Rakastunut toiseen mieheen

[sekaisin]

Elän pitkässä avioliitossa, lapsia on murrosiässä ja sen kynnyksellä ja nyt olen rakastunut toiseen mieheen. Olen aivan sekaisin tunteineni, enkä tiedä mitä tehdä. Parisuhde on jo pitkään ollut "arkea ja lastenhoitoa" eli kunnollista parisuhdetta, rakkaussuhdetta ei ole ollut. Enemmän kysymys on tottumuksesta, kiintymyksestä, pohjarakkaudesta, joka tulee siitä, että on kasvettu yhdessä aikuiseksi ja vietetty koko aikuiselämä yhdessä.
Nyt olen tavannut miehen, jonka arvomaailma ja tapa suhtautua elämään on lähellä omaani, joka keskustelee ja täyttää tottakai monia niitä tarpeita, jotka on vuosia ollut täyttymättä.

En osaa ajatella eroavani enkä osaa ajatella, että en enää tapaisi tätä miestä.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette rakaisseet tilanteen? Tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin ja tajuan täydellisen selvästi miten väärin toimin miestäni kohtaan. Olen itse tullut hänen taholtaan petetyksi ja tiedän sen tuskan. Enkä olisi koskaan voinut kuvitella minulle käyvän näin. Silti näin kävi ja minä vastasin tähän "kutsuun" ja olen siinä yhä syvemmällä ja syvemmällä. Toinen mies on vapaa, sen osalta ei syyllisyyttä tarvitse tuntea.
Kuulisin mielelläni mielipiteitänne ja kokemuksianne!!!!

 

[äidin]

Ollessani murrosikäinen nuori nainen. Äitini oli ollut jo pidemmänpäälle onnellisuuden hakuinen. Hänellä oli jokin oman itsensä haku muiden miesten kautta, eikä missään nimessä siihen kuulunut oma puoliso.
Äitini luonne muuttui, kun hän löysi sen sielunkumppanin ja kotona "naista" ei näkynyt. Me lapset muutuimme näkymättömiksi elinoiksi. Me olisimme tarvinneet murrosikäisinä ja aikuisuuden kynnyksellä äitiä. No, äidillä oli muuta puuhaa.
Me lapsethan huomasimme ensin äidin luonteen muutoksen. Kulki isältä salaa tapaamisissaan.
Mitä me olisimme voineet tuolle naiselle sanoa. Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut tuota tapailua loppumaan.
Luotto meni äitiin ja lopullisesti. On meillä kyllä ns. hyvät välit, mutta äiti ei ole enää se henkilö jolle voisi puhua elämästään, murheistaan ym.
Äiti, tämä nainen antoi ymmärtää, että olemme haittona. Puhui isästä pahaa, mustamaalasi.

Tämä uusi mies oli myöskin vapaa, mutta ei hän sitten kumminkaan ottanut naistaan vakavasti. Äiti oli viihdyke ja sen yhden kesän kesäkissana oloa, ilo loppui lyhyeen.
Tästä kärsimme sitten koko perhe.

Jos suuri "rakkaus" vie, niin vieköön. Mutta muista, että jossain vaiheessa olet vastuussa tekemisistäsi. Itseään voi etsiä muutakin kautta, kuin pettämällä.

 

[no]

Nyt olen tavannut miehen, jonka arvomaailma ja tapa suhtautua elämään on lähellä omaani, joka keskustelee ja täyttää tottakai monia niitä tarpeita, jotka on vuosia ollut täyttymättä.

Miksi juuri nuo asiat täyttää aina toinen mies? Oma miehesikin täytti nuo asiat, silloin kun hän petti. No, tuo on helppo oppia, v...u palkalla, sorry vaan, taidat olla vähän kiimassa.

