2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista plussanneet

Ihana runo Mollamaija !!

Meillä oli tänään ensimmäinen varhaisulta. Suuren suuri helpotus oli nähdä että pikkuisella kaikki hyvin, kyllä se oli niin ihmeellisen ihanaa nähdä pienen pienen sydämen tykyttävän kovasti siellä masussa <3 Kokokin vastasi viikkoja, tarkennettiin la 11.3. oviksen mukaan. Nyt on kyllä ihana olo, koitan olla murehtimatta turhia. Julkisen puolen varhaisultra olis sitten vähän vaille 3 viikon päästä, siellä seuraava etappi.

Täällä on kanssa turvotusta sen verran että masu näkyy jo, vaikka mitään näkymistä ei vielä edes ole! Töissä olen saanut muutamia katseita, näinköhän arvaavat, vielä kun livistin tänään lääkärissä käymään kesken päivän...

Hope + edelleen nimetön 8+1
 
Hei kaikki ihanaiset odottavaiset pitkästä aikaa! Olen ollut kesälomareissuilla parisen viikkoa ja tämän aikaa netin ulottumattomissa. Ahristi kovasti olla lukematta teitin kuulumisia! Nyt olikin melkoinen urakka, aktiivista on ollut! Uusia tullut, tervetuloa! Ja ylimääräisiä jännityselementtejä borrelioosin kanssa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Tissikeskustelu on ollut valtaisaa. :D Vai notta on porukkaa lähdössä Agrimarketiin kimppatilauksille. Minä puolestani kutsuisin hobittilaan.... Pitkään olin sitä mieltä, että eihän täällä mikään kasva. Mutta nyt pienimmistä liiveistä alkaa A-B-rinnukseni pursuta yli. Ehdä vielä jotain toiveita??? :p

Tänä aikana on alkanut tuntua liikkeitä. Ensimmäiset siinä 17+0 tienoilla. Ensin kuin pieniä elohiiriä ja ilmakuplia mahassa. Nyt vähän isompia liikkeitä. Ja varsinkin dopplerissa kuuluu varsinaisia paukahduksia!!!! Piti Molliksen tavoin pienentää volumea!! Hirveää räiskintää!!! Samalla viikolla 17+0 -> maha kasvoi nykäyksen. Siihen se jäi. Mutta näkyy jo!

Joku mainitsi toksoplasmoosi-kokeesta. Missä tämän saisi teettää? Meillä myös ulkona marjailevia kissoja, joten voipi olla että sairastettu on? Mutta olisi hyvä varmentaa.

Mollisko oli jo uskaltautunut vaunuostoksille? En ole vieläkään uskaltautunut mihinkään muuhun kuin varovaisiin äitiysvaateostoksiin. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen, parin viikon päästä.

Nyt ulos aurinkoon, onnea ja rutistuksia kanssasiskoille vaiheisiinne!

Plastex ja höyryveturi, 19+2
 
Plastex minä kävin siellä toksoplasmoosi kokeessa, ja ihan neuvolaan soitin ja pyysin lähetteen verikokeeseen. Sanoivat ettei sitä yleensä testata, mutta kun selitin kissa huoleni niin sain käydä kokeessa. Tulos oli että, olen sen jo sairastanut ja jonkinlainen immuniteetti on jo. En ole ihan varma onko se niin ettei sitä voi saada uudestaan missään tapauksessa??Mutta hyvä näin...yksi huoli vähemmän.

Niskapomu seulasta sain myös jo tuloksen eikä ole syytä jatkotutkimuksiin vaan kaikki näytti normaalilta, huh helpotus. Mahakin pullottaa jo jonkin verran. Tosin tässä on kyllä semmoista ylimääräistä rasvakerrostakin, mutta kyllä siellä alla jonkinmoinen pallo on.

Seinäkukkanen ja vielä nimetön pikkuinen 13+2
 
Ai kun ihania uutisia H.o.p.e:n varhaisultrassa :)

plastex :wave: Vitsi sä olet pitkällä, puoliväli paukkuu loppuviikosta, wau!!

Seinäkukkanen, onnea nt-ultran hyvistä kuulumisista! :heart:

ON: turvotusta töissä istumisen seurauksena. Osittain masussa rutkuu ilma, toivottavasti osittain myös Keijo kutittelee :D Olen jo ihan selkeästi raskaana! Pitkiä katseita on sadellut ja ah, mä nautin kun saan hiljaa hykerrellä toisten piinaa!! :kieh: En niin jaksa odottaa torstain uutta "nt-ultran uusintaa", 45min Keijoa, jess!!
 
