Jatkettaisko juttelua

On kyllä persiistä tää suomen sääntö/lupa/hapatussysteemi!

Entäs jos vuokraisi laavua bookingin tai lomarenkaan kautta? Toki nappaavat sit oman siivunsa, eli en tiä jääkö kannattavaksi.

Ku esmes tää, on vain kota ja huussi. https://www.lomarengas.fi/mokit/joutsa-willa-taiga-erakamppa-11047
Mikseivät ottaisi vuokralle myös laavua.

Tässä ihan lähellä, toisinsanoen naapurikylässä on jo yksi luontoelämyksiä myyvä yritys. Se myy umpeenkasvaneen järven linnustoa ja tavanomaista- ja puumajoitusta. Lisäksi jonkinlainen luontopolku. Ja kova halu laajentaa toimintaansa. Ainoa konsti päästä osille, olisi tarjota siihen kylkeen jotakin, mitä tuolta ei vielä löydy. Joskus tunnustelimme ihan vain kuin yleisellä tasolla jonkinlaista yhteistyötä, mutta eipä ollut kiinnostusta.
Toisaalta kumpikin on jo nyt hyötynyt toisistaan, vaikkeivat he sitä haluakaan myöntää. Tämä meidän "kylähulluyrityksemme" on tuonut melkoisesti sellaistakin väkeä näille nurkin, mikä on heistäkin kiinnostunut. Ja taas päinvastoin. Kun he aloittivat, muuttui meidänkin asiakaskuntamme rakenne jonkin verran.

 

Tässä ihan lähellä, toisinsanoen naapurikylässä on jo yksi luontoelämyksiä myyvä yritys. Se myy umpeenkasvaneen järven linnustoa ja tavanomaista- ja puumajoitusta. Lisäksi jonkinlainen luontopolku. Ja kova halu laajentaa toimintaansa. Ainoa konsti päästä osille, olisi tarjota siihen kylkeen jotakin, mitä tuolta ei vielä löydy. Joskus tunnustelimme ihan vain kuin yleisellä tasolla jonkinlaista yhteistyötä, mutta eipä ollut kiinnostusta.
Toisaalta kumpikin on jo nyt hyötynyt toisistaan, vaikkeivat he sitä haluakaan myöntää. Tämä meidän "kylähulluyrityksemme" on tuonut melkoisesti sellaistakin väkeä näille nurkin, mikä on heistäkin kiinnostunut. Ja taas päinvastoin. Kun he aloittivat, muuttui meidänkin asiakaskuntamme rakenne jonkin verran.

Se vuokralaavu!

Ja nimenomaan talvikäyttöön. Kesällä voi yöpyä vaikka missä mut talvella menee kyllä retki pilalle jos joutuu änkeämään itsensä samaan laavuun tuntemattomien kanssa. Eikä se koronan vuoksi ole edes sallittua.

 

Se vuokralaavu!

Ja nimenomaan talvikäyttöön. Kesällä voi yöpyä vaikka missä mut talvella menee kyllä retki pilalle jos joutuu änkeämään itsensä samaan laavuun tuntemattomien kanssa. Eikä se koronan vuoksi ole edes sallittua.

Tuohon vastaan, kunhan ehdin hiukan tutustua asioihin.

 

