2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista plussanneet

fiia, en osaa kuin halata. Voimia.

Hoppis, onnea kaksosten ultrauutisista. Me jatketaan yhdessä tätä kaksosmatkaa.

Mollis, olen niin iloinen puolestasi, että sait jo kuunneltua sydänäänet. Mut mä en silti uskalla masiinaa ostaa...

Mä valvon yötäni hiljaisessa mökissä, jossa kaikki muut nukkuu. Mä sain noidannuolen tai jotain...ja valvon kipujeni kanssa. Nukkumisesta ei voi edes haaveilla, sen verran kipeää tekee. Niinpä notkun täällä. Kertoen teille senkin, että olen vihdoinkin päässyt oireettomaan tilaan ja nyt on mun vuoroni epäillä, että onko meille vauvoja enää tulossa ollenkaan. Hassua miten se pää toimii. Oireet rauhoittivat niin mieltä ja nyt alkaa mileen hiipiä epäilys... Tiedätte tunteen. No, seuraava ultra on 12.7. ja sinne asti aion venailla ja toivoa, että edes maha kasvaisi. Sekin rauhoittaisi mieltä.
 
Tulin sitten alakertaan sohvalle kun en vaan saa nukuttua. Turhauttavaa kun on kuitenkin väsynyt, mutta uni ei tule. Höh. :headwall:

Sinäkin Engeli valvot, voi kun menis kivut ohi ja saisit nukkua rauhassa! Tuntuu varmaan omituiselle kun on yhtäkkiä oireeton, mulla oli ihan sama juttu, mutta nt-ultra onneksi rauhoitti mieltä. Varmasti sinullakin! :)

Niin ajattelinkin AdAstra! Onhan nuo hauskoja arvailla. Joulukuun ketjussa oli linkki Kiinalaiseen syntymäkalenteriin, siitäkin voi veikkauksia tehdä kumpi olis tulossa! ;)

Mollis, mulla ei ole ollut raivokohtauksia, mutta eilen kyllä ärsytti enemmän kuin olis normaalisti odottanut kun mies leikkasi meidän pensaita ja ne on nyt ihan hirveät! Pensasaitaan tuli jopa aukko! Harmittaa hirveästi! Niitä piti siis leikata tulevan maalausurakan vuoksi. Ja sitten kun yhdet pensaat on meidän ja naapurin välissä niin voin vaan odottaa mitä kommenttia tulee naapureilta kun palaavat mökiltä. Naapurin rouva kertoo nimittäin mielipiteensä aina aika suoraan... Sekin harmittaa jo etukäteen vaikka miehelle ne haukut tulee eikä mulle. Noh, ensi kerralla tilataan hortonomi! Tai sit mä leikkaan itse, ei siitä ainakaan huonompi voi tulla! :kieh: :whistle:

t. Uneton Neela
 
Täällähän on ollut yökyöpeleitä liikkeellä!

engeli, voi pirkule! Noidannuoli on ikävä vaiva, koetahan pärjätä! Mäkin pelkään lähes päivittäin että 10 v sitten ollut paha alaselän noidannuolesta jäänyt rustomöykky alkaa tuikkia raskauden edetessä. Normitilassakin se muistuttaa olemassaolostaan päivittäin...ihminen ei tervettä päivää näe! : / Eiköhän ne sinun pikkuisesi siellä omassa kammiossaan kasvaa turistele! Ihan käsittämätöntä että minullakin melkein kokoajan on tunne, että ei siellä voi ketään olla kun oireita ei ole...

neela, vai on teillä ollut puutarhahommia? Liekö miehenkin ajatukset jossain muualla kuin pensaissa? :D Mun päässä ei pyöri mikään muu kuin vauva, odotus, raskaus, odotus, vauva...Ihan muksumoodissa siis mennään!

toivis, kun kurkit täällä seuraavan kerran niin minulle voisi laittaa mittariin tuikitärkeäntiedon 29v. :popcorn:

ON: sain ilmeisesti iltakuuntelusessiosta sen verran rauhaa sielulleni että nukuin kuin tukki. Myös parin päivän saikku ja se, että luin meilejä s-loman ajan, huojensi kun tietää ettei mitään pommia päälle aamulla tipu. Peruin huomisen ultrankin. Tulin siihen tulokseen ettei ole järkeä mennä kun 12.7. on jo nt-ultra ja rahaa olis taas 15min vuoksi palanut se yli 100e...ja tök tök kuului, -eilen.
Se onkin sitten paniikin paikka kun ei saakaan ääniä kuulumaan...Se neuvolatädin neuvo hyvästä kuunteluasennosta oli kyllä neuvoista parhain moneen viikkoon! Ainakin vielä.