Ihanaa Hope, että kaikki oli hyvin!
Plastexin kanssa mennään niin samoissa, itsellä tänään 19+5 ja viikon verran on tuntunut selkeitä potkuja. Omaan käteen ne on ainakin tuntuvinaan myös vatsan päältä, miehen käteen ei.
Kiva, että Seinäkukkasellakin kaikki hyvin!
Mollis hykertele vaan :) Muistan kun aikoinaan aloiteltiin hoitoja julkisella puolella, niin aikoja oli tietysti keskellä päivää ja jouduin niitä naistenpolin sairauslomalappuja töihin viemään, niin palkanlaskija alkoi luomaan pitkiä katseita mun mahanseutuun... Torstaina sitten jännätään molemmat ultrissa!
ON: torstaina siis on d-day, rakenneultra! Ei oikein mikään muu pyöri mielessä. Paitsi Äitiyspakkaus, meinaatteko ottaa? Itse olin aluksi, että ilman muuta otan, mutta nyt oon tullut vähän toisiin aatoksiin, kun esim. villahaalari ja toppapuku ovat jouluvauvalle just väärän kokoisia. Ekana talvena liian isot ja tokana liian pienet.
 
AdAstra, joo mä en ole yhtään luottanut sairauslomalappujen jälkeen enää meidän työpaikan hallinnon naisiin! Lääkärin nimi klinikalla oli niin erikoinen, ja lääkäriaseman nimeä ei ollut lapuissa ollenkaan, joten varmaan on google laulanut...Ihanaa, pääset jo rakenteeseen!!

Äitiyspakkauksesta, ah soo! Mähän en ole tajunnutkaan esim tota haalarijuttua...No, otan kuitenkin koska ei sillä reilulla satasella niin kummia osteta kuitenkaan...Ja pääsee näpertelemään omaa pakettia for the first time in my life!! :p

Onko joku tusannut äijälle omaa isyyspakkausta? Kuulostaa lällyltä, I know, mutta mä päätin jo pari vuotta sitten hoitoihin lähtiessä että teen meidän tulevalle isukille sitten aikanaan sellaisen. Eli jos joku on tehnyt ja omaa hyviä ideoita sisällöksi, voisi kertoilla kiitos! =) Jostain olen googletellut ideoita jo mutta onko teillä ajatuksia?
 
Viimeksi muokattu:
Seinäkukkanen,pitääpä pirautella huomenna neuvolaan. Luin juuri netistä toksosta ja aih, kun rupesi ahdistamaan....

Oletteko käyneet neuvolan valmennuksissa? Meillä kesän aikana taukoa. Ennen kesää oli liian aikaista mennä, nyt olisi hyvä hetki. pitää soittaa siitäkin huomenna, mulla ei oo kuin kevään aikataulut.

AdAstra pääsee jo rakenneultraan! Voi kuinka ihanaa! :D Tekisi mieli soittaa ja aikaistaa omaa....

Olen ehdottomasti ottamassa pakkauksen. Kun ei ole mitään vaatteita omasta takaa ja onhan se juhlallista päästä näpräämään omaa pakkausta. Ja Molliksen idea isyyspakkauksesta on loistava. Pitääpä ryhtyä googlaamaan het!
 
H.o.p.e:lle onnea hyvistä ultrakuulumisista ja sykkeestä. :heart: Ainutlaatuista, eikö?

AdAstran kipukohtaus kuulosti hurjalta! Mahdoitte säikähtää molemmat. Pidän peukut pystyssä torstaiseen rakenneultraasi.

Mollis ja Keijon perhosensiivet... :heart: Siellä se Keijo viuhtoo menemään komeilla reisillään. =) Sinäkin pääset torstaina ultraan kurkistamaan Keijon kuulumisia? Toivottavasti ultraajaksi osuu tällä kertaa joku leppoisampi tapaus kuin nt-ultrassa. : /

Mukavaa kuulla Plastexin kuulumisia. Minullakin toksoplasmoosikoe otettiin neuvolassa. Jos testin olisi joutunut ottamaan yksityisellä omalla kustannuksella, olisi sille tullut hintaa melkoisesti. Huimaa miten pitkällä raskautesi jo on, muutamaa päivää vaille puolivälissä...!

