IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

vierailijaNato
Kiitoksia teille kaikille! Soitan huomenna ja kysyn, hitsi kun se puhelinaikakin on niin myöhään.

Ultrassa folleja oli 7 + 7 ja toista puolta ei saatu tyhjennettyä, ei kuitenkaan tosiaan mitään kymmeniä follikkeleita.

Palaan huomenna asiaan, kunhan soittelen polille ensin!
 
vierailija
@Nato Ihan vain oma veikkaus tuohon, ettei tuoresiirtoon tällä kertaa lähdetty: sulla oli irrotuspiikkinä vain gonapeptyl, eikä lisäksi esim ovitrelle (ja näin varmaan juuri sen hyperriskin takia). Mulla siis ovitrelle on aina ollu irrotuspiikkinä (gonapeptylin lisäksi), kun ollaan tähdätty tuoresiirtoon, mutta ei silloin, kun ollaan aiottu pakastaa kaikki. (Ja muuten varmaan keltarauhaslääkitys pitäisi aloittaa heti punktiosta, jos tuoresiirtoon tähtää, muuten ei ole kohtu synkassa alkion kanssa.)

Tuohon vierailijan kommenttiin, että 3-päiväinen alkio aina siirretään kolmantena päivänä punktiosta jne: siis tuoresiirroista kun puhutaan, niin se riippuu klinikasta, minkä ikäisenä katsovat, että heidän mielestään alkio on hyvä siirtää. Epäilen, että joillain klinikoilla tätä pääöksentekoa sanelee myös heidän labransa ehkä ”laatu”, osaaminen, fasiliteetit tms. Mutta siis kolmantena päivänähän mikään alkio ei vielä ole blastokysti: klinikat, joiden mielestä hyvä siirtää blastokystejä (eikä varhaisempia alkioita), siirtävät viisipäiväisiä. Jos alkio ei vielä viidentenä päivänä ole blastokystivaiheessa, tuoresiirtoa ei tule, mutta alkiota kasvatellaan vielä kuusi- jopa seitsenpäiväiseksi, ja jos saavuttaa blastokystivaiheen, pakastetaan ja siirretään sitten PAS:ssa viidentenä päivänä ovulaatiosta tai ”ovulaatiosta”.
 
  • Tykkää
Reactions: Nato

Keltarauhastuki aloitetaan 2 päivää Punktiosta.
Ja usein julkisilla siirretään myös 2/3 päivän ikäisiä. Ei läheskään aina kasvateta blastoksi.
 
vierailija
Keltarauhastuki aloitetaan 2 päivää Punktiosta.
Ja usein julkisilla siirretään myös 2/3 päivän ikäisiä. Ei läheskään aina kasvateta blastoksi.
Jep, näin olen ymmärtänyt, että joillain klinikoilla siirtävät 2-3-päiväisiä. Jos sitä tehdään pääsääntöisesti julkisella puolella, mielessä käy, onko syynä labraresurssien rajoitukset. Oman lääkärini mielestä sen ikäisen alkion ei kuulu olla vielä kohdussa, vaan munatorvessa (tai labrassa). Mutta varmasti tässä on kyse myös koulukuntien näkemyseroista. Lisöksi on tietty mahdollista, että julkisella puolella on ns. varaa olla viilaamatta alkionviljelyä viimeisen päälle, koska hoitavat lähtökohtaisesti potentiaalisempia tapauksia eivätkä ”toivottomia” (ikä, BMI), jotka sitten päätyvät hoitoon yksityiselle puolelle - lompakkonsa sallimissa rajoissa.
 
@Nato Ihan vain oma veikkaus tuohon, ettei tuoresiirtoon tällä kertaa lähdetty: sulla oli irrotuspiikkinä vain gonapeptyl, eikä lisäksi esim ovitrelle (ja näin varmaan juuri sen hyperriskin takia). Mulla siis ovitrelle on aina ollu irrotuspiikkinä (gonapeptylin lisäksi), kun ollaan tähdätty tuoresiirtoon, mutta ei silloin, kun ollaan aiottu pakastaa kaikki. (Ja muuten varmaan keltarauhaslääkitys pitäisi aloittaa heti punktiosta, jos tuoresiirtoon tähtää, muuten ei ole kohtu synkassa alkion kanssa.)
Noniin, asia selvisi ja tämä juttu on juuri näin; jos irroituspiikkinä on pelkkä Gonapeptyl, ei keltarauhasta ole elimistössä tarpeeksi pelkästään tuolla ja näin ollen siirto olisi turha, sillä kohtu ei ole vastaanottavainen. Lisänä pitäisi olla vaikkapa Ovitrelle.