...nyt töiden kimppuun...tai jos vähän vielä Kaksplussaa lukis...:cool:

ps. te joilla on kuuntelulaitteet, oletteko ajatelleen kuunnella vain kerran viikossa vai...? Kaiken järken mukaan siitä ei ole haittaa mutta onko siitä haittaa? Yhden palstan löysin jossa joku valopää ainakin valotti ettei dopplereita saisi koskaan missään nimessä käyttää...Whoot? :O
 
Viimeksi muokattu:
fiia lämmin halaus ja osanotto! :hug:

engeli toivottavasti rupeaa kivut helpottamaan ja saat nukuttua! mulle neuvolan täti sanoi, että älä sitten välitä juurikaan onko päivä vai yö, jos uni tulee helpommin päivällä niin nuku silloin.. :) alkuraskaudessa valvoin lähes kaikki yöt.. on tää vaan kummallista noitten oireitten kanssa, jos niitä on tosi paljon niin sit on ihan ihmeissään, että onko normaalia ja sit jos ei ookaan juuri mitään niin ei sekään oo hyvä.. itellä kans menossa nyt "rauhallinen" vaihe ja huolestuttaa.. sulla on varmasti kaikki ihan ok, pienet siellä vetää vähän henkeä aloittaakseen kohta äiskän potkimisen oikein toden teolla.. :D

AdAstra ja Neela täähän kullostaa jo salaliitolta, meillä on myös kaks karkeakarvaista mäykkyä ja tosiaan oon opettaja ite.. :D noista supistuksista AdAstra, joko sait neuvolasta tulokset? mulla on ollu supistuksia viikolta 14 lähtien ja koko ajan vaan pahentunu. Ei pysty kymmentä metriä kävelemään kun supistaa.. kävin tiistaina lääkärissäkin, tosin ei ollu ultralaitteita paikalla (hmph.. : /) mutta katsoi nyt ainakin kohdunsuun tilanteen. Lepoa, lepoa ja lepoa suositteli ja muistutti juomaan mahdollisimman paljon.

mollis mä ainakin tunnistan noi raivokohtaukset.. :rolleyes: aikamoista vuoristorataa on kyllä tunteiden kanssa, valtaisasta onnesta täyteen raivoon, siitä hirveään suruun ja masennukseen.. ja kaikki tämä vain tunnissa.. :LOL:

rakenneultraan olis vielä kaks viikkoa.. huoh, kun tuntuu aika pitkältä.. tilasin eilen nyt sitten dopplerin, tähän asti oon ollut jotenkin sitä vastaan, mutta nyt tuntui, että semmonen täytyy saada.. :) oon kans lukenu noita juttuja missä ollaan ehdottomasti kieltämässä dopplereitten käyttö, luulisin, että tässäkin pätee se kuuluisa kohtuus.. kunhan nyt ei ihan parin tunnin välein oo käyttämässä niin varmaan on ihan ok ja turvallista.

aurinkoista viikkoa kaikille! :wave:
 
Isla, ei voi olla totta! Ihme ope-/mäykkyliiga täällä tosiaan! :D Ja ollaan näköjään kaikki ihan samanikäisiä. :O Mahtavaa, sulla rakennenultra "jo" 2 vk päästä. Vaikka varmasti tuntuu pitkältä ajalta! Meillä on vielä 6 vk...

AdAstran koekuulumisia olisin minäkin kysellyt. Mitä neuvolasta sanoivat?