Miten Seinäkukkasen pahoinvointi, onko se alkanut vihdoin helpottaa? Miten olet muuten jaksanut? Onnittelut hyvistä nt-seulan tuloksista! Mekin molemmat olemme nyt sitten vihdoin päässeet toiselle kolmannekselle. :)
 
Pikaisesti vain tulen omanapailemaan (myöhemmin kun ehdin tulen lukemaan teidän muiden kuulumiset). Tänään oli eka neuvola. Terkka katsoi vatsanpeitteiden päältä sen verran kuin osasi, ja sydän siellä sykki. Terkka meinasi että kaikki hänen näkemyksen mukaan olisi ookoo. Kahden viikon päästä taas ultraillaan, ja lääkärin toimesta. Kyllähän tuo tieto helpotti, vaikka haluaisin tietää mitä päiviä nyt eletään. Terkka kyllä meinasi, että mentäisiin nyt sillä ihan oikealla rv 9, mutta tarkeentuuhan tuo sitten kahen viikon päästä.

PItää taas mennä, mutta palailen kun ehdin.

Vointeja kaikille :heart:
 
Isyyspakkaukseen meille tulee ainakin sikari, pieni viskipullo, tutteja, korvatulpat, pari tölkkiä energiajuomaa, pyykkipoika, vauvalle nuttu.

Äitiyspakkauksen saamisesta: meillä ainakin juhlitaan sitten kakkukahveilla pakkauksen saapumista. Täytyypä heti laskea päivät, jolloin se saapuu...;)

Cava, heh, tällä kertaa minulle on varattu henkilö joka tietää että tulen huonon kokemuksen vuoksi sinne, eli järki-ihmisenä olettaisin että tajuaa antaa luxuspalvelua Mollikselle... :) Ja todellakin, reisikuvia odotellessa...Mä en osaa enää kuin hymyillä kun odotan huomista niiiiiiin innolla!!

Seinäkukkanen ja Cava, tervetuloa toiselle kolmannekselle :heart:
Toksosta: kääk! Mä olen ollut niin keskittynyt listeriaan että olen tokson unohtanut kokonaan. Täytyypä sitäkin guuglettaa...heti...! Olen parina päivänä kauhulla katsonut rennosti raskautensa ottavan työkaverini ruokailua. Eilen pelkäsin listerian hyppäävän hänen annoksestaan omalle lautaselleni. Pyttipannun päällä lähes raaka kananmuna! Tänään hän kertoi että aikovat viikonloppuna syödä rapuja, hänkin! Kääk!! Olin ihan silmät lautasina...:eek:

nannigalle onnensädetystä ihanista neuvolakuulumisista :D

Mollamaija ja "Keijo the Reisi" 15+1
 
Toksoplasmoosistaettä mulle neuvolan täti sen nyt automaattisesti laittoi kun meillä kaksi kissaa on.
H.o.p.eMahtavaa kun kaikki on hyvin :heart:
Hmmm, tuo isyyspakkausjuttuhässäkkä kuulostaa loistavalta idealta ;) Taidan myöskin moisen toteuttaa :)

Ihanaa kuulla miten hyvin kaikilla on odotus mennyt, itse saan vielä odottaa 12 viikon rajapyykkiä, mutta siihenkään ei kauaa onneksi ole. Toivottavasti vain kaikki menee hyvin meikäläiselläkin.

Ihmettelin muuten kun silloin varhaisultrassa kun kävin, ja kyselin lugesteronien sekä estradot-laastarien lopetusta niin lääkäri kun ei tiennyt sellaisista mitään (ei ollut lapsettomuuspolin lääkäri), niin soitti sitten seuraavana päivänä kun oli asian "selvittänyt" kertoi, että laastarit voin lopetta rv9 ja lugesteronit rv12. Kysyin vielä että ihan kerrastako voin vain lopettaa, ja vastaus oli että kyllä. Tänään sitten soittelin lapsettomuuspolille, ja hoitaja oli onneksi jo lomilta palaillut. Sanoi, että missään tapauksessa ei saa lopettaa kuin seinään, vaan vähentämällä annostuksia. Pahoitteli kyllä huonoja ohjeita. Nyt hiukan kyllä pelottaa lääkkeiden lopetus, mitä jos kaikki meneekin plörinäksi lopetuksien takia.... huoh.
 
