Miten huomioida ja kehua "oikein"

[MiesKOne]

Olemme olleet avioliitossa nyt reilut 10 vuotta, yhdessäkin jo liki 15 vuotta. Suhteemme on mielestäni ihan ok, toki kahden lapsen ja työelämän paineessa yhteistä aikaa on liian vähän mutta se jäljelle jäävä yritetään viettää aina yhdessä.
Varsinainen ongelma on kummallisessa ristiriidassa joka vallitsee siinä mitä vaimoni minulta haluaa ja miten siihen suhtautuu. Hän on monesti sanonut että toivoisi minun arvostavan enemmän häntä ja haluaisi kuulla enemmän kehuja ja saada huomioita. Ja nämä asiat nimenomaan arjessa, ei siis mitään kynttiläillallisia tai ruusupuskia. Myönnän ihan auliisti että en ole parhaimmillani noissa asioissa mutta ajattelen kuitenkin aina mielessäni vaimostani pohjimmiltani hyvää enkä koskaan puhu hänestä mitään pahaa ulkopuolisille, päinvastoin. Nyt kun olen kuitenkin yrittänyt parantaa tapani näissä asioissa, en ihmeekseni olekaan saanut lainkaan myönteistä palautetta asiasta. Olen yrittänyt "ujuttaa" noita kehuja mahdollisimman luontevasti jokapäiväisistäkin asioista keskustelun sekaan, kosketellut tai halannu ohimennen yms. Kuitenkin vaimoni näyttää ohittavan nuo asiat ihan kuin ei huomaisikaan niitä. Siis ihan todella ohittavan, on kuin esim. en olisikaan koskettanut yms. Ja sanottakoon vielä että vaimoni ei ole missään muussa asiassa mikään nirppanokka, draamakuningatar yms. vaan avoin ja sydämellinen ihminen. Olisin siis ajatellut hänen huomaavan että ihan tosissani yritän ja ilostuvan siitä.
Mikä ihme siis mättää? Testaako hän minua ja katsoo kuinka kauan tätä riittää (sekään ei olisi hänen tapaistaan) vai enkö vain osaa kuitenkaan kehua ja huomioida häntä oikein? Vai eikö oikea ongelma ollutkaan siinä mitä hän sanoi vaan jossain muualla. En tahtoisi ihan suoraan häneltä tiukata ettei hän saisi sitä vaikutelmaa että olen vain tsempannut jonkun palkinnon toivossa enkä aikoisi oikeasti muuttaa käytöstäni.

 

[Havus]

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että onpa ihanaa että mies osaa ajatella asiaa noin järkevästi ja monelta kannalta! Mahtavan miehen on vaimosi saanut napattua

Luulen että sinun on pakko vain nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan millaista huomiota vaimosi haluaa. Tai entä jos koskettelun lisäksi vain kaappat hänet kainaloon ja halaat kunnolla? Sitä ei voi olla huomaamatta Jos siihenkään ei saa lämpimää vastausta, on todella oikeutettu kysymään onko jokin vialla.

Luulen että vaimosi haluaa jotakin tietynlaista huomiota, mutta ei osaa kertoa sinulle että mitä.

 

[arska]

Olemme olleet avioliitossa nyt reilut 10 vuotta, yhdessäkin jo liki 15 vuotta. Suhteemme on mielestäni ihan ok, toki kahden lapsen ja työelämän paineessa yhteistä aikaa on liian vähän mutta se jäljelle jäävä yritetään viettää aina yhdessä.
Varsinainen ongelma on kummallisessa ristiriidassa joka vallitsee siinä mitä vaimoni minulta haluaa ja miten siihen suhtautuu. Hän on monesti sanonut että toivoisi minun arvostavan enemmän häntä ja haluaisi kuulla enemmän kehuja ja saada huomioita. Ja nämä asiat nimenomaan arjessa, ei siis mitään kynttiläillallisia tai ruusupuskia. Myönnän ihan auliisti että en ole parhaimmillani noissa asioissa mutta ajattelen kuitenkin aina mielessäni vaimostani pohjimmiltani hyvää enkä koskaan puhu hänestä mitään pahaa ulkopuolisille, päinvastoin. Nyt kun olen kuitenkin yrittänyt parantaa tapani näissä asioissa, en ihmeekseni olekaan saanut lainkaan myönteistä palautetta asiasta. Olen yrittänyt "ujuttaa" noita kehuja mahdollisimman luontevasti jokapäiväisistäkin asioista keskustelun sekaan, kosketellut tai halannu ohimennen yms. Kuitenkin vaimoni näyttää ohittavan nuo asiat ihan kuin ei huomaisikaan niitä. Siis ihan todella ohittavan, on kuin esim. en olisikaan koskettanut yms. Ja sanottakoon vielä että vaimoni ei ole missään muussa asiassa mikään nirppanokka, draamakuningatar yms. vaan avoin ja sydämellinen ihminen. Olisin siis ajatellut hänen huomaavan että ihan tosissani yritän ja ilostuvan siitä.
Mikä ihme siis mättää? Testaako hän minua ja katsoo kuinka kauan tätä riittää (sekään ei olisi hänen tapaistaan) vai enkö vain osaa kuitenkaan kehua ja huomioida häntä oikein? Vai eikö oikea ongelma ollutkaan siinä mitä hän sanoi vaan jossain muualla. En tahtoisi ihan suoraan häneltä tiukata ettei hän saisi sitä vaikutelmaa että olen vain tsempannut jonkun palkinnon toivossa enkä aikoisi oikeasti muuttaa käytöstäni.

