Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin eli sä saat haukkua toista valehtelijaksi monia tunteja putkeen mutta tarottaren pitäisi sulle jaksaa perustella viesti tolkulla tekemisiään (kolme kohteliasta viestiä oli jo enemmän kuin mitä sä ansaitsit) ja meiän muidenki pitäisi puhua vaan mukavia.
No mähän vastaan viesteihin, joissa mun pointtia ei ymmärretä lainkaan. Ei nyt ole minun vikani, jos teidän on noin vaikeaa ymmärtää, mikä mulla on tässä pointtina. Kyllä pitäisi aikuisen ihmisen, jolla on toivottavasti aivot, jo käsittää, ja kyetä tajuamaan se pointti, eikä inttää koko ajan vastaan. Jos sä intät, sä varmistat, ettei tämä keskustelu lopu ikinä. Koska mähän en kellekään inttäjälle anna kuvitelmaa, että se osasi hoitaa asian.
 
vierailija
Miksi minä olisin kateellinen hänelle? En ole. Mä kirjoitin kommenttini kuullakseni, onko joku muu epäillyt samaa. Ihan vain uteliaisuudesta.
Minua vakuuttaisi paljon enemmän, ettei ole, jos olisin saanut vaikka sen tyylisiä vastauksia, että ”Minä uskon luentaan, en koe mitään syytä epäillä sitä ” tms. Ja mielellän jokin valotus sille, miten noin sattuvia kortteja voi tulla noin paljon, koska mä en ainakaan tajua oikein. Lisäksi uskoisin teitä, jos olisitte suhtautuneet kommenttiini rakastavasti, kypsät ja kehittyneet sielut tekevät niin, eikä heillä ole mitään tarvetta hyökätä epäileviä kohtaan tai olla vihamielisiä tai jotenkin horjua epäilyistä.
kypsät ja kehittyneet sielut ei mustamaalaa toisia kuten sä.
 
vierailija
Noi sun muka rennot "minä vain huvikseni täällä jutustelen" ois pikkase helpompi uskoa jos et olisi nyt täällä ollu 6h putkeen

Niin siis tein kommentin uteliaisuudesta. Kun vastaajat alkavat vain inttää vastaan kuuntelematta mitään, mitä mä sanon, niin sehän on vain haaste.
 
vierailija
No mähän vastaan viesteihin, joissa mun pointtia ei ymmärretä lainkaan. Ei nyt ole minun vikani, jos teidän on noin vaikeaa ymmärtää, mikä mulla on tässä pointtina. Kyllä pitäisi aikuisen ihmisen, jolla on toivottavasti aivot, jo käsittää, ja kyetä tajuamaan se pointti, eikä inttää koko ajan vastaan. Jos sä intät, sä varmistat, ettei tämä keskustelu lopu ikinä. Koska mähän en kellekään inttäjälle anna kuvitelmaa, että se osasi hoitaa asian.
Lennä lennä trollipeikko ison kiven juureen, siellä isäs, äitis keittää sulle hyvää puuroo
 
vierailija
En lue nyt aiempia viestejä ja täällä on varmaan katsottu jo kaikki livet (näin ainakin puoli tusinaa livettävää puhelinta), mutta höpötänpä silti. Keikka oli tosi hyvä, tosin mitään luvattua/huhuttua spessuahan siellä ei ollut enempää kuin Häärijän keltainen bolero. Urheilujätkän puuttuminen todella harmitti, se on lemppareitani Kärtsältä ja Jesse on toki ihana, enkä tiedä pääsenkö enää muille Kärtsän keikoille. Siitä viis oli yllättävä, eikä sitä kuulemma olekaan muilla tämän vuoden keikoilla soitettu. Joku nainen näytti siltä että alkaa kirkua onnesta ja epäuskosta, kun Morgan alkoi soida.