Gonapeptyl on määrätty irroituspiikiksi minulle siksi, että aluksi näytti, että munasoluja on ihan liikaa tulossa, tässä tulkintoja eri lääkäreiden välillä, mutta asian ytimenä on se, että minä voin hyvin ja minun parhaaksi tämä ratkaisu on tehty. Gonapeptyl ei siis ole niin raaka munasarjoille jos on hyperin riski.

Hoitaja/kätilö oli ihanan ymmärtäväinen puhelimessa ja kerroin huoleni myös tästä tulevasta, että alkiot pakastetaan 3-päivän ikäisenä ja kokemuksena tästä melkein koko vuosi 2020 meni perseelleen kun ovuloin "väärään" aikaan ja lääkkeellistä kiertoa ei suositeltu koska oma on niin täsmällinen, huoh.
Puhelusta kuitenkin jäi itselle ja miehelle hyvä mieli, meitä ei vähätelty eikä mitätöity eikä sanottu jotain niinkuin joskus olemme kuulleet, että "entä ne muut jotka odottaa" - vaan rohkaisevasti ja kauniisti, että meillä jokaisella on oikeus meidän tunteisiin, olipa ne miten hyviä tai kurjia tahansa niin niitä ei voi koskaan verrata kenenkään muun tuntemuksiin!

Huomenna saamme tietää, montako alkiota pakkaseen sitten loppujen lopuksi menee!

Joten edelleen, olitpahan ollut hoidossa vuoden tai 7 vuotta, niin meillä kaikilla ON oikeus meidän tunteisiin eikä niitä koskaan saisi mitätöidä sanomalla, että jollakin toisella on asiat vielä huonommin tai joku toinen on odottanut kauemmin, mitä tahansa. Loppujen lopuksi kenelläkään meistä, ketkä näissä hoidoissa on syystä tahi toisesta niin on ihan hirveesti turhan valittamisen aiheita.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08 ja Emmelie75
4 alkiota saatiin pakkaseen. Luokituksiltaan 2-3 luokkaa (asteikko 1-4).

Onks muilla alkanu menkat alle vko punktion jälkeen?
Mulla oli siis ma punktio ja la (eilen!) Alkoi menkat. Kierto jäi 19 päivään!?
Vuoto on erittäin runsas!

Pitää maanantaina ilmoitella tää vuoto polille ja katsoa saatasko se siirto mahd parin vkon päähän jo. Viimeeksi punktion jälkeen ovulaatio ei meinannut tulla millään ja muistaakseni ennen kp15 piti pistää pregnyl tms jos ei ovisplussaa näy.
 
Juu, jos ei tehdä tuoresiirtoa, eikä oe keltarauahashormonia käytössä niin menkat voi alkaa todella pian punktion jälkeen.
 
Moikka pitkästä aikaa. Omat hoidot on jo päättyneet, mutta tuohon kommenttiin, että julkinen säästöjen tms. takia ei viljelisi alkioita blastoiksi. Mulla pakastettiin 3 päiväset siitä syystä, että kävin punktiossa tiistaina ja viikonloppuisin ei labra ole auki, joten perjantaina pakkaseen. Kyllä mulle sitten jos vain ovulaatio täsmäsi, viljeltiin alkio blastoksi ja siirrettiin blastona.
Joo, sen puolesta kyllä "säästöt" sanelevat ettei viikonloppuisin ole labra auki/tehdä siirtoja vs. yksityisellä.
 
moikka, pitkästä aikaa. Täällä pp6 menossa ja inhottavat vatsanväänteet ja turvotukset. Olen jo pari päivää ollut varma, että vuoto alkaa. Terolut käytössä, en tiedä estääkö se vuodon… Ei kyllä ole mitään toivoa, että kiinnittyminen olisi tapahtunut, koska niin selkeät menkkaoireet:-(
Onko muilla ollut PAS:n jälkeen näitä menkkaoireita? Virallinen testipäivä minulla pe 12.11. En uskalla vielä testata, kun ovitrelle napsun otin vielä viime perjantaina eli saattaisi sotkea.
Onko muita piinailijoita?
 