Jälkikäteiset synttärionnittelut Mollikselle! :flower:
 
Isla ja Neela tästähän voisi tämän otannan perusteella tehdä jo päätelmän, että mäyräkoiran omistajuus yhdistettynä opettajuuteen aiheuttaa lapsettomuutta! :LOL: Ei vaiskaan, en tiedä miten olisin lapsettomuuden kestänyt ilman maastomakkaroita...
Sain tulokset ja tulehdushan sieltä löytyi, emättimestä nimittäin. Neuvolantäti ei osanut sanoa asiaan oikein juuta eikä jaata. Kaikesta tästä hermostuneena soitin lapsettomuuslääkärillemme ja hän onneksi otti minut iltapäivällä vastaan. Ultrattiin ja vauvalla kaikki hyvin, hurjasti oli kasvanut kahdessa viikossa. Sain lääkekuurin ja kävin vielä verikokeissa, joissa varmistetaan, että tulehdus on vain paikallinen. Onneksi on niin ihana lääkäri, sai minut vähän rauhoittumaan. Ja käski levätä ja juoda, fyysinen rasitus tosiaan pahentaa, jopa niinkin "fyysinen" kuin lakanoiden vaihto sai eilen supistukset aikaan. Huomenna soitan vielä verikokeiden tuloksia ja jospa sitten uskaltautuisi rentoutua viikonlopuksi. Suunniteltu uimareissu taitaa kyllä jäädä väliin.
 
fiialle suuret pahoittelut. Olen hirveän pahoillani. :( :hug:

Toisella surullisia uutisia, toisella sitten sitäkin iloisempia - tätähän tämä on. Hoppikselle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! Kai Sloveniassakin netti toimii, joten vaikka terveiseni tulevat jälkijunassa, saat ne ehkä kuitenkin vielä ennen kotiinpaluuta: oikein mukavaa matkaa teille kaikille! =)

Mollikselle onnittelut tök tök -äänistä! :heart: Kiitos myös kirjavinkistä, täytyykin heti selvittää, josko jostain lähikirjastosta opus löytyisi. Olen muuten sitä mieltä, että miehet pystyvät relaamaan näissäkin asioissa helpommin siksi, että niille ei tunnetusti mahdu päähän kuin yksi ajatus kerrallaan. :rolleyes: Tunnistan itsessäni tuon saman "muksumoodin" tynkää, vaikka toistaiseksi se on ollut enemmän paniikkimoodin puolella. Vähän vaikea siinä on ottaa rennosti, kun 24/7 päässä höyryää taustalla raskausasiat.

engelille voimia selkäkipujen kanssa. Kurjaa tuollainen. : / Oireiden väheneminen ei varmasti tarkoita, että vauvoilla olisi asiat huonosti. Toivottavasti saat seesteisyytesi pian takaisin. :hug:

Neela, ihana tuo kommenttisi pensaskriisien välttämiseksi jatkosa: "Tai sit mä leikkaan itse, ei siitä ainakaan huonompi voi tulla!" :LOL: Voin vain kuvitella, millaiset pultit olisin itse vetänyt samassa tilanteessa... Olisi mies saanut huutia muiltakin kuin naapureilta. :D

Onni onnettomuudessa AdAstra, että supistusten vuoksi löytyi tulehdus ja sait siihen heti lääkkeet. Nyt vain lepäilet ja noudatat muutenkin lääkärin neuvoja.

Isla, sulla siis on rakenneultra kahden viikon päästä? Huh, tuollaiset raskausviikkolukemat herättävät tässä vaiheessa silkkaa kunnioitusta! Täältä kun asiaa katsoo, sulla on ultraan vain kaksi viikkoa, mutta voin uskoa, että sinusta siihen on aikaa vielä pitkät kaksi viikkoa.

plastexilla kaikki hyvin?