Tulin paikalle 22:15 kun keikka alkoi puoliltaöin, sillä pääsi noin riville 5.-6. Olin Are you -kyltin, ammattimaisen moshaajan, ukrainalaisen ja meksikolaisen lähellä. Tämä toki doxxaa jos joku katsoo kuvia, mutta ette te tiedä kuka niistä olen. Meksikolainen oli aivan onnessaan saadessaan Kärtsältä 2x huomiota ja ukrainalainen kun sai raikuvat aplodit maalleen. Yleisö oli tosi innokas jo DJ:n aikana ja toki aivan liekeissä kun Kärtsä tuli lavalle. Ihmisiä oli ainakin Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Virosta, Englannista, Ukrainasta ja Meksikosta. Kärtsä sai tosi paljon lahjoja, ihanimpana käsinmaalattu Bulbasaur-farkkurotsi. Denssilahjat tuntuivat kyllä lämmittäneen mieltä eniten, tosin haukkui kaman karseaksi myrkyksi ja sanoi, että älkää käyttäkö.

DJ soitti ensin muutaman tunnin ja ihmiset näyttivät puhelimen ruuduilta toivebiisejä, minkä takia se Carpe Diemkin kai soitettiin. AIka monta muutakin Euroviisu-biisiä tuli, mm. Poe ja Alessandraa. Muutenkin musa oli erittäin homoklubi-coded, vähän jo näytti siltä, että soittavat Kärtsän lavalle YMCA:lla, jossa yleisö auliisti teki kaikki kirjaimet, mutta sen jälkeen tuli vielä jotain. Yleisö lauloi innoissaan mukana myös Katri-Helena-remixejä yms ja silloin mietin, että "No, onneksi Bojan ei varmaankaan ole täällä, ei tarvitse kuulla tätä. "

Kärtsä on ihana. Hän oli todella hyväntuulinen, energinen ja kiitollinen. Hänen vilpittömät ja välittömät puolensa olivat monissa välispiikeissä läsnä ja se oli oikeastaan lemppariasiani koko konsertissa, se miten Jere kuulsi läpi hänen kasvoillaan. Massun pömpöttämistä on myös kuvissa ja puheissa suuresti liioiteltu kuten joku muukin on sanonut, ihan kuin sillä olisi väliä, mutta timmi ja kaunis hän on.

Kolme kiinnostavaa faktaa(?) nousi esiin, ehkä ne on jo puitu täällä. Uusia biisejä on tkuulemma ehty paljon (ennen keikan alkua ajattelin, että ehkä se huhuttu spessu on niiden kuuleminen, mutta ei kuultu niitä), Kärtsä väitti että Euroopan-kiertue tulee olemaan tappiollinan ja että tämä ei ole vitsi ja jauhoi siitä useamman kerran. Lisäksi mainitsi hauskan tapauksen joka tapahtui kun oli finaaliyönä Mikken kanssa autossa aamulla klo 6 dokattuaan koko yön siihen asti ja no, jotkut kai yhä uskovat että on menty Boitsun kanssa yhteiseen hotellihuoneeseen sinä yönä tms.

Vähän awkward oli alkuun seistä muutama metrin päässä miehestä, josta olen kirjoittanut viimeksi tänään seksikohtauksia fanficciin, mutta se on toki ihan oma häpeäni.

- Joymuffin
Kiitos paljon keikkaraportista <3
 
vierailija
Itse uskon siihen, että joku taitava henkilö voi saada todella osuvat kortit, koska olen ollu näkemässä vähän samanlaista luenta tilannetta omin silmin. Ja henkilö siis teki luentaa mulle, eikä hän mitenkää voinu tietää kyseisiä asioita minusta etukäteen.
Joo, mäkin, miksei, kerran… Tai miksei pari. Mutta tässä on mun mielestä päivien edetessä tullut vain uskomattomampia korttiosumia ja koko luenta ihan täydellinen. Sanoin jo aikaisemmin, että toki kortteja tulkitaan. Varmaan melkein mistä hyvänsä kortista voi tulkita lähes mitä hyvänsä. Se ehkä voisi tätä selittää.
Silti Tarotar ei keskittynyt kertomaan, että nostaa kortit näkemättä niiden kuvia. Jos todellakin nostaa niin wau.
 