Jopahan tuli diipa-daapaa ja kunnon skeidaa oikein täyslaidallinen. Oletko koskaan harkinnut ostaa housuja ja vyötä hameen ja essun tilalle? Jos olet - tee se!

 

[Toripolliisi]

Kun nainen sanoo, että sinulla on isohko ja seisoo napakasti...

 

[ap....]

Jopahan tuli diipa-daapaa ja kunnon skeidaa oikein täyslaidallinen. Oletko koskaan harkinnut ostaa housuja ja vyötä hameen ja essun tilalle? Jos olet - tee se!

Joo, tiedetään. Mies ei puhu eikä pussaa... ja ihmettelee sitten kaljabaarin muille kanta-arskoille kun vaimo jätti, meni talot ja autot. Mutta miehiä ollaan, perkele!

 

[Mies_82]

Jopahan tuli diipa-daapaa ja kunnon skeidaa oikein täyslaidallinen. Oletko koskaan harkinnut ostaa housuja ja vyötä hameen ja essun tilalle? Jos olet - tee se!

Naiset huomio! Jos olette asiaa koskaan ihmetelleet, niin tämän takia miehet eivät usein avaudu tunteistaan, vaikka haluaisivatkin. Näitä tuomitsijoita riittää molemmissa sukupuolissa ja miehisyys yritetään viedä tällaisin loukkauksin jos joku poikkeaa ruodusta.

 

[täältä pesee]

Joo, tiedetään. Mies ei puhu eikä pussaa... ja ihmettelee sitten kaljabaarin muille kanta-arskoille kun vaimo jätti, meni talot ja autot. Mutta miehiä ollaan, perkele!

Juu - olipas asiallinen vastaus "arskalta" !

PUHUKAA! on minun neuvoni. Kysy vaimoltasi mitä hän haluaa - halaat vaikka ja kysyt että miltä se tuntui ? Kysy että haluaisiko hän että taputat pepulle... ? Vai mistä hän tykkäisi..?

Meillä aina puhutaan, ehkä ollaan jopa hiukkasen lapsellisia noitten asioitten suhteen, mutta jos ei ole tuollaista halailua ym JA PUHUMISTA niin sitten voi yhtä hyvin lopettaa koko suhteen !!!

Jossain vaiheessa mieheni keksi että on kivaa "tökkäistä" minua sormella jalkoväliin kun sidoin esim kenkiä perse pystyssä - silloin jouduin sanomaan et "hei, tuo ei tunnu kivalta!".
Eli älä ole härski tai kovakourainen hellittelyissäsi

 

[kokonaisuus ratkaisee]

jos antaa ristiriitaista viestiä, ei kehuilla ole katetta. Jos muuten suhtaudut välinpitämättömästi ja joskus sitten räväytät jotakin kompensaatiota kolmannessa sivulauseessa vihjailemalla sänkypuuhista, sillä ei ole mitään arvoa. Miten käytät aikaasi ja mitä asioita pidät muuten suhteessa tärkeänä? Jos toista ei oikeasti huomioi, kuin kerran pari kommentoimalla jotakin ulkoista juttua, voi olo jäädä aika kylmäksi. Ei mikään yksittäinen asia paranna eikä huononna suhdetta, vaan kokonaisuus ja jos se ei pelaa, ei kehutkaan sitä paranna. Tai vastaavasti, jos sä olet käytökselläsi tai sanallisesti jotenkin osoittanut jotakin muuta kuin välittämistä, ei sitä sitten kehulla paikata.

Ja lisäksi EI ole mikään ansio, jos ei puhu pahaa toisesta takanapäin. Pitäiskö sua vielä siitäkin kiittää?

