IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Meillä on vielä muutamaan yritykseen varaa, mutta turhauttaa tämä jatkuva epäonnistuminen. Lääkäreiltä ei olla saatu uusia ajatuksia miten alkion kiinnittymistä voisi auttaa tai tutkia.
Meillä on ikää yli 40, joten alkiot on kai huonolaatuisia, vaikka ihan priimatavaraa näkyy aina viljelyssä. Klinikoilla haukuttiin toisia klinikoita viljelyn pituuteen liittyen, puolin ja toisin, mutta ei ollut meillä väliä oliko lyhyt vai pidempi viljely. Kovasti olen pohtinut mikä menee pieleen tuoresiirtojen jälkeen, kun viljelyssä oli aina ”superlaadukas” alkio. Utopistinen ajatus: jos meidän alkiota voisi viljellä esim. 14 päivää, niin kuolisiko se muutenkin? Ongelma voi tosin olla kohdussani. Olen kuullut että joillekin on annettu kortisonilääkitys tukemaan kiinnittymistä, mutta minulle lääkärit ei suositellut mitään erikoisia tukilääkkeitä. Aina vaan niitä samoja sotkukapseleita.
Oletteko miettineet alkiodiagnostiikkaa? Minä saan huomenna kuulla, onko alkiot kehittynyt blastoiksi asti. Sitten ilmeisesti otamme alkiodiagnostiikan, kun näkee ensiksi lukumäärän. ERA- testiä mietin vielä, sitä myös suositeltiin. Tämä on siiś meillä ensimmäinen IVF.
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
Meillä on vielä muutamaan yritykseen varaa, mutta turhauttaa tämä jatkuva epäonnistuminen. Lääkäreiltä ei olla saatu uusia ajatuksia miten alkion kiinnittymistä voisi auttaa tai tutkia.
Meillä on ikää yli 40, joten alkiot on kai huonolaatuisia, vaikka ihan priimatavaraa näkyy aina viljelyssä. Klinikoilla haukuttiin toisia klinikoita viljelyn pituuteen liittyen, puolin ja toisin, mutta ei ollut meillä väliä oliko lyhyt vai pidempi viljely. Kovasti olen pohtinut mikä menee pieleen tuoresiirtojen jälkeen, kun viljelyssä oli aina ”superlaadukas” alkio. Utopistinen ajatus: jos meidän alkiota voisi viljellä esim. 14 päivää, niin kuolisiko se muutenkin? Ongelma voi tosin olla kohdussani. Olen kuullut että joillekin on annettu kortisonilääkitys tukemaan kiinnittymistä, mutta minulle lääkärit ei suositellut mitään erikoisia tukilääkkeitä. Aina vaan niitä samoja sotkukapseleita.
Mihin asti on viljelty? Ovatko tuoresiirretyt olleet 5-päiväisiä blastoja?

Kannattaa viljellä blastoksi asti, se voi kestää 5-7 vrk. En ole kuullut että viljeltäisiin yli 7 vrk. Luultavasti jos siihen mennessä ei ole saavutanut blastovaihetta, on muutenkin jo lopettanut jakautumisen. Blastokystiä ei voi enää pitää labrassa vaan se pitää joko siirtää tai pakastaa.

Alkioiden laadulle ei mitään oikein voi, mutta jos miettii niitä juttuja joihin voisi vaikuttaa, ekana tulee mieleen että onhan kiinnittymisajankohta oikea. Useimmilla on niin, että blaston kiinnittymiselle paras aika on silloin, kun ovulaatiosta tai keltarauhashormonin aloituksesta on 5 vrk. Tuoresiirrossa tarkoittaisi, että jotta se voisi onnistua, tuolloin 5 vrk kohdalla siirrettävän pitäisi olla valmis blasto, ei morula.

