Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Samaa mieltä. En mäkään näe hengaamassa parikymppisten kanssa Lontoossa mutta tollanen suunniteltu keikkavierailu voisi hyvin toteutua.
Mä tarkoitin sillä omalla viestilläni lähinnä sitä, että K ei halua eikä pysty lähteämää ilman koko sitä crewtaan mihinkään ulkomaille ainakaan, kun Suomessakin kulkee koko karavaani aina mukana. Tuollainen keikkavierailu toisessa maassa ei ole ihan pikkujuttu ja vaatisi aikaa ja valmisteluja. Ei K lähde yksin mihinkään Sloveniaan, siitä ole 150 % varma
 
vierailija
En pitäisi mahdottomana juttuna ollenkaan. Kävihän se heittämässä nopeet keikat Virossa ja Ruotsissa. Ja kuvittelisi, että Joker Outin keikalla kysymys olisi nimenomaan vierailusta, ei mistään omasta keikasta. Sitä paitsi eihän niillä nyt mikään kauheen iso ikäero ole, toinen 24v toinen 29v. Käärijän ulkomuoto vaan hämää partoineen, tulee vanhempi vaikutelma.
Samaa mieltä, ei ole mahdotonta. Lentoja lähtee päivittäin 😉
 
vierailija
Mä tarkoitin sillä omalla viestilläni lähinnä sitä, että K ei halua eikä pysty lähteämää ilman koko sitä crewtaan mihinkään ulkomaille ainakaan, kun Suomessakin kulkee koko karavaani aina mukana. Tuollainen keikkavierailu toisessa maassa ei ole ihan pikkujuttu ja vaatisi aikaa ja valmisteluja. Ei K lähde yksin mihinkään Sloveniaan, siitä ole 150 % varma
Joo. Tämä tympii K:ssa. Tai siis sellaisissa ihmisissä joilta hän vaikuttaa. Sellaisissa jotka ei pysty ikinä lähtemään mihinkään (ees leffaan saati reissuun) ilman puolisoa tai jotain porukkaa. Olis tosi vaikea nähdä semmonen ihminen tarttumassa rohkeutta vaativaan kaukosuhteeseen edes tosirakkauden takia. Enkä pelkääkään tätä maailmaa? Pff.
 
vierailija
Joo. Tämä tympii K:ssa. Tai siis sellaisissa ihmisissä joilta hän vaikuttaa. Sellaisissa jotka ei pysty ikinä lähtemään mihinkään (ees leffaan saati reissuun) ilman puolisoa tai jotain porukkaa. Olis tosi vaikea nähdä semmonen ihminen tarttumassa rohkeutta vaativaan kaukosuhteeseen edes tosirakkauden takia. Enkä pelkääkään tätä maailmaa? Pff.
Tämä. Olen ehdottamasti sitä mieltä, että Suomihovista tauko tekisi terää. Enkä puhu edes kaukosuhteesta. Ammatillisesti verkostoituminenkin tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella. Joku tuntee aina jonkun oikean tyypin. B näyttää tietävän tämän.
 
vierailija
Naurattaa , kun joku sanoi, että Kn olisi hyvä keikkatauoilla viettää aikaa läheistensä kesken. Tyttis, kaverit ja koko suku näyttää kulkevan joka ainoalle keikalle, eihän ne oo erossa lähes koskaan.
 
vierailija
Vielä häpeästä ja keikoilla käymisestä. Kävin nuo liian vanha ja hävettää -keskustelut itseni kanssa kun olin 50 v. ja halusin mennä Blind Channelin keikalle. Kyllä, just se monen suomalaisen metalheadin mielestä todella nolo angstibändi, jolla Suomessa on maine teinityttöjen suosikkina. Paljon häpeämisen aiheita, muitakin kuin ikä. Nyt olen käynyt jo monella keikalla, kukaan ei ole pahasti katsonut tai ylipäänsä mitään huomiota kiinnittänyt. Parasta on, että olen löytänyt vielä paljon itseänikin vanhempia bändin faneja eri puolilta Suomea, ja nyt käymme välillä yhdessä keikoilla. Rimaa madaltava tekijä oli se, että minulla on laaja (toki ikäiselleni osittain hyvin sopimaton) musiikkimaku ja käyn muutenkin paljon keikoilla. On ollut kiinnostava tarkkailla, minkälaisia häpeän aiheita ja muita lukkoja sitä ihminen itse päähänsä rakentelee. Ja miten niitä samoja lukkoja huomaa muillakin olevan. Niiden tunnistaminen ja aukominen kannattaa!