Terve taas! Kaikille, tasapuolisesti.
Taas on yksi päivä siirtymässä historiaan.
Ja millainen päivä. Aamusella päättelin, että tänään on vihdoinkin tarpeekasi lunta että voin pöräyttää kelkalla itse suon puolelle. Ja kyllähän sitä lunta olikin, kaikki sujui piirustusten mukaan siihen asti, kun tulin eilen täyttämälleni ojalle. Eilen siinä oli ehjä hanki jään päällä. Lapioin siihen hyvinkin puolen metrin kerroksen lunta vielä päälle varmuuden vuoksi.
Ja nyt se koko lumikasa oli painunut sinne jonnekin ja toisin paikoin oli vettä näkyvissä.
Mitäs, lapio ns kauniiseen käteen ja uusi lumivalli ojan peittekksi.
Ajatukseni oli ajaa vanhaa ojalinjaa pitkin, ne ovat ennenkin olleet parhaita uran pohjia. Vaan olikos tällä kertaa, eipä tainnutkaan. Ensimmäisessä mutkapaikassa, missä jouduin hiukan hidastamaan kelkka putosi jään läpi. Onneksi oja on matala, vettä oli korkeintaan viitisentoista senttiä. Mitäs siinä auttoi, taas meni lapiohommiksi. Nostelin kelkan peräpäätä vuoroin toiselle ja toiselle puolelle ja tungin lunta alle. Nousihan se sieltä ja sille kohtaa ojaa tuli kyllä tukeva uranpohja.
Edessä oli kuitenkin vinkkelikäännös, ojien risteyspaikka. Sinnehän survaisin nokan ja kuvittelin pääseväni tekemään siinä lenkin perän.
Samassa kun sain kelkan käännetyksi tälle isommalle ojalle, nokka sukelsi. Ja suureksi riemukseni totesin lumen pinnan pudonneen useiden neliöiden laajuudelta jään pettäessä alta. Siinähän oltiin, nyt oli vettä alla puolisen metriä. Yritin ajaa takaisin, mutta sukset menivät jään alle ja meno tyssäsi siihen.
Taas uudet lapiosulkeiset. Sain peräpään sikäli tukevan sohjolautan varaan, ettei kelkka päässyt vallan uppoamaan.
Oli aika pitää tuumaustunti. Märät romppeet yllä ja puolenkymmentä pakkasastetta pitivät huolen, ettei tuumailuun käytetty turhia aikoja. Ei kun tallustelemaan kotipuoleen hakemaan taljaa ja kettinkiä. Otin vielä varmuudeksi lumikengät jalkaani lähtiessäni uudestaa operaatiopaikalle.
Ja sieltähän se Lynxi, muutaman erisuuntaisen vedon jälkeen, taas nousi omaan elementtiinsä.
Tiedä sitten, oliko tuo jossakin vaiheessa saanut vettä johonkin kriittiseen paikkaan, vai mikä oli, kun kunnon käyntiä ei enää löytynytkään. Jonkin aikaa sitä räiskettä ja pauketta kuunneltuani päätin, että ei se nyt kyllä käy.
Taas taapersin kotiin ja etsin pitkän köyden traktorin jatkeeksi. Onneksi sain vetää tukevalta pellolta ja kelkka seurasi kiltisti ojauraa pitkin. Vetelin sen saman tien kotiin asti ja sulattelen ja kuivailen häntä kunhan kerkiän.
Vaikka "ihan vähän" harmittikin, oli jollakin tapaa huvittavaakin seurata, miten koko Kunkun lauma parkkeerasi aidan taa, pellon toiselle puolen, seuraamaan hinausoperaatiota. Siinä sitten suoritin tyylikkään pelastusoperaation yhdentoista tarkkaavaisen silmäparin seuratessa edesottamuksiani. Korvat unisesti alaspäin roikkuen ja leukojen jauhaessa tuota loputonta urakkaansa. Mutta pitkän otsatukan lomista tiiraili tarkkavainen silmäpari.
Koko porukka näytti selvästi pettyneeltä, kun ei siitä tullutkaan mitään pitempiaikaista temuamista. Sitähän oli sotkettu syvään umpihankeen lähes turhanpäiten. Olisi sitä sen päälle hiukan enemmänkin katsellut.
Ajattelin ottaa sinne suolle, tosin viereiselle kuviolle tänä talvena harvennushakkuun, vaan enpä taidakaan. Tuskin pinta kantaisi edes hakkuukonetta, ajosta puhumattakaan.
Sellaista takkuamista taas. Näin ne urat sinne pikkuhiljaa syntyvät. Kyllä tuostakin vielä ajanmittaan hyvä tulee.
Nyt vain pitää tehdä jonkinsorttinen hartiajumppa, ettei paikat huomenissa ole ihan jumissa.
Ja sitten taas uusin pirunkurein eteenpäin.

 

Mut tässä talvessa on kyllä jotain outoa.


Ku kolailin pihaa, niin paikka paikoin lumen alta tunki märkää, jopa vettä. Vaikka nyt on pysynyt jo pari vuorokautta miinuksen puolella.

 

Mut tässä talvessa on kyllä jotain outoa.


Ku kolailin pihaa, niin paikka paikoin lumen alta tunki märkää, jopa vettä. Vaikka nyt on pysynyt jo pari vuorokautta miinuksen puolella.

Joo, maa ei ehtinyt kunnolla jäätymään enne lumia. Ja tuota valkoista on nyt jo sikäli paljon, ettei sen läpi pakkanen enää tänä talvena mene. Päinvastoin, paksu lumikerros hautoo huonosti jäätyneen maan sulaksi ja sitä vettä kun tuli ihan tarpeeksi siinä loppusyksystä. Varmaankin sitä märkää löytyy jatkossakin.

 

Lunta odotellessa... 

Ny sitä muuten saattaa tullakin.

 

Som moron, kaikille, tasapuolisesti.
Virittelen tässä uutta keskustelua vanhan Annan Jutteletko- ketjun pohjilta.
Meillä oli siellä hyvä porukka ja ketjukin täytti kunnioitettavat viisitoista vuotta ennen tätä viimeistä muutosta.
Toivon, että tänne kirjoittelevilla kansalaisilla olisi jo senverran korvantaukset kuivahtaneet, että toisten, erilaisiinkin, mielipiteisiin pystytään suhtautumaan kaikella kunnioituksella. Niin on kaikilla mukavanpaa.
Toinen toive olisi se, että käytettäisiin kiinteitä nimimerkkejä, koska silloin keskustelun seuraaminen on helponpaa. Nämä olivat siis toiveita, eivät vaatimuksia.
Keskustelun aiheet saa jokainen tempaista kulloinkin mielenpäällä olevista asioista ja huumoria mukaan, pyydän.
Jos näillä palikoilla haluat leikkiä, pistäpä viestiä tulemaan.

 

Kokeilen saanko tekstiä läpi. Hiukan outoa aluksi! Tervehdys!

 

Kokeilen saanko tekstiä läpi. Hiukan outoa aluksi! Tervehdys!

Jasmin57, tervetuloa hermannin nuorisoseuraan!
Täällä on seinät leveellä ja katto korkealla, kyllä tänne mahtuu mukaan.

