Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En tiedä onko joku ehtinyt jo tätä kommentoida mutta luulen päinvastoin, että ovat samoja tyyppejä, jotka eivät yleisesti tykkää tuollaista taidekuvista. Itse olen puolustanut Damonin kuvia ja tykkäsin myös K:n promokuvista. Olikin tarkoitus tänään kirjoittaa asiasta, kun en eilen illalla enää jaksanut. Minusta on hienoa että kuvilla voi myös tuoda esiin tunteita ja mielentiloja, kuten Damon, tai muuten vain toteuttaa taiteellista visiota, kuten noissa K:n ja E:n kuvissa. Ei kai valokuvan ainoa tarkoitus ole olla kaunis. Itsekin tykkään niistä kauniista, söpöistä ja kuumista kuvista mitä heistä on olemassa, mutta olisi omasta mielestäni tukahduttavaa, että kuvien täytyisi olla aina sellaisia. Taidekuvien avulla voi vapautua rooleista ja käyttää luovuutta. Luultavasti vapauttavaa kuvattaville itselleenkin.
Taidekuvissahan on usein myös jokin inspiraatio lähteenä esimerkiksi juurikin tuo Krisin huivikuva, mistä olivat Damonin kanssa saaneet inspiraation siitä elokuvasta. Ne ovat yllättävän vaikeita toteuttaa mut mielestäni onnistuivat hyvin. Promokuvat taas on paljon helpomia toteuttaa ja kuvata
 
vierailija
Se ihmetyttää miksei B:n kuvista tehty yksilöllisempiä kun noita poikakuvia tupakka suussa ja Calvin Kleinit jalassa Damonin ig niin paljon, Krisiin on panostanut näköjään enemmän
 
Yritin miettiä vakavaa vastausta, mutta anteeksi, en saa mitään muuta selitystä päähäni kuin sen, että Damon on vähän ihastunut Krisiin (mallina), ja siksi on oikein inspiroitunut muusansa kanssa kehittelemään enemmän mielenkiintoisia ideoita kuville.
 
vierailija
Se ihmetyttää miksei B:n kuvista tehty yksilöllisempiä kun noita poikakuvia tupakka suussa ja Calvin Kleinit jalassa Damonin ig niin paljon, Krisiin on panostanut näköjään enemmän
Minä taas näen B:n kuvissa enemmän hänestä itsestään kumpuavia tunteita, ahdistusta ja synkempiä sävyjä mitä ovat Damonin kanssa halunneet tuoda esiin. Krisin kuvat ovat taas enemmän sen tyyppisiä, kuin mallikuvat lehdissä, niistä ei tule yhtä henkilökohtainen vaikutelma. Mutta ovat siis hienoja. Ja voi olla että osassa Krisinkin kuvista käsitellään hänen mielenmaisemaansa, kun kuvauksia kutsuttiin nimellä ”Therapy sessions”. Ehkä noiden muidenkin kuvien taustoja avataan vielä enemmän. Itseäni kiinnostaisi ainakin!
 
Joo ehkä Bojaniltakin voinut tulla toivetta siitä, minkä tyyppisiä kuvia haluaa, kun näyttää muutenkin kytkevän ne (oletettavasti) uuden biisin lyriikoihin ja tunnelmaan.
 
vierailija
Minä taas näen B:n kuvissa enemmän hänestä itsestään kumpuavia tunteita, ahdistusta ja synkempiä sävyjä mitä ovat Damonin kanssa halunneet tuoda esiin. Krisin kuvat ovat taas enemmän sen tyyppisiä, kuin mallikuvat lehdissä, niistä ei tule yhtä henkilökohtainen vaikutelma. Mutta ovat siis hienoja. Ja voi olla että osassa Krisinkin kuvista käsitellään hänen mielenmaisemaansa, kun kuvauksia kutsuttiin nimellä ”Therapy sessions”. Ehkä noiden muidenkin kuvien taustoja avataan vielä enemmän. Itseäni kiinnostaisi ainakin!
Lisään tähän vielä että B:n kuvissa näkyy kontrastina myös herkkyyttä ja haavoittuvuutta. Etenkin niissä villapaitakuvissa, mutta näen tuota haavoittuvuutta myös noissa synkemmisdö kuvissa.
 
vierailija
Sellainen juttu. Voivatko nämä B:n kuvien otsikot osa uuden kappaleen sanoitusta? Osa sopisi teemaan.
Tätä on spekuloitu paljon toisella palstalla ja muualla fandomissa, ja monet sitä mieltä, että olisivat uuden biisin sanoja. Mutta tästä ei voi tietenkään olla varma, ennenkuin pääsee kuulemaan biisin tai Joksut muuten vahvistaa asian.
 
vierailija
Haluaisiko paljastaa noin paljon jo kappaleesta? Itse olen epäilevällä kannalla
Mä en uskonut näiden olevan kappaleen sanoja ennen kuin tän postauksen kohdalla. On jo vähän liian osuvaa. Sitä paitsi onhan K tehnyt saman tempun justiinsa ton "kipu kiihottaa"-jutun kohdalla, ja HHH oli vielä järeämpi tempaus, kun postasi videon, jossa kuultiin pätkä uutta kappaletta ilman mitään ennalta tullutta tietoa uudesta sinkusta. Kaikenlaisia temppuja voidaan tehdä, jotta fanit innostuu tulevasta biisistä.
 
vierailija
Kyllä meitä shippaajia vielä riittää. Itsen on todella vaikea ymmärtää näkemystä, että Bojanin tunteet olisivat jotenkin "laantuneet" kun omasta näkökulmastani kaikki puhuu lähinnä päinvastaista.
Millä tavoin se, että heidän tunteensa ovat laantuneet ystävyydeksi estää shippauksen? Mä olen shipannut aikaisemminkin, mutta koskaan ennen K&B:tä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön, että näiden shipattavien välissä pitäisi olla oikeasti ns. romanttisia tuntemuksia. Silloin roikutaan kiinni epärealistisissa haaveissa.
 
vierailija
Mint_tervan ficit ovat minusta aina jotenkin hieman outoja tavalla, jota en osaa selittää, mutta tykkäsin tämän uuden NT-ficin parista kohdasta kuten “It’s okay, don’t worry, I’ll wait. When you find Jere...” – Bojan placed his palm on Jere’s hand that was resting on his chest. – “You know where to find me too.” ja se miten Jere selitti Sloveniaan menemättömyyttään. https://archiveofourown.org/works/53458459
 
vierailija
Millä tavoin se, että heidän tunteensa ovat laantuneet ystävyydeksi estää shippauksen? Mä olen shipannut aikaisemminkin, mutta koskaan ennen K&B:tä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön, että näiden shipattavien välissä pitäisi olla oikeasti ns. romanttisia tuntemuksia. Silloin roikutaan kiinni epärealistisissa haaveissa.
Useimmilla ihmisillä on elämässään epärealistisia haaveita.
 
vierailija
Ei helvetti! Onko kenelläkään samaa ongelmaa -> Joker Out kadonnut Apple Musicista 😳😭😩😢🥺 Yritin laittaa soittolistaani päälle niin esim. A Sem ti Povedal, Katrina, Vem da Gres, Demon, Gola… kaikissa tulee teksti ”Tämä kappale ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi / alueellasi”. Vain Carpe diem ja SSOL toimivat 🤯
 
vierailija
Ei helvetti! Onko kenelläkään samaa ongelmaa -> Joker Out kadonnut Apple Musicista Yritin laittaa soittolistaani päälle niin esim. A Sem ti Povedal, Katrina, Vem da Gres, Demon, Gola… kaikissa tulee teksti ”Tämä kappale ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi / alueellasi”. Vain Carpe diem ja SSOL toimivat
Liittyy varmaan samaan Universalin juttuun kuin Joksujen musiikin katoaminen TikTokista...
 
vierailija
Ei helvetti! Onko kenelläkään samaa ongelmaa -> Joker Out kadonnut Apple Musicista Yritin laittaa soittolistaani päälle niin esim. A Sem ti Povedal, Katrina, Vem da Gres, Demon, Gola… kaikissa tulee teksti ”Tämä kappale ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi / alueellasi”. Vain Carpe diem ja SSOL toimivat
Kyllä mä ainakin edelleen Apple musicissa pystyn kuunteleen kaikkia biisejä joksuilta
 
vierailija
Millä tavoin se, että heidän tunteensa ovat laantuneet ystävyydeksi estää shippauksen? Mä olen shipannut aikaisemminkin, mutta koskaan ennen K&B:tä en ole törmännyt tällaiseen ilmiöön, että näiden shipattavien välissä pitäisi olla oikeasti ns. romanttisia tuntemuksia. Silloin roikutaan kiinni epärealistisissa haaveissa.
Minulle on ihan sama miten shippaus "yleensä" toimii. Itseäni ei kiinnostaisi shipata K&B:tä, ellen uskoisi heillä olevan oikeasti romanttista kiinnostusta toisiinsa, ihan sama vaikka joku muu shippaisi ihan erilaisista lähtökohdista. On hyvin mahdollista, etteivät he koskaan päädy yhteen tosimaailmassa, vaikka niin kovasti toivoisin, mutta se ei ole minun shippaukseni pointti, vaan rakkaus.

Ja jos jonkun mielestä tämä ei ole shippausta vaan jotain muuta, niin minulle ihan sama.
 
Samalla lailla minäkin shippaan, ainoa et ole
 
vierailija
Se ihmetyttää miksei B:n kuvista tehty yksilöllisempiä kun noita poikakuvia tupakka suussa ja Calvin Kleinit jalassa Damonin ig niin paljon, Krisiin on panostanut näköjään enemmän
Niinpä. Ehkä kyse on siitä, että B haluaa nimenomaan pois "kiltin pojan" imagostaan. Tietoinen valinta, mutta ei minusta huono ollenkaan. B:n pahan pojan imago iskee minuun kyllä vahvasti.
Voisitteko kuvitella samantapaista lookia Krisille? Ei todellakaan.
 
Yhteistyössä