2+ laihdutus kamppanja

  • Viestiketjun aloittaja zalminakki
  • Ensimmäinen viesti
KahdenÄippä
nzu:

Hienosti olet päässyt vauhtiin laihdutuksen kanssa ja tottahan se on, että alussa lähtee paljon kiloja! Mutta sitten kunhan tahti hidastuu, niin ei kannata hermostua :) . Muistaakseni olet aloittanut laihduttamisen pisteillä?! Minä aloitin vuosi sitten ja pari kuukautta jaksoin laskea pisteitä. Eipä tullu onneksi kilot takaisin, koska opettelin syömään vähemmän herkkuja ja ruoka-annokset olivat hieman pienempiä. Noin seitsemässä kuukaudessa painoni putosi 12 kg. Kesällä tosin tuli hieman takaisin, mutta nyt olen taas samoissa mitoissa kuin kevättalvella =)

Niin ja keneltäkään ei ole kiellettyä herkutella kerran viikossa, muuten kyllä tulee hulluksi :headwall: Nämä kaikki minä olen oppinut Kutrin ohjeilla (noin 6 viikkoa käytin tätä tapaa) ja hyvin on tehonnut minuun. Lisäksi yritän kiinteyttää kroppaani synnytyksien jäljiltä. Uskokaa tai älkää (olen 174 cm ja painan hieman vajaa 70 kg), mutta minulla on riski sairastua esim. diabetekseen tmv.:aan, koska olen omenavartaloinen ja vyötärönympärykseni on yli sen normirajan. Tämän sanoin siksi, koska monet varmaan sanovat, että joo eihän sulla ole ylipainoa enää, että olet jo normaalimitoissa, mutta kun meitä on monenvartaloistakin (erityisesti synnytyksen jälkeen) :( . Noo, onhan se toki pienempi riski, kun ei ole ylipainoa, mutta riski on kuitenkin vielä olemassa...

Nyt tähän tuli vähän muutakin jorinaa kuin pelkkä vastaus nzu:lle :D

Niin ja tsemppiä kaikille muillekin jatkossa :flower:
 
pullervo
Voi kempeleen simpeleen pärkkele! Vattu! Vihnattu! Saatava! Junalava! Jurkele! :headwall: Ostin sitten digivaa'an, jonka mukaan painan 62,1 kiloa. Halavatun hieno homma, sillä vanha mekaaninen puntari näytti 58 kiloa vielä eilen kun se vielä "toimi" (ennen kuin ukkoretale astui toistamiseen asteikon päälle saaden sen säpäleiksi). En tiedä, miten tässä nyt suu pantaisiin. :x :/ :$
 
KahdenÄippä
Nyt tuli sitten viikon aikana +400 g, mutta ei siinä mitään. Olen mittanauhalla mittaillut tämän laihiksen aikana, niin kroppa on kuites pienentynyt :D

Suosittelen muitakin ottamaan mittanauhan käteen eikä aina uskoa sitä vaakaa :wave:
 
zalminakki
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.09.2005 klo 23:46 kotisirkka kirjoitti:
Tultiin just reissusta. Kävin perjantaina ennen lähtöä puntarilla, mutta en kerinny tänne raportoimaan. Paino oli 68.2kg, elikkä -10kg JEE B) .
siis täh :eek: sä oot laihtunu tosi paljon :flower:
missä ajassa????tosi hienoa =)

mulla oli tippunu 200g vaan...mut ei se mitää.suunta on oikea. =)
 
Meikäläisen kuulumiset tän viikon osalta jämähtäneet.Se olikin odotettavissa,koska ne kaks ekaa viikkoa meni niin reippaasti.Nyt vaan huomaa,että kirjaaminen meinaa välillä unohtua,mutta suht kurissa täs on yritetty olla.Lauantaina tuli vähän juhlittua ja pisteitä tuli siiderin muodossa hiukkasen extraa.Mutta tarkoitus on pudottaa näitä makkaroita vielä melkoisesti,joten viikon kuluttua uusi raportti!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.09.2005 klo 14:58 zalminakki kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.09.2005 klo 23:46 kotisirkka kirjoitti:
Tultiin just reissusta. Kävin perjantaina ennen lähtöä puntarilla, mutta en kerinny tänne raportoimaan. Paino oli 68.2kg, elikkä -10kg JEE B) .
siis täh :eek: sä oot laihtunu tosi paljon :flower:
missä ajassa????tosi hienoa =)