Jos haluaa varmistaa, mikä on itsellä paras hetki alkion vastaanottamiseen, kannattaa teettää ERA. Sinuna teettäisin sen, kun kerran useampia epäonnistuneita siirtoja on. Paraskaan alkio ei kiinnity, jos ajankohta on väärä. Kun oikea ajankohta on selvitetty, kohdistetaan blaston siirto siihen, ja alkiot menevät pakkasen kautta, jos tuoresiirtona ei saada aikoja täsmäämään. Esim. omat alkioni eivät ole enää aikoihin saavuttaneet blastovaihetta 5 vrk kohdalla ja ERAlla varmistettuna se on mun oikea siirtoajankohta, joten tuoresiirrot eivät ole mahdollisia.

Jos on tullut kemiallisia/ varhaisia keskenmenoja, kannattaa varmistaa keltarauhashormonipitoisuus verikokeella. Eka arvo suunnilleen siirron aikaan, seuraava sitten kun tullut plussa ja sitten tarpeen mukaan seurataan ja säädetään keltarauhaslääkitystä. Nykyinen raskauteni olisi suurella todennäköisyydellä mennyt kesken ilman alkuvaiheen räätälöityä keltarauhastukea.

Sitten on alkiodiagnostiikka. Mutta jos toistetusti siirrot jäävät negaksi, priorisoisin sitä oikean ajoituksen varmistusta ERAn avulla.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
@Katti75 kiitos ylläolevasta selkeästä vastauksesta, antoi selkeän kuvan:)
Eikö sinullakaan ole alkiot kehittynyt blastoksi 5 vrk:n kuluessa? No sitten minullakin on vielä toivoa.
Tänään soittivat klinikalta, että 1/10 on kehittynyt blastoksi. Jatkavat toki viljelyä nyt vielä, koska kaikki 10 vielä hommassa mukana. Ehkä huomenna saan tietää, onko kehitys jatkunut. Toivoisin, että saisin pakkaseen vielä pari lisää.
 
@Katti75 kiitos ylläolevasta selkeästä vastauksesta, antoi selkeän kuvan
Eikö sinullakaan ole alkiot kehittynyt blastoksi 5 vrk:n kuluessa? No sitten minullakin on vielä toivoa.
Tänään soittivat klinikalta, että 1/10 on kehittynyt blastoksi. Jatkavat toki viljelyä nyt vielä, koska kaikki 10 vielä hommassa mukana. Ehkä huomenna saan tietää, onko kehitys jatkunut. Toivoisin, että saisin pakkaseen vielä pari lisää.
@nasu08 toivottavasti tuli lisää blastoja! Etenettekö vielä alkiodiagnostiikkaan? Joo, minun alkioni eivät ole enää aikoihin saavuttaneet blastovaihetta viidentenä päivänä. Toinen lapseni on 6-päiväisestä blastosta, kuten myös tämä jota nyt odotan. Meillä on myös pakastimessa yksi 7-päiväinen (vaikka se jää käyttämättä, jos/kun tämä raskaus etenee normaalisti loppuun asti). 6-päiväiset ovat käytännössä lähes 5-päiväisen veroisia, kunhan siirron ajoitus on oikea (eikä vaikkapa siirretä tuoresiirtona vasta kuudentena päivänä, jolloin kohtu ei ole enää niin vastaanottavainen). Lääkärini joskus selitti, että ajoitusasia voi joskus olla syy siihen, että luomuna ei onnistu - alkio on valmis kiinnittymään vasta kuudentena päivänä, mutta kohdun kannalta onkin liian myöhäistä. Pakastamisen kautta ongelma saadaan kierrettyä. Sen sijaan 7-päiväisillä on jo huonommat mahdollisuuudet onnistumiseen (mitään lukuja en kyllä muista), mutta niilläkin onnistuminen on mahdollista (eihän niitä muuten viljeltäisikään sinne asti).
 
