hukassa
Hei,
Olen käynyt yliopiston ja minulla on tavoitteita uralleni. Pidän ammatistani ja haluan panostaa siihen. Harrastan paljon liikuntaa ja arvostan terveellisiä elämäntapoja. Toisinaan minäkin toki haluan laiskotella ja herkutella, mutta pääsääntöisesti liikun paljon. Olen ahkera, touhuan arkena paljon ja teen kotitöitä päivittäin, en tykkää siitä, jos jokin asia on keskeneräinen.
Mieheni taas on tällä hetkellä työtön, eikä hänellä ole mitään ammattia. Hän ei oikein tiedä mitä tekisi ja suunnittelee erilaisia opiskelu- ja työvaihtoehtoja aina silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan saa aikaiseksi juuri mitään. Hän ei harrasta liikuntaa ja on muutenkin aika laiska. Kotitöitä hän tekee kyllä jos pyydän, mutta ei juurikaan oma-aloitteisesti. Arvostaisin oma-aloitteisuutta, koska en tykkää patistamisesta.
Maksan tällä hetkellä lähes kaikki elämisestämme aiheutuvat kulut. Mieheni auttaa silloin tällöin laskuissa tai ruokaostoksissa, mutta melko pienellä prosentilla.
Mieheni sanoo, että hänkin haluaa joskus lapsia, naimisiin, ja omakotitalon. Hän kyllä haluaisi olla töissä tai keksiä ammatin, johon haluaa opiskella, mutta ei vain yhtään tiedä mitä tekisi. Hän on nyt 1,5 vuotta ollut työttömänä, on hakenut satunnaisesti töitä ja kouluunkin, mutta ei ole päässyt.
Olen alkanut itse pohtia sitä, että haluanko elää kunnianhimottoman miehen kanssa, kun itse olen kunnianhimoinen ja toivoisin kumppanilta myös samanlaisia elämänarvoja. Mieheni mielestä olen itsekäs, koska toivoisin, että hänelläkin olisi samanlainen elämäntyyli kuin minulla.
Mieheni on kuitenkin hellä ja rakastava. Hän kehuu minua valtavasti ja osoittaa jatkuvasti, että on minusta erittäin onnellinen. Tiedän, että hän musertuisi jos jättäisin hänet. Suurin syy siihen, miksi ero tuntuu vaikealta päätökseltä onkin se, että tiedän hänen valtavan suuret tunteensa, ja sen kuinka onnellinen hän on minusta. En tiedä mitä hän tekisi, jos jättäisin hänet. Omat rakkauden tunteeni ovat hiipuneet ja vaikka välitän miehestäni todella paljon, se on enemmänkin sellaista huolehtimista, että miten se toinen pärjäisi ilman minua. En haluaisi satuttaa häntä, koska tiedän kuinka paljon häneen sattuisi se, kun hänet jättäisin.
Olenko itsekäs jos haluan erota siksi, että miehelläni ei ole samanlaista kunnianhimoa tai hän ei kaipaa samanlaisia arkirutiineja kuin minä? Onko minulla toisaalta mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota, jos en ole onnellinen tässä parisuhteessa?
Olen käynyt yliopiston ja minulla on tavoitteita uralleni. Pidän ammatistani ja haluan panostaa siihen. Harrastan paljon liikuntaa ja arvostan terveellisiä elämäntapoja. Toisinaan minäkin toki haluan laiskotella ja herkutella, mutta pääsääntöisesti liikun paljon. Olen ahkera, touhuan arkena paljon ja teen kotitöitä päivittäin, en tykkää siitä, jos jokin asia on keskeneräinen.
Mieheni taas on tällä hetkellä työtön, eikä hänellä ole mitään ammattia. Hän ei oikein tiedä mitä tekisi ja suunnittelee erilaisia opiskelu- ja työvaihtoehtoja aina silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan saa aikaiseksi juuri mitään. Hän ei harrasta liikuntaa ja on muutenkin aika laiska. Kotitöitä hän tekee kyllä jos pyydän, mutta ei juurikaan oma-aloitteisesti. Arvostaisin oma-aloitteisuutta, koska en tykkää patistamisesta.
Maksan tällä hetkellä lähes kaikki elämisestämme aiheutuvat kulut. Mieheni auttaa silloin tällöin laskuissa tai ruokaostoksissa, mutta melko pienellä prosentilla.
Mieheni sanoo, että hänkin haluaa joskus lapsia, naimisiin, ja omakotitalon. Hän kyllä haluaisi olla töissä tai keksiä ammatin, johon haluaa opiskella, mutta ei vain yhtään tiedä mitä tekisi. Hän on nyt 1,5 vuotta ollut työttömänä, on hakenut satunnaisesti töitä ja kouluunkin, mutta ei ole päässyt.
Olen alkanut itse pohtia sitä, että haluanko elää kunnianhimottoman miehen kanssa, kun itse olen kunnianhimoinen ja toivoisin kumppanilta myös samanlaisia elämänarvoja. Mieheni mielestä olen itsekäs, koska toivoisin, että hänelläkin olisi samanlainen elämäntyyli kuin minulla.
Mieheni on kuitenkin hellä ja rakastava. Hän kehuu minua valtavasti ja osoittaa jatkuvasti, että on minusta erittäin onnellinen. Tiedän, että hän musertuisi jos jättäisin hänet. Suurin syy siihen, miksi ero tuntuu vaikealta päätökseltä onkin se, että tiedän hänen valtavan suuret tunteensa, ja sen kuinka onnellinen hän on minusta. En tiedä mitä hän tekisi, jos jättäisin hänet. Omat rakkauden tunteeni ovat hiipuneet ja vaikka välitän miehestäni todella paljon, se on enemmänkin sellaista huolehtimista, että miten se toinen pärjäisi ilman minua. En haluaisi satuttaa häntä, koska tiedän kuinka paljon häneen sattuisi se, kun hänet jättäisin.
Olenko itsekäs jos haluan erota siksi, että miehelläni ei ole samanlaista kunnianhimoa tai hän ei kaipaa samanlaisia arkirutiineja kuin minä? Onko minulla toisaalta mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota, jos en ole onnellinen tässä parisuhteessa?