3/2006 osa 4

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Santtu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Viimeistään 2 kk ennen laskettua aikaa tulee hakea äippärahaa. Eli itse ajattelin hakea sen vuoden vaihteen jälkeen, koska tänä vuonna tuloni ovat olleet suuremmat kuin vuonna 2004. Näin ollen hyöty on suurempi.
Olen Millan kanssa samaa mieltä, että kukaanhan ei voi ennustaa etukäteen kuinka paljon on kipeänä. Toisaalta myös ymmärrän työnantajien puolen asiasta (itse en kyllä ole työnantaja). Janis
 
Moiks!
Oletteko jo käyneet katsomassa uutta äitiyspakkausta kelan sivuilta (http://www.kela.fi). Aika kivan näköisiä vaatteita sanoisin! Mun mielestä Suomen äitiyspakkaus on kyllä aika mahtava juttu. Siellä näyttää olevan melkein kaikki tarpeellinen! Mitä mieltä muut ovat? Janis
 
milla: Silloin oli eri käytäntö kun nyt. Eli mulla olisi tulut 2002 verotuksen mukaan kun äippäloma alkoi 2004. Mun 6kk tulot oli suuremmat kun 2002 verotu (olin silloin opiskelijana) ja tämän takia sain 6kk tuloilla. Silloin sai vielä tuloilla ennen hakemusta kun nyt se on 6kk tulot ennen äippälomaa. Nyt siis kun mulla esikoinen on alle 3v, saan saman äippärahan kuin esikoisellakin.
 
Janis: sillä ei ole merkitystä haetko rahaa tänä vuonna vai ens vuonna. Mun mielestä se meneen niin että kun loma alkaa 2006 niin suoraan on 2004 verotus. Tämän vuoden verotuksen saa vasta vuonna 2007. Menevät 2 vuotta jäljessä...
 
Moikka Santtu,

Katsoin Kelan sivuilta, niin he puhuvat siellä edellisestä suljetusta verokaudesta. Kävi miten kävi, haen äitiysrahat vasta vuoden vaihteen jälkeen, jos ne vaikka ottaisi tämän vuoden=)! Janis
 
pahoittelen janis, mut mäkin olen ymmärtänyt että se on viimeksi kotiin lähetetty verotusvuosi. eli mehän ehditään sen vuoden 2004 verotus saamaan kotiin tän vuoden puolella. vuoden 2005 verotuksia et ihan ennen maaliskuuta saa...ne tulee vasta 2006 lopulla. mut toivottavasti olen väärässä että saat isommat äippärahat :)
 
olipa ihanan värisiä, mä kun tykkään mintunvihreestä ja se sopii niin tytölle kuin pojallekkin.
mut kuinkas pitkään toi pakkaus on sit saatavilla? eli saadaanko me se vai sit se seuraava?
 
Hyvä kysymys muuten! Katsoin Kelan sivulta niin siellä lukee, että äitiyspakkaus vaihtuu maaliskuun lopulla. Eli eiköhän me saada juuri tuo pakkaus! Itsekin tykkäsin kovasti niistä väreistä. Vihreä sopii todella molemmille, vaikka itse en ole niin tarkka väreistä (tyttöjen ja poikien värit). Janis 13+2
 
Ymmärrettävää, että jos odottaa toista niin ei juuri pakkausta. Kälylläni asia oli ihan samalla tavalla. Vaatteita on liiaksikin asti ja kun tämä ""rääpäle""-aika on vielä loppujen lopuksi niin lyhyt. Vaatteita ovat kuulemma saaneet tutuilta ja osittain tuntemattomiltakin vielä lisää=) Itse kun odotan ensimmäistä niin tuntuu tarpeelliselta ottaa pakkaus.
Löytyykö joku toista odottava, joka ottaa pakkauksen tai päinvastoin, joku ekaa odottava joka ei ota? Janis 13+2
 
joo se tyttöjen ja poikien värit hössötys on ihan turhaa. mutta kun käy katselemassa vauvan vaatteita niin aika tylsiltä nuo värit yleinsä näyttävät. pojille tummansinistä, vaaleansinistä ja tytöille vaaleanpunaista. mun mielesrtä esim tummanpunainen sopii pojille ihan hyvin ja hirveen vähän on keltaista ja vihreää joita olisi mukava käyttää molemmilla. ulkomailla on paljon kauniimman värisiä vauvanvaatteita kuin suomessa... mutta mä en tosiaan tykkääkään siitä puna sini valikoimasta
 
