Sä juuri arvotit mut ja olet sitä mieltä, että en ole fiksu. Ihan vain sen takia, että en ole hyvä matematiikassa. Ei mitenkään fiksua käytöstä.
Vaikka tavallaan ymmärrän sen, että joku loukkaantuu älykkyytensä arvostelusta, niin sitten toisaalta taas en. Pitäisi osata suhtautua siihen yhtenä ominaisuutena muiden joukossa. Normaaliälykkyydellä on vaihteluväli ja sitten on niitä, jotka ovat vammaisia ja sen vaihteluvälin ulkopuolella.
Ei tämä poikkea mitenkään vaikkapa erilaisista liikuntaan vaikuttavista ominaisuuksista. Ei sekään tietenkään kivaa ole, jos sanotaan että Minna on kömpelö tai Jussi ei ole kovin hyvä juoksemaan eikä varmasti pärjää kilpailuissa, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta. On eri asia olla vähän huonompi liikkumaan kuin olla liikuntavammainen. Ihan samalla tavalla kuin voi myöntää itselleen, että ei ole erityisen liikunnallinen, voi myöntää ettei ole erityisen välkky. Normaali kyllä, mutta ei mikään Usain Bolt. Ja se on ihan ok.
Ja tässä se oleellinen pointti: normaalius ei ole tasamittaisuutta. Se että olet älyllisesti normaali ei tarkoita, että olet tasan yhtä älykäs kuin kaikki muut. Vaikka me tiedämme tämän itsestäänselvyytenä, niin silti loukkaannumme kun joku epäilee, että emme ole yhtä älykkäitä kuin kaikki muut. Esim. perustuen siihen, että emme pärjänneet kovasta yrityksestä huolimatta matematiikassa.
Ja sitten on vielä se lohduttava tieto, että vaikka matemaattinen kyky korreloi erittäin vahvasti älykkyyden kanssa, matematiikannumero ei ole älykkyyden mittari. Kenen tahansa kohdalla matematiikan numero voi olla mitä tahansa sellaisten yksilöllisten tekijöiden takia, jotka eivät liity älykkyyteen mitenkään tai vain vähän. Mutta väestötasolla matematiikka on hyvä karsintatekijä koulutusta ajatellen. Se on melkeinpä paras käytettävissä oleva.