Elokuiset2021

Onko teillä odottajilla koiria kotona?
Ovatko koirat käyttäytyneet eri tavalla, ovatko ns. haistaneet raskauden? :unsure:
Jostain luin, että koirat voivat haistaa raskauden jo ennen kun menkat on myöhässä, haistavat hormonit iholta, hengityksestä, virtsasta ja voivat myös kuulla vauvan sydämen sykkeeno_O(y).
Meillä koiramme on heti siitä asti kun itsekin olen raskaudesta tiennyt, niin hakeutunut vatsani lähelle ja aina sohvalla makoillessa tulee vatsani päälle makaamaan ja pitää päätään juuri tuossa kohdun seudulla:love:
 
Tilannepäivitys liittyen elokuisten fb-ryhmään!

Otamme salaiseen ryhmään uusia jäseniä helmikuun loppuun saakka - tämän jälkeen ryhmä sulkeutuu. Ryhmä suljetaan myös, jos 60 henkilön raja ylittyy. Laskeskelimme, että tuohon ajankohtaan mennessä kaikki olisivat ehtineet käydä ultrassa
Itsekkin haluaisin käydä siellä nt-ultrassa ennen ryhmään liittymistä, toivottavasti silloin vielä pääsee mukaan! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Sanjoh ja lillium
Onko teillä odottajilla koiria kotona?
Ovatko koirat käyttäytyneet eri tavalla, ovatko ns. haistaneet raskauden?
Jostain luin, että koirat voivat haistaa raskauden jo ennen kun menkat on myöhässä, haistavat hormonit iholta, hengityksestä, virtsasta ja voivat myös kuulla vauvan sydämen sykkeen.
Meillä koiramme on heti siitä asti kun itsekin olen raskaudesta tiennyt, niin hakeutunut vatsani lähelle ja aina sohvalla makoillessa tulee vatsani päälle makaamaan ja pitää päätään juuri tuossa kohdun seudulla
Meillä on pieni 2kg kokoinen chihuahua/venäjän toy mix. On aina ollut läheisyydenkaipuunen ja hakeutunut lähelle. Mutta nyt viimeisen viikon oon kiinnittänyt huomiota, että haluaa makoilla pääasiassa alavatsan päällä, useita tuntejakin kerrallaan Hän myös seurailee mua joka paikkaan ja oli aivan paniikissa silloin kun yöllä yksin kotona ollessa tuli se kamala vuotoepisodi. Ja juoksee myös mukaan vessaan kun tulee tarve mennä yökkimään
Hän on parasta tällä hetkellä ja hellittänyt vuosien vauvan puutosta ❤ Ikää tyttösellä jo 11 vuotta. Toivon niin, että elää vielä pitkään ja ennättää vauvelin kanssa kasvaa yhdessä ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Loree
Meillä on pieni 2kg kokoinen chihuahua/venäjän toy mix. On aina ollut läheisyydenkaipuunen ja hakeutunut lähelle. Mutta nyt viimeisen viikon oon kiinnittänyt huomiota, että haluaa makoilla pääasiassa alavatsan päällä, useita tuntejakin kerrallaan Hän myös seurailee mua joka paikkaan ja oli aivan paniikissa silloin kun yöllä yksin kotona ollessa tuli se kamala vuotoepisodi. Ja juoksee myös mukaan vessaan kun tulee tarve mennä yökkimään
Hän on parasta tällä hetkellä ja hellittänyt vuosien vauvan puutosta Ikää tyttösellä jo 11 vuotta. Toivon niin, että elää vielä pitkään ja ennättää vauvelin kanssa kasvaa yhdessä
Meidän koira on sen 20kg, joten joudun sitä vähän väliä siirtämään pois mun vatsalta ku painaa aika ikävästi etenkin kun on tätä pahoinvointia. Makaa sitten ihan kiinni mun kyljessä jos ei saa varsan päällä olla:D
 
  • Tykkää
Reactions: Kartsa86
Mulla on kaksi isoa koiraa, ja molemmat aikamoisia mammanpoikia ennestäänkin, mut ollaan miehen kanssa naureskeltu, että jos mahdollista, ovat vielä enemmän iholla. Yhtenä iltana molemmat makasivat kyljessä kiinni sohvalla ja tuijottivat pitkän aikaa suoraan silmiin (lenkit ja ruoat oli jo hoidettu, eli jotain muuta yrittivät tällä erää).