 

Nonniih, terve taas, kaikki!
Tässä ollut kaikenmoista sutinaa niin etten ole oikein ehtinyt keskittymään tähän...
Mutta nyt on tilanne taas hanskassa ja katsotaan, mitä mieleen juolahtaa.
Joo, viikko alkoi melko räväkästi tällä kylällä. Sattui tulipalo, jossa kuoli kaksi ihmistä. Siinä meni pikkuserkkuni aikuisikäisen kehitysvammaisen poikansa kanssa.
Se pisti hiukan mietteliääksi...
Sellainen alku viikolle olisi jonkun taikauskoisen tai muuten pehmeäkantisemman kuvitelmissa saattanut merkitä huonoa viikkoa, mutta minä en oikein osaa suhtautua asiaan noinkaan. Tietysti tapaus järkytti melkosesti.
Eilinen päivä menikin kelkan sielunelämään tutustuessa. Poika oli hiukan apuna ja toi joitain oman kelkkansa rempasta jääneitä osiakin, mutta eihän ne sopineetkaan. Piti tilata ja nyt sitten odotellaan kuin hepo kesää, milloin ne tulevat.
Tänään, aamupäivä meni lämmityshommissa ja haikkujen ruokkimisessa. Oli mukavaa katseltavaa, kun pojat olivat ottamassa aurinkoa. Lähes koko tähänastisen talven ne ovat murjottaneet pusikon suojissa, mutta nyt ne olivat auringon valon ja lämmön houkuttelemina tulleet pellon puolelle. Tyyni ilma ja kirkas auringonpaiste lämmittävät jo tällaisellakin pakkasella melko mukavasti paksua turkkia.
Siinä ne sitten pököttivät kuin jotkin ihme jääveistokset. Toinen kylki paksun kuuran peitossa, toinen, aurinkoon päin käännetty, pakkasessa höyryten. Jos ei rehun tuonti olisi keskeyttänyt niiden touhuja, olisivat ne kenties ehtineet sulatella kuurat ja jäät pois toiseltakin kyljeltään.
Iltapäivällä ehdin hiukan jo käväistä metsässäkin. Siellä on kyllä sitä lunta ihan kiitettävästi.
Silloin joskus, lähes kymmenen vuotta sitten, kun aloittelin tämän lohkon raivausta, oli sellaiset hanget, että jouduin tekemään työtä lumikengät jalassa. Ja lumilapio kädessä.
Nyt koetan pärjätä ilman. Jos suurin osa ajasta menee siihen, että lapioi tyviä näkösälle, ei hommasta tule oikein valmista. Eiköhän tämän löysän pakkaslumen kanssa jotenkin onnistu sotkemalla.
Katselin myös sitä lammikkoa, johon taannoin kelkkani ajoin. Se oli nyt saanut melko tukevannäköisen jääkannen, mutta päälle satanut lumi oli taaskin lopettanut jäätymisen kesken. Jonkinlaista sohjojäätä oli ehkä viidestä seitsemän sentin paksuudelta. Ilmeistä on, etten lopuksikaan voi käyttää ojia ajourina.
Ensi viikoksi luvassa on todella hyytäviä kelejä. Luvatunlaisissa pakkaslukemissa alkaa kaikki jo vähitellen hyytyä. Kaikeksi onneksi osa kesä rehusadosta saatiin melko kuivana pakettiin. Niistä elukat saavat pakkasellakin irti jokapäiväisen leipänsä. Lisäksi niille pitänee viedä kuivaa heinääkin.
Parin viikon sisään pitää kolme isointa poikaakin ottaa kiinni. Ne piti ottaa ja myydä jo syksyllä, mutta teurastamolla oli sikäli ruuhkaa, että suosittelivat jättämään alkuvuoteen. Poikien kiinniotossa on aina sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. Koko ikänsä vapaina olleina tuon kokoiset elukat saattavat olla mielenkiintoisia käsiteltäviä.
Nyt on sitten se hetki lähellä, milloin nähdään, miten hyvin olen niitten luottamuksen onnistunut saavuttamaan. Kaksi näistä on ostoelukoita, jota en itse ole kouluttanut, yksi on oma.
Pitänee kaivella taas lasso esiin ja alkaa vähän ottaa tuntumaa heittoon.

 

Heipä!
Lueskelin ketjua, katselin aiheita mitä ja mistä täällä keskustellaan. Löytyi eläimistä, maidosta vai oliko piimä, säästä,tottakai. Ja oli hiihtämisestäkin jossain. Siihen tartuin. Kun nyt on tuota valkoista -lunta- niin ajattelin kaivaa sukset esille ja kokeilla vieläkö onnistuu. Onko täällä hiihtoihmisiä. Näin, tulin katsomaan leveitä seiniä ja korkeaa kattoa, Kiitos Diogenes!