@nasu08 älä vielä heitä kirvestä kaivoon <3

Mulla oli aikoinaan plussakierrossa kans menkkaolot. Liikkuessa kun vihlaisi ikävästi vatsaa, jotenkin oudosti niin siitä aavistin, että jotain erilaista on tekeillä kuitenkin. Muita oireita ei ollut, ei rintojen arkuutta eikä mitään, vaan ne alavatsan pakotukset ja se outo vihlaisu. 3-päiväinen silloin siirrettiin ja pp8 sain haalean haamun testiin, siitä se vahvistui.

Toivottavasti onnistaa, nuo piinapäivät kuluvat aina niiiiiiiiin hitaasti! Ja melkein aina samalla rytmillä, siirron jälkeen on olo, että "jes, nyt varmasti onnisti" ja noin viikko siirron jälkeen tulee se masennusvaihe, että "ei, tästä ei tuu mitään".

Vähissä taitaa olla piinailijat. Toivottavasti minä pääsen pitkästä aikaa liittymään piinailijoiden seuraan EHKÄ ensiviikolla tai niillä kieppeillä. Alkaa ovulaation metsästys!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08

Kiitos tsempeistä! Menkkaoireet häipyneet ja olo on täysin tavallinen. Testaan sitten perjantaina, mutta epäilen vahvasti, että nega. Sinänsä paska tilanne, että mitään siirrettävää ei enää ole, akiodiagnostiikassa selvisi:-(
 
Voi eikä! Mikä niissä alkioissa on?

Oletteko muuten lukeneet ferritiinin vaikutuksesta raskautumiseen? Toisessa ketjussa, en muista nyt missä - joku sanoi, ettei lähtisi edes siirtoon jos ferritiini on alle 70?
Mulla tutkittiin ferritiini ihan muista syistä ja selvisi, että se on 24. Aloitin juuri rautakuurin nyt vasta. Ferritiinin puutteella on todettu yhteyksiä keskenmenoihin ja raskauden jatkumisen suhteen.
Lisäksi ferritiiniä ei voi nostaa suitsait sukkelaan, vaan siihen menee kuukausia aikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
vierailija
moikka, pitkästä aikaa. Täällä pp6 menossa ja inhottavat vatsanväänteet ja turvotukset. Olen jo pari päivää ollut varma, että vuoto alkaa. Terolut käytössä, en tiedä estääkö se vuodon… Ei kyllä ole mitään toivoa, että kiinnittyminen olisi tapahtunut, koska niin selkeät menkkaoireet:-(
Onko muilla ollut PAS:n jälkeen näitä menkkaoireita? Virallinen testipäivä minulla pe 12.11. En uskalla vielä testata, kun ovitrelle napsun otin vielä viime perjantaina eli saattaisi sotkea.
Onko muita piinailijoita?
Minulle tehtiin tuoresiirto, mutta vastaanpa silti. Fyysisesti tuntemukset olivat hyvin samankaltaiset ennen positiivista testiä kuin ennen kuukautisiakin. Mahassa oli kuukautismaisia tuntemuksia, eivätkä rinnatkaan tuntuneet erilaisilta kuin yleensäkään ennen kuukautisia.

Sen sijaan henkisesti olo oli eri! Olen huomannut, että muutama päivä ennen menkkoja minulle tulee lattea, tyhjä ja alakuloinen olo. Oletan sen johtuvan hormonitasojen tipahtamisesta. Nyt tuota alakuloa ei tullutkaan. En silti vielä uskaltanut toivoa, söinhän keltarauhashormonia, minkä arvelin myös voivan vaikuttaa oloon. Noh, verikoe oli sitten kuitenkin positiivinen, ja eilen näimme pienen sydämen tuikkeen!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Voi eikä! Mikä niissä alkioissa on?

