vierailija
Sillä oli stooreja Ljubljanasta vastikään, Lontoon kaverit mukana.Sehän on voinut lähteä vaikka kesätöihin Pariisiin tai mitä hyvänsä.
Sillä oli stooreja Ljubljanasta vastikään, Lontoon kaverit mukana.Sehän on voinut lähteä vaikka kesätöihin Pariisiin tai mitä hyvänsä.
Mä niin pystyn näkemään tän mielessäniMulle on ihan sama mikä on sadien asema B:n elämässä mutta oon ihan varma että B sai yöpyä sen kotona tai vähintäänkin kävi niillä päivällisellä tms ja noin vartissa sekä äiti että mummo oli jo aivan myytyjä ja ne räpläsi salaa seuraamiset kuntoon jo siinä ruokapöydässä.
Ai sä oikeen katot sen instaakinSillä oli stooreja Ljubljanasta vastikään, Lontoon kaverit mukana.
Sä nyt vedät esiin vähän hassut esimerkit. Täällä on moni yrittänyt selittää sulle, että ei se aina mene niin, että kun mies ja nainen kohtaa, niin heitä luullaan pareiksi. B on tavannut satoja naisia, mutta ei heitä silti yhdistetä siinä mielessä B:hen millään tavoin. Kukaan täällä ei myöskään ole kieltänyt, etteikö esim. D voisi seurustella miehen kanssa. Sehän on hyvinkin mahdollista.No tämä just alleviivaa mun pointin. B ja S pidetään parina vaikka heitä ei ole nähty yhdessä kuin kerran baarissa. Damon ja kris taas eivät sitten ole pari, vaikka tapaavat toisiaan usein jne
Ai muuttiko ne kaveritkin kesäksi Ljubljanaan?Sillä oli stooreja Ljubljanasta vastikään, Lontoon kaverit mukana.
Eli D voisi seurustella miehen kanssa, kunhan se mies ei ole kris tai bojan. Sen sijaan bojan voi seurustella sadien kanssa, koska hänet voidaan yhdistää bojaniin siinä mielessä?Sä nyt vedät esiin vähän hassut esimerkit. Täällä on moni yrittänyt selittää sulle, että ei se aina mene niin, että kun mies ja nainen kohtaa, niin heitä luullaan pareiksi. B on tavannut satoja naisia, mutta ei heitä silti yhdistetä siinä mielessä B:hen millään tavoin. Kukaan täällä ei myöskään ole kieltänyt, etteikö esim. D voisi seurustella miehen kanssa. Sehän on hyvinkin mahdollista.
No mä seuraan sitä, toki katsonAi sä oikeen katot sen instaakin
Yksityishenkilöä seuraat? Tiedän tili on julkinen, mutta hän on silti yksityishenkilö ja Kris ei ole häntä pitkään aikaa tuonut esiinNo mä seuraan sitä, toki katson
Eiköhän tässä ketjussa kaikille ole täysin ok se, jos B päätyy yhteen miehen kanssa. Tällä hetkellä spekulaatioissa pyörii S, mutta sitä ennen pohdittiin B:n ja D:n lämpimiä välejä, joten kyllä m/m suhteetkin kelpaavat.Tietysti saa vapaasti shipata. En kuitenkaan tarkoita shippiä nyt ollenkaan, vaan sitä että heitä ei pidetä oikeana parina vaikka on pusukuvaa yms. Ja B ja S pidetään parina, vaikka ei ole mitään vastaavaa.
Yksi on asunut Ljubljanassa joskus aiemminkin eli saattoi muuttaakin. Se ei tosin asu siellä lontoossa mutta on nyt Sloveniassa.Ai muuttiko ne kaveritkin kesäksi Ljubljanaan?
Aika moni on jo kommentoinut tässä keskustelussa että B:n ja D:n välillä on nähty kyllä kipinää. Krisiin ja D:hen ei ehkä ihan niin yleisesti uskota juuri tuon tyttöystäväjutun takia.Eli D voisi seurustella miehen kanssa, kunhan se mies ei ole kris tai bojan. Sen sijaan bojan voi seurustella sadien kanssa, koska hänet voidaan yhdistää bojaniin siinä mielessä?