Ihanaa nanniga, että pääsit kurkistamaan pienen kuulumisia ja että siellä on kaikki hyvin! Onneksi myös sait tarkemmat ohjeet lääkkeiden lopetukseen omalta klinikalta. Noissa kyllä käytännöt vaihtelevat tosi paljon. Joillakin klinikoilla lääkitystä vähennetään jo varhaisultran jälkeen ja lopetetaan pikkuhiljaa vähentäen viikkojen kuluessa. Minulle sen sijaan sanottiin omalta lapsettomuusklinikalta, että lääkkeet lopetetaan 10+0 kerralla tai jos haluaa, lääkkeitä voi vähentää parina päivänä ja lopettaa sen jälkeen kokonaan. Kun ihmettelin, että ihanko todella lääkkeet voi lopettaa tuosta vain ykskaks, lääkäri sanoi, että suurin osa lopettaa kerralla. Tiedä sitten. Itsekin pelkäsin lääkkeiden lopettamista aika lailla varsinkin, kun jouduin lopettamaan ne sitten lopulta lyhyemmällä "alasajolla" kuin olisin alun perin halunnut. Nt-ultrassa viikko lääkkeiden lopetuksesta pikku-B:llä oli ainakin kaikki hyvin, joten ihan varmasti sinullakin kaikki sujuu hyvin lääkkeiden lopettamisen jälkeenkin. Aluksi on omituista, kun yhtäkkiä ei tarvitsekaan ottaa montaa kertaa päivässä milloin mitäkin lääkettä, kun niitä on ensin viikkokausia käyttänyt. :)

Keijo the Reisi... voi apua Mollis, repesin täysin! :LOL: No hyvä, että tällä kertaa on tiedossa ensiluokkaista palvelua ultrassa. Etköhän tällä kertaa saa mukaasi muitakin kuin reisikuvia... ;) Nauti joka hetkestä!
 
nanniga onnea kovasti hyvästä neuvolakäynnistä! Minulla lapsettomuusklinikan lääkäri neuvoi lopettamaan sekä lugesteronit että estradot viikolla 9 ihan seinään ja niin sitten tein. Vähän pelotti, mutta oli kyllä ihanaa päästä eroon lugeista! Minulla oli käytössä myös miniasperiini, ja ne lopetin jo muutama viikko aikaisemmin verenvuotojen takia, koska lääkäri sanoi, että ne voivat mahdollisesti vielä pahentaa vuotoja. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin mennyt hyvin=)

Cava onnea tosiaan toisesta kolmannesta! Minulla pahoinvointi onneksi vähentynyt ehkä loppumassakin...vieläkin olen varovainen mitä uskallan syödä ja välillä kuvottaa, mutta eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Mitenkäs sinulla vuodot? Toissapäivänä havaitsin itse pyyhkiessä pienen veripisaran, mutta muuten nekin ovat loppuneet. Ensi viikolla aion kuiteskin käydä ultrassa taas kurkkimassa miten siellä mahamakkaroiden alla voidaan.

H.o.p.e onnea ihanista ultranäkymistä!
 
Auttakaa hullua! Mä oon reppana ihan sekaisin :LOL: Kävin kavereilla joilla on kissa, aloin silittää sitä. Yhtäkkiä muistin tokson ja hieroin sormiani vaivihkaa ja ihan vahingossakin mekon helmaan. Ihan kuin se katti olis ollut jotenki saastanen. Apua, mikä mua vaivaa? En mää ennen näin sekasin oo ollut!

Saankohan unta kun odotan huomista ultraa niin kovasti? |O
 
Mollis :LOL:Meillä on kaksi kissaa enkä suurempia stressejä ota, vaikka ovat alkaneet mua inhottaa... onneksi ne majailevat aika paljon saunassa, raukat kun ei uskalla enää kunnolla vaellella kun on nuo kaksi poliisia (koiraa) jotka komentavat. Olen kyllä kovasti innokkaana luopumassa kissoista, mutta mies ei oikein taho. Sanoin kyllä, että jos ja kun vauva syntyy kissoja meillä ei ole.

SeinäkukkanenjaCava Näköjään nuo tyylit vaihtelevat eri paikoissa. Itseä vaan ihmetytti kerrasta lopettaminen niin halusin vielä tarkistaa. Nyt sitten viikon pidän yhtä laastaria, ja toisen viikon puolikasta. Hoitaja sano myös että voin tahtiakin nopeuttaa jos tahdon. Onneksi myös noista lugeista pääsee pikku hiljaa eroon.