Kiitos, kun kysyt kuulumisiani:) Tosiaan saatiin se yksi 5-päiväinen blasto sekä 2 kpl 6-päiväistä. Kai siihen pitää olla tyytyväinen tässä iässä. Paljon sinulla tuli?
En osannut tehdä 5. päivänä ratkaisua alkiodiagnostiikasta, koska vain 1 blasto sinä päivänä. En tiedä olenko aivan hölmö, mutta nämä 2 viimeisintä lähti nyt diagnostiikkaan ja tämä yksi siirretään nyt riskillä kuun lopussa PAS:na. Vähän on semmoinen tyhjä olo. Eli jos alkiodiagnostiikassa selviää, että molemmat huonoja, niin sitten on vain tämä yksi ainoa. Ja siitä ei ole mitään tietoa, kiinnittyykö tai onko normaali jne.
ERA taitaa jäädä nyt tekemättä, lääkäri varmaan sen haluaisi tehdä, mutta toivoin mahdollisimman nopeasti PAS:a. On kuitenkin 2 lasta ennestään ja 2 raskautumista tässä vuoden sisällä eli uskoisin, että siitä ei ole kiinni. Kauheasti haluaisin googlata erilaisia fakta-sivustoja asian tiimoilta, mutta ei tietoa kovasti löydy. Eli kyllä tämä koko homma on niin mukavuusalueeni ulkopuolella, kun ei ole mitään todennäköisyyttä onnistumisesta jne.
Miten sinä olet voinut?
 
@nasu08 hienoa, että kuitenkin yksi alkio lähti alkiodiagnostiikkaan, voi olla että sieltä selviää jotain. Edellisessä ivf-icsi keskustelussa oli paljonkin tästä aiheesta keskustelua, en muista nyt yhtään sen tarkemmin, mutta muistan kyllä, että siitä avun sai joku, joka oli pitkään ja turhaan yrittänyt PASseja ja raskautta. Tämä kaksplussan haku vaan on ihan uskomattoman huono, jos yrittää tuolla suurennuslasilla hakea hakusanoilla, niin antaa ihan mitä sattuu tuloksia.

Olemme myös itse kärsineet samasta asiasta, että alkiot eivät kehity blastoiksi ja ovat hidastuneet 3:nen päivän jälkeen - näistä alkioista ei yksikään raskaus alkanut.
Toiset ovat sitä mieltä, että ehdottomasti blastoksi, toiset taas eivät. Toisaalta kohtu olisi "luonnollisempi" paikka alkiolle kasvaa kuin laboratorio, mutta taas jos ne labrassa kehittyy blastoksi saakka, niin se voisi kertoa, että alkiot ovat vahvoja ja kehityskelpoisia. Siltikään raskaus ei aina ala vaikka olisi miten hyvät alkiot, joten senkin takia tuntuu, että tämä on todellista arpapeliä.

Omaa napaa:
Pistokset alkaneet, Ovalidia menee ja jarruna juurikin se pahamaineinen tylppäkärkinen Fyramadel. Tässä on taas jännitysmomentteja enemmän, kuin tarpeeksi. Apteekissa olivat tilanneet lääkkeitä liian vähän, onneksi huomasin asian tänään ja sain sentään samasta läänistä kiireellisesti lisää tota Ovalidia..
Samaan aikaan oman perheen sisällä alkoi flunssa. Pelottaa, että minäkin sairastun ja sen takia jää punktiot sun muut menemättä. Toivon ja rukoilen, ettei nyt enää saataisi mitään esteitä tähän tielle. Jännitän tulevaa punktiota paljon.

Toistaiseksi ei oireita Ovalidista. Ainakaan omasta mielestäni. Toki olen vasta 3vrk pistänyt ja ensiviikolla kontrolliultrat, kasvaako munasolut vai ei.

Missä kaikki hoidossa olevat ovat?!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
vierailija
Heippa! Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne. Meillä päättyi viime torstaina julkisella ensimmäinen ja ainoa icsi,koska olen jo 40. Mieheltä puuttui siittiöt kokonaan. Edes biobsialla niitä ei löydetty ensimmäistäkään. On "hiukan" pettynyt ja surullinen fiilis. Nyt joutuu keräämään voimia ,josko sitten seuraavaksi suuntaisi yksityiselle lahjasoluhoitoihin. Minkähänlainen prosessi mahtaa olla? Itsellä oli hyvä vaste pistoksista,joten sen saralla ja muutenkaan ei onneksi ole ongelma.
 
