Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Huomenta! Tykkään käydä lukemassa näitä teidän kirjoituksia ja välillä saatan itsekin kommentoida. Täällä on usein todella kivaa pohdintaa. Nähtävästi K:n ja B:n suuntautuminen jaksaa kiinnostaa osaa ihmisistä. Itse en ole kauheasti lähtenyt avautumaan aiheesta sen tulenarkuuden takia ja ehkä myös kunnioituksesta itse artisteja kohtaan. B:stä on siinä mielessä helpompi puhua, koska hän asuu toisessa maassa. Vaikka koen, että B on vähintään bi tai pan, niin kaikki nämä on kuitenkin pelkkiä oletuksia. Kaikki me katsotaan näitä asioita subjektiivisesti. K:sta en halua kirjoittaa muuta kuin sen, että olin näkevinäni rakkautta hänen ja B:n välillä. Vaikka olen alunperin Kärtsäkuolaajia, niin jokin tuossa B:n ja K:n väleissä on sellaista, että jäin siihen itsekin koukkuun. Siksi täällä edelleen ajoittain ollaan. Itse tulin kaapista ulos opiskellessani yliopistossa. Siellä vallitseva ilmapiiri oli sen verran helppo, rento ja suvaitseva. Mikä mua tässä asiassa huvittaa ja miksi ehkä avaudun tästä on se, että mun oma ulostulo oli vähän samanlaista kuin K:n touhut. Kyseistä kommenttia ei tarvitse sen enempää analysoida ja tarkoitus onkin, että nämä asiat pysyvät vain tässä ketjussa. Hyvää päivänjatkoa kaikille.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

”mun oma ulostulo oli vähän samanlaista kuin K:n touhut.”
Tämä jäi kiinnostamaan, mutta ymmärrän jos et tätä halua avata enempää😊
 
Kiitti mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Toivottavasti pystyt joskus avamaan sopivalla hetkellä yhtä kommenttiasi. Se jäi kiinnostamaan. Tykkään lukea ihmisten omakohtaisia kokemuksia näistä asioista ja muutenkin elämästä.
 
vierailija
Täällä yksi joka miettii Krisko /Bojan -dynamiikkaa JOn sisällä. Osa heitäkin shippaa, itse en niinkään. Sitten paljon vitsaillaan että Kris suunnilleen vihaa Bojania, mistähän tämä juontaa juurensa? Onko muka kateellinen Bn saamasta huomiosta? Kateellinen Käärijästä? Ei organisoituneena ihmisenä kestä Bn kohellusta? 🙂

En siis väitä että mikään näistä olisi totta, kiinnostaa vaan tietää mistä tällaiset jutut ja vitsit fandomissa lähtee liikkeelle. Ja tähän liittyen, tai siihen ihanaa Kris/Kärtsäri -videoon liittyen:

kaikkihan tiedämme sellaisen kaverin joka kopioi sinua ihan kaikessa. Fanituksen kohteissa, pukeutumisessa, ihastuksissa jne. Itsellä oli teininä tällainen kaveri. Entä jos B onkin tällainen kaveri Krisille ja se tosiaan oli Kris joka ”ihastui” Kärdeen ensin? ☺ (tämä spekulointi enemmän huumoria kuin mikään syväanalyysi)
 
vierailija
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

”mun oma ulostulo oli vähän samanlaista kuin K:n touhut.”
Tämä jäi kiinnostamaan, mutta ymmärrän jos et tätä halua avata enempää
Voin joskus sopivalla hetkellä keskustella asiasta, jos jotakuta oikeasti kiinnostaa. En vaan ole vielä itsekään sinut homouteni kanssa. Joinakin päivinä olen ja joinakin päivinä se edelleen ahdistaa. Lähden tästä töihin. Mukavaa päivää tosiaan kaikille.
 
vierailija
Kiitti mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Toivottavasti pystyt joskus avamaan sopivalla hetkellä yhtä kommenttiasi. Se jäi kiinnostamaan. Tykkään lukea ihmisten omakohtaisia kokemuksia näistä asioista ja muutenkin elämästä.
En ole tuo joka asiasta kirjoitti, mutta arvelisin että hän tarkoitti, jotain samaa mitä K tekee: vitsailee asialla, kiertelee ja kaartelee sen ympärillä tosin paljon. Testailee ihmisten reaktioita asiaan… Eli siitä puhe mistä puute…
 
vierailija
Täällä yksi joka miettii Krisko /Bojan -dynamiikkaa JOn sisällä. Osa heitäkin shippaa, itse en niinkään. Sitten paljon vitsaillaan että Kris suunnilleen vihaa Bojania, mistähän tämä juontaa juurensa? Onko muka kateellinen Bn saamasta huomiosta? Kateellinen Käärijästä? Ei organisoituneena ihmisenä kestä Bn kohellusta?

En siis väitä että mikään näistä olisi totta, kiinnostaa vaan tietää mistä tällaiset jutut ja vitsit fandomissa lähtee liikkeelle. Ja tähän liittyen, tai siihen ihanaa Kris/Kärtsäri -videoon liittyen:

kaikkihan tiedämme sellaisen kaverin joka kopioi sinua ihan kaikessa. Fanituksen kohteissa, pukeutumisessa, ihastuksissa jne. Itsellä oli teininä tällainen kaveri. Entä jos B onkin tällainen kaveri Krisille ja se tosiaan oli Kris joka ”ihastui” Kärdeen ensin? (tämä spekulointi enemmän huumoria kuin mikään syväanalyysi)
Se video on kyllä ihana!
 
Käsittääkseni se liittyy etenkin siihen, että Bojan nähdään ylipirteänä ja kaoottisena ADHD-häslänä ja Kris superneuroottisena stressaajana ja bändin "aikuisena", jolloin tästä syntyy draamallisesti suoraan antagonistinen dynamiikka. Tai en ole varma miten paljon tuota nähdään oikeasti ja miten paljon se on ficcikamaa/vitsi. Voi olla, että jotkut videopätkät myös vahvistavat tätä narratiivia.
 
vierailija
En ole tuo joka asiasta kirjoitti, mutta arvelisin että hän tarkoitti, jotain samaa mitä K tekee: vitsailee asialla, kiertelee ja kaartelee sen ympärillä tosin paljon. Testailee ihmisten reaktioita asiaan… Eli siitä puhe mistä puute…
Sitten tässä on aina se puoli, että mitä tekee Käärijänä ja mitä Jerenä ja onko niillä paljonkin yhteistä. Vai ei.
 
vierailija
Nykyään tulee kyllä valtavat määrät BoKris-ficcejä. Joskus luenkin niitä, mutta jäi häiritsemään tuore ficci, jossa Bojan "löytää seksuaalisuutensa" Jeren kanssa, mutta menee sitten yhteen "suuren rakkautensa" Krisin kanssa, se tuntui vaan jotenkin niin väärältä. :p
 
vierailija
Tuli tässä mieleen se yksi video NT lta, jossa näyttää siltä, että B estää K ta lähestymästä Krisiä. Estääkö B oikeasti, vai onko tilanteessa kyse jostain ihan muusta ja se vain näyttää estämiseltä. Olisi kyllä vähän erikoista, jos B lavalla noin aktiivisesti vahtii K n tekemisiä.
 
vierailija
Täähän on shippiketju!!! Ei artistien musiikinarvostamisketju. Musiikkiakin arvostetaan, mutta shipin ohessa.
Jep, tää jaksaa aina huvittaa, että jotkut tulevat tänne ja/tai emopaatille moralisoimaan, halveksumaan, nauramaan tai yrittämään shippauksen lopettamista. Ikään kuin näissä kahdessa paikassa shippauksen laantuminen lopettaisi maailmasta K/B-jutut. 😄 Eivät ilmeisesti ymmärrä, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, kun lasketaan kaikki alustat mukaan.

Ihmetyttää myös, eikö tässä yli puolen vuoden (!) aikana ole vielä iskostunut kalloon, etteivät nuo shippauksen vastaiset kommentit käännä laivan suuntaa piiruakaan. Mutta ei kai siinä, masokismia on monenlaista.
 
vierailija
Täällä yksi joka miettii Krisko /Bojan -dynamiikkaa JOn sisällä. Osa heitäkin shippaa, itse en niinkään. Sitten paljon vitsaillaan että Kris suunnilleen vihaa Bojania, mistähän tämä juontaa juurensa? Onko muka kateellinen Bn saamasta huomiosta? Kateellinen Käärijästä? Ei organisoituneena ihmisenä kestä Bn kohellusta?

En siis väitä että mikään näistä olisi totta, kiinnostaa vaan tietää mistä tällaiset jutut ja vitsit fandomissa lähtee liikkeelle. Ja tähän liittyen, tai siihen ihanaa Kris/Kärtsäri -videoon liittyen:

kaikkihan tiedämme sellaisen kaverin joka kopioi sinua ihan kaikessa. Fanituksen kohteissa, pukeutumisessa, ihastuksissa jne. Itsellä oli teininä tällainen kaveri. Entä jos B onkin tällainen kaveri Krisille ja se tosiaan oli Kris joka ”ihastui” Kärdeen ensin? (tämä spekulointi enemmän huumoria kuin mikään syväanalyysi)
Ehkä tuo Kris vs. Bojan asetelma lähtee siitä miten ovat toisiaan ”kiusaamassa” vähän väliä, kuten sisarukset. B esim. toistelee keikoilla miten Kris tuli tyttöystävänsä jättämäksi ja Kris kuittailee takaisin. Tästä on tietysti ficci-puolella saatu rakennettua ”enemies to lovers”-juoni. Tavallaan tuo perustuu siihen että ovat keskenään niin erityylisiä ihmisiä.
 
vierailija
Tuli tässä mieleen se yksi video NT lta, jossa näyttää siltä, että B estää K ta lähestymästä Krisiä. Estääkö B oikeasti, vai onko tilanteessa kyse jostain ihan muusta ja se vain näyttää estämiseltä. Olisi kyllä vähän erikoista, jos B lavalla noin aktiivisesti vahtii K n tekemisiä.
no ainakin jostain alitajunnasta se B:lle aika nopeasti tuli. Koska ottaa selkeästi K:n olkapäästä kiinni ja ohjaa kauemmas kun oli lähestymässä Krisiä. Miksi, en tiedä😅. Koska ei sen jälkeen ollut mitään koreografiaan(ihan kuin ois muuten ollut😂) joka ois vaatinut K:n menevän toiseen suuntaan. Se oli jotenkin niin huvittava kohta.
 
vierailija
Halusin nyt vaan käsitellä tuon open-minded asian kun aina kun tänne tulen jo ulisee jostain tiskaajasta ja naisten tavaroista todisteina jostain. Ne ei kerro yhtään mitään oikeastaan. Tuon nimityksen jälkeen varsinkaan
Kyllä ne kertoo ja openminded ei ole mikään ”nimitys”. Se käsitetään tosiaan tavallisimmin niin, ettei tuomitse muiden tekemisiä. Ei toki omiaankaan, mutta sen sanojan ei määritelmällisesti tarvitse itse elää valtavirrasta poikkeavasti.
Ja siis minä olen ”poikien suhteen kehittymistä” seuraava odottaja.
 
Ei välttämättä kerro, ei tiedetä mitä juuri K on tuolla tarkoittanut
 
vierailija
Hehe, alan ymmärtää, miksi Bojan vahtii kun Kärtsä käännähtääkin kohti Krisiä
Mä olen vasta viime aikoina tajunnut, että Kris oli noin suuri K n ihailija. Mutta olihan Bojankin, vaikka ei noissa videopätkissä siltä näytäkään. Onpa B vakavana tuossa, missä kysytään suosikkeja. Taisi tosiaan olla aika hermona välillä.
Jep MRS=3
 
Yhteistyössä