vierailija
tarharuokaNykyään sairastutaan jo nuorempana ja pillereitä syödään paljon.
tarharuokaNykyään sairastutaan jo nuorempana ja pillereitä syödään paljon.
Ihmisen oma keho tuottaa kolesterolia. Siksi joskus hämmentää ravintokeskusteluissa esiintyvä ajatus siitä, että kysymys olisi pelkästään ravinnon koostumuksesta. Statiinilääkkeet nimenomaan blokkaavat kehon oman kolesterolituotannon, tosin nykyisin on myös kolesterolin ravinnosta imeytymiseen vaikuttavia lääkkeitä, noihin kannattaa vaihtaa jos kolesteroli hirmuisesti huolettaa ja statiinit aiheuttavat ongelmia.Tarkoitin että Lispetti sivuutti tosiasian että tutkimus alkoi vuonna 1986 ja mukaan otettiin vain henkilöitä jotka tuolloin olivat vähintään 39-vuotiaita.
Eli aikaan kun ruokaa ei vielä suuremmin prosessoitu.
Ja joo, toki kolesterolia tarvitaan elimistössä mutta elimistö ei voi koostua pelkästään kolesterolista. Eiks vaan?
Liika on liikaa.
Ihmisen oma keho tuottaa kolesterolia. Siksi joskus hämmentää ravintokeskusteluissa esiintyvä ajatus siitä, että kysymys olisi pelkästään ravinnon koostumuksesta. Statiinilääkkeet nimenomaan blokkaavat kehon oman kolesterolituotannon, tosin nykyisin on myös kolesterolin ravinnosta imeytymiseen vaikuttavia lääkkeitä, noihin kannattaa vaihtaa jos kolesteroli hirmuisesti huolettaa ja statiinit aiheuttavat ongelmia.
Vielä kun jostain löytyisi lehmänmaitodonn ja lampaan/ vuohenmaidon- ja -juustojen määrät.No en minä tarkoittanutkaan, että pitäisi pelkkää lihaa syödä, kuten Lissu joskus verihuuruissaan todistelee. Halusin vain sanoa, että punaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden syöminen ei ole epätervellistä, kuten Puska-uskontoa tunnustavat väittävät.
Pentadekaanihappoa voi saada juustoista, voista tai lihasta, tuo on ihan makukysymys. Minä käytän kaikkia ja joskus jopa Lissun arvostelemaa auringonkukkaöljyä uppopaistamiseen.
Kaloja en maininnut, koska ne eivät ole parhaita lähteitä. Jenkkijutuissa mainitaan merenelävät ja natiiviamerikkalaisten ruokavalio, mutta asiaa tarkasteltuani totesin niitä hyvin C-15 lähteitä olevan hylkeen ja valaan rasva. Niitä ei suomalaismarketista saa. Lohessa on kohtaisen hyvin, hieman enemmän kuin possussa.
Esimerkkejä /100 g ravintoainetta
- lammas 120-370 mg
- nauta 150-300 mg (ruoholaidunnettu parempaa)
- peura vajaa 100 mg
- possun silava 43 mg
- ribsit 10 mg
- broilerin koipipalat 16 mg
- lohi 46 mg
- kirjolohi 14 mg
- hylje- ja valasöljyt 100-300 mg
- voi 753 mg
- kuohukerma 353 mg
- juustot 200-300 mg
- täysmaito 32 mg
- täysrasvainen kreikkalainen jogurtti 67 mg
- kermajäätelö 100 mg
- auringonkukkaöljy 800 mg
Milloin tuo tapahtui?lääkäri onnistui pelottelemaan minua ja syömään kolesterolilääkkeitä mutta elämä muuttui ihan helvetilliseksi sen jälkeen niin päätin heittää ne roskiin. Enkä ole yhtään katunut, päin vastoin
Hieno homma. Tekoäly on pantu asialle tuotto edellä eikä se terve ihminen mitään tuotaKyllä kokeilin muitakin ja samanlaisia haittavaikutuksia oli edelleenkin. Lopulta päätin kokeilla luontaistuotteita (red rice ja ubikinoni tehosteena) joilla oli ihan sama vaikutus mutta homman nimi on siinä että kun kolesteroli ajetaan väkisin alas niin siitä tuli ikäviä seurauksia minulle. Ja niin tulee monelle muullekin mutta sitkeästi ja sokeasti vaan totellaan lääkäreitä ja voidaan huonosti. Kaiken A ja O on se että minä syön erittäin terveellisesti, joten päädyn siihen että tuo hieman kohollaan virallisista arvoista oleva määrä on nyt vaan minulle sopiva määrä. Ja piste.
Tuosta on ainakin 15 vuotta sitten ja voin erinomaisen hyvin edelleen.
Niihin juustoihin lisätään usein suolaa, joten ei ole vertailukelpoisia. Äidin kotona eivät laittaneet koskaan leipäjuustoon yhtään suolaa.Vielä kun jostain löytyisi lehmänmaitodonn ja lampaan/ vuohenmaidon- ja -juustojen määrät.