Täällä tuhruttelu loppui, mutta kävin silti taas tänään (8+2) ultrassa varmistamassa, kuinka huolissaan tässä pitäisi olla. Masukaveri oli vähän yli viikossa lähes kaksinkertaistanut CRL-mittansa, ja oli tällä kertaa jopa päivän tai kaksi viikkojaan edellä. Lääkärin selitys vuodoille oli sama kuin Hoppiksellakin, eikä kuulemma mikään viittaa siihen, että jokin olisi pielessä. Lääkäri huomautti puoliksi huvittuneena, että jatkuvat ultraukset eivät vuotoja ainakaan vähennä. Jos nyt sitten odottelisin kiltisti nt-ultraa... :ashamed: Seuraava etappi olisi ensi maanantain neuvolakäynti. Hassu juttu muuten, sain tänään postitse äitiyspolilta kutsun ylimääräiseen tsekkaukseen kohonneen raskausmyrkytysriskin (lahjamunasoluraskaus) takia. Aika sinne olisi
marraskuun alussa...! :O
 
AdAstra, hyvä kun vaivan aiheuttaja selvisi ja tulehdus saadaan hoitoon. soititko jo verikokeiden tuloksista?

Mollamaija kyseli kuinka usein doppler on käytössä. Maanantaina neuvolan täti kehotti ottamaan sen mukaan, että testataan toimiiko se. Taas hyvää palvelua.... Toimihan se ja sydän jumputti sekä neuvolan laitteella että omalla. Keskiviikkona kuuntelin itsekseen ja sain hyvin kuulumaan. Pyrin siihen, että en olisi koko ajan kuuntelemassa. Jos iskee epäusko, niin sitten kaivan esiin. Josko ensi viikolla seuraavan kerran? Ehkä jaksan odottaa...

Eilen kerrottiin minun vanhemmilleni ja uutinen oli mieluisa. =) Josko tässä pikkuhiljaa sitten muillekin? Alkaa tuo maha jo pömpöttää siihen malliin, että helppo on arvata, jos yhtään on kropan mittoja ennen tiiraillut.

Oireet ovat helpottaneet ja väsykuvotus enää hetkittäin seurana. Silti mieli on pysynyt aika rauhallisena mahan suhteen. Toivottavasti engelin seesteisyys palaa, vaikka koko ajan ei okseta!=)

Muutoin kyllä mieli kimpoilee tyytyväisestä raivottareen aika nopeasti. varsinkin tuo parempi puolisko saa sen aikaan. ja sitten se vain rauhallisesti myhäilee, että "taitaa tuo kuulua taudinkuvaan..." No, eipä siinä voi enää riehua kun hymyilyttää tämä "tauti".

Isla, sullahan paukkuu puoliväli ihan pian!!!

cava, ihanaa että kaikki kunnossa! toivottavasti nyt vuodot pysyvät poissa. sun lääkärihän vähän niinkuin piikitteli....:p Ai lahjasolutko nostaisivat raskausmyrkytysriskiä? interesting... pitää kysyä neuvolasta seuraavalla kerralla parin viikon päästä. marraskuuhan tulee aivan tuossa tuokiosssa...!!!!???? aika kaukaiselta tuntuu. toivottavasti ollaan silloin kaikki paksuja ja hyvinvoivia!

Todella mukavalta tuntuu, kun täällä on niin aktiivista ja samanhenkistä kirjoittajaa matkassa.
 
Nopeasti vaan omaa napaa: oon päivän viettänyt tyksissä, eka äitipolilla, sitten naistenpolilla ja lopulta ensiavussa. Lääkäri siis soitti aamulla ja ilmoitti lähettävänsä mut kiireellisenä jatkotutkimuksiin kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi. No vauvalla oli onneksi kaikki hyvin, mutta mulla on vissiin nyt joku sykkyräsuolen tulehdus eikä umpisuoltakaan voi täysin poissulkea, kun se näytti ultratessa lyhyeltä ja paksulta. Nyt sitten viikonloppu kotona, paitsi jos kivut pahenee niin päivystykseen ja maanantaina taas labraan. Että pitää sitten raskaana ollessa tälläinenkin tulla.
 
