Idiootti teki töitä OrpoPurran Suomessa. Tyhäm sai kärsiä aiheesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Työtöntä maisteria ja pienen lapsen isää Ossi Kajasaloa harmittaa.

Hän menetti 600 euron arvoisen opintolainan korkoavustuksen, koska teki töitä, joista jäi käteen palkkaa 190 euroa.

”Tämähän on pahimman luokan kannustinloukku: Ei olisi kannattanut tehdä töitä”, Kajasalo sanoo.

Kelan opintotukiryhmän vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen myöntää, että korkoavustuksen tuloraja on alhainen ja kerrasta poikki -periaate ankara.

Hän toteaa kuitenkin lainsäätäjän näin päättäneen, vaikka Kela on ehdottanut opetus- ja kulttuuriministeriölle tulorajan korottamista.

Lahtinen ei ota kantaa Kajasalon tapaukseen vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

”Jos olisin jättänyt työt väliin vain yhtenä päivänä, olisin saanut korkoavustuksen.”
Kuopiossa asuva Kajasalo on opiskellut sovellettua fysiikkaa ja valmistui runsas vuosi sitten filosofian maisteriksi. Samoihin aikoihin perheeseen syntyi lapsi.

Opintolainaa oli ehtinyt kertyä 28 000 euroa.

Kajasalo työskenteli jonkin aikaa teknologia- alan startup-yrityksessä mutta jäi keväällä työttömäksi. Hän oli huhtikuusta lokakuuhun vanhempainvapaalla ja sai vanhempainrahaa. Sen jälkeen hän on saanut työttömyyspäivärahaa 800 euroa kuussa.

Kuluneena syksynä hän on tehnyt joka toinen viikonloppu keikkatyönä videostriimausta, josta hän on ansainnut elo–marraskuussa yhteensä 1 115 euron bruttotulot.

”Jos en olisi tehnyt töitä loka–marraskuussa, olisin saanut yhteensä noin 550 euroa enemmän rahaa, sillä kaikista tienatuista euroista 50 prosentin verran vähennettiin työttömyyspäivärahasta.”

Lisäksi Kajasalo maksoi palkastaan veroa.

”Voi sanoa, että palkasta lähti yli puolet pois”, Kajasalo summaa.

Syynä on huhtikuussa voimaan tullut lainmuutos, joka poisti työttömyysturvan suojaosan.

”Minua harmitti suunnattomasti, että olin tehnyt liikaa töitä.”
Se oli vasta alkua.

Loppusyksyllä Kajasalon piti ryhtyä maksamaan opintolainaa takaisin.

Se tapahtuu niin, että ensiksi maksetaan korkoja puolivuosittain puolentoista vuoden ajan. Sitten alkaa varsinaisen opintolainan lyhentäminen.

Kelalta voi tietyin ehdoin saada avustusta korkojen maksuun. Kajasalo haki avustusta joulukuun alussa, mutta ei saanut.

Kävi ilmi, että hän oli ansainnut keikkatyöstään elo–marraskuussa yhteensä 52 euroa liikaa, siis 13 euroa kuukaudessa. Sen verran hänen saamansa työttömyysraha sekä palkka ylittivät korkoavustuksen tulorajan, joka on yhden lapsen vanhemmalla 1 835 euroa.

Kajasaloa harmittaa erityisesti se, että korkoavun laskuperusteena oli hänen saamansa bruttotulo, josta hänen tapauksessaan jäi kuitenkin käteen vain osa.

Yhtä kaikki Kajasalo joutui maksamaan puolen vuoden korot itse, yhteensä 600 euroa.

”Kun hoksasin tämän, minua harmitti suunnattomasti, että olin tehnyt liikaa töitä. Jos olisin jättänyt työt väliin vain yhtenä päivänä, olisin saanut korkoavustuksen, eli käytännössä enemmän rahaa kuin sain palkkaa”, Kajasalo toteaa.

Kelan Ilpo Lahtinen toteaa, että korkoavustuksen tulorajan keskimäärä on 1 589 euroa neljässä kuukaudessa.

”Jos neljän kuukauden aikana saadut bruttotulot ylittävät tulorajan edes yhdellä sentillä, korkoavustusta ei voi saada.”

Hänen mukaansa Kela on esittänyt opetus- ja kulttuuriministeriölle tulorajan korottamista. Lisäksi siinä voisi Lahtisen mielestä olla yksi tai kaksi porrasta siten, että vaikka tulot ylittäisivät rajan, koroista voitaisiin kuitenkin korvata esimerkiksi puolet.

”Tällaista olemme ministeriölle ehdottaneet, mutta asia ei ole Kelan päätettävissä”, Lahtinen sanoo.

Kannustinloukkuun liittyy vielä yksityiskohta, joka liittyy tuen maksamispäivään.

Kajasalo sai kesällä vanhempainrahaa, jonka maksupäivä sattui elokuun alkuun.

”Iso osa heinäkuun tuista maksettiin siis käytännössä elokuussa”, hän sanoo.

Kun opintolainan korkoavustukseen vaikuttavat tulot laskettiin takautuvasti neljän kuukauden ajalta, iso osa heinäkuun vanhempainrahasta laskettiin mukaan neljän kuukauden tuloihin.

”Elo–marraskuun tulot nousivat niin suuriksi, että korkoavustusta ei myönnetty. Jos vanhempainraha olisi maksettu heinäkuussa, ansioni eivät olisi ylittäneet rajaa”, Kajasalo kertoo.

Hän sanoo, että jos olisi tajunnut tämän jo keväällä, hän olisi pannut vanhempainrahahakemukseensa toisenlaiset maksupäivät.

Kelan Lahtisen mukaan tulot voidaan huomioida joko maksuajankohdan tai ansainta-ajankohdan mukaan. Hän on itse sitä mieltä, että opintotukilain mukainen maksuajankohdan periaate on parempi.

”Silloin tulot huomioidaan ajalla, jolloin ne ovat faktisesti käytettävissä.”

Opintolainan korkoavustuksen menetyksestä huolimatta Kajasalon perhe pärjää taloudellisesti kohtuullisen hyvin. Perheeseen syntyi lapsi runsas vuosi sitten. Kuva: Akseli Muraja
Syksyn kokemukset ovat pistäneet Kajasalon miettimään, onko järjestelmä oikeudenmukainen tai ylipäätään järkevä.

Hänen mielestään sosiaaliturvaa tulisi yksinkertaistaa ja uudistaa niin, että työnteko olisi aina kannattavaa.

Hän viittaa esimerkiksi kokoomuksen esittämään malliin, joka yhdistäisi toimeentulotuen, yleisen asumistuen sekä Kelan maksamat työttömyysetuudet yleistueksi, joka vähenisi ennakoidusti tulojen kasvaessa. Näin kannustinloukut tasoittuisivat.

Kajasalon perheen tulot koostuvat työttömyystuesta, Kajasalon puolison kuntoutusrahasta, asumistuesta ja lapsilisästä, mutta rahaa on saatu jopa säästöön.

”Tulemme toimeen. Mutta työntekoon tämä järjestelmä ei kannusta”.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Työn tekeminen ei kuulu tähän päivään. Se on joko tuet tai pääomatulot. Jos et elä toisten rahoilla olet OrpoPurran mielestä paskaa, joka pitää laittaa kärsimään
 
Hyödyllinen ulostulo! Täytyypä tallentaa tämä!

Kiitos Ap!❤️🙏🏼
 
Tukien kanssa puljaavan täytyy ottaa selville säännöt. Niin se on aina ollut. Toki se on aina ikävää kun sattuu osumaan juuri tuohon taitekohtaan ja vielä väärälle puolelle, mutta samaan aikaan on ihmisiä, jotka tienasivat 1800 euroa ja saivat korkoavustuksen sekä ihmisiä, jotka tienasivat 18000 euroa eivätkä saaneet avustusta, mutta eivät asiasta välitä tai sitä edes mieti. Säännöt ovat kuitenkin kaikille samat.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
En kyllä tee päivääkään töitä niin pitkään aikaan, kun Orpo siirtää kaiken tuloksen Suomesta ulkomaille. TEkemätön työ on poissa ainoastaan ulkomailla juhlivien kokoomuslaisten pussista
 
En kyllä tee päivääkään töitä niin pitkään aikaan, kun Orpo siirtää kaiken tuloksen Suomesta ulkomaille. TEkemätön työ on poissa ainoastaan ulkomailla juhlivien kokoomuslaisten pussista
Niin.
Noh, eipä täällä mitään järkeviä töitä edes ole juuri tarjolla.
Yrityksiä on mennyt kovasti konkkaan ja ostovoima heikentynyt.
Jos vaihtoehtona on joku ihmistä sairastuttava, ja pahoinvointia lisäävä duuni, niin lähtisin mielummin vaikka metälle hakemaan perheelle ruokaa pöytään kuin esim. mäkkärin kassalle myymään ihmisille myrkkyä!

Elämä on valintoja, jokaisella on omansa. Kannattaa miettiä tarkoin millaisen maailman haluaa rakentaa - omat toimet voivat merkitä tässä hyvinkin paljon!
 
