vaimo rakastunut toiseen mieheen, ei varsinaista suhdetta

Seuraa pitkä vuodatus.

Nelikymppinen pariskunta, takana parinkymmenen vuoden suhde. Lapsia. Suhde onnellinen. Lähes vuosikymmen sitten suhde oli katki, asuttiin erillään ja tapailtiin muita. Sen jälkeen on mennyt hyvin, oikeastaan paljon paremmin kuin aiemmin.

Viime syksyn aikana aistin jotain - vaikutti että olin vain tiellä, puoliso "katsoi ohi", haki omaa tilaa ja rauhaa, viestitteli kännykällä ja unohti että meillä oli keskustelu käynnissä. Kysyin mikä on, ja kysyin onko hänellä suhdetta. Ei ollut suhdetta mutta oli kyllä "omia asioita käsiteltävänä."

Nyt alkuvuonna vaimo oivalsi, ja kertoi siitä heti, että on rakastunut ystäväänsä. Puoliso on ollut aina sekä pidättyväinen että huono tulkitsemaan itseään ja tunteita, joten uskon että tuli yllätyksenä.

Ei ole ollut varsinaista suhdetta. Tästä olen varma. On kyllä ollut läheinen ystävyys ilman fyysistä ulotuvuutta. Se on mielestäni oikein hyvä ja kannatettava asia, tai siis oli...

Puoliso järkyttyi itsekin. Koska ystävyyden pohja on menemättä yksityiskohtiin "samoissa piireissä", ei ole minustakaan kohtuullista toivoa etteivät olisi tekemisissä. Se heijastuisi muihinkin arjen osiin. Puoliso on karsinut yhteydenpidosta kahdenkeskisyyden, ja sanoo että tämä ei mene tämän pidemmälle, on vain tunteita.

Vaan asia on minulle silti hankala. Alun järkytyksessään puoliso kertoi ehkä enemmän kuin olisi kannattanut, ja minulla on asiasta varsin tarkka kuva. Vaikuttaa siltä että puoliso on umpirakastunut: ei mahda tunteilleen mitään, mahasta kipristää, ahdistui ajatellessaan ettei olisi koskaan missään tekemisissä miehen kanssa.

Siihen kun ynnää sen mitä tiesin jo entuudestaan: keskustelivat kahdestaan pitkään ja syvällisiä, auttoivat toisiaan (henkisesti), päätyivät juttelemaan aina kun on tilaisuus. Valitettavasti tuolle löytyy termikin, sielunkumppanuus. Ja siihen kun ynnää vahvahkon rakastumisen...

Puoliso on toiminut tavallaan reilusti, on ollut koko ajan avoin kun asian tajusi. Hän myös sanoo rakastavansa minua (vaikkakin on ilmeistä ettei tuolla lailla huumaisesti), ei halua erota ja sanoo tekevänsä sen minkä voi. En usko että nuo päätyvät fyysiselle puolelle ainakaan yllättäen, ei oikeastaan vaikuta pohjaavan fysiikkaan tuo juttu, vaan henkiseen puoleen.

Tämä tilanne kalvaa: olen mustasukkainen, tunteet ailahtelevat ja tunnen kiukkua. Tilanne ikään kuin hiertää haavaa suhteeseemme. En oikein voi pyytää puolisoa olemaan tekemättä jotain, kun eihän se tee mitään. En pidä siitä katkerasta suunnasta mihin tämä tilanne minua ohjaa.

Toisesta miehestä. Tunteet molemminpuolisia, epäilen. Puolisokaan ei tiedä. Mies paljon nuorempi, ja monella tapaa vastakohtani. Itse olen vakaa, rauhallinen, työteliäs ja turvallinen, sellaista aviomiesmateriaalia. Toinen on lähinnä tuuliajolla, osin irti yhteiskunnasta, "hoivan tarpeessa". Ei tässä ole siinä mielessä edes kilpailua.

Ylläoleva heittää varjoa tilanteen päälle: toisen tien varrella olisi kyllä puolisolle tarjolla uusi rakkaus, mutta muutoin valtaisa heikennys. Minä taas en halua että puoliso pysyisi kanssani koska olen turvallinen, mukava ja hyvä isä. Hyviä ominaisuuksiahan nuo ovat, mutta... Lisäksi se että ollaan "parisuhdemielessä eri kaliiberissa" pahentaa tätä, totta maar puolison on oltava umpirakastunut kun ulkoiset puitteet ja käytännön mahdollisuudet eivät tue tuota suuntaa lainkaan.

