Haaveena vauva 2023

@Mamiks mä niin tiedän tunteen. Mietin aina et tässä kierrossa en ajoissa testaa 😂. Sit ku alkaa olee aika käsillä niin sorrun 🙈. Plussatuulia sulle ✌🏻

Varailin tänään yksityiselle ajan tutkimuksiin. Runsaat vuodot ja jälkeenpäin tiputtelut ja muutenkin haluun tietää onko joku isompi vika vai miks kroppa ei tahdo toimii. Aika ens viikolle ja luultavasti ovulaation aikoihin ✌🏻. Sain ajan gynelle millä myös yli 20-vuoden kokemus lapsettomuushoidoissa, joten ehkä sieltä jotain apuja saadaan.
 
Dpo9 ja en malttanut olla testaamatta 😂 oli onestepin testi kyllä niin valkoinen kun voi olla, ei edes viivanpaikkaa. Ei pettymystä, koska arvelinkin ettei tällä päivällä mitään välttämättä näkyisikään.
Huomenna uusiksi ✌
 
Hei!
Oon tosiaan täällä käynyt välillä lueskelemassa - ja kirjoittelemassakin - silläaikaa kun olemme miehen kanssa odotellut sopivaa hetkeä vauvayrityksen aloittamiseen.
Kovasti on aaltoillut se olo, että koska olisi se oikea hetki, mutta kuitenkin on ollut paljon asia mielessä kummallakin koko ajan ja nyt viime viikkoina yhä enemmän ja enemmän.
Nyt ollaan kuitenkin lopulta tultu siihen tulokseen, että aloitetaan tämä meidän vauvaprojekti tjottailun merkeissä.🥰

Ovulaatio olisi oletetusti joskus ensi viikon aikana, kun nyt on meneillään ~kp7-9. (En ole aivan varma kiertopäivästä)
Mutta jokatapauksessa tässäkin kierrossa on sitten mahikset vielä tjottailla menemään.😄 Eilen oli ensimmäinen virallinen "vauva tulille" -hetki joten tästä tämä lähtee😆

Voisin tulla listoille: nokare 8/22 2. lapsi
Mutta kiertolistalle en tässä kierrossa vielä tule.😊

Paljon onnea myös kaikille plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille!❤
 
Ovis tuli, oli? ja meni, ilman mitään tuntemuksia 🧐 tosiaan kun en oo vielä opetellut tikkuja käyttämään niin olempa täällä hoomoilasena että missähän me nyt mennään. No, ehkä se on ihan hyvä ollakin vähän pihalla niin ei tiedä mitä minäkin päivänä stressata 😅 vaan kummalliset ovat naisen kehon oikut, kun kolme edellistä ovista tuntenut tyyliin jokaista liikehdintää myöten ja särkylääkettä joutunut syömään. Mutta mitä nyt, ainoa havainto niin sitkeät eggikset että hyvä kun sain pikkareista pyyhittyä pois 🤣 ei muuta. Pitää jäädä odottelemaan..

Unista tuli mieleen kun näin ensimmäisen vauvaunen ja niin todentuntuisen että oksat pois! Meillä oli siskon kanssa parin päivän ikäiset vauvat, minun osasi jo sanoa "kakka", jonka jälkeen ryntäsin vauvaa kainaloista kiikuttaen vessanpöntölle. Siinä ylpeänä kerroin kuinka hyvin on vauvani oppinut kertomaan milloin pitää päästä vessaan. Samalla tiedustelin siskoltani, että olisiko hänellä aikaa lähteä kanssani ostoksille koska hän tietää mitä vauvan kanssa tarvitsee, eikä minulla vielä ollut mitään. Vauvallani ei ollut edes vaatteita.
Onneksi tosielämässäkin siskoni osaisi auttaa myös tällaisessa tilanteessa, hän kun on kahden ihanan lapsen äiti ja itse haaveilen ensimmäisestä 😆
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja eeveon
Mulla tuli dpo 12 viime kemiallisessa.

Jännä muuten kun musta tuntuu että suurin osa syö täällä jotain tukilääkkeitä (mm. Letrozol, Terolut) mutta meidät laitettiin suoraan vaan inssiä odottamaan pistettävän kanssa. Olin ennen käyntiä silloin asennoitunut että varmaan ensin tulee jotain kevyempää mutta tietty päädyin heti suoraan ilman kipulääkkeitäkin aukiolotutkimukseen ja inssipaperit kouraan. Oli vähän puulla päähän lyöty olo. 😂
No tämä. Itse kysyin nyt toisella kierrolla, että miksi edelleen näin, että olisiko joku tehokkaampi tapa, mutta ei ole kuulema tarpeen. En toki ole lääkäri, ehkä he tietää paremmin.
 
Mitä ihmettä mulla on lämpö 37,5. Ei mitään flunssan oireita. Ei ole sellainen olo että ois kipeeksi tulossa. Heti miettii että mitä jos on raskaana . Kai mun oikeasti se raskaustesti vielä uhrattava. Lämmöt mulla ei nouse edes oviksen aikaan. Aina on se 36,5-36,8. Raskaana ollessa se on ollut tuo 37,5.
No nyt testin tekoon heti.
Joko joko kävit testin ostamassa?

Missähän vaiheessa sitä lopettas itse testailun.🙈
Kai sitä vielä voi muutaman tehdä ja jossain vaiheessa digin.
Haluisin sen 3+ digissä nähdä.
 