 

Nonniih, terve taas, kaikki!
Tässä ollut kaikenmoista sutinaa niin etten ole oikein ehtinyt keskittymään tähän...
Mutta nyt on tilanne taas hanskassa ja katsotaan, mitä mieleen juolahtaa.
Joo, viikko alkoi melko räväkästi tällä kylällä. Sattui tulipalo, jossa kuoli kaksi ihmistä. Siinä meni pikkuserkkuni aikuisikäisen kehitysvammaisen poikansa kanssa.
Se pisti hiukan mietteliääksi...
Sellainen alku viikolle olisi jonkun taikauskoisen tai muuten pehmeäkantisemman kuvitelmissa saattanut merkitä huonoa viikkoa, mutta minä en oikein osaa suhtautua asiaan noinkaan. Tietysti tapaus järkytti melkosesti.
Eilinen päivä menikin kelkan sielunelämään tutustuessa. Poika oli hiukan apuna ja toi joitain oman kelkkansa rempasta jääneitä osiakin, mutta eihän ne sopineetkaan. Piti tilata ja nyt sitten odotellaan kuin hepo kesää, milloin ne tulevat.
Tänään, aamupäivä meni lämmityshommissa ja haikkujen ruokkimisessa. Oli mukavaa katseltavaa, kun pojat olivat ottamassa aurinkoa. Lähes koko tähänastisen talven ne ovat murjottaneet pusikon suojissa, mutta nyt ne olivat auringon valon ja lämmön houkuttelemina tulleet pellon puolelle. Tyyni ilma ja kirkas auringonpaiste lämmittävät jo tällaisellakin pakkasella melko mukavasti paksua turkkia.
Siinä ne sitten pököttivät kuin jotkin ihme jääveistokset. Toinen kylki paksun kuuran peitossa, toinen, aurinkoon päin käännetty, pakkasessa höyryten. Jos ei rehun tuonti olisi keskeyttänyt niiden touhuja, olisivat ne kenties ehtineet sulatella kuurat ja jäät pois toiseltakin kyljeltään.
Iltapäivällä ehdin hiukan jo käväistä metsässäkin. Siellä on kyllä sitä lunta ihan kiitettävästi.
Silloin joskus, lähes kymmenen vuotta sitten, kun aloittelin tämän lohkon raivausta, oli sellaiset hanget, että jouduin tekemään työtä lumikengät jalassa. Ja lumilapio kädessä.
Nyt koetan pärjätä ilman. Jos suurin osa ajasta menee siihen, että lapioi tyviä näkösälle, ei hommasta tule oikein valmista. Eiköhän tämän löysän pakkaslumen kanssa jotenkin onnistu sotkemalla.
Katselin myös sitä lammikkoa, johon taannoin kelkkani ajoin. Se oli nyt saanut melko tukevannäköisen jääkannen, mutta päälle satanut lumi oli taaskin lopettanut jäätymisen kesken. Jonkinlaista sohjojäätä oli ehkä viidestä seitsemän sentin paksuudelta. Ilmeistä on, etten lopuksikaan voi käyttää ojia ajourina.
Ensi viikoksi luvassa on todella hyytäviä kelejä. Luvatunlaisissa pakkaslukemissa alkaa kaikki jo vähitellen hyytyä. Kaikeksi onneksi osa kesä rehusadosta saatiin melko kuivana pakettiin. Niistä elukat saavat pakkasellakin irti jokapäiväisen leipänsä. Lisäksi niille pitänee viedä kuivaa heinääkin.
Parin viikon sisään pitää kolme isointa poikaakin ottaa kiinni. Ne piti ottaa ja myydä jo syksyllä, mutta teurastamolla oli sikäli ruuhkaa, että suosittelivat jättämään alkuvuoteen. Poikien kiinniotossa on aina sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. Koko ikänsä vapaina olleina tuon kokoiset elukat saattavat olla mielenkiintoisia käsiteltäviä.
Nyt on sitten se hetki lähellä, milloin nähdään, miten hyvin olen niitten luottamuksen onnistunut saavuttamaan. Kaksi näistä on ostoelukoita, jota en itse ole kouluttanut, yksi on oma.
Pitänee kaivella taas lasso esiin ja alkaa vähän ottaa tuntumaa heittoon.

Voi kamala mikä viikon alku.
Varmasti pysäyttää! Voimia!

Ai siellä ollaan ”lännenmiespuuhissa” lassoineen - toivottavasti eivät sätki ja potki ihan hulvattomana kun aika on. Onnea koitokseen!

 