 

[Katkerasti pettynyt]

Elän pitkässä avioliitossa, lapsia on murrosiässä ja sen kynnyksellä ja nyt olen rakastunut toiseen mieheen. Olen aivan sekaisin tunteineni, enkä tiedä mitä tehdä. Parisuhde on jo pitkään ollut "arkea ja lastenhoitoa" eli kunnollista parisuhdetta, rakkaussuhdetta ei ole ollut. Enemmän kysymys on tottumuksesta, kiintymyksestä, pohjarakkaudesta, joka tulee siitä, että on kasvettu yhdessä aikuiseksi ja vietetty koko aikuiselämä yhdessä.
Nyt olen tavannut miehen, jonka arvomaailma ja tapa suhtautua elämään on lähellä omaani, joka keskustelee ja täyttää tottakai monia niitä tarpeita, jotka on vuosia ollut täyttymättä.

En osaa ajatella eroavani enkä osaa ajatella, että en enää tapaisi tätä miestä.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette rakaisseet tilanteen? Tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin ja tajuan täydellisen selvästi miten väärin toimin miestäni kohtaan. Olen itse tullut hänen taholtaan petetyksi ja tiedän sen tuskan. Enkä olisi koskaan voinut kuvitella minulle käyvän näin. Silti näin kävi ja minä vastasin tähän "kutsuun" ja olen siinä yhä syvemmällä ja syvemmällä. Toinen mies on vapaa, sen osalta ei syyllisyyttä tarvitse tuntea.
Kuulisin mielelläni mielipiteitänne ja kokemuksianne!!!!

Olen itse rakastunut toiseen ja jättänyt mieheni 11 vuoden avioliiton jälkeen. Elämä kahden lapsen ja miehen kanssa alkoi niinkuin monilla muillakin maistua puulta ja tapasin töissä uuden ihastuksen. Hän oli kaikkea sitä mitä olin toivonut.Ajattelimme samalla tavalla ja olimme rakastuneita kuin teini-ikäiset. Puhumattakaan seksistä joka oli todella uutta ja ah niin jännittävää (ja kiellettyä). Totta kai mieheni lopulta sai tietää suhteestamme ja päädyimme eroamaan. Ihme ja kumma varsin sopuisasti. Yhteinen huoltajuus ja mieheni lunasti minut yhteisestä asunnostamme (jonka hän alunperin oli perinyt).

Muutimme yhteiseen kotiin rakastajani kanssa vain kaksi vikkoa eroni jälkeen ja - puolen vuoden kuluttua tämä rakkautemme(tai ihastuksemme) oli käytännössä kuollut.
Kun arkipäivä ja todellinen elämä ja pienet ongelmat sattuivat kohdalle ei se sielujen sympatia ollutkaan enää alkuunkaan niin itsestään selvää. On helppoa olla samaa mieltä kaikesta kun mielipiteistä ei joudu ottamaan vastuuta. Valitettavasti uusi rakkauteni ei ollut myöskään ymmärtänyt että minulla on edellen kaksi lasta josta olin vastuussa vuoroviikoin. Hänestä oli oikein harrastaa poikamieselämää sillä aikaa kun huolehdin lapsista (ja kodista).

Yritin varovasti jutella suhteestani ex-mieheni kanssa kun kuitenkin näimme viikottain lasten tuomisen ja hakemisen yhteydessä. Hän myönsi olevansa edelleenkin rakastunut minuun mutta emme päässeet keskusteluissa sen pitemmälle.
Lopulta vuoden kuluttua erostamme sain tarpeeksi uudesta kumppanistani (tai itse asiassa hän minusta) ja potkaisin pellolle. Kerroin exälleni ja kysyin voisiko hän ajatella että yrittäisimme uudestan. Järkytys olisi suuri kun hän kertoi löytäneensä uuden rakkauden. Suunnittelivat muuttavnsa yhteen (yhteiseen asuntoomme) ja menevänsä naimisiin.

En todella tiennyt mitä sanoa. Pari seuraavaa kuukautta meni kuin sumussa. Minulla ei ollut varaa pitää asuntoa jonka olimme vuokranneet yhdessä rakastajani kanssa, jouduin muuttamaan pieneen kaksion jota lapset inhoavat vaikka muuten ovatkin ihania.