Kiitos. En tajunnut kysyä saikulla kun tyhjennyksen tekivät että miten kierron aloitus lasketaan. Muuten ei ole väliä mutta hyvä olisi suunnilleen tietää mihin ovulaatio sattuu.. ei sillä että kiire olisi päästä tikuttamaan.
Keskenmenon jälkeinen kierto voi olla pidempi ja ovis tulla myöhemmin.
Mulla oli km maaliskuussa ja kierto ei kyllä ollut pidempi.
En tiedä vaikuttiko toivomani kaavinta jotain, koska vuotokin kesti vain viikon ja jo toisena päivänä hyvin niukkaa.
Kun taas ilman kaavinta olleet keskenmenot. Vuoto kestänyt kolmisen viikkoa.
 
Keskenmenon jälkeinen kierto voi olla pidempi ja ovis tulla myöhemmin.
Mulla oli km maaliskuussa ja kierto ei kyllä ollut pidempi.
En tiedä vaikuttiko toivomani kaavinta jotain, koska vuotokin kesti vain viikon ja jo toisena päivänä hyvin niukkaa.
Kun taas ilman kaavinta olleet keskenmenot. Vuoto kestänyt kolmisen viikkoa.
Minäkin vähän valmistelen itseäni pitempään kiertoon. Mulla revittiin pihdeillä istukka ja hyytymät pois ja ultrattiin kohtu tyhjäksi. Vuoto ollut hyvin niukkaa.. noin viikon kestänyt, pyyhkiessä jää paperiin vähän mutta siteeseen asti ei tule. Mulla siis ei ole ovulaation aikaan kipuja eikä limoja. Siksi on tikkuun se saatava. 😁
 
Heips, taustalla lueskellu teidän kirjoituksia jo pitkän tovin. Sain terolutit kierron tasaamiseksi ja ekalla kierroksella menkat alko parin päivän pilleri popsinnan jälkeen mutta nyt on tässä vaan odoteltu 5pv.. tissit totaalisesti kosketus arat, välillä tuntuu kuin yrittäisi maitoa nostattaa 😳ja mielialat heittelee kyllä pitkin seiniä. 😂 on vaan sen verran monta negatiivista tikkua tehty etten enää uskalla edes kokeilla.

Kovasti olis pikku ihminen toiveissa tietysti, olis tervetullut lisä meidän joukkueeseen. ❤ Jotenki ajatukset heittää vaan niin hirveää rallia etten enää osannu olla tännekään hiljaa.

Lapsia on aiemmista liitoista molemmilla, mulla edellisestä raskaudesta 8 vuotta. Voikohan tuo väli jotenki vaikuttaa? Ikää 33v.

Onnea kaikille plussanneille 🥰
 
Kiitos. En tajunnut kysyä saikulla kun tyhjennyksen tekivät että miten kierron aloitus lasketaan. Muuten ei ole väliä mutta hyvä olisi suunnilleen tietää mihin ovulaatio sattuu.. ei sillä että kiire olisi päästä tikuttamaan.
Ekassa kierrossa km jälkeen ei oikeastaan liene väliä mistä ja miten sitö laskee, menkat voi tulla n.4-8 viikon päästä Mulla on kummankin keskenmenon jälkeen tullut ovis 21pv tyhjennys vuodon alusta. Ekalla kertaa ensin lääkkeet ja kaavinta vajaa 2vko siitä, tokalla kertaa lääkkeet ja kaavinta 5pv tyhjennyksestä.
Ekassa km jälkeisessä kierrossa on myös hankalampi tikuttaa ovista koska laskeva hcg voi antaa tikkuun viivoja. Eli vaihtoehdot lienee vuodon loppumisen jälkeen talletella säännöllisesti ja riittävän usein ja tikutella vasta seuraavassa kierrossa, tikutella ovista melko aikaisin ja hcg:n kanssa rinnakkain jotta näkee miten ne omalla kohdalla tikkuihin vaikuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi
Täällä ei mitään, dpo 8 ja jotenkin olen varma että ei ole tärpännyt. Oireita on ollut jomottelut ja flunssan tunne. Toki töissä myös flunssaa ja altistuimpa juuri koronallekkin. Mutta eniveis olo on vahva siitä että en tule raskautumaan tästä kierrosta.
 
Omia oloja. KP 64 menkat uupuu edelleen. Mutta lieviä oireita on. Alavatsaan sattuu samoin alaselkää. Lonkat myös aristaa ja säteilee reisiin. Niin ja kadonneet seksihalut löytyneet 😂. Lämmöt myös nousseet. Rinnat ei ole arat mutta imetän vielä niin en tiedä kipeytyykö ne ollenkaan. Joko on joku super ovis tulossa tai menkat. Raskauden mahdollisuus suurella ihmeellä mahdollista.
Edith: aamulämpö on 37,1. Mulla on normaalisti 36,8. Menkkoja ennen se tipahtaa 36,0-36,5
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille 😍
Tässä vielä sama reilusti kuivuneena, vaikka ei niitä kai saisi kuivana enää kytätä 😅
Pakko se on uskoa että siinä jotain näkyy! Eli tämänillan mökkireissun alkoholit jää kotiin jääkaappiin😂
Puhuttiin juuri miehen kanssa siitä, että vaikka tämä jäisikin vaan kiinnittymisyritykseksi, niin tämä on positiivinen merkki silti että jotain tapahtuu. Molemmille kuitenkin ensimmäinen 😊
Ainiin ja pregcheckillä testasin, jos jotain kiinnostaa testin merkki!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä