Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vitsi mua nauratti Jodelissa kun siellä sanottiin että "vauvasta erkaantuneet kaksplussalaiset ovat kaikista intensiivisimmän kuntoutuksen ja hoidon tarpeessa" (K ja B faneista puhuttaessa)
🤣🤣🤣

Lasten suusta kuulee totuuden🤣🤣

Hyvää yötä!
L💖
 
vierailija
Mulle ei ole tehnyt hyvää, ns. oikean elämän eläminen on loppunut lähes kokonaan, kun päivystän tätä juttua koneella. Lomakin meni siinä. Ei tule liikuttua, ei tehtyä puutarhahommia, ei organisoitua kotia eikä palstaillessa oikein kätevä ole neuloakaan, toisin kuin katsoessa videoita tai ohjelmia. On noiden muiden asioiden tekemättömyyteen muukin syy (huononeva terveys), mutta tilanne on nyös se, ettei tämä asua ainakaan kannusta mihinkään terveellisiin elämäntapoihin (mainitsemani asiat).
Sikäli tässä ei ole omalta kannaltani mitään järkeä enää. Silti paluu siihen, millä aiemmin aivojani lepuutin ei kiinnosta pätkääkään ja nyt aikaa ei oikein ole ollut kuin pysyä kartalla näiden ketjujen ilveistä. Bojan on myös jonkinlainen omituinen netti-ihastus ja vaikka toivoisin hänen saavan nimenomaan Jeren, niin älykääpiömäisesti haluan seurata häntä (ilmankin akuuttia Jere-yhteyttä), sekä tämän yhteisön reaktioita häneen osana yhteisöä, vaikkei tässä ole itseni kannalta mitään päätä eikä häntää.
Tää oli tosi sympaattinen viesti, kun täällä aika paljon porukka on hehkuttanut, mitä kaikkea hyvää tää shippaus on tuonut elämään. Mäkään en oikein tiedä, onko tää touhu lopulta ottanut enemmän kuin antanut vai kummin päin, kun tää on vienyt niin totaalisesti huomion kaikesta muusta elämässä. Töihin ei enää jaksa keskittyä jne. Mutta toisaalta jotain viihdettä kai ihminen tarvii, ja tämän shippauksen myötä mullakin on kadonnut mielenkiinto kaikkeen muuhun viihteeseen. Ei ole tullut esim. mitään tv-sarjoja katsottua ollenkaan eikä siis kiinnosta yhtään. Eli shippaus on korvannut sen mitä aiemmin käytti aivojen nollaamiseen, mutta sitten lisäksi tää on syönyt muustakin elämästä ison osan. Mutta lopettaakaan ei voi, siis ei pysty, eli näillä mennään ja ehkä jälkeenpäin tajuaa, mitä tarkoitusta tää vaihe lopulta omassa elämässä palveli.
 
vierailija
Vitsi mua nauratti Jodelissa kun siellä sanottiin että "vauvasta erkaantuneet kaksplussalaiset ovat kaikista intensiivisimmän kuntoutuksen ja hoidon tarpeessa" (K ja B faneista puhuttaessa)

Lasten suusta kuulee totuuden

Hyvää yötä!
L
Hahah :D Ihmettelen vaan että miks just me tarvittaisiin kuntoutusta kun täällähän on niin rauhallinen tunnelma?
 
vierailija
Vitsi mua nauratti Jodelissa kun siellä sanottiin että "vauvasta erkaantuneet kaksplussalaiset ovat kaikista intensiivisimmän kuntoutuksen ja hoidon tarpeessa" (K ja B faneista puhuttaessa)


Lasten suusta kuulee totuuden

Hyvää yötä!
L
Ja minun pitäisi alle viikon kuluttua palata itse mielenterveyspuolen töihin :D

Oon menossa K:n keikalle tässä lähipäivinä, ja vaikka en tätä oikeasti pidä todennäköisenä, niin annoin itseni hetken aikaa ajatella silti, että mitäs sitten jos se siellä vihjailisikin jotain Sloveniaan menosta, kuten ennen Tavastiaa oli jollain keikalla vihjaillut Bojanista? Ensinnäkin tää johtaisi siihen, että keikalle mukaan tulevat kaverini todennäköisesti joutuisivat kantamaan minut pois sieltä, sillä menisin varmasti täysin toimintakyvyttömäksi. Ja toiseksi, miten hitossa pystyisin palaamaan lomalta töihin ensi viikolla, jos samaan aikaan K ja B olisivat yhdessä jossain toisella puolella Eurooppaa??!