Hahaha kiitos tästä viestistä :) nauratti etenkin toi onneksi B ei ole tarvitse kuulla tätä Katri-Helenan biiseistä :D
 
vierailija
Joo, mäkin, miksei, kerran… Tai miksei pari. Mutta tässä on mun mielestä päivien edetessä tullut vain uskomattomampia korttiosumia ja koko luenta ihan täydellinen. Sanoin jo aikaisemmin, että toki kortteja tulkitaan. Varmaan melkein mistä hyvänsä kortista voi tulkita lähes mitä hyvänsä. Se ehkä voisi tätä selittää.
Silti Tarotar ei keskittynyt kertomaan, että nostaa kortit näkemättä niiden kuvia. Jos todellakin nostaa niin wau.
Puspus ja hyvää yötä! Huomenna voit hakea apua.
 
vierailija
Olet muuten oikesti henkisesti sairas. Säälin sua ankeuttajavänkääjätrolli. *jaxuhali*
Mun on pakko sanoa, että olet itse. Mitään tervettä et ole koko asiaan liittyen minulle kirjoittanut, kyeten kohtaamaan täysin aiheellisen mietinnän asiaan liittyen, vaan olet hyökkäyskannalla, aggressiivinen ja ilmeisesti laittelit noita lastenlaulujakin jo tänne, kun et tiedä, miten minusta pääsisit, etkä osaa vain sulkea ruutua. Todella tasapainoista, joo.
 
vierailija
En lue nyt aiempia viestejä ja täällä on varmaan katsottu jo kaikki livet (näin ainakin puoli tusinaa livettävää puhelinta), mutta höpötänpä silti. Keikka oli tosi hyvä, tosin mitään luvattua/huhuttua spessuahan siellä ei ollut enempää kuin Häärijän keltainen bolero. Urheilujätkän puuttuminen todella harmitti, se on lemppareitani Kärtsältä ja Jesse on toki ihana, enkä tiedä pääsenkö enää muille Kärtsän keikoille. Siitä viis oli yllättävä, eikä sitä kuulemma olekaan muilla tämän vuoden keikoilla soitettu. Joku nainen näytti siltä että alkaa kirkua onnesta ja epäuskosta, kun Morgan alkoi soida.

Tulin paikalle 22:15 kun keikka alkoi puoliltaöin, sillä pääsi noin riville 5.-6. Olin Are you -kyltin, ammattimaisen moshaajan, ukrainalaisen ja meksikolaisen lähellä. Tämä toki doxxaa jos joku katsoo kuvia, mutta ette te tiedä kuka niistä olen. Meksikolainen oli aivan onnessaan saadessaan Kärtsältä 2x huomiota ja ukrainalainen kun sai raikuvat aplodit maalleen. Yleisö oli tosi innokas jo DJ:n aikana ja toki aivan liekeissä kun Kärtsä tuli lavalle. Ihmisiä oli ainakin Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Virosta, Englannista, Ukrainasta ja Meksikosta. Kärtsä sai tosi paljon lahjoja, ihanimpana käsinmaalattu Bulbasaur-farkkurotsi. Denssilahjat tuntuivat kyllä lämmittäneen mieltä eniten, tosin haukkui kaman karseaksi myrkyksi ja sanoi, että älkää käyttäkö.

DJ soitti ensin muutaman tunnin ja ihmiset näyttivät puhelimen ruuduilta toivebiisejä, minkä takia se Carpe Diemkin kai soitettiin. AIka monta muutakin Euroviisu-biisiä tuli, mm. Poe ja Alessandraa. Muutenkin musa oli erittäin homoklubi-coded, vähän jo näytti siltä, että soittavat Kärtsän lavalle YMCA:lla, jossa yleisö auliisti teki kaikki kirjaimet, mutta sen jälkeen tuli vielä jotain. Yleisö lauloi innoissaan mukana myös Katri-Helena-remixejä yms ja silloin mietin, että "No, onneksi Bojan ei varmaankaan ole täällä, ei tarvitse kuulla tätä. "

Kärtsä on ihana. Hän oli todella hyväntuulinen, energinen ja kiitollinen. Hänen vilpittömät ja välittömät puolensa olivat monissa välispiikeissä läsnä ja se oli oikeastaan lemppariasiani koko konsertissa, se miten Jere kuulsi läpi hänen kasvoillaan. Massun pömpöttämistä on myös kuvissa ja puheissa suuresti liioiteltu kuten joku muukin on sanonut, ihan kuin sillä olisi väliä, mutta timmi ja kaunis hän on.

