannettavakseni tuolta reissulta, olen rh-neg. ja rv 37 otetusta verikokeesta sitten löytyi punasoluvasta-aineita ekaa kertaa Lausunnossa on, että punasoluvasta-aineet heikosti positiivisena eli sikäli toivoisin, että laps syntyis piakkoin la:n tietämillä ettei nämä mun vasta-aineet tuhoa masuvauvan punasoluja liiaksi asti, odotettavissa ainakin valohoitoa syntymän jälkeen kun tilanne on tämä ja onneksi raskaus tosiaan viimemetreillä, niin ei ennätä tilanne varmastikaan pahaksi kehittyä
:/
Kaikille kirpakkaa tiistaita, me suunnataan kohta picnicille ystävän ja hänen lapsensa kanssa kun typy herää päikkäreiltä :wave:
sHv ja hippu 38+5