mulla oli tippunu 200g vaan...mut ei se mitää.suunta on oikea. =)
10kg on tippunu toukokuusta. Vauhti on ollu ihan sopiva, n. 500g/vko. Välillä on lähteny enemmän ja välillä vähemmän viikossa. Olen vain vähentäny herkkuja ja muutenki ruoka-annokset on pienentyneet yli puolella. Syön kylläkin tiheämmin päivän aikana, mutta pieniä annoksia kerrallaan. Ja juominen on tosi merkittävän osan tehny mun laihduttamisessa. En laske varsinaisesti painonvartijoiden pisteitä, mutta ne on mulla taustana.
Kivaa on. Vaatteet on alkaneet käymään melko löysiksi, mutta ei viitsi hirveesti uusia vielä ostaa, kun tavoitteeseen on vielä -8kg.
Kyllä se sunki projekti onnistuu ihan varmasti. Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Kun laihtuminen lähtee kunnolla käyntiin ja tuloksia alkaa näkyä, siitä alkaa nauttia. Onhan se varmasti vaikeampaa, jos vähästä laihduttaa (en tiedä kuin suuri sun paino-ongelma on). Mulla tätä läskiä riittää kyllä, eikä loppujen lopuksi tarvinnu ihmeitä tehdä niin alko tapahtumaan (olin 78kg ja 155cm pitkä. :ashamed: ) Nyt siin 68kg ja 60kg on tavoite.
Tsemppiä sulle Zalminakki ja kaikille muilleki laihduttajille :wave:

zalminakki
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.09.2005 klo 22:44 kotisirkka kirjoitti:

niin..eihän mun tarvi enää tiputtaa kun 5-7kg mutta se on pirun vaikeeta :ashamed:
periksi en kyllä anna.mä haluan mahtua vielä hyvin 38 koon vaatteisiin.mulla on pituutta 168cm ja painoa 65-67kg.
vähän riippuu siitä miten oon lipsunu.
 
KahdenÄippä
No joo, taas on viikko vierähtänyt. Torstaista on ollut hieman huono tilanne syömisen kans, olen nimittäin aika huolettomasti syönyt kaikkea hyvää :ashamed:

Mutta äsken käydessäni vaa'alla, ei se onneksi näyttänyt kovin kamalalta. Paino on tippunut 100 g. Tuleekohan sitten toi syömisen vaikutus parin päivän viiveellä :/

Mutta onneksi tämä viikonloppu alkaa olemaan lopuillaan, niin toi herkuttelukin taas vähenee...
 
tästä on tosi, tosi pitkä aika kun olen täällä käynyt, mutta ilmoittelen kuulumiset kuitenkin.Alotin painonvartijat jokunen kuukausi takaperin, mutta niinhän siinä kävi kuin aina ennenkin, että pikkuhiljaa se pistelasku hiipu ja sitten jäi kokonaan :ashamed: . Tyytyväinen en missään nimessä ole painooni enkä vielä haluaisi kokonaan periksi antaa.Jos nyt vaan itekseen katselisi mitä sinne suuhun työntää. Eikä pudotettavaa olisi kuin n.8kg niin olisin itse tyytyväinen. se ei kait olisi ihan just minun ihannepaino taulukoiden mukaan, mutta hitot niistä, minulle se olisi hyvä.Tsemppiä ja hyvää itsekuria kaikille :wave:
 
No niin, puntarilla tuli taas aamulla käytyä. Viime viikolla paino oli 68.2kg, nyt oli 69.2kg :/ Voipi olla syy tähän on siinä että aloitin 5 päivää sitte callaneticsin ja olen kuullu, että monilla on aluksi paino nousahtanu vähän. Kieltämättä viime viikonlopun ylettömällä herkuttelullaki voipi olla tekemistä asian kanssa. Mutta ei se mitään, kyllä tämä taas tästä lähtee, mulla ei ole kiirettä mihinkään. Paikat on kyllä lähteneet tuolla jumpalla jo kiinteytymään, suosittelen muillekin. On kylläki hieman pitkäveteistä ja tylsää hommaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi sen eteen että näyttäisi vähän paremmalta.
 