Soitin neuvolaan siitä viimeviikkoisesta vuodosta, mutta ei heidän mukaan ollut tarvetta huolestua. Pyysin, jos voisi kuunnella ekalla käynnillä edes sydänäänet (viikkoja kuitenkin 9+2 silloin), mut ei kuulemma onnistu. Oli sit pakko varata aika varhaisulttaan, kun edelleen tulee välillä sellasta rusehtavaa settiä, harvakseltaan onneksi. Maanantaina toivottavasti selviää mikä meininki.
 
Meillä on kans kaks 70kg dogia jotka kyl on aina olleet iholla niin en eroa oo huomannu. Toinen on niin herkkis et saa nähdä onko sisäistänyt perheenlisäyksen ennen kun nyytti on ulkona. :LOL:Kissat taas tunkee ehkä nyt enemmän öisin viereen mitä ennen.

Mulla on muuten nyt tullut tisseihin simmosia punasia läikkiä. Näyttää lähinnä palovammoilta ym.:unsure: On siis ennestäänkin isot mutta on jo huomattavasti kasvanu. Eikä näy simmosia perinteisiä raskausarpia, siis oon ainaki aina ajatellut et ne on simmosia vaaleita viivoja/venymiä.
 
Meillä on kans kaks 70kg dogia jotka kyl on aina olleet iholla niin en eroa oo huomannu. Toinen on niin herkkis et saa nähdä onko sisäistänyt perheenlisäyksen ennen kun nyytti on ulkona. Kissat taas tunkee ehkä nyt enemmän öisin viereen mitä ennen.

Mulla on muuten nyt tullut tisseihin simmosia punasia läikkiä. Näyttää lähinnä palovammoilta ym. On siis ennestäänkin isot mutta on jo huomattavasti kasvanu. Eikä näy simmosia perinteisiä raskausarpia, siis oon ainaki aina ajatellut et ne on simmosia vaaleita viivoja/venymiä.
Täälä sama noita raskausarpia alkaa tulla rintoihin ku on ihan hirveen pinkee. Ja ne voi olla punasia alussa revetessään ja sit ajan kans haalenee :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91
Monessa kaupungissa (mm. Turussa ja Tampereella) on keskitetty ultrat erikoissairaanhoitoon. Siellä on juuri näitä seulontoja ja rakenneultria varten koulutettu henkilökunta. Musta se on ainakin hyvä juttua, saa varmasti parasta mahdollista hoitoa.
Aa okei, ei ole siis ihan pelkästään Helsingissä tämmöinen käytäntö :) ihan totta kyllä, että erillisessä sikiöseulontayksikössä varmasti henkilökunta on hyvin asiantuntevaa, eli sikäli parempi. Ei vaan ollut itsellä tietoa näistä käytännöistä etukäteen, eikä varmaan pitäisi olettaa mitään :D

@Suffeli87 kuulostaa kamalalta tuo ummetus :( luinkin jostain, että just näillä viikoilla se alkaa olla yleistä. Apua, odotan kauhulla miten pahaksi se itselle tulee kun mulla on taipumusta sellaseen jo ennestään. Tähän mennessä vaivana on ollut vain aivan järkyttävät ilmavaivat, jotka jostain syystä vaivaa etenkin öisin :oops: ummetuksen takia pitäis tietty syödä kuitupitoista ruokaa, mutta sellainen taas aiheuttaa usein just kaasun muodostumista.... ei oo helppoa! Ehkä pitää välttää niitä pahimpia ruoka-aineita sitten.

Uskalsin vihdoin tänään muuten kokeilla tota doppleria ja aikani etsittyäni sain kuin sainkin sydänäänet kuuluviin! Sellainen ilon ja ihmetyksen läikähdys tuntui sisällä, kun yhtäkkiä kuului tasainen ja nopea tum-tum-tum (158 lyöntiä minuutissa). Hirveän tarkkaa on kyllä sen paikan suhteen, koska syke meni pois kuuluvista kun ihan vähän liikutin anturia. Ihanaa tietää, että on tuolla elämää!:love:
 
Mä oon kans miettinyt tota dopplerin hankintaa, ehkä ostan sitten keskiviikon ultran jälkeen.
Onko teillä muuten mitä appeja käytössä? Mulla on useempi, :LOL: mut ehkä toi preggers ja preglife on kivoimmat, millä seurata pikkutyypin kasvua. ( Lähtee pikkuhiljaa tää innostus lapasesta).:ROFLMAO:
 
Mä oon kans miettinyt tota dopplerin hankintaa, ehkä ostan sitten keskiviikon ultran jälkeen.
Onko teillä muuten mitä appeja käytössä? Mulla on useempi, mut ehkä toi preggers ja preglife on kivoimmat, millä seurata pikkutyypin kasvua. ( Lähtee pikkuhiljaa tää innostus lapasesta).
Pakko myöntää, että itse tilasin tuon doplerin ja jännityksellä odotan milloin se saapuu!

