2+ laihdutus kamppanja

  • Viestiketjun aloittaja zalminakki
  • Ensimmäinen viesti
Amity
Hei vieläkö huolitte joukkoon mukaan????

Viikon verran olen koettanut yksikseni keventää olemustani, mutta kanssasisarien tuki tulisi tarpeeseen. Kahden lapsen jälkeen lisä kiloja on jäänyt mukana raahattavaksi yhteensä 16. Ja kuopuksen syntymästä on jo 9 kk!! Eli ei voi enää laittaa ihan pelkän raskauden piikkiin ;)

Paino vko sitten 78,5kg ja eilen 76,5kg. Pituutta 168cm. Pudotettavaa riittää ja jos aluksi koettaisi 70kg ja siitä edelleen 65kg.

Sunnuntaihin! :wave:
 
zalminakki
hienoa että meitä on jo näin monta mukana =)

mä nyt vielä kertaukseksi laitan vinkkejä siitä miten saan painon putoamaan omalla kohallani ja mikä sopii minulle.

juominen on kaiken a ja o.juo paljon vettä päivässä niin nesteet lähtee liikkeelle.kun syöt päiväruuan,laita se normaalia pienemmälle lautaselle tai täytä suuri lautanen puoliksi kasviksilla.juo AINA vähintään kaksi lasillista vettä ennen ruokailua,tai jos tekee mieli napostella,sillä se täyttää vatsaa ja ei tule syötyä niin paljon.
ota selkeä tavoite,joka on kuitenkin realistinen...eli jos sinulla on 10kg ylipainoa,niin älä ota tavoitteeksi tiputtaa niitä kaikkia heti vaan ota vaikka 2kg:n tavoite kerrallaan ja jatkat siitä eteenpäin =)
selaa kuvastoja joissa on mallivartaloisia kaunottaria ja päätä että itsekkin näytät vielä vähintääkin yhtä hyvältä :whistle:

mun keskimääränen ruokarytmi päivässä on seuraavanlainen:

aamulla:
kaksi lasillista vettä,kupillinen kahvia ja jugurtti tai 2 keitettyä munaa,(joskus en syö mitään)

lounas:
lautasellinen kasvissose keittoa ja 2lasillista vettä.(keitto on kaupan valmista vegetariana,ja on oikeesti hyvää)
:p :p

välipala:
omena tai joku muu hedelmä tai marjoja.väh.2lasillista vettä.

iltapala:
broilerin rintaleikettä tai vähärasvaista kalaa,täysjyväleipää tai hedelmiä,jugurttia...jotain siis noista mielen mukaan. ja 2lasillista vettä.

liikun vaihtelevasti,mutta kilot on alkanu hyvin tippumaan.itsekuriahan tämä vaatii. =)

oikein paljon tsemppiä teille kaikille :wave: :wave: :wave:

ja vettä voi litkiä sitten pitkin päivää =) ;)

\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.07.2005 klo 19:02 zalminakki kirjoitti:
lounas:
lautasellinen kasvissose keittoa ja 2lasillista vettä.(keitto on kaupan valmista vegetariana,ja on oikeesti hyvää)
:p :p

[
Onko tämä vegetariana pussissa, purkissa, pöntössä, pakastealtaassa, vai mistä ihmeestä lähtisin etsimään. Tartteeko sen lämmitykseen kattilaa vai riittääkö mikroaaltouuni. Toi kuulostaa hyvältä lounaalta töihin, mutta meillä ei ole siellä hellaa vaan mikro.

Mä olen unohtanut ton veden juonnin, hyvä kun muistutit.
 
zalminakki
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.07.2005 klo 19:08 hiirimatto kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.07.2005 klo 19:02 zalminakki kirjoitti:
lounas:
lautasellinen kasvissose keittoa ja 2lasillista vettä.(keitto on kaupan valmista vegetariana,ja on oikeesti hyvää)
:p :p

[
Onko tämä vegetariana pussissa, purkissa, pöntössä, pakastealtaassa, vai mistä ihmeestä lähtisin etsimään. Tartteeko sen lämmitykseen kattilaa vai riittääkö mikroaaltouuni. Toi kuulostaa hyvältä lounaalta töihin, mutta meillä ei ole siellä hellaa vaan mikro.