Tsemppiä Mollisultraan :)
 
Hei IhaNaiset ja terveisiä Budapestistä! :wave: Oli ihana reissu!

Molliksella on ollut jo pienen Reisimiehen kutituksia, mahtavaa!

Seinäkukkanen, ihanaa että np-ultrassa oli kaikki hyvin!

Nanniga, neuvolakäynti kuulosti hyvältä! Toivottavasti sait vähän mielenrauhaa matkaan! Voin kyllä kuvitella että kaikki lääkkeiden lopetukset ja muut jännittää ultraa odotellessa. Usko vain että kaikki menee hyvin! Tsemppiä!

AdAstra, vau huomenna rakenneultra! Onnea matkaan! Hurja tuo kipukohtaus sinulla, varmaan säikähdit! Toivottavasti ei toistu!

Plastex, ihanaa varmasti tuntea jo liikkeitä! Minäkin saatoin tuntea eilisiltana... Odotan sitä kovasti! Kysyit perhevalmennuksista - meille annettiin päivämäärät ekassa neuvolassa, mutta ikävä kyllä mulla on suunnittelupäivä töissä (eka työpäivä loman jälkeen) juuri kun olis eka valmennus eli toisella kerralla vasta päästään mukaan.

Hope, onnea hyvistä kuulumisista varhaisultrassa! Se sykkeen näkeminen ensi kertaa on niin uskomaton hetki!

Cava, mahtavaa kun olet päässyt "turvallisille" viikoille! Mulla oli juuri tuollainen noutopöytätilanne vajaa kk sitten. Onneksi siellä tilaisuudessa ei tarvinnut salata olotilaa ja otin vain "varmoja" ruokia. Tarjolla olisi ollut paljon kylmäsavustettua kalaa, kotitekoista juustoa ym...

Toivis, onnea poikalupauksesta!

Hoppiksellakin oli hienoja kuulumisia ultrasta! Ja hyvä että lääkkeet puri borrelioosiin!

Engeli, uinti varmaan onkin "nippailuvapaata" liikuntaa. Minäkin ajattelin aloittaa syksyllä taas vesijumpan ja käydä niin kauan kuin pystyn.

Millis, teillä onkin mukavasti tarvikkeita edellisen vauvan jäljiltä! Mulla on tainnut nousta paino saman verran kuin sinulla, n. 3kg.

Hoidoista taisi vielä Nanniga kysyä: Meillä tämä raskaus tuli 2. ivf:n tuoresiirrosta. Sitä ennen vain negaa ja kevyempiä hoitoja ei edes kokeiltu johtuen mun ärhäkästä endosta.

On: Rentouttava ja mielenkiintoinen kaupunkilomailu nyt takana. Jäätelöitä ei ikävä kyllä reissulla uskaltanut syödä vaikka niin herkullisilta näyttivät. Kylpylään päästiin ja näin ne shakkia pelaavat papat! =) Tosi kiva kaupunki ja hauska oli kuunnella unkarin kieltä. Mulle matka oli senkin takia mielenkiintoinen kun isäni suvun sukututkimuksessa on selvinnyt että alunperin ollaan Unkarista. Esi-isiä siis bongailin myös. ;)

Liikkeitä olen odottanut kovasti tuntevani. Viime viikon neuvolassa kuultiin kun pikkuinen potki dopplerilla kuuntelun aikana mutta en kyllä tuntenut mitään. Eilisiltana luulen että tunsin kuplintaa nukkumaan mennessä. Täytyy taas tänä iltana terästäytyä kuuntelemaan!

Rakenneultraan on vielä viikko, sitä kovasti odotan!

Ihanaa elokuuta siskoset! :kiss:

Neela 19+0 (eiku just tais vaihtua 19+1!)
 
nanniga :wave:

Lugeista: mä sain klinikalta ohjeet et heti plussaan loppuu (800mg/pv!). En uskaltanut lopettaa vaan käytin vielä lähes 4 vkoa, aina about 3-4 päiväksi vähentäen yhdellä 200mg pallerolla!

AdAstran rakennekuulumisia odotellessa...Neela, tervetuloa kotiin! Just sitä kuplintaa mäkin olen tuolla vasuriss kokenut!! :p

Valmennuksista: mitä valmennuksia neuvola tarjoaakaan? Synnutys- ja perhevalmennukset vai?