 

[MiesKOne]

jos antaa ristiriitaista viestiä, ei kehuilla ole katetta. Jos muuten suhtaudut välinpitämättömästi ja joskus sitten räväytät jotakin kompensaatiota kolmannessa sivulauseessa vihjailemalla sänkypuuhista, sillä ei ole mitään arvoa. Miten käytät aikaasi ja mitä asioita pidät muuten suhteessa tärkeänä? Jos toista ei oikeasti huomioi, kuin kerran pari kommentoimalla jotakin ulkoista juttua, voi olo jäädä aika kylmäksi. Ei mikään yksittäinen asia paranna eikä huononna suhdetta, vaan kokonaisuus ja jos se ei pelaa, ei kehutkaan sitä paranna. Tai vastaavasti, jos sä olet käytökselläsi tai sanallisesti jotenkin osoittanut jotakin muuta kuin välittämistä, ei sitä sitten kehulla paikata.

Ja lisäksi EI ole mikään ansio, jos ei puhu pahaa toisesta takanapäin. Pitäiskö sua vielä siitäkin kiittää?

Voin tietysti kertoa vain oman puoleni asiasta mutta mielestäni olen yrittänyt myös muussa elämässä arvostaa vaimoani. Ja olen kokenut ja ymmärtänyt että hän on kaivannut nimenomaan sitä sanallista arvostusta ja jokapäiväistä hellyyttä. Kotona teen käytännön syistä (vaimollani pitkät työlpäivät ja epäsäännölliset työajat) kaikkia kotitöitä päivittäin, laitan ruokaa, hoidan lapsia, siivoan, käyn kaupassa yms. Vapaa-ajankin vietän (ja ihan omasta halustani) suurimmaksi osaksi kotona. Toki minulla on harrastuksiakin, sekä omia että lasten kanssa yhteisiä. Yritämme myös vaimoni kanssa saada säännöllisesti myös edes jotain yhteistä aikaa, esim. keskusteluja viikonloppuna viinilasin ääressä ja pari kertaa vuodessa yhteinen viikonloppumatka. KEsät vietämme yhdessä mökillä. Siksi en ole ainakaan itse kokenut että olisin muuten jotenkin laiminlyönyt perhettäni tai vaimoani tai ollut osoittamatta arvostusta tai kuunnioitusta. Mutta suoria kehuja (joita hän monesta asiasta ansaitsisi) en varmaan ole osannut tarpeeksi antaa. Sitä siis olen yrittänyt parantaa, enkä missään nimessä kehunut vain sänkypuuhien toivossa. Niitä meillä on ihan riittävästi muutenkin. Siksi olin ajatellut että jos yritän vielä aktiivisesti parantaa sitä ainoaa asiaa josta olen saanut joskus suhteessamme negatiivista palautetta, niin tulos olisi ollut parempi. Mutta varmaankaan en vain osaa kehua tai huomioida oikein.

 

[DeepaDeepa]

Ap:n kuvaus vaimostaan toi heti mieleeni hyvän ystäväni, jonka avioliitossa on liki samanlainen "ongelma".

Olen tuntenut ystäväni pikkutytöstä lähtien ja hän myös mukava, reilu, oikeudenmukainen ja kaikin tavoin rakastettava ihminen. Mutta se mies ja ne huomionosoitukset, auts!

Minä en sivullisena ole päässyt myöskään ikinä kiinni, mitä ystäväni tarkoittaa. Tiedän hänen parisuhteestaan aivan liikaakin ja kysyn yhtä lailla, että mikä se huomiojuttu loppujen lopuksi onkaan? Yleensä huomion tarpeet pahenevat talvisin kaamokseen aikaan, miehen joutuessa keskittymään moneen muuhun asiaan, ystävälläni on joku lievä masennus päällä, hänellä menee jossakin työelämän koukeroissa vaikeasti, jopa sekin ettei mies ole jaksanut seksiä riittävästi tai ihan vain tulee joku kunnon riita, mitä ei ystäväni mielestä selvitetä tarpeeksi pohjia myöten.

Siis ihan loogisia syitä, mutta jos minä ystävänä kysyn olisikohan tuo huomion tarpeesi sittenkin sitä että voit huonosti työasioittesi vuoksi ei kuulema käy syyksi. Joten mitä siinä voi mieskään tehdä?

Voisiko olla niinkin, kuten ystäväni tapauksessa, että oletetaan mieheltä enemmän ymmärrystä kuin se inhimillisyyden nimissä olisi järkevää? Suhdetta ajatellaan niin tunnepainotteisesti, ettei siihen mahdu sellaista kuin puolison väsymys tai arvioitaisiin elämää kokonaisvaltaisemmin?

Omasta mielestäni ystäväni pitäisi vahvistua ihmisenä enemmän ja luottaa myös omiin voimiinsa.

 

[enni]

Nuo sinun huomionosoituksesi ei ole aitoja, jos väenväkisin yrität ujuttaa niitä arkeen, mutta muuten olet tunnetasolla jotenkinn kylmä ja välinpitämätön. Itseä ei ainakaan sytytä "aurinkorantojen" gigolojen kehut ja imartelut, koska ne eivät tule sydämestä.