Mä olen unohtanut ton veden juonnin, hyvä kun muistutit.
se on sellasessa pienessa pahvitölkissä ja mikrossa lämmitetään.niitä on eri makuja joten valinnan varaa löytyy. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2005 klo 13:18 Tuulenviemää kirjoitti:
heippa vaan kaikille!!!

Tarkotus olis nyt liittyä joukkoonne,mutta olen todella kannustuksen tarpeessa ja ottaisin mielelläni myös kaikkia vinkkejä vastaan,mitä kannattaa syödä jne.

Ylimääräistä painoa on jäänyt raskauden jälkeen riittävästi ja poitsu synty jo 5/04 että taitaapi olla enemmän kyse nyt omasta laiskuudesta ja viitseliäisyydestä,ajattelin siis kokeilla tätä keinoa jos se vaikka motivois vähän enemmän!?!?

Painoa on tällä hetkellä noin 74kg ja pituutta vain 163cm,tavoite olis näin aluksi 65kg(mahtuis jo monet vaatteet kaapista päälle =) ) ja siitä jatkettais siihen 60kg...
Olen hyvin samassa tilanteessa kanssasi. Poika syntyi 11/04 ja kovasti on jäänyt ylimääräistä ja kokoajan pitää ostaa isompia vaatteita. Nyt kokoa olisi 161 cm ja 73,5 kg. Olimme kahden päivän kesälomamatkalla alkuviikolla ja siellä tuli vähän herkuteltue, että katotaan sunnuntaina mitä mieltä vaaka on...
 
zalminakki
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.07.2005 klo 17:32 hiirimatto kirjoitti:
Tänään olen noudattanut Zalminakin mallia veden juomisessa ja vessassa on sitten juostu tuhka tiheään. Huh. Mulle varmaan riittäisi näin alkuun vähempikin vesi, ainakin työpäivinä =)
=) ;)
mutta vie suurimman nälän ainakin pois ja syöt huomattavasti vähemmän :wave:
 
Heipä hei!
Minä laitan tämän viikon tuloksen jo tänään, koska kohta lähdetään mökille ja siellä ei ole vaakaa. Samoin viikonloppuna on kahdet juhlat, joissa tulee herkuteltua, joten tulos ei ehkä maanantaina olisi yhtä hyvä :/ Eli tänä aamuna vaakä näytti 57,7 (mikä on 500g vähemmän kuin viikko sitten :D ) Hyvin ollaan siis tavoitteessa pysytty, vaikka torstai-perjantai tulikin vähän löysäiltyä ja lipsuttua, kun kävi vieraita ja toivat herkkuja tullessaan :ashamed:
 
Heippa kaikki :wave:
Kirjottelempas tähän omia laihdutus kokemuksia kun vinkkejä kaipailtiin =)
Eli ennen raskautta olin suht normaalipainoinen mut raskauden aikana painoa tulikin sitten varmaan yli 20 kiloa.. eli synnytyksen jälkeen painoin jotain päälle 70 kiloa (ja pituutta 161). Ittekseen yritin sitte laihdutella mut aina kun pääsin alkuun niin makeanhimo vei voiton ja repsahdin. Sitten päätettiin lähtä siskon kans painonvartijoihin ja se oli se mun juttu =)
Eli tammikuussa -05 alotin ja painoin tasan 70 ja nyt 54. Sen 15 kiloa puotin n puolessa vuodessa ja nyt oon syöny jo jonkin aikaa enemmän ja paino on viel pikkasen tippunu.
Eli tätä laihdutustapaa suosittelen kaikille jotka ei jaksa laskee kaloreita (jota ei ees kaikissa tuotteissa ilmoteta) ja joilla ei oo kuria olla täysin syömättä makeaa, kuten mulla :)
Mäkin otin heti alussa tavaksi pitää kerran viikossa karkkipäivän jollon ostin reilu 200g irtokarkkeja, ja pysyin pisteissä. Ja keksejä oon syöny päivittäin, kakkuja juhlissa, kevyt jädejä ja muita herkkuja kohtuudella pysyen pisteissä.
Eli sanon vielä että tää laihduttaminen oli yllättävän helppoo ja aion vastedeskin puottaa pv.ssä jos esim raskaudessa paino nousee.
Mutta tsemppiä kaikille ja onnea jokaiseen laihdutukseen =)
Jokainen laihdutustapa on hyvä jos se toimii ja mulla toimi tää :flower:
Toivottavasti jaksoitte lukea!!!!!
 