Ainakin omalta kohdaltani kadu katkerasti en niinkään rakastumista vaan sitä etten ymmärtänyt jättää sitä vain ihastukseksi ja pysyä uskollisena miehelleni. Nyt on myöhäistä katua kun hän asuu uuuden naisensa kanssa joka on jo raskaana. Voi helvetti mihin minäkin olen elämäni ajanut! Katkera olen vaikka itseäni saankin varmaan syyttää.

Mieti kahdesti mihin olet pääsi pistämässä. Minäkin olen miettinyt jo kolme vuotta - muuta valitettavasti liian myöhään.

 

[Väenö]

Mieheen? Miksei kolomanteen, se nimittäen oesi se vaetelias kolomas mies. Ei tulisi nii palijo jäläkipuhheita....

 

[no]

Mieheen? Miksei kolomanteen, se nimittäen oesi se vaetelias kolomas mies. Ei tulisi nii palijo jäläkipuhheita....

Niin tai sitten rakastuisi vain kakkoseen, niin ei tulisi niin paljon likapyykkiä?

 

[Väenö]

Niin tai sitten rakastuisi vain kakkoseen, niin ei tulisi niin paljon likapyykkiä?

Kernaammi naesen kakkoseen ku miehen....aenahi näen vanahan heteron mielestä.

 

[Sekaisin]

Niin, mietin, että onko aina kyse oman itsen etsimisestä jos elämässä tapahtuu mullistuksia? Vai voiko olla vain niin, että joskus elämässä vain käy niin, että alkuperäinen suhde ei enää toimi ja uusi suhde sitten toimiikin. Onko maailmassa vain yksi oikea mies minulle. Se johon satuin tutustumaan teininä. Ja kaikki muut sitten ovat välineitä johonkin?

Lapset ovat ensisijaisesti mielessäni. Syy, miksi olemme yhä avioliitossa. En voisi kuvitellakaan heitä laiminlyöväni kenenkään miehen vuoksi. Ja jos päätyisin eroon, en koskaan rakentaisi tulevaisuuttani tämän toisen miehen varaan. Muuttaisin omilleni, lasteni kanssa. Olen miettinyt paljon asioita, enkä hötkyile. Mutta edelleen olen aivan sekaisin. En tiedä mitä tehdä.

 

[no]

Mutta edelleen olen aivan sekaisin. En tiedä mitä tehdä.

Sitten ei kannata tehdä mitään. Voin paljastaa sinulle oivan keinon, millä saat selvitettyä jyvät akanoista. Älä tee aloitteita, anna muiden tehdä niitä. Älä soita, älä ota yhteyttä. Katso miten siihen reagoidaan. Kokemus on osoittanut, että aivan mahtavastakin persoonasta on paljastunut miksi hän on edelleen sinkku. Ei pidä hermo. Oma miehesi voikin olla vaikka kuinka upea tyyppi, mutta sellaisia vapailla markkinoilla juuri kaivataankin; osaavia lempattuja aviomiehiä, joiden vaimot olivat ikäkriisissä.

 

[no]

Kernaammi naesen kakkoseen ku miehen....aenahi näen vanahan heteron mielestä.

Samaa mieltä, vaikka niillä juuri eroa on...?

 

[Jaak]

. Kokemus on osoittanut, että aivan mahtavastakin persoonasta on paljastunut miksi hän on edelleen sinkku. Ei pidä hermo. Oma miehesi voikin olla vaikka kuinka upea tyyppi, mutta sellaisia vapailla markkinoilla juuri kaivataankin; osaavia lempattuja aviomiehiä, joiden vaimot olivat ikäkriisissä.

Eikös sen äijä ollut pettänyt sitä.

 

[no]

Eikös sen äijä ollut pettänyt sitä.

Tasoissa ovat, ei paha.

 

[duschka]

Milloin ihmiset oppivat, että enemmistössä pitkissä parisuhteissa tulee vuosien varrella hetkiä, jolloin oma puoliso tuntuu tylsältä ja joku muu mukavammalta? Niin on aina ollut ja tulee olemaan. Parisuhteessa juttu ei mene niin, että koko ajan ollaan rakastuneita ja kaikki on niin ihanaa. Arki tulee väistämättä suhteeseen ja tasaisena tottumuksena se ei välttämättä tunnu oikein miltään. Niinpä helposti luulee, että tää oli nyt tässä. Ja että elämällä ois tarjota enemmän.