Mulla ollut käytössä toi preg life ja sitten flo (jota käytin kuukautisten ja ovulaation seurantaan yritys aikana).
Tapana on vielä käydä eri sivustoilla aina lukemassa mitä minäkin viikkona tapahtuu. ❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91
Mistä ootte noita dopplereita tilanneet ja minkähintaisia?
Mä tilasin käytettynä torin kautta, maksoi 30e. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Sen kanssa kannattaa vaan muistaa, ett toisilla ne äänet kuuluu vaan kauheen myöhään, olisko 16 viikolla ollut ne pisimmät ajat. Meillä tosiaan tais olla 9+3. Mulla tosin aina kuulunut neuvolassakin jo ajoissa. Jännä etteivät enää nykyään edes kokeile. Mutta tosiaan, joillakin lisää huolta jos ei mitään kuulu ja siltikin kaikki todennäköisesti on kuitenkin hyvin. Mä mielelläni kuuntelen sykkeen ennen nt-ultraa. Jäänyt niin jotenkin selkärankaan se pelko 20 vuoden takaa kun todettiin se keskeytynyt km. Vauva oli niin todella toivottu. Kivempi mennä kun ei tarvitse (ekaa kertaa!) jännitellä.
 
Mekin ostettiin doppler aikanaan käytettynä. Meillä on käytössä UnbornHeart ja on ollut aivan riittävän hyvä meille. Kokeiltiin tänään ensimmäistä kertaa etsiä sydänääniä ja ne löytyi - tänään rv9+5 :love: Voi, että miten ihanaa oli kuulla se pieni nopea jumpsutus! ❤

Sovelluksista mulla on käytössä Flo, Preggers, Preglife ja Vau.fi Odotus. En ole oikein osannut valita niistä yhtä :)
 
❤ ELOKUISET 2021 ❤

Laskettu aika / Nimimerkki / Monesko lapsi / Synnytyssairaala


29.7. / Suffeli87 / 1. / HUS
30.7. / Tuutikki84 / 1. / HUS
2.8. / Marji / 2. / HUS
4.8. / talvilintu / 2. / TYKS
5.8. / Mariaz / 3. / EPSHP
5.8. / Antzu / 3. / TAYS
9.8. / lillium / 3. / -
10.8. / behappy-17 /2. / OYS
10.8. / Brunet82 / 3. / TYKS
10.8. / freesiasi / 1. / KYS
12.8. / haaveistatotta / 3. / KSKS
15.8. / Jossuttt / 2. / TAYS
17.8. / saraheinä / 7. / OYS
18.8. / Marpuli / 2. / TAYS
18.8. / KIMALLUSS / 2. / KHKS
19.8. / toiveissa90/ 4. / MKS
19.8. / Mustikka_ / 1. / HUS
19.8. / Loree / 1. / -
21.8. / mamselli78 / 3. / TAYS
22.8. / tylleröinen_21 / 2. / HUS
22.8. / Neilikka191919 / 2. / TYKS
24.8. / Sanjoh / 1. / TYKS
27.8. / Mamx3 / 4. / HUS
27.8. / Chiane / 3. / KSKS
27.8. / Jadde / - / -
27.8. / Ulpu91 / 1. /TYKS
28.8. / Toukokuu88/ 4. / TAYS
28.8. / Punapää_ / 1. / KHKS
29.8. / Mamatus88 / 4. / OYS
29.8. / haavelija93 /2. / LKS
30.8. / lamaman / 3. / HUS
 
Mulla on käytössä Flo, ei muita sovelluksia. Otin sen premium-tilauksen ja ne kurssit mm. kosmetiikan käytöstä on ollut tosi hyödyllisiä. Jäi pois käytöstä pari sellaista kosmetiikkatuotetta, mitä en muuten olisi tajunnut välttää.

Ostin myös jo dopplerin, kun sattui tulemaan sopivasti käytetty eräällä FB-kirppiksellä vastaan. Maksoin siitä 20 € postikuluineen. Mulla on viikkoja vielä niin vähän, että ei vielä kuulu mitään muuta kuin istukan suhinaa. Joskus 9+ viikoilla muistelisin, että alkoi edellisissä raskauksissa kuulumaan sydänäänet.