Pupuna112salasanahukassa
Hei, meillä on kokemus lahjasoluhoidosta yksityisellä :) ennen hoitojen aloittamista pitää käydä psykologin vastaanotolla lahjasoluneuvonnassa, mutta me ainakin saimme sinne ajan hyvin nopeasti ja ensikäynti lääkärille järjestyi samalle päivälle lahjasoluneuvonnan kanssa. Saimme valita, haluammeko suomalaisia vai tanskalaisia siittiöitä ja meille tarjottiin muutama eri vaihtoehto lahjoittajista, joista valitsimme mieluisimman (ihan vaan siis pituuden, silmien värin ja hiusten värin perusteella, muita tietoja lahjoittajista ei anneta). Siittiöt olivat valmiina klinikalla pakkasessa joten niitä ei tarvinnut mitenkään jonottaa. IVF-hoito meni normaalin kaavan mukaisesti ja meillä raskaus alkoi tuoresiirrosta, siitä tuloksena nyt 1 v 4 kk ikäinen tyttö :) lisäksi meillä on pakkasessa kolme alkiota, joita ehkä lähdemme siirtämään parin vuoden päästä sisaruksen toiveissa. Olemme naispari, siksi tarvitsimme lahjasoluja, mutta käsittääkseni tämä prosessi on aika lailla sama perhemuodosta riippumatta. Olimme hoidoissa Dextra lapsettomuusklinikalla ja suosittelen tätä klinikkaa lämpimästi.
 
Heippa! Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne. Meillä päättyi viime torstaina julkisella ensimmäinen ja ainoa icsi,koska olen jo 40. Mieheltä puuttui siittiöt kokonaan. Edes biobsialla niitä ei löydetty ensimmäistäkään. On "hiukan" pettynyt ja surullinen fiilis. Nyt joutuu keräämään voimia ,josko sitten seuraavaksi suuntaisi yksityiselle lahjasoluhoitoihin. Minkähänlainen prosessi mahtaa olla? Itsellä oli hyvä vaste pistoksista,joten sen saralla ja muutenkaan ei onneksi ole ongelma.
ikävä kuulla että hoito epäonnistui. Miksi se siittiöiden totaalinen puuttuminen huomattiin vasta silloin kun munasolut oli jo kerätty? Vai oliko alkututkimuksissa näkynyt jotain elämää näytteessä?
 
Alkututkimuksissa oli muutama siittiö,siksi yritettiin icsiä. Punktiooäivänä ei sitten enää ollutkaan mitään missään. Ottivat kahdeksan näytettä kiveksistä ja tyhjää oli. Alhainen testo ja muut arvot alhaiset myös,mutta sitäpä ei sitten tutkittu mistä johtuu.
 
  • Vau!
Reactions: Nato
vierailija
ikävä kuulla että hoito epäonnistui. Miksi se siittiöiden totaalinen puuttuminen huomattiin vasta silloin kun munasolut oli jo kerätty? Vai oliko alkututkimuksissa näkynyt jotain elämää näytteessä?
Alkututkimuksissa oli vielä muutamia siittiöitä. Peräti yhdeksän elävää,siitä päättelivät,että icsin voi tehdä. Miehellä Testo ja muut arvot olivat silloin jo alakantissa,mutta niitä ei kontroloitu mitenkään. Tulee väkisin mieleen,että meidät haluttiin nopeasti jonosta pois,koska mulla ikää jo yli sallitun.
 
Miten @Nato n hoito edistyy? Joko punktio on takana? Jos niin millainen saalis tuli?
Itsellä alkaa pistokset marraskuun puolivälissä. Jännittää nähdä tuleeko tästä parempi lopputulos kuin viimeksi.
Moikka!

Noh, täällähän meni hommat taasen silleen, että punktio on huomenna maanantaina ja mulla hyperi. Eli tuoresiirtoon ei päästä. Joo, harmittaa varsinkin kun tiedän mikä pelaaminen niiden 3-päiväisten pas siirtojen kanssa on, mutta en osaa sen enempää ajatella nyt asiaa. Huominen punktio pelottaa ihan sikana! Aiempi punktio oli vaativa ja kivulias, sekä mulla se lääke mikä ikinä onkaan mitä ne antaa ei toiminut, siis pää oli sekaisin, muttei se vie sitä kipua pois. Sama on Panacodin kanssa, mulla ei todellakaan tule pehmeä olo ko. lääkkeestä, vaan migreeni ja oksennus, kipu säilyy.