Oletteko muuten lukeneet ferritiinin vaikutuksesta raskautumiseen? Toisessa ketjussa, en muista nyt missä - joku sanoi, ettei lähtisi edes siirtoon jos ferritiini on alle 70?
Mulla tutkittiin ferritiini ihan muista syistä ja selvisi, että se on 24. Aloitin juuri rautakuurin nyt vasta. Ferritiinin puutteella on todettu yhteyksiä keskenmenoihin ja raskauden jatkumisen suhteen.
Lisäksi ferritiiniä ei voi nostaa suitsait sukkelaan, vaan siihen menee kuukausia aikaa.
Minä olen jo vanha eli alkiot oli jotain sekasikiötä. Eli yksikantaan siirtokelvottomia. Sinänsä kyllä en olisi uskonut, että se lopulta näin menee. Alku oli lupaava, sillä 10 munasolua kuitenkin saatiin ja kaikki hedelmöittyi. Blastoksi saatiin kolme, jos tämä ensimmäinen siirrettiin Pas:na. Tätä ei biopsoitu, kun en uskaltanut kaikkia antaa sörkkiä. Eli voihan tämäkin olla ihan mitä vaan..
Ferritiini minulta katsottiin rutiinisti dextrassa ja se oli reilu 50. Eli ilmeisesti ihan riittävä arvo.
semmoinen positiivinen juttu, että huomenna virallinen testipäivä, mutta tänään sain hailean plussan. Epäilen tietenkin, että se johtuu Ovitrellesta jota pistin vielä yhden napsun viime perjantaina.
Onko kenelläkään kokemusta, kauanko nämä yhdet napsut näkyy?
Ihanaa vierailija ja onnea hurjaati sydämen sykkeistä:) Toivotaan sinulle ihanaa odotusta! Minä taidan kanssa jo huomenna käydä verikokeIssa.
 
vierailijaNato
Tule Nasu huomenna ilmoittamaan sitten miten kävi, jännityksellä odotellaan! Kokemuksia ei ole kertao tuosta Ovitrellestä, mutta toivon todella kovasti, että siellä pieni yrittäis kiinnittyä!
 
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Tule Nasu huomenna ilmoittamaan sitten miten kävi, jännityksellä odotellaan! Kokemuksia ei ole kertao tuosta Ovitrellestä, mutta toivon todella kovasti, että siellä pieni yrittäis kiinnittyä!
Tänään vielä päivällä apteekin testillä haalea viiva, mutta jotenkin tuntuu, että pakko olla kemiallinen kyseessä. Koska oli edelleen niin haalea. En jaksa vaivautua verikokeisiin tänään, kun tulos kuulemma tulee kuitenkin vasta maanantaina. Jatkan nyt Terolutit maanantaille asti ja testailen viikonlopun ajan Pregcheck -testeillä. Toivon todella, että tummenisi viivat. Väsymystä on ja vatsa pullottaa etenkin iltaisin, mutta tissit ei kyllä pingota yhtään. Pas:sta nyt 10 päivää ja mulle siirrettiin 5 päiväinen blasto siis. Mutta onko se sit siirrettäessä jo 6-päiväinen? Vai miten ne lasketaan?
 
vierailijaNato
Voi Nasu..toivottavasti viivat ovat tummuneet. Tottahan se on, että jos blasto on siirretty, että viivojen pitäisi olla tummemmat MUTTA jos siellä olisikin joku luonnonoikku. Onhan niitäkin ollut tässä matkan varrella.

Ovatko tosiaan kaikki siirtyneet muille palstoille (simpukka) vai missä kaikki ovat?
 
Samaa olen miettinyt, että missä kaikki on?
Mikä vaihe sinulla menossa?
Minulla pregcheck antanut hailean plussan molempina aamuina, mutta en uskalla iloita, sillä ei ne mitkään leffaviivat ole olleet. Tissit on nyt kipeytyneet ja väsyttää. Iltaisin maha kerää ilmaa ja on jotenkin ällö olo.
 
@nasu08 mikä tilanne sinulla on?

Minä ehdin tänään(kin) itkeä silmät päästäni, ennenkuin kasvoi tatti otsaan. Tänään kp10 ja johtofolli oli näkyvissä, aika suuri. Ovistesti nega.
Jos se ovistesti on huomenna tai keskiviikkona plussa, niin tämä kierto oli sitten tässä ja siirtoon ei pääse KOSKA NE 3-PÄIVÄISET ALKIOT ON sanonko mistä!

Mun oli pakko laskea tänään, kun tipahdin niin alas ja arvasin, että näin käy TAAS punktion jälkeen ja tässä tulee TAAS menemään vuosi.
Meillä on aktiivista vauvayritystä ollut 768 päivää.
Ja tämä aika ENNEN edellistä punktiota ja yritystä, 2014 - vuosi ilman ehkäisyä -> tutkimuksiin > icsi-jonoon > vauva 2016 >
Kunnes tämä rumba alkoi uudelleen 2019 vuoden lopulla.