Huh kun säikähdin AdAstra, mutta onneksi vauvalla on kaikki hyvin! Toivottavasti tulet pian kuntoon! :flower:

Plastex, mulle tuli yllätyksenä että muut tosiaan saattavat huomata jo nyt raskauden. Naapurin rouva (ei se valittaja, vaan yksi toinen ;)) sanoi mulle vähän sivulauseessa että jos olet raskaana niin... Olin ihan suu auki että näkeekö sen. Kertoi katsoneensa jo reilun viikon ajan että alavatsa on erilainen kuin aiemmin. Paikalla oli myös toinen naapuri joka sanoi ettei olis huomannut, mutta ettei ikinä huomaa kenestäkään. Saa nähdä kuinka pian kaikki lähinaapurit tämän tietää... :whistle:

Cava, onneksi oli edelleen kaikki masussa hyvin ja hyvä että tuhruttelu on loppunut! =)

On: Sain viimein nukuttua kunnolla! Vessaan piti tietenkin herätä, mutta nukahdin kerrankin heti uudestaan. =) Taidan lähteä karvakuonon kanssa uimaan, mies jatkaa noita pihahommia. Kyllä, uskallan kaikesta huolimatta jättää sen ilman valvontaa... ;)

Neela 14+3
 
Viimeksi muokattu:
engeli mulla ollut kanssa pakaraan säteilevää kipua ja lääkäri neuvoi ostamaan raskausajan tukivyön. Tukee selkää, kun lantion asento muuttuu raskausaikana. Tuntuu hullulta ostaa näin pienillä viikoilla, enkä ole vielä ostanutkaan, mutta sullakin varmaan kaksoset alkaa painaa jo aikaisemmin.
cavalle voimia tuhrutteluun, itsellä oli kanssa sitä, mutta mitään syytä ei löytynyt,oli siis ns. harmitonta.
neela ja mollis kiitoksia! Kyllä tämä pieni kymmensenttinen ihmisenalku on vaan jo niin rakas, että koko ajan oli sairaalassakin ensimmäisenä mielessä. Gyne kun sanoi, että umpisuoli se on ja leikataan, ensimmäinen ajatus oli vaan, että miten vauva selviää nukutuksesta ja sitten kun kirurgi sanoi, ettei leikatakaan, niin taas tuli ekana helpotus vauvan puolesta. Äitinikin eka kysymys oli kun soitti sairaalaan, että miten vauva voi... Mies ja sisko sentään kysyivät ensiksi minun vointiani.
 
Olen seurannut vaiheitanne jo pidempään ja ajattelin uskaltautua tänne itsekin. Raskausviikkoja on tänään tasan 9 ja parikin kertaa olen ultrassa jo pikkuisen nähnyt. Kyseessä on siis luovutettu alkio, ja olen siis ihan hirmuisesti vanhempi kuin te muut 40++ ja ensimmäinen tulossa, toivottavasti. Minulla on jonkinmoista tiputtelua, tuhrua ollut aikalailla koko ajan ja kaksi pelästyttävää kertaa verta on hulahtanut oikein kunnolla. Lääkärin mukaan kaikki kuitenkin näyttää erittäin hyvältä ja vuoto on vain jotain kudosnestettä tms.

Tervehdys Cava piiniskaverini ja hienoa, että sinullakin vuoto oli vain jotain harmitonta ja kaikki sujuu hyvin. Onnea neuvolakäynnille! Minulla eka neuvola oli torstaina ja hurjan nivaskan papereita sieltä tosiaan sai mukaana. Ja sen DVD:nkin josta täälläkin oli puhetta. En ole vielä kerennyt sitä katsoa, mutten nyt puheiden perusteella ihan hirveästi siltä odotakkaan.


AdAstra onpa pelottava tapaus tuokin, toivottavasti tulehdus selviää ja toivut pian!

Itse lomailen koko kesän täällä maalla (minullakin työt alkaa vasta elokuun puolessa välissä=) ) ja ihanaa kun voi vaan löhöillä. Kuumuus tuntuu aika raskaalta tässä kuvotus-vaiheessa.

Plastex :wave:
 
Ai niin ja laskettu aika minulla on 5.2. jos huolitte minut tänne joukkoon mukaan.

Cava piti vielä kysyä tuosta kohonneesta raskausmyrkytysuhasta luovutetuilla soluilla?? en ole siitä mitään kuullutkaan, kuinka äitiyspoli sai tietosi sinne vai mistä he tiesivät lähettää sinulle kutsun?
 
Loistavaa Seinäkukkanen että liityit vihdoin seuraamme! Tervetuloa :heart:

Kahdet päiväunet otettu tälle päivälle. Sain kuningasidean pystyttää pihaan varjoisaan paikkaan teltan. Voi jee, siellähän oli mainio unipaikka; raikasta, tuulenvire ja lintujen laulu :cool:
Käytiin tänään Jumbossa ja olihan sitä matkalla päästävä elämän ensimmäistä kertaa lastentarvikeliikkeeseen. Kyllä vähän vielä tunsi itsensä ulkopuoliseksi kun kaikilla muilla mammoilla oli masu jo ihan pystyssä! Mulla on kyllä niin lössö massu että monet varmaan luulivat että olisin pidemmälläkin...Luin just että 11. viikolla kohtu olis jo greipin kokoinen, ja oon kyllä varma että näytän isommalta ihan senkin takia että olen n .+15kg ylipainoinen ja masun tavarat siirtyvät turvotuksen ja kohta kai sen kohdunkin edestä edemmäs :p
 
Viimeksi muokattu:
Hui AdAstra, minäkin säikähdin pahanpäiväisesti lukiessani viestiäsi! Tosi kurjaa, kun tuo piti tulla nyt sitten samaan saumaan raskauden kanssa, mutta onneksi kaikesta huolimatta kuitenkin onneksi löytyi syy supistuksille ja saat nyt hoitoa. Ja onneksi vauvanalulla on kaikki hyvin. Toivottavasti tulehdus paranee pian! :hug:

Seinäkukkanen, onpa mukavaa että sinäkin löysit tiesi tänne! :heart: Olen tosi iloinen ultrakuulumisistasi ja siitä, että vuodot ovat osoittautuneet harmittomiksi. Kyselitte plastexin kanssa tuosta kohonneesta raskausmyrkytysriskistä. Minulle on kahden eri lapsettomuusklinikan lääkärit kertoneet siitä, että luovutetuila munasoluilla alkunsa saaneissa raskauksissa raskausmyrkytysriski on jonkin verran korkeampi kuin silloin, jos puolet tulokkaan geeneistä on peräisin odottavalta äidiltä. Toisin sanoen äidin keho saattaa jollain lailla reagoida siihen, että kyseessä on kokonaan vierasta perimää oleva sikiö. Riskit ovat tietysti pienemmät, jos sikiöitä on kasvamassa vain yksi, kuten meillä kaikilla kolmella nyt on. Oman klinikan lääkäri kirjoitti varhaisultran yhteydessä tästä syystä lähetteen äitipolille, siksi sieltä tuli se kutsukirje. Mulla taitaa tosin olla vielä omastakin takaa kohonnut myrkytysriski, kun olen syntynyt jokusen viikon ennen aikojani äidin pahan raskausmyrkytyksen vuoksi. Hmph, jälleen yksi syy olla iloinen siitä, etten siirrä näitä toivottomia geenejäni eteenpäin.

Mollis, telttapäiväunet kuulostavat suorastaan loistavalta idealta! Ostitko matkaltasi jo jotain vai jäikö vielä katseluasteelle? Mulla muuten on jo myös maha pystyssä, mutta se on kyllä puhtaasti turvotusta. On vaan alkanut tulla joiltakin tutuilta epäilyttävän pitkiä katseita vatsan suuntaan, joten näinköhän tässä on nyt jo käry käynyt...? Olen vähän ihmeissäni, mistä tämä turvotus oikein on tullut, kun ei ole edes punktiota takana eikä painokaan ole noussut yhtään... :confused:

Mukavaa viikonloppua kaikille!

muoks. Toiveena, tervetuloa mukaan! Onnittelut tietysti myös plussasta. =)
 
Viimeksi muokattu:
Toiveena, tervetuloa ja hurjasti onnea :heart: Mäkään en antais doppleria mistään hinnasta pois, mulla on se ihan perus AS:n halpismalli. On kevyt tunne mennä nukkumaan kun vähän kuulostelee ja tänäänkin heti kerrasta löysin ja sitten kun jumputi kuului, lopetin heti sillä sain vastauksen :) Mutta on se vaan niin että sitä ääntä ei käsitä oikeesti vielä että mistä se tulee!!