Lähdetään jo aamuyöstä ajamaan kohti sairaalaa.

Tulen kertomaan saldosta kun kykenen. Pelkään siis ihan älyttömän paljon ja pelkään sitä kipua nimenomaan. Joskus jo pelkkä ultraaminen sattuu nimittäin, kun joutuu venymään miten sattuu ja kääntelemään ja ultra on muutaman kerran osunut johonkin hermoon, että olen potkassut niitä jalkatukia ihan kunnolla. Onko muilla tämmöisiä kokemuksia tai tuntemuksia vai olenkohan mä anatomisesti jotenkin erilainen? Olen saanut osakseni paheksuntaa näiden kipukokemusteni kanssa enkä kyllä pidä itseäni minään prinsessana jota sattuu pikkuinenkin niuskaisu..
 
Toivottavasti punktio meni hyvin ja saitte hyvän saaliin. Mä en ole muuten mikään kipuherkkä tai pelkää erityisesti toimenpiteitä mutta toi punktio on mulle myös tosi epämukava ja kivulias. Ylipäätään kaikki mikä liittyy alapäähän niin tuntemusten lisäksi se on jo ajatuksen tasolla niin epämiellyttävää. Ekalla kerralla en edes osannut pelätä sitä mutta nyt mua on todella alkanut pelottaa se. Harmi että tuoresiirto ei onnistunut. Toivottavasti joulu ei lykkää ekaa passia🙏🏻
 
Noniin, tervehdys kaikille!

Punktio ohi. 7 munasolua saatiin joista 6 hedelmöittynyt. Torstaina ilmeisesti uusi soitto, kuinka moni pääsee pakkaseen saakka. Sormet ristissä..

Munasolupunktiosta kiinnostuneet:

Pelkäsin punktiota ihan älyttömästi ja jotenkin 2016 vuoden punktio pyöri mielessäni, sillä se ei tosiaankaan mennyt putkeen.
Kaikki meni ihanan sujuvasti. Lähdimme aamuyöllä ajamaan kohti hoitopaikkaa, olin koko automatkan niin mietteissäni, etten puhunut sanaakaan koko 4h:n aikana..
Kun pääsimme sairaalaan ja parkkihallista juuri hissiin, tunsin aivan hillittömän viiltävää kipua ja poltetta munasarjoissani, irroituspiikki Gonapeptyl ilmeisesti teki tehtävänsä juuri näillä paikkeilla, olen ovulaation aikaan normaalistikin niin kivulias, että tarvitsen kipulääkettä.

Ei muutakuin kaksinkerroin ilmoittautumisaulaan, mies ihan paniikissa vierellä. Käveltiin odotusaulaan ja jätin miehen siihen odottamaan ja menin itse vessaan. Kun tulin takaisin, meidät olikin jo kutsuttu sisälle eli ei ehditty odottamaan YHTÄÄN mikä oli ihana, ettei enempää kerennyt jännittää plus olin todella tuskissani ovulaationi sekä hyperin kanssa.