Se on ihan normaalia, että jokainen haluaa läheisiltään hyväksyntää ja kehuja niin luonteesta, ulkonäöstä kuin seksitaidoistakin. Mutta toki näiden tunteiden pitää ennen kaikkea välittyä siinä arjessa, sillä pelkät sanat on vain sanoja.

 

[MiesKone]

Nuo sinun huomionosoituksesi ei ole aitoja, jos väenväkisin yrität ujuttaa niitä arkeen, mutta muuten olet tunnetasolla jotenkinn kylmä ja välinpitämätön. Itseä ei ainakaan sytytä "aurinkorantojen" gigolojen kehut ja imartelut, koska ne eivät tule sydämestä.

Se on ihan normaalia, että jokainen haluaa läheisiltään hyväksyntää ja kehuja niin luonteesta, ulkonäöstä kuin seksitaidoistakin. Mutta toki näiden tunteiden pitää ennen kaikkea välittyä siinä arjessa, sillä pelkät sanat on vain sanoja.

Ilmeisesti en ole (teillekään) osannut ilmaista ajatuksiani ihan tarpeeksi selvästi. Onkohan se muuten merkki jostain?
No joka tapauksessa olen omasta mielestäni yrittänyt kertoa miten omissa ajatuksissani kyllä ajattelen vaimostani hyvinkin lämpimästi ja arvostavasti. Osoitan myös arvostusta jokapäiväisessä elämässä olemalla läsnä arjessa ja arjen kotitöissä sekä vapaa-ajassa. Muistan lisäksi aina merkkipäivät ja hääpäivät lahjoin ja kukin yms. ja ilahdutan mielelläni vaimoani auttamalla pienissä asioissa (vaikka puhdistamalla lumet hänenkin autonsa päältä kun lähden aikaisemmin töihin).Istun mielelläni alas viinilasin kanssa ja uppoudun pitkiin kesksuteluun vaimon kanssa aina kun vain siihen on aikaa.
En siis itse koe olevani ollenkaan tunneköyhä. Lapsiinkin minulla on todella lämpimät välit ja meillä halitaan ja pusutellaan lapsia paljon sekä tehdään paljon yhdessä. Ennemminkin ongelma on ollut se että rakkaudenosoitukseni ja kehuni eivät ole olleet sanallisia vaan tekoja. Ja jos nyt yritän pukea niitä enemmän sanoiksi niin koen niiden silloinkin tulevan sydämestä vaikka se ei minulle olekaan ollut luontaista. Lirkuttelevaa gigoloa minusta ei kyllä saa tekemälläkään.
Mutta ilmeisesti on vain niin että minun ei kannatakkaan yrittää muuttaa itseäni (toivomuksista huolimatta) vaan olla vaan sellainen kuin olen. Siis ota tai jätä, tällainen olen...

 

[Miehen osa on vaikea]

Ilmeisesti en ole (teillekään) osannut ilmaista ajatuksiani ihan tarpeeksi selvästi. Onkohan se muuten merkki jostain?
No joka tapauksessa olen omasta mielestäni yrittänyt kertoa miten omissa ajatuksissani kyllä ajattelen vaimostani hyvinkin lämpimästi ja arvostavasti. Osoitan myös arvostusta jokapäiväisessä elämässä olemalla läsnä arjessa ja arjen kotitöissä sekä vapaa-ajassa. Muistan lisäksi aina merkkipäivät ja hääpäivät lahjoin ja kukin yms. ja ilahdutan mielelläni vaimoani auttamalla pienissä asioissa (vaikka puhdistamalla lumet hänenkin autonsa päältä kun lähden aikaisemmin töihin).Istun mielelläni alas viinilasin kanssa ja uppoudun pitkiin kesksuteluun vaimon kanssa aina kun vain siihen on aikaa.
En siis itse koe olevani ollenkaan tunneköyhä. Lapsiinkin minulla on todella lämpimät välit ja meillä halitaan ja pusutellaan lapsia paljon sekä tehdään paljon yhdessä. Ennemminkin ongelma on ollut se että rakkaudenosoitukseni ja kehuni eivät ole olleet sanallisia vaan tekoja. Ja jos nyt yritän pukea niitä enemmän sanoiksi niin koen niiden silloinkin tulevan sydämestä vaikka se ei minulle olekaan ollut luontaista. Lirkuttelevaa gigoloa minusta ei kyllä saa tekemälläkään.
Mutta ilmeisesti on vain niin että minun ei kannatakkaan yrittää muuttaa itseäni (toivomuksista huolimatta) vaan olla vaan sellainen kuin olen. Siis ota tai jätä, tällainen olen...

Pari irtoajatusta tässä vain...

Ehkäpä olet totuttanut vaimosi liian hyvään. Ihmisillä kun on tapana tottua olosuhteisiin, sekä hyviin että huonoihin, ja alkaa pitää niitä itsestäänselvyytenä. En nyt kehoita lopettamaan sitä kaikkea, päin vastoin, mutta jos jollakin tavalla saisit vaimosi huomaamaan kuinka paljon itse asiassa huolehdit hänestä ja teet hänen eteensä.

Ja jos ne sanalliset kehut eivät tunnu herättävän vastakaikua, niin lopulta siitäkin täytyy varmaan vain kysyä suoraan. Mutta älä sano että lopetat ne elleivät ne innosta, jatka vain pienimuotoista kehumista ja totea jossain vaiheessa yrittäneesi petrata verbaalipuoltasi. Jos tästä syntyy keskustelu joka tuntuu lähtevän väärille raiteille, niin huomauta sitten vain tuosta edelle mainitusta huomioinnista.

 

[Konemies]

Niin se vaan menee, meidän miesten osa.
Itselleni kävi niin että koitin ottaa exääni huomioon liitossa ollessani, mutta kun ei riitä niin ei riitä. Ja nyt vuosien jälkeen, rämmittyään eri suhteissaan exä soitti itkunsekaisessa paniikissa kuinka elämänsä on mennyt pieleen. Olen kuulema ollut hänen elämässään paras mies, ylivoimaisesti.
Nyt hänellä on jos jotakin ongelmia ihmissuhteissaan, töidensä kanssa ja kukaan ei huomioi häntä hänen tarvitsemallaan tavalla.

Noh, elämä jatkuu...........
Minulla ja lapsellani menee ihan kiitettävästi, siihen ei exällä ole paluuta, jos vaikka haluakin löytyis.

 

[Theofano]

Toivoiko vaimosi nimenomaan tekoja vai sanallisia kehuja?

Teidän pitäisi keskustella avoimesti ja vaimosi pitäisi tarkkaan kertoa, MITÄ hän oikeastaan haluaa, MITEN hän haluaa sinun osoittavan välittämistäsi ja huomioimistasi. Siis ihan konkreettisin esimerkein, vaikkapa nyt että hän haluaisi kehun päivässä, että keität hänelle kupin teetä, että halaat tullessasi töistä kotiin jne. Vaimosi voisi laatia kirjallisen listan.

Toisaalta, sinäkin voisin vaatia vaimollesi samanlaisen listan. Mitä SINÄ haluat? Miten sinä haluat, että sinua pidettäisiin hyvänä?

Ja sitten vain toteuttamaan. Kyllä, aluksi varmaan tuntuu oudolta ja keinotekoiselta, mutta kun noita jatkaa ja jatkaa, ne lutviutuvat itsestään, solahtavat osaksi avioelämää ja kohottavat ilmapiiriä. Niin, ja älkää käykö kauppaa noista. Älä ikinä ajattele, ettet tee jotain, koska vaimosi ei tehnyt jotain muuta tai että teet nyt näin, kun vaimosi teki noin. Huomionosoitukset ovat lahjoja, eivät myyntiartikkeleita. Saman pitäisi päteä vaimosikin puolelta.

Lopuksi, vaikka toteuttaisitkin vaimosi listaa, hän voi olla tyytymätön, jättää kehusi huomiotta ja niin edelleen. Se ei tarkoita, että "vika" olisi sinussa ja siinä, mitä teet tai miten sanot. On ihan mahdollista, että kompastuskivenä onkin vaimosi. Me usein haluamme kiivaasti jotain, mutta sitä saadessamme kauhistumme ja vesitämme itse koko jutun. jos tosiaan näyttää siltä, että kehut ja koskettelet eikä vaimosi niihin mitenkään reagoi, kannattaa ehkä tutkiskella syytä siihen, miksi ei. Se voi olla, että vaikka hän janoaa välittämisen osoituksia, hän ei osaa ottaa niitä vastaan.

 

[\_0_/]

Kauniit sanat eivät tunnu miltään, kun niitä on joutunut pyytämään.

Esimerkkinä ns. kukkakimpputeoria; nainen valittaa miehelle, ettei mies koskaan tuo kukkia. Seuraavana päivänä mies tuleekin kukkakimpun kanssa kotiin. Miltä naisesta silloin tuntuu? Eihän se tunnu silloin miltään verrattuna siihen, että mies oli tuonut ne kukat oma-aloitteisesti!

Uskoisin naisen nyt alussa jopa ärsyyntyvän kauniista sanoistasi (noitakin sanoja piti ruinata!), mutta kyllä se siitä ajan kanssa.

 

[Ruma, ilkeämielinen mies]

Mikä ihme siis mättää? Testaako hän minua ja katsoo kuinka kauan tätä riittää (sekään ei olisi hänen tapaistaan) vai enkö vain osaa kuitenkaan kehua ja huomioida häntä oikein?