Nonniih, terve taas, kaikki!
Tässä ollut kaikenmoista sutinaa niin etten ole oikein ehtinyt keskittymään tähän...
Mutta nyt on tilanne taas hanskassa ja katsotaan, mitä mieleen juolahtaa.
Joo, viikko alkoi melko räväkästi tällä kylällä. Sattui tulipalo, jossa kuoli kaksi ihmistä. Siinä meni pikkuserkkuni aikuisikäisen kehitysvammaisen poikansa kanssa.
Se pisti hiukan mietteliääksi...
Sellainen alku viikolle olisi jonkun taikauskoisen tai muuten pehmeäkantisemman kuvitelmissa saattanut merkitä huonoa viikkoa, mutta minä en oikein osaa suhtautua asiaan noinkaan. Tietysti tapaus järkytti melkosesti.
Eilinen päivä menikin kelkan sielunelämään tutustuessa. Poika oli hiukan apuna ja toi joitain oman kelkkansa rempasta jääneitä osiakin, mutta eihän ne sopineetkaan. Piti tilata ja nyt sitten odotellaan kuin hepo kesää, milloin ne tulevat.
Tänään, aamupäivä meni lämmityshommissa ja haikkujen ruokkimisessa. Oli mukavaa katseltavaa, kun pojat olivat ottamassa aurinkoa. Lähes koko tähänastisen talven ne ovat murjottaneet pusikon suojissa, mutta nyt ne olivat auringon valon ja lämmön houkuttelemina tulleet pellon puolelle. Tyyni ilma ja kirkas auringonpaiste lämmittävät jo tällaisellakin pakkasella melko mukavasti paksua turkkia.
Siinä ne sitten pököttivät kuin jotkin ihme jääveistokset. Toinen kylki paksun kuuran peitossa, toinen, aurinkoon päin käännetty, pakkasessa höyryten. Jos ei rehun tuonti olisi keskeyttänyt niiden touhuja, olisivat ne kenties ehtineet sulatella kuurat ja jäät pois toiseltakin kyljeltään.
Iltapäivällä ehdin hiukan jo käväistä metsässäkin. Siellä on kyllä sitä lunta ihan kiitettävästi.
Silloin joskus, lähes kymmenen vuotta sitten, kun aloittelin tämän lohkon raivausta, oli sellaiset hanget, että jouduin tekemään työtä lumikengät jalassa. Ja lumilapio kädessä.
Nyt koetan pärjätä ilman. Jos suurin osa ajasta menee siihen, että lapioi tyviä näkösälle, ei hommasta tule oikein valmista. Eiköhän tämän löysän pakkaslumen kanssa jotenkin onnistu sotkemalla.
Katselin myös sitä lammikkoa, johon taannoin kelkkani ajoin. Se oli nyt saanut melko tukevannäköisen jääkannen, mutta päälle satanut lumi oli taaskin lopettanut jäätymisen kesken. Jonkinlaista sohjojäätä oli ehkä viidestä seitsemän sentin paksuudelta. Ilmeistä on, etten lopuksikaan voi käyttää ojia ajourina.
Ensi viikoksi luvassa on todella hyytäviä kelejä. Luvatunlaisissa pakkaslukemissa alkaa kaikki jo vähitellen hyytyä. Kaikeksi onneksi osa kesä rehusadosta saatiin melko kuivana pakettiin. Niistä elukat saavat pakkasellakin irti jokapäiväisen leipänsä. Lisäksi niille pitänee viedä kuivaa heinääkin.
Parin viikon sisään pitää kolme isointa poikaakin ottaa kiinni. Ne piti ottaa ja myydä jo syksyllä, mutta teurastamolla oli sikäli ruuhkaa, että suosittelivat jättämään alkuvuoteen. Poikien kiinniotossa on aina sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. Koko ikänsä vapaina olleina tuon kokoiset elukat saattavat olla mielenkiintoisia käsiteltäviä.
Nyt on sitten se hetki lähellä, milloin nähdään, miten hyvin olen niitten luottamuksen onnistunut saavuttamaan. Kaksi näistä on ostoelukoita, jota en itse ole kouluttanut, yksi on oma.
Pitänee kaivella taas lasso esiin ja alkaa vähän ottaa tuntumaa heittoon.

Otan osaa kuolemien johdosta. Pysäyttää, vaikka ehkä elämään kuuluukin.

Joskus olisi itsellekin hyvä kokeilla tuollaista haikun? elämää, jossa hetki on se juttu. Murjottaisi, kun siihen on syytä ja tokenisi auringon paisteessa. Tässä on tämä työttömyysjakso, voisin kokeilla ja nimetä sen hienosti joogariitiksi tai slowlifekaudeksi.

Joskus sanotaan, että elämä maalla on hitaampaa. En tiedä, mihin se perustuu. Ehkä luonnon läheisyys vähentää stressiä ja kaikki tuntuu sen takia, miten sen sanoisi, enemmän todelliselta?
Laitoin kirkasvalolampun päälle, otin kupin kahvia ja lueskelin tuon tekstin läpi, niin kivaa, että teen saman huomenna uudestaan. Tuntuu, kuin verenpaineet laskisivat.

 