Omat vaatteet sai olla päällä, potkaisin kengät pois jalasta kun ne puristi niin kovasti ja istahdin nahkatuolille pälyilemään ympärilleni kuin piilopaikkaa etsivä jänis. Mies haettiin tässä välissä tekemään omaa osuuttaan. Noin 10min sisällä minulle laitettiin kanyyli valmiiksi käteen ja mies tuli jonkin ajan kuluttua takaisin viereeni. Hoitaja kutsui sisään meidät ja siinä vaiheessa syke oli varmaan 300.
Tarkistettiin henkkarit ja ei muutakuin pöksyt pois ja lavetille haarat levälleen. Hoitaja rauhoitteli ja puheli koko ajan, lääkäri ei niinkään. Ensin kanyylin kautta laitettiin ilmeisesti rauhoittavat, josta tuli raskas olo. Ihan kuin kaikki raajat ois painaneet ainakin tonnin, kerroin tästä hoitajalle joka naurahti ja sanoi, että rauhoittava tepsii. Sitten kipulääke ja toimenpide alkoikin välittömästi, en ehtinyt sanoa mitään kun ihmettelin vaan omaa painavuuttani.
Ultraaminen ei tehnyt kipeää, vaan epämukavaa ja jännitin edelleen aika paljon joten se maksimoi sen epämukavuuden tunteen. Punktioneula on ultran kanssa samassa, joten mitään muuta alapäähän ei työnnetä, kuin se ultra (onneksi).
Tunsin lievää nipsailua, kun follikkeleita tyhjennettiin, mutta en kipua. Sitten homma olikin ohi, noin vain!

Hoitaja toi pöksyt laveille ja antoi siteen ja sanoi, että vaatteet saa laittaa päälle. Lääkäri kysyi kipuasteikolla 0-10 miltä homma tuntui ja kerroin, että noin 3 ja sekin johtui ihan vaan pelostani ja epämukavuudesta! Eli ihan oikeasti siedettävä homma kaikenkaikkiaan tällä kertaa!
Olen iloinen, että tämä korjasi omaa käsitystäni munasolupunktiosta jota oikeasti pelkäsin niin paljon, etten saanut edellisenä yönä nukuttua.

Odotushuoneessa sai lepäillä tunnin verran ja sain kipulääkkeen kotimatkalle mukaan ja kerrottiin, että munasoluista soitetaan sitten perään miten kävi.
Kotimatkalla nukuinkin sitten koko matkan, kotona tankkasin vettä niin paljon kun suinkin pystyin ja nukuin tähän päivään saakka. Vatsa on turvoksissa ja kipeähkö, en olisi työkykyinen ollenkaan vielä ja onneksi onkin sairaslomaa, mutta muuten voin hyvin.
Punktion jälkeen oli aika kipeä olo ja kävelin hissukseen köpöttelemällä sitä vettä hakemaan.

Jos osaisin, tägäisin tämän keskustelun jotenkin niin, että se olisi muidenkin löydettävissä ketkä googlettaa "munasolupunktiota" ja mitä sen jälkeen jne, ihan niinkuin itsekkin tein. Googlen hakutulos sekä tämä kaksplussan umpisurkea hakuri antaa ihan älyttömän vanhoja tuloksia vuodelta 2003. Olisi kivempi lukea vähän tuoreempia uutisia..
Ehkäpä teen tästä ihan oman otsikoidun version, joka olisi helpommin löydettävissä :)
 
Hei äkkinäinen kysymys teille ketkä olette olleet tuoresiirrossa;
Milloin alkio siirrettiin? (Mones vrk punktiosta) ja pitikö ennen sitä pistää jotain lääkettä?

Mua jäi vaivaamaan ettei tuoresiirtoon päästä edes ton 7 follikkelin jäljiltä. Gonapeptylin pistin 2vrk ennen siirtoa, onko Gonpeptyl jotenkin estävä asia tuoresiirrolle?
 
vierailija(Pupuna112)
Mulle siirrettiin tuoreena blasto 5 vrk kuluttua punktiosta. Ei ainakaan muistaakseni ollut mitään pistettäviä lääkkeitä siinä kohtaa, ainoastaan Terolut tabletit (tästä tosin nyt jo kaksi vuotta aikaa niin saatan muistaa väärinkin). Onnea hyvästä alkiosaaliista, toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa kehitystään :) oliko sulla kuitenkin follikkeleita paljonkin enemmän kuin tuo 7 jos kerran tuoresiirtoa ei voida hyperstimulaatioriskin vuoksi tehdä? Kun ei tuo 7 nyt mitenkään hurjan suurelta määrältä kuulosta, mulla oli 9 munasolua (joista 7 oli kypsiä, 5 hedelmöittyi ja 4 kehittyi blastoiksi asti) ja kuulin siinä punktiosta toipuessani kun biologi kertoi naapurisängyn potilaalle, että häneltä oli saatu yli 20 munasolua ja silti hänkin oli tuoresiirtoon menossa. Vai ollaanko julkisella puolella jotenkin paljon varovaisempia, oma hoitoni tehtiin yksityisellä. Toivon joka tapauksessa, että pääset pian siirtoon :)
 