Stella
 
vierailija
Vaikka oltaisiin tosi inhorealistisia ja kaiken shippaukseen viittaavaan materiaalin jakaminen K:lta olisi pelkkää fanservicea (en usko näin olevan), niin minulle siinä silti olisi todella merkityksellistä se, että ainakin se osoittaa, että shippaaminen ei edelleenkään haittaa K:ta. Itselleni kaikkein isoin pelko tässä koko jutussa on ajoittain ollut se, että jos tämä fiilistely, mikä tuottaa meille niin paljon iloa, toisikin jotain negatiivista K:lle ja B:lle ja alkaisi ahdistaa heitä. Sitä olisi todella vaikea kestää, ja ainakin itse kokisin ihan aitoa syyllisyydentunnetta jos niin kävisi, vaikka itse olen shipannut 99% vain oman pääni sisällä. Mietin tätä aina välillä erityisesti silloin sen Tavastian jälkeisen pitkän somehiljaisuuden aikana. Onneksi tällä hetkellä voin olla kevyin mielin tämän asian kanssa.

Meillä on varmaan jokaisella omat mielikuvamme siitä, mitä uskomme tai toivomme K:n ja B:n välisen yhteydenpidon olevan. Itse uskon, että pitävät säännöllisesti yhteyttä, mutta en koe myöskään automaattisesti ongelmalliseksi sitä, vaikka olisivat kiireisiä ja yhteydenpitoon tulisi taukoa. Peilaan heitä omassa elämässäni sen tyyppisiin ystävyyssuhteisiin, joissa jutut jatkuvat aina siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka taukoa näkemisille ja yhteydenpidolle olisi tullut paljonkin. Tietyntyyppisissä ystävyyksissä vain on sellainen luottamus, että toinen on aina jossain taustalla olemassa eikä katoa mihinkään, vaikka molempien reaalielämässä tapahtuisi mitä. Minulle itselleni läheisimmät neljä ystävää ovat sellaisia, että tapaan heitä välimatkan ja muiden kiireiden vuoksi korkeintaan muutaman kerran vuodessa, viestittely taas on välillä tosi aktiivista ja välillä voi olla monta hiljaista viikkoakin putkeen. Ja yhteydenpito on todellakin näiden kaikkien kanssa nimenomaan viestittelyä, ei edes puheluita. Voi kuulostaa todella epämääräiseltä ja sattumanvaraiselta, mutta silti nämä tyypit ovat minulle niitä, joille voin puhua ihan mistä vaan. Heistä kaksi tietää jopa tästä shippauksestani, ja tää on kuitenkin ehkä noloin salaisuuteni tällä hetkellä

Stella
Mulla hyviä seurauksia on se, että olen laihtunut 5 kiloa ja siitä olen tosi iloinen. Ei uskoisi, että noin pieni painonpudotus tekee liikkumisen paljon helpommaksi. Toinen muutos on, että tää B ja K suhde on tehnyt mut aktiivisemmaksi omissa ystävyyssuhteissa. Oon jopa elvyttänyt joitakin vähän kuihtuneita suhteita, mikä aiemmin olisi ollut ihan mahdoton ajatus. Se mikä mua tässä vähän surettaa on se, että en osaa suhtautua tähän pelkkänä shippauksena. Pahin tuska siitä, että tästä tuskin mitään romanttista suhdetta syntyy, on jo taittunut. Voisin kohta jopa tyytyä syvään ystävyyssuhteeseen, nimenomaan syvään, muu ei kelpaisi. Pieni pelko on tullut, ettei tämä K lle ole enää edes sitä syvää ystävyyttä, mutta sitähän on ulkopuolisen mahdotonta tietää. Täällä kirjoittelee hyvin henkistä ja hienotunteista porukkaa, tunnen usein olevani se norsu posliinikaupassa, kun olen aika karu tyyppi.
 
vierailija
Vähän taas olen perässä, mutta pari ajatusta. Ensinnäkin tuo story oli aika liikuttava. Ei Jn olisi tarvinnut jakaa meille mitään Bhen liittyvää, mutta päätti nyt kertoa kaikille, että kyllä slovenialainen mielessä on.

Ja itse shippauksesta. Voi hyvä tavaton kuinka hyvää mulle tämä on tehnyt! Joo, on tullut vietettyä aikaa puhelimella, mutta niin vietin aikaisemminkin. Mutta kaikki muu on muuttunut ja vaan hyvään suuntaan.

