Hopping vaikean päätöksen olette joutuneet tekemään. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi. Toivottavasti se onni vielä kohtaisi ja ihmeen kaupalla uusi elämä saisi alkunsa. Omalle kohdalleni en ihmeitä usko sattuvan, mutta tiedän niin monta tarinaa, joissa täysi toivottomuus onkin saanut ihan toisenlaisen käänteen. Toivottavasti teillekin käy niin :heart:
Toiveena niinhän se on, että helposti tulee tällätavalla ensimmäistä vuosikausia turhaan yrittäneenä ajatelleeksi, että toisen lapsen toivominen olisi sitten helpompaa kun on jo se yksi. Ja helposti myös ajattelee, että mitä sitä toinen oikein valittaa, kun kerran on jo lapsia.
Toisaalta, sitten kun asiaa alkaa ajattelemaan omalle kohdalleen... entä jos saisikin yhden lapsen, muttei toista. Minä ainakin haluaisin useamman lapsen ja suren jo valmiiksi sitä, että entä jos saankin vain yhden. Ihme juttu sinänsä, kun ei ole ollenkaan varmaa, että saisin yhtäkään.
Toivottavasti teillä onni potkaisee
Plussatuulia sinullekin
Mequ sinullapas on jännät paikat! Toivottavasti lopputulos on kuitenkin onnellinen. Onneksi varmistustesti on tulossa, jotta saat sitten varmuuden tilanteesta.
Joku_päivä pahoitteluni negasta
Sinullakin jo pitkä tie takana. Hyvää kesätaukoa ja toivottavasti sitten seuraava hoito olisi se viimeinen
Miralles toivottavasti oireettomuus enteilee hyvää
Plussatuulia sinulle ja nopeasti juoksevia piinapäiviä
Maya82 minä olen myös aina ajoissa testaaja ja minulla se on johtunut siitä, että jos en testaa ajoissa, en pääse testaamaan lainkaan sillä menkat alkaa aina, ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti Clearbluen tulos nyt ei ole vielä lopullinen. Plussatuulia vielä viimeisiin piinapäiviin. Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi
kn017 Onnittelut valmistumisesta ! :flower: Toivottavasti ovis tulee ja pääsette siirtoon
Oviksenmetsästysonnea siis
Sirunen81 pahoitteluni negasti
Hyvää kesää silti ja tsemppiä ruokavaliolle
engelille onnea kahdesta sydämestä
Mörkötys tsemppiä piinapäiviin! Toivottavasti vilahtavat ohi nopeasti
Lili78 voi ei
Olen pahoillani negasta. Hyvää kesää sinulle kaikesta huolimatta
MT78 vitsit, että nuo työjutut osaa olla sitten hankalia ja ristiriitaisia. Itsekin kärsin omantunnontuskista pelkästään sen vuoksi, että yritämme lasta. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja siihen minä ainakin luotan... Oikein mukavaa ja rentoa kesää teille
Milli81:hug:
Sintu74 Me mennään siis samalla aikataululla. Perjantaina on myöskin ultra tulossa, jossa sitten määrätään jatko. Toivottavasti hoito tuottaa toivotun tuloksen
Onnea matkaan!
fiia 69 sinulle toivotan myös oviksenmetsästysonnea! Toivottavasti tällä kertaa tärppää.
Lo minä luulen, että on hyvä merkki tuo positiivinen mieli... toivottavasti se plussa on tulossa! Aika mahtava juttu, jos isäsi on saanut asiasta etiäisen
Plussatuulia siis ja oikein vilkkaasti kuluvia loppuja piinapäiviä
Kevätkello aika jännä juttu tuo, ettei veritestiä tehdä? Tai toisaalta, taisi meillä olla yksi inssi, josta ei veritestiä tehty. Ilmoitin vain jossain vaiheessa polille, että en ollut raskaana. Tuosta en tiedä, että miten pääset veritestiin. Entä jos soitat terveyskeskukseen ja kysyt, että voitko mennä raskaustestiin? Ehkä niillä jonkinlainen toimintatapa on. Ainakin joskus on ollut niin, että tekivät labrassa testejä, mutta saattoi olla, että tekivät siis pissasta ne testit.
Mut kannattaa ainakin kysyä.
ON Piikit alkoivat keskiviikkona ja tänään oli sitten toinen ultra. Eilen alkoi tuntumaan alavatsalla oireita ja sanoinkin tänään ultraavalle lääkärille, että tunnen tuntemuksia. Hän sanoi, että se ei kyllä ole tarkoitus...
Asiaa ultralla tutkittuaan lääkäri totesi, että aika isoja folleja siellä jo oli. Isoimmat olivat 14-15mm, niitä oli jokusia kappaleita/ munasarja. Sitten siitä vähän pienempiä 8-10 mm folleja toistakymmentä yhteensä.
Munasarjat onneksi olivat vielä normaalikokoiset...
Puregon annosta laskettiin 250IU :sta 200IU:n ja mukaan tuli Orgalutran.
Kysymys Orgalutranista?
Siinä ruiskussa on ilmaa siellä mukana? Onko se normaalia ja pitääkö sille ilmalle tehdä jotain?
Minä nimittäin ruuttasin sen ilmankin tuonne nahkan alle.. pörinä vaan kuului...?
Ihmettelin sitä asiaa, kun yritin ohjeita lukea, muttei niissä mielestäni puhuttu mitään siitä ilmasta.
Ja huomasin, että piikittäminen oli ärsyttävää. Piikki ei mennyt millään nahkasta läpi, sai ihan kaksin käsin runtata. Vaikka ei se kyllä miltään juuri tuntunut, mutta ajatuksena inhotti, kun se ei mennytkään helposti. Huomenna täytyy kokeilla sitä eri kulmassa pistämistä. Jos se sitten menisi helpommin.
Tsemppiä kaikille piinailijoille ja hoitoon lähteville. Jos se plussajuna vaikka vielä tällä asemalla pysähtyisi ja ottaisi meidät matkaan...
Toivossa on hyvä elää
Plussatuulia ja nautitaan auringosta, niin kauan kuin sitä riittää