pullervo
Reissuun olen lähdössä, ja melkein sunnuntai nyt onkin, mutta... UKKONI (ei sentään ukkonen...) särki vaakani. Äijä-kehveli myönsi virheensä ja korjasi puntarin, tulos: se näyttää nyt + 1kg. En tunnusta! Rikki on! Säätövirhe! Miehen/miesten syy! En toivu tästä ikinä!
Siltä varalta että toivun, palaan keskiviikkona ja ns. kevyt elämä jatkuu taas.
59kg/150cm/Pullervo
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.07.2005 klo 21:02 pullervo kirjoitti:
Reissuun olen lähdössä, ja melkein sunnuntai nyt onkin, mutta... UKKONI (ei sentään ukkonen...) särki vaakani. Äijä-kehveli myönsi virheensä ja korjasi puntarin, tulos: se näyttää nyt + 1kg. En tunnusta! Rikki on! Säätövirhe! Miehen/miesten syy! En toivu tästä ikinä!
Siltä varalta että toivun, palaan keskiviikkona ja ns. kevyt elämä jatkuu taas.
59kg/150cm/Pullervo
:LOL: Eikö se puntari kestänyt miehesi painoa??? Ja vähän väärään suuntaan korjasi tuota näyttöä, tommonen masentaa vähemmästäkin.
 
Tämän aamun paino oli 67,8 kg eli viikossa on lähtenyt 600 g ja kokonaispudotus on 800 g. Ei mennyt kilo vielä rikki, ensi viikolla menee, näin olen päättänyt.
Toi vesijuttu oli hyvä, ei tule syötyä niin paljoa ja näläntunne lähtee, tosin sitten on oleskeltava vessan läheisyydessä, mulla kun ei ole seurapiirirakkoa.
Eilen sorruin kukkakaalikiusaukseen, kun jäi kasvissosekeittoa tehdessä kukkista yli, oli kyllä hyvää. Tein kasvissosekeittoa muka paljon, mutta kun laitoin sen pakasterasioihin ei niitä tullutkaan kuin neljä. Ajattelin ensi viikon syödä töissä keittoa, pitää joku päivä tehdä salaatti mukaan. Pakasteesta on vain niin helppoa ottaa valmis annos mukaan.
Kokoajan pitää muistuttaa itseään, että en söisi karkkia, jos otan yhden, syön kaikki samantien \|O ja että ruualla on syötävä salaattia enemmän kuin muuta ruokaa.
Muuten on ollut hyvä olo, eikä tämä ole tuntunut mitenkään pakonomaiselta pullan syönniltä ( ;) ).
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.07.2005 klo 16:14 Ellukka kirjoitti:
Eli tammikuussa -05 alotin ja painoin tasan 70 ja nyt 54. Sen 15 kiloa puotin n puolessa vuodessa ja nyt oon syöny jo jonkin aikaa enemmän ja paino on viel pikkasen tippunu.

Eli sanon vielä että tää laihduttaminen oli yllättävän helppoo ja aion vastedeskin puottaa pv.ssä jos esim raskaudessa paino nousee.
Mutta tsemppiä kaikille ja onnea jokaiseen laihdutukseen =)
Jokainen laihdutustapa on hyvä jos se toimii ja mulla toimi tää :flower:
Toivottavasti jaksoitte lukea!!!!!
Hei Ellukka! :wave:

Miten oli urheilusi laita tuon puolen vuoden aikana? Kävitkö päivittäin/viikottain lenkillä tms.? Itselläni kun samat tavoitteet niin kyselen... ;) :whistle:
 