Ehtoopualpäivää!
Kiitokset teille, osanotosta ynnä muustakin!
Pakkaset senkuin jatkuvat ja väliin leijailee ilmassa suuria ja keveitä lumihiutaleita. On kaikesta kylmyydestä sun muista harmeista huolimatta ihan mukavaa kun talvi on silloin, kun sen almanakan mukaan voisi olettaakin olevan.
Muutamat lössötalvet tässä välillä vain jollakin tavalla saivat jo uskomaan, ettei kunnon talvea enää ikinä tulisi.
Kyllähän se kai niin onkin, miltä vaikuttaa, maalla on elämä hiljaisempaa, hitaampaa. Se kai johtuu siitäkin, että täällä mennään luonnon tahdissa. Välillä on pakostakin luppopäiviä, sitten taas välillä vuorokauden tunnit eivät meinaa millään piisata. Varsinaista, sidottua työaikaa ei ole, jos on itsenäinen yrittäjä. Mutta ei sitten ole kyllä mitään säännöllistä vapaa-aikaakaan. Järjestelykysymys, sanoisin.
Jos ei lasketa muutamia sairaslomia, en ole lomaillut sen jälkeen kun armeijasta kotiuduin.
Se oli sellainen yhdentoista kuukauden loma.
Sieltä kotiuduttua tuntui jonkin aikaa melko oudolta sopeutuminen todelliseen elämään.
Niin, todellakin, noiden karvanaamojen tavoissa olisi kyllä paljon sellaista, mistä kannattaisi ottaa mallia. Pois kaikenlainen turha hötkyily. Keskityttäisiin vain oleelliseen.
Paitsi, että eihän se nykyihmiselle sopisi. Haikkulauma on niin konservatiivisen patriarkaalinen, että ihmettelen, miksi joku EVR tai muu vastaava vielä ole puuttunut asioiden kulkuun ja laittanut vireille jotakin ihmeen tasa-arvoremonttia.
Vai mitä mieltä olette tällaisesta meiningistä.
Sonni on lauman ehdoton johtaja. Sillä on usein yksi, yleensä suurin ja leveäsarvisin lehmä suosikkina. Sitten on yksi tai ehkä parikin seuraavalla portaalla. Loput ovat sitten arvoasteikossa jokainen paikallaan, alenevassa järjestyksessä. Ja kukaan ei suostu tästä järjestyksestä poikkeamaan.
Vain vasikat ovat tämän järjestelmän ulkopuolella, mutta niilläkin on taas oma järjestyksensä. Tämä arvojärjestys on sikäli perinnöllinen, että emon vanavedessä vasikka oppii paikkansa laumassa, eikä siitä juurikaan ole mahdollisuutta ainakaan ylöspäin päästä. Vaikka vasikat vieroituksen jälkeen viedäänkin toiseen laumaan, ne tulevat sinne nuormpina.
Ja jos puhutaan sonnilaumasta, on siellä ihan sama kuvio. Suurin ja leveäsarvisin on pomo, muut sitten mitä kukin on. Alimmila tasoilla käy jatkuva kähinä poikien selvitellessä välejään.
Vai että hiihtoihmisiä, mitähän tuohonkin nyt sanoisi.
Kymmenkunta vuotta olin hyvinkin hiihtoihminen, vaikken juuri tuolla aikaa monestikaan itse ehtinyt suksille.
Pentuna hiihdettiin kouluun kesät talvet. Kyllä siitä jäi hyvät fiilikset hiihtoon nähden. kunhan kaikenlainen kilpahiihto jätetään pois laskuista. Toissa talvena hiihtelin ihan kunnon vuoksi sen puolisentoista kuukautta, mitä täällä kelejä oli. Nytkin minulla on tuonne naapurin aukolle valmisteilla latupohja. Kunhan saan taas kelkan kasatuksi, viimeistelen sen hiihdettävään kuntoon.
On muuten melko mukava juttu, raskaan metsäpäivän päälle, sujutella tuollainen parin kolmen kilsan rauhallinen hiihtolenkki. Siinä tulee lihashuolto ihan kuin varkain tehdyksi.

 

Terve!
Taas viikko loppumassa, toinen alkamassa ihan justsillään.
Aamujen sinertävä kajo, lumiset puut ja päivien kirkkaus. Pakkasilmassa jostakin kirkkaudesta leijaileva, auringossa kimalteleva "kultapöly", iltojen sinisyyteen vähitellen riutuva punerrus, kirkkaat kuutamot ja tähtitaivaat öisin, siinä tämä kulunut viikko.
Kireiden pakkaskelien vuoksi ei ole juurikaan metsässä tullut käydyksi. Sen verran kuitenkin, että polku on auki pysynyt. Näillä keleillä puu on kovaa ja teräketjuöljy tahmeaa. Se pistää ketjun lujille. Myös kasaaminen on työläämpää, sillä koukut ja sakset tuppaavat lipsahtelemaan jäisessä puussa. Jotakin sentään on tullut kasallekin. Ehkä tulevalla viikolla on paremmat kelit, ainakin ennuste näyttää vähän löysempiä pakkaslukemia, eikä luntakaan ole juuri luvassa.
Kelkkakin odottelee vieläkin joitakin pikkunippeleitä. Tullevat puolen viikon maissa. Toisaalta, ei sillä niin kiirettä vielä ole, eihän minulla ole vielä juurikaan ajeltavaakaan siellä valmiina.
Eilen, kun oli hiukan lämpimänpi päivä, harjoittelin vähän lasson käyttöä. Olkapäävikojeni vuoksi en enää pysty mihinkään näyttäviin ja pitkiin heittoihin. Jos kolmesta metristä onnistun saamaan silmukan sarvien ympärille, saan olla jo tyytyväinen.
Alkoihan se tuntuma sieltä vähitellen löytyä, mutta isosarvisten sonnien kanssa pitää kyllä olla hiukan varmenpaa, mihin vielä tällä haavaa pystyn.
Muiastan, kun ensi kerran harjoittelin, silloin otin Corman harjoituskaveriksi. Se ei oikein ensin tainnut älytä, mistä oli kysymys, vaan sistä toljotti unisen näköisenä touhujani tarkkailemassa. Kun se sitten sai ensimmäisen kerran silmukan sarviinsa, se meni ja työnsi päänsä taajaan katajapuskaan. Ihan kiva lähteä sinne piikkipuskan sekaan irroittelemaan sitä lassoa. Se pysyi lopun päivää siellä ja söi koko puskan sisältäpäin ontoksi. Sen jälkeen se on aina lasson nähdessään häipynyt vähin äänin jonkun kymmentä metriä puolemmaksi.
Myös Kunkun olen kerran lassonnut, mutta se oli ihan olosuhteiden pakosta ja siitä tilanteesta oli muutenkin leikki kaukana. Kunkkuhan on kouluttamaton sonni, eikä sellaisista koskaan osaa ennakoida, miten ne äkkinäiseen kiinnijoutumiseen reagoivat.
Tänään saimme taas yhden "elintasopakolaisen" tänne, kun kuopus lähtee viikoksi reissuun ja haimme koiran hoitoon. Jo viime kerralla kun kuopus kävi, oli Jasulla ihan selvästi epäselvää, pitääkö lähteä heidän mukaansa, vai jäädä meille. Se on ihan kiva koiruli, vaikka onkin aina ensialkuun mahdoton touhottaja.