Cava, ei jäänyt ostosreissulta vauvaliikkeestä mitään käteen : / Mies ei oikein osannut rentoutua ja halusimme vaan fiilistellä ja löytää yhdet vaunut joita olemme katselleet mutta myyjä vainosi meitä ja en suoraan sanottuna kehdannut (!) hymistellä ja hipellellä idiootin näköisenä vauvatavaroita :) Mies oli siis myös kuin tulisilla hiilillä ja hoki vaan että tänne pitää oikeesti tulla sillä tavalla että kyselee kaiken vaunuista ja turvakaukaloista ennen päätöstä. Siis mähän olisin voinut työnnellä jo monet vaunut sieltä ulos... Miten sitä jotenkin oli niin ulkopuolisen olo siellä? No, siitähän se varmaan johtui ettei tätä ole vielä käsittänyt :D Mutta tuska ja sisäinen kipu, jota aikaisemmin tunsin, on nyt poissa!

Josko sitä nukkumaan ja lukemaan viittä ihanaa vauvakirjaa (ts. tuskailemaan kuumuutta ja sitä kun ei voi oikein enää nukkua siinä maailman parhaassa asennossa eli massullaan -> tulee liian nopeesti pisuhätä ;))

-Mollis-

ps. koska ajattelitte alkaa miettimään nimiä? Olen tässä pähkäillyt että ei kai se liian aikaista olisi joskus sitten viikon 12+ jälkeen kun pitäähän siihen totutella ja jos tuntuu vielä ristiäisissäkin oikealta, on se sitten se oikea :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Seinäkukkanen ja toiveena! Uskomatonta, että jollain on la maaliskuussa, justhan sitä itse plussas... Tsemppiä alkuraskauden hormonimyrskyyn! Itsellä oli ainakin nuppi ihan sekaisin silloin.
cava kiitoksia! Kyllä tässä alkaa olo olla jo eilistä parempi!
Lahjasoluista meillä ainakin neuvola kysyi, että onko omilla soluilla alkanut raskaus vai ei, jospa ne sieltä sitten välittää tiedon äitipolille.
Mollis mekin käytiin yks päivä lastentarvikeliikkeessä, valikoima sai kyllä pään pyörälle. Mutta taidettiin jopa päästä yllättävän helpolla yksimielisyyteen vaunuista, näillä näkymin meille syksyllä tilataan Emmaljunga-merkkiset vaunut. Muita hankintoja ei olla tehty, mutta valmiiksi olen miettinyt jo paljon, että mitä haluan. Vaippoja olen nyt kesäpuuhasteluna värkännyt itse.
Nimiä ollaan mietitty kummallekin jo paljon ennen hoitoja, joskus silloin kun vauvakuume oli vielä kivaa...Nyt mulla on poikaolo ja kiinalaisen kalenterinkin mukaan poika ois tulossa (tämä luetettavista luotettavin lähde), niin pojan nimi on jo aika paljon pyörinyt mielessä. Tekonimeksi tuli nyt Viuh-viuh, dopplerin äänen mukaan :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
AdAstra ja Viuh-viuh 15 + 3
 
Tervetuloa mukaan Seinäkukkanen ja Toiveena! :flower: On varmaan ollut pelottavaa Seinäkukkanen noiden vuotojen kanssa, toivottavasti ovat nyt ohi ja saat nauttia rauhallisemmin mielin raskaudesta! Teillä on kyllä Toiveena ollut onnea, tsemppiä uuteen raskauteen! =)

Mollis ja AdAstra ovat jo vierailleet lastentarvikeliikkeessä! Ihana uusi aluevaltaus! ;) Me ei olla vielä käyty, mutta katselin kyllä tänäänkin Suur-Hollolan raveissa kaikkia vastaantulevia vaunuja sillä silmällä! :p Ja niitä oli paljon! Miehelle kun vihjasin että se vois tehdä kärryvertailua, se luuli ensin että hevosten ajokärryistä... :LOL:

Cava, voiskohan raskaushormonit itsessään tehdä turvotusta? En tiedä siis oikeasti, mutta tuli vaan mieleen kun niitä sellainen ryöppy tulee.