Kuitenkin fakta on se, että parisuhdetta rakennetaan joka päivä uudelleen. On oikeastaan aika harvinaista löytää lopulta rinnalleen se ihminen, jota on valmis sietämään koko elämänsä. Sillä siitähän siinä on kyse: sietämisestä.

Teillä on sun miehen kanssa kuitenkin jotain tosi arvokasta: yhteinen menneisyys, perhe ja pohjarakkaus. Varsinkin tuo jälkimmäinen on sellainen, jota ei kaikille pariskunnille edes tule.

Kokemusta on ihastumisista toisiin, kuten varmaan niin monilla muillakin. Usein nuo ihastumiset ovat olleet molemminpuolisia ja siinä on pilvilinnoja rakenneltu vaikka mille pohjalle. Olen kuitenkin kyennyt pitämään itseni realistina ja ymmärtänyt mitä kaikkea lopulta todella menettäisin lähtiessäni "vieraan mukaan". Parin vuoden sisään olen joka kerta huomannut, miten oikeassa olinkaan, kun jäin vanhaan, kulahtaneeksi luulemaani suhteeseen. Kun olen luopunut ihastuksesta ja panostanut saman energian nykysuhteeseen, niin kappas kuinka se onkaan puhjennut uudestaan kukkaan. Näin on kohta 20 vuoden suhde edelleen kuin ensimmäisenä vuonna. Välillä on siis ollut notkahduksia, myös pettämistä puolin ja toisin, mutta niistä on selvitty entistä vahvempina. Alamäestä on mahdollista pinkaista kohti ylämäkeä - jos vain itse/molemmat haluaa.

Ihastuminen on mukavaa. Parhaimmillaan se nostaa mielialaa ja itsetuntoa sekä antaa voimaa jaksaa tylsää arkea. Olisi kuitenkin hyvä tosiaan muistaa (kuten aikaisemmissa kirjoituksissakin on tuotu esiin), että arki koittaa uuteenkin suhteeseen eikä koskaan voi etukäteen tietää, mitä tuo arki kunkin ihmisen rinnalla on.

Juhlassa (huumassa) on aina helppoa pitää hauskaa, olla iloinen, flirttailla ja näyttää kaunista pintaa. Arjessa kuitenkin kaikki muuttuu, ennemmin tai myöhemmin. Elämässä puolestaan on enemmän arkea kuin juhlaa. Vaikka vaisut juhlat ovat tylsemmät kuin villit, niin vaisu arki on rennompaa ja mukavampaa kuin villi. If you know what I mean

Lopulta kuitenkin teet itse valintasi. Kukaan täällä ei pysty sinua neuvomaan "oikeaan ratkaisuun". Jospa laittaisit ihan paperille itsellesi ylös pros & cons vanhasta ja uudesta suhteestasi - rehellisesti sen pohjalta mitä oikeasti tiedät. Samalla voisit kirjata haaveesi molemmista suhteista ja miettiä sitten kuinka todennäköistä on, että kummassakaan haaveet toteutuvat. Mustaa valkoiselle. Monesti, kun luet mitä olet kirjoittanut, pääset prosessoimaan asiaa uudelta pohjalta.

 

[..---..]

Elän pitkässä avioliitossa, lapsia on murrosiässä ja sen kynnyksellä ja nyt olen rakastunut toiseen mieheen. Olen aivan sekaisin tunteineni, enkä tiedä mitä tehdä. Parisuhde on jo pitkään ollut "arkea ja lastenhoitoa" eli kunnollista parisuhdetta, rakkaussuhdetta ei ole ollut. Enemmän kysymys on tottumuksesta, kiintymyksestä, pohjarakkaudesta, joka tulee siitä, että on kasvettu yhdessä aikuiseksi ja vietetty koko aikuiselämä yhdessä.
Nyt olen tavannut miehen, jonka arvomaailma ja tapa suhtautua elämään on lähellä omaani, joka keskustelee ja täyttää tottakai monia niitä tarpeita, jotka on vuosia ollut täyttymättä.