EHDOTTOMAN SAMAA MIELTÄ! Miksi pitää tehdä pojille vain sinistä ja tytöille vain punaista? Miksi vaatteita ei tehdä kuin stereotyyppisillä väreillä? En ymmärrä! Sekin, että ulkomailta saa kivempia lastenvaatteita, on kyllä totta! Täällä ollaan usein liiankin väriorientoituneita! Jos tästä tulee vaikka poika, niin se saa kyllä käyttää punaisia vaatteita yhtä hyvin kuin sinisiäkin! Missä ovat väreistä vihreä, keltainen, lila, oranssi, harmaa ja muut tummat, persikka, yms yms yms? Jos jollain on hyviä vinkkejä mistä saa kivannäköisiä lastenvaatteita niin pliis laittakaa tulemaan!! Janis 13+2
 
Meilläkin on kateltu vaatteita sillä silmälle jos suraava on poika. Esikoisella on tummanpunainen haalari (ulko) ja tummansinin pipo ja tummansiniset kengät. Punaisia en tahtonut senkäänt akia ettei ole ihan puolukka. Esikoista on luultu muutaman kerran pojaksi kun on sininen pipo. Ei se punainen haalri tyttöä kuulemma tee. Ja näinhän seon.

Puhuin puhelimessa samalla kun laitoin edellistä viestiä... Ne pakkauksen muut vaatteet oli tosi kivoja, vain toppiksesta en pitänyt. Se makuupussi oli kiva! Enemmän kyllä tykkäsin viimevuoden makkauksen pussista, oli vaalean sininen, tämä nykyinen on vähän hailakka mutta silti olisin voinut se onttaa. Jos haalarin voisi vaihtaa, harkitsisin varmaan pakkuksen ottamista. Se 140e on mun mielestä pakkuksen rinnalla tosi vähän.
 
samoja vinkkejä kaipailen!!! :) mun poikaa en pue miksikään tummansiniseksi tylsän väriseksi pojaksi ja tytöstä ei taatusti tule miään vaaleanpunainen prinsessa röyhelö ""unelma"". kirkkaita iloisia värejä, varmasti lapsikin tykkää kun on erivärisiä vaatteita.
mut toi on varmaan totta, että sitten kun sille pojalle sen punasen paidan päälle laittaa niin kaikki mammat luulee sitä tytöksi. täällä suomessa kun ei tiedetä kuin se kaksi väriä, mitä vauvoihin tulee :)
 
Heh..Nyt ei osunut samalle päivälle, mulle seuraava neuvola vasta 23.pvä. Aika pitkä väli tulee edelliseen käyntiin.

Olen vieläkin ihan sekaisin pikkuisen näkemisestä ja selailen kuvia vähänväliä :)

Vanilja rv 13+3
 
Äitiyspakkauksesta.
Minäkään en ole vielä ihan varma et otanko pakkauksen vai rahan. Pakkaus kyl houkuttaa enempi vaik en tykkää oikeen siitä toppapuvusta, muuten kyl kaikki tosi nättejä. onhan täs viel aikaa pähkäillä. Edellinenkin toppapuku on täysin käyttämätön, tai tulihan tyttö siinä laitokselta kotiin, muuten on ollu kaapissa. Ostin pienemmän puvun sitten joka meni koko talven. Nyt on täksi talveksi sitten se äitiyspakkauksen ja sit ollaan saatu sellanen vettähylkivä puku. Potuhousut meillä on ollu aivan tarpeettomia, siis sellaset jotka tulee olkapäiltä kiinni. Kerran taisin kokeilla ja sit ollaan oltu bodyssä ja puolipotkareissa. Vaippa on näin paljon helpompi vaihtaa kun ei tarvi pyöritellä niin paljoa vauvaa. Iso kasa potkareita on jääny käyttämättä. Sit semmoset koko potkupuvut on yökkäreinä tosi kivat. Lämmittää varpaatkin, muttei ahista ja purista yöllä mistään.
Noh, täs tuli jotain mietteitä meidän vaatevalinnoista.
 
Terve!