Käärijän keikalle oli pakko päästä heti viisutappion jälkeen jäähallille. Joker outia vielä harkitsen, ilmeisesti Turkuun olisi lippuja. Este ei nyt kuitenkaan ole häpeä, vaan käytännön haasteet.
Mä kirjotin tonne aiemmin et oon pari vuotta käyny keikoilla enemmän yksin ku jonku kans, no se oli juuri Blind Channel jonka takia piti opetella käymään yksin keikoilla :D
 
vierailija
Naurattaa , kun joku sanoi, että Kn olisi hyvä keikkatauoilla viettää aikaa läheistensä kesken. Tyttis, kaverit ja koko suku näyttää kulkevan joka ainoalle keikalle, eihän ne oo erossa lähes koskaan.
Niinku oon aiemminkin jo todennut, ni ei se selkeestikään osaa olla vielä yksin, vaik niin onkin väittänyt. Jokaisen ihmisen pitäis oikeesti osata myös se yksinolo. Ite ei kyl jaksais töissä ja vapaalla katella samoja naamoja jatkuvasti, mut K selkeesti jaksaa :D
 
vierailija
Naurattaa , kun joku sanoi, että Kn olisi hyvä keikkatauoilla viettää aikaa läheistensä kesken. Tyttis, kaverit ja koko suku näyttää kulkevan joka ainoalle keikalle, eihän ne oo erossa lähes koskaan.
Mua ahdistaa jo pelkkä ajatus, että samalla porukalla kuljettaisiin myös työn ulkopuolella. Toivottavasti tuo kuvio kestää, voi tosin jossakin välissä köydä myrskyisemmäksi.
 
vierailija
Tuo mahdollinen Slovenian reissu ja siellä ehkä CCC:n esittäminen JO:n keikalla (samoin kuin B esitti CD:n Tavastialla) voisi tarjota sen mahdollisuuden, että Jere lähtisi reissuun tuplaajien ja DJ:n kanssa (en tiedä oliko nämä oikeat termit mutta ymmärsitte varmaan), tai edes yhden tuplaajan.

Tämä olisi minusta ylivoimaisesti paras ratkaisu. Jere saisi näin reissata tuttujen ja turvallisten henkilöiden kanssa, keikkayleisö saisi hyvinkin autenttisen Käärijä-keikkaelämyksen bonuksena JO:n keikalla ja mikä parasta: 1-3 miestä Jeren lisäksi solahtaisi helposti joko hengailemaan JO:n miesten kanssa tai toki vaikka keskenäänkin sillä aikaa, kun Jere vaikka viettäisi hetken B:n kanssa. Muusikkojen äijäreissu parhaimmillaan.

Voitaisko alkaa mainfestoida tätä? 😊
 
vierailija
Tuo mahdollinen Slovenian reissu ja siellä ehkä CCC:n esittäminen JO:n keikalla (samoin kuin B esitti CD:n Tavastialla) voisi tarjota sen mahdollisuuden, että Jere lähtisi reissuun tuplaajien ja DJ:n kanssa (en tiedä oliko nämä oikeat termit mutta ymmärsitte varmaan), tai edes yhden tuplaajan.

Tämä olisi minusta ylivoimaisesti paras ratkaisu. Jere saisi näin reissata tuttujen ja turvallisten henkilöiden kanssa, keikkayleisö saisi hyvinkin autenttisen Käärijä-keikkaelämyksen bonuksena JO:n keikalla ja mikä parasta: 1-3 miestä Jeren lisäksi solahtaisi helposti joko hengailemaan JO:n miesten kanssa tai toki vaikka keskenäänkin sillä aikaa, kun Jere vaikka viettäisi hetken B:n kanssa. Muusikkojen äijäreissu parhaimmillaan.

Voitaisko alkaa mainfestoida tätä?
Toi ois niiiiin täydellistä! Todellakin manifestoidaan tätä :D
 
vierailija
Oon itse analysoinut että tää juttu koskettaa mua niin paljon koska itse jätin aikoinani sen oman "kärtsärin". Hyvin samanoloisen tyypin. Ensirakkaus, teininä alkanut, ylimaallista, tähtiin kirjoitettu. Kesti useita vuosia. Kaikki tiesi ja tunsi tän tyypin, tosi erikoinen, tosi ihana, lyhyt ja tumma, outo, semmoinen joita ei vaan oikeasti ole. Niin erikoinen että hirvitti. Miten sen kanssa voi perustaa perheen? Suunnitella tulevaisuutta? Aina sai hävetä sen tempauksia. Oli kuitenkin aina sydän auki. Ja se oli suuri sydän.
Ja siihen sydämeen mahduin vain minä.

