Eläinproteiini-fani Lispetin ja sekasyöjä-Echon ruokadebatti, muutkin voi osallistua

En tietenkään. Haloo, Suomessakin on syöty aikoinaan pettuleipää…

Mitä minä olen asiaa opiskellut niin
syötiin ainostaan eläinperäistä ravintoa ja jos sitä ei ollut, niin syötiin mikä irti lähti, ja kärsittiin järkyttävistä vatsakivuista koska ei luonnossa ihan älyttömästi kasva ihmiselle sopivaa syötävää. Ajan myötä ihmiset oppivat mistä rehuista ei sairastu ja söivät niitä jollei lihaa (eläinperäistä ravintoa) ollut tarjolla.
Ei heillä ollut mitään mietoja kurkkuja, makeita tomaatteja tai makeita hedelmiä tms. vaan ne olivat happamia, erittäin pahanmakuisia. Marjat olivat poikkeus ja olisko joitain makeampia exoottisia hetelmiäkin ollut: mango, papaija tms. Näitä varmasti syötiin aina kun niitä näkyi.

Me olemme jalostaneet kaikki rehut niin makeaksi/miedoksi, että ne eivät enää ole kovin terveellisiä meille. Esim. frukroosi paljon käytettynä voi aiheuttaa rasvamaksan.
Yritin katsoa mitä muumioidut epyktiläishallitsijat söivät, koska heihinhän ei köyhyys iskenyt (kansahan veti viljaa).

No en löytänyt vielä faaraoiden ruuista mitään, mutta papiston: heillä oli ateroskleroosi oikein yleistä kun söivät uhriruokaa, joiden rasvasta ainakin puolet oli tyydyttynyttä (nauta, linnut, rasvaiset leivät, kakut, alkoholi)
(Oijoi, ei VT turhaan käske juutalaispappeja kaapimaan liikoja rasvoja pois...)

 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Faaraoiden pöperöistä en löytäny muuta kuin mitä Tutankhamonin hautaan oli laitettu, eli ilmeisesti ihan faaraon lemppareita, taateleistakin kivet poistettu faaraota varten.

Wiki:
"Tutankhamonin haudasta on löytynyt merkittävä määrä todisteita siitä, mitä muinaiset egyptiläiset söivät. Haudasta löytyi mm. vehnää, papuja, vesimeloneja, viikunoita ja manteleita.[2][3] Kuninkaallisesta statuksesta kielii esim. se, että Tutankhamonin haudasta löydetyistä taateleista oli poistettu valmiiksi kivet, jottei faaraon tarvitsisi itse tehdä tätä."
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Antiikin roomalaisten ylimystön ruoka, eli mitä siis arvostettiin: lihaa ja kananmunaa, mutta myös oliiveja, hedelmiä ja pähkinöitä. Ja makeaa, eli hunajaa.

"Yläluokka vetäytyi syömään cena noin kolmen aikaan. ".Ateriointi kesti usein pitkän aikaa ja ruokalajeja saattoi olla paljon. Jos vieraita oli kutsuttuna, ateriat saattoivat kestää myöhään iltaan. Miehet saattoivat vielä päätteeksi viettää juominkeja (comitassio). Tasavallan aikana cena muodostui pääruoasta ja jälkiruoaksi hedelmistä ja äyriäisiä.

Tasavallan loppupuolella se alkoi koostua alkuruoasta (gustatio), pääruoasta (primae mensae) ja jälkiruoasta (secundao mensae). Alkupala oli usein oliiveja, munia ja hunajaviiniä. Pääruokana saatettiin tarjota paahdettua kokonaista porsasta tai oikein varakkaissa pidoissa jotain niinkin erikoista kuin kirahvia, strutsia, riikinkukkoa tai leijonaa. Jälkiruoaksi oli yleensä pähkinöitä ja hedelmiä."
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
vierailija
Silloin jos suoli on ärtynyt niin kuidut saattavat pahentaa tilannetta, mutta silti lääkärit kehottavat syömään karkeaa, miksi?

Itse luulen, että Suomessa ärtynyt suoli johtuu omega 3/omega6 epäbalanssin tuomasta tulehduksesta ja ravinnon vöhyydestä. Enimmäkseen syödään vain yliprosessoituja tuotteita.

