2 IVF elo/syyskuu

s80
Kyllä nämä piinapäivät, ja etenkin loppupäivät niissä, tuntuvat ehdottomasti olevan koko hoidon vaikein osuus! Muutamaan päivään en ole pystynyt enää mitään muuta ajattelemaan.

Torstaina kirjoittelin menkkamaisista alavatsatuntemuksista, mutta ne loppuivat aika pian, eikä oikein mitään kipuja ole ollut, paitsi nyt taas vähän. En uskalla olla kovin toiveikas, mutta yleensä tässä vaiheessa minulla on jo häiritseviä kipuja, joihin on pakko ottaa lääkettä. Mutta tietysti elimistö on kaikin puolin epänormaalissa tilassa kahden kuukauden hormonikuurin jälkeen, joten ei tästä mitään voi päätellä.

Huimausta ja välillä huonoa oloa on ollut parin päivän ajan, mutta voiko sitä edes näin varhaisessa vaiheessa olla? Ja toisaalta paha olo voi tietysti johtua siitäkin, että olin torstaina yövuorossa ja taas eilen illassa+yössä ja nukuin tänään vain muutaman tunnin.

Anteeksi tämä omien oireiden luettelu, nyt vaan on sellaiset tunnelmat, ettei osaa mitään muuta ajatella, ja tekee mieli jakaa tuntemukset ja varovaiset toiveet muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Nyt on siis pp 11, ja tein aamulla testin, joka oli selkeä nega. Mutta toisaalta kun olin yövuorossa, join vielä aamun tunteina kahvia ja vettä, ja virtsa oli ollut rakossa vajaat pari tuntia ja oli ihan haaleaa..

Hermoja raastavaa tämä on! Aamulla uusi testi...

 
Satunnainen kulkija meillä kävi samoin ekassa ivf:ssä ja sen jälkeen tehtiin 2 icsiä joissa hedelmöittyminen n.60% luokkaa (siis jotka on jatkaneet jakautumistakin, ainahan niitä enemmän hedelmöittyy mutta kato käy jakautumisessa). Halusin kertoa sinulle tämän kun on omassa muistissa kuinka murtunut olin kun edes siirtoon ei päästy silloin ekassa hoidossa. Voimia! :hug:
 
Niinpä niin, turha edes mainita että nega tuli..... Arvasin sen. Tuskin enää muuttuu kun tänään pp14. Ja jos muuttuu niin ihme olis. Kyllä ottaa päähän ja vähän enemmänkin... Oli niin suuret toiveet ja pettymys valtaisa. En käsitä miksi se on niiiiiiiiiiin vaikeaa.... :'(
 
Tästä pinosta ei nyt ole viime aikoina oikein kuulunut hyviä uutisia, :hug: ja voimia kaikille! Itsellä on nyt meneillään ne piinailun tuskaisimmat viimeiset päivät. Minä pöljä menin etukäteen testaamaan pp 9 Acon 10 ja negatiivinen tuli, se vei olon alamaihin myös täällä. Mieheni yrittää vielä tsempata että vielä se voi plussaksi muuttua ja tietysti teoriassa voikin... mutta kun ei oikein jaksa uskoa siihen, miksi minulla olisi plussa kun ei muilllakaan? No joka tapauksessa testaan pp 12 toisella Acon 10 testillä ja sitten pp 17 minulla on veritesti ja varsinainen testi.

Oloa ei helpota se että töissä on kiirettä ja pitäisi jaksaa. Kaikki on tosin mennyt ihan hyvin ja aikaiseksi olen saanutkin vaikka välillä pahoinvointikohtaus yllättää, niin kuin tänään. Muita oireita on: rinnat arat, lieviä tuntemuksia alavatsassa, mutta ihan yhtälailla nämä oireet voivat johtua hormoonihoidosta...

Elina67: miten muuten sun painonpudotusprojekti? Mulla on mennyt hoitojen aikana 1 kilo paino alas, ilmeisesti aineenvaihdunta hieman kiihtynyt. Porkkanoita tekee mieli, höh.

Kaikkea hyvää piinailijoille ja hoidoissa oleville tai niitä odottaville!

Saara pp 10 :headwall:
 
Hei!