Kolme kiinnostavaa faktaa(?) nousi esiin, ehkä ne on jo puitu täällä. Uusia biisejä on tkuulemma ehty paljon (ennen keikan alkua ajattelin, että ehkä se huhuttu spessu on niiden kuuleminen, mutta ei kuultu niitä), Kärtsä väitti että Euroopan-kiertue tulee olemaan tappiollinan ja että tämä ei ole vitsi ja jauhoi siitä useamman kerran. Lisäksi mainitsi hauskan tapauksen joka tapahtui kun oli finaaliyönä Mikken kanssa autossa aamulla klo 6 dokattuaan koko yön siihen asti ja no, jotkut kai yhä uskovat että on menty Boitsun kanssa yhteiseen hotellihuoneeseen sinä yönä tms.

Vähän awkward oli alkuun seistä muutama metrin päässä miehestä, josta olen kirjoittanut viimeksi tänään seksikohtauksia fanficciin, mutta se on toki ihan oma häpeäni.

- Joymuffin
Niin huomaatko, hän on oikea hengittävä, elävä ihminen, lihaa ja verta, ei mikään tahdoton seksinukke, jota voi oman tahdon mukaan taivutella eri asentoihin niinkuin teitä sattuu huvittamaan?
 
vierailija
Mun on pakko sanoa, että olet itse. Mitään tervettä et ole koko asiaan liittyen minulle kirjoittanut, kyeten kohtaamaan täysin aiheellisen mietinnän asiaan liittyen, vaan olet hyökkäyskannalla, aggressiivinen ja ilmeisesti laittelit noita lastenlaulujakin jo tänne, kun et tiedä, miten minusta pääsisit, etkä osaa vain sulkea ruutua. Todella tasapainoista, joo.
Hellurei hellurei
Vääntö on hurjaa
Hellurei hellurei
Ja ei kun trollia seinälle!
 
vierailija
Jännää on vain se ettet sä oo jo mennyt nukkumaan. Voit jatkaa trollausta unissas.
Tääl on kyllä joillain ihan väärä käsitys, mikä on trolli. Se ei tarkoita kaikkia keskustelijoita, jotka esittävät kritiikkiä. Mä ainakin saan tän epäilijän pointista hyvin kiinni ja itse epäilen myös paljon tuota, kuinka "sopivia" kortteja jatkuvasti tulee. Totta kuitenkin on se, et totuutta tästä asiasta ei tiedä kuin tarotar ja on sitten lukijoiden vastuulla kuinka paljon noihin haluaa uskoa. Ja ymmärrän kyllä, että monille noi ovat vain hauskaa lisää shippaukseen ilman sen suurempaa merkitystä.

Mun epäilyt johtuu luultavasti siitä, etten ole aikaisemminkaan hirveästi uskonut tarotteihin (pari negatiivista kokemusta), ja tämä osa minusta ei pysty ymmärtään kuinka ns "sattumalta" noin helposti tulkittavia kortteja 78 (tai sinne päin luku taisi olla) kortin pakasta on mahdollista nostaa. JOS nämä on oikeasti sokkona nostettu, niin onhan tuo suoranainen ihme ja tarottaren kykyjä voisi ja kannattaisi käyttää muuhunkin hyödylliseen asiaan.

- toinen epäilijä
 
vierailija
En lue nyt aiempia viestejä ja täällä on varmaan katsottu jo kaikki livet (näin ainakin puoli tusinaa livettävää puhelinta), mutta höpötänpä silti. Keikka oli tosi hyvä, tosin mitään luvattua/huhuttua spessuahan siellä ei ollut enempää kuin Häärijän keltainen bolero. Urheilujätkän puuttuminen todella harmitti, se on lemppareitani Kärtsältä ja Jesse on toki ihana, enkä tiedä pääsenkö enää muille Kärtsän keikoille. Siitä viis oli yllättävä, eikä sitä kuulemma olekaan muilla tämän vuoden keikoilla soitettu. Joku nainen näytti siltä että alkaa kirkua onnesta ja epäuskosta, kun Morgan alkoi soida.