Asiat eivät ole huonosti, oikeastaan paremminkin kun ennenkuin asia tuli ilmi - puoliso ei välttele vaan yrittää huomioida, etäisyydenhaku väheni ja turha pikkuasioista tiuskiminen loppui.

Vaan puoleentoista kuukauteen puolison tunteet eivät ole laimentuneet. Kysyn suoraan ja hän vastaa suoraan. Alkuun yritin ajatella että kyse on ihastumisesta. Vaan se oli itsehuijausta, onhan tuo mennyt pitkälle ja tunteet ovat voimakkaita. Lisäksi puoliso ei yleensä paljoa tunteistaan puhu - mutta kutsuu tätä rakastumiseksi.

En tiedä mitä tehdä. Jos puoliso lähtee parisuhteen tielle, seuraa tietty ero. Vaan todennäköistä on nykytilanteen jatko - kumpikaan ei halua erota, katsotaan miten käy. Minusta on tullut pelokkaampi, mustasukkainen enkä luota niin kuin ennen. Vähän myös kitkerä. Pelkään että tilanne jatkuessaan haavoittaa sekä suhdetta että minua. Enkä halua huomata joskus parin vuoden kuluttua että jätti se minut sittenkin, kesti vain hetken, ja siinä matkan varrella olen katkeroitunut.

 

Rakastuminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Monet eivät nykyään ymmärrä sitä. Rakastumisen vaihe kestää korkeintaan kaksi vuotta. Ehkä vaimosikin ymmärtää jollain tasolla, että hullaantumisen pohjalle ei voi koko elämää rakentaa ja hän todennäköisesti arvostaa myös avioliittoa. Ota vaan rauhallisesti, melkeinpä veikkaan että tämä hullutus menee vielä ohi.

 

Kyllähän puoliso tuon vaikuttaa jotenkin hahmottavan: sehän korostaa että rakastaa minua eikä halua muutosta.

Eniten olen huolissani siitä, että vaikka yhdessä pysyisimme, niin paljonko tämä verottaa nykyisestä. Itse olen optimistinen ja iloinen luonne, vaan enpähän ole sitä kotioloissa enää kuin ajoittain...

 

Jotenkin tulee mieleen tämä näyttelijäpariskunta, jonka toinen osapuoli rakastui lesboon. Oletko lukenut sen miehen kirjoituksia, avautuisko niistä jotain sinullekin, samankaltaisuutta? Löytäisitkö rivien välistä jotain mitä muut eivät ymmärrä.

 

Tilanne ap:lla on mielestäni erilainen kuin jollain julkkispariskunnalla, jossa vaimo on lesbo. Ja muuttanut naisen kanssa asumaan.

 

Tilanne ap:lla on mielestäni erilainen kuin jollain julkkispariskunnalla, jossa vaimo on lesbo. Ja muuttanut naisen kanssa asumaan.

Katson yleensä Rita Tainola jutut, mutta Donner haastattelu stop. Mies sanoo itsekin, että naisjutut ovat sekavia. Ei edes tunnistanut erästä entistä vaimoaanjuhlissa.

 

Vaimosi on hullaantunut. Hän kuitenkin arvostaa sinua ja teidän perhettänne. Siinä on teidän vahvuutenne, jos sinä kaivat itsestäsi esiin sankarin.
Sinä olet hyvä aviomies ja hyvä isä. Olet ainakin kahdesti tehnyt reilusti töitä hurmataksesi vaimosi. Silloin, kun aloititte seurustelun ja perustitte perheen ja kymmenkunta vuotta sitten. Älä anna vaimosi 40 kriisin erottaa teitä.
Älä yritä olla muuta kuin olet, mutta etsi uusi tasapaino elämääsi. Siihen kuuluvat kasvavat lapset, jotka ovat yhä enemmän kodin ulkopuolella ja vaimo, jonka houkuttelet kanssasi tekemään sitä sun tätä kodissa ja kodin ulkopuolella.
Kyllä te yhdessä yhden ihastuksen päihitätte, kun keskitytte siihen hyvään, mitä teillä on ja siihen hyvään, mitä lasten kasvaminen teille antaa, esimerkiksi aikaa uusiin unelmiin yhdessä.