Vielä pitää reilu viikko jaksaa odottaa ultraa. Huoh!
 
Mistä ootte noita dopplereita tilanneet ja minkähintaisia?
Mä tilasin uutena Raskauskeijusta, Jumper-merkkinen, maksoi yhdessä ultraäänigeelin kanssa vajaat 70e. Halusin sellaisen, jossa on digitaalinen näyttö johon tulee syke näkyviin, kun en luota omaan tulkintakykyyn. Ja hyvin toimii! :)

Mulla ei oo mitään raskausappeja käytössä, oon vaan joka raskausviikon alussa lueskellut netistä, mitä sillä viikolla tapahtuu. Ehkä jonkun applikaation vois ottaa käyttöön. Ois hyvä jos ois sellanen joka muistuttais aina, että mihin asiaan kannattaa alkaa kiinnittää huomiota milläkin viikolla...

Ootteko jo ottaneet käyttöön tai ostaneet raskausvaatteita? Mä vasta tilasin ensimmäiset raskausfarkut, katselin niitä jo aiemmin kyllä, mutta mun on niin vaikeaa löytää sopivia (oon pitkä ja ylipainoakin on, joten pitää olla aika isoa kokoa). Talvitakeistakaan ei mahdu kuin yksi päälle, ja se on sellainen siistimpi, ei mikään urheilutakki... joten täytyi tilata uusi, pari numeroa isompaa kokoa :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91
Mä tilasin uutena Raskauskeijusta, Jumper-merkkinen, maksoi yhdessä ultraäänigeelin kanssa vajaat 70e. Halusin sellaisen, jossa on digitaalinen näyttö johon tulee syke näkyviin, kun en luota omaan tulkintakykyyn. Ja hyvin toimii!

Mulla ei oo mitään raskausappeja käytössä, oon vaan joka raskausviikon alussa lueskellut netistä, mitä sillä viikolla tapahtuu. Ehkä jonkun applikaation vois ottaa käyttöön. Ois hyvä jos ois sellanen joka muistuttais aina, että mihin asiaan kannattaa alkaa kiinnittää huomiota milläkin viikolla...

Ootteko jo ottaneet käyttöön tai ostaneet raskausvaatteita? Mä vasta tilasin ensimmäiset raskausfarkut, katselin niitä jo aiemmin kyllä, mutta mun on niin vaikeaa löytää sopivia (oon pitkä ja ylipainoakin on, joten pitää olla aika isoa kokoa). Talvitakeistakaan ei mahdu kuin yksi päälle, ja se on sellainen siistimpi, ei mikään urheilutakki... joten täytyi tilata uusi, pari numeroa isompaa kokoa
Joo, tilasin äitiystoppahousut, parit leggingsit, äitiysfarkut ja odotus/imetysliivit. Mulla on sen verran paha turvotus, ettei ulkohousut mahdu ja kotona oleiluun (jota 90 % ajasta on) on enää vaan yhdet ei-puristavat housut. Siirryin myös tokassa raskaudessa tosi aikaisin äitiyshousuihin, kun turvotus oli niin kamalaa.

Uskalsin ostaa noi liivit, kun on jo aiemmat raskaudet alla, ja tiedän, että maidonnousun jälkeen rintojen koko palautuu aika hyvin tähän raskauden alkuvaiheen kokoon.
 
Mulla on jotain vaatetta aiemmista raskauksista jäljellä ja aattelin koittaa mennä mahdollisimman pitkälle niillä. Ostan vasta sitten, jos alkaa näyttää siltä, etteivät ne enää mahdu. Toistaseksi saan pidettyä tavallisia vaatteita päällä, vaikka aina iltaa kohti alkaakin vatsa paisumaan :)
 
Mistä ootte noita dopplereita tilanneet ja minkähintaisia?
Mäkin tilasin tuolta raskauskeijulta. Varmaan samainen laite kuin mistä @Tuutikki84 kertoi, eli digitaalinen näyttö mistä sykkeen näkee. Maksoi n.68 e, jossa mukana ultraäänigeeli. :)

Oon harkinnut kyllä äitiysvaatteiden hankkimista! Turvotus on niin valtava, että vatsa pullottaa hoikasta vartalosta. :D
Vielä saa isoilla neuleilla peitettyä, mutta pöksy tilanne on huonompi. Ei kyllä mitkää farkut mee jalkaa tai sit pitää nappia pitää auki xD
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
ELOKUISET 2021