Kiitos pupuna pikaisesta vastauksestasi!
Mulle ei kerrottu muutakuin, että 7 follia oli joissa munasolu ja 6 hedelmöittynyt tänään. En tosiaan tajunnut kysellä siellä mitään, en yhtään mitään ja nyt tuli tämmöinen ahaa-elämys.
Olo on hyvä, kipulääkettä en tänään ole tarvinnut lainkaan joten siksikin tuntuu höntiltä. Toivottavasti huomenna ei ole liian myöhäistä soittaa ja kysyä asiaa, meilläkun on tämä viikko vielä tän asian takia vapaatakin että sen puoleen päästäs kyllä siirtoon.
Voi itkujen itku kun en tajunnut kysyä siellä paikanpäällä.
Minun mielestä se lääkäri sanoi, että ei tuoresiirtoa koska "sä pistit jo se gonapeptylinkin". Tai sitten kuvittelen omiani.
 
vierailija
Mulla on ollut gonapeptyl tukena kiinnittymiseen 6. päivä puntiosta, oisko se syy siihen että siirtoa ei voi tehdä? Silloin irroitudpiikkinä on ollut Ovitrelle tai Pregnyl.
 
vierailija
Gonapeptyl annetaan irrotukseen jos hyperin riski, sillä pregnylin/ovitrellen sisältämä hcg lisää hyperin oireita (sen takia raskaus pahentaa hyperiä).

Paljonko Nato sulla oli folleja tyhjennettävänä?

Minulle on siirretty tuoresiirtons 2 vrk js 2vrk iässä. 2vrk aloitin samana päivänä lugesteronin kuin siirto oli, 3vrk päivää ennen siirtoa. Ei muita lääkkeitä.
 
vierailijaNato
Nokun mulla kans ollut Gonapeptyl PAS-siirroissa tukena siirron jälkeen, niin miksi se nyt olisi este siirrolle jos sitä käytettiin follien irroittamiseen?

En siis tiedä muuta folleistani, kun tuon että 7kpl saatiin. Mitään muuta en tiedä. Enkä tiedä puhuttiinko siitä punktiota tehdessä, olin niin omissa maailmoissani sillon. Kysyin mieheltäkin eikä hänkään tiedä.
 
Kai viimeisessä kontrolli ultrassa kerrottiin follien määrä? Sehän määrittää sen hyperin.
 
vierailija
Hei äkkinäinen kysymys teille ketkä olette olleet tuoresiirrossa;
Milloin alkio siirrettiin? (Mones vrk punktiosta) ja pitikö ennen sitä pistää jotain lääkettä?

Mua jäi vaivaamaan ettei tuoresiirtoon päästä edes ton 7 follikkelin jäljiltä. Gonapeptylin pistin 2vrk ennen siirtoa, onko Gonpeptyl jotenkin estävä asia tuoresiirrolle?
3-päiväinen alkio siirretään aina 3 pv punktiosta, 5-päiväinen 5 pv punktiosta. Irrotuspiikki ei millään lailla estä tuoresiirtoa, oli sitten kyseessä Gonapeptyl tai joku muu (mulla ollut yleensä Gonapeptyl + Ovitrelle). Keltarauhashormoni (Lugesteron tai vastaava) on mulla aloitettu aina punktion jälkeisenä päivänä, mutta tässä ilmeisesti vähän vaihtelua eri paikoissa.

Sinuna kysyisin vielä, eikö tuoresiirtoa voisi tehdä, jos kerran muniksia ei ollut tuon enempää. Voihan toki olla, että follikkeleita ollut enemmän tai turvotusta tms. hyperiin viittaavaa. Jos tuoresiirto tehdään niin sitten Luget tai vastaavat pitäisi kyllä aloittaa viimeistään huomenna.
 
Yhteistyössä