OrpoPurra ottaa enemmän velkaa, mitä Suomi otti talvisodan aikana. Silloin rahat toki käytettiin suomen turvallisuuden parantamiseen, mutta nyt ulkomaalaiset sijoittajat ovat tärkeämpiä
 
Näin just ja koko ajan tulee lisää konkursseja ja henkilöstövähennyksiä.
Löytyy varmasti investoijia. Isot syövät pienet ja kohta on rutkasti matalapalkkatöitä tarjolla, mutta ei ihan vielä.

Jännä että ihmiset eivät välitä vapaudestaan sen vertaa, että yritettäisiin turvata mahdollisuus yrittää itse hommata se oma leipä pöytään.🤷‍♀️ Mielummin kykitään matalapalkalla päivät pitkät toisten hyväksi saamatta itse asianmukaista korvausta (näitä suuri osa työpaikoista).
Pidän kyllä eräänlaisena monopoliasemana sitäkin että esim. kaksi yritystä hallitsee markkinoita.

Ihmiset ovat fakkiintuneita sanaan kasvu, kasvua suorastaan palvotaan. Kasvukivut vaan ovat usein sellaisia, että ilman järkevää ohjeistusta ja valvontaa moni asia menee rikki ja sitten kasvetaan kieroon!
Kuka valvoisi että kasvu tapahtuu asianmukaisesti ja onko jatkuva kasvu välttämätön, tätä voitaisi ehkä miettiä.🤷‍♀️
 
No mutta jos ei ole tarjolla työpaikkoja, joista saa parempaa palkkaa.

Monopolit ovat toden totta monesti huono asia ja pienyrityksillä on vaikeaa.
 
No mutta jos ei ole tarjolla työpaikkoja, joista saa parempaa palkkaa.

Monopolit ovat toden totta monesti huono asia ja pienyrityksillä on vaikeaa.
Ei ole oikeastaan järkeviä työpaikkoja tarjolla, siitä on ehkä hyvä lähteä liikkeelle…
 
Näinhän se on ja sitten on näitä nollatuntisopimuksia.
En tiedä heräävätkö ihmiset jossain kohtaa ihmettelemään, että miksi nousevat aikaisin aamulla tekemään muun muassa haitallista höpöhöpöä, ja kartuttamaan tällä joidenkin harvojen näennäistä varallisuutta…
…Hmm, ehkäpä nämä ihmiset jotka eivät suostu höpötöitä tekemään, ovat tajunneet kuvion.🤷‍♀️
 
Saattaa olla, mutta jos muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
 
Ei ole oikeastaan järkeviä työpaikkoja tarjolla, siitä on ehkä hyvä lähteä liikkeelle…
Ei kaikista ole yrittäjiksi kuten sinusta Lispetti. Yrityksillä ei mene hyvin, ja yt:t ja muutosneuvottelut ovat nykyään hyvin yleisiä. Jopa HUS vähensi roimasti henkilökuntaansa tänä syksynä. Mikään ala ei ole enää varma, ja korkeakoulutetuilla ei ole helpompaa kuin vähemmän koulutetuilla.
Suomi on raskaasti velkaantunut maa, ja Ukrainan sota jatkuu vielä pitkään.
Tilanteeseen on vain sopeuduttava ja mukauduttava. Pääasia ettei tilanne eskaloidu kaoottiseksi.
Luen parhaillaan hömppäkirjaa, joka liikkuu kahdessa aikatasossa.
Toisessa niistä ollaan 1924-luvun Pariisissa. Liekö totta , että siellä viihtyvillä amerikkalaisilla oli pohjaton lukemisen nälkä. Kirjassa toteaa iäkäs amerikkalainen lady, että hyvän tekstin lukeminen ylevöittää mieltä.
Tähän Suomessakin olisi pyrittävä. Kannattaa varjella itseään ikäviltä uutisilta ja roskakirjoituksilta. Raskaille ajatuksilleen ei pidä antaa valtaa.
 
Mä tykkään ajatella vaikeitakin ja etenkin vaikeita. En saa siitä edes päänsärkyä.😁

Lähtökohtaisesti koko järjestelmä on todella ruma ja sekaisin - oikea kieroonkasvun huipputulos! Rakenteita täytyisi purkaa jotta saamme järkevää toimivaa tilalle.
 
Saattaa olla, mutta jos muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
Tästä aiheesta voisin jaaritella pitkät pakinat. Sorvali&Stellan-podcastissa jutellaan useassa jaksossa siitä miten lapsuus vaikuttaa ihmisen elämänvalintoihin.
Ei minulla Suomen kehitysalueen 9-lapsisessa perheessä varttuneena ollut samanlaiset mahdollisuudet huidella maailmalla kuin Miitta-tädillä, joka eli vaiherikkaan lapsuuden monessa kaupungissa ja Kiteen kunnassa, ja myöhemmin vaihto-oppilaana ulkomailla. Jos olisin hakenut taidealalle, sitä ei olisi körttipitäjässä katsottu hyvällä. Kun halusin lähteä entisten naapureiden kyydissä käymään Ruotsissa, äitini kielsi sen jyrkästi.
Uskon siihen, että viisaat vanhemmat ovat vahvan itsetunnon perusta.
Yksi veljistäni oli yrittäjä ja urheilija, ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että pärjään elämässäni.
Luotan nykynuorisoon vaikka siitä osa on höpsähtänyt liikaa somemaailmaan.
He ovat kansainvälisiä ja avaramielisiä saaden matkustaa ja päättää missä päin maailmaa haluavat viettää aikaansa.
Suomessa on hyvin moni asia kohdallaan. Jos niin ei olisi, varaisin lentolipun ja muuttaisin ulkomaille lasteni luokse. Viihdyn Suomessa hyvin. Täällä on vapaus, rauha ja hiljaisuus. Joulupäivänä saapastelin kotiin Prismasta, ja ulkoovi oli tukossa muuttokuorman takia. Kuorma-auto oli jo täysi, ja siihen yritettiin nostaa sivusta ladattava pesukone. Autolavan edessä oli kolmet lasten rattaat, joista yhdessä hyssyteltiin pienokaista. Muuttomies huikkasi minulle ovesta, ja sanoin hänelle meneväni kotiini sisäpihan kautta. Kun olin avaamassa kotioveani, hän sanoi asunko täällä. Sanoin ettemme vain ole ennen tavanneet.
Muuttava maahanmuuttajaperhe asui vuosia ovinaapurinani, eikä koskaan vaivautunut vaihtamaan huoneiston entisen asukkaan suomalaista nimeä omaansa postiluukun päälle. Naapuriperhe eli hyvin rauhallista ja onnellista elämää. En koskaan kysynyt porraskäytävässä mistä maasta he ovat lähtöisin.
Jos lukisin vain tätä palstaa, pelkaisin elämää Suomessa. Tästä palstasta saa täysin väärän käsityksen elämästä Suomessa. Rauhallinen ja turvallinen maa, jossa on helppo hoitaa juoksevia asioitaan.
En mielestäni pelotellut lapsiani, kun olin totaaliyh-äitinä yksin vastuussa perheestäni. He saivat turvallisen ja kohtalaisen hyvän kasvurauhan ja hyvän koulutuksen. Toinen heistä perusti ulkomailla oman yrityksen vuosien haaveilun jälkeen. Minulla ei ole tapana kysellä ja utsia lasteni asioita. He kertovat minulle vain mitä haluavat kertoa. Ainut jäljellä oleva tehtäväni on puhua lapsenlapsilleni suomen kieltä. Sen takia katsoin illalla Yle Areenalta Muumit Rivieralla. Sarja päättyi muumipapan toteamukseen, että hän haluaa vain olla kotonaan rauhassa ja kylvää perunoita kasvimaalleen. Minulla ei ole enää kasvimaata. On vain koti, johon odotan innolla uusia seinänaapureita. Ihmiset vaihtuvat ympärilläni, mutta ei se minua rassaa. Laitan seuraavaksi uudestaan soimaan Muistojen bulevardin.
L. Armstrongin laulu Wonderful world tuo mieleeni Norssin yo-juhlan, joissa sama laulu soi, kun nuorin tyttäreni meni hakemaan stipendin kultainen iltapuku yllään.
Yksi elämäni tähtihetkistä, joita on ollut paljon ja niitä riittää. Eilen räjähti tähtisaderaketti juna-asemalla, kun kävelin läheiseen Prismaan.

Ps. Lepa-huutelija ja monet muut kirjoituksieni inhoajat hypätkööt viestini yli korkealla loikalla seipäällä tai ilman Wilma Murron seiväshyppyennätystä hipoen.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Mikä järjestelmä ja mitkä rakenteet?
No vaikka esim. tämä meidän päätäntäelin järjestelmä - se mahdollistaa korruptiolle ja maan hallintaan ulkoa käsin.

Rakenteet voivat olla esim. nykyinen sotekyhäelmä. Se on varsin merkillinen himmeli.
Mieti, eikö olekin jännä juttu, että hetko sitten joka kaupungissa/kaupunginosassa oli terkka, neuvola, hammaslekuri jne. (jopa useita!). Ja, joka kaupungissa/kaupunginosassa oli myös sairaala (jopa useita!)
 
Elämä on luopumista. Klo 12 Yle radiouutisissa kerrottiin varpuskannan rajusta häviämisestä. Luonto näivettyy, ja me ihmiset sen mukana.
Ajattelin jättää ensi vuonna politiikan seuraamisen minimiin. Tekee kehnoa seurata osaamattomien ministerien hapuilua töissään, joihin heillä ei ole kanttia.
 
Yhteistyössä