 

Olen minä joskus tuosta "julkkispariskunnasta" lukenut, mutta on tosiaan minunkin mielestäni hieman eri asia. Tässä kun ei ole kyse sukupuolisesta suuntautuneisuudesta, vaan ihan perinteisesti tunteista kahta miestä kohtaan.

Itselleni asian tekee hankalaksi se, että ei tämä ole niin kauhean iso asia. Jos olisi pettämistä tai uusia parisuhteita, niin ei olisi paljoa epäselvyyttä. Vaan tälläinen epämääräisyys on - noh - epämääräistä.

Olen huomannut että oikein toivon että puoliso "joutuisi" olemaan tekemisissä tuon toisen kanssa: jos ei kykene olemaan menemättä uuden suhteen suuntaan tai lipsuvat fyysiseen suuntaan, niin saisi sitten sen selville. Eli haluan voida luottaa, tai huomata, ettei voi luottaa.

 

Olen minä joskus tuosta "julkkispariskunnasta" lukenut, mutta on tosiaan minunkin mielestäni hieman eri asia. Tässä kun ei ole kyse sukupuolisesta suuntautuneisuudesta, vaan ihan perinteisesti tunteista kahta miestä kohtaan.
.

Tunteet on tunteita, oli kohde ullakolla oleva muumioitunu ruumis tai elävä ihminen. Minä olen aina pitänyt sitä näyttelijämiestä jotenkin perinteisenä aviomiehenä, kuten ap itseään adjektiiveilla kuvasi. Vaimo kuitenkin rakastui toiseen ja mies jäi asumaan samaan taloon. Mielestäni hyvinkin paljon samanlaista kuin ap:lla.

 

Kyllä te yhdessä yhden ihastuksen päihitätte, kun keskitytte siihen hyvään, mitä teillä on ja siihen hyvään, mitä lasten kasvaminen teille antaa, esimerkiksi aikaa uusiin unelmiin yhdessä.

Tämä on asia joka on minua pohdituttanut. Tässä on takana ihan arjen suhteen tiukkoja vuosia (siis muita kuin parisuhdejuttuja): paljon töitä, pieniä lapsia ja sairastamisia. Viimeisen parin vuoden aikana tilanne on tasaantunut - puoliso on käytänyt itselleen suuntaa kodin ulkopuolelta, ja minä taasen ehdin olla enemmän kotona.

Ikävä teoriakin löytyy: onko nyt liikaakin aikaa olla yhdessä, jolloin puoliso sitten hakeutuu pois? En tiedä onko pelko aiheellinen, mutta pelkään kyllä, että puoliso ei tosissaan minua rakasta, pitää vain paljon sekä minusta että elämästä jota eletään, ja turvallisuudesta jonka voin tarjota.

En halua päätyä tilanteeseen jossa minä mahdollistan mukavan elämän mutta sitä "särmää" elämään puoliso hakee kodin ulkopuolelta. Eli näen riskinä "rusinat pullasta" -tilanteen.

 

Älä nyt hyvämies toivo sellaista, että vaimo suorastaan "joutuisi" tuon ihastuksen kanssa lähempään suhteeseen. Vaimollasi on korkea moraali, hän sinnittelee ja sinnittelee, että saisi perheen pidettyä kasassa. Luuletko, että se on helppoa? Kuule ei ole, sinun alhainen sietokykysi kestää epämääräisyyttä on vielä sentään helppoa. Koeta nyt kestää epämääräisyyttä ja keskeneräisyyttä elämässä, se on erittäin tärkeä taito. Loppujen lopuksi meidän koko elämämme on vain yksi alati muuttuva ja keskeneräinen projekti, vaikka me ihmiset niin kovasti haluaisimme, että kaikki pysyy ennallaan tyyliin "koskaan et muuttua saa..."

Laitan tähän erään ajatelman, jonka olen oppinut AA:ssa:

Anna minulle tyyneyttä
hyväksyä asiat,
joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitä voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 

Älä nyt hyvämies toivo sellaista, että vaimo suorastaan "joutuisi" tuon ihastuksen kanssa lähempään suhteeseen. Vaimollasi on korkea moraali, hän sinnittelee ja sinnittelee, että saisi perheen pidettyä kasassa. Luuletko, että se on helppoa?

