Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
SloMo kysymys liittyi Bojanin ja Janin väliseen suudelmaan, et lieneekö siinä syy. Tuolla on aika tiukka linja sen suhteen.
Sanoisin ennemminkin että typerä linja lähteä poistelemaan kaikkea joka vähänkin eroaa ketjun pääaiheesta. Ja vauvalla kun sen poistelun vielä pystyy tekemään toisin kuin täällä. Samoin se että poistetellaan heti ettei tilanne nyt vaan mitenkään eskaloidu eli kuvitellaan että asia x johtaa y:hyn on hölmöläisen hommaa. Ja sitten taas sivut hyppii.


Ja SloMo on Espanjan viisu viime vuodelta ja saattoi soida siinä jutussa taustalla.
 
vierailija
Tuli mieleen myös Hollannin Pinkpop, joka yleensä on toukokuussa, mutta ensi vuonna se on vasta kesäkuun lopussa. Tosin joissain maissa kesä on "virallisesti" välillä 21.6.-21.9. (en tiedä koskeeko Balkania), niin en tiedä mihin asti silloin on alkukesä. :D
 
vierailija
Siddhartan uusi sinkku 1Minuta on muuten julkaistu tänään. Itse innostuin tuosta biisistä Arena Stozicen yleisövideoista, mutta en nyt kyllä hirveästi lämpene tälle levyversiolle, jotenkin lälly ja oudosti tuotettu. Höh. On ollut tosi kovat odotukset heidän seuraavalle levylleen Prepovedanan jälkeen.
 
vierailija
Uusi haastis! Toivottavasti saadaan nopeasti käännöksiä
LadySLO! I know this is so long podcast... but what they say about Gregors situation? Or is there something more we should know 😀?
 
vierailija
Ainoat maat Slovenian ulkopuolella joissa Joksuilla voisi edes teoriassa olla isohko soolokeikka muualla kuin festareilla lienevät Serbia ja ehkä Puola? Ja sekin tuntuu aika kaukaa haetulta.
 
vierailija
Palaan vielä eilisen illan ja aamun aiheisiin Bn ja Janin osalta. Jos tosi tiukat Pohjois-Korea -säännöt halutaan luoda kaikkien muiden "shippien" kieltämiseksi täällä ja Vauvalla, niin sittenhän esim. LadySLOn jakama linkki eli uusi kuvakulma B ja Jan -pusuun olisi tiukasti tulkittuna sääntöjen vastainen, ja mun mielestä se olisi jo naurettavaa hiustenhalkomista.

Itse osallistuin aiheeseen eilen Vauvalla sen verran, että pohdiskelin /spekuloin Bn henkilökohtaista seksuaalihistoriaa ja sitä, että olisiko hänellä joskus aikoinaa ollut jotain pientä sutinaa Janin kanssa. Varmaan viestini on sieltä jo poistettu, en ole katsonut. Pointtina tai perusteluna oli mm. tämä mainittu avasuutelu, Tel Avivin bussibileet ja Bn viimeksi Janille laittaman synttärionnitteluiden painikuva. Tai vaikka se, miten Jan kommentoi NT-liven "Best boyfriends" -lausahdusta.

Tämä ei kuitenkaan mun mielestä ole mitään shippaamista, vaan asioiden pohtimista ja tärkeää mielestäni sikäli, jos kiinnostaa miettiä missä B on nyt ja miksi ja miten hänestä on tullut se millainen hänestä on tullut (ja tämä tietysti sillä ajatuksella nyt sanottu, että emme voi tietää varmuudella juuri MITÄÄN Bn seksuaalihistoriasta tai seks. suuntautumisesta yhtä seurustelusuhdetta lukuunottamatta). Mutta itseäni näitä asioita ja sitä miltä ne näyttävät ulospäin on ainakin kiinnostavaa pohtia.

Enkä edes väitä, että Bllä ja Janilla olisi ollut mikään suhde keskenään, mutta mahdollista voisi olla, että heillä on EHKÄ ollut JOTAIN fyysistä kanssakäymistä joskus, vaikkapa ihan kokeiluna. Mun mielestä paljon todennäköisempää kuin vaikkapa Martinin kaa, jota kuitenkin monessa paikassa on huolella pakotettu Bn poikaystäväksi ja suureksi rakkaudeksi jne. Itse olen aina nähnyt Martinin Bn elämässä "vain" tosi rakkaana ja tärkeänä ystävänä ilman mitään fyysistä vetovoimaa heidän välillään. Toisin on Janin kanssa (ts. Jan säteilee ympärilleen ihan eri tavalla seksuaalista energiaa ja vetovoimaa ihan joka puolelle), vaikkakin toki nykyään niin Bllä kuin Janilla näyttäisi olevan ihan muut kiinnostuksen kohteet kuten hyvin tiedämme: toisella K ja toisella Nace! 😍

Eli lyhyesti sanottuna: olen henkeen ja vereen K&B shippari ja näen heidän välillään paljon tunteita ja something more. Silti ei ole mielestäni shippausta miettiä, onko Bllä joskus ollut jotain muuta meneillään jonkun muun kanssa.

Ymmärrän täysin jos jollain menee vaikkapa B ja Kris -shippaus tunteisiin, jos sitä tungetaan joka paikasta silmille. Itse en tällaiseen juuri törmää missään, koska palstailen vaan täällä ja Vauvalla ja IG:ssä, mitä nyt välillä käyn ihastelemassa Tumpussa etenkin Korvessa -käyttäjän mahtavia analyysejä ja kuvia (ja muutamien muiden). Mutta näissä ei kyllä pahemmin BoKris-kamaan törmää, ellei ehdoin tahdoin yritä sellaista etsiä. En sitten tiedä onko jossain Twitterissä, Tiktokissa, Jodelissa tai Discordissa täysin eri meininki.

Mutta toivoisin, että totalitaristisen kieltämisen sijaan pystyisimme fiksusti ja asiallisesti keskustelemaan melkein mistä asiasta tahansa, kunhan sillä on edes jonkinlainen K&B- yhteys. Ja itseäni ei kyllä haittaa jos joku kysyy johonkin muuhun shippiin ficci-linkkiä ja saa sellaisen. Kukaan ei pakota linkkiä avaamaan, joten siinä on 2 viestiä jotka voi vaan hypätä yli.

Sori, tulipa pitkä viesti.
Rauhaa ja rakkautta ja hyvää uutta vuotta kaikille, K&B Best Boyfriends & Love Together!! 💙💚
 
vierailija
Palaan vielä eilisen illan ja aamun aiheisiin Bn ja Janin osalta. Jos tosi tiukat Pohjois-Korea -säännöt halutaan luoda kaikkien muiden "shippien" kieltämiseksi täällä ja Vauvalla, niin sittenhän esim. LadySLOn jakama linkki eli uusi kuvakulma B ja Jan -pusuun olisi tiukasti tulkittuna sääntöjen vastainen, ja mun mielestä se olisi jo naurettavaa hiustenhalkomista.

Itse osallistuin aiheeseen eilen Vauvalla sen verran, että pohdiskelin /spekuloin Bn henkilökohtaista seksuaalihistoriaa ja sitä, että olisiko hänellä joskus aikoinaa ollut jotain pientä sutinaa Janin kanssa. Varmaan viestini on sieltä jo poistettu, en ole katsonut. Pointtina tai perusteluna oli mm. tämä mainittu avasuutelu, Tel Avivin bussibileet ja Bn viimeksi Janille laittaman synttärionnitteluiden painikuva. Tai vaikka se, miten Jan kommentoi NT-liven "Best boyfriends" -lausahdusta.

Tämä ei kuitenkaan mun mielestä ole mitään shippaamista, vaan asioiden pohtimista ja tärkeää mielestäni sikäli, jos kiinnostaa miettiä missä B on nyt ja miksi ja miten hänestä on tullut se millainen hänestä on tullut (ja tämä tietysti sillä ajatuksella nyt sanottu, että emme voi tietää varmuudella juuri MITÄÄN Bn seksuaalihistoriasta tai seks. suuntautumisesta yhtä seurustelusuhdetta lukuunottamatta). Mutta itseäni näitä asioita ja sitä miltä ne näyttävät ulospäin on ainakin kiinnostavaa pohtia.

Enkä edes väitä, että Bllä ja Janilla olisi ollut mikään suhde keskenään, mutta mahdollista voisi olla, että heillä on EHKÄ ollut JOTAIN fyysistä kanssakäymistä joskus, vaikkapa ihan kokeiluna. Mun mielestä paljon todennäköisempää kuin vaikkapa Martinin kaa, jota kuitenkin monessa paikassa on huolella pakotettu Bn poikaystäväksi ja suureksi rakkaudeksi jne. Itse olen aina nähnyt Martinin Bn elämässä "vain" tosi rakkaana ja tärkeänä ystävänä ilman mitään fyysistä vetovoimaa heidän välillään. Toisin on Janin kanssa (ts. Jan säteilee ympärilleen ihan eri tavalla seksuaalista energiaa ja vetovoimaa ihan joka puolelle), vaikkakin toki nykyään niin Bllä kuin Janilla näyttäisi olevan ihan muut kiinnostuksen kohteet kuten hyvin tiedämme: toisella K ja toisella Nace!

Eli lyhyesti sanottuna: olen henkeen ja vereen K&B shippari ja näen heidän välillään paljon tunteita ja something more. Silti ei ole mielestäni shippausta miettiä, onko Bllä joskus ollut jotain muuta meneillään jonkun muun kanssa.

Ymmärrän täysin jos jollain menee vaikkapa B ja Kris -shippaus tunteisiin, jos sitä tungetaan joka paikasta silmille. Itse en tällaiseen juuri törmää missään, koska palstailen vaan täällä ja Vauvalla ja IG:ssä, mitä nyt välillä käyn ihastelemassa Tumpussa etenkin Korvessa -käyttäjän mahtavia analyysejä ja kuvia (ja muutamien muiden). Mutta näissä ei kyllä pahemmin BoKris-kamaan törmää, ellei ehdoin tahdoin yritä sellaista etsiä. En sitten tiedä onko jossain Twitterissä, Tiktokissa, Jodelissa tai Discordissa täysin eri meininki.

Mutta toivoisin, että totalitaristisen kieltämisen sijaan pystyisimme fiksusti ja asiallisesti keskustelemaan melkein mistä asiasta tahansa, kunhan sillä on edes jonkinlainen K&B- yhteys. Ja itseäni ei kyllä haittaa jos joku kysyy johonkin muuhun shippiin ficci-linkkiä ja saa sellaisen. Kukaan ei pakota linkkiä avaamaan, joten siinä on 2 viestiä jotka voi vaan hypätä yli.

Sori, tulipa pitkä viesti.
Rauhaa ja rakkautta ja hyvää uutta vuotta kaikille, K&B Best Boyfriends & Love Together!!
Ihan samaa mieltä! Ei hän nyt kuitenkaan siellä neitsyenä Kärtsää odota ja minusta ihan okei asiallisesti spekuloida, mitä esim. menneisyydessä on saattanut tapahtua. :)

Enkä usko, että käytännössä kukaan shippaa Jania ja Bojania muuten kuin kiinnostavana seksifantasiana, ei niin että haluaisi heidät oikeasti yhteen saati että kuvittelisi näin, siinä missä moni BoKris-shippari tuntuu kuvittelevan, että nämä tyypit oikeasti jo seurustelevat nyt kun asuvat kämppiksinäkin.
 
vierailija
Minä katsoin kans, että siinä on emännillä kilpailu, kuka pääsee juttelemaan ja iskemään kiinni. En usko, että tuo on Bojanista pidemmän päälle kovin hauskaakaan...
Ilmeisesti hän pystyy vielä liikkumaan noissa paikoissa ilman turvamiehiä, en tiedä oliko tuossa porukassa osa myös hänen tuttujaan, vaikka osalla näytti kyllä selvästi olevan metsästys mielessä. 😅
 
vierailija
Minä katsoin kans, että siinä on emännillä kilpailu, kuka pääsee juttelemaan ja iskemään kiinni. En usko, että tuo on Bojanista pidemmän päälle kovin hauskaakaan...
Näittekö sen madamin toisen storyn? Siinä pari ohikulkevaa miestä yrittää juttusille. 😂 Ei ole kyllä helppoa B:n käydä missään ja pitää hauskaa, onneksi pääse Lontooseen hetkeksi.
 
vierailija
Ihan samaa mieltä! Ei hän nyt kuitenkaan siellä neitsyenä Kärtsää odota ja minusta ihan okei asiallisesti spekuloida, mitä esim. menneisyydessä on saattanut tapahtua.

Enkä usko, että käytännössä kukaan shippaa Jania ja Bojania muuten kuin kiinnostavana seksifantasiana, ei niin että haluaisi heidät oikeasti yhteen saati että kuvittelisi näin, siinä missä moni BoKris-shippari tuntuu kuvittelevan, että nämä tyypit oikeasti jo seurustelevat nyt kun asuvat kämppiksinäkin.

Kiitos! 💚💙 Itseasiassa unohtui vielä mainita tuossa viestissäni, että mielestäni paras ja ihanin esimerkki täysin asiaankuulumattomasta viestistä Vauvalla oli tässä joulun aikaan, kun yksi vasikka kyseli K&B-ketjussa karjalanpaistin ohjetta ja hän saikin ihan asialliset vastaukset parilta naudalta. Yhteisön voimaa ja välittämistä parhaimmillaan ❤, eikä kukaan nillittänyt että ei liity ketjun päähenkilöihin mitenkään! 😅
 

Yhteistyössä