Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä purin pettymystäni palstalaisiin, jotka olivat väittäneet nähneensä sitä rakkautta ja harhauttaneet muita keskustelijoita näillä näkemyksillään, joiden takana sitten eivät seisseetkään.
En itse ainakaan pystyisi käyttäytymään noin harhaisesti, että kirjoittelisin "totena" netissä näkeväni jotain rakkautta, mutta oikeasti se olisikin pelkkää shaibaa mun näppikseltä. Ja jos joku vielä loukkaantuisikin niistä kirjoituksista, nauretaan vain päälle. Ansaitsivat kaiken sen paskan niskaansa silloin. En itse ikinä kohtelisi ketään siten, kunin nämä K&B-rakkautta "nähneet". Ei se ollutkaan heille totta.
 
vierailija
Suhteellisuudentajua on tajuta, että vaikka on eri mieltä kuin kaikki muut, niin ei jankuta aiheesta päivä- ja viikkotolkulla. Sinulla ei ole suhteellisuudentajua, koska et osaa laittaa asioita mittasuhteisiin. Muiden mielestä todisteet riittivät ja sinä ilmaisit epäilysi. Miksi jankuttaa, ilkeillä, haukkua, vääristellä ja ulista asiasta monta päivää, vaikka todisteet osoittivat 007 lopulta olleen oikeassa? Miksi et voi vain todeta, että minä epäilen ja se siitä. Et pystu osoittamaan minkäänlaista suhteellisuudentajua sellaisten asioiden suhteen, missä oma mielipiteesi on eri kuin muiden.
Mene muualle puhumaan aiheesta joka ei kuulu tähän ketjuun.

Olet joo oikeassa asiassa. Ei sillä. Vaan kun tämä henkilö rakastaa puhua itsestään ja jos lähdetään tähän ketjun aihe jää toiseksi eikä juttu lopu koskaan.
 
vierailija
Suhteellisuudentajua on tajuta, että vaikka on eri mieltä kuin kaikki muut, niin ei jankuta aiheesta päivä- ja viikkotolkulla. Sinulla ei ole suhteellisuudentajua, koska et osaa laittaa asioita mittasuhteisiin. Muiden mielestä todisteet riittivät ja sinä ilmaisit epäilysi. Miksi jankuttaa, ilkeillä, haukkua, vääristellä ja ulista asiasta monta päivää, vaikka todisteet osoittivat 007 lopulta olleen oikeassa? Miksi et voi vain todeta, että minä epäilen ja se siitä. Et pystu osoittamaan minkäänlaista suhteellisuudentajua sellaisten asioiden suhteen, missä oma mielipiteesi on eri kuin muiden.
Joudun jankuttamaan, koska vastaajat ovat niin tyhmiä, että vastaavat lillukanvarsiin, ettekä osaa kommentoida itse asiaa, pihviä.
 
vierailija
Suhteellisuudentajua on tajuta, että vaikka on eri mieltä kuin kaikki muut, niin ei jankuta aiheesta päivä- ja viikkotolkulla. Sinulla ei ole suhteellisuudentajua, koska et osaa laittaa asioita mittasuhteisiin. Muiden mielestä todisteet riittivät ja sinä ilmaisit epäilysi. Miksi jankuttaa, ilkeillä, haukkua, vääristellä ja ulista asiasta monta päivää, vaikka todisteet osoittivat 007 lopulta olleen oikeassa? Miksi et voi vain todeta, että minä epäilen ja se siitä. Et pystu osoittamaan minkäänlaista suhteellisuudentajua sellaisten asioiden suhteen, missä oma mielipiteesi on eri kuin muiden.
Miksi mun pitäisi todeta, että epäilen ja se siitä??? Kohteliasta olisi ollut 007:n esittää vähän lisää kommentointia tapahtuneen tueksi. Mikä esti?????? Laiskuus? Totta kai kuuluu hyviin tapoihin korjata jos oma kuvaus jätti epäilyn varaa.
 
vierailija
Ainakin itse, jos olisin ollut Tampereen Ihkussa, olisin iloisena ja ylpeänä kertonut jotain lisää seuraavana päivänä jotta sellainen känninen soperrus ei jäisi viimeiseksi, mihin palstalaisten pitäisi uskoa. Ei siinä tarvitse mitään bändistä sen enempää paljastaa, riittää, että kertoisi omista toimistaan asian ympärillä. Että vaikuttaisi luotettavalta. Mikä ongelma oli 007 antaa luotettavaa vaikutelmaa? Ei ole mitä antaa?
 
vierailija
Onpa ollut mahtavaa katsella K:n Liettuan ja Latvian keikoilta klippejä. Eihän sen pitäisi enää mikään yllätys olla, mutta niin se vaan meidän Kärppä saa yleisön kuin yleisön syömään (harvinaisen kauniista) kädestään. Ihana nähdä, kuinka onnellisen näköinen K noilla keikoilla on. Upeat lähtökohdat Euroopan kiertueelle, jossa on varmasti ihan liekeissä. Hyvä Kärppä ja Krew! 🥳
 
vierailija
Hyvä että tuli tämä naurettava K:n kehuminen täällä puheeksi. Nimittäin mulla on mennyt täysin maku B:hen. Silloin Emma-gaalan jälkeen hän hehkutti, että K muka voitti kaikki Emmat. Siis ei todellakaan voittanut!!! Hän ei edes voittanut kaikki niitä kategorioita, joissa oli ehdolla. Saati sitten kaikkia mahdollisia palkintoja. Ihan turhaa t y p e r ä n ihmisen tyhjää hehkutusta väärillä faktoilla. Minä pidän faktoista.

Ja Ruisrockista B laittoi stoorin, jossa luki ”the king has arrived”. Taas paljastui, millainen ruudinkeksijä siellä kirjoittelee. Siinä K:n keikassa ei ollut mitään ihmeellistä, jopa kulunut PMMP houkutteli paikalle enemmän yleisöä. Ja muutenkin siellä festareilla oli ihan ihme wt-käytöstä ja kouluttamattoman ihmisen someviestintää B:ltä. Telttalavakin oli kirjoitettu yhteen stooriin väärin. Jokainen lukion käynyt kyllä tietää, että omat tekstit oikoluetaan, kirjoitusvirheistä menettää pisteitä yo-kokeessa.

Kävin laittamassa B:n DM:iin pari provoa, niin ehkä oppii olemaan, kun tietää, mitä mieltä olen hänestä.
👌👏😂😂😂
 
vierailija
Heittelijät on ihan perseestä. Olin aikanaan yhdellä keikalla jolla joku yleisöstä heitti laulajaa lasilla. Tuli ihan kunnon haava ja palkeenkieli ja kaikki jouduttiin keskeyttämään. Eikä bändin laulaja enää lavalle palannut. Sai ilmeisesti aivotärähdyksenkin.

Pitäisi nuo heittäjät poistaa festarialueelta ja saada porttikiellon. Vähintään
 
Mässyn mässyn, muiden tekemä väkivalta, mässyn mässyn.
 
vierailija
Mitä täällä tapahtuu? 😳 Minä ainakin näen K&B välillä paljonkin rakkautta, olenko siis harhainen? Rakkautta on monenlaista, myös ystävät voivat rakastaa toisiaan. Jopa niin syvästi, että ystävyyden ja "maybe something moren" välinen raja saattaa hämärtyä.
Vai onko joidenkin ajattelu niin mustavalkoista, että vain romanttinen suhde on rakkautta ja jos/kun sitä ei heidän välillään tule tapahtumaan ei rakkautta ole ollenkaan? 🤨
 
vierailija
Onpa ollut mahtavaa katsella K:n Liettuan ja Latvian keikoilta klippejä. Eihän sen pitäisi enää mikään yllätys olla, mutta niin se vaan meidän Kärppä saa yleisön kuin yleisön syömään (harvinaisen kauniista) kädestään. Ihana nähdä, kuinka onnellisen näköinen K noilla keikoilla on. Upeat lähtökohdat Euroopan kiertueelle, jossa on varmasti ihan liekeissä. Hyvä Kärppä ja Krew!
Sepä. Tulee itsellekin hyvä mieli. Varmaan jatkossa voi hyvinkin ensivuonna päästä isoimmille festareille ihan kansainvälisesti. Varmasti olisi K hieno kokemus.

Toivottavasti pian pääsee esiintymään myös mm puolaan ja Italiaan.
 
vierailija
Heittelijät on ihan perseestä. Olin aikanaan yhdellä keikalla jolla joku yleisöstä heitti laulajaa lasilla. Tuli ihan kunnon haava ja palkeenkieli ja kaikki jouduttiin keskeyttämään. Eikä bändin laulaja enää lavalle palannut. Sai ilmeisesti aivotärähdyksenkin.

Pitäisi nuo heittäjät poistaa festarialueelta ja saada porttikiellon. Vähintään
Todellakin näin! Törkeää toimintaa. 🤬
 
vierailija
Mitä täällä tapahtuu? Minä ainakin näen K&B välillä paljonkin rakkautta, olenko siis harhainen? Rakkautta on monenlaista, myös ystävät voivat rakastaa toisiaan. Jopa niin syvästi, että ystävyyden ja "maybe something moren" välinen raja saattaa hämärtyä.
Vai onko joidenkin ajattelu niin mustavalkoista, että vain romanttinen suhde on rakkautta ja jos/kun sitä ei heidän välillään tule tapahtumaan ei rakkautta ole ollenkaan?
Ai ihan ystävienkö välisestä rakkaudesta ne kaikki seksivihjailut ja -ficit kaksikon välillä nousevatkin?
 
vierailija
Kyllähän ihan selvästi Bojanin ja Jeren välillä on rakkautta. Sen huomaa monista asioista. Eikä meidän tarvitse enempää tietääkään. Rakkautta on monenlaista eivätkä he ole vieraille ihmisille mitään velkaa. Ihan kummallinen ajatuskaam se, että ottaa asian noin tosissaan.
 
Yhteistyössä