Mamis74
No niin, taas on sunnuntai ja raportin aika.
Minun painoni oli tiistaina 72.2kg. Edellinen viikko meni vähän herkutellen ja paino ei pudonnut lainkaan, mutta tänä aamuna paino oli 71.2kg. Eli -1kg 6pvän aikana. Kokonaissaldo kesän aikana on nyt -7kg, ihanaa!! Vielä on kuitenkin 11kg tavoitteeseen, joten työsarkaa riittää. Kesän ajan paino on pudonnut vain ruokailutottumuksien muutoksella, nyt kävin perjantaina salilla ja tarkoitus jatkaa sitä 2xvkossa.
Tuo nesteen juonti on kyllä laihdutuksessa todellakin kaiken A ja O. Vie ruokahalua ja pistää aineenvaihduntaan vauhtia. Minä olen nyt kesän aikana juonu hirmuisesti wishyä ja sitte tavallista vettä. Tsemppiä ja pitkäjännittyisyyttä muilleki laihduttajille ;)
 
oon yrittänyt lusmuilla ja olla kirjottamatta tänne kun nyt ei kovin hyvin oo menny, hävettää... :ashamed:
Siis eka viikkohan meni tosi hyvin, painoa (nestettä) lähti 3.1kg viikossa. Noh, siintä viikko ja painoa olikin tullu takasin 1.9kg :kieh: Vitsi, että ärsytti. Ja eihän siihen paljoa muuta tarvita, et se motivaatio alkaa lopahtaa. Nyt ei tunnu pysyvän hanskassa toi syöminen yhtään. sorrun vähän väliä ja syön yli pisteiden.
No, jos sais viel otettua itseään niskasta kiinni... :ashamed:
 
En ilmottautunut viikko sitten mutta luin tekstejä ja oma saldoni on ensimmäisen viikon jälkeen -2kg tasan! Eli lähtöpaino 91kg ja nyt 89kg :) On itsekuria, halua ja kykeneväisyyttä tehdä tämä! Ensimmäinen tavoite olis 80kg ja katsotaan siitä sitten eteenpäin!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.07.2005 klo 19:03 saga79 kirjoitti:
oon yrittänyt lusmuilla ja olla kirjottamatta tänne kun nyt ei kovin hyvin oo menny, hävettää... :ashamed:
Siis eka viikkohan meni tosi hyvin, painoa (nestettä) lähti 3.1kg viikossa. Noh, siintä viikko ja painoa olikin tullu takasin 1.9kg :kieh: Vitsi, että ärsytti. Ja eihän siihen paljoa muuta tarvita, et se motivaatio alkaa lopahtaa. Nyt ei tunnu pysyvän hanskassa toi syöminen yhtään. sorrun vähän väliä ja syön yli pisteiden.
No, jos sais viel otettua itseään niskasta kiinni... :ashamed:
Mutta se on vain notkahdus, nyt reipastut ja unohdat tuon viikon ja aloitat puhtaalta pöydältä jotakin oppineena. Sulla oli tuo eka viikko niin hyvä, että tiedät pystyväsi laihduttamaan ja sun ei tartte enää sitä oppia. Muistelet vain mitä teit ekalla viikolla, varsinkin sitä, miltä tuntui käydä vaa'alla sen jälkeen.
Tuo vedenjuonti on huippu juttu, ei ole kovaa nälkää ja aina on maha täynnä.

Mä muuten aikoinaan yli 10 v sitten aloitin laihduttamaan, kun yks päivä huomasin, että en tiennyt miltä nälkä tuntui. Piti ihan opetella tunnistamaan nälän ja makean himon ero.
 
Ekalla viikolla vedinkin kun hullu tota vettä. Mut nyt se on pikkasen hankalaa kun meillä töissä ollaan koko ajan yksin eikä vessaan juuri pääse kun ehkä kerran vuorossa. Mutta vapaa päivinä sitten taas yrittää juoda. Täytyy kyllä tunnustaa että siintäkin olen vähän lipsunu :ashamed:
miksi sitä alkaa niin helposti lipsumaan? Ja aina vaikeampaa tuntuu olevan sitten alottaa uudestaa. Mulla taitaa olla sellanen puolipäivädieetti meneillään. Aamusta iltapäivään menee loistavasti ja sit illalla alkaa se lipsuminen.
Ja olit tosi oikeassa siinä, että se on ihan mahtava tunne kun nousee siiheb vaa´alle ja näkee, et paino on tippunnu
Pitäs keksii jotain syömisen tilalle. Huomaan, et kun ei oo tekemistä, ni sit alkaa napsimaan vaik ei oo edes nälkä.
kiitos kannustuksesta :heart:
 