Terveiset ultrasta! Kyllä siinä mun aikaisemmin julkaisemassa kuvassa taisi etana vilahtaa...Eli meidän lapsemme sukupuoli olisi poika :heart: Tällä kertaa ultratäti oli ihana, -kuin omaa vauvaansa olisi ratsannut! :) Katsottiin myös jo vähän sydäntä. Hahmotti siinä kaikki 4 osaa. Painoa huimat 125g, vastaten viikkojaan. Kovasti Keijo vilkutteli, haukotteli ja venytteli! Sillä oli myös aika iso nenä! Eli engeli, huoleni nenättömyydestä oli turha!

Niin ja muuten reisimiehen kutittelut tuntuvat siis nyt tarkemmin ajateltuna vasemmalla vatsassa. Istukan sijainti varmistui etuseinään oikealle. Olenkin dopplerilla kuunnellut että melkoista mekkalaa istukkakin pitää!

Mollis ja reisipoika 15+3
 
Viimeksi muokattu:
Lääkkeistä mäkin muistaakseni lopetin aikalailla seinään jo aika pian plussan jälkeen.
Mollis ja Keijo the Man;) Onnea poikalupauksesta! Keijo on selkeesti näistä meidän masuvauvoista se, jolla on jo persoonallisuus, innolla odotan Molliksen päivityksiä Keijon syntymänjälkeisistä tempauksista!
Meille ei neuvola ole puhunut valmennuksista vielä mitään. Mennään jos sopii aikatauluihin. Seuraavassa neuvolassa on se perheiden voimavarakartoitus- lappusten läpikäynti.

(.) Ultrassa käyty. Kaikki mikä näkyi oli kunnossa, mutta Viuh-Viuh istui peppu alhaalla jalat ristissä niin, ettei selkärangan alaosaa ja munuaisia saatu kunnolla tutkittua. Samoin sydän halutaan tsekata vielä. Eikä siis vehkeitäkään näkynyt, jännitys jatkuu vielä ensi viikon perjantaihin asti. Katsotaan sitten varataanko 4d-ultraa yksityiselle, siitä on ollut puhetta, mutta tuntuu näitä ultrakäyntejä tulevan nyt muutenkin ihan tarpeeksi. Syyskuussa taas rd-ultra.
Pakkausta oon miettinyt ja ainoat asiat oikeastaan mitkä sieltä haluaisin ovat peite ja patjansuojus, joten taitaa jäädä ottamatta. Hypistelyhimoni olen saanut tyydytettyä kirppisostoksillani. Eilen tein taas löytöjä, mm. käyttämätön pinnasängynsuojus vitosella, alkuperäinen hinta (oli siis vielä avaamattomassa paketissa ja hintalappu päällä) 42 e.
 
Olisin ihan kysellyt mielipidettänne, kun menemme isännän työnkautta katsomaan jotain esitystä jonka jälkeen on ruokailu. Vaihtoehtoina oli kahta lajia:
1. Pariloitua merilohta VL, G
- katkarapukastiketta
- tilliperunapyreetä

2.Pippuripihvi naudan sisäfileestä VL, G
- jaloviina-pippurikastiketta
- kermaperunaa

Itse kallistun tuohon kalaan, mutta onko esim katkarapukastike ookoo syödä? Eihän katkarapuja kuitenkaan suositella vai miten se oli... (ei jaksa googlata). Eikä tuo jaloviina kastikekkaan kyllä houkuttelis... taitaa jäädä ruoka lautaselle :/
 
AdAstra, viuh-viuh ei sitten ollut kuvaustuulella? No mutta eikös toisaalta ole kivaa päästä taas viikon päästä vakoilemaan :) Onnea siitä kaikesta, mikä näkyi ja oli kunnossa :) Ihan käsittämätöntä nuo sinun kirppislöytösi! Mä kävin taas kierroksella ja siellä oli niin uskomatonta paskaa (nöyhtäsiä nuttuja, risoja syöttötuoleja ja sittereitä, ripulipieruriepuja yms...!) Argh!! Suututtaa... :kieh:

nanniga, katkiksethan on todennäköisesti lämmitetty. Mä kallistuisin tohon nautaan ja tilaisin ehdottoman kypsänä...Kuulostaa kerrassaan herkullisilta molemmat, jallupippurikastike on varmaan ihan gurmeeta! ;) Itseasiassa mun raskaana oleva ystäväni kyllä syö katkiksia kun tietää että ne on keitetty tai pakastettu...Mä en itse ole niitä syönyt kuin kerran vahingossa joskus viikolla 7... ;( Toisaalta, mähän olin meistä se skitso joka heitti roskiin pastöroimattomasta maidosta ostamansa suklaajäätelökastikkeenkin. Seko mikä seko!