 

Vissiin kiirettä pukkaa maaseudulla jo.

 

Ei. Lopeta kaikki profiilisi.

 

Vissiin kiirettä pukkaa maaseudulla jo.

Terveeks!
Joo kyllähän sitä jo kaikenlaista pientä...
Varsinaiset kevääseen ja kesään liittyvät kiireet alkavat joskus ensikuun puolenvälin vaiheilla.
Tosin pakkaset ovat hiukan sotkeneet aikatauluja jo nyt, kun nuo vanhat ja vähän risat palkeet eivät siedä juurikaan viittätoista astetta kylmenpää.
Mutta tuo viimeinen komentti oli hiukan epäselvästi heitetty. kenen pitäisi lpettaa kaikki profiilinsa ja miksi.
Eikös tämä oleekaan ihan vapaa foorumi erilaisten asioitten ja mielipiteitten rehottaa?
Mutta joo, toiste lissää sano akka kun poikaansa selkään antoi.

 

Terveeks!
Joo kyllähän sitä jo kaikenlaista pientä...
Varsinaiset kevääseen ja kesään liittyvät kiireet alkavat joskus ensikuun puolenvälin vaiheilla.
Tosin pakkaset ovat hiukan sotkeneet aikatauluja jo nyt, kun nuo vanhat ja vähän risat palkeet eivät siedä juurikaan viittätoista astetta kylmenpää.
Mutta tuo viimeinen komentti oli hiukan epäselvästi heitetty. kenen pitäisi lpettaa kaikki profiilinsa ja miksi.
Eikös tämä oleekaan ihan vapaa foorumi erilaisten asioitten ja mielipiteitten rehottaa?
Mutta joo, toiste lissää sano akka kun poikaansa selkään antoi.

Toi leiluska kirjoittelee noita.. tuota.. lauseita eri ketjuihin. Joskus useampia, kun sattuu runolliselle päälle.
Ne asiat ei ihan tavallisille ihmisille aukee.

 

Nonniih, terve taas, kaikki!
Tässä ollut kaikenmoista sutinaa niin etten ole oikein ehtinyt keskittymään tähän...
Mutta nyt on tilanne taas hanskassa ja katsotaan, mitä mieleen juolahtaa.
Joo, viikko alkoi melko räväkästi tällä kylällä. Sattui tulipalo, jossa kuoli kaksi ihmistä. Siinä meni pikkuserkkuni aikuisikäisen kehitysvammaisen poikansa kanssa.
Se pisti hiukan mietteliääksi...
Sellainen alku viikolle olisi jonkun taikauskoisen tai muuten pehmeäkantisemman kuvitelmissa saattanut merkitä huonoa viikkoa, mutta minä en oikein osaa suhtautua asiaan noinkaan. Tietysti tapaus järkytti melkosesti.
Eilinen päivä menikin kelkan sielunelämään tutustuessa. Poika oli hiukan apuna ja toi joitain oman kelkkansa rempasta jääneitä osiakin, mutta eihän ne sopineetkaan. Piti tilata ja nyt sitten odotellaan kuin hepo kesää, milloin ne tulevat.
Tänään, aamupäivä meni lämmityshommissa ja haikkujen ruokkimisessa. Oli mukavaa katseltavaa, kun pojat olivat ottamassa aurinkoa. Lähes koko tähänastisen talven ne ovat murjottaneet pusikon suojissa, mutta nyt ne olivat auringon valon ja lämmön houkuttelemina tulleet pellon puolelle. Tyyni ilma ja kirkas auringonpaiste lämmittävät jo tällaisellakin pakkasella melko mukavasti paksua turkkia.
Siinä ne sitten pököttivät kuin jotkin ihme jääveistokset. Toinen kylki paksun kuuran peitossa, toinen, aurinkoon päin käännetty, pakkasessa höyryten. Jos ei rehun tuonti olisi keskeyttänyt niiden touhuja, olisivat ne kenties ehtineet sulatella kuurat ja jäät pois toiseltakin kyljeltään.
Iltapäivällä ehdin hiukan jo käväistä metsässäkin. Siellä on kyllä sitä lunta ihan kiitettävästi.
Silloin joskus, lähes kymmenen vuotta sitten, kun aloittelin tämän lohkon raivausta, oli sellaiset hanget, että jouduin tekemään työtä lumikengät jalassa. Ja lumilapio kädessä.
Nyt koetan pärjätä ilman. Jos suurin osa ajasta menee siihen, että lapioi tyviä näkösälle, ei hommasta tule oikein valmista. Eiköhän tämän löysän pakkaslumen kanssa jotenkin onnistu sotkemalla.
Katselin myös sitä lammikkoa, johon taannoin kelkkani ajoin. Se oli nyt saanut melko tukevannäköisen jääkannen, mutta päälle satanut lumi oli taaskin lopettanut jäätymisen kesken. Jonkinlaista sohjojäätä oli ehkä viidestä seitsemän sentin paksuudelta. Ilmeistä on, etten lopuksikaan voi käyttää ojia ajourina.
Ensi viikoksi luvassa on todella hyytäviä kelejä. Luvatunlaisissa pakkaslukemissa alkaa kaikki jo vähitellen hyytyä. Kaikeksi onneksi osa kesä rehusadosta saatiin melko kuivana pakettiin. Niistä elukat saavat pakkasellakin irti jokapäiväisen leipänsä. Lisäksi niille pitänee viedä kuivaa heinääkin.
Parin viikon sisään pitää kolme isointa poikaakin ottaa kiinni. Ne piti ottaa ja myydä jo syksyllä, mutta teurastamolla oli sikäli ruuhkaa, että suosittelivat jättämään alkuvuoteen. Poikien kiinniotossa on aina sellaista suuren urheilujuhlan tuntua. Koko ikänsä vapaina olleina tuon kokoiset elukat saattavat olla mielenkiintoisia käsiteltäviä.
Nyt on sitten se hetki lähellä, milloin nähdään, miten hyvin olen niitten luottamuksen onnistunut saavuttamaan. Kaksi näistä on ostoelukoita, jota en itse ole kouluttanut, yksi on oma.
Pitänee kaivella taas lasso esiin ja alkaa vähän ottaa tuntumaa heittoon.