Ei kysymys ole sinusta vaan vaimostasi. Jotkut naiset ovat sellaisia, että kun antaa yhtä, he vaativat toista, ja kun antaa toista, he vaativat kolmatta. Taustalla vaikuttaa konkretisoimaton ja erittelemätön tarve, joka synnyttää halun, mutta ei luo halulle sisältöä. Tarve ei välttämättä liity mitenkään sinuun vaan vaimosi henkilökohtaiseen elämään.

Suosittelen ensisijaisesti vaimollesi psykologia, jonka avulla hän oppii erittelemään tarpeitaan ja ymmärtämään, ettei toinen ihminen voi antaa persoonansa ulkopuolista tai sellaista, millä ei ole nimettyä sisältöä.

Jos psykologi ei kelpaa, suosittelen samaa metodia, mitä koiriin joskus ongelmatilanteissa käytetään. Se on välinpitämättömyys. Jos vaimollesi ei kelpaa huomiointi, niin ole kokonaan huomioimatta. Ole huomioimatta silloinkin, kun vaimosi huomiota kärttää. Kerro, että yritit aikaisemmin huomiota osoittaa, mutta et osannut, etkä enää viitsi yrittää.

Kolmas radikaalimpi keino on rentuksi ryhtyminen. Naiset saattavat ripustautua alkoholistiin ja ymmärtää ja sietää tätä loputtomiin, kun sen sijaan kunnollista miestä he eivät osaa arvostaa.

Vielä radikaalimpi keino on ero. Siitä minulla on kokemusta. Kun sen tekee, niin kehut saa jälkeenpäin. Kyllä naisetkin näet kokemuksen myötä oppivat. Erossa menee toki sitten suhde, mutta ero on varteenotettava vaihtoehto, jos ei itselleen arvostusta saa.

Ja pidä miehenä puolesi. Muista että sinullakin on oikeus kokea riittämättömyyttä ja loukkaantua vaimosi ajattelemattomasta käytöksestä. Älä ryhdy koiranpennuksi, joka kävelee omistajansa mielihalujen perässä. Säilytä itsenäisyytesi. Tunteet - positiiviset tai negatiiviset - eivät ole naisten yksinoikeus.

 

[neuvoja]

Kauniit sanat eivät tunnu miltään, kun niitä on joutunut pyytämään.

Esimerkkinä ns. kukkakimpputeoria; nainen valittaa miehelle, ettei mies koskaan tuo kukkia. Seuraavana päivänä mies tuleekin kukkakimpun kanssa kotiin. Miltä naisesta silloin tuntuu? Eihän se tunnu silloin miltään verrattuna siihen, että mies oli tuonut ne kukat oma-aloitteisesti!

Uskoisin naisen nyt alussa jopa ärsyyntyvän kauniista sanoistasi (noitakin sanoja piti ruinata!), mutta kyllä se siitä ajan kanssa.

Tämä voi hyvinkin olla totta.

Kannattaa muuten miettiä sitäkin, että ihmiset kokevat sitä arvostusta eri asioiden kautta. Olen itse miettinyt asiaa suhteessani kun huomasin että mieheni kaipaa hirveästi halailua ja hellyyttä fyysisesti, kun minä taas tulen onnelliseksi siitä jos mies tekee arjessa pieniä tekoja. Esim. tiskaa, siivoa tai laittaa ruokaa. Ihanaa tulla puhtaaseen taloon ja ruokakin valmiina! Silloin aina menen halimaan ja pusuttelemaan miestä Kumpikin saa sitä mitä tarvitsee.

Itse törmäsin aikoinani artikkeliin jossa kerrottiin rakkauden kielistä (taisi olla täällä Elleissä?), niitä on kuulemma viisi ja riippuen siitä millainen kukin on auttaa eri asiat. Linkitän tähän artikkelin, ehkä voisit ap keskustella vaimosi kanssa siitä mikä tapa tehoaa parhaiten teille. Molemmat voi oppia toisesta jotain uutta.

Rakkauden viisi kieltä - puhuako vai pussata? ? Ellit ? Plaza

 

[enni]

Ilmeisesti en ole (teillekään) osannut ilmaista ajatuksiani ihan tarpeeksi selvästi. Onkohan se muuten merkki jostain?
No joka tapauksessa olen omasta mielestäni yrittänyt kertoa miten omissa ajatuksissani kyllä ajattelen vaimostani hyvinkin lämpimästi ja arvostavasti. Osoitan myös arvostusta jokapäiväisessä elämässä olemalla läsnä arjessa ja arjen kotitöissä sekä vapaa-ajassa. Muistan lisäksi aina merkkipäivät ja hääpäivät lahjoin ja kukin yms. ja ilahdutan mielelläni vaimoani auttamalla pienissä asioissa (vaikka puhdistamalla lumet hänenkin autonsa päältä kun lähden aikaisemmin töihin).Istun mielelläni alas viinilasin kanssa ja uppoudun pitkiin kesksuteluun vaimon kanssa aina kun vain siihen on aikaa.
En siis itse koe olevani ollenkaan tunneköyhä. Lapsiinkin minulla on todella lämpimät välit ja meillä halitaan ja pusutellaan lapsia paljon sekä tehdään paljon yhdessä. Ennemminkin ongelma on ollut se että rakkaudenosoitukseni ja kehuni eivät ole olleet sanallisia vaan tekoja. Ja jos nyt yritän pukea niitä enemmän sanoiksi niin koen niiden silloinkin tulevan sydämestä vaikka se ei minulle olekaan ollut luontaista. Lirkuttelevaa gigoloa minusta ei kyllä saa tekemälläkään.
Mutta ilmeisesti on vain niin että minun ei kannatakkaan yrittää muuttaa itseäni (toivomuksista huolimatta) vaan olla vaan sellainen kuin olen. Siis ota tai jätä, tällainen olen...

Jos tilanne on tuo, vaimollasi ei ole mitään valitettavaa. Sinä et ole yhtä verbaalinen kuin joku toinen ja se on sinun luonteesi, jonka vaimosi voisi hyväksyä.

 

[Toivottavasti ei]

Tilanteesi tuntuu jotenkin tutulta. Halusin läheisyyttä, huomiota, hellyyttä, suudelmia, kauniita sanoja, lahjoja, kukkia jne... Halusinko tosiaan? Ehkä hän antoi niitä minulle ja antoikin, mutta olin kyllästynyt mieheeni. Vuosia oli kulunut ja parisuhteemme oli siirtynyt ns yritys-sukunimi tasolle. Miehestäni oli tullut liian tuttu, turvallinen, tylsä ja suhteestamme oli tullut lähes platoninen. Hän ei valitettavasti olisi saanut minua lähentymään itseään enää millään. Läheisyys tuntui ahdistavalta ja kosketukset epämiellyttäviltä. Suhteessa ei ollut mitään kipinää, jännitystä tai spontaniutta. Mies oli tunnollinen ja ihan ok mutta, mutta... Halusin avioeron, koska olisin tukehtunut suhteessamme. Kaipasin todella jotain muuta. Niin, että toivottavasti vaimosi ei kärsi samoista tuntemuksista... elävältä haudattu-fiilis tai elinkautisen kärsiminen.
Koita yllättää vaimosi niin totaalisesti, että hän herää! Koita miettiä mitä teitte kun aloitte seurustelun ja kun olitte rakastavaisia. Vältä tekemästä/sanomasta asioita aina samalla tavalla päivästä toiseen. Kiinnitä huomiota omaan ulkonäköösi, hygieniaan, hiuksiin, pukeutumiseen, alusvaatteisiin, partavesiin jne. Rakastele uudella tavalla ja ole hänelle se joku toinen. EI mitään itsestäänselvyyksiä ja kun me nyt olemme naimisissa, niin tätähän tämä on päivästä toiseen, koska se tappaa suhteesta loputkin. Sinulla on halu pelastaa liittosi, tee siirtosi ja voita vaimosi takaisin, ennen kuin tulee joku toinen ja vie hänet sinulta.

 

[Ap.]

Tilanteesi tuntuu jotenkin tutulta. Halusin läheisyyttä, huomiota, hellyyttä, suudelmia, kauniita sanoja, lahjoja, kukkia jne... Halusinko tosiaan? Ehkä hän antoi niitä minulle ja antoikin, mutta olin kyllästynyt mieheeni. Vuosia oli kulunut ja parisuhteemme oli siirtynyt ns yritys-sukunimi tasolle. Miehestäni oli tullut liian tuttu, turvallinen, tylsä ja suhteestamme oli tullut lähes platoninen. Hän ei valitettavasti olisi saanut minua lähentymään itseään enää millään. Läheisyys tuntui ahdistavalta ja kosketukset epämiellyttäviltä. Suhteessa ei ollut mitään kipinää, jännitystä tai spontaniutta. Mies oli tunnollinen ja ihan ok mutta, mutta... Halusin avioeron, koska olisin tukehtunut suhteessamme. Kaipasin todella jotain muuta. Niin, että toivottavasti vaimosi ei kärsi samoista tuntemuksista... elävältä haudattu-fiilis tai elinkautisen kärsiminen.
Koita yllättää vaimosi niin totaalisesti, että hän herää! Koita miettiä mitä teitte kun aloitte seurustelun ja kun olitte rakastavaisia. Vältä tekemästä/sanomasta asioita aina samalla tavalla päivästä toiseen. Kiinnitä huomiota omaan ulkonäköösi, hygieniaan, hiuksiin, pukeutumiseen, alusvaatteisiin, partavesiin jne. Rakastele uudella tavalla ja ole hänelle se joku toinen. EI mitään itsestäänselvyyksiä ja kun me nyt olemme naimisissa, niin tätähän tämä on päivästä toiseen, koska se tappaa suhteesta loputkin. Sinulla on halu pelastaa liittosi, tee siirtosi ja voita vaimosi takaisin, ennen kuin tulee joku toinen ja vie hänet sinulta.

