<3 <3 <3 <3 <3 TOUKOKUUN TOIVOTUT TOUKOKUUSSA <3 <3 <3< 3 <3

onnea saaaralle nyytistä :flower:

anuliina: kutinaa esiintyy jalkapohjissa, varpaissa, kantapäissä, sormenpäissä, kämmenissä, ylävartalolla enimmäkseen. päivisin kutiaa vähemmän ja pahenee yötä kohden ja yöllä saakin vähän väliä raapia, tosin mulla käytössä adursal, josta on ollut suuresti apua.
jos tuo sun kutina lisääntyy niin kannattaa soittaa synnärille jo aiemmin.

mun pitää aika pienistä oireista ottaa yhteys synnärille kun mun aiemmassa raskaudessa (trigemini ) oli paha raskausmyrkytys, puhuttiin hellp syndroomasta, veritulppa ( on altistava geenivirhe siihen ) sekä paha hepatoosi korkeimmillaan alat hipoi 750 ja sappihapot 220, joten nyt ne on aika tarkkana mun oireista. ja tuolloin ei esiintynyt kutinaa lainkaan :eek:



 
Dinah siis missä suhteessa tosissani? Tuosta painon kertymisestä tai oikeestaan kertymättä jättämisestä, kyllä. Ja vaikka se voi kuulostaa "kivalta" ettei paino nouse, niin ainakaan mun tilanteessa siinä ei ole mitään hauskaa. Tuota painon liikkumista, tai lähinnä putoamista viimeisen kolmanneksen alkuun saakka kytätään oikein suurennuslasilla, ja kun paino viimein alkaa hilata kohti nollatasoa, niin sitä kytätään sitäkin enemmän, ettei paino ole turvotusta vaan ihan "vain" lisäpainoa. Ja tuo painon nouseminen imetysaikana ei ole kivaa. Muilla siinä vaiheessa paino voi laskea rajustikin, ja itsellä se voi pahimmillaan vain nousta vaikka ei söis mitään. Nimimerkillä kokemusta on kolmen raskauden perusteella :LOL:
 
Tervehdys

Päivitys tehty. Onnea saaaralle ja perheelle nyytistä :flower:

Nyt menivät pojat johtoon :)

Päivä tuli taas autossa reissattua.

(.) Ei mitään uutta, joten maanantain käynnistys näyttää mitä todennäköisimmältä. Tosin appiukko ja anoppipuoli kävivät ja olivat sitä mieltä, että ihme on jos sinne asti kasassa pysyn. Anoppipuolen mielestä olen sen näköinen, että huomenna olisin tosi toimissa :)

Jossu & Hemuli 38+3
 
Mymmelis: Näin siinä on nyt päässyt käymään. Eivät pistä vanhaa rouvaa kärvisteleen yli ajalle asti, kun Hemulilla kokoa jo ihan runsaasti ja sokereita on jouduttu seurailemaan.

Höh, kun on huonoa peliä Suomelta.

Taidan vetää peiton korville ja toivoa, että tulis paremmin uni kuin viime yönä.

Jossu & Hemuli 38+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mymmelis:
JOssuko se on sit maanantaina vuorossa?? Luinko mä ihan kieroon äsken, vai puhuiko Dinah samaa?? Maanantaina Mahan vaihto vauvaan?? :eek: :heart:
Joo maanataina käynnistykseen!! Se ois sit menoa, jee
:D !! Loppuu tää kärvistely! Tuun sit kertoo kuulumiset, kun jotain tapahtuu..INTO PINKEENÄ!!!

D
 
:LOL: kyllä täällä on vauhdikastaKaikki taitaa olla niin epätoivoisia et mahasta on päästävä eroon HETI. Kyllä tää tosiaan olis kiva jos lähtis itsellään. Mä vaadin kans sitä mistä hommiin, josko se auttais. Ei taarviis käynnistellä 2 viikkon päästä.

Nyt kun se pelikin on loppu ja neiti nukkuu niin eikun testaamaan sitä kolmatta s:ää! ;)

Kaikille toivotaan suppareita! :wave:
 
no niin nyt alkaa tapahtumaan! eli heräsin 5.05 kun jotain valui, luulin ensin että se oli limatulppa pikkarit kastui läpimäräksi joten vaihdoin uudet ja menin takas sänkyyn.

kunnes 5.45 lorahti jo enemmän lisää niin että lakanat kastui mun kohdalta, ja valui pitkin reisiä...tajusin sit että ahaa lapsivettä :D soitin äitilleni kun hän oli töissä ja ilmotin että pitäs tulla vahtimaan sit tyttöä kasin aikaan kun lä'hden näytille äippäpolille. ja miestä siinä herättelin..hän vaan mörisi unissaan :(

Tuun kertomaan mitä sanottiin ellen jää osastolle :whistle: soitin tuossa välissä myös polille josta annettiin ohjeet käydä suihkussa ja pakata laukkua ja syödä.

Kipuja ei siis ole. :wave:
 
meni täälläkin aamulla!! Vähän outoa kun niissä lapuissa lukee että kahden tunnin kuluessa sairaalaan, mut kättäristä sanottiin vaan et 12 tunnin kuluttua pitää mennä jos vaan vauva liikkuu hyvin. Eli täällä nyt sitten odottelen. Tuskin ihan tota 12 tuntia, mutta toistaiseksi... Onko kellään mitään kommentoitavaa tohon kotona odotteluaikaan?
 