Olipas pitkä kirjoitus! Kuka jaksaa lukea?

 

Olipas pitkä kirjoitus! Kuka jaksaa lukea?

Noo, ei se nyt niin pitkä ollut. Ja minähän olen sen sortn jaarittelija, ettei tuo kelvannut vielä kunnon lämmittelyksikään.
Mutta kiva kun edes yritit...

 

Olipas pitkä kirjoitus! Kuka jaksaa lukea?

Mä jaksoin. Mä säästelen näitä juttuja aina aamuiksi, otan kupin kahvia ja leivän.
Paljon mukavampi tapa aloittaa päivä, kuin pistää kierrokset täysille palstan yleisaiheissa tai lukea uutisista, kuinka koko maailma menee päin prinkkalaa.

 

Ei. Lopeta kaikki profiilisi.

Voihan sitä tännekin kirjoitella, vaikkei olekaan mitään muuta sanottavaa kuin ettei ole mitään sanottavaa..

 

Mä jaksoin. Mä säästelen näitä juttuja aina aamuiksi, otan kupin kahvia ja leivän.
Paljon mukavampi tapa aloittaa päivä, kuin pistää kierrokset täysille palstan yleisaiheissa tai lukea uutisista, kuinka koko maailma menee päin prinkkalaa.

Tuli mieleen Brinkkalan talo Turussa. Talon parvekkeelta julistetaan joulurauha.
Selasin aamulla paperisen Hesarin, jossa on paljon samoja juttuja iltauutisista.
Osallistuin harvoin tähän viestiketjuun Anna-lehden aikaan. En tiedä kuka oli viestiketjun ap.
Onneksi pakkaset hellittävät. Tein toissapäivänä kahden tunnin sauvakävelylenkin ja kännykän akussa oli
kotiin tullessa virtaa vain 1 palkki. Googletin tietoa akun hyytymisestä.
Kävin eilen vaatekaupassa ja ilokseni siellä oli 20 prosentin ystävämyynti. Juttelin mukavia myyjän kanssa
ja seuraavalla asiakkaalla oli nauru herkässä. En tiedä vaikuttiko höpinäni asiaan vai muuten vain
olivat hyviä tuttuja. Tuumasin, että olen alkanut tykätä korona-ajasta.
Aika hurjia tilastoja suomalaisten ikärakenteesta tulevan 10 vuoden aikana. Suurin osa työtekijöistä eläköityy
kunnan ja valtion palveluksessa. Osaa eläkeläisistä kaivataan osa-aikatyöhön.
Laitoin laskuja maksuun ja mietin onko järkeä olla eläkkeellä. Pitäisikö keksiä uusi
osa-aikatyö.
Ostin kirjakaupasta Seneca elämän lyhyydestä ja luin kirjan kertaistumalla. Seuraavana yönä näin kamalan painajaisen.
Mietin mistä uni johtui. Muistin tarinan gladiaattoreista ja keisarin julmuuksista.
Höyrähdin kirjan ostoon luettuani sunnuntain Hesarin filosofiajutun.
Hulluina vuosina nettikirjoittaminen auttoi pitämään itseni hyvällä tuulella.
Korona-aikaan nuoret voivat huonosti ja kriisipuhelimet ovat tukossa. Mietin pitäisikö tehdä
vapaaehtoistyötä. Aikoinaan tein kaikkea liikaa ja tarpeeksi. Seneca neuvoo appiukkoaan eroamaan valtion viljavaraston johtajan virasta ja nauttimaan elämästään.
Samaa neuvon työssä uupuneille. Kestää aikansa kunnes oppii olemaan jouten.
Katsoin putkeen maikkarin Sunnuntailounas tv-sarjan. Eniten nauratti Pirkko Hämäläisen könytessä tuolistä ylös. Hän teki tuolissa sanaristikkoa ja näytti ylös päästyään Taunon silmissä vanhalta. Jostain syystä nauroin
hillittömästi kohtaukselle.
Nyt juttu alkaa karata lapasesta päin "prinkkalaa".