Nimiä me ei olla sen kummemmin mietitty, mutta omaan mieleen on välillä tullut joitakin jotka voisi ehkä sopia meidän pienelle...

Tsemppiä kaikille! :wave:

Neela 14+4
 
Huomenia, nyt tulee kyssäriä: Jos huomenna alkaa rv12 (11+0) niin onko se maaginen 12vko raja vasta periaatteessa rv13 lopussa (eli 12+6)? Kyllä aika kuluu hitaasti!! :O

Oon yrittänyt tuosta keskenmenon riskin vähenemisestä googlettaa mutta hermot menee kun kaikilla palstoilla liikkuu idiootteja, ilmeisesti niitä, jotka sikiävät kun pyykkäävät miesten kalsareita, jotka jaabaavat että "oletko muija ihan nuija, raskausaika on pelkkää riskiä" tai "miten jotkut jaksaa kokoajan stressata...blaa blaa..."!! Siis ymmärrän että joka viikko km vaara pienenee ja ei voi ajatella että kun paukkuu 12+6 niin 13+ on sitten vapailla vesillä...Kuinka monimutkaista, huoh?

En tiedä mutta yritänkö nyt kysyä että olisko se nt-ultra (joka mulla 12+0) sellanen jonka jälkeen vois uskaltaa kertoilla...ja lopettaa piilottelun vai...Mites te ootte tän aatellu?

ON: jokapäiväiset lievät menkkajuippimiset muistuttavat Keijosta :heart: . Sain synttärilahjaksi vanhemmiltani yleiskoneen. "Saa kuulemma hyvin tehtyä soseita ja pöperöitä...". Joku toinenkin taitaa olla aika innoissaan... :D

Käyttävätkö muut muuten allergialääkkeitä?

-Mollis-
 
Voihan peräreikä!!! Pistelin just kitusiini raparperipiiraan kyljessä Rainbown vaniljakastiketta, jonka viimeisellä suupalalla tajusin olevan pastöroimatonta!!! Helvetti kun ei koskaan muista tätä raskautta...:x Näinkö nyt saa sanoa soronoo raskaudelle...?

En enää koskaan osta mitään siitä kaupasta kun tämän minulle tekivät... :kieh:
 
Tänä aamuna oli kamala vatsakramppi/oksetus/sydämentykytys/heikotus/hengenahdistus/huimaus-kohtaus. Tooodella pelottavaa. Meinasin jo soittaa lääkäriin että mitä tämä tarkoittaa. Kesti noin tunnin ja vieläkin välillä sekunnin ajan tuikkasee/vihlaisee jostain päin massua. Vatsakrampit olivat osittain kipuja, osittain hetkellisiä ummetus/ripulioireita. Hengitys tiheni ja pulssi kohosi. Kädet tärisivät ja oksetti ja väsytti. Tooodella pelottavaa. Epäilin jo alkavaa keskenmenoa tai ruokamyrkytystä tai vatsatautia ja jopa listeriaa, mutta nyt alkaa helpottamaan. Mitä hittoa tuollainenkin voi olla? Lopulta siihen varmaan tuli lisäksi stressikohtauskin...Huoh, kamala tunne. Olin varma että kupsahdan tähän paikkaan.

Illalla ja aamulla Keijo on pelästyttänyt pahanpäiväisesti myös kuuntelusessioiden aikana. Tyyppi ilmeisesti meloo jo niin vinhaa vauhtia paikasta toiseen että kun sen vihdoin tavoitti, meloi se taas toisaalle...ja jostain luin että alkavat näillä main välttelemään myös painelua eli pakenevat alta! Kyllä pakeni äipänkin kasvoilta veri kun tyyppi oli hukassa.

Oon niin loman tarpeessa. Ihan kyyneleet valuvat kun niin pelottaa taas. :snotty:

-Mollis ja Keke 11+0- (eli slangilla voi sanoo että vko 12 alkaa!!)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä