Joker Out feat. Kärtsä Nordic Tour Yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Todella rasittavaa tämä yksityishenkilö- ja nimimerkkijankkaus, jokainen voi kai itse päättää mihin uskoo, itse uskon raportoijaa
Miten oli sen laita, että K ja B olisivat paljon jutelleet kahden kesken. Sellaisen kuvan raportoija oli saanut. Siis kaiken kaikkiaan, pitääkö se raportti paikkansa edelleen vai onko 007 täydentänyt /muuttanut sitä? Oli kyllä jännittävää seurattavaa aamuyöstä.
 
Mun paikalle tulon jälkeen pitää paikkaansa, ja olen vähän katkera, etten päässyt näkemään esimerkiksi tätä Bojanin ja Krisin basshunteria.
 
vierailija
Kyllä minäkin tuon videon perusteella voin hyvin uskoa, että Kris ja B olleet eniten päissään yön tunteina . Ihana, hyväntuulinen meno heillä kuitenkin, joten good for them! Ja kauniita ovat kuin mitkä, voi herranjestas sentään
Kris näyttää jättiläiseltä, on se kyllä ihan mielettömän pitkä! Ja tosi kauniita kumpikin! Tätä ihmeteltiinkin toisella palstalla, miten Bojan onnistuu olemaan niin kaunis jopa humalaisena/krapulaisena. Taitaa sama koskea Krisiä 👀😍
 
vierailija
Myös ihmettelen, että tämä alkoi selvitä vasta tuon Marcin storyn jälkeen, kun raportoijalla olisi ollut kaikki nämä samat tiedot jo aamu seitsemältä jakaa.
Minkäs biisin ne muut vetivät? Tosin tämänkään tietäminen ei todista mitään, jos sekin tieto on jossain Jodelissa jo jaettu.
 
Aito, jäät aina kiinni siitä, että kirjoitat Markin nimen väärin.
 
vierailija
Myös ihmettelen, että tämä alkoi selvitä vasta tuon Marcin storyn jälkeen, kun raportoijalla olisi ollut kaikki nämä samat tiedot jo aamu seitsemältä jakaa.
Minkäs biisin ne muut vetivät? Tosin tämänkään tietäminen ei todista mitään, jos sekin tieto on jossain Jodelissa jo jaettu.
Ei ole Jodelissa tietoa tästä, en ainakaan löydä.
- eri
 
Yhteistyössä