vierailija
Ja eikös K jossain kertonut myös miten aikoi jo muuttaa vanhemmilleen koska rahapula.
Olihan siinä nyt kymmenen päivää sentään. Mun mielestä se on aika tyypillinen loma-aika, suunnilleen niin kuin viikko sekä edeltävä viikonloppu. Hiihtolomat ja syyslomat on just tota luokkaa ja kyllä niillä paljon matkustetaan kauemmaksikin kuin new yorkiin.Juu, mutta eipä ollut Bllä kovin montaa vapaapäivää siinä välissä ja siltikin aika kauas lähti matkalle... No tätähän vois pohtia varmaan loputtomiin eikä sen viisammaksi taida tulla
Ai niin, K mainostaa myös Aktiaa.Aktia-pankin mainoskasvona K saa sieltä tärkeitä neuvoja.
Kyllä mä ymmärsin ja edelleen ihmettelen miten jaksat kitistä tästä vielä vuodenkin jälkeen. K oli persaukinen parin viimeisen vuoden verotettavien ansiotulojensa perusteella, se on ihan fakta. Fiksu ottaa "ilmaisen" kämpän eli kaupallisen yhteistyön, kun sellaisen saa. Ja kaiken muunkin vastaavan. Se ei poista sitä faktaa, että persaukinen hän ennen sitä on todellakin ollut. Asuntosijoittamisella ei ole saanut verotietojen perusteella parin viime vuoden aikana kuin muutamia satoja euroja vuodessa rahaa eli todellakin lyönyt sillä rahoiksi . Mikä sua oikeasti ärsyttää, se että toinen menestyy ja tienaa rahaa ja sinä edelleenkään et? Jos sulla olisi taloudellinen tilanne kunnossa et jaksaisi nillittää jonkun toisen rahatilanteesta netissä anonyymillä palstalla.Ymmärrät nyt jotain väärin. Kysymys oli K kitinästä alkuun kuinka rahaton hän on. Vantaa antoi ilmaisen vuokra-asunnon vuodeksi. K ilmoitti jonkin ajan kuluttua, että hän on asuntosijoittaja. Se herätti närää. Kn puheilta putosi pohja. Hän ei ollutkaan niin peeaa kun antoi ymmärtää. K puhuu lööperiä.
Mutta mistä sinä tiedät paljonko K:lla on sijoitusasunnosta velkaa vai onko se velaton? Sitähän hän ei ole missään avannut. Todella moni ostaa sijoitusasunnon velaksi etenkin pk-seudulla, koska ne maksaa niin paljon että harvalla on useita satojatuhansia euroja tilillä makaamassa sitä varten. Sä olet vain tehnyt oletuksen, että koska K:lla on sijoitusasunto/asuntoja niin hänen tulee olla velaton ja voi siten elää minimaalisilla tuloilla kuin kuningas mikä on ihan absurdi ajatus muutenkin. 17k vuodessa tarkoittaa about 1400eur/kk ennen veroja. Ja koska ei verotietojen perusteella ole saanut kuin todella vähän pääomatuloja niin en ymmärrä millä rahoilla kuvittelet hänen eläneen herroiksi. On niissä sijoitusasuinnoissa myös kuluja, joita joutuu maksamaan ihan omasta pussista.En ole jankuttanut vaan oli ensimmäinen kommenttini (tänään) asiaan. Noin yleisesti vuosituloilla ei ole niin väliä jos on jo omistusasuntoa ja varoja muutenkin. Olet silloin voinut esim. valita tehdä vähemmän töitä koska et tarvitse palkkatuloja niin paljon. Silloin minusta ei ole vähävarainen vaikka tulot on pienet.
Omista tuloistani tai varallisuudestani en puhunut mitään vaan siitä miten itse näen persaukisuuden. Itse jätit vastaamatta että esititkö samantyylisesti köyhää kuin K (oletan että olet tuo edellinen). En myöskään puhunut nykyhetken tilanteesta jossa K ei enää edes feikkaa persaukista.
Kyllä. Ehkä mun mielelle vain on vaikeaa hyväksyä että se ois Bojan Meinaan yhteiskuva ois niin makee (vaikka pidänkin heitä vain kavereina).Kyllä. Mutta siinäkin tapauksessa on varmaan aika todennäköistä että bojan olisi paikalla, näkyipä kuvassa tai ei.
Vähän vaikea tihkua, jos eivät ole samassa paikassa Ja joo, ei tiedetä tätä, mutta katsotaans 14.6.Kyllä varmaan jotain some materiaalia tihkuu, niin selviää ehkä enemmän. Ei kuulu mulle, joo, mutta minkäs teet, kun kiinnostaa.
No mä taas ajattelen sen niin, että Damon ja Sadien houkuttelivat ja Bojanhan ei ajankohtaa voinut valita. Mutta päätti lähteä, koska varmaan oli aika ainutlaatuinen mahdollisuus kivaan kokemukseen.Juu, mutta eipä ollut Bllä kovin montaa vapaapäivää siinä välissä ja siltikin aika kauas lähti matkalle... No tätähän vois pohtia varmaan loputtomiin eikä sen viisammaksi taida tulla
Tuskin noi K:n asunnot vielä mitään tuottaa. Siis vastikkeiden, lainojen ja korkojen yli.En ole jankuttanut vaan oli ensimmäinen kommenttini (tänään) asiaan. Noin yleisesti vuosituloilla ei ole niin väliä jos on jo omistusasuntoa ja varoja muutenkin. Olet silloin voinut esim. valita tehdä vähemmän töitä koska et tarvitse palkkatuloja niin paljon. Silloin minusta ei ole vähävarainen vaikka tulot on pienet.
Omista tuloistani tai varallisuudestani en puhunut mitään vaan siitä miten itse näen persaukisuuden. Itse jätit vastaamatta että esititkö samantyylisesti köyhää kuin K (oletan että olet tuo edellinen). En myöskään puhunut nykyhetken tilanteesta jossa K ei enää edes feikkaa persaukista.
Hyvä vitsiBojan mahdollisesti elää nyt ihanaa aikaa punapään kainalossa.
Mäkin uskon että se lähti varmaan tosi mielellään. Ja itse asiassa ne on hyvinkin voineet pyytää muitakin joksuja, mutta heillä oli pääsiäisen viettoa perhepiirissä ja varmaan ihan vaan lomahaluja kotimaassa.No mä taas ajattelen sen niin, että Damon ja Sadien houkuttelivat ja Bojanhan ei ajankohtaa voinut valita. Mutta päätti lähteä, koska varmaan oli aika ainutlaatuinen mahdollisuus kivaan kokemukseen.
Tsädeborg, Oikotie, Pirkka. Matkoja, Asuntoja, VaatteitaAi niin, K mainostaa myös Aktiaa.
No siitä Dn mukana olosta ei oo kuitenkaan edelleenkään mitään tietoa.No mä taas ajattelen sen niin, että Damon ja Sadien houkuttelivat ja Bojanhan ei ajankohtaa voinut valita. Mutta päätti lähteä, koska varmaan oli aika ainutlaatuinen mahdollisuus kivaan kokemukseen.
No tätä just oon sanonu kun täälläkin on hoettu että niin lyhyeksi ajaksi piti päästä lähtemään. Mä en oo ikinä ollu yli viikon mittaisella matkalla, mutta matkustan silti aika paljon ja teen äkkinäisiäkin reissupäätöksiä. Kiertueen tauko taisi kokonaisuudessaan olla 13 päivää, joista pari kului bojanilla prepartyhommissa. Matkalle jäi vielä oikein hyvin aikaa.Olihan siinä nyt kymmenen päivää sentään. Mun mielestä se on aika tyypillinen loma-aika, suunnilleen niin kuin viikko sekä edeltävä viikonloppu. Hiihtolomat ja syyslomat on just tota luokkaa ja kyllä niillä paljon matkustetaan kauemmaksikin kuin new yorkiin.
On se silti voinut rohkaista/yllyttää bojania lähtemään, vaikkei olisikaan ollut siellä. Se on asunut new yorkissa ja oli samoihin aikoihin menossa itsekin Yhdysvaltoihin, niin helpostihan siinä on tullut puheeksi että sä kyllä tykkäisit siitä ja siitä paikasta.No siitä Dn mukana olosta ei oo kuitenkaan edelleenkään mitään tietoa.
On myös ikävää larpata vähävaraista kaveria Vantaan slummeista.Anteeksi mutta omalla taloudellisella menestyksellä leveily ja sen esiin tuominen on todella junttia ja nousukasmaista.
Oletko huomioinut, että meitä on kaksi kirjoittajaa. Jotka ihmettelevät Kn bisneksiä. Tässä ei ole kyse kateudesta ja Kn menestymisestä.Kyllä mä ymmärsin ja edelleen ihmettelen miten jaksat kitistä tästä vielä vuodenkin jälkeen. K oli persaukinen parin viimeisen vuoden verotettavien ansiotulojensa perusteella, se on ihan fakta. Fiksu ottaa "ilmaisen" kämpän eli kaupallisen yhteistyön, kun sellaisen saa. Ja kaiken muunkin vastaavan. Se ei poista sitä faktaa, että persaukinen hän ennen sitä on todellakin ollut. Asuntosijoittamisella ei ole saanut verotietojen perusteella parin viime vuoden aikana kuin muutamia satoja euroja vuodessa rahaa eli todellakin lyönyt sillä rahoiksi . Mikä sua oikeasti ärsyttää, se että toinen menestyy ja tienaa rahaa ja sinä edelleenkään et? Jos sulla olisi taloudellinen tilanne kunnossa et jaksaisi nillittää jonkun toisen rahatilanteesta netissä anonyymillä palstalla.
Eihän hän näin ole tehnyt, ei ole K:n vika jos otatte jotkut lavavitsit tosissaan, ei ole omaisuuksillaan leveillyt, mutta kiva, että nyt menestyy paljon on töitäkin sen eteen tehnytOn myös ikävää larpata vähävaraista kaveria Vantaan slummeista.
Miten hän on menestyksellä leveillyt ja tuonut esiin? Asunnon ostamisesta iloitsemista tapahtuu ihan tavistenkin someissa joka päivä. Asunnon ostaminen on normaalituloiselle ihmiselle ihan tavallinen asia.Anteeksi mutta omalla taloudellisella menestyksellä leveily ja sen esiin tuominen on todella junttia ja nousukasmaista.