Sen verran tarkennan, etten toivo että hän päätyy suhteeseen. Mutta en näe myöskään ratkaisuna sitä, että hän kahlitsee itsensä kellariin ja ulvoo tuskaansa. Eli haluan voida luottaa, ja haluan että hän kykenee olemaan maailmalla päätymättä suhteeseen.

Olen rajani asettanut, mutta en ryhdy ottamaan kantaa siihen kenen kanssa hän puhuu tai viestittelee. Se nyt olisi jo aika epätoivoista, ja veden kantamista kaivoo.

 

Avioliitto ei ole pelkästään tunnetila,
avioliitto on ennenkaikkea tahtotila.

 

Vaimon pitäis tehdä lista, mitä hyviä puolia ja huonoja puolia uudessa suhteessa olisi. Veikkaan kyllä pitempää huonoa listaa, renttuunhan on pihkassa. Itse otin järjen käteen vastaavassa tilanteessa. Nyt jo naurattaa, miten kurjaa ois elämä ollut sen rentun kanssa. Aika nopeasti laimeni tunteet, ehkä siksi kun oli surkea sängyssä tämä renttu. Mietin siis millaista elämä ois sen kanssa ollut. Nyt on hyvä olla ukkoni kanssa, se antoi anteeksi.

 

niin,vpiti vielä sanoa, että avioehto tehtiin tämän tapauksen jälkeen. tee sinäkin jo nyt..

 

Hyvä, että ollaan rehellisiä, mutta jos toinen puolisoista joutuu tahtomattaan terapeutiksi ratkomaan puolison itse aiheutettuja kriisejä ja raskas taakka on valmis.
Nuorehko mies on hoivan tarpeessa ja kertonut sielunkumppanilleen henkilökohtaisia. Yleensä nämä keskusteluhetket aiheuttavat terapeuttisia keskusteluja. Kuuntelija tuntee itsensä erinomaiseksi kuunneltuaan ja antaessaan tukea.
Kuuntelija erheytyy kuvittelemaan omasta itsestään parantavana ihmisenä toiselle, joka saattaa hakea vain sääliä, tai muuta vastaavaa. Nyyhkyjututtejen kertojia piisaa.
Vaimosi ei välttämättä ymmärrä tilannetta ja jaksaako olla se tukihenkilö tuolle miehelle.
Vaimosi haluaa pelastaa miehen. Tosi varma, että heidän keskustelut sivuavat miehen puolisoa ym.

Mitä muuta voin sanoa, että kenkuttaa sinun puolestasi ja älä kanna toisen miehen taakkaa hartioillasi. Mitä pidempään menee sitä hankalampaa.

 

Nyt kyllä analysoit mutulla, vaikka et edes tunne näitä ihmisiä. Mutta minua aina ihmetyttää tuo asenne, että naiset ei laita hyvää miestä pihalle. Joskus ihmetellyt tuota sinkuillakin olevaa käsitystä kun on lukenut sitä miesvalitusta
. Kyllä ihmiset laittaa hyviä, huonoja, komeita, kauniita ja mitä lie ulkoruokintaan. Ei elämä kohtele hyviä miehiä ja hyviä naisia siten, että se hyvyys jotenkin suojelisi huonoilta kokemuksilta tai rakkauden loppumiselta tai elämän muutoksilta. Kuten eräs tuolla jo raamatun lauseella siteerasi, niin siinä se elämä oikeastaan kiteytyy, et voi vaikuttaa, mutta voit vaikuttaa.

 

Nuorehko mies on hoivan tarpeessa ja kertonut sielunkumppanilleen henkilökohtaisia. Yleensä nämä keskusteluhetket aiheuttavat terapeuttisia keskusteluja. Kuuntelija tuntee itsensä erinomaiseksi kuunneltuaan ja antaessaan tukea.
Kuuntelija erheytyy kuvittelemaan omasta itsestään parantavana ihmisenä toiselle, joka saattaa hakea vain sääliä, tai muuta vastaavaa. Nyyhkyjututtejen kertojia piisaa.
Vaimosi ei välttämättä ymmärrä tilannetta ja jaksaako olla se tukihenkilö tuolle miehelle.
Vaimosi haluaa pelastaa miehen. Tosi varma, että heidän keskustelut sivuavat miehen puolisoa ym.

Mitä muuta voin sanoa, että kenkuttaa sinun puolestasi ja älä kanna toisen miehen taakkaa hartioillasi. Mitä pidempään menee sitä hankalampaa.

Tässä tapauksessa tuo terapointi lienee molemminsuuntaista, ja voi olla että oma puolisoni on ollut enemmän tuen tarpeessa. Menemättä sen syvemmälle yksityiskohtiin: vaimolla on ollut taustalla rankkoja kokemuksia, ja kodin ulkopuolella on ollut ajoittain hankalaa. Kotona ja perheen parissa on kyllä onnellinen. Ja siis oli oikein hienoa että puoliso löysi kaikenlaista kodin ulkopuolelta, ja ystäviä jotka jeesivät tarvittaessa...

Eli siis ihan molemminpuolista, siksipä veikkaan että tunnepuolikin on sitä. Toinen ei ole parisuhteessa. Eivätkä kai puhu juuri lainkaan perhe ym. juttuja, vähän on sellainen tunne että puoliso on minua hädin tuskin maininnutkaan. Suoraan sanottuna: kuulostaa siltä kuin mitä oma elämä oli päälle parikymppisenä...

Yritän psyykata itseäni ottamaan rauhallisesti. Mitäänhän ei ole varsinaisesti tapahtunut. Ja ainoa mitä voisin tehdä on viheltää pelin poikki ja ilmoittaa että erotaan, ja sitä en halua. Oikeassa olet siitä, että pitkittyessään tämä kyllä muuttuisi aika sietämättömäksi.

Kiitos muuten kommenteista. Tämä on vähän kimurantti tilanne, enkä oikein tiedä mihin suuntaan tästä voisi luontevasti puhua. Netin anonyymi maailma osoittaa hyötynsä

 

Ehkä parasta olisi nyt, että olisit vaimosi tukena, niin hullulta kuin se ehkä kuulostakin. . Kuuntele häntä, älä määräile tai pyri asettamaan ehtoja, ole vain läsnä. Nyt tarvitset altruistista (itsensä unohtavaa ) rakkautta. Me naiset tarvitaan lähelläoloa, niin henkistä kuin fyysistä. Sitä että joku vain kuuntelee. Sanoja ei välttämättä tarvita. Olethan luvannut joskus olla yhdessä myötä-ja vastoinkäymisisssä.

 

Ehkä parasta olisi nyt, että olisit vaimosi tukena, niin hullulta kuin se ehkä kuulostakin. . Kuuntele häntä, älä määräile tai pyri asettamaan ehtoja, ole vain läsnä. Nyt tarvitset altruistista (itsensä unohtavaa ) rakkautta. Me naiset tarvitaan lähelläoloa, niin henkistä kuin fyysistä. Sitä että joku vain kuuntelee. Sanoja ei välttämättä tarvita. Olethan luvannut joskus olla yhdessä myötä-ja vastoinkäymisisssä.

Tuohon suuntaan olen itsekin kallistunut. En ole sen kummoisempia rajoja asettanut, kuin että jos hän ryhtyy harrastamaan uutta parisuhdetta niin sitten vanhaa ei ole. Se ei käy että "koeajaa" uutta suhdetta tai rakentaa usean miehen mallia vapain käsin. Ei hän tosin sellaista vaikuta tavoittelevankaan.

Lupasin myös antaa sen verran aikaa kuin kykenen. Käytännössä asiat ovat jo kääntyneet piirun verran parempaan, puoliso ei halua enää vetäytyä eroon perheestä, eikä ole ahdistunut. Varmaan asian oivaltaminen ja siitä puhuminen aittoi myös häntä.

Itselläni raja kulkee siinä, että jos huomaan että asia uhkaa omaa hyvinvointia, niin sitten tarvitsee reagoida. Huolehtiakseni lapsista minun pitää pärjätä myös itse.

Alkuun olin - synkeinä ensiöinä - melko varma että tämä päätyy eroon. Nyt alkaa olla olla todennäköisempää että tästä selvitään. Mutta tosiasiassa päätäntävalta on tyystin puolisollani - minä voin vain antaa avioliiton jatkumiselle mahdollisuuden sillä, että annan hänelle aikaa. Vaan itsehan hän päättää lähteekö kulkemaan toisen suhteen tielle...