Jostain syystä te kaikki vakkarit täällä ja meidän ihanat ruusut tunnutte mulle todella tärkeiltä ihmisiltä, vaikka ketään en oikeasti tunne. Tärkeistä ihmisistä voi olla huolissaan, heidän puolesta voi iloita ja ennen kaikkea heille toivoo pelkkää hyvää.

Joku vekki universumissa kävi, putosin kaninkoloon enkä halua sieltä ikinä pois.

Enid
Mies valittaa huonosti hoidetusta huushollista. Minusta pesemättömät ikkunat on pieni hinta tästä keväästä ja kesästä (ja syksystä!?). Kuinka monta kirjainta sanassa koira. Muistutus siitä, että koira on jäänyt vähemmälle huomiolle, se on kyllä huono juttu.
 
vierailija
Ja minun pitäisi alle viikon kuluttua palata itse mielenterveyspuolen töihin

Oon menossa K:n keikalle tässä lähipäivinä, ja vaikka en tätä oikeasti pidä todennäköisenä, niin annoin itseni hetken aikaa ajatella silti, että mitäs sitten jos se siellä vihjailisikin jotain Sloveniaan menosta, kuten ennen Tavastiaa oli jollain keikalla vihjaillut Bojanista? Ensinnäkin tää johtaisi siihen, että keikalle mukaan tulevat kaverini todennäköisesti joutuisivat kantamaan minut pois sieltä, sillä menisin varmasti täysin toimintakyvyttömäksi. Ja toiseksi, miten hitossa pystyisin palaamaan lomalta töihin ensi viikolla, jos samaan aikaan K ja B olisivat yhdessä jossain toisella puolella Eurooppaa??!

Stella
♥
 
vierailija
Ääh. Olen nähnyt B&K-unia jatkuvasti toukokuusta asti, kuten olen sanonut, mutta en muista näitä unia juuri koskaan, tuntuvat epämääräiseltä mössöltä. Viime yönä näin kuitenkin tosi selkeän, jopa väreiltään kirkkaan ja räikeän unen K:n läheisestä naispuolisesta henkilöstä. Unessa hän oli jossain ja häntä pilkattiin, ja hän vastasi siihen tekstillä. Lisäksi fanit olivat ostaneet hänelle tosi ällöttäviä lahjoja, kaiken maailman printtipaitoja ja muita tekstillisiä tuotteita, joissa luki tyyliin "I'm a sl*t". Unessa siitä tuli tosi ikävä olo ja lähdin pois paikalta, ettei minua sekoitettaisi tuohon porukkaan.

Tuntuu selvältä viittaukselta JO-fanien inhottavaan käytökseen ja toivottavasti tätä ihmistä ei koskaan oikeasti häiriköidä noin. Mutta harmittaa myös, että sen sijaan että muistaisin jotain söpöjä K&B-unia, muistan jonkin tuollaisen.

- Joymuffin
 
vierailija
Ai niin, näin myös toista unta, jossa yritin tilata sloveeniksi teetä jossain (en mielestäni ollut Sloveniassa, mutta se oli jotenkin muuten relevanttia) ja tiesin että tee on "caj" tms, kuten se onkin, mutta suustani pullahti ulos "una caj" ja mies jolta tilasin teen naureskeli ja vittuili minulle ja mietin, että olisipa jotain aivotoimintaa ettei nolaisi itseäni näin. :D Aika B-viittaus tuo sloveenin ja espanjan puhuminen sekaisin.

- Joymuffin
 
vierailija
Ite näin unta olin jo ja käärijän yhteiskeikkalla porukkaa oli ihan sikana siin unessa bjak pussasi lavalla porukka ihan villintyi

Aksu
Ihana uni 😍 Mulle tuli somessa kans vastaan joku random keikkavideo jossa laulaja ja kitaristi antautuivat kiihkeään suudelmaan ilm. maassa, jossa LGBTQAI jne oikeudet on ahtaalla, ja yleisö villiintyi ihan täysin. Jostain syystä kuvittelin automaattisesti siihen heidän paikalle pari muuta ruusua. ☺
Nauratti toi Jodel kommentti. 😆 Minusta eivät niin väärässä ole, toisaalta täällähän se terapia on jo täydellä höngällä käynnissä. 🤭🥰

Tsemppiä ja iloa uuteen viikkoon! Minä yritän modata pääni takaisin arkiasentoon, mutta vaikeaa on. 🤓Ihanalta kuulosti Sipriinan yöuinti, elokuussa parhaimmillaan parasta on lämpimät ja pimeät kesäillat ja uinti. ❤