Mä seuraan kyllä monia yksityishenkilöitä. Mikä siinä on väärin?Yksityishenkilöä seuraat? Tiedän tili on julkinen, mutta hän on silti yksityishenkilö ja Kris ei ole häntä pitkään aikaa tuonut esiin
No niin sit taas suojelupoliisin rauhoittuu. Myös Mä olen ylsityishenkilö ja mulla on useampi sata seuraajaa. Ei tarvitse kysellä puolisoltani lupaa siihen saako mua seurata.Yksityishenkilöä seuraat? Tiedän tili on julkinen, mutta hän on silti yksityishenkilö ja Kris ei ole häntä pitkään aikaa tuonut esiin
Sä nyt yrität tahallasi vääntää asiaa nurinkurin. Tämä ketjuhan perustettiin osaksi sen takia, kun vauvalla ei kestetty B&D juttuja. Luepa vaikka ne eiliset keskustelut, niin huomaat, että aika monen kommentoijan mielestä B on saattanut olla kiinnostunut D:stä.Eli D voisi seurustella miehen kanssa, kunhan se mies ei ole kris tai bojan. Sen sijaan bojan voi seurustella sadien kanssa, koska hänet voidaan yhdistää bojaniin siinä mielessä?
Eli sittenhän D ja B voisikin olla pari, koska heistä ei enää näy mitään yhteismatskua! Jes!!!Ehkä se juuri onkin syy siihen? Ne oikeat suhteet pidetään piilossa.
Kris seurustelee, joten miksi vääntää häntä väkisin suhteeseen jonkun toisen kanssa?Eli D voisi seurustella miehen kanssa, kunhan se mies ei ole kris tai bojan. Sen sijaan bojan voi seurustella sadien kanssa, koska hänet voidaan yhdistää bojaniin siinä mielessä?
Mä osallistuin siihen keskusteluun, kuten jo sanoin. Totta kai mä tiedän että aika monen mielestä on juuri noin. Ja silti aina se lopputulema on, että ei se m/m kuitenkaan ole todellinen pariSä nyt yrität tahallasi vääntää asiaa nurinkurin. Tämä ketjuhan perustettiin osaksi sen takia, kun vauvalla ei kestetty B&D juttuja. Luepa vaikka ne eiliset keskustelut, niin huomaat, että aika monen kommentoijan mielestä B on saattanut olla kiinnostunut D:stä.
Tämä olisi mun unelma. Heidän välissään oli orastavaa ihastusta, mutta jotain valitettavasti tapahtui.Eli sittenhän D ja B voisikin olla pari, koska heistä ei enää näy mitään yhteismatskua! Jes!!!
Damonkin seurustelee, nimittäin Bojanin kanssaKris seurustelee, joten miksi vääntää häntä väkisin suhteeseen jonkun toisen kanssa?
Mä oon myös tällä kannalla. En oo jaksanut kauheasti kirjoitella viime aikoina kun s:a pidetään niin vahvana kandidaattina boitsulle, mutta ihanaa että vielä jotkut muutkin on tän BD shipin ymmärtäjiäTämä olisi mun unelma. Heidän välissään oli orastavaa ihastusta, mutta jotain valitettavasti tapahtui.
Damon on ollut tyyliin koko kesän ruotsissa ihailemassa ihan muuta mieskauneutta.Eli sittenhän D ja B voisikin olla pari, koska heistä ei enää näy mitään yhteismatskua! Jes!!!
No ei nyt ihan näinkäänKris seurustelee, joten miksi vääntää häntä väkisin suhteeseen jonkun toisen kanssa?
Siis missä on nyt näin käynyt ilmi? Mä en yhtään näe tätä.Mä osallistuin siihen keskusteluun, kuten jo sanoin. Totta kai mä tiedän että aika monen mielestä on juuri noin. Ja silti aina se lopputulema on, että ei se m/m kuitenkaan ole todellinen pari
No jos nyt lyödään faktat tiskiin, niin Nacella, Krisillä ja Kärtsällä taitaa kaikilla olla naispuoliset kumppanit, joten hyvin vaikea näitä naisia on miehiksi vääntää. Samoin Härtsällä, Jukalla, Jessellä, Mikkellä jne. on naispuoliset kumppanit/vaimot. Ei se meidän kommentoijien vika täällä ole, jos saagan henkilöt ovat päätyneet naisten kanssa yhteen.Mä osallistuin siihen keskusteluun, kuten jo sanoin. Totta kai mä tiedän että aika monen mielestä on juuri noin. Ja silti aina se lopputulema on, että ei se m/m kuitenkaan ole todellinen pari