Me ollaan puitu viikonloppu meille tullutta negatiivista tulosta. Tällä hetkellä tilanne on se, että luovumme hoidoista. Mä en enää jaksa ivf-hoitojaksoa läpi (pakkaseen ei olla saatu kummallakaan kerralla yhtään huurulaista), tai siis jaksan sen hoitojakson, mutta se pettymys sen päälle.
Mulla oli tässä viimeisessä odotukset hyvin pienet, ekassa paljon korkeammalla. Mutta pettymys oli paljon katkerampi pala kuin ekalla kerralla. Torstai meni töissä itkeskellessä ja perjantai-päivän otin vapaaksi, tuntui silloin torstaina sellaiselta, että pääkoppa on saatava jonkinlaiseen järjestykseen itkemällä ne itkut pois. Perjantai meni sitten kotosalla hyvin.
Saunanlauteilla pohdimme mieheni kanssa tätä asiaa; mitään syytä ei ole lapsettomuuteemme löytynyt (syyn kanssa tämä olisi ehkä helpompi hyväksyä), ikä tekee oman osuuden, tottakai. Mutta siis mitään konkreettista "vikaa" ei ole kummassakaan. Nyt lyömme hanskat tiskiin ja pyrimme unohtamaan koko asian. Kaikki on tehty, mitä voidaan ja apua on haettu. Mutta jos ei onnistu, niin sitten ei onnistu. Jos oltais varmoja, että seuraavalla kerralla onnistuisi, niin sitten lähdettäis tähän rumbaan mukaan.

SaaraX, se kilojen tippuminen on ollut vähän niin ja näin... Mä lasken pisteitä viikot, kun olen itsekseni, mutta sitten viikonlopuna tullee otettua asia rennommin ja en vahdi joka suupalaa. Pari kiloa on lähtenyt, mutta olen kyllä juossut aika pitkiä lenkkejä. Siihen nyt tähtään, että kolmesti viikossa hölkkään / kävelen reilun tunnin, ja aika mukavasti se on onnistunut. Kesä meni pienillä lenkeillä, mutta nyt sit totuttelen "normaaliin" rytmiin.
Sulla on kyllä hieno tilanne, kun on hoitojen aikana lähtenyt!! Onnea!! Mulle tuli muutama kilo silloin viimeisellä hoitojaksolla ja sen olen nyt saanut pois. Ei tämä tiputus ole enää niin helppoa kuin kolmekymmpisenä... Uskon kuitenkin, että mulla tämä homma lähtee tässä ihan mukavasti rullaamaan - ja loppu sitten menee "itsestään". No, ei nyt ihan!!
Millainen sun vointi on noin muuten? Toivottavasti plussaa tulisi, oireet ovat ainakin lupaavat!

Mukavia piinapäiviä ja paljon, paljon plussauksia toivottaen
elina67
 
Elina67: On ollut varmasti raskas päätös tuo hanskat tiskiin lyöminen. Toisaalta eihän sitä tiedä, joskus on kuullut niitä tarinoita että kun lakkaa yrittämästä ja stressaamasta, asia korjautuu luomuna. Pidän todella peukkuja ja varpaita ja lähetän nöyrän pyynnön yläkertaan että teidän kohdallanne onni vielä potkaisee. Joka tapauksessa kaikkea hyvää teille kummallekin! Jollei tunnu liian pahalta niin käy välillä tsekkaamassa täällä miten meille piinailijoille käy!

Meidän kohdallamme olemme miettineet että yritämme 3 IVF-hoidon verran ja sitten luovutamme. Nyt on tosin vasta 1. IVF:n 1. PAS, joten voi olla että emme jaksa tuohon tavoitteeseen asti. Toivon mukaan ei tarvitsekaan. Itse olen jo nuoresta tytöstä totuttautunut ajatukseen että en ehkä saa lapsia (minulla ei ole luonnollista ovulaatiota lainkaan, ei ole koskaan ollutkaan), mutta miehelleni asia on paljon kovempi ongelma. Nyt viime aikoina hän on katsellut sijaiskotijuttuja ja miettinyt että voisihan sellainenkin meidän kohdalle sopia.