Ailakki
 
vierailija
-Joymuffin, luulen että ne mössöksi jäävät B&K-unet tulee eri paikasta aivoja. Tiedätkö, B&K tulee jostain syvältä tunnealueelta, tuo toinen uni edusti jotain ihan muuta. Realismin hitunen pyrki pintaan, omaakin syyllisyyttä hiven mukana, jos alkaa reaalitasolla ajattelemaan jne. B&K yhteys on jotain arkielämän ja reaalitason ylittävää, se vaan uhmaa tavanomaisen logiikan sääntöjä ja kutittelee niitä syvimpiä omia haaveita ja toiveita. Ei siitä saa oikein kiinnikään, vähän kuin niistä sun unistakaan? Mulla ollut vähän samaa, B&K unet ovat paria poikkeusta lukuunottamatta (kun olin kuumeessa ja näin todella todella hämäriä ja samalla oudon realistisia kuumeunia heistä) olleet enemmän sellainen tunnemytty tai onnenhattara vailla mitään varsinaista juonta tai tapahtumia.

🌙💜
 
vierailija
-Joymuffin, luulen että ne mössöksi jäävät B&K-unet tulee eri paikasta aivoja. Tiedätkö, B&K tulee jostain syvältä tunnealueelta, tuo toinen uni edusti jotain ihan muuta. Realismin hitunen pyrki pintaan, omaakin syyllisyyttä hiven mukana, jos alkaa reaalitasolla ajattelemaan jne. B&K yhteys on jotain arkielämän ja reaalitason ylittävää, se vaan uhmaa tavanomaisen logiikan sääntöjä ja kutittelee niitä syvimpiä omia haaveita ja toiveita. Ei siitä saa oikein kiinnikään, vähän kuin niistä sun unistakaan? Mulla ollut vähän samaa, B&K unet ovat paria poikkeusta lukuunottamatta (kun olin kuumeessa ja näin todella todella hämäriä ja samalla oudon realistisia kuumeunia heistä) olleet enemmän sellainen tunnemytty tai onnenhattara vailla mitään varsinaista juonta tai tapahtumia.
Enpä olekaan ajatellut asiaa noin, huh. Kiinnostava ajatus! Jotkut kuitenkin onnistuvat näkemään noita romanttisia B&K-unia ja muistamaan ne, Vauvallakin oli jonkun pitkä sepustus. Olen hieman kade. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Enpä olekaan ajatellut asiaa noin, huh. Kiinnostava ajatus! Jotkut kuitenkin onnistuvat näkemään noita romanttisia B&K-unia ja muistamaan ne, Vauvallakin oli jonkun pitkä sepustus. Olen hieman kade.

- Joymuffin
Olisi kyllä ihanaa, Ehkä joku maadoitusharjoitus ennen nukkumaanmenoa auttaisi meitä tässä 😅

Kuumeessa oli kyllä parasta kun K ja B molemmat olivat täällä hoivaamassa 😅❤‍🩹

T. Tunnehattara-🌙💜
 
vierailija
Olisi kyllä ihanaa, Ehkä joku maadoitusharjoitus ennen nukkumaanmenoa auttaisi meitä tässä

Kuumeessa oli kyllä parasta kun K ja B molemmat olivat täällä hoivaamassa ‍🩹

T. Tunnehattara-
Mulla kuumeunet ovat todella todentuntuisia. Tein kerran 40 asteen kuumeessa hittibiisin, johon oli aivan täydelliset englanninkieliset sanat, ja tajusin, että olen niin kuumeessa, etten muista niitä sanoja, joten vääntäydyiin pystyyn ja kirjoitin ne sanat ylös ja jatkoin sitten sitä kuumeunta. Aamulla sitten oli sängyn vieressä paperi, jossa oli sellaista 2-vuotiaan suttua. Olin siis yrittänyt ihan tosissani muistaa ne!
 
vierailija
Lomalainen palaa eiliseen. Oli kyllä aivan maagista tuolla järvessä eilen. Lilluin siellä tosi kauan manifestoin B:lle energiaa. J:n ja B:n välille kaunista yhteyttä. Hauskaa, että olen ainoa hullu suomalainen täällä Italiassa, ei näytä muut uivan iltaisin. Kun lopulta lopetin uimisen, se Jeren kuva, jossa halii Bojania ❤
Mikähän B:tä vaivaa? 🥲
Sipriina
 

Yhteistyössä