Joo, halusin jotain normaalia mielummin. Tehtiin eroa pitkään. Olisin niin paljon halunnut pitää hänet lähellä ystävänä, mutta hän ehdottomasti ei. Tietysti myös halusin kokeilla jotain muuta, en ollut koskaan ollut kenenkään muun kanssa.

Otin sen pitkän ja komean, korkeastikoulutetun, sivistyneen, hyvällä uralla ja omaisuudella, perhekeskeisen, hyvästä perheestä. Rakkaan toki.

Kävin hakemassa vikat tavarat eksältä kahden kuukauden päästä, hänellä oli jo uusi, nykyinen vaimo, joka oli heti napannut. Halattiin pitkään ja niin siinä kävi että peittoakin heiluteltiin. Kauhea morkkis ja kumpikin heti avoimesti kerrottiin nykyisille puolisoille miten pääsi käymään, ettei kumpikaan tuleva suhde (tuleva avioliitto) alkaisi valheella. Selväksi tuli että emme voi enää ikinä nähdä.

Meni kaksi vuotta ja näimme sattumalta kadulla. Halasimme. Pitkään. Kumpikaan ei halunnut päästää irti. Ex sai sanottua että hän kuvittelee mielessään kuinka mun ruumis mätänee, että se että ajattelee että mä olen kuollut, auttaa sitä jaksamaan.

Kumpikin hankittiin tahoillamme talot ja lapset jne. Soitti mulle humalassa 15 vuotta suhteen päättymisen jälkeen. Olin ihan hajalla. Sanoi että ajattelee mua edelleen joka päivä.

Sovittiin että seuraavan kerran soitetaan 2032. Osaan numeron edelleen ulkoa.

Oon kuunnellut tän BK keissin tiimoilta meidän kappaleita ja itkenyt monesti. Lähes päivittäin. Pohtinut tietysti että jos olisinkin valinnut toisin. Silti tiedän että kaiken piti mennä juuri näin.

Mulla on työmatka tuohon pohjoisen pikkukaupunkiin sattumalta talvella. Välillä pohdin, että jos sattumalta törmäisin (viestiä en ikinä laittaisi) niin en kyllä estelisi jos sattuisi saattamaan hotellihuoneeseen saakka. Enkä kertoisi kenellekään. En voisi pitää pettämisenä koska kuitenkin aivan kaikesta huolimatta, me olemme toisillemme ne ainoat oikeat, ensin toisillemme luvatut. Ja kohta juhlin 20v hääpäivää mieheni kanssa. Vittu miten naurettavaa.

Joo, lähinnä siis vaan toivoisin että BK pitäisivät toisiaan vielä edes hetken lähellään, minne elämä sitten ikinä kuljettaakaan, sitä ehkä halusin tällä kaikella sanoa. Ja yrittäisivät valita tunteella eikä järjellä.

Tällä kertaa ilman nimeä, terkut tutuille jotka tunnistaa.
 
vierailija
Vielä häpeästä ja keikoilla käymisestä. Kävin nuo liian vanha ja hävettää -keskustelut itseni kanssa kun olin 50 v. ja halusin mennä Blind Channelin keikalle. Kyllä, just se monen suomalaisen metalheadin mielestä todella nolo angstibändi, jolla Suomessa on maine teinityttöjen suosikkina. Paljon häpeämisen aiheita, muitakin kuin ikä. Nyt olen käynyt jo monella keikalla, kukaan ei ole pahasti katsonut tai ylipäänsä mitään huomiota kiinnittänyt. Parasta on, että olen löytänyt vielä paljon itseänikin vanhempia bändin faneja eri puolilta Suomea, ja nyt käymme välillä yhdessä keikoilla. Rimaa madaltava tekijä oli se, että minulla on laaja (toki ikäiselleni osittain hyvin sopimaton) musiikkimaku ja käyn muutenkin paljon keikoilla. On ollut kiinnostava tarkkailla, minkälaisia häpeän aiheita ja muita lukkoja sitä ihminen itse päähänsä rakentelee. Ja miten niitä samoja lukkoja huomaa muillakin olevan. Niiden tunnistaminen ja aukominen kannattaa!