Miehet. Miten miehenne on alkanut suhtautumaan muuttuvaan kehoonne ja vauvan tulon konkretisoitumiseen? Meillä mieheni on luonteeltaa perusvaatimaton, ujonpuoleinen ja hiljainen. Yllätyn joka kerta kun näen että hän puuhailee jotain vauvajuttuja. Esim. vauvan huoneen sisustusta, kotiintulovaatteita ja eilen kuvaili kännykällään ultrakuvia muistiin ja lähes suuttui kun en heti töistä ajanut suoraan näyttämään kotiin (oli kipeänä) vauvan kuvia! Jotenkin itse ajattelen että asiasta täytyisi kokoajan puhua jotta osoittaisi että todellakin vauvan tuloa innolla odottaa ja se on tärkeätä. Sitten tää yks tulee ja yllättää ihan totaalisesti kulman takaa ja saa minut niin suunnattoman onnellisuuden tunteen valtaan että oksat pois! Olemme olleet yhdessä 11 vuotta ja tämän yhteisen taipaleen varrelle mahtuu ehkä 5 sellaista hetkeä kun miehen silmistä ja katseesta näkee maailman mahtavimman onnellisuuden tunteen. Tällaisen koin viimeksi kun hän kertoi omalle mummilleen että tammikuussa meille tulee vauva...Nyyh kun herkkää.. :heart: Mut anyway, jokainen tyylillään. Ja iloiset yllätykset on aina kivoja :)

Tsau, se on mammat perjantai! :wave:

Mollamaija ja pikku-Keijo 15+3 (15+4)

muoks: niin ja tuosta miehen suhtautumisesta kehon muutoksiin: Ei näytä kummastelevan. Itse ehkä vähän nolostun näitä lautasantenni-nännipihojani mutta...

Ja niin vielä: oletteko jo kuvailleet masujanne? Mä ajattelin että oon niin tankkeri (lähtöpainoa 15kg ylimääräistä) että mahaa löyty jo normitilassakin, että en todellakaan kuvaile masua. Voisin ehkä kuitenkin harkita masukuvien laittoa jossain vaiheessa (tänään ? :p) tänne alkupuoliskon, ->rv20, ketjuun...:ashamed: Olis siis ihan mielenkiintoista tietää että onko jollain muullakin tällainen pötsikkä...? : /
 
Viimeksi muokattu:
Hellou ihanat kanssasisaret! On ollut jo hirmuiset vieroitusoireet kun en ole päässyt lukemaan juttuja ja päivityksiä ja nythän täällä on tarinaa niin että koko viikonloppu menee rattoisasti :) Ihanaa!!
Heti täytyy kuitenkin sanoa että *reps* agrimarketti jutulle! Mä olen ehdottomasti messissä... Siirryin kokoon 75H jo viikolla 7 :) Seuraavaa kokoa ei muuten helpolla löydykään... Huoh!
Mollikselle; minulla myös jo ennen raskautta noin 12kg ylipainoa, ja nyt painoa on tullut jo reilut 5kg :( Mutta mä leikin että nuo masunpehmusteet on myös vauvamasua :D

Mutta lueskelen viikonlopun aikana teidän kirjoituksianne ja kommentoin enemmän! Mahtavaa päästä taas vertaistuenpiiriin :heart:

Uttinen 15+4
 
Neela ja Uttinen welcome back!
Isoja liivejä näyttäis olevan ainakin Elloksella myynnissä kohtuuhintaan. Vielä en tilannut, kun vois vauvalle tilata sitten samoilla postikuluilla jotain, kunhan nyt vaan selviäis kumpi hän on!