Tulin paikalle 22:15 kun keikka alkoi puoliltaöin, sillä pääsi noin riville 5.-6. Olin Are you -kyltin, ammattimaisen moshaajan, ukrainalaisen ja meksikolaisen lähellä. Tämä toki doxxaa jos joku katsoo kuvia, mutta ette te tiedä kuka niistä olen. Meksikolainen oli aivan onnessaan saadessaan Kärtsältä 2x huomiota ja ukrainalainen kun sai raikuvat aplodit maalleen. Yleisö oli tosi innokas jo DJ:n aikana ja toki aivan liekeissä kun Kärtsä tuli lavalle. Ihmisiä oli ainakin Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Virosta, Englannista, Ukrainasta ja Meksikosta. Kärtsä sai tosi paljon lahjoja, ihanimpana käsinmaalattu Bulbasaur-farkkurotsi. Denssilahjat tuntuivat kyllä lämmittäneen mieltä eniten, tosin haukkui kaman karseaksi myrkyksi ja sanoi, että älkää käyttäkö.

DJ soitti ensin muutaman tunnin ja ihmiset näyttivät puhelimen ruuduilta toivebiisejä, minkä takia se Carpe Diemkin kai soitettiin. AIka monta muutakin Euroviisu-biisiä tuli, mm. Poe ja Alessandraa. Muutenkin musa oli erittäin homoklubi-coded, vähän jo näytti siltä, että soittavat Kärtsän lavalle YMCA:lla, jossa yleisö auliisti teki kaikki kirjaimet, mutta sen jälkeen tuli vielä jotain. Yleisö lauloi innoissaan mukana myös Katri-Helena-remixejä yms ja silloin mietin, että "No, onneksi Bojan ei varmaankaan ole täällä, ei tarvitse kuulla tätä. "

Kärtsä on ihana. Hän oli todella hyväntuulinen, energinen ja kiitollinen. Hänen vilpittömät ja välittömät puolensa olivat monissa välispiikeissä läsnä ja se oli oikeastaan lemppariasiani koko konsertissa, se miten Jere kuulsi läpi hänen kasvoillaan. Massun pömpöttämistä on myös kuvissa ja puheissa suuresti liioiteltu kuten joku muukin on sanonut, ihan kuin sillä olisi väliä, mutta timmi ja kaunis hän on.

Kolme kiinnostavaa faktaa(?) nousi esiin, ehkä ne on jo puitu täällä. Uusia biisejä on tkuulemma ehty paljon (ennen keikan alkua ajattelin, että ehkä se huhuttu spessu on niiden kuuleminen, mutta ei kuultu niitä), Kärtsä väitti että Euroopan-kiertue tulee olemaan tappiollinan ja että tämä ei ole vitsi ja jauhoi siitä useamman kerran. Lisäksi mainitsi hauskan tapauksen joka tapahtui kun oli finaaliyönä Mikken kanssa autossa aamulla klo 6 dokattuaan koko yön siihen asti ja no, jotkut kai yhä uskovat että on menty Boitsun kanssa yhteiseen hotellihuoneeseen sinä yönä tms.

Vähän awkward oli alkuun seistä muutama metrin päässä miehestä, josta olen kirjoittanut viimeksi tänään seksikohtauksia fanficciin, mutta se on toki ihan oma häpeäni.

- Joymuffin
Kiitos, kiitos ja kiitos keikkaraportista!! Tuntuu jotenkin aivan eriltä lukea puutarha-/shipparin näkökulmasta keikasta! Ja tällä en tarkoita edes Bhen liittyen, vaan jotenkin keikan tuntemiseen ja tarkasteluun:) Tykkään tosi paljon sävyistä ja tavoista, joilla me täällä kirjoitellaan, kukin omallaan muita kunnioittaen, ja jotenkin se elämän puutarhapohdiskelu tulee läpi mulle myös keikkaraportista.