Käärijän keikalle oli pakko päästä heti viisutappion jälkeen jäähallille. Joker outia vielä harkitsen, ilmeisesti Turkuun olisi lippuja. Este ei nyt kuitenkaan ole häpeä, vaan käytännön haasteet.
36-vuotiaana en ole ehkä siinä iässä, että mitään ikähäpeää keikoista edes mahdollisesti syntyisi, vaikka toisaalta jos mietin, että fanittaisin sanotaan vaikkapa Ti-Ti Nallea, niin voisihan siinä tulla erikoinen tunne jos olisin ainoa, joka taaperoiden lisäksi oikeasti joraisi siellä keikoilla mukana. 😃 Ajattelen kuitenkin, että sellaisessa tapauksessa mä nimenomaan haluaisin mennä sinne keikalle, koska häpeän ja pelot voittaa yleensä kohtaamalla ne. Sehän on yksi terapiamenetelmäkin, altistushoito, tällaisten lukkojen voittamiseen. Ihminen tiettävästi katuu elämässä eniten tekemättömiä asioita.
 
vierailija
Oon itse analysoinut että tää juttu koskettaa mua niin paljon koska itse jätin aikoinani sen oman "kärtsärin". Hyvin samanoloisen tyypin. Ensirakkaus, teininä alkanut, ylimaallista, tähtiin kirjoitettu. Kesti useita vuosia. Kaikki tiesi ja tunsi tän tyypin, tosi erikoinen, tosi ihana, lyhyt ja tumma, outo, semmoinen joita ei vaan oikeasti ole. Niin erikoinen että hirvitti. Miten sen kanssa voi perustaa perheen? Suunnitella tulevaisuutta? Aina sai hävetä sen tempauksia. Oli kuitenkin aina sydän auki. Ja se oli suuri sydän.
Ja siihen sydämeen mahduin vain minä.

Joo, halusin jotain normaalia mielummin. Tehtiin eroa pitkään. Olisin niin paljon halunnut pitää hänet lähellä ystävänä, mutta hän ehdottomasti ei. Tietysti myös halusin kokeilla jotain muuta, en ollut koskaan ollut kenenkään muun kanssa.

Otin sen pitkän ja komean, korkeastikoulutetun, sivistyneen, hyvällä uralla ja omaisuudella, perhekeskeisen, hyvästä perheestä. Rakkaan toki.

Kävin hakemassa vikat tavarat eksältä kahden kuukauden päästä, hänellä oli jo uusi, nykyinen vaimo, joka oli heti napannut. Halattiin pitkään ja niin siinä kävi että peittoakin heiluteltiin. Kauhea morkkis ja kumpikin heti avoimesti kerrottiin nykyisille puolisoille miten pääsi käymään, ettei kumpikaan tuleva suhde (tuleva avioliitto) alkaisi valheella. Selväksi tuli että emme voi enää ikinä nähdä.

Meni kaksi vuotta ja näimme sattumalta kadulla. Halasimme. Pitkään. Kumpikaan ei halunnut päästää irti. Ex sai sanottua että hän kuvittelee mielessään kuinka mun ruumis mätänee, että se että ajattelee että mä olen kuollut, auttaa sitä jaksamaan.

Kumpikin hankittiin tahoillamme talot ja lapset jne. Soitti mulle humalassa 15 vuotta suhteen päättymisen jälkeen. Olin ihan hajalla. Sanoi että ajattelee mua edelleen joka päivä.

Sovittiin että seuraavan kerran soitetaan 2032. Osaan numeron edelleen ulkoa.

Oon kuunnellut tän BK keissin tiimoilta meidän kappaleita ja itkenyt monesti. Lähes päivittäin. Pohtinut tietysti että jos olisinkin valinnut toisin. Silti tiedän että kaiken piti mennä juuri näin.

Mulla on työmatka tuohon pohjoisen pikkukaupunkiin sattumalta talvella. Välillä pohdin, että jos sattumalta törmäisin (viestiä en ikinä laittaisi) niin en kyllä estelisi jos sattuisi saattamaan hotellihuoneeseen saakka. Enkä kertoisi kenellekään. En voisi pitää pettämisenä koska kuitenkin aivan kaikesta huolimatta, me olemme toisillemme ne ainoat oikeat, ensin toisillemme luvatut. Ja kohta juhlin 20v hääpäivää mieheni kanssa. Vittu miten naurettavaa.