Mamis74
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.07.2005 klo 19:48 saga79 kirjoitti:

Oletko kokeillu illalla napsia vaikka porkkanaa, marjoja tai hedelmiä? Jos sulla on kova makeannälkä iltaisin, suosittelen kromia. Minä olin aivan hirveä makean mussuttaja synnytyksen jälkeen noin vuoden, kunnes aloin syödä kromia. Siitä tämä mun laihdutuski oikeastaan alkoi. Noin viikko meni ennenkuin kromi alko tehota, mutta sitte on ainaki mulla toiminu mahtavasti. En ole syöny koko kesänä kuin pakolliset pari jäätelöä ja juhlissa palan täytekakkua ym. Eikä mulla edes haluta karkkia. Mutta säännöllisesti täytyy muistaa kromi ottaa kerran päivässä.
Sullaki oli tosi paljon lähteny viikossa. Kuten ajattelitki, suurin osa varmaan nestettä ja se tulee äkkiä takasin. Itse olen sairaanhoitaja eli paljon jalkojen päällä, juomaan ei oikein ehdi eikä oikein vessaankaan. Täytyy vain ottaa vaikka vesipullo johonki sellaseen paikkaan josta hoksaa juoda päivän aikana ja kyllähän vessaan täytyy päästä jos tarvis on.
Tee ruokailussa muutoksia pikkuhiljaa. Älä yht`äkkiä rupea kiduttamaan itseäsi vaan ihan maalaisjärjellä. Jos syö vähemmän ja vähemmän rasvaista, pakkohan se on alkaa pikkuhiljaa näkyä. Sopiva painonpudotushan onki 0.5-1kg viikossa. Nopeasti pudonnu paino tuleeki nopeastii yleensä takaisin. Älä ajattele laihduttavasi, vaan tee elämäntapamuutos.
Älä ihmeessä luovuta. Notkahduksia tulee aina, mutta kun esim. kuukauden jaksat pitää itsesi kurissa, huomaat kuinka palkitsevaa se on ja alta jo kilpailla itsesi kanssa.
;)
 
voi,kiitos :flower:
mulla ei ole ongelmaa niinkään ton makean kanssa, sitä ei tee mieli. Ennemmin noi annoskoot.Vaikka syön suht terveellisesti, niin syön liikaa. Ja syöminen on myös aika pitkälle tottumusta. Tietyissä tilanteissa pitää saada jotain suuhun. Kahvilla, tietokoneen ääressä pitää mutustaa, kunkatsoo telkkaria jne. Jos ei muuta tekemistä, ni sit syömistä.
Täytyy vaan ostaa kaapit täyteen hedelmiä =)
 
Mamis74
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.07.2005 klo 22:08 hiirimatto kirjoitti:
Ihan apteekistako saa pelkkää kromia? Voikohan sitä ottaa tetrasykliinien kanssa? Tai ok, kysyn apteekista :whistle:
Minä olen ostanu kromitablettini Citymarketista. Ovat vielä Pirkan tuotteita :) Eli markettien luontaistuotehyllyistä pitäisi kyllä löytyä.
En uskalla sanoa tuohon tetrasykliini asiaan mitään. Luontaistuotteethan voi vaikuttaa lääkkeiden imeytymiseen. Kannattaa syödä kuuri loppuun ja alkaa vasta sitte käyttää. Raskaana ollessa ja imettäessä en myöskään ole uskaltanu kromia syödä.

Hei pörriäinen =)
Lenkillä, ihan reipasta kävelyä, kävin 2-3 kertaa viikossa n. 45min-1h15min ja sit muutaman kerran kävin salilla mut se jäi.
Niin toi liikkuminen tuli aluks siitä ku halusin pitää karkkipäivän kerran viikossa ja pysyä pisteissä niin oli sitt pakko säästää pisteitä ja kerätä niitä liikunnasta. Nykysin on muuten vaan mukava käydä tuulettuun ja reippailemassa :) :p
Sit tietty vaikuttaa kaikki muukin hyötyliikunta, nykysin sitä aattelee imuroimistakin ihan eri tavalla, ett siitä on hyötyä kodin siisteydelle ja myöskin mulle =) =)
Tsemppiä sulle jatkoon!!
 
Yhteistyössä