Päivitykset suoritetty.

Onnea pinpelipom ja perhe :flower:

(.) tuli otettua kunnon yöunet. Edes pissalla en välissä käynyt.

Nyt lähdetään kauppaan ja sit laitellaan kaikki vauva jutskat omille paikoilleen ja pakkaillaan kaikkien kassit valmiiksi siis vauvan kotiin tulovaatteet, oma sairaalakassi ja noille isommille lapsille omansa, kun menevät mummolaan jo huomen illalla.

Joten eikin reissuun, jotta kaikki suuniteltu ehditään tänään tekemään.

Jossu & Hemuli 38+4
 
Mouku, edellinen synnytys tapahtui mulla kättärillä myös. Vedet meni ja samat ohjeet, ettei tarvii mennä ennen kuin 12 h kuluttua, mikäli kärsii. Odoteltiin ja soitettiin vielä kerran ennenkun saavuttiin paikalle. Siinä on se pointti, kun vesien menon jälkeen saattaa mennä tosi kauan ennen kuin synnytyssupparit alkaa kunnolla. Sama niitä on kotona ootella, siellä sairaalassa kun voi mennä tovikin...Onnea matkaan ja toivottavasti synntys lähtee käyntii napakasti! Toivon kovasti, että tulisin pitämään seuraa sulle, kättärille kun tuun synnyttää tänkin - sitten joskus...

Onnea myös Tytön tyllerölle matkaan! Kiva, kun saitte molemmat nukkua, ennen kuin vedet meni!!

Itsellä inhottava olo vaan jatkuu. Vatsa on aivan sekasin, supistelee pitkin päiviä mutta ei todellakaan tarpeeksi hyvin. Voi kökkö sanon minä. Eilen aivastaessa pissasin sit housuunikin ja ne kakkosetkin miltei karannu housuun - noloa!!! Vauva painaa niin tuota alakertaa, et täysi mahdottomuus elellä sivistyneensi sisäsiististi :LOL:

Toivotaanpa oikein vauvarikasta viikonloppua meille!!!!!!!

Sinuhe ja Ukkeli 38 + 5
 
pinpelipom onnea vauvasta :heart:

PTT ja Mouku,onnea vauvanhaku reissulle :wave:

Täällä ollaan siis koossa... tuleeko kellään tätä limaa aivan tajuttomasti koko ajan??!!!
Siis mun taustahan on se että varsinainen verensekainen tulppa läks jo rv 36+ ja sen jälkeen on tullut enempi vähempi limaista vuotoa lähes päivittäin. Nyt se eritys on oikein kiihtynyt... saa vessassa pyyhkiä vaikka kuinka kauan etttä saa alapään kuivaks,sori vaa yksityiskohdista :ashamed: Ja koko ajan pukkaa lisää...alkais jo tapahtumaan... |O

Repa ja kutvis rv 40+4
 
ONNEA pinpelipom :flower:

Noniin onnea matkaan PTT ja Mouku :)
Meitä ei olekkaan loppujen lopuksi enään hirveän monta aktiivista kirjoittelijaa jolla vielä mahat pystyssä! :)

repa: täällä on reilu viikko tullut sitä limaista vuotoa, ja saa vessassa käydessä saa kyllä moneen kertaan pyyhkiä! Joskus tunnen oikein hyvinkin kuinka pikkuhousut "kastuvat" :ashamed:

(.) Ei mitään uutta! Ne viikon kestäneet supistuksetkin ovat sitten oikeasti lähteneet pois!
Tänään menen oman äidin luo kun siskon lapset menevät hänen luo hoitoon, niin vähän auttelemaan jospa sillä saisi jotain aikaan että riehuu :D Kun ei kyllä rauhallisuuskaan auta!
 
Onnea vauvautuneille!!!! Ja tsemppiä synnytykseen lähteville...vesiä lorahdellu muutamallakin. :)
Poika04, meilläkin typy aika paljon vieressä. Illalla laitan omaan sänkyyn, mutta kun herää syömään niin melki aina jää meidän viereen. Ja tissillä kanssa ollaan koko ajan...tuntuu että en muuta teekään koko päivänä. Onko teidän pojalla mahavaivoja? Meillä niitä riittää...hörii varmaan ilmaa, kun ahnehtii niin imiessä tissiä.
 
huh, päivä pelastettu... kohtalotoveri repa edelleen täällä mun kanssa :D

Onnea vaan kaikille vauvoista ja synnytyksen käynnistymisestä=)

Minä möllötän edelleen täysinäisenä... eikä merkkiäkään vesistä tai suppareista :headwall:

Tämä mamma vetäytyy viikonlopun viettoon, joten ellei kuulu mtn ennen maanantaita niin älkää luulko että ainakaan synnärillä olisin.. koitan vaan lyödä jäitä hattuun ja ajatella että max. puolitoista viikkoa :saint:

äippä ja nytty rv 40+4 :heart:
 

Yhteistyössä