Joo, lähinnä siis vaan toivoisin että BK pitäisivät toisiaan vielä edes hetken lähellään, minne elämä sitten ikinä kuljettaakaan, sitä ehkä halusin tällä kaikella sanoa. Ja yrittäisivät valita tunteella eikä järjellä.

Tällä kertaa ilman nimeä, terkut tutuille jotka tunnistaa.
Tarinasi kosketti. Elämässä on näitä....tsempit ruusuillemme, että ottavat hetkistä kiinni.
 
vierailija
Oon itse analysoinut että tää juttu koskettaa mua niin paljon koska itse jätin aikoinani sen oman "kärtsärin". Hyvin samanoloisen tyypin. Ensirakkaus, teininä alkanut, ylimaallista, tähtiin kirjoitettu. Kesti useita vuosia. Kaikki tiesi ja tunsi tän tyypin, tosi erikoinen, tosi ihana, lyhyt ja tumma, outo, semmoinen joita ei vaan oikeasti ole. Niin erikoinen että hirvitti. Miten sen kanssa voi perustaa perheen? Suunnitella tulevaisuutta? Aina sai hävetä sen tempauksia. Oli kuitenkin aina sydän auki. Ja se oli suuri sydän.
Ja siihen sydämeen mahduin vain minä.

Joo, halusin jotain normaalia mielummin. Tehtiin eroa pitkään. Olisin niin paljon halunnut pitää hänet lähellä ystävänä, mutta hän ehdottomasti ei. Tietysti myös halusin kokeilla jotain muuta, en ollut koskaan ollut kenenkään muun kanssa.

Otin sen pitkän ja komean, korkeastikoulutetun, sivistyneen, hyvällä uralla ja omaisuudella, perhekeskeisen, hyvästä perheestä. Rakkaan toki.

Kävin hakemassa vikat tavarat eksältä kahden kuukauden päästä, hänellä oli jo uusi, nykyinen vaimo, joka oli heti napannut. Halattiin pitkään ja niin siinä kävi että peittoakin heiluteltiin. Kauhea morkkis ja kumpikin heti avoimesti kerrottiin nykyisille puolisoille miten pääsi käymään, ettei kumpikaan tuleva suhde (tuleva avioliitto) alkaisi valheella. Selväksi tuli että emme voi enää ikinä nähdä.

Meni kaksi vuotta ja näimme sattumalta kadulla. Halasimme. Pitkään. Kumpikaan ei halunnut päästää irti. Ex sai sanottua että hän kuvittelee mielessään kuinka mun ruumis mätänee, että se että ajattelee että mä olen kuollut, auttaa sitä jaksamaan.

Kumpikin hankittiin tahoillamme talot ja lapset jne. Soitti mulle humalassa 15 vuotta suhteen päättymisen jälkeen. Olin ihan hajalla. Sanoi että ajattelee mua edelleen joka päivä.

Sovittiin että seuraavan kerran soitetaan 2032. Osaan numeron edelleen ulkoa.

Oon kuunnellut tän BK keissin tiimoilta meidän kappaleita ja itkenyt monesti. Lähes päivittäin. Pohtinut tietysti että jos olisinkin valinnut toisin. Silti tiedän että kaiken piti mennä juuri näin.

Mulla on työmatka tuohon pohjoisen pikkukaupunkiin sattumalta talvella. Välillä pohdin, että jos sattumalta törmäisin (viestiä en ikinä laittaisi) niin en kyllä estelisi jos sattuisi saattamaan hotellihuoneeseen saakka. Enkä kertoisi kenellekään. En voisi pitää pettämisenä koska kuitenkin aivan kaikesta huolimatta, me olemme toisillemme ne ainoat oikeat, ensin toisillemme luvatut. Ja kohta juhlin 20v hääpäivää mieheni kanssa. Vittu miten naurettavaa.

Joo, lähinnä siis vaan toivoisin että BK pitäisivät toisiaan vielä edes hetken lähellään, minne elämä sitten ikinä kuljettaakaan, sitä ehkä halusin tällä kaikella sanoa. Ja yrittäisivät valita tunteella eikä järjellä.