En osaa ajatella eroavani enkä osaa ajatella, että en enää tapaisi tätä miestä.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette rakaisseet tilanteen? Tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin ja tajuan täydellisen selvästi miten väärin toimin miestäni kohtaan. Olen itse tullut hänen taholtaan petetyksi ja tiedän sen tuskan. Enkä olisi koskaan voinut kuvitella minulle käyvän näin. Silti näin kävi ja minä vastasin tähän "kutsuun" ja olen siinä yhä syvemmällä ja syvemmällä. Toinen mies on vapaa, sen osalta ei syyllisyyttä tarvitse tuntea.
Kuulisin mielelläni mielipiteitänne ja kokemuksianne!!!!

Yleistähän tuo tommonen toiseen rakastuminen pitkä liiton jälkeen on. Ihan ymärrettävää, ihmiset muuttuu vuosien aikana.
Ystävättäreni teki radikaalisti, hänpä aikoo muuttaa yhteen uuden rakkaansa kanssa. Ero tullut juuri voimaan. Eipä olisi ikinä uskonut, että hän eroaa miehestään. Kolme lähes aikuista lasta. Tosi tunnollinen perheenäiti jne. Vuoden piti kaksoiselämää, josta kärsi todella, koska ei ole mikään valehtelija luonteeltaan. Selitti, että ei halua pahoittaa lasten mieltä. Ymmärsi sitten toki, että siitä vasta pahoittavat mielensä, kun salaa toisen kanssa ollut. Niinhän siinä kävikin. Onneksi vanhemmat lapset ovat jo antneet anteeksi, nuorin ei ole vielä ottanut yhteyttä äitiinsä.
Tee ihmeessä niinkuin sydämesi näkee, mutta älä valehtele liian kauan muille--se on toisten aliarvioimista j ajos et uskalla kertoa se kielii siitä, ettet ole kuitenkaan varma uudesta rakkaudesta.

 

[sekaisin]

Näin pitkässä liitossa täytyy olla sokea ja hölmö, jos ei sitä ole oppinut, että arki tulee ja että elämä on pääasiassa juuri sitä. Tavallista, tylsääkin välillä, arkea. Ja tottakai tällainen suhde mullistaa sen täysin ja saa kaiken taas TUNTUMAAN. Mutta tajuan silti täysin, että minulta ja tältä toiselta puuttuu täysin se yhteinen arki, jossa vasta punnitaan todella suhteen kestävyys. Nythän tapaamisemme on pelkkää upeaa yhdessäoloa. Tosin olemme paljon puhuneet ja vaikeista ja kipeistäkin asioista. Olen ollut hänelle äärimmäisen rehellinen. Hän puolestaan on eronnut ja siitä on jo aikaa. Hänellä on lapsia, joten kummallakin on varmaan selkeähkö käsitys toisen arjesta. Mitään ruusulinnoja emme siis rakenna.
Plussat ja miinukset senkuin suhisevat päässäni, paperilla ne ehkä jäsentyisi. Sen teenkin!

Ja tuosta valehtelusta. Se on tappavaa. Se syö niin paljon voimia ja tuottaa niin paljon syyllisyyttä (kuten kuuluukin), että senkään vuoksi en usko kauan tätä tilannetta jaksavani. En kuitenkaan haluaisi satuttaa ketään. Sekin tässä on iso ongelma. Koska lopulta kuitenkin satutan.

 

[Aikuinen nainen]

En nyt ymmärrä, jos on ihastunut toiseen, niin miksi "pitää" hypätä toisesta parisuhteesta toiseen. Mikä siinä itsenäisessä asumisessa, pesäeron ottamisessa, on niin vaikeaa. Moni pitkästä parisuhteesta irtautunut ei enää halua asua sen kaltaisessa suhteessa, vaan sekä miehellä että naisella on omat asunnot. Hyvä ratkaisu varsinkin jos toisella on vielä lapsia kotona.

 

[no]

Niinpä, jos on aihetta erota miehestään, niin miksi ei tee sitten niin ja muuta omilleen? Mutta jos onkin ulkopuolinen suhde ja eron perusteleminen on mahdotonta, niin sitten vain loikkaa aikuinen ihminen toisen kelkkaan, siis täysin pimentoon. lapset jättävät usein tällaisen äidin ja jäävät isän kanssa asumaan. Jos kaikki menee hyvin "nappiin" niin ap on muutaman vuoden kuluttua yksin jossakin luukussa ja lapset ovat ex:llä ja hyvässä lykyssä miehellä on jo uusi suhdekin ja uusi perhe.

 

[iltapulu]

Toivon vaan ettet päädy perheesi kanssa tilastoihin yhtenä perhesurmista joita tänäkin vuonna on suomessa tehny.

 

[Ankelika]

En nyt ymmärrä, jos on ihastunut toiseen, niin miksi "pitää" hypätä toisesta parisuhteesta toiseen. Mikä siinä itsenäisessä asumisessa, pesäeron ottamisessa, on niin vaikeaa. Moni pitkästä parisuhteesta irtautunut ei enää halua asua sen kaltaisessa suhteessa, vaan sekä miehellä että naisella on omat asunnot. Hyvä ratkaisu varsinkin jos toisella on vielä lapsia kotona.

Tähän minulla ei ole mitään uutta lisättävää.

Paula Koivuniemi laulaa aikuisesta naisesta. Miksi biisiä ihaillaan, mutta ei uskalleta ottaa vastuuta omasta elämästä.

Exäni teki täysin oikein jättäessään minut yksin lapsien kanssa. Tämän hienompaa elämänkoulua ei ole olemassakaan.

En ihastu enää yhteenkään mieheen. Brad Pitt ja muut muka naistenmiehet eivät voisi vähempää kiinnostaa.

 

[Burlesque queen]

En nyt ymmärrä, jos on ihastunut toiseen, niin miksi "pitää" hypätä toisesta parisuhteesta toiseen. Mikä siinä itsenäisessä asumisessa, pesäeron ottamisessa, on niin vaikeaa. Moni pitkästä parisuhteesta irtautunut ei enää halua asua sen kaltaisessa suhteessa, vaan sekä miehellä että naisella on omat asunnot. Hyvä ratkaisu varsinkin jos toisella on vielä lapsia kotona.

Ehkäpä aloittaja ja eräät muut keskustelijat ovat sen sorttisia naisia että omat tulot riittävät asumiseen lähiön betonikuutiokaksiossa ja tarvitaan uusi mies maksamaan laskuja jotta totuttu elintaso saadaan pidettyä yllä.

 

[duschka]

Mietinpä myös, että miksi ihmeessä pitäisi valita, jos voi saada molemmat. Murrosikäisille lapsille vanhempien ero voi olla niin rankka, että sillä on kauaskantoiset vaikutukset jopa heidän tulevaisuudelleen (yleensä koulunkäynti kärsii ensimmäisenä ja sillä on vaikutukset jatko-opintoihin). Tietysti sekin riippuu lasten luonteesta, mutta jos ovat herkempiä eikä niinkään vahvoja oman tiensä kulkijoita (kuten hyvin harva murkku vielä on). Toisaalta eivät kaikki vanhemmat tästäkään sivujuonteesta välitä, kun oma onni on tärkeämpää. Kukin tyylillään.

Monen monta vastaavaa tarinaa ja elämää suurempaa rakkautta sivusta seuranneena voi vain todeta, että monille miehille voi omien lasten hoitaminen olla ok, mutta jos uudesta suhteesta tulee lisää lapsia kuvioon, niin uusi suhde kuivuu aika nopeaa kasaan. Tietysti jos lapset voisivat jäädä isälleen asumaan, niin sittenhän teillä olisi temmellyskenttä vapaa. Voi kuitenkin olla, että suhteesi uuteen mieheen ollut siksikin helppo, että lapset ovat suhinoidenne aikana miehelläsi "hoidossa" eikä tuolloin sinun/teidän tarvitse tuhlata aikaanne lasten miettimiseen. Tai voihan olla, että unelmiesi mies onkin erityisen joviaali murkkurakas ihminen.

