Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin nekin projisoivat jotain omia ongelmiaan, jotka tänne ko aiheesta postaavat. On minustakin aivan turhia lukea ja nämä ketjut on kuitenkin aiheena K&B (ja max heidän seksuaalisuutensa), ei keskustelijoiden.
Nimimerkki Terapeutti on siis sitä mieltä että kaikkien velvollisuus on lukea toisten seksifantasioita? Aika erikoista, kun nykyisin muuten ollaan niin tarkkoja seksuaalisen häirinnän suhteen. Ei minulla ole mitään seksifantasioita vastaan, lähes kaikillahan niitä on, mutta en halua että niitä väkisin tuodaan luettaviksi.
 
vierailija
Itse olin eilen ystävien kaa ulkona pidemmän kaavan mukaan, joten nyt vasta pääsen toteamaan, että onpa teillä ollut kiva ilta täällä! Mahtavaa kuumistelua hyvässä hengessä, suorastaan katoavaa kansan…, eikun siis nautaperinnettä nykyisellään! Lisää tätä!!

En nyt näin aamusta yritäkään päästä samoihin sfääreihin (vaikkakin näin kyllä jotain seksiunta, en vain muista mitä!), mutta kerron silti minkälaiset mun unelmatreffit Joksujen kanssa olisi, tosiaan siis kaikkien heidän kanssaan.

Ensin jotain hyvää ruokaa ja juomaa, että tunnelma rentoutuu ja Krisille ei tule nälkäkiukkua. Juteltais rennosti ja hauskasti niitä näitä ja kyselisin varmaan paljon Sloveniasta asioita.

Sitten pelaamaan! Ehkä Unoa alkuun, mutta sitten kyllä ottaisin pelikortit esiin ja opettaisin pojille pari kunnon peliä ja kilpailuhenkisenä tyyppinä yrittäisin voittaa heidät kaikki!

Lopuksi laitettaisiin disco pystyyn ja tanssisimme ja laulaisimme villisti koko yön. Jokainen voisi soittaa vuoronperään mielibiisejään. Aamuyön tunteina ja kaikesta menosta väsyneinä lojuisimme ehkä raukean jossain sohvilla ja soittaisin vielä pojille jotain mun lemppari rock- ja progebiisejä ja sitten puhuisimme musiikista pitkään ja kummallisesti Janin kaa, koska muut olisivat tässä vaiheessa jo nukahtaneet. Silittelisin Janin hiuksia ja katsoisin nukkuvaa Boitsua ja olisin onnellinen…
Nämä olisivat kyllä ihanat treffit 😍
 
vierailija
Nimimerkki Terapeutti on siis sitä mieltä että kaikkien velvollisuus on lukea toisten seksifantasioita? Aika erikoista, kun nykyisin muuten ollaan niin tarkkoja seksuaalisen häirinnän suhteen. Ei minulla ole mitään seksifantasioita vastaan, lähes kaikillahan niitä on, mutta en halua että niitä väkisin tuodaan luettaviksi.
Kiimailu on aina kuulunut asiaan ja varsinkin kun emo on lukossa, niin niitä varmasti esiintyy täällä enemmän. Toki jokuhan sielläkin poistaa kiimailut ja hermostuu, todennäköisesti sama Marketta.
 
vierailija
Seksistä puhuminen on täysin luonnollista. Ihmiset jolla on seksiin liittyvää häpeää ja traumoja eivät voi kontrolloida muiden ihmisten keskusteluita. Et voi omat traumasi pysyvät silti siellä.
Tottakai seksistä puhuminen on luonnollista, pitää vain osata valita puheille oikea foorumi. Huonoa käytöstä lähinnä tuollainen henkilökohtaisten fantasioiden väkisin syöttäminen. Eilen oli tosi kiva se keskustelu, jossa mietittiin, miksi ja kuka on palstalaisten mielestä kuuma. Esimerkiksi siinä pystyttiin keskustelemaan ilman omien fantasioiden tuputtamista.
 
vierailija
Mulle paristokäyttöinen hehkulamppu toi mieleen tiiliskiven, jossa on toisessa päässä joku kotelo, jossa on se kaikkein isoin DD-paristo ja toisessa päässä se hehkulamppu. Saa varoa, ettei lamppu ja sen lasi hajoa. Mietin, että on varmaan h*lvetin kätevä retkillä. Ja tosi ihana sisustuselementti! Tai sitten not.
 
vierailija
Mitäs jos heti Joksujen tullessa lavalle huudettais jokaisen nimeä esim kolme kertaa ja perinteinen Cha-Cha-Cha-taputus päälle? Siis esim Ju-re (tap-tap-tap), Ju-re (tap-tap-tap), Ju-re (tap-tap-tap) ja siitä seuraavaan aina kaksitavuisena jotta helpompi huutaa eli Jan-ci (tap-tap-tap)…Na-ce… Kris-ko… ja vikana Bo-jan.

Se vois olla yllättävä ja ehkä Joksujen mielestä kiva tervetuliaishuuto.
Hyvä idea❣
 
vierailija
Kiimailu on aina kuulunut asiaan ja varsinkin kun emo on lukossa, niin niitä varmasti esiintyy täällä enemmän. Toki jokuhan sielläkin poistaa kiimailut ja hermostuu, todennäköisesti sama Marketta.
Tarkennuksena, että vaikka nuo ns kiimailut ovat tosi epämiellyttävää luettavaa, en ole missään ketjussa niitä poistattanut. Kunpa omille seksifantasioille olisi oma ketjunsa, siellä voisitte mellastaa mielin määrin.
 
vierailija
Mulle paristokäyttöinen hehkulamppu toi mieleen tiiliskiven, jossa on toisessa päässä joku kotelo, jossa on se kaikkein isoin DD-paristo ja toisessa päässä se hehkulamppu. Saa varoa, ettei lamppu ja sen lasi hajoa. Mietin, että on varmaan h*lvetin kätevä retkillä. Ja tosi ihana sisustuselementti! Tai sitten not.
Mutta sitten googletin sen ja tajuan nyt, mitä ehdottaja tarkoittaa. Kiva idea todellakin, mutta toisaalta konsertti menee varmasti oikein hyvin ilman sitäkin, enkä itse ainakaan toivo mitään sen ihmeempiä projekteja vain niiden itsensä toteuttamisen vuoksi, vaikka oiskin hyviä ideoina.
 
vierailija
Nimimerkki Terapeutti on siis sitä mieltä että kaikkien velvollisuus on lukea toisten seksifantasioita? Aika erikoista, kun nykyisin muuten ollaan niin tarkkoja seksuaalisen häirinnän suhteen. Ei minulla ole mitään seksifantasioita vastaan, lähes kaikillahan niitä on, mutta en halua että niitä väkisin tuodaan luettaviksi.
Ei se velvollisuus ole. Sen kuin skippaa ne viestit ja väkisin ei kukaan pakota lukemaan. Jos toisten kirjoitukset tuntuu härinnältä niin ehkä olisi parempi etsiä joku muu keskustelu. Täällä ja vauvalla kun niitä on aina ollut ja tulee olemaan. Sillä lailla välttyy "häirinnältä". Suurin osa haluaa lukea niitä tai vähintäänkin heitä ei haittaa ne ja enemmistö sen nyt päättää. Tämä tästä omalta osaltani.
t. eri
 
vierailija
Ihana haastis vuoden takaa, johon JOS tehnyt enkkutekstit. B ei ole tässä niin siloposki ja nuoren näköinen kuin itse viisuissa.

”Shagadelic rock’n’roll = electric energy that brings out dirty thoughts” jotenkin noin muotoili B heidän musiikkinsa, joten katson meidän (oikeasti varsin kiltit) viestit tässä ketjussa oikeutetuiksi. Jumalolento on puhunut

B on tuossa krapulassa, ei ole ehtinyt silottaa poskiaan 🤭
 
vierailija
Eihän täällä edes kirjoitettu eilen mitään ekplisiittistä seksisanastoa tai -fantasioita. Olisiko maininta kolmen hengen kimpasta ollut ”rajuinta” mitä itse luin, eikä siinäkään kuvailtu asioita sen tarkemmin.
 
vierailija
Missä se fantasioiden kertomisen raja sitten menee? Muistan kun joku kirjoitti vauvalla siitä, että haluaisi haistella Käärijän käytettyjä alushousuja. Kommentti sai aika paljon alapeukkuja. Eikä niissä kuolaamis viesteissä yleensä ole kuin max. 5-10 yläpeukkua, joten ei niistä selvästikään suurin osa ketjun lukioista tykkää.
 
vierailija
Nimimerkki Terapeutti on siis sitä mieltä että kaikkien velvollisuus on lukea toisten seksifantasioita? Aika erikoista, kun nykyisin muuten ollaan niin tarkkoja seksuaalisen häirinnän suhteen. Ei minulla ole mitään seksifantasioita vastaan, lähes kaikillahan niitä on, mutta en halua että niitä väkisin tuodaan luettaviksi.
Ei ole kenenkään velvollisuus lukea mitään netissä. Jos on sisältöä josta ei pidä, sen voi skipata. Jos sisältöä josta ei pidä on paljon, voi miettiä, haluaako mennä toiselle palstalle. Yksittäiset ihmiset eivät voi omilla normeillaan kontrolloida sitä, mitä muut kirjoittavat. Seksifantasiat ovat usein iso osa shippausta ja se ei ole kaikkien juttu, eikä tarvitsekaan olla. Mikään ei ole kaikkien juttu.
 

Yhteistyössä