1 vuotiaan pottailusta

Olisin kysellyt vähän neuvoja.. Mitenkä muiden 1 vuotiaat lapset käy potalla? Meidän neiti aloitti pottailun heti kun istumaan oppi. Nyt pottaillaan noin 4 päivässä. Vielä ei kuitenkaan vaippaa pidetä pois jalasta, vaan läpi päivän on vaipat käytössä. Missähän vaiheessa uskaltaisin jättää vaippoja pois.

Haluaisinkin tietää miten muut 1 vuotiaat onko jo kuivia vai onko niin ettei potalla edes käy vielä?

 
Meidän tyttö on nyt 1 v ja 2 kk ja ollut jo jonkin aikaa niin että vaippa oli kuiva koko päivän ja joskus yötkin. Nyt sitten pari päivää sitten jätin vaipan pois päiväkäytöstä silloin kun ollaan kotona tai omassa pihassa. Potalla käydään noin 2-3 h välein ja en toki kellosta katso, mutta nämä samat systeemit eli nukkumiseen, ulkoiluun ja ruokaluun liittyvät potalla käynnit riittäneet ihan hyvin.
Vähän aikaa sitten oli sellainen kausi, että ei olisi lapsi potalla istunut, mutta rauhoittelulla sylissä niin homma toimii taas.
Kukaan ei voi tietää osaako jo itse pidätellä, mutta luulisin kun kerran on pitempiäkin aikoja pissaamatta esim kun ollaan kaupungilla.

Minnehän se eka vahinko sattuu ja mahtaako tyttö sitä itse hoksata.
 
Meillä tyttö 1v1kk on käynyt potalla siitä lähtein kun potan sai, eli jostain 6kk iästä on harjoiteltu. Aina unien ja ruokailun jälkeen potalle ja aina sinne tulee ainakin pissa. Nyt on 1v jälkeen minusta alkanut tajuta että sinne pissa tehdään. Se on tytöstä hauskaa kun käy potalle ja sitten hetki ootetaan että pissa tulee. Älyää siis tehdä pissan heti kun mennään potalle. Sitten taputetaan ja nauretaan yhdessä lirinälle. Vaippaa en silti vielä uskalla ottaa pois, kun tuntuu että tyttö pissaa yhtenään pieniä liruja. Pottaankin tulee aina liru vaan ja jo puolen tunnin päästä vaipassa on taas jotain. Mutta mietinpä asiaa itsekkin, milloin sen vaipan voi poies ottaa???

Minkä ikäisenä lapset muuten yleensä oppii kuiviksi?
 
Mulla on just 1-vuotta täyttänyt tyttö. Pottailu aloitettiin satunnaisesti noin 8 kk iässä ja siellä käydään edelleen hyvin satunnaisesti. Lapsesta näkee heti kun tekee kakkaa, joten kun sen näen, niin vien potalle ja kakka tulee sinne. Pissatkin tekee pottaan mielellään, mutta tulee niitä vaippaankin. Säännöllisesti käytän potalla oikeastaan vaan ruokailun jälkeen ja päikkäreiden jälkeen, muuten satunnaisesti vaipanvaihdon yhteydessä. Nyt lapsi on alkanut itse osoittaa vessaa sormella kun kakkahätä iskee eli suunta on oikea. Ja vaippa on aina joskus kuiva päikkäreiden jälkeen, jos ehdin viedä heti herättyä äkkiä potalle pissaamaan. Kuivuudesta ei siis vielä puhettakaan eikä mitenkään voisi vielä kuvitellakaan vaippojen pois jättämistä, mutta kakat sentään saan siististi pottaan ja onhan sekin jo vähän helpotusta arkeen. Vaipoista luopumista koitetaan varmaankin sitten ensi kesänä eli lähempänä kahden vuoden ikää.
 
NÄin meillä
Tyttö on 1v2kk ja kolme kuukautta ollaan pottailtu. AIka pian hoksasi, miksi potalla ollaan ja vieläkin taputtaa kun sinne jotain tulee. SIlti on kuitenkin vaippa koko ajan vielä koska neiti ei osaa yhtään etukäteen ilmaista, että jotain on tulossa. Kakat kyllä yleensä huomaan ajoissa ja ne harvoin vaippaan tulevat. En pidä kiirettä kuivaksi opettelussa, pääasia on että tykkää potalla käydä, lisäksi vaippoja säästyy. Olen ajatellut, että ensi kesänä opetan kuivaksi, ellei sitä ennen itse ala ilmaisemaan, että potalle pitäisi päästä.
 
1Xäiti
Meillä pottailu aloitettiin jo ennen vuoden ikää, mutta... Joka kerta se on niin mahdotonta itkua ja huutoa, että nyt pidetään vähän aikaa taukoa ja kokeillaan vähän ajan päästä uudelleen.
 
Eijuli-79
Meidän 1v3kk käy toistaiseksi ihan satunnaisesti potalla.. Pari kertaa on pisut sinne tullut. Tarkotus mulla oli tänään aloittaa kunnolla pottailu, mutta johan sen heti aamusta unohdin.. Tosin nyt käytiin puuron jälkeen potalla, mutta ei mitään tullut.. neiti kun ei jaksa kauaa siinä istua enkä pakottaa halua... Täytyy ens kerralla koittaa kirjan kanssa jos sitten istuis hieman kauemmin..
 
Meillä on vuosi ja 8kk poika eikä millään suostu potalle, en ole ikinä saanut saalista sinne vaikka on kirjoja luettu ym.Yleensä hänellä on niin kiire touhuta kaikkea ettei jouda istumaan. Mulla kaveri laitokselta, myös poika ja sama juttu. Että on meitä tumpeloitakin...
 
Ahkeria ovat nuo pottailijat! Ja tyttöjä tuntuivat olevan kaikki tyynni.;) Meidän poika 1,5v ei vielä tajua mitään koko pottailusta. Sanoo kyllä, kun kakka tuli housuun- aina jälkikäteen. Mielellään käy potalla sekunnin istumassa, mutta heti nousee sitten ylös eikä takaisin enää saa. Pisut ja kakat tulee sitten juostessa ties minne. Olen laiskana lakannut kokonaan potattamasta. Turhaa pukea ja riisua miljoonaa kertaa päivässä, kun ei mitään pottaan tule. Ja minusta ei ole vielä tarpeenkaan. Keskimäärin lapsi alkaa tajuta tuota juttua vasta 2 vuotiaana ja suositellaan, että pottaa aloitetaan harrjoittelemaan sinä kesänä, kun lapsi täyttää 2v. Toki on ihanaa, että on noin eistyksellisiä ihania tyttölapsia. Toisaalta lapsen luonne vaikuttaa. jotkut tykkää istuskella muutenkin ja oppivat ehkä nopeammin. Riehat pojat ei pysy paikallaan ja niiden täytyy enempi ymmärtää ennen kuin edes harjoittelu onnistuu. Minusta turha ennen aikainen harjoittelu on vain haitaksi. Kaverin tyttö ei koskaan harjoitellut pottaa ennen kuin 3v. Sitten oppi sen kahdessa viikossa, kun aika oli kypsä.
 
ei kiirettä
meillä tyttö 1 v 2kk eikä innostu ollenkaan vielä pottailusta,on sellainen vauhtivilma ettei pysy hetkeäkään paikoillaan ja sama potalla istumisen kanssa. Mielellään siihen istuu mutta sitten parin sekunnin päästä ponkaisee ylös ja juoksee karkuun nakuna ympäri asuntoa ja se tuottaa siis enempi iloa :kieh:
Käy päiväkotia ja siellä myös sanoivat ettei mitään kiirettä pottailulla ennnekuin lapsi siihen itse valmis joten meillä odotellaan sitä hetkeä että itse tajuaa siihen istua ja tehdä tarpeensa, yleensä kuulemma noin 2 ikävuoden paikkeilla. Vaippoja siis kuluu tässä perheessä vielä jonkin aikaa!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.10.2005 klo 17:08 vieras kirjoitti:
Mulla on just 1-vuotta täyttänyt tyttö. Pottailu aloitettiin satunnaisesti noin 8 kk iässä ja siellä käydään edelleen hyvin satunnaisesti. Lapsesta näkee heti kun tekee kakkaa, joten kun sen näen, niin vien potalle ja kakka tulee sinne. Pissatkin tekee pottaan mielellään, mutta tulee niitä vaippaankin. Säännöllisesti käytän potalla oikeastaan vaan ruokailun jälkeen ja päikkäreiden jälkeen, muuten satunnaisesti vaipanvaihdon yhteydessä. Nyt lapsi on alkanut itse osoittaa vessaa sormella kun kakkahätä iskee eli suunta on oikea. Ja vaippa on aina joskus kuiva päikkäreiden jälkeen, jos ehdin viedä heti herättyä äkkiä potalle pissaamaan. Kuivuudesta ei siis vielä puhettakaan eikä mitenkään voisi vielä kuvitellakaan vaippojen pois jättämistä, mutta kakat sentään saan siististi pottaan ja onhan sekin jo vähän helpotusta arkeen. Vaipoista luopumista koitetaan varmaankin sitten ensi kesänä eli lähempänä kahden vuoden ikää.

MEILLÄ MELKEIN SAMOIN, perhepvhoitaja opetti tytön potalle ja nyt osaa jo itsekin mennä sinne, kun on hätä ja on tottunut ,että tiettyyn aikaan pitää käydä potalla. Vaipat on joka päivä ja yö silti varalla !
 
Ippunen
Onpas kiva, että sain lukea muillakin olevan sellaisia vauhtivekaroita, jotka eivät potalla malta istua ja joiden äidit eivät hätäile potalle opettamisen suhteen. Meillä on tyttö 1 v 1 kk, ja aloitimme juuri pottaan tutustumisen. Tänä aamuna pisu tuli pottaan, mutta muuten tulee vaippaan silloin kun on tullakseen. Ei tyttö malta potalla istuskella, kun liikkuminen on niin mukavaa. Vaipan vaihtokin alkoi tuntua "painiottelulta" siinä vaiheessa, kun tyttö oppi konttaamaan ja nousemaan pystyyn.
Yleensäkin tuntuu, että vain sellaiset kirjoittavat, joilla lapsi on tavallista aikaisemmin oppinut jotakin. Ymmärtäähän sen, että sellaisesta on mukava kirjoittaa. Jos taas kirjoittaa, että meillä ei vielä... tai on jotain hankaluuksia ja kaipaa tukea, niin kohta löytyy syyllistäjiä. Mitähän iloa on loukata muita, ihmettelen. Pitäisi muistaa, että jokainen lapsi on yksilö ja jokaisessa perheessä on omat elämäntilanteensa ja hyväksi havaitut käytäntönsä. Asioita voi tehdä monella tavalla niin, että lapsi on tyytyväinen.
Olen esikoiseni kanssa huomannut, että hän tottuu ja oppii nopeasti, kun on siihen valmis. Pakottamalla ja tuputtamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi, mutta kun tarjoaa tilaisuuksia ilman suorituspaineita, niin jossain vaiheessa lapsi huomaa, että hei, tämähän on kivaa. Samalla äiti säästyy turhalta stressiltä.
 
Meillä tyttö 1,4 vuotta käy muutaman kerran päivässä potalla. Aamupuuron jälkeen kakka tulee melkein aina ja samaten joskus iltapuuron jälkeen. Aloitettiin harjoittelu siinä 10 kk jälkeen ja vaippa on edelleen koko ajan. En pidä kiirettä asian kanssa, mutta ei hän siitä mitenkään huonoa tykkää.
 
harmaalehmu
Meillä poika 1,5 v. Vähän reilun vuoden iässä pottailu tuotti lupaavia tuloksia ja kesällä huomasin, että poika on yökuiva - jos vain itse herään samaan aikaan pojan kanssa, niin vaippa oli yleensä kuiva.

Mutta pari kuukautta meni tässä välissä, että potta ei kiinnostanut pätkääkään. Poika ei halunnut istua siihen ja sillä siisti. Nyt viime viikkoina on taas alkanut kiinnostaa ja taas on tullut pientä tulostakin. Nyt on vain niin, että kun pissaa alkaa tulla, poika ampaisee pystyyn ja lopettaa homman kun pitää HETI katsoa mitä sinne oikein tulikaan B) Joskus istuu vielä uudestaan ja jatkaa kunnon pissalla...

Että matkaa kuivaksi oppimiseen on, mutta ihan selvästi pikkumies on jyvällä! Ja menköön kuinka menee, emme ota asiasta ressiä.
 
Meillä pojan kanssa aloitettiin pottailu siin 5,5kk ikäisenä. Kävelemään kun oppi siirryttiin pytylle supistajalle. Välillä on päiviä jolloin sama vaippa aamusta iltaan. kun on pysynyt ihan kuivana/kevyenä. Toisinaan taas pissat tulee milloin sattuu. Kakaton tullu tosta alusta lähtein lähes aina pottaan. Vaippaa en oo edes ajatellut viel pois jättää, ja kaveri on sentään jo 1v 7kk. Sit ku alkaa olee jatkuvasti kuiva vaippa ni, sit jätetään päivä vaippa pois. Tosin meillä on myös neiti 7kk joka kovasti jo kanssa pottailee, niin ei oikeen äidin silmä riitä vahtimaan vaipatonta isoveljeä ja pientäneitiä samaan aikaan. Pitäsi kyl varmaan kokeilla pari päivää jos sisällä ilman vaippaa poika olis.
 
Poika täyttää ensi viikolla 1 vuoden ja pottaa on pyydetty lahjaksi. Kaveri ei siis ole vielä koskaan kokeillutkaan koko vempainta. Yhdyn edellä puhuneeseen siinä, että herkkyyskausi oppia tuo homma taitaa tulla vähän myöhemmin. Onnittelut pottailussa jo onnistuneille!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.10.2005 klo 20:33 minä vaan kirjoitti:
Löytyyköhän täältä mahdollisesti lasta joka ei vielä 1 vuotiaana käy potalla? Tuttavani lapsi on vuoden ja heillä ei pottaa ole vielä edes nähty. Onkohan näitä lapsia muitakin?
Meillä poika 1,3v eikä käy potalla. Potta on kyllä olemassa mut sen muutaman kerran kun olen yrittänyt niin ei toivoakaan että rupeaisi siihen istumaan!
 

Yhteistyössä