Jäin vähän uteliaaksi, mikä mielikuva sulle tuli tarinasta, oisko B voinu olla siellä mukana autossa tms tai sen jälkeen?:D (varalta yleinen selvennys tän yön menoon, tällä en siis tarkoita, että me voitais oikeasti tietää, mitä tapahtui tai keitä oli missäkin, vaan lähinnä shippauslasein kuvitella ja kertoa, mitä vaikutelmia itselle tuli<3) tuliko tarinasta ilmi, että jatkuiko ilta autojuontien jälkeen, tai muuta erityistä mahdollisen Bn oleskelun kannalta?

Ja sit todella ohi aiheen kysymys; millaista on homoklubi-musa YMCA:n lisäksi? En tiiä muita tällasia, mitkä vois ns tyypillisesti soida, niin siksi uteliaisuudesta kysyn!

Ps. Kiitos tosi ihanista ficeistä!!! Uusinta en oo vielä käyny lukemassa. Ne on olleet kyllä aitoja, koskettavia ja moniulotteisia!
 
vierailija
Mite monta kertaa tää pitää sanoa? Se on monta kertaa tässä kuukausien aikana kertonu miten luentansa tekee.
Tämäkin kommentti vihjaa, ettei ota niitä katsomatta kuvia, vaan valitsee kortit.
Ja kommentoija yrittää syyllistää siitä, ettei epäilijä ole tämmöistä epäillyt. Minusta ei ole sanonut koskaan, että valitsee kortit nähden ne.
 
vierailija
Tääl on kyllä joillain ihan väärä käsitys, mikä on trolli. Se ei tarkoita kaikkia keskustelijoita, jotka esittävät kritiikkiä. Mä ainakin saan tän epäilijän pointista hyvin kiinni ja itse epäilen myös paljon tuota, kuinka "sopivia" kortteja jatkuvasti tulee. Totta kuitenkin on se, et totuutta tästä asiasta ei tiedä kuin tarotar ja on sitten lukijoiden vastuulla kuinka paljon noihin haluaa uskoa. Ja ymmärrän kyllä, että monille noi ovat vain hauskaa lisää shippaukseen ilman sen suurempaa merkitystä.

Mun epäilyt johtuu luultavasti siitä, etten ole aikaisemminkaan hirveästi uskonut tarotteihin (pari negatiivista kokemusta), ja tämä osa minusta ei pysty ymmärtään kuinka ns "sattumalta" noin helposti tulkittavia kortteja 78 (tai sinne päin luku taisi olla) kortin pakasta on mahdollista nostaa. JOS nämä on oikeasti sokkona nostettu, niin onhan tuo suoranainen ihme ja tarottaren kykyjä voisi ja kannattaisi käyttää muuhunkin hyödylliseen asiaan.

- toinen epäilijä
Kyllä tuntikausien jankkaaminen ja ankeuttaminen samasta asiasta on trollausta!
 
vierailija
Niin, eli miten? Olenko ymmärtänyt väärin, kun oon ymmärtänyt, että ei katso korttien kuvia vaan valitsee ne intuitiivisesti tai ”tunnustelemalla” sekoitetusta pakasta?
Silmät kiinni, kortit väärinpäin pöydällä, liikuttaa kättä korttien päältä kunnes tuntee omien sanojensa mukaan kihelmöintiä kämmenessä. Eli ei valikoi kuvia mielensä mukaan.
 
vierailija
Tääl on kyllä joillain ihan väärä käsitys, mikä on trolli. Se ei tarkoita kaikkia keskustelijoita, jotka esittävät kritiikkiä. Mä ainakin saan tän epäilijän pointista hyvin kiinni ja itse epäilen myös paljon tuota, kuinka "sopivia" kortteja jatkuvasti tulee. Totta kuitenkin on se, et totuutta tästä asiasta ei tiedä kuin tarotar ja on sitten lukijoiden vastuulla kuinka paljon noihin haluaa uskoa. Ja ymmärrän kyllä, että monille noi ovat vain hauskaa lisää shippaukseen ilman sen suurempaa merkitystä.

Mun epäilyt johtuu luultavasti siitä, etten ole aikaisemminkaan hirveästi uskonut tarotteihin (pari negatiivista kokemusta), ja tämä osa minusta ei pysty ymmärtään kuinka ns "sattumalta" noin helposti tulkittavia kortteja 78 (tai sinne päin luku taisi olla) kortin pakasta on mahdollista nostaa. JOS nämä on oikeasti sokkona nostettu, niin onhan tuo suoranainen ihme ja tarottaren kykyjä voisi ja kannattaisi käyttää muuhunkin hyödylliseen asiaan.