Kohtuus kaikessa ei päde kun katsoo marketteihin. Siellä saa oivan käsityksen mitä ihmiset syövät. Kokoravintoa on enää hyvin vähän ja ultraprosessoitua loput. Ei edes villilohta ole enää tarjolla. Ihmiset ovat erkaantuneet myös sisäelimistä, näitä ei enää kaupoista juurikaan saa.
Ihmiset ostavat nykyään enimmäkseen valmis/puolivalmiita ruokia.
Benella-kalaa ei kannata syödä
 
vierailija
Aika turha ketju muutenkin. Lissu liputtaa pelkkää eläinperäistä ruokavaliota maailman parhaaksi, jota ei itsekään noudata. Heittää videoita kehiin ja sanoo opiskelleensa ravintohistoriaa kertomatta minkä vuosituhannen. Haukkuu kaikki muut läskiksi siinä sivussa.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Aika turha ketju muutenkin. Lissu liputtaa pelkkää eläinperäistä ruokavaliota maailman parhaaksi, jota ei itsekään noudata. Heittää videoita kehiin ja sanoo opiskelleensa ravintohistoriaa kertomatta minkä vuosituhannen. Haukkuu kaikki muut läskiksi siinä sivussa.
Vaikka viimeiseen asti.💪

Lihasta ei luovuta, nih!
Kaupoissa on naturel lihat melko pannassa nykyään.😒 Ja, kalavalikoimakin tulisi olla parempi. Lisäks tulis lopettaa osin tuon roskan myynti, koska se on niin epäterveellistä. Myyjä ja tuottaja rikastuvat ihmisten sairastuttamisella!

Anteeksi jos loukkasin kun sanoin sua läskiks, ota hellyttelysanana jos pystyt, tykkään pullukoistakin, isot miehet ovat ihan 😋 mutta ylipaino ei oo terveellistä.🙁

Olen opiskellut mu….. kerron sulle juhannuksena.😏


Mukavaa päivää kaikille❤ Peliin menossa.

Sori Echo kun en eilen juuri kerennyt meidän paneeliin.😰
Palataan myöh.👍
 
vierailija
Vaikka viimeiseen asti.

Lihasta ei luovuta, nih!
Kaupoissa on naturel lihat melko pannassa nykyään. Ja, kalavalikoimakin tulisi olla parempi. Lisäks tulis lopettaa osin tuon roskan myynti, koska se on niin epäterveellistä. Myyjä ja tuottaja rikastuvat ihmisten sairastuttamisella!

Anteeksi jos loukkasin kun sanoin sua läskiks, ota hellyttelysanana jos pystyt, tykkään pullukoistakin, isot miehet ovat ihan mutta ylipaino ei oo terveellistä.

Olen opiskellut mu….. kerron sulle juhannuksena.


Mukavaa päivää kaikille Peliin menossa.

Sori Echo kun en eilen juuri kerennyt meidän paneeliin.
Palataan myöh.
Sori vaan mutta ei minulla ole ylipainoa. Miksi luulet, että kaikilla muilla olisi?
 
vierailija
Ei imeydy ravinteet kun elimistö yrittää päästä eroon gmo-aineksista ym.
Puhutaan suolen peristaltiikasta, joka kuljettaa ulostemassaa eteenpäin. Imeytymisongelmia voi olla vaikka et söisi mitään gmo-aineita mm. B-12 vitamiinin imeytymishäiriö eli pernisiöösi anemia, maitoproteiini eli maitoallergia, raudan imeytymishäiriö jne.
Joillakin suolen toiminta on laiskaa ja jotkut ovat läpipaskoja. Vatsanalueen leikkaukset saattavat vaikuttaa suolen toimintaan esim kohdun ja munasarjojen poisto, umpilisäkkeen poisto, suolen korjausleikkaukset jne. Ikä heikentää ravinnon imeytymistä ja suoli laiskistuu.
Joillekin sopivat kuidut ja taas toiselle ei. Ihminen itse on paras asiantuntija omaan elimistöönsä ja siksi sitä tulee kuunnella.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Joko selvisi?
Tutkimuksia on tehty ja minun mielestä ne pitäisi ottaa huomioon.

Huonoa ruokavaliota ei tunnusteta Suomessa suolistosairauksien vaikuttimena ollenkaan. Sanotaan vaan että meillä on euroopasta eniten suolistosairauksia ja se on länsimaisen hyvinvoinnin sivutuote, antibiootteineen päivineen. ”Syö nämä lääkkeet, tämä on elinikäinen autoimmuunitauti, emme tuedä mistä johtuu”.

Tässä ihan mielenkiintoinen tutkimus:
(näitä on monia)


Ihmiset ovat parantuneet erilaisista autoimmuunitaudeista eliminaatiodieetin avulla, mihin tämä sitten perustuu? Miksi tätä ei tutkita.🤔
 

Yhteistyössä