Tuo painon putoaminen on vähän ihmetyttänyt, ilmeisesti nämä hormoonihoidot pistävät aineenvaihduntaani parempaan suuntaan, normaalisti kun on hormoonivajetta. Liikunta on työkiireiltä jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, kuulostaa hyvältä tuo sinun lenkkeily! Liikunta ja ulkoilu auttaa muutenkin jos on paha mieli ja haluaa vähän tuulettaa pääkoppaa.
 
voimia kaikille negan saaneille toivottavasti vielä tulis plussia kaikille joskus myöhemmin jos ei nyt onnistunut
sitten omaa napaa kävin aamulla ultrassa vasemmalla oli 4 follia ja oikealla 7 follia limis oli 4,7mm eli näillä näkymin punktio vois olla ens keskiviikkona ja siirto perjantaina paitsi jos nyt spurttaa kun suurennettiin takas hormoonit aloitus tasolle eli 225 menopuria perjantaina sitten ouluun missä päätetään punktio päivä
 
Tässä sitä nyt piinaillaan 5 pp , odotetaan miten käy. Vatsa välillä kipuilee toivottavasti on merkki siitä että kiinnittyvät.

Kuinka pian siirron jälkeen ootte alkaneet käydä esim. jumpassa ?
Lääkäri sanoi että noin 5 päivää siirrosta kannattaa ottaa rennosti ja jättää jumpat ja muut raskaat väliin. Itse en mikään himoliikkuja ole.

 
VoimaHalit kaikille neganneille ja onnittelut plussanneille. Enempi taitaa ikävä kyllä olla taas näitä negan saaneita ja muutama plussannut mutta hyvä, että edes joillakin onnistui. Me ollaan täällä kotona myös kovasti mietitty jatkoja ja täällä on tultu siihen tulokseen että "perkele, mennään läpi vaikka harmaan kiven..." siis periksi ei suostuta antamaan. Kukkarollehan tämä tietysti käy mutta pihistellään sitten muissa ostoissa. Lähdemme siis yrittämään vielä kerran ainakin ivf-hoitoa. Meillä tietysti toivoa onnistumisesta antaa pieni poikamme, joka on saanut alkunsa hoitojen kautta joten kysymys kuuluukin: miksi ei uudestaankin onnistuisi, kun se kerran on onnistunut? Ja näin ollen me sitten taas tähän rumbaan lähdetään ja vieläpä mahdollisimman nopeasti eli seuraavasta kierrosta. Huomenna on lääkäri aika jossa käydään tämä hoito ja uusi hoito läpi ja saadaan siihen ohjeet. Että tällaisissa tunnelmissa täällä. Tsemppiä kaikille!
 
Paljon voimia kaikille negan saaneille!! :hug:

Voimia piinailijoille!

Sitten omaan napaan, olen viettänyt hiljaiseloa sekalaisissa tunnelmissa!
Tulehduksesta olen selvinnyt ja niin selvisi myös pienen pieni huurupää!
Aikamoinen on tämä pikkuruinen kun kaiken sen jaksoi kestää. Ensi viikolla on ensimmäinen ultra, jossa nähdään onko kaikki kunnossa ja vauva oikealla paikalla. Toivon paljon onnea ja voimia jokaiselle teille, sitä me kaikki todella tarvitsemme ja ansaitsemme!
Kuunlilja ja Iita 5+1
 
Suurensuuret onnittelut kuunliljalle! :hug: kaikille negan saaneille. Tiedän kuinka rankkaa se on... Tuntuu ettei uskaltaisi edes nostaa toivoa koska tippuminen takaisin on aina täysi mahalasku.

Kävin tänään ultrassa ja vasemmalla puolella näkyi 6 follikkelia ja oikealla
vain yksi, joten melko laiha saldo näyttää olevan tulossa. Limakalvo oli 5mm. Nyt nostettiin Puregon-annos 225:stä yksiköstä 300:an yksikköön ja perjantaina katsotaan tilanne uudelleen. Ensi viikon alkupuolella punktioon mikäli kaikki sujuu hyvin.

Molemmissa munasarjoissa näkyi endometrioomia (suurin 28mm), joten josko noilla olisi vaikutusta tähän onnettomaan hedelmällisyyteen? Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Lääkäri vain totesi, että endometrioomat usein häiritsevät munasarjojen toimintaa...Pitänee perjantain ultrassa tentata asiasta enemmän kun nyt jäi vain tuollaiseksi pintaraapaisuksi. *huokaus*
 
Tiina80: samoissa aikatauluissa mennään! =) Kerrohan sitten mitä perjantain ultrassa sanotaan.
Pistin tänä aamuna ensimmäistä kertaa tuon 300 yksikköä Puregonia. Tuntuu että nuo lääkkeet väsyttävät, koska koko alkuviikon ajan olen ollut ihan poikki. Vai johtuneeko väsymys jo syksyn saapumisesta, tiedä häntä. Muita oireita ei ihme kyllä ole ollut vaikka tämä 2. IVF tehdään nyt paljon suuremmalla Puregon-annostuksella kuin 1. IVF.
 