Ja sitten joku ihana sanoo hoitopaikassa, että "katsotaan ensikierrossa, eihän siihen ole kuin kuukausi.

Ja kiitos jonnekkin ylös, että meille on suotu yksi lapsi kuitenkin josta olemme ikionnellisia! Sisaruksen kaipuu olisi kuitenkin valtava ja sylissä olisi tilaa vielä. Olemme lapselllisia lapsettomia.

Näin ne kuukaudet vierivät, vuodenajat vaihtuvat, vuosikin vaihtuu kohta jälleen. Nämä hoidot ovat henkisesti täyttä helvettiä. Vuosien helvettiä.

Onko kenelläkään kotivinkkiä kuinka pidentää ovulaatiota? Kaikki vinkit otetaan vastaan.
T. Epätoivoinen Nato
 
Voi ei Nato, tosi tuskastuttavaa ! En tiedä kotikonsteista ovulaation pidentämiseen, mutta mun klinikassa just tässä tilanteessa on voitu venyttää ovulaatiota pari päivää Fyremadel-pistoksilla (eli nillä jarrupiikeillä joita stimulaatiossa käytetään). Dextrassa tosin aina on myös ovulaatio laukaistu Ovitrellella, eli ei testailla itse ollenkaan.

Tätä systeemiä ei varmaankaan käytetä joka paikassa, mutta jos tämä siirto ei nyt ovulaation ajoituksen vuoksi onnistu ja alkaa myöhemmin näyttää siltä, että joutuu taas odottelulimboon, niin voisikohan kysyä tällaisesta lääkkeellisestä ovulaation ajoittamisesta, ettei siirtoon pääsy veny useampaa kuukautta?
 
Voi itku @Nato! Tuo tunne on niin kamala ja kuukausi on todella pitkä aika taas odotella. Minä kyllä dextrassa tikutin oulaatiota ja jännitin myös, että siirto osuisi viikonlopulle. Ovitrelle pistettiin kyllä sitten aikanaan, kun ovulatio ei itsellään alkanut ja olettavasti silloin folli oli riittävän iso.
Miten @Katti75 sinulla menee?
Minulla aika uskomaton tilanne, melkein hävettää, kun esim. sinä @Nato olet niin pitkään jo yrittänyt, melkein 800 päivää!
Minä siis raskauduin kerrasta, tänään HCG 520! Veritestin varmistus siis tänään. Ilmeisesti viikot nyt 4+5.
En jaksanut veritestiin aiemmin mennä, kun olin aivan varma, että meidän ainut hoito oli ja meni pieleen. Nyt vaan peukut pystyyn ja jäitä itselle hattuun. Toivon todella, että muillakin tärppäisi pian!
 
Vierailija, kyllä olemme. Aloitimme aktiiviset hoidot jäljellä olevista alkioista lokakuussa 2019, eli itseasiassa yritystä takana siis 800 vuorokautta. Matkaan on sattunut varmaan kaikki mahdollinen, mitä kuvitella saattaa.

@Katti75 kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa!
Kysyin tänään puhelimessa, että eikö tätä voi jarruttaa millään niin hoitaja sanoi, että ei voi. Aika erikoista.
Lääkkeellistä kiertoa olen jo aiemminkin ehdottanut, mutta kun oma kierto on niin säännöllinen niin he mielellään tekisivät sen luonnonkiertoon. Vaikka se tarkoittaa sitä, että vuodet vierivät ja vanhenemme.

Ja @nasu08 ONNEKSI OLKOON!!
Ihana kuulla hyviä uutisia, siis ihan vilpittömästi olen iloinen että edes joku onnistuu! Ei se onni ole lainkaan meiltä pois ja niinkuin aiemmin totesin, meistä jokainen joka hoidoissa joutuu käymään olipa se aika mikä tahansa, niin joutuu kokemaan ihan ääripää fiiliksiä, odottelua, sörkkimisiä, testailuita, parisuhteen kriisejä. Helppo tie ei ole kenelläkään meistä joten kaikki positiivisuus ja onni on yhteistä :)
Ihana juttu! Sulla on fiilikset varmaan hämmennyksen, pelon ja ilon sekaiset? Kertoilehan kuulumisiasi ja fiiliksiä aina, kun muistat. Ajattele, viikko sitten olit heittämässä kirvestä jo kaivoon!
 
  • Rakkaus
Reactions: nasu08

Yhteistyössä