Elämän suurista uusrakkauksista ei kuitenkaan tule mieleen kovin monta tarinaa, jossa yhteiselo uuden kanssa olisi lopulta ollut auvoista, vaikka millainen sielunkumppani olisi rinnalle löytynyt. Oikeastaan ei tule mieleen yhtään, vaikka monen monta vastaavaa tapausta tiedän. Varsinkin, jos on hypätty avioliitosta suoraan seuraavaan. Ongelmana on kai lopulta usein tuo niin perinteinen vanhan paskan roudaaminen uuteen suhteeseen, kun ei sitä ehdi työstämään pois alta. Useimmat eroavat uusista kumppaneistaan aika pian. Todennäköisyydet ovat siis suhteenne onnistumista vastaan, mutta toisaalta sitäkään ei tiedä ennen kuin kokeilee.

Silti voihan se suurista suurin onni osua teidän kohdallenne. Mikäpä olisikaan sen hienompaa! Mietit kuitenkin voiko elämässä olla vain yksi mies sinulle. Vastaus on, että ei voi. Elämässä kohtaamme paljonkin ihmisiä, joiden kanssa kemiat natsaavat. Toisten kanssa seksi osuu täydellisesti kohdalleen, toisten kanssa luonteet, toisten kanssa ulkonäkötoiveet jne. Joskus harvoin nämä kaikki osuvat samaan pakettiin itselle täydellisellä tavalla - usein heille, joilla ei ole kovin paljoa kokemusta muista ihmisistä tai joilla ei niin sanotusti flaksi käy ja on pakko tyytyä siihen jonka onnistuu saamaan ja uskotella itselleen, että on löytänyt itselleen täydellisen ihmisen. Kun on tarpeeksi monen vastakappaleen kanssa hionut toisiaan vasten voi ehkä ymmärtää sen, että KYLLÄ: elämässä voi olla monta sopivaa kumppania. Pointti onkin siinä, kenet heistä valitsee ja valitseeko sama kumppani sinut.

Avioliittoa solmittaessa on syynsä sille, miksi kysytään TAHDOTKO rakastaa myötä- ja vastamäessä. Kyse on nimittäin nimenomaan tahtomisesta. Joinakin päivinä voi tahtoa löytyä vähän vähemmän, joinakin päivinä sitä tahtoa ei meinaa löytyä millään. Mutta jos joskus tahdot rakastaa, sinä lopulta rakastat. Jos tahdot rakastaa tätä uutta, sinä varmasti rakastat häntä. Jos tahdot rakastaa nykyistä miestäsi, niin opit rakastamaan häntäkin uudelleen. Ihminenhän pelittää itsesuggestiolla. Kokeile vaikka, kumpaan suuntaan tahansa. Kun tarpeeksi kauan hokee itselleen mitä tahansa asiaa totuutena, sen lopulta uskoo itsekin.

 

[kankku]

Ei tarvitse paljon ennustajan lahjoa olla kun voi ennustaa, että kaikilla osapuolilla palaa vain näpit tuossa ja vuoden päästä lapset hakee kelasta terapiaa ja vanhemmat sairauslomaa Näitä on nähty.

 

[sekaisin]

Olin unohtanut tämän palstan keskustelun tason ja erehdyin tänne ajatuksiani laittamaan. Kiitos kaikille asiallisesti kommentoinneille. Ja niille jotka povaavat perhesurmia, terapia-sairaslomavisoita ja betonilähiötuumailujaan kysymys mietittäväksi: minkälaista mielihyvää saat siitä, että surffailet kommentoimassa asiattomasti muiden elämää? Eikä tarvitse vastata tänne, kunhan herättelen katsomaan peiliin. Ja vielä, ehkä kannattaisi lukea tekstit, joita kommentoi.