Jälkimmäinen asia on minulle hankalaa. Olen ratkaisukeskeinen ihminen: mietin vaihtoehtoja ja toimin. Tilanne jossa kyseessä on oma avioliitto, oma onni ja lastenkin tulevaisuus, on hankalaa istua käsien päällä ja vain odotella. Mutta en voi toisen puolesta päättää, enkä voi itse päättää kuin vain liiton lopettamisesta, en jatkosta.

Noinhan se menee parisuhteissa. Erosta voi päättää yksin, mutta yhdessäolosta päättää aina kaksi.

 

Hei ap. haluaisin tietää miten teidän suhteenne voi nyt? oletteko vielä yhdessä?
Itse olen tilanteessa jossa olen ihastunut toiseen mieheen, oman mieheni kanssa ollaan oltu viisi vuotta yhdessä, yksi lapsikin on. Välillä tuntuu että lapsi on ainut syy miksi olemme vielä yhdessä. Alkumme oli vaikea. Mies petti minua ja tämä on aiheuttanut luottamuspulaa oikeastaan koko suhteemme ajan. Hän myös pyöri paljon baareissa ja liehitteli muita naisia. Asia muuttui kuin salama kirkkaalta taivaalta tultuani raskaaksi ja on siitä asti ollut ns. kunnon mies. Nyt kuitenkin tuntuu että omat tunteeni ovat viilenneet osaksi alun sotkujen takia. Tämä kehen olen ihastunut on lapsuuden ystäväni jonka kanssa olemme olleet välillä lähellä parisuhdetta, mutta minua ei ole aikaisemmin sitten kuitenkaan tarpeeksi kiinnostanut/ aika ei ole ollut kypsä.

 

Hei ap. haluaisin tietää miten teidän suhteenne voi nyt? oletteko vielä yhdessä?

Vastaus tulee viiveellä. Ollaan yhdessä. Tilanne ei ole paljoa muuttunut tämän noin yhdeksän kuukauden aikana.

Arki on ehkä tullut "apuun": puolisolla ovat arjen suunnat muuttuneet, joten ei ole enää tuon toisen miehen kanssa kovinkaan paljoa tekemisissä muuten kuin sattumalta.

Kesällä oli hankalaa kun setvivät välejään tuon tyypin kanssa. En nyt paljoa siitä tiennyt enkä halunnutkaan tietää, mutta se mikä minulle asti näkyi, oli, että puoliso oli tovin aikaa kuin jätetty tai torjuttu nainen. Se suoraan sanottuna otti päähän: tuli tunne, että tuo toinen on valinnut että ollaan puolison kanssa yhdessä, ei puoliso. Mutta tuo oli vain katkera väliajatus.

En ole puoleen vuoteen kysynyt enkä oikeastaan halunnutkaan kysyä että vieläkö polttelee sisältä ja pakahduttaa. Mutta ei paljoa näy ulospäin, ja arki on ihan hyvää. Eli huomaa minut paremmin kuin vuosi sitten, ei ahdistu kotona jne.

Eli näyttää siltä että kyllä tämä tästä. Ihan hyvin menee. Itse olen vielä vähän varautunut ja epäileväinen, mietin vieläkin silloin tällöin että onko tulossa lisää yllätyksiä.

 

Kiitos muuten tästä keskustelusta, ap olet osannut jotenkin kauniisti kuvailla tilannetta ja tunnistin monesta kohdasta itseni, tosin itse arvasin puolisoni ihastuksen kun hän ilmoitti erohalunsa. Olemme kuitenkin edelleen yhdessä, mutta tuo epävarmuuden sietäminen ja vaihtelevat tunnetilat kyllä kalvavat mieltäni. Meillä tämä tilanne sai toisaalta näkemään, kuinka paljon olemme kasvaneet erillemme ja jättäneet suhteen hoitamatta. Meillä on paljon muitakin ongelmia, jotka nyt tulivat ilmi. Ja lapsi, joka oikeastaan on se syy jaksaa vielä yrittää ulkopuolisen avun turvin. On kyllä elämäni raskainta aikaa.

 

Olisi kiva kuulla kirjoittaneiden nykykuulumisia! Itse olen parisuhteessani aivan samassa tilanteessa: useampi vuosi yhteistä taivalta takana, mutta niiden aikana puolisolla on ollut jo monta vuotta polttava ihastus toiseen mieheen. Itse olen synkistynyt ja katkeroitunut tänä aikana. Päällimmäisin tunne on nykyisin että seison puolisoni ja hänen ihastuksensa "suuren elämän rakkauden" tiellä.