Tällä kertaa ilman nimeä, terkut tutuille jotka tunnistaa.
Olipa koskettava ja itkettävä tarina, viiltävästi kuvattu. :/

Itse en ole koskaan himmaillut minkään suhteen. Harmillisesti kaikki elämäni rakkaudet ovatkin sitten panikoineet senkin edestä... Kirjoitin jopa ficin tulevaan atko-osaan pienen ja kornin jälkikirjoituksen tästä aiheesta, että kuunnelkaa sydäntänne ja menkää pelkoja pöäin.

- Joymuffin
 
vierailija
Oon itse analysoinut että tää juttu koskettaa mua niin paljon koska itse jätin aikoinani sen oman "kärtsärin". Hyvin samanoloisen tyypin. Ensirakkaus, teininä alkanut, ylimaallista, tähtiin kirjoitettu. Kesti useita vuosia. Kaikki tiesi ja tunsi tän tyypin, tosi erikoinen, tosi ihana, lyhyt ja tumma, outo, semmoinen joita ei vaan oikeasti ole. Niin erikoinen että hirvitti. Miten sen kanssa voi perustaa perheen? Suunnitella tulevaisuutta? Aina sai hävetä sen tempauksia. Oli kuitenkin aina sydän auki. Ja se oli suuri sydän.
Ja siihen sydämeen mahduin vain minä.

Joo, halusin jotain normaalia mielummin. Tehtiin eroa pitkään. Olisin niin paljon halunnut pitää hänet lähellä ystävänä, mutta hän ehdottomasti ei. Tietysti myös halusin kokeilla jotain muuta, en ollut koskaan ollut kenenkään muun kanssa.

Otin sen pitkän ja komean, korkeastikoulutetun, sivistyneen, hyvällä uralla ja omaisuudella, perhekeskeisen, hyvästä perheestä. Rakkaan toki.

Kävin hakemassa vikat tavarat eksältä kahden kuukauden päästä, hänellä oli jo uusi, nykyinen vaimo, joka oli heti napannut. Halattiin pitkään ja niin siinä kävi että peittoakin heiluteltiin. Kauhea morkkis ja kumpikin heti avoimesti kerrottiin nykyisille puolisoille miten pääsi käymään, ettei kumpikaan tuleva suhde (tuleva avioliitto) alkaisi valheella. Selväksi tuli että emme voi enää ikinä nähdä.

Meni kaksi vuotta ja näimme sattumalta kadulla. Halasimme. Pitkään. Kumpikaan ei halunnut päästää irti. Ex sai sanottua että hän kuvittelee mielessään kuinka mun ruumis mätänee, että se että ajattelee että mä olen kuollut, auttaa sitä jaksamaan.

Kumpikin hankittiin tahoillamme talot ja lapset jne. Soitti mulle humalassa 15 vuotta suhteen päättymisen jälkeen. Olin ihan hajalla. Sanoi että ajattelee mua edelleen joka päivä.

Sovittiin että seuraavan kerran soitetaan 2032. Osaan numeron edelleen ulkoa.

Oon kuunnellut tän BK keissin tiimoilta meidän kappaleita ja itkenyt monesti. Lähes päivittäin. Pohtinut tietysti että jos olisinkin valinnut toisin. Silti tiedän että kaiken piti mennä juuri näin.

Mulla on työmatka tuohon pohjoisen pikkukaupunkiin sattumalta talvella. Välillä pohdin, että jos sattumalta törmäisin (viestiä en ikinä laittaisi) niin en kyllä estelisi jos sattuisi saattamaan hotellihuoneeseen saakka. Enkä kertoisi kenellekään. En voisi pitää pettämisenä koska kuitenkin aivan kaikesta huolimatta, me olemme toisillemme ne ainoat oikeat, ensin toisillemme luvatut. Ja kohta juhlin 20v hääpäivää mieheni kanssa. Vittu miten naurettavaa.

Joo, lähinnä siis vaan toivoisin että BK pitäisivät toisiaan vielä edes hetken lähellään, minne elämä sitten ikinä kuljettaakaan, sitä ehkä halusin tällä kaikella sanoa. Ja yrittäisivät valita tunteella eikä järjellä.

Tällä kertaa ilman nimeä, terkut tutuille jotka tunnistaa.
Kyyneleet valuu kun luen tota sun tarinaa... ei todellakaan mikään ihme jos K&B koskettaa sua syvältä. Mutta näin kai meidät on opetettu elämään, aina järjen kautta, kaikkien valintojen pitäisi olla järkeviä. Mutta järkikin on erehtyväinen.
 

Yhteistyössä