Tässä (ja monissa muissa yllä olevissa) oli hyviä ja ajatuksia herättäviä asioita. On kyllä ihan mahdollista että vaimoni ei itsekään tiedä mitä oikeastaan haluaa. Ulkoisesti hän on minusta liiankin hyvin sopeutunut lapsiperheen tasaiseen arkeen. Itse kaipaisinkin enemmän irtiottoja arjesta ja juuri sellaista kipinää välillemme. Sen takia olenkin saanut aikaan perinteen jossa menemme pari kertaa vuodessa ihan kahdestaan viettämään hotelliviikonloppua. Se on aina ollut piristävä mutta olen kyllä aistinut että minä olen se joka sitä enemmän kaipaa vaikka kyllä hänkin siitä nauttii. En siis oikein tiedä onko vaimoni ihan oikeasti tyytyväinen arkiseen elämään vai onko pohjalla kuitenkin joku kaipuu muutokseen. Ehkä siinä on ajattelemista minullekin. Toisaalta vaimoni kyllä on ihan aidosti sellainen tasaisuutta ja rutiineja arvostava ihminen joten voi olla että hän ei aidosti koe arkeamme mitenkään varsinaisesti ahdistavaksi. Mutta varmaan ainoa keino on ottaa asia ihan perusteellisesti puheeksi...

 

[yksmies]

Hei!

Kuulostaa tutulta...

Meidän suhde on noin viisi vuotta vanha, ei lapsia. Vaimo ilmaisee aina välillä kaipaavansa enemmän juuri tuollaista "arkipäivän" huomiota, mutta mielestäni hän kyllä saa sitä minulta. Ja monesti minusta tuntuu siltä, että vaimoni saa sitä huomattavasti enemmän kuin minä häneltä. Tilanne on vain siinä mielessä ilkeä, että jos minä joskus muistutan, että minäkin kaipaa huomioimistä, niin hän suuttuu. Silti minusta olisi mukavaa jos joskus töistä tullessa minulle olisi kahvit keitettynä tai hän voisi joskus siivota keittiön huomauttamatta asiasta minulle. Rivien välistä voi siis lukea, että minä olen yleensä se, joka laittaa evästä pöytään töiden jälkeen ja minä osaan siivota pyytämättä ja toista syyllistämättä.

Joskus olenkin epäillyt, että ongelma on jossain muualla ja että vaimoni vain purkaa huonoa oloaan kiukuttelemalla minulle.

 

[Iloisesti yllättynyt]

Olipa mukava lukea täällä kirjoituksia miehiltä, jotka haluavat huomioida vaimoansa. Työpaikan kahvipöytäkeskustelussa usein on sävynä, että kun kerran on sanonut rakastavansa, se saa riittää.

Meitä on auttanut tutustuminen rakkauden eri kieliin: Rakkauden viisi kieltä - puhuako vai pussata? ? Ellit ? Plaza (kirja suomennettu nimellä Rakkauden kieli)

Joku kokee rakkauden parhaiten sanojen kautta, toinen kosketuksen ja kolmas lahjojen muodossa. On ihana kokea rakkaudenosoituksia monella tavalla, mutta minulle sanat ovat tärkeimmät. Vaikka mieheni osoittaisi rakkautta kuinka paljon muilla rakkauden kielillä, jäisin kaipaamaan ääneen sanottuja rakkaudentunnustuksia. Minun on luontaisinta osoittaa rakkautta sanoilla, mutta mieheni rakkauden kieli on eri. Rakkauden viiteen eri kieleen tutustuttuani olen ymmärtänyt, että miehestäni tuntuu yhtä hyvältä osoittaessani rakkautta hänen tärkeimmällä kielellä kuin minusta tuntuu kuullessani hänen ihania sanoja.

 

[Litoriksen tiijän]

Van mitkä ovat ne nelijä muuta???

 

[Iloisesti yllättynyt]

Rakkauden viisi kieltä ovat myönteiset sanat, lahjat, laatuaika, teot sekä kosketus. Lue lisää linkistä: Rakkauden viisi kieltä - puhuako vai pussata? ? Ellit ? Plaza

Suosittelen kirjaa, jossa käsitellään aihetta tarkemmin: Gary Chapman: Rakkauden kieli (The five love languages).