Laskettu aika / Nimimerkki / Monesko lapsi / Synnytyssairaala


29.7. / Suffeli87 / 1. / HUS
30.7. / Tuutikki84 / 1. / HUS
2.8. / Marji / 2. / HUS
4.8. / talvilintu / 2. / TYKS
5.8. / Mariaz / 3. / EPSHP
5.8. / Antzu / 3. / TAYS
9.8. / lillium / 3. / -
10.8. / behappy-17 /2. / OYS
10.8. / Brunet82 / 3. / TYKS
10.8. / freesiasi / 1. / KYS
12.8. / haaveistatotta / 3. / KSKS
15.8. / Jossuttt / 2. / TAYS
17.8. / saraheinä / 7. / OYS
18.8. / Marpuli / 2. / TAYS
18.8. / KIMALLUSS / 2. / KHKS
19.8. / toiveissa90/ 4. / MKS
19.8. / Mustikka_ / 1. / HUS
19.8. / Loree / 1. / -
21.8 / Diipadapa/1/ PORI
21.8. / mamselli78 / 3. / TAYS
22.8. / tylleröinen_21 / 2. / HUS
22.8. / Neilikka191919 / 2. / TYKS
24.8. / Sanjoh / 1. / TYKS
27.8. / Mamx3 / 4. / HUS
27.8. / Chiane / 3. / KSKS
27.8. / Jadde / - / -
27.8. / Ulpu91 / 1. /TYKS
28.8. / Toukokuu88/ 4. / TAYS
28.8. / Punapää_ / 1. / KHKS
29.8. / Mamatus88 / 4. / OYS
29.8. / haavelija93 /2. / LKS
30.8. / lamaman / 3. / HUS
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91 ja lillium
Mun vatsa on ihan järkyttävän turvonnu, näyttää niinku olisin jollain kuudennella kuulla joo_O:rolleyes:
Ja eipä tää jatkuva syöminen ainakaan auta asiaa, mutta pakko syödä, että pysyis pahoinvointi edes jotenkin siedettävänä:(
Alkaa kyllä pikkuhiljaa rasittaan tää olo, oon ihan poikki ja paisunu pallo, jatkuvasti oksennusta pidätellen:sick::sleep::cry::mad:(n)
En kykene pitämään minkäänlaisia liivejä kun kaikki kiristää ja pahentaa yökötystä, toppeja pidän löysien neuleiden alla, mutta nekin välillä kiristää liikaa. Nudistina pitäis kulkia:ROFLMAO:
En tiedä miten kykenen huomenna putkeen työvaatteet päälle ja töihin on varmaan pakko jotku liivitkin laittaa:eek::D
Onneksi on omasta takaa suht. pienet tissit, niin ei kukaan noitten neuleiden kans edes huomaa ettei mulla oo alla mitään:LOL:
Normi housuja en kykene käyttää kun kiristää ja oksettaa, pidän vain tollasia legginssi/kalsareita joiden vyötärön käännän vatsan alle, pitkä neule vain päällä niin ei huomaa sitäkään.
Ulkohousujen nappia en voi laittaa kiinni mutta pysyvät päällä ja toppatakki peittää ne:cautious:
 
Mulla kans edellisestä raskaudesta odotusvaatteita ja pian pitää kaivaa esille. Ihan vaan sen vuoksi, että oon huomannut, että vähänkin jos puristaa housut se lisää huomattavasti pahaaoloa. Nyt haluaa ottaa kaikki keinot käyttöön , jotta olo olisi siedettävä. Toki olen lähinnä vain kotona taaperon kanssa niin helppo pitää lääkäreitä vain. Olen kyllä nyt yötkin nukkunut poikkeuksellisesti täysin alasti, jotta mikään ei vain purista. Ehkä hankalin on kun alkkarit puristaa. Täytyy siis mennä ostelemaan isompia kokoja.

Täällä myös ummetus vaivana. Ei kiva.
Vaikka tässä tuli nyt taas pelkkää negaa lueteltua niin on myös toisaalta ihana kun alkaa tulla vähän turvotusta. Pikkuhiljaa tajuaa, että kohta se masu oikeesti kasvaa! Itse ajattelin tällä kertaa vähän enemmän panostaa odotusajan vaatteisiin. Viimeeksi ehkä vain ne pakollisimmat. Mutta nyt jotenkin koen, että on kivempi kun voi oikeasti aina pukea mukavat ja kivan näköiset vaatteet päälle. Viimeeksi taisi mennä aikalailla urheiluvaatteissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Ulpu91

Yhteistyössä