äippä 84
saako kans ilmoittautua???

ilmoittaudun vaan :)

elikkästä minä lihoin raskauden aikana n.23kg siitä jäljellä noin 10kg se pitäis saada poijes. tänään puntari näyttää 77kg ja 65 olis tavoitteena. aluksi olis kiva kun painais 75, ja sitten 70 se on jo hurraamisen arvoinen saavutus jos saavutan sen :ashamed: tää on kiva että on tälläisiä palstoja että saa tukea muita ja muut tukee sinua ilmän mitään kalliita osallistumis maksuja. no joo heti huomenna käyn hakemassa digitaali puntarin että tietää tarkkaan mitä on pudonnu :D kirjoitellaan

voimia ja motivaatiota kaikille laihduttajille!!! :hug:
 
Hilppa
Heippati! Minäkin käväisin aamulla puntarilla ja painoa oli 200 g enemmän kuin muutama päivä sitten kun kävin täällä ilmoittautumassa mukaan, no kyllä se siitä. Nyt viikonloppuna tulikin syötyä karkkia ja tuplasuklaa fanipaloja, joista joku täällä jo varoittelikin, ne vie koko käden! Nyt ei sitten syödäkään herkkuja vähään aikaan tai jos syön niin tosi tosi kohtuudella ja eikun ulos liikkumaan1
 
No niin.Se on viikko taasen vierähtänyt ja nihkeesti sujuu pisteiden kirjaaminen.Edellisviikko ei tuonut tuloksia,mutta nyt oli kilon verran olo keventynyt...siis kokonaistulos tässä 4vkon rupeamassa on n.-6kg...Mulla se on näköjään lähes aina niin,että pari ekaa viikkoa jaksan kirjata syömiseni pisteineen ja sitten se kirjaaminen tuppaa unohtumaan ja jonkin ajan päästä pisteetkin vähän lipsumaan...Pakko kuitenkin saada tulosta lisää.Ja ainakin sen verran jo täs vaihees,että kaapin perukoilta mahtu muutamat housut taas jalkaan.Ja olen yrittänyt skarpata ajatuksella,että shoppailemaan lähden,kun kilot vielä karisee.Sitä siis odottelemaan!
 
äippä 84
heippa kaikille!!
eipä onnistuttu laihtumaan tällä viikolla vaan tulos on +200g mutta hyvä ettei kuitenkaan tuon enempää =) edellis viikon olinkin sillä älyttömällä rasvanpoltto keitolla joten en kyllä ihmettele että tuli painoa kun viimme viikon olin vaan tavallista kevyemmällä ruualla... :whistle:
eli paino nyt 77.6kg mutta ensi viikon aikana saan painon vartioiden piste ohjelman ja sitten tätä äiti laihtuu! vakaa päätös! :saint:
ja rupean käymään kuntosalille :attn: mitähän siitäkin tulee?

mutta tavataan taas ens sunnuntaina
(jos ei tuu mitään ihmeellistä viikon aikana)
 
Hietakirppu
Nyt mä liityn joukkoon tummaan, jos vaan sopii?

Pituutta on 160 cm ja painoa tällä hetkellä 61 kg. Ennen tuota jässikkää painoin 54 kg ja se on se päämäärä nytkin. Tähän asti raskauden jälkeisestä 70 kg:sta tultiin helposti, mutta tähän jämähti. Nyt tarvitaan teitä kannustamaan... :) Tavoite olis saavutettava alkukeväästä viimeistään.
 
KahdenÄippä
Nyt olen vasta käynyt vaa'alla ja sepä näytti 400 g enemmän kuin viime viikolla :( . Eli painoa on nyt 70,3 kg. Mutta viikonloppu menikin hieman huonosti, kun oli ristiäiset ja tuli muutenkin syötyä :p

Niin ja tervetuloa joukkoon tummaan Hietakirppu!
 
laihtuispa
Kauhulla kävin tänä aamuna puntarilla, ja tulos oli tosi masentava: + 1 kg!!! Olitiin viikko lomailemassa perheen kanssa ja tuli syötyä ja juotua niin hyvin, että puntari päätti kivuta takasin yli 80 kg:n. Todella masentavaa aloittaa viikko näin, potkikaapas meikäläistä vähän taas jatkamaan hyvin alkanutta painon pudotusta. Toivottavasti suurin osa oisi nestettä, jota mulle kyllä kertyy tosi herkästi.
 
Yhteistyössä