- toinen epäilijä
Oot yks ja sama henkilö kuin toi aiempikin jankkaaja, sen näkee sun kirjoitustyylistä.
 
vierailija
Kyllä tuntikausien jankkaaminen ja ankeuttaminen samasta asiasta on trollausta!
Mun mielestä on vain yrittänyt selittää omaa ongelmaansa tarottaren luennasta ja täällä muut ottivat heti hyökkäävän asenteen, jolloin hän kokee että joutuu uudelleen selittämään, mitä tarkoitti.

Eikä hän täällä yksin jankkaa, vaan vastailee hänelle osotettuihin viesteihin. Mielestäni ihan asiallisestikin. Eikös tällä palstalla saanut kaikki kukat kukkia. Jos itse luotatte täysin tarottareen, miksi on noin kova tarve puolustautumiseen?

-toinen epäilijä
 
vierailija
Tääl on kyllä joillain ihan väärä käsitys, mikä on trolli. Se ei tarkoita kaikkia keskustelijoita, jotka esittävät kritiikkiä. Mä ainakin saan tän epäilijän pointista hyvin kiinni ja itse epäilen myös paljon tuota, kuinka "sopivia" kortteja jatkuvasti tulee. Totta kuitenkin on se, et totuutta tästä asiasta ei tiedä kuin tarotar ja on sitten lukijoiden vastuulla kuinka paljon noihin haluaa uskoa. Ja ymmärrän kyllä, että monille noi ovat vain hauskaa lisää shippaukseen ilman sen suurempaa merkitystä.

Mun epäilyt johtuu luultavasti siitä, etten ole aikaisemminkaan hirveästi uskonut tarotteihin (pari negatiivista kokemusta), ja tämä osa minusta ei pysty ymmärtään kuinka ns "sattumalta" noin helposti tulkittavia kortteja 78 (tai sinne päin luku taisi olla) kortin pakasta on mahdollista nostaa. JOS nämä on oikeasti sokkona nostettu, niin onhan tuo suoranainen ihme ja tarottaren kykyjä voisi ja kannattaisi käyttää muuhunkin hyödylliseen asiaan.

- toinen epäilijä
Mä oon elämässäni miettinyt, että voisko olla, että jokin maailmankaikkeudellinen voima tai matriisi jakaisi noista pakoista ulos ”oikeita” tai ”viestejä tuovia” kortteja? Olen edelleen skeptikko, siksi lähdin tätä kommentoimaan! Että saanko valaisua asiaan.
Tuollainen ilkeä (täällä illalla) tai hartioita kohautteleva (Tarotar) kommentointi ei ainakaan lisää uskoa semmoiseen. Ainakaan hänen kohdallaan. Se, että noissa asioissa sisällä oleva osaa ja haluaa nöyrästi selittää, miksi voisin uskoa siihen mitä hän tekee, vakuuttaisi enemmän.
Nöyryys on yleensä hyvien tietäjien tunnusmerkki. Olin hyökkäävä, myönnän, mutta se onkin osin testi, onko vastassa vilpitön tai osaava ihminen, vai lähteekö hän triggeröitymään tai joutuuko vain kohauttelemaan hartioitaan.
 
vierailija
Mun mielestä on vain yrittänyt selittää omaa ongelmaansa tarottaren luennasta ja täällä muut ottivat heti hyökkäävän asenteen, jolloin hän kokee että joutuu uudelleen selittämään, mitä tarkoitti.

Eikä hän täällä yksin jankkaa, vaan vastailee hänelle osotettuihin viesteihin. Mielestäni ihan asiallisestikin. Eikös tällä palstalla saanut kaikki kukat kukkia. Jos itse luotatte täysin tarottareen, miksi on noin kova tarve puolustautumiseen?

-toinen epäilijä
edelleen yksi ja sama henkilö. sama saarnaava tapa kirjoittaa.
 
Yhteistyössä