Meillä sitten lykkääntyi hoitojakson alku viikolla... :( Eli ehkä viikolla 42 tehdään toimenpide ja minun pitää nyt syödä teroluteja 14 päivää. Voi kun nämä huonot uutiset nyt loppuisivat... On jo ihan pessimistinen olo kaikin puolin, kun tuntuu, että mikään ei nyt suju. Ei tässä "projektissa", ei työelämässä... Sitten esikoisen hoitopaikassakin on taas vähän vaikeata. Siis tuntuu, että meidän poikaa pidetään siinä ryhmässä ihan häirikkönä, vaikka itsestä se ei nyt mitenkään erityislapselta vaikuta. Mutta niinhän se on, että oma on aina oma ja siinä ei mielellään vikoja näe... En tiiä. 3-v neuvolassa oli kyllä terveydenhoitaja sitä mieltä, että on ihan ok ja osaa semmoisiakin juttuja mitä ei vuotta vanhemmat välttämättä vielä osaa. Hitto kun olis rahaa, niin jäisin kotio poikaa kasvattamaan (ite siis olen ammattikasvattaja... heh heh... ja suutarin lapsellahan ei niitä kenkiä... :whistle: ) Että semmosta. Mutta täytyy koittaa vaan hilata sitä lippua korkeammalle... :attn:
 
Mä kävin tänään toisessa uä:ssä, nyt siis vko takana puregonin pistelyä annoksella 175, ja oik. kasvamassa 3 munasolua ja vas vain 2 ja ovat tosi pieniä...Tänään alotan sit ton puregonin lisäksi pistään menopuria annoksella 75 ja orgalutrania 1 ruisku nyt kolmena iltana ja ma uusi uä. Eli kolme eri piikkiä täytyy nyt pistää iltaisin, apua! tuossa yhdessäkin on jo ollut tarpeeksi.
Miten teillä on tuo kohdunlimakalvon paksuus ollut? mulla oli 6,2 mm ke ja nyt tänään 8,7mm, onko hyvä? vai pitäiskö olla yli 10mm?
Mulla punktio voi olla jo ke jos kaikki menee hyvin.
 
Tänään on menossa pp11. Olen tehnyt parina päivänä jo raskaustestin (ei jaksa odottaa..). Testissä on näkynyt ns. haamuviiva. Minulla on tukihoitona Lugesteron. Tietääkö kukaan, sisältääkö Lugesteron HCG-hormonia? Ajattelin vain, että aiheuttaako se ns. haamuviivan raskaustestiin. Kiitos vastauksistanne jo etukäteen!
 
Sara80: Luget sisältää progesteronia, ei hcg:tä joten niitten ei pitäisi testin tulokseen vaikuttaa. Toivotaan että viiva testissä voimistuu!!! Tsemppiä!!
Olisi mukava saada tähän pinoon lisää plussia!!!

Omaa napaa: Eli kävimme nyt suunnittelu käynnillä ja nyt odottelemme vain vuodon alkua jolloin aloitan sitten pistämisen lyhyellä kaavalla siis mennään. Missä vaiheessa punktio yleensä tehdään? kp mikä? Please vastatkaa!!

Hyvää viikonloppua kaikille ja tsemppiä piinailijoille!

 
Marika28: Kiitos vastauksestasi. Minulla on takana 5 IVF hoitoa, punktio on tehty kp 15-20 välillä. Riippuen siitä, miten munarakkulat ovat kehittyneet.

Saa nähdä miten tässä käy. Ei uskalla vielä uskoa "haamua". Täytyy testailla vielä muutamana aamuna kotitesteillä ja jos näyttää hyvältä, niin sitte tilata aika labraan.

Tsemppiä kaikille!
 
Mari 66: Kyllä vatsaan välillä ottaa mutta muuten ei mitää oireita ole. Kyllä meitäkin tämä jännittää ja kovasti toivotaan että nyt tärppäis, kun on niitä pettymyksiäkin tullut. Kuinka sun hoidot, onko tietoa koska alkavat? Hyvä kun päätitte vielä yrittää.
 

Yhteistyössä