Tohon äitiyspäivärahaan... mä soitin kelaan muutama viikko sitten kun kuulin, että la on helmikuun alussa. Äitiysloma alkaa 31.12 ja jos tuloni ovat edellisestä valmistuneesta verotuksestanousseet yli 20%, voin lasketuttaan ä-rahan viimeisen kuudenkuukauden ajalta, eli 30.12 taaksepäin. Muuten siis 2004 verotuksen mukaan.

Taitaa olla mun ja Minnien kohdalla niin, että saadaan vanha äitiyspakkaus.

Onko kukaan vielä perehtynyt vaunu-tarjontaan,paitsi Santtu joka oli jo ostanutkin vaunut?? Muistan vaan kun kirjoittelit johonkin aikasempaan ketjuun. Itse olen netissä tutkiskellut tarjontaa ja kysellyt tutuilta, mutta tuntuu hankalalta löytää ""oikeita"". Tarjontaa on niin paljon.
 
Ajattelin että ultrauksen jännittäminen ei koskisi minua, kun en ollut sitä tähän asti jännittänyt. MUTTA, nyt kyllä jo jännittää. NP:hän on meillä tiistaina. Mites muut joilla vielä np edessä, jännääkö? Mieskin myönsi että vähän jänskättää. Toivon tottakai, niinkuin kaikki, että kaikki menisi hyvin ja mitään turvotuksia ei löytyisi.
Onko muilla ollut kylkikipuja? Muistaakseni joku kirjoitti että selkäkipua, mutta minulla on ollut jo kolmena yönä vaikeata nukkua kun kyljestä takaa kiristää/särkee.
Minäkin olen katsellut vaunuja netistä. Huomasin että vuoden 2004 vaunuja saisi nyt edullisemmin vielä. Itse en ole niin muodin perään että täytyisi olla viimeisen muodin mukaiset vaunut. Pääasia että mahtuu autoon ja on kestävät ja hyvät. Väri on kyllä yksi kriteeri. Aika outoja beessin värejä joissain. Onko teillä merkkitietoa, mikä merkki on maineetaan erityisen hyvä/huono?
 
Niin mahdottoman paljon on tullut asiaa, että ei tiedä mihin vastaisi.

En ole käynyt vielä äitiyspakkausta katsomassa, mutta varmaankin sen otan. Ensimmäisestä lapsesta kun on kysymys, eikä mitään ole vielä vauvalle valmiina.

Äitiyspäiväraha on omalta kohdaltani mietityttänyt. Olen sen kuitenkin ajatellut selviävän sitten kelassa. Minulla ehtii työsopimus loppua kaksi kuukautta enen äitiysloman alkua. Enkä näin tiedä, minkä perusteella äitiysrahani saan. Verotettavat tulot aikaisemmin ovat joka tapauksessa pienemmät (opiskelija).

Minulla on myös aika pitkä väli seuraavaan neuvolaan, joka on 10.10. Edellisen kerran kävin 31.8. joka oli lääkärin tarkastus, missä ei siis tarkkailtu mitään. Väliä tähän siis jää melkein kuusi viikkoa.Toisaalta olo on ihan hyvä ja painokin varmaan ok. Ellei sitä painoa jopa ole tullut hiukan liian vähän.
 
Moikka Sportti,

Itse olen käynyt katselemassa vaunuja, mutta tässä vaiheessa niitä on vielä turha ostaa nurkkaan odottamaan ja tilaa viemään (ellei tule hyvää tarjousta vastaan!). Minä etsin kolmipyöräistä mallia, jossa olisi tilaa tavaroille. Monissa vaunuissa on niin vähän tilaa esim. ostoksille yms. Se on todella tärkeätä, jos esim vaunujen kanssa käy kaupassa.
Itse katselin Maxi-Cosin ja x-adventuren vaunuja, kalliita, mutta hyvänlaatuisia ja kevyitä. Kuositkin on ihan ok värisiä.
Vaunuvaihtoehtoja löytyy esim. www.vaunuaitta.fi. Sieltä löytyy ainakin merkkejä paljon.
Janis
 

Similar threads

T
Viestiä
130
Luettu
3K
E
J
Viestiä
117
Luettu
3K
J
J
Viestiä
95
Luettu
2K
M
S
Viestiä
100
Luettu
3K
S
U
Viestiä
102
Luettu
2K
J

Yhteistyössä