Meillä mies on jo suht innolla mukana odotuksessa. Pari kuukautta sitten valitti, että meillä ei enää mistään muusta puhuta kuin vauvasta (no ei puhutakaan), mutta nyt on ilmeisesti jo tottunut ajatukseen. Onneksi oma mieheni ei ole ns. tissimies, en kestäisi jos joku näissä mätkäleissä jotain seksuaalista näkisi. Muuten mun vartalo ei kauheesti ole muuttunut, tuntuu että vatsa kasvaa ylöspäin muttei ulospäin. Eli mitään kuvaamista ei ole. Niitä toisten masukuvia kun katsoo, niin ajattelen, että niillä naisilla on pakko olla ollut jo vatsaa ennestään tai sitten on kyse turvotuksesta, sillä ei vauva varhaisilla viikolla vielä kovin paljon tilaa vie ja masua kasvata.
Tänään mennään (miehen ehdotuksesta) Ikeaan ja ostetaan pinnis+ tarvikkeet. Vaunuasia koitetaan saada ensi viikolla päätettyä. Sitten lupaankin ajatella pari kuukautta vain työasioita :) Jostain syystä mulla on pelko persuksissa siitä, että joudun loppuraskaudesta vuodelepoon ja siksi en viitsi hankintoja ihan viime tippaan jättää. Johtuu ehkä viimekuisesta osastollaolosta, näin missä kunnossa osa odottajista oli. Niin ja niitä vessassa tarjolla olleita jättiläistenoja en ole yrityksistä huolimatta saanut täysin pois suljettua mielestäni... Kunhan ei itse siihen pisteeseen joutuis. Mies meinaa, että ehdin äitiyslomalla ennen synnytystä hyvin opiskelemaan (teen jatko-opintoja yliopistolla), itse yritän asennoitua niin, että kaikki sohvalla makaamisen ja puuskuttamisen ylittävä on pelkkää plussaa.

AdAstra + Viuh- vouh 20+1 (unohtui eilen puolivälin poksumiset!!)
 
Hei vaan naiset! Olisi taas monenmoista kommentoitavaa teidän jutuissa, mutta aika on niin tiukalla. Oli kuitenkin pakko tulla hihkaisemaan tänne, että puolivälissä ollaan: rv tasan 20! Nyt tuntuu jo viikot menevän vauhdilla ja masuasukin potkut tuntuu rivakasti päivittäin. Ensi viikolla on rakenneultra ja kohta kai tästä lähdetään synnyttämäänkin... No toivottavasti ei ihan pian, mutta menee tuo aika vaan niin nopeasti. Nyt pitäisi nauttia tästä täysillä, ennen kuin loppuraskauden vaivat alkaa. Ja masukuvia on otettu kahden viikon välein, mutta ihan vain omaksi iloksi, en kehtaa niitä missään julkaista.
 
mapuselle onnitteluhalit puolivälin etapista! :heart:

ON: olo mainio, mieli kirkas, sydän pakahtuu onnesta.

Mollis ja Keijo 15+4

ps. Keijo sai tänään tulevaan huoneeseensa tapetit ja maalit. Ja Ikeasta pienen pehmokaniinin. Halpiskaupasta löysin puun runkoa ja lehvästöä muistuttavan, 6 valokuvapaikkaa sisältävän valokuvakehyshökötyksen. Siihen olisi kiva kerätä vaikka muistoja Keijon ensimmäisen elinvuoden matkalta. Olemme suht aikaisin liikenteessä noiden tapettien kanssa, sillä musta tuntuu että tulen nukkumaan aika pian yöni omassa sängyssä Keken huoneen rauhassa yksin, sillä olen niin käsittämättömän herkkäuninen ja suivaantunut kyljellään nukkumisen pakosta, että koiran yöhaahuilut ja miehen asennonvaihdot katkaisevat unen joka yö joka asennonvaihdon yhteydessä...Ikeasta yritin etsiä pitkää pötkötyynyä, mutten löytänyt. Onko hyviä vinkkejä kasvavan masun uniasentoihin? Tyyny reisien välissä helpottaa jonkun verran nukahtamista, mutta herään joka kerta kun asettelen seuraavassa asennossa tyynyä kinttujen väliin...
 
Viimeksi muokattu:
Hellurei taas..Me oltiin viikko mökillä ja taas ollaan netin äärellä. Vielä viikko lomaa ja sitten olisi vielä 2,5kk töitä ennen äippälomaa.

Äitiyspakkaus Ei oteta,koska esikoisesta on vielä kaikki tallessa. Toppapuku jäi ainakin meillä käyttämättä,koska tyttö lähti kävelee 11kk iässä niin oli pakko ostaa kestävämpää laatua ja vedenkestävä puku.

mapunen Onnittelut puolivälistä. :)

hope Hyvä kun varhausultrassa kaikki hyvin.

Täällä on vilkas kamu mahassa. Ihan hullua menoa ja potkintaa. Huh huh!! Erilaista,kun tytöstä aikoinaan. :)

Millis ja Vertti rv 22 :heart:
 

Yhteistyössä