Yritän koostaa aikajanaa: kaikki tapahtunut/eskaloitunut ihan muutaman päivän sisällä.
Teiniarmeija agitoi julkisen Twitter-ajojahdin G:tä vastaan joka yltyy muutama päivä sitten ja julkaisee julkisen syytelistan mitä kaikkea kamalaa G muka tehnyt. Suurin osa syytöksistä ihan puutaheinää kuten auttoi valitsemaan paidan myyntikojulla. Mukana vakavampia syytöksiä. Yleisesti uskotaan että kunnianloukkaussyytettä luvassa somelynkkaajille. Postaajat nauravat tälle uhalle avoimesti että kaikki JO fanitko laitetaan vankilaan.
Myös JO:ta syytetään etteivät reagoi riittävästi ja näin ovat olevinaan lynkkaajia vastaan. Yhtä bändin jäsentä syytetään etenkin että ollut tietoinen muttei tehnyt mitään.
JO julkaisee hieman epämääräisen listan international tour crewstä vuosille 23-24 ja tässä kokoonpanossa ei ole G mukana.
Yleisesti tulkitaan että G ilmeisesti lopettanut itse tai irtisanottu. Putsaa somensa JO yhteyksistä ja poistaa myös kuvia.
Bojan joutuu sairaalaan tiputukseen ylirasituksen / nestehukan / rankan keikkaputken ja juhlimisen / somekohun aiheuttaman järkytyksen / jonkun muun asian takia. On tosi huonon ja surullisen näköinen somessa kertoessaan asiasta. Vetää silti ilottoman lyhyen keikan stadionilla urheilutapahtumassa tiputuspäivän iltana.
B ilmoittaa (eilen myöhään illalla) storyssaan deaktivoivansa IGnsä kunnes on kirjoittanut uuden levyn biisit. Käytössä on sama pokemon-filtteri jota käytti J Kanssa Suomessa.
B:n till tyhjenee tänään aamulla ysin maissa Suomen aikaa. Ei tietoa kauanko ottaa somelomaa tai koska uuden levyn biisit voisivat olla valmiit. Yleisesti pidetään hyvänä että huolehtii rajoistaan eikä anna valtaa teiniarmeijalle mutta suru puserossa on monella.
Twitter-lynkkaajat eivät ainakaan kaikki rauhoitu vaan syyttelevät B:tä G:n puolelle menemisestä ja piileskelystä. Jotain tyttöä vastaan UK tourilla kerätään nyt listaa kaikista kurjuuksista mitä tehty. Nimillä ja lynkaten, mitään ei ole opittu. Myöskään mitään omaa osuutta koko sopassa ei tiedosteta vaan Gtä syytellään kaikesta.
Todella onneton viikko. Ei voi kuin toivoa parempia aikoja ja mielenrauhaa kaikille tauon jälkeen.
Kiitos paljon tilanteen avaamisesta ja muille täydennyksistä
Tässä kyllä yksi ”boomeri” saa käytännön oppia siitä, miten voimallinen somen maailma voi olla niin hyvässä kuin pahassa ja miten pelottavan pienistä asioista voi lähteä isot lumipalloefektit liikkeelle. Enkä tietenkään halua väheksyä nuorien fanien kokemuksia, kun taistalla olevista tapahtumista itse mitään tiedä, mutta toisaalta nuoruuden kiihkeys voi näkyä myös aika ehdottomana ajatteluna ja tekoina. Katson maailmaa varmaan aika samanikäisin silmin G kanssa ja tiedostan myös itsessäni käytöstapoja, jotka ei varmasti menisi nykyteineiltä läpi, vaikka yritänkin olla valveutunut ja kehittää omaa ajatteluani koko ajan. Silti olemme oman aikamme tuotoksia ja vaatii halua ja yritystä edistää ja avartaa omaa mailmankuvaa. Minä en varmaan selviäisi julkkiksena somemaailmassa päivääkään.
Mutta mitä tulee K&B tilanteeseen niin minulla on vahva tunne että yhteys heidän välillä on ja voi hyvin ja he hoitavat ystävyyttään somen ulkopuolella. Toivottavasti ovat voineet jakaa ajatuksia ja tuntojaan kiireisen kesän aiheuttamista fiiliksistä ja saavat toisiltaan vertaistukea.
Sometauko tuntuu olevan kyllä tässä kohtaa B erittäin tarpeellinen valinta ja tekisi varmaan ihan hyvää itsellekin.
Minusta on ihanaa, että täällä kukkii niin monet kukat. Itse ehkä sijoittaudun enemmän taustalla viihtyväksi tarkkailijaksi, mutta se onkin just niin elämän ja tämän palstan suola, että tunteesta toiseen mennään ja välillä lähellä karikkoa, mutta sitten taas tuuli ja purjeet kääntyy kohti uutta aallokkoa (hih).
Tässä samalla koiran kanssa ulkona ja akkuakin 12% jäljellä niin meinaa ajatus hajota.