Meillä pyyhkii suhteessa ihan hyvin, toisinaan jopa erinomaisesti. Kuitenkin nämä puolisoni tuntemukset kalvavat yhteistä luottamusta aika ajoin valtavan paljon. Puoliso on kertonut, että haluaisi unohtaa miehen. Tämä kuitenkin vaikuttaa mahdottomalta. Tämän vuoksi olen itse alkanut harkita eroa vaikka toivonkin kovasti meille yhteistä tulevaisuutta.

 

Kun täällä on tuoreita kirjoituksia, niin vastaan minäkin. Itse olen siis nainen ja avioliitossa, 14.vuotishääpäivä oli vähän aikaa sitten. Mies on minulle äärimmäisen uskollinen ja arvostan sitä. Ihastumisia on minulla matkan varrella ollut kolme-neljä mutta ne ovat menneet ohitse ja olen tajunnut ne itsekin ihan höpöhöpöjutuiksi aina. Mitään aviorikosta ei ole tapahtunut. Mutta nyt keväällä koin aivan järjettömän ihastuksen. Kohdistui kurssikaveriini. Oltiin oltu samalla kurssilla jo puoli vuotta enkä ollut edes huomannut häntä ennen kuin yhtäkkiä koin jotain aivan käsittämätöntä, siis aivan fyysisiä tuntemuksia, kun istuin hänen vieressään. Aivan silmittömän ihastuksen tunteen. Todella syvän ja voimakkaan. Ja siitä se sitten lähti. Pian tunnustin tälle kohteelle ihastumiseni ja hän häkeltyi, mutta antoi minulle luvan kirjoittaa hänelle. Ja siitä alkoi viestittely. Sähköpostia siis. Itse kirjoitin montakymmentä viestiä päivässä, hän yleensä vain nelisen vastaukseksi, mutta sanoi lukevansa tarkkaan kaikki viestit. Yhden kerran meille tuli riita, kun sanoin loukkaantuneeni jostain ja meinasi mennä välit poikki, mutta anelin häntä ja hän taas sama jatkui. Ajattelin tätä miestä päivin ja jos yöllä heräsin. Omalle miehelle kerroin, kun en voinut olla kertomatta. Hän aluksi pahoitti mielensä, suutahti, ivasi, suhtautui rauhallisesti, isällisesti, jne. Ei oikein tiennyt ilmeisesti, miten suhtautua, kun vaihteli suhtautumistapaansa. Minun tunteet oli aivan kauhean voimakkaita ja viestittely jatkui. Tämä kaveri sanoi meidän olevan vain ystäviä, mutta kumminkin kertoi myös minulle itsestään ja elämästään, aluksi oli hyvin pidättyväinen ja varautunut eikä halunnut kertoa itsestään mitään. Itse kerroin melkein kaiken hänelle. Rakastin häntä ja rakastan yhä. Rakastan hänen huumoriaan, hänen juttujaan, hänen ilmeitään, eleitään, kaikkea hänessä.

Mutta eilen meille tuli rakkauteni kohteen kanssa kauhea riita jostain pikkuasiasta ja välit on taas poikki. Hän sanoi, ettei jaksaa 300 viestiä päivässä. Ei niitä niin paljon ole ollut, korkeintaan 30 ja hän on vastannut vain osaan niistä. Muutama päivä sitten kysyin, että ikävystytänkö häntä ja hän sanoi, ettei sähköposteja lukiessa oikeastaan voi ikävystyä. Mutta jos sanon, että minulla on paha mieli tai olen loukkaantunut, niin siihen hän aina sanoo, ettei hän sille mitään voi.

On raskasta rakastaa väärää miestä. Tai se itse rakkauden tunne on ihana, kevyt ja pehmeä ja autuas, mutta siis tämä kokonaistilanne, kun on kumminkin itse naimisissa oman miehen kanssa ja täältä käsin sitten kohdistaa niitä suloisia tunteita ulkopuoliseen mieheen. Omaa miestä en tässä tilanteessa voi edes halata saati seksiä. Tosin seksiä ei ole ollut tämän toisenkaan miehen kanssa. Tällaisia suuria tunteita ja suloisia sanoja.