Tai siis edes maitojen erot, siitähän se on helppoa ylläolevien mukaan päätellä.
Ne inttää ja puhuu asian ohi kun ne tietää olevansa väärässä. Syytetään Valtion ravitsemusneuvottelukuntaa ja Puskaa valehtelusta unohtaen samalla että näillä on vähintään lakisääteinen totuudessapysymisvelvollisuus.Ihn en tajuu taas. Ihme ähkimistä ja inttämistä ja yritystä siirtää keskustelu johkin ihan muuhun ku alkuperäiseen linkkaamaani tutkimukseen.
Jonka pääpiirteiset huomiot olivat:
"Tyypillisesti terveen ja toimintakykyisen ikääntyneen ruokavaliossa oli enemmän hedelmiä, kasviksia, kokojyvätuotteita, tyydyttämättömiä eli pehmeitä rasvoja, pähkinöitä, palkokasveja ja vähärasvaisia maitotuotteita."
"Huonommin kävi niille, joiden ruokavaliota hallitsivat kovat rasvat, natrium, eli suola, ja lihat eri muodoissa. Ruokavalioiden teho oli selkeä vaikka otettiin huomioon muitakin osallistujien terveyttä edistäviä tekijöitä, kuten liikunnan harrastaminen."
Ei sanottu missään ettei lihaa saisi syödä tai ettei kovia rasvoja saisi käyttää lainkaan tai että pitäisi puputtaa vain rehuja.
Yleensä joku joka on palkan takia touhussa mukana?Ja sun kokemus ja pätevyys tutkimusten tekemisessä on - mikä?
Tässä. Olin väärässä vuohenmaidon suhteen. Parhaita ovat lampaan- ja puhvelinmaito. Mutta kaikkien märehtijöiden maito on siis selvästi enemmän c-15-pitoista kuin ei-märehtijöiden, tässä taulukossa aasi ja ihminen. Synteesistä vastaa ilmeisesti märehtijän mahan mikrobisto.Vielä kun jostain löytyisi lehmänmaitodonn ja lampaan/ vuohenmaidon- ja -juustojen määrät.
Tai siis edes maitojen erot, siitähän se on helppoa ylläolevien mukaan päätellä.
Tässä. Olin väärässä vuohenmaidon suhteen. Parhaita ovat lampaan- ja puhvelinmaito. Mutta kaikkien märehtijöiden maito on siis selvästi enemmän c-15-pitoista kuin ei-märehtijöiden, tässä taulukossa aasi ja ihminen. Synteesistä vastaa ilmeisesti märehtijän mahan mikrobisto.
Comparison of Milk Odd- and Branched-Chain Fatty Acids among Human, Dairy Species and Artificial Substitutes
The aim of the study was to compare odd and branched-chain fatty acids (OBCFA) of milk from sheep, goat, cow, buffalo, donkey, human, and formula milk. Ruminant, monogastric, and human milks have different concentrations of these fatty acids (FA). To ...www.ncbi.nlm.nih.gov
Mikrobit ovat asialla myös silloin, kun fermentoituihin kasviruokiin ilmestyy c-15-rasvahappoja (pettymys Lissulle?) Natto on ilmeisesti lähes lehmänmaidon veroista.
tahmaista mutta terveellistä soijaa
Kalakastikkeessa ja kimchissä ainakin on, määriä en tiedä.Kiitos! <3
Ja nyt pitääkin alkaa tutkia, mistä kaikesta muusta fermentoidusta sitä löytyy.
Kaakaosta? Kalakastikkeesta? Hapansilakoista? Kimchistä? Hapankaalista?
Ja poronmaitoahan ei kai oo edes tutkittu mutta jotenkin mulla on fiilis että mes-juustossa sitä voisi olla runsaastikin.
Millä tavalla sillä on merkitystä?Ja sun kokemus ja pätevyys tutkimusten tekemisessä on - mikä?
Ei siellä kukaan aloita aamua ilman voisarvia ja sinne on viety suomalaistenkin tuottama suolan luomuvoiRanskassa syödään paljon lihaa ja kunnon rasvaa ja kermaa, siellä ei ole ylipainoisia ja hyvä terveys, ransisnaisilla on maailman toiseksi korkein elinajanodote. Ranskassa ei syödä kokoajan toisin kun meillä suositukset määrää että kolmen tunnin välein: THL:n suosituksen mukaan sekä aikuisten että lasten tulisi syödä noin 3–4 tunnin välein. Päivässä tulisi syödä 5–6 kertaa.
siis suolaton-Suomessahan sitä ei voi kaupoista ostaaEi siellä kukaan aloita aamua ilman voisarvia ja sinne on viety suomalaistenkin tuottama suolaton luomuvoi
Vielä en kerkiä täällä liiemmin kirjoitella, mutta ehkä syssymmällä/talvella.
Täytyy sitten päivitellä tutkimuksia.
